Testamentti

"Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 28. 2.2001, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla Lahden MM-kisoissa antamani doping-näytteen olevan positiivinen. Elämäni pahin painajainen oli alkanut.

Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippu-urheilijana minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani aineen johtavan positiiviseen doping-tulokseen. Nyt saan tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.

Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko urheilevalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.

Urheilu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana Tervanevalle ensimmäisen kerran jalkani upotin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.

Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.

Haapajärvellä maaliskuun 6. päivänä 2001

Mika Myllylä"

Minä olen tosissan pahoillani tapahtuneesta, antakaa anteeksi!
9680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Annamme anteeksi

Äänestä
  • Edes Mika Myllylä ei voisi olla noin tyhmä, että kirjiottaisi tänne sivuille!

    Äänestä

  • Kai me joskus sun mokas unohde kirjoitti:

    Edes Mika Myllylä ei voisi olla noin tyhmä, että kirjiottaisi tänne sivuille!

    Kuule, Mika on vain urheilija. Eli tyhmä.
    Sympatiaa hän nyt kerää. Sitä hän tarvinneekin, kun tuo talous meni kuralle kärähtämisen myötä. Kummallista kuitenkin, että kukaan nyt käryneistä ei pyydä anteeksi aineitten KÄYTTÖÄ. Vaan että kayttivät aineita, jotka näkyvätkin testeissä!!!

    Äänestä

Tässä ei enää mitkään anteeksipyynnöt riitä. Säälin kerjääminen tällä tavalla on vastenmielistä.

Olet doupattu rikollishylkiö tästä eteenpäin.

Painu Tervanevallesi lopullisesti!

Äänestä
  • Hullu, kateellinen, vahingon iloinen suomen kansa langettaa kohtuuttoman rangaistuksen "rikoksesta". Voidaan puhua todellisesta kansanmurhasta.

    Urheilusääntöjä rikottaessa rangaistus lukee niissä säännöissä mitä on rikottu. 2 vuotta kilpailukieltoa ja takas hommiin jos enää jaksaa.

    Äänestä

Myllylän mainetta ei pelasta enää mikään, tehty mikä tehty ja aivan täysin niin sielun kuin ruumiin voimissakin!

Äänestä
  • No mikä teitä kaikkia vaivaa? Eihän mika mitään sympatiaa kerjää vaan pyytää vaan anteeksi koko suomen kansalta tavalla joka tuntuu mikan mielestä parhaalta. Joten joko tämmösen ylenpalttisen Mikan pilkkaamisen vois lopettaa? tuntuu itsestäkin ihan pahalta lukee noita teidän juttuja niin ajatelkaa miltä mikasta tuntuu jos se joskus tänne eksyy... Samako koko suomi alkaa haukkuun teitä sympatiaa kerjääviksi paskoiksi!!!
    Mutta tä on vaan mun mieli pide.

    Äänestä

Olet tehnyt väärin ja kärsit itse seuraukset. Toivotan sinulle onnea ja kärsivällisyyttä koettaessasi sopeutua tavalliseen elämään.
Nyt tulevat esille todelliset ystävät ja selkääntaputtelijat ja siipimiehet väistyvät.
Sinulla on perhe jonka vuoksi kannattaa yrittää elämää eteenpäin.

Äänestä
  • .. menehän Mika sinne suolle ja kato oikein iso heteen reikä ja mene sinne.. vajoat ja syvälle.. niin sitä pitää!!
    Luuseri!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mika Myllylä kirjoitti:

"Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 28. 2.2001, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla Lahden MM-kisoissa antamani doping-näytteen olevan positiivinen. Elämäni pahin painajainen oli alkanut.

Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippu-urheilijana minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani aineen johtavan positiiviseen doping-tulokseen. Nyt saan tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.

Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko urheilevalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.

Urheilu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana Tervanevalle ensimmäisen kerran jalkani upotin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.

Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.

Haapajärvellä maaliskuun 6. päivänä 2001

Mika Myllylä"

Minä olen tosissan pahoillani tapahtuneesta, antakaa anteeksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu