Meillä siis tilanne, että meillä ensimmäinen lapsi, jota mieheni äiti ei huomioi ensinkään,asuu 10km päässä, kulkuyhteydet ok, eli siis pääsee omalla autolla liikkumaan. Ei kysele lapsen kuulumisia, ei kiinnosta, ei siis tiedä meidän asioista mitään. Kuitenkin mieheni veljen lapsista, jotka hieman vanhempia, kuin oma poikamme on aina ollut todella kiinnostunut ja kysellyt aina neuvolakuulumiset ja on osana elämässä.
Miksi siis lastenlapset ovat eriarvoisia? kuinka olette selittäneet lapsillenne,että mummua ei nyt vaan kiinnosta ?
surullista...
miksi aina eriarvoiset
ainanäin
30
1516
Vastaukset
- vanheneva mummo
Usein vanhat ihmiset vanhenevat vuodessakin paljon, te nuoret ette vaan huomaa sellaista. Teille yksi vuosi on etappi vaan, mutta meille vanhoille tuo vuosi saattaa tuoda sairauksia: dementiaa, luukatoa, nivelrikkoa,kulumaa, alkavaa lihasvaivaa ym heikkoutta, joita ei kuitenkaan heti huomaa. Mutta ainakin minun lapseni soittelevat tasaisesti kaikki ja piipahtelevat vuorollaan kylään, joten ei siinä mummoa tarvitse syyttää erilaisesta kohtelusta. Olen vaan onnellinen, kun olen mukana lasteni ja lastenlasteni elämässä vointini mukaan. Joskus jopa tärkeänä lastenlikkana. Ja huom! Kyllä me mummot ajattelemme useinkin kaikkia rakkaittammekin, vaikka emme aina jaksa kyläilemään.
- g.mother
Tämä mummujen "harrastama"eriarvoiset lapset-myytti taitaa olla aika yleistä-valitettavasti? Ajattelisi, että omat lapset ovat kaikki samanarvoisia (näin ei ole läheskään aina) sekä myöskin samoin lapsenlapset olisivat samalla viivalla.
En tiedä, millä perusteella nämä, etupäässä "mummelit" tämän eriarvoistamisen tekevät, onko "lempilapsen" lapset rakkaimpia, vai? Eikö miniä ole tarpeeksi kelvollinen omalle pojalle jne....
Itselläni on kolme lapsenlasta, kaikki saman tyttären. Jos muilla lapsillani (4) olisi jälkikasvua, ei tulisi mieleenkään harrastaa minkäänlaista syrjintää.
Sinähän voit kysyä anopiltasi aivan suoraan, miksei hän välitä omasta lapsenlapsestaan? Ehkä saat vastauksen???- ainanäin
ehkäpä mulla ei kuitenkaan riitä pokka kysymiseen, sittenpä ei ainakaan olisi tekemisissä poikamme kanssa...
Henkilö on sen tyyppinen, että hänen yksityisasioistaan ei saa kukaan kysellä, mutta hän voi nokkansa laittaa joka asiaan.
eikä kyse ollutkaan siitä,että aina mummun pitäisi nähdä se vaiva, että tulee katsomaan, tai kyselee kuulumisia, vaan siitä mummun halukkuudesta kumpaakaan.
Ymmärrän, että saattaa olla sairauksia ym. muita esteitä, jotka rajoittavat, mutta siltikin... en osaa selittää.
Huomaan hänessä kyllä eriarvoista kohtelua myös omien poikien kesken. tuo mieheni veli on aina tekemisissään hiukan parempi, tai osaa paremmin, tai on tehnyt asian jo ennemmin. Kuitenkin aina hiukan enemmän. Syytä tuohon en tiedä.
Mutta toisaalta, kun olen asiaa ajatellut, niin ehkä on parempi, että pysyy pois poikamme elämästä, täten ei ainakaan tarvitse väkisin yrittää. pojalla on toinen, varsin mainio mummu :D - oma perhe tärkein
ainanäin kirjoitti:
ehkäpä mulla ei kuitenkaan riitä pokka kysymiseen, sittenpä ei ainakaan olisi tekemisissä poikamme kanssa...
Henkilö on sen tyyppinen, että hänen yksityisasioistaan ei saa kukaan kysellä, mutta hän voi nokkansa laittaa joka asiaan.
eikä kyse ollutkaan siitä,että aina mummun pitäisi nähdä se vaiva, että tulee katsomaan, tai kyselee kuulumisia, vaan siitä mummun halukkuudesta kumpaakaan.
Ymmärrän, että saattaa olla sairauksia ym. muita esteitä, jotka rajoittavat, mutta siltikin... en osaa selittää.
Huomaan hänessä kyllä eriarvoista kohtelua myös omien poikien kesken. tuo mieheni veli on aina tekemisissään hiukan parempi, tai osaa paremmin, tai on tehnyt asian jo ennemmin. Kuitenkin aina hiukan enemmän. Syytä tuohon en tiedä.
Mutta toisaalta, kun olen asiaa ajatellut, niin ehkä on parempi, että pysyy pois poikamme elämästä, täten ei ainakaan tarvitse väkisin yrittää. pojalla on toinen, varsin mainio mummu :DMummot ja vaaritkin ovat ihmisiä ja todellakin monella on ne lempilapset ja näiden lellikkilastenlapset. Asia on joillakin suvuilla ihan faktaa. Ja vielä keljumpaa, jos lapset ja lapsenlapset osaavat käyttää tilannetta hyväkseen omaksi hyödykseen. Tällaisen suvun yhteinen sopu on aika minimissä. Jos ei mikään auta, niin kannattaa itse hoitaa omat ihmissuhteensa, onneksi nykyisin emme ole niin riippuvaisia suvustamme.
- hyvä vaan..
ainanäin kirjoitti:
ehkäpä mulla ei kuitenkaan riitä pokka kysymiseen, sittenpä ei ainakaan olisi tekemisissä poikamme kanssa...
Henkilö on sen tyyppinen, että hänen yksityisasioistaan ei saa kukaan kysellä, mutta hän voi nokkansa laittaa joka asiaan.
eikä kyse ollutkaan siitä,että aina mummun pitäisi nähdä se vaiva, että tulee katsomaan, tai kyselee kuulumisia, vaan siitä mummun halukkuudesta kumpaakaan.
Ymmärrän, että saattaa olla sairauksia ym. muita esteitä, jotka rajoittavat, mutta siltikin... en osaa selittää.
Huomaan hänessä kyllä eriarvoista kohtelua myös omien poikien kesken. tuo mieheni veli on aina tekemisissään hiukan parempi, tai osaa paremmin, tai on tehnyt asian jo ennemmin. Kuitenkin aina hiukan enemmän. Syytä tuohon en tiedä.
Mutta toisaalta, kun olen asiaa ajatellut, niin ehkä on parempi, että pysyy pois poikamme elämästä, täten ei ainakaan tarvitse väkisin yrittää. pojalla on toinen, varsin mainio mummu :DMeillä täysin vastaavanlainen juttu. Anoppini on niin pahansuopa ihminen, että olen ihan hyvilläni, kun ei ole niin kiinnostunut meiden perheestä, kuin toisen poikansa perheestä. Aluksi yritti sairaalla tavalla tunkeutua meidänkin elämäämme, mitä edelleen harjoittaa toisen poikansa taholla, mutta sain hänet lopulta pysymään loitommalla perheestämme.
Lapset kyllä aikanaan ymmärtävät isovanhempansa hyljeksimisen, ja niin vain isovanhemman omaan nilkkaan tuokin juttu kolahtaa, kun lapsenlapset eivät käy tervehtimässä. Näin on meillä jo käynyt. - Lapsikin valitsee
ainanäin kirjoitti:
ehkäpä mulla ei kuitenkaan riitä pokka kysymiseen, sittenpä ei ainakaan olisi tekemisissä poikamme kanssa...
Henkilö on sen tyyppinen, että hänen yksityisasioistaan ei saa kukaan kysellä, mutta hän voi nokkansa laittaa joka asiaan.
eikä kyse ollutkaan siitä,että aina mummun pitäisi nähdä se vaiva, että tulee katsomaan, tai kyselee kuulumisia, vaan siitä mummun halukkuudesta kumpaakaan.
Ymmärrän, että saattaa olla sairauksia ym. muita esteitä, jotka rajoittavat, mutta siltikin... en osaa selittää.
Huomaan hänessä kyllä eriarvoista kohtelua myös omien poikien kesken. tuo mieheni veli on aina tekemisissään hiukan parempi, tai osaa paremmin, tai on tehnyt asian jo ennemmin. Kuitenkin aina hiukan enemmän. Syytä tuohon en tiedä.
Mutta toisaalta, kun olen asiaa ajatellut, niin ehkä on parempi, että pysyy pois poikamme elämästä, täten ei ainakaan tarvitse väkisin yrittää. pojalla on toinen, varsin mainio mummu :DKun ajattelee maailmaa laajemmin, niin voi kyllä huomata, että itsekin pitää toisista enemmän kuin toisista, vaikka ei ole mitään erityistä syytä.
On varmasti pelkkä myytti, että kaikki lapset ovat aina samanarvoisia äidilleen, sillä myös lapset voivat suhtautua vanhempiinsa eri tavalla kuin sisaruksensa. "Pitäminenkin" on vuorovaikutusta.
Joku on vain ollut pienestä pitäen hankala, itsenäinen ja vastarannan kiiski. On mennyt opiskelemaan muuta kuin vanhempansa halunneet, on silti selviytynyt, on mennyt naimisiin toisen kanssa kuin mitä vanhemmat olisivat toivoneet, ja avioliitto heidän harmikseen tuntuu toimivan. Lapsetkin ovat ihan reippaita, eivät vain tunnu niin omilta kuin muiden.
Ei kaikkea voi eritellä. Ihmisiä ne ovat vanhemmatkin. Lapsen syntymä ei muuta ihmistä miksikään. Vielä vähemmän lapsenlapsen ilmestyminen.
Sukulaiseni lapsi ei ole sietänyt minua silmissään. Niin ainakin ajattelen, koska vauvasta alkaen aina huusi ja itki kun olin paikalla. Voi olla että oli pelästynyt esim. silmälaseja tai liian tummia vaatteita tms. Vastenmielisyys on jatkunut. Myöhemminkään ei koskaan tervehtinyt eikä vastannut.
Miksi haluaisin erityisesti kiintyä häneen, koska hän on osoittanut, ettei minua tarvitse. Hän on nyt jo yli 10 v. eikä vieläkään puhu minulle. Luulinkin, että hänessä on dysfasia tms. mutta on kuulemma ihan normaali lapsi.
Mutta kokemukseni myötä olen tullut varovaiseksi hänen suhteensa. En minä enää osaa olla luonteva hänen lähellään.
- --------------------
kysy asiaa ihan suoraan? Tai miehesi kysy, kyseessä kun on hänen äitinsä. Turhaa sitä on itseksen ihmetellä.
- äidin diagnoosi
Pidät lastenlastasi dysfasi-tautisena, kun ei sinua tervehdi tai vastaile. Oletko itse pöpi? Jospa lastenlapsesi on niin fiksu, että näkee sinun höperyytesi ja on mieluummin vastaamatta!
- se sama
äidin diagnoosi kirjoitti:
Pidät lastenlastasi dysfasi-tautisena, kun ei sinua tervehdi tai vastaile. Oletko itse pöpi? Jospa lastenlapsesi on niin fiksu, että näkee sinun höperyytesi ja on mieluummin vastaamatta!
Ensinnäkin, hän ei ole lapsenlapsi, vaan harvoin tapaamme jossakin tilaisuuksissa.
Hän ei ole todellakaan koskaan vastannut minulle, enkä ole saanut häneen mitään kontaktia. Luulin, että hänellä on jokin ongelma, kun hänen äitinsäkään ei puuttunut asiaan, vaikka huomasi, että yritän jutella hänen mykän lapsensa kanssa.
Ajattelin myös, että pikkulapsen luottamus pitää voittaa, ja ajan kanssa me vielä tutustumme, mutta nyt en enää tapaa häntä missään, koska lapsi on muuttanut pois vanhempiensa erottua.
Haluan vain sanoa, että myös lapsilla voi olla omat mielipiteensä aikuisista. Siihen heillä on oikeus.
Kemiat eivät aina kohtaa.
Sinäkään et pidä minusta. Siihen on se syy, että en tule toimeen sinulle tuntemattoman lapsen kanssa.
Sen enempää ei tarvita.
- tasapuolista
Ehkä jotkut oikeasti ei välitä olla tasapuolisia.Eivätkä näe siinä mitään väärää.Sama ajattelutapa kuin jos kutsuilta jättää jonkun sukulaisen kutsumatta vain sillä perusteella että kotiinsahan saa kutsua kenet haluaa.Joillain ei ole mitään rajaa siinä,pahoittaako toinen mielensä,kunhan saan tehdä niin kuin itse haluan.
Vanhempani on olleet kiinnostuneita kaikkien lastensa lapsista,vaikkakin äitini on ehkä helpommin komennellut meidän tytärten lapsia kuin miniänsä lapsia.Toinen isoisä usein kyselee yhden aikuisen lapseni kuulumisia ja se tuntuu oudolta,koska minulla on 4 muutakin lasta.Miksei heidän kuulumiset kiinnosta?
Yritän olla tasapuolinen.Nuorin lapseni juuri sanoi erään keskustelun yhteydessä,että meitä on kohdeltu tasavertaisesti ja siitä olin tosi iloinen.Lapsenlapsia pyrin huomioimaan myös ihan jokaista.
Luin juuri tosi mielenkiintoisen jutun sisaruksista ja siitä vaikutuksesta mikä on syntyykö esikoisena,kuopuksena tai siltä väliltä.Mitkä on ikäerot,onko pelkästään poikia tai tyttöjä vai onko sekaryhmä.Temperamenttinen voi saada sen kuvan ettei ole yhtä pidetty,koska joutuu vastaanottamaan enemmän rajoitusta,hiljainen ja ujo tuntee että jää huomiotta,koska ei tarvitse niin paljon "komentamista".Ei todellakaan ole helppoa olla vanhempi tai isovanhempi,vaikka kuinka yrittäisi että kaikilla olisi hyvä olla. - vaikea asia
meillä aivan samoin.anopille ja apelle muiden lapset ovat tärkeämpiä.jopa mieheni muiden siskojen lastenlapset ovat tärkeämpiä.
Olen jo ottanut "pesäeron" koko vanhuksista.Nimittäin oman mielenterveytensä menettää jos tuota asiaa miettii liikaa....
vanhuksiltahan se on pois kun lapsen lapset eivät kuulu heidän elämäänsä iloa tuomaan.
Joskus olen miettinyt,kun on niitä yksinäisiä vanhuksia...jospa he ovatkin omalla käytöksellään osaltaan aiheuttaneet sen,ettei heitä kukaan käy tervehtimässä.- ainanäin
joo, eipä siitä kai mitään stressiä kannata ottaa. Varmaankin tuo lapsi myös "tottuu" siihen, että toinen mummu ei käy eikä kysele.
Toisaalta tuntuu vaan vääryydeltä, kun on sellaisia mummuja sitten, joilta on kielletty lastenlapsiensa näkeminen, vaikka he haluaisivat olla osa elämää. eipä oo elämä tasavertasta... - kolmetoista.
ainanäin kirjoitti:
joo, eipä siitä kai mitään stressiä kannata ottaa. Varmaankin tuo lapsi myös "tottuu" siihen, että toinen mummu ei käy eikä kysele.
Toisaalta tuntuu vaan vääryydeltä, kun on sellaisia mummuja sitten, joilta on kielletty lastenlapsiensa näkeminen, vaikka he haluaisivat olla osa elämää. eipä oo elämä tasavertasta...Tällä palstalla ja näillä kaikilla palstoilla. Meillä ongelmat on siinä että molempien lasten perheisiin tuli ero, ja se särkee sydämen kaikkein eniten. Ei ole väliä vaikken itse lapsenlapsia näkisi, kunhan pitäisivät vaan yhteyden molempiin vanhempiinsa eivätkä kärsisi pitkän päälle kaikenlaisesta kahden kodin hommasta ja edestakaisin matkustamisesta. Jos voisin tehdä kaiken uudestaan, en olisi hankkinut itse lapsia, olisin onnellinen ilman näitä murheita. Tiedän että elämä on tyhjää ilman lapsia, mutta en tätäkään olisi halunnut että saa viettää jatkuvia unettomia öitä kun miettii, kuinka paljon pienet kärsii näistä.
Kummassakaan erossa ei ole kyse juomisesta, väkivallasta eikä julmuudesta.
Toivottavasti nämä pienet aikanaan ovat viisaampia perheen perustamisen suhteen, ettei
murheet ja paha mieli jatku taas uusille sukupolville.
En ymmärrä miksi niin helposti pitää erota, kun vaan on muka kasvettu erilleen.
Ilmeisesti olen vanha fossiili kun en sitä käsitä. Itse menimme alle kaksikymppisinä naimisiin
ja olen aina kuvitellut olevani onnellinen mutta näköjään olen väärässä. - mietteitä
kolmetoista. kirjoitti:
Tällä palstalla ja näillä kaikilla palstoilla. Meillä ongelmat on siinä että molempien lasten perheisiin tuli ero, ja se särkee sydämen kaikkein eniten. Ei ole väliä vaikken itse lapsenlapsia näkisi, kunhan pitäisivät vaan yhteyden molempiin vanhempiinsa eivätkä kärsisi pitkän päälle kaikenlaisesta kahden kodin hommasta ja edestakaisin matkustamisesta. Jos voisin tehdä kaiken uudestaan, en olisi hankkinut itse lapsia, olisin onnellinen ilman näitä murheita. Tiedän että elämä on tyhjää ilman lapsia, mutta en tätäkään olisi halunnut että saa viettää jatkuvia unettomia öitä kun miettii, kuinka paljon pienet kärsii näistä.
Kummassakaan erossa ei ole kyse juomisesta, väkivallasta eikä julmuudesta.
Toivottavasti nämä pienet aikanaan ovat viisaampia perheen perustamisen suhteen, ettei
murheet ja paha mieli jatku taas uusille sukupolville.
En ymmärrä miksi niin helposti pitää erota, kun vaan on muka kasvettu erilleen.
Ilmeisesti olen vanha fossiili kun en sitä käsitä. Itse menimme alle kaksikymppisinä naimisiin
ja olen aina kuvitellut olevani onnellinen mutta näköjään olen väärässä.On työttömyyttä, pätkätöitä. Perhe on edelleen tärkein ja avioliitot solmitaan useimmiten rakkaudesta. Mutta myös avioliitto voi päättyä eroon helpommin kuin ennen, jos se muodostuu mahdottomaksi. Myös suvun vaikutus on muuttunut, ei olla kovinkaan paljon yhteydessä sukulaisten kanssa. Aikuisten lasten kanssakäyminen sisarustensa tai jopa vanhempiensa kanssa voi olla minimaalista. Työ ja nykyajan kiireinen tahti vie nuorilta aikuisilta aika paljon energiaa ja nykyajan lapsetkin oppivat jo aika pienestä olemaan itsenäisiä ja omatoimisia. Ja kuten tilastot kertoo, yleensä joka kolmas avioliittokin purkautuu ja siinä sitten entiset puolisot opettelevat sitä yhteishuoltajuutta ja lapset sukkuloivat kahden kodin kotia. Ja ennenpitkää tulee vielä kuvioihin uudet kumååanit vanhemmille. Useimmat lapset sopeutuvat noihin tilanteeseen hyvin ja jopa pitävät siitä - he ovat lojaaleja ja joustavia nuoria. - Mutta menneiden sukupolvien elämään emme voi palata - eihän se edes aina ollut se paraskaan elämän esimerkki.
- kkkjjhhd
Kerroit, että miehesi veljen lapset ovat vanhempia kuin oma poikasi. Jos se vaan on niin, että se ensimmäinen lapsenlapsi on kaikkein tärkein ja rakkain ja muita saman perheen lapsia tulee hyysättyä samalla enemmän. Eihän se tietenkään ole enää yhtä hohdokasta saada neljäs tai viides lapsenlapsi kuin tulla ensimmäistä kertaa mummuksi/papaksi.
Meillä ei ole lapsia, mutta toivoisin, että vuoden parin sisällä olisi. Minun ja miehen vanhemmilla on molemmilla yksi lapsenlapsi. En millään jaksa uskoa, että meidän lapsemme olisi isovanhemmilleen yhtä tärkeä ja rakas kuin se ensimmäinen. Varsinkin miehen siskon lapsen syntymään liittyi paljon huolta ja murhetta, joten siksi lapsi on entistäkin tärkeämpi niin vanhemmilleen kuin isovanhemmilleenkin, eikä siihen väliin varmasti voi kukaan koskaan kiilata.
Omassa lapsuudessani toiset isovanhemmat jäivät todella vieraiksi. Isäni jäi kotonaan syrjään ja sama koski myöhemmin meitäkin. Se suretti kovasti, kun oli niin selkeästi eriarvoinen kuin muut, eikä mummua ja pappaa kiinnostanut meidän tekemiset. Onneksi toisiin isovanhempiin oli erittäin lämpimät välit ja se kyllä korvasi paljon. Harmi vain, kun sairastelivat paljon ja kuolivat aivan liian aikaisin. - petteri_1976
Näin se on meilläkin. Tämä tuntuu olevan yllättävän yleistä. Ja tosi outoa, miksi toiset lapsenlapset on niitä kenen kanssa harrastetaan ja ollaan, toisten kanssa vain "virallisesti" silloin-tällöin. Nykyään ainakaan meidän lapset eivät kysele millon pääsisivät mummolaan, koska sinne ei noin vain pääse. Mummo ja pappa on olleet eläkkeellä pari vuotta, matkustelevat paljon, ovat erittäin hyvässä kunnossa ja virkeitä. Niiden huomio ei vaan kohdistu meidän lapsiin ja tuota asiaa ei voi pakottaa. Jos ei kiinnosta niin ei.
Saas nähdä mitä meidän mummo tuumaa kun asiasta sille aiotaan sanoa. Että meidänkin tytöt on huomioitava tasavertaisesti tai sitten ei ollenkaan enää tavata. Kovaa tekstiä, mutta niin on mummokin laukonu näiden vuosien aikana vaikka mitä.- tuttu juttu
Mulle on periaatteessa ihan sama miten mummi kohtelee sisarusteni lapsia, ehkä hän tietää jotain mitä minä en tideä ja antaa siksi muille enemmän tai vähemmän lahjoja tms.
Mutta se risoo kun hän kohtelee eriarvoisesti myös meidän lapsia keskenään. Miksi ihmeessä yhden pitää saada enemmän kuin kahden muun?
- Romurepe
Tuommoiset mummot joutaa romukoppaan, sanon minä!
- pappamopo
Niin missähän se pappa taas luuraa?
- piano-man-81
ei ne älyä, vaikka sanoo. Noi on narsisteja ja heissä ei OLE MITÄÄN VIKAA. Lapsia käytetään ja näytetään tasan sillon kun siitä on jotain hyötyä, muuten saavat olla missä haluavat kunhan ei mummon helmoissa. Tietyt lapsenlapset vaan on niitä ykkösiä.
Tommosille ihmisille en toivois lapsia. Tulee paljon kärsimystä. - Tuttu juttu
Meidänkin mummi laittoin lasten tileille joululahjarahat, yhdelle 200€ ja kahdelle muulle 100€. Mummi tietysti antaa lahjoja just niin kuin haluaa, mutta kyllä se vanhempana vähän nostattaa verenpainetta että lapset on mummille eriarvoisia.
- jo on markkinat
minä jakaisin sen yhen ylimääräsen satasen muitten lasten kesken tai palauttaisin mummolle.
- surullinen mummu
Miksi puhutaan mummoista jotka ei välitä. Minä olen jo 3vuotta yrittänyt että saisin olla pojanpojan kanssa. Olen pyydellyt ja sanonut että minua saa käyttää hoitajana. Ja kun poika vihdoin tulee isänsä kanssa niin miniä soittelee perään, nauti siinä sitten kun on valvoja ja toinen soittelee koska tuutte kotiin. Joulut sovittiin vuorotellen mut ei se niin mennykään aina löytyy jonkun sortin selitys.
Joulupvnä kolmentunnin vierailu, siinä pitää keretä kaikki syödä ja lahjat jakaa ja tehdä tuttavuutta lapsen kanssa. Olen ajatellut itse et se johtuu rahasta. Minä perus duunari ja toisessa mummolassa on perintöjä ja parempitulosia. Tässä raha ratkasee. On todella surullista että menee näin enkä tiedä kuinka olla kun sydämestä ottaa. Minä antaisin aikaani ja rakkauttani, kun ei ole muuta antaa. - mumma neuvoo
En usko, että miniäsi sinun kiusaksesi on tuomatta lasta hoitoosi. Hän ei jostain syystä luota sinun kykyysi hoitaa lasta. Ehkä esimerkiksi poikasi käytös tai muistelot lapsuudestaan on antanut aiheen epäillä, että lapsi on vielä liian nuori hoitoosi.
Ei myöskään kannata valittaa, että "sydämestä ottaa", koska tuolloin miniäsi ei halua rasittaa sinua lapsenhoidolla. Yritä asettua miniäsi asemaan. Jos hän kokee omat vanhempansa turvallisempina lapsenhoitajina, sehän vain kertoo siitä, että hänellä on ollut hyvä lapsuus. Odottele rauhassa, älä katkeroidu.- surullinen mummu
En tarkoita fyysistä "sydämestä ottoa" vaan tunnetta siitä et en saa olla pojan kanssa. Ja en ole valittanut siitä heille vaan itsekseni. Oletko kuullut narsismista ja se että poikani kertoo minulle ettei saa tehdä mitään omia juttuja heidän suhteessaan. Tuo ei kerro minulle ainakaan sitä että hän pitäisi minua huonona kun avautuu minulle asioistaan. On ainakin joku jolle kertoa.
- Luovuttanut mummu
Sinulle surullinen mummu!
Minäkin olen surullinen mummu. Minulla on kaksi pientä pojantyttöä 20 km:n päässä. Toinen 1v ja toinen 3 v. En ole koskaan kelvannut hoitamman heitä.
En kuulema osaa miniän mielestä pitää edes sylissä. Ei ole mahdollisuutta annettu edes opetella kun en saa olla heillä edes yötä. Lapsien kanssa menee hyvin aina ne pienet hetket, jolloin ehkä viisi kertaa vuodessa heillä on aikaa ottaa vastaan. Sukulaisten ja ystävien kanssa ihmetellään tilannetta. Miniän oma äiti ja isä kelpaa hoitamaan pikkutyttöjä.
Olen surrut ja ihmetellyt ja luovuttanut. Jos otan asian puheeksi, leimaavat häiriköksi.
Ei auta kun hyväksyä tilanne ja elää omaa elämää varapapan kanssa.- mietteitä
Mitä ihmettä valitat? Onhan se todella aivan luonnollinen juttu, että miniällesi oma äitinsä on läheisempi kuin sinä - anoppi. Minulla on tytär ja poika - tyttären kanssa voin puhua ja seurustella ummet ja lammet ja useimmin olen tyttären lapsenlapsen kanssa enemmän kanssakäymisissä kuin pojan ja miniän lapsenlapsen kanssa - miniä taas juttelee oman äitinsä kanssa, vie mieluummin äidilleen hoitoon ja poikanihan taas miesten tapaan ei puutu asiaan. Silti tiedän ja olen kuullut pojaltanikin, että miniäni 'tykkää ja arvostaa minua'.
Monet sukupolvet elävät omaa elämäänsä ja antavat toistenkin elää. Heistä on mukava tavata harvakseltaan, toiset näkevät vain merkki- tai juhlapäivinä. Toiset pitävät tiiviistikin yhteyttä ja piipahtavat arkisesti ja lastenlastenkin tapaaminen on samoin erilaista - riippuen myös siitä onko kyläreissu vai lasten hoitoapu kyseessä. Isovanhemmilla on hyvä olla myös omia tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa ovat kanssakäymisessä - elämä on monipuolisempaa.
- Mielensä pahoittaja
Tiedän kokemuksesta, on tosi raskasta. Meillä isoäiti hoiti muiden sisarusten lapset, jotta nämä säästivät päiväkotikuluissa, isoäiti matkusti jopa itse bussimatkat maksaen hoitoreissuille. Minun lapsia ei ole hoitanut koskaan, olipa yhtenä pääsiäisenä ostanut suklaamunat vain näille sisarusten lapsille ja kun menimme kylään niin ilmoitti meidän lapsille ettei munat ole teille. Eipä ole lapsia kiinnostanut sen jälkeen isoäidille mennä. Kehuskelee sitten sisarusten lapsien saavutuksia vaikka meidän lapsilla on paljon suuremmat "saavutukset" urheilussa sekä koulutuksissa. Se ei muutu koskaan ikävä sanoa, mutta koeta kestää, olen yrittänyt urheasti kestää vaikka sydän on välillä ollut riekaleina. Anteeksiantamatonta. JA kyse on omasta äidistä. Kun et ole hyväksytty et ole ja se ei muutu koskaan. Se on raskasta.
- hetki kerrallaan
Olen se luovuttanut mummu. Onko mielipiteen kertominen valittamista?
Minulla on monipuolinen elämä, mutta pojanlapset "puuttuu".
Käyn patikoimassa, ongella, kelkkailemassa varapapan kanssa ym.
Hyvät välit toisen mummun kanssa eli miniän äidin.
Tämä nyt on tätä!
Oma anoppi ja appiukko sekä omat vanhemmat ovat pilven päällä ja kaipaan heitä.
Yritetään nauttia tästä hetkestä! - Pojan valta missä
Miniä sitä ja miniä tätä. Oman pojan asia on huolehtia siitä, että lapset tapaa isänpuoleisia isovanhempia. Älkää kasvattako pojistanne lällyjä, jotka antaa vaimonsa määrätä kaikesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aikakone-yhtyeestä tuttu Maki Kolehmainen kuollut
Kuoli tänään aamuyöstä nopeasti edenneeseen sairauteen. Hän oli 58-vuotias.1428645Se viime kohtaaminen
Oli naine vähän sellainen kohmea. Nopeasti yritin etsiä merkkejä sinusta mutta en saanut mitään ilmi. Ajattelin että ny681413- 641231
Ihan rakentavassa mielessä
Haluaisin nainen kysyä sinulta ja myös itseltäni että mitä me oikein odotellaan? Olisiko aika jo käydä edes treffeillä?761195- 901067
Kuinka paljon merkkaa naisen ulkonäkö
Parisuhteessa ykeensä kysynnvaan Onko kaunis nainen oarempi vaihtoehto kun tavis1411041- 102805
Olen sinusta nainen
Oikeasti tosi ylpeä. Tunnen sen miten kehity ja opit säätelemään omia tunteitasi. Se on aina hieno piirre ihmisessä.37798Pitäisikö alkaa
Treenaamaan että sulla tippuu silmät päästä kun näet minut ensi kerralla, nainen. 🤔43781- 45757