Haiuslihas treenit

Moikka

Mitä suosittelisitte kohta vuoden verran käsilihaksia voimistelevalle ihmiselle?
Aloitin 1 kg painoilla, mutta nyt pystyn jo nostamaan 5 kg aika helposti, aluksi käsilihakset kasvoivat todella nopeasti, mutta nyt kun olen 5 kg:ssa ne eivät oikeastaan paljon ole silmin nähden kasvaneet, tunnen itse, että ne ovat voimistuneet, mutta miksei se näy oikeastaan juuri yhtään?

Teen kyynärpääkoukku-käsisuoraksi liikeitä 3x30 ja käsi suoraksi ilmaan ja takaisin koukkuun 3x25. Onko liikesarjassani jotain paranettavaa?
3237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Peruslähtökohta yleensä on, että kun uuden lihaksen treenauksen (uudella tavalla rasittavan treenin) aloittaa, niin aluksi treenaus ei varsinaisesti kasvata lihaksen kokoa, vaan ainoastaan "aktivoi" lihaksen toimimaan täydellä teholla. Voima kasvaa mutta koko ei. Itse asiassa alussa lihas (tässä tapauksessa esim. tuo käsivarsi hauiksen kohdalla) saattaa jopa pienentyä ylimääräisen rasvan palaessa pois.
Vasta myöhemmin kun lihas on saavuttanut ns. täyden käyttökapasiteettinsa, se alkaa olosuhteiden pakosta kasvaa. Näin homma menee (ainakin teoriassa).

Aika erikoinen juttu, jos aloitit ensimmäistä kertaa tuolla 1 kg:lla ja heti alkoivat hauikset kasvaa "todella nopeasti" 5 kg:een asti.
Itse aloitin hauistreenin 12 kg:n käsipainoilla. Nyt mennään 20 kg:ssä, eikä hauiksissa ole koon puolesta kehitystä tapahtunut juuri laisinkaan. Voima on kasvanut melko paljon, mutta lihaksen koko ja massa aivan mitättömän vähän.

Mutta kyllä ne lihakset pikkuhiljaa kasvavat, ei kannata hätäillä. Itse olen monien lihasten osalta huomannut, että kasvu tapahtuu sellaisina pyrähdyksinä. Jonkin aikaa lihakset tuntuvat kasvavan hurjaa vauhtia, ja sitten tulee taas muutaman viikon tauko ettei mitään tapahdu.
Tsemppiä vaan treeniin, kyllä ne hauikset jatkavat kasvuaan kun vaan tarpeeksi kauan ja säännöllisesti jaksaa tehdä töitä. Välissä tietysti pitää muistaa myös pitää taukoa...

Äänestä
  • Juu noi "todella nopeasti" sanat olivat ehkä vähän liioittelua, kirjoitin tollattis vain.
    Tuo 1kg paino aloitus johtuu siitä, kun luin että kannattaa aloittaa kevyillä painoilla, niin aloitin 1 kg, ja lisään painoa aina kun painot alkavat tuntuu siltä, että niitä voisi melkein heitellä kädessä.

    Juu pidän taukoi välillä myös. Hyvää kuntoilua myös sinulle.

    Äänestä

  • Harjoittelija90 kirjoitti:

    Juu noi "todella nopeasti" sanat olivat ehkä vähän liioittelua, kirjoitin tollattis vain.
    Tuo 1kg paino aloitus johtuu siitä, kun luin että kannattaa aloittaa kevyillä painoilla, niin aloitin 1 kg, ja lisään painoa aina kun painot alkavat tuntuu siltä, että niitä voisi melkein heitellä kädessä.

    Juu pidän taukoi välillä myös. Hyvää kuntoilua myös sinulle.

    Jos lihasta haluaa kasvattaa niin lyhyitä toistoja maksimipainoilla.
    Tuollainen 3x30 toistoo kehittää hyvin kestävyyttä, mutta jos kokoa haluaa niin 4x10 maksimipainoilla.
    Rupee tuntuu ihan erilailla ja lihas kasvaa. Kestävyyttä sitten ei taas ole paljoakaan tolla treenillä, mut kyse onkin mitä ollaan hakemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimistelija90 kirjoitti:

Moikka

Mitä suosittelisitte kohta vuoden verran käsilihaksia voimistelevalle ihmiselle?
Aloitin 1 kg painoilla, mutta nyt pystyn jo nostamaan 5 kg aika helposti, aluksi käsilihakset kasvoivat todella nopeasti, mutta nyt kun olen 5 kg:ssa ne eivät oikeastaan paljon ole silmin nähden kasvaneet, tunnen itse, että ne ovat voimistuneet, mutta miksei se näy oikeastaan juuri yhtään?

Teen kyynärpääkoukku-käsisuoraksi liikeitä 3x30 ja käsi suoraksi ilmaan ja takaisin koukkuun 3x25. Onko liikesarjassani jotain paranettavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu