olen ollut avomieheni kanssa liku 6 vuotta. niistä 5 ollut kihloissa ja lähes alusta saakka asuttu yhdessä. nyt oma asunto.
nyt tuntuu ettei vaan toimi enää. ei tunnu hyvältä. ei tunnu oikein miltään. onko tämä vain vaihe vai meneekö ohi? kauanko suossa tarpomista pitää jaksaa ennen kuin luovuttaa? tai onko tämä nyt vaan se todellinen arki... ?
onko olemassa jotain parempaa? onko aidan toisella puolella ruoho sen vihreämpää?
tiedän että tähän suhteeseen jäämällä saan varmasi hyvän ja turvallisen elämän ja miehessäni on aivan ihania ominaisuuksia joiden takia häntä kyllä rakastan. mutta riittääkö se? voisiko jossain olla vielä enemmän? jos nyt jo mietin tällaisiä, mitä elämäni on seuraavan viiden vuoden jälkeen? nyt pitäisi tietää mitä elämältään haluaa.
olen muuttunut vuosien aikana, mutta hän ei ole. yhteiset asiat ovat niukassa. en todellakaan tiedä mitä tehdä. mutta tällaista en jaksa. miksi ihastun jatkuvasti muihin miehiin? (en petä)
eikö ihmiselle vain mikään koskaan riitä?
nyt tuntuu ettei vaan toimi enää. ei tunnu hyvältä. ei tunnu oikein miltään. onko tämä vain vaihe vai meneekö ohi? kauanko suossa tarpomista pitää jaksaa ennen kuin luovuttaa? tai onko tämä nyt vaan se todellinen arki... ?
onko olemassa jotain parempaa? onko aidan toisella puolella ruoho sen vihreämpää?
tiedän että tähän suhteeseen jäämällä saan varmasi hyvän ja turvallisen elämän ja miehessäni on aivan ihania ominaisuuksia joiden takia häntä kyllä rakastan. mutta riittääkö se? voisiko jossain olla vielä enemmän? jos nyt jo mietin tällaisiä, mitä elämäni on seuraavan viiden vuoden jälkeen? nyt pitäisi tietää mitä elämältään haluaa.
olen muuttunut vuosien aikana, mutta hän ei ole. yhteiset asiat ovat niukassa. en todellakaan tiedä mitä tehdä. mutta tällaista en jaksa. miksi ihastun jatkuvasti muihin miehiin? (en petä)
eikö ihmiselle vain mikään koskaan riitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos olet vain 25 tai allekin, niin kyllä ainakin itse suosittelisin nykyisen suhteen päättämistä ja vähän aika yksikseen elämistä. Eron ja 1-2 vuoden yksin asumisen jälkeen olet oppinut tuntemaan itseäsi vähän paremmin ja tiedät mitä uudelta kumppanilta ja suhteeltasi edellytät. Voit alkaa etsiä uutta miestä kaikessa rauhassa, sillä tuossa iässä ehdit ihan hyvin löytää itsellesi uuden sitoutumishaluisen miehen, jonka kanssa voit kokea sen "rakkauden" tunteen myös pitkässä suhteessakin. Nykyinen suhteesi ei tule todennäköisesti tuosta parantumaan, yhteiset lapset ja/tai avioliitto voivat kyllä sitoa teidät pidemmäksi aikaa yhteen, ehkä jopa koko loppuelämäksenne, mutta se hakemasi tulinen "rakkaus" tai "onni" on jo mennyttä. Sinun tulee nyt vain päättää se kuinka tärkeää se tulinen "rakkaus" on sinulle. Jos muut asiat ja järkisyyt menevät sen edelle, niin sinun kannattaa pysyä nykyisessä suhteessa, jos taas haluat lähteä etsimään tuota "rakkautta", niin tee se! Sinulla on vielä aikaa!
Jos taas olet jo yli 30, niin silloin kannattaa ehkä miettiä vähän tarkemmin tuota suhteen päättämistä, varsinkin jos jossain vaiheessa haluat niitä lapsia saada. Hyviä miehiä on tuossa iässä enää vain vähän vapaana, joten jos pistät sen nykyisen vaihtoon ja lähdet etsimään sitä "rakkautta", niin et ehkä saa uutta samantasoista miestä, et ehkä edes sitä etsimääsi "rakkautta", vaan joudut tyytymään vähän heikkolaatuisempaan vapaana olevaan mieheen, sillä joudut taistelemaan myös sitä biologista kelloasi vastaan. Aikaa ei ole paljoa hukattavana!
Kerroit, että sinä olet suhteen aikana muuttunut, mutta mies ei. Heräsi kysymys, mihin suuntaan miehesi pitäisi muuttua, että hän täyttäisi odotuksesi. Totuus lienee että ketään emme voi pakottaa muuttumaan. Yksi elämän tärkein asia on kypsyys. Kun ihminen on saavuttanut tietyn kypsyyden ja eheyden, hän ei enää etsi ratkaisuja niinkään toisesta vaan omasta elämästä. Tällöin ei kumppanille kasata myöskään liikaa odotuksia, vaan osataan nauttia levollisesti siitä, mitä hän on., Jos sängyssä menee jotakuinkin hyvin, toinen ei ole väkivaltainen tai muulla tavoin rajoita tai uhkaa elämää, en oikein näe syytä erota. Mutta voi olla, että saavuttaaksesi jatkossa kypsyyden, sinun on lyötävä pääsi seinään riittävän usein. Itse erosin alle 30-vuotiaana monen vuoden seurustelukumppanista. Vasta yksinäisyyden kohtaaminen ja sen raadollisuus ja muutenkin vastuunottaminen itsestä kypsyttivät, elleivät peräti grillasivat, minut. Monien suhteiden jälkeen olen varma, tyyni ja oikestaan ihan levollinenkin. Ehkö siksi, että minun oli opittava ponnistelemaan itse asioitten eteen. Silti jos olen rehellinen , juuri tämä ensimmäinen kunnon suhde, oli se paras. Myös miehenä hän oli kaikkea sitä mitä miehen toivoo oleva¨. Joskus on vaan "mentävä kauas nähdäkseen lähelle". Itse en silti haikaile takaisin niitä aikoja, ihmistä ehkä joskus hieman. Mitäpä jos ennen kuin riennät ottamaan eroa, mietit, miten itse voisit laajentaa elämääsi vaatimatta häntä muuttumaan. Hanki uusia harrastuksia ja ystäviä, mene hyväntekeväisyyteen, hanki uusi ammatti, laita jotain haasteita elämällesi, katso miestäsi uusin silmin, ole vähän rennompi ja hulluttelevampi jne. Jos kuitenkin päädyt eroon, muista kantaa siitä vastuu itse.
lukea hyviä parisuhdekirjoja, niistä on oikeasti apua! esim. John Gray, miehet ovat marsista, naiset venuksesta tai mars ja venus törmäyskurssilla tai Hannu ja Maija Nyman, Amoria ja huumoria parisuhteeseen. Normaalia tuo voi olla mutta miltä susta alussa tuntui? Avioon mennessäkin kysytään tahtomista, ei se rakkaus aina kukoista, John Grayn mukaan rakkaudessa on vuodenaikoja kevät, kesä, syksy, talvi ja sitten taas kevät jne.
Erosin entisestä avovaimostani noin 5kk sitten, yli seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen. Avovaimoni petti minua ja sitten jätti.
Olen miettinyt miten ajauduttiin sellaiseen pisteeseen että toinen vihaa toista niin paljon että pettää vain sen takia että pystyy jättämään toisen. Itse en aavistanut ollenkaan että asiat oli meillä niin huonosti, eli koko ero tuli aivan "puun takaa". Yksi oleellinen syy koko eroon oli puhumattomuus, ei konkreettisesti vaan oikeista asioista puhumattomuus. Nainen oli ilmeisesti todella ahdistunut suhteen tilasta, mutta ei vain saanut sitä sanottua mulle, niin että olisin ymmärtänyt. Enkä minäkään osannut sanoa varmaankaan asioita mitä oikeasti olisin halunnut sanoa.
Eksäni kertoi yhdeksi eron syyksi sen "ettei tästä olisi mitään kuitenkaan tullut". Minä kysyin että mistä sen tiedät?? Sitähän ei voi enää kukaan tietää jos erotaan eikä kumpikaan edes yritä korjata/rakentaa suhdetta kuntoon. Ja meidän tapauksessa vielä suhteen lopettaminen pettämällä on kyllä mielestäni aivan törkeä älyvapaa teko, siinä ikäänkuin pettäjä varmistaa että suhde ei voi enää koskaan jatkua, että mahdollinen suhteeseen palaaminen on mahdollisimman vaikeaa tai jopa täysin mahdotonta.
Siinä olen ihan samaa mieltä jonkun toisen kirjoittajan kanssa, että "alkuhuuman" jälkeen yhdessä pysyminen on vain sopimus, tai tahdon asia. Ihan varmasti vastaan joskus kävelee paremman näköisiä, varakkaampia, älykkäämpiä tms kumppanikandidaatteja ja aivan varmasti suhteessa tulee myöhemminkin vaikeita aikoja jolloin tekisi mieli lähteä. Mutta jos on päättänyt rakentaa olemassaolevaa suhdetta, ei hyppää siihen seuraavaan "parempaan" tai heitä pyyhettä kehään heti kun on seuraavan kerran vaikeaa.
Mitä teet, jos huomaat lasissasi hapanta maitoa ?
-kaadat sen tietysti viemäriin ja otat raikasta tilalle
-miksi niin kauheen vaikeeta muissa asioissa, saattaa olla muutosvastarintaa
- epätyydyttävä, mutta turvallinen nykyisyys, vastaan tuntematon mutta loistelias tulevaisuus
-noissa uudelleen yrittämisjutuissa vaan tahtoo käydä niin, että vaikka kuinka päätetään jatkaa yhdessä ja panostaa parisuhteeseen, niin pikkuhiljaa se valuu siihen vanhaan samaan epätyydyttävään
-tämä nyt ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ensimmäisen vaikeuden parisuhteessa kokiessasi hyppäät veneestä