Ylilihava mies

Eveliina72

Minun mieheni on sairalloisen lihava, pituus 170cm paino 140kg. Olen itse pienikokoinen, tosin itsekin viime vuosina lihonut eli nyt 150cm ja 55kg. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja lapsia on 3. Kaikki on muuten ok mutta olen viime aikoina yhä enemmän ja enemmän alkanut kärsiä mieheni koosta, koska se heijastuu jo kaikkeen. Työnsä hän niinkin jaksaa noin 6-8h muttei mitään muuta sen lisäksi. Kotona ei ole tehnyt juurikaan mitään vuosikausiin, tarkoitan että esim. imuroinut tai vienyt roskia tms. En hirveästi ole koskaan vaatinutkaan mutta käyn itsekin töissä ja työpäiväni ovat 8-10 tuntisia, teen vuorotyötä, joten töitä voi olla viikonloppuisin ja juhlapyhinäkin. Lasten hyvinvoinnista mies niinkin huolehtii ja tekee välillä ruokaa. Kuitenkin tuntuu, että hänelle selviytyminen arkiaskareistakin teettää työtä tosi paljon.
Asiastan on keskusteltu vuosikaudet ilman mitään muutosta. Itse olen alkanut liikkua enemmän ja käyn mm.kuntosalilla säännöllisesti. Tiedän että kun olen lyhyt niin olen näillä mitoilla myös lihava ja siitä mieheni jaksaa myös muistuttaa. Yritän kuntoilla ja pudottaa painoa 5-10kg, jospa se motivoisi miestä. Pahoin kuitenkin pelkään ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin laihdutusleikkaus. Siihen ei aio suostua. En tiedä miten jaksan mikäli mies vain lihoo ja lihoo. En tee mitenkään rasvaista ruokaa vaan ihan normaalia kotiruokaa, kermaa ja voita ei ole koskaan käytetty. Mies syö töissä varsinkin paljon pullaa ja välipaloja.
Olen jotenkin ahdingoss enkä tiedä miten edetä. Välitän miehestäni mutta en tiedä jaksanko hoivata ja holhota häntä enää sitten kun lapset kasvavat isoiksi. Asiasta olen sanonut mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä .Olisi kiva kuulla vertaiskohtaloista tai muuten vain saada tukea...

7

887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nutturatäti

      No ensinnäkään SINÄ et ole lihava, et edes lievästi ylipainoinen. Painoindeksisi on alle 25 eli olet normaalipainoinen. Jos mies huomauttelee sinun vartalostasi, niin kyllä hänellä on aika paha asenneongelma.

      Sinun ei pidä hoivata ja holhota miestäsi. Ehkä oletkin tehnyt sen virheen, että olet kohdellut häntä kuin yhtenä lapsista, ja hän kapinoi lapsellisella tavalla.

      Toisen paino-ongelmaan on aina vähän vaikea puuttua. Läskit ottavat herkästi itseensä ja pitävät ystävällustäkin huomauttamista ahdisteluna. Mutta miehesi on todellakin syönyt itsensä kauheaksi plösöksi, joka ei varmaan enää ole seksuaalisestikaan kiinnostava. Se on hänen valintansa. Sinä voit vapaasti tehdä oman valintasi.

    • Mies vain

      Kuulostat lämminsydämiseltä ja rehelliseltä naiselta. Muut saisivat ottaa sinusta oppia!


      Mielestäni nyt kannattaa lähteä ihan pienistä asioista liikkeelle; kasvisten lisääminen lautaselle, enemmän hyötyliikuntaa, herkut korvattava vähempikalorisilla eväillä (terveelliset välipalat) jne.

      Olisi mahtavaa jos löytäisitte jonkin yhteisen harrastuksen, sellaisen josta molemmat pitäisivät.
      Ottakaa vaikka joku yhteinen tavoite johon yritätte kurkoittaa (esim. laihdutamme X määrä kiloja / kk) ja siihen liittyvä palkinto (esim. leffailta).

      Toivottavasti näistä mielipiteistä oli apua, vaikken mikään terveystieteilijä olekkaan.

      Toivon aidosti että löydät ratkaisun ongelmaan!

      • make44589898

        noin.Tuskin miehesikään tuntee oloaan mukavaksi vartalossaan.Pienillä muutoksilla pikku hiljaa laihemmaksi.Kasviksia enemmän ja jotain kalatuotteita juomapuolta voi myös tarkistaa ei mitään limsoja tai kaljoja ämpärikaupalla.Liikuntaa myös pikkuhiljaa.Kannattaa ajatella ruokavalioon sellaisia muutoksia jotka ovat pysyviä joskus voi herkutellakkin.Eikä sitten mitään kaalisoppa dieettejä pariksi kuukaudeksi paino laskee kyllä nopeasti mutta se ei ole pysyvää ja kilot tulevat takaisin extrapainon kanssa.Hiljaa hyvä tulee.


    • lhdcdwuc

      Teillä on pituuseroa 20cm ja painoeroa 85kg, ja toinen kehtaa haukkua pienempäänsä lihavaksi...

      Mutta se nyt on selvää ettei mies ala yhtäkkiä syömään kaninruoaa, rehuja ja ituja ja muuta ja olemaan laihiksella niin että kavertikin näkee. Tärkeintä olis nyt saada se pullan mussutus lopetettua kokonaan ja siirtyä vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle, mieshän tykkää pekonista makkarasta ja kanamunista? Kananmuna kun vvie nälän ja lihat saa syödä runsaan rasvan kanssa ei voi ainakaan valittaa että on pahaa ruokaa! Riisi, pasta, perunaa, vilja, kaikki no pois, kuten myös kaja, se täytyy vaihtaa kirkkaasen, toivottavasti ei oe pahapäinen tiukkaa ottaessaan.

    • Anonyymi

      Olisi minun unelmamies, aika pieni, toivottavasti lihoisi vielä miehekkääksi ja muodokkaaksi. Etsi sitten sellainen mikä itsellesi kelpaa äläkä valita!

    • Anonyymi

      Ketoruokaa pöytään, alkaa läski sulamaan.

    • Anonyymi

      170 cm miehen tulisi huolehtia ettei paino nouse 80kg yli sitten on jo läski eikä muuta ja kaikille miehille tiedoksi rinnanympärys pitäisi olla aina enenmmän mitä vyötärön jolloin lihasmassan ja läskin suhde on oikea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      83
      998
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe