Opiskelen toista vuotta amk:ssa, ja ekana vuonna tutustumani ystävä vaihtui eri ryhmään viime syksynä oman linjansa takia.
Nykyisessa ryhmässä tunnen olevani yksinäinen, tai jotenkin syrjitty. En ymmärrä miksi muut eivät pyydä minua minnekään koulun ulkopuolisiin menoihin mukaan tai halua tutustua minuun paremmin, vaikka yritän aina hakeutua luokkakavereideni seuraan koulussa ruokkiksilla yms tauoilla, en eristäydy muista, vaikka muuten melko itsenäinen olenkin. Olen monesti aluksi uusien ihmisten seurassa vähän ujo, mutta ei kestä kauaa ennenkuin rentoudun ja olen oma itseni.
Olen vapaa-ajalla aktiivinen liikkuja, koulussa hyvin pärjäävä oppilas, minulla on hyvä itsetunto, välitän tosi paljon ulkonäöstäni, olen hyvin vahvasti huumorintajuinen ja nauravainen (vähän pisteliäs, sarkastinen ja mustan huumorin kannattaja, mutta hyvällä mielellä), rento ja menevä ihminen. Minua on sanottu joskus luonteeltani vähän viileäksi, en hirveän helposti tee selväksi tunteitani kavereille tai ystäville heitä kohtaan. Silti tuntuu etten jotenkin kelpaa kunnolla kaveriksi luokkakavereilleni, ja tämä vaivaa minua paljon.
Olen hyvin surullinen ja lannistunut sen takia, koska kaipaisin tulla huomatuksi ja hyväksytyksi. Koulu on tässä elämänvaiheessa iso osa elämääni, ja tuntuu kamalalta että joutuisin pinnistelemään väkisin jatkuvasti, että muut pitäisivät ja hyväksyisivät minut. Vuodenvaihteen aikoihin olin asiasta niin masentunut ja ahdistunut (osittain myös pimeän vuodenajan takia) , että kotimatkalla koulusta olin aina ihan itkun partaalla, koska en ymmärrä mikä minussa on muiden mielestä vikana. Haluaisin että minuakin pyydettäisiin mukaan kahville, pileisiin, shoppailemaan, hengailemaan vapaa-ajalla jne.
Olen tutustunut hieman helpommin muutamiin eri linjauksilla opiskeleviin ihmisiin, mutta vain pintapuolisemmin, koska meillä ei ole juuri yhteisiä tunteja.
Tämä on hyvin hankala tilanne minulle, osaisiko kukaan valaista tai auttaa, miten minun kannattaisi toimia? ja minkätakia luokkakaverini oudoksuvat tms minua?
Olen muuttanut opiskelujeni takia tähän nykyiseen kaupunkiini, enkä tunne tästä kaupungista juurikaan porukkaa kuin koulun kautta.
Nykyisessa ryhmässä tunnen olevani yksinäinen, tai jotenkin syrjitty. En ymmärrä miksi muut eivät pyydä minua minnekään koulun ulkopuolisiin menoihin mukaan tai halua tutustua minuun paremmin, vaikka yritän aina hakeutua luokkakavereideni seuraan koulussa ruokkiksilla yms tauoilla, en eristäydy muista, vaikka muuten melko itsenäinen olenkin. Olen monesti aluksi uusien ihmisten seurassa vähän ujo, mutta ei kestä kauaa ennenkuin rentoudun ja olen oma itseni.
Olen vapaa-ajalla aktiivinen liikkuja, koulussa hyvin pärjäävä oppilas, minulla on hyvä itsetunto, välitän tosi paljon ulkonäöstäni, olen hyvin vahvasti huumorintajuinen ja nauravainen (vähän pisteliäs, sarkastinen ja mustan huumorin kannattaja, mutta hyvällä mielellä), rento ja menevä ihminen. Minua on sanottu joskus luonteeltani vähän viileäksi, en hirveän helposti tee selväksi tunteitani kavereille tai ystäville heitä kohtaan. Silti tuntuu etten jotenkin kelpaa kunnolla kaveriksi luokkakavereilleni, ja tämä vaivaa minua paljon.
Olen hyvin surullinen ja lannistunut sen takia, koska kaipaisin tulla huomatuksi ja hyväksytyksi. Koulu on tässä elämänvaiheessa iso osa elämääni, ja tuntuu kamalalta että joutuisin pinnistelemään väkisin jatkuvasti, että muut pitäisivät ja hyväksyisivät minut. Vuodenvaihteen aikoihin olin asiasta niin masentunut ja ahdistunut (osittain myös pimeän vuodenajan takia) , että kotimatkalla koulusta olin aina ihan itkun partaalla, koska en ymmärrä mikä minussa on muiden mielestä vikana. Haluaisin että minuakin pyydettäisiin mukaan kahville, pileisiin, shoppailemaan, hengailemaan vapaa-ajalla jne.
Olen tutustunut hieman helpommin muutamiin eri linjauksilla opiskeleviin ihmisiin, mutta vain pintapuolisemmin, koska meillä ei ole juuri yhteisiä tunteja.
Tämä on hyvin hankala tilanne minulle, osaisiko kukaan valaista tai auttaa, miten minun kannattaisi toimia? ja minkätakia luokkakaverini oudoksuvat tms minua?
Olen muuttanut opiskelujeni takia tähän nykyiseen kaupunkiini, enkä tunne tästä kaupungista juurikaan porukkaa kuin koulun kautta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vielä pari tarkennusta ylläolevaan tekstiini liittyen.
Eräät luokkakaverini kutsuivat minut syksyllä järjestämiinsä juhliin, joihin menin. Yritin paljon jutella kaikkien kanssa ja pitää hauskaa, mutta tuntui että ihmiset sulkivat minut kuitenkin ulkopuolelle, porukan "ydinhenkilöt" hengailivat vain keskenään, ja eivät kiinnittäneet minuun juurikaan huomiota. Näiden pileiden jälkeen kutsuja ei ole tippunut heidän juhliinsa.
Pidin itse syksyllä kämppikseni kanssa juhlat, joihin kutsuimme luokkakavereitamme, ja juuri nämä henkilöt, joiden pileissä olin, olivat myös kutsuttu, mutta jokainen heistä keksi jonkun tekosyyn, etteivät he päässeet paikalle.
pääni on pyörällä kaikesta tästä, en ole kenellekään tehnyt mitään pahaa tai puhunut pahaa, jokin minussa ilmeisesti on etteivät he oikeen pidä minusta :(
En osaa sanoa mikä on koska itse koen vähän samaa. Olen hyväntahtoinen, mutta minut käsitetään muuksi tai minulla ei ole paljon ystäviä. Joku sanoi, että itsestä täytyy antaa jotain..itselläni taitaa olla se, että pidän yksityiselämän tiukasti itselläni enkä juttele avoimesti.
Sinun tapauksessasi tulee mieleen, että olisiko niin, että nämä henkilöt ovat niin tykästyneet toisiinsa ja heillä on joku oma tasonsa jolla ovat yhdessä, että siksi eivät halua ulkopuoliseksi kokemaansa joukkoonsa. Olet varmasti normaali, mutta ehkä heillä on joku yhteinen juttu joka yhdistää heitä.
Itse ehkä hakisin kavereita niiltä muilta kursseilta suosiolla.
Se varmaan on sitä, että ydinporukka kehittyy silloin kolun ensimmäisinä päivinä ja sen jälkeen on vaikea päästä sisälle enää minnekään, varsinkin, jos on luonteeltaan hieman ujo, eli ei ole heti tyrkyttämässä seuraansa muille... Syy ei ole sinun, olen itse vähän samankaltaisessa tilanteessa. Sain ekana vuonna amk:ssa yhden kaverin, mutta hän jätti kesken ja nyt toisena vuotena olenkin sitten ollut melko lailla yksin ja todella yksinäinen... Mutta toiset ovat hengailleet yhdessä jo kaksi, melkein kolme vuotta, vaikea siihen porukkaan on enää mukaan päästä...
Mutta kyllä niitä ystäviä vielä jostakin löytyy. Ei kaikkien tarvitse olla päälle päsmäreitä. :) Älä anna periksi, ei se sinun syytäsi ole.
Joskus voi olla myös niin, että ne ydinporukan jäsenet tuntevat toisensa jo ennen ensimmäistä päivää.
Omalla kohdallani puolet mun luokkalaisista tunsivat toisensa jo entuudestaan.
Itselläni on myös samantapainen juttu, tosin itse olen kouluni ja armeijan käynyt ja työelämässä kun taas kaverini käyvät kaikki samaa lukiota, olen siis heitä muutaman vuoden vanhempi. Minua kyllä kutsutaan mukaan bileisiin sun muihin juttuihin, mutta kaverit puhuvat niin usein koulujutuista ja itse jään sen takia ulkopuoliseksi, en edes ole käynyt samaa lukiota kuin nämä kaverit, joten en mitenkään pysty osallistumaan keskusteluihinkaan esim. opettajista. Toki syynä voi olla se, että olen tuntenut vasta muutaman vuoden nämä parhaimmat kaverini, kun he taas ovat olleet jo hiekkalaatikkoiästä asti olleet kavereina.
Sen takia en oikein viihdykään missään bileissä tai missään muussakaan jossa on paljon väkeä, vaikka kyllä minut aina vilpittömästi kutsutaan sinne, mutta on niin turhauttavaa istuskella hiljaa ja olla vaan kuuntelijana. Eli siis tunnen olevani pelkkää ilmaa muille.
Mutta silloin kun olen vain yhden tai kahden kaverini kanssa esim. salilla, lenkillä tai katsotaan kämpilläni leffaa, silloin on helpompi jutella kaikesta taivaan ja maan välillä.
Kemia on kummallinen juttu. Se syntyy kuin itsestään tai on syntymättä. Kun jonkun toisen ihmisen kanssa kemiat kohtaavat, kaikki asiat tuntuvat antoisilta ja yhdessäolosta kokee saavansa paljon. On myös ihmisiä, joiden kanssa on ihan ok olla, mutta jotka eivät juuri sisäisiä tunteita hetkauta. Itse opiskelen myös muualla kuin kotikaupungissani, ja koen suurta tyhjyyttä asuessani täällä. Luokkakaverit ovat mukavia, joskus olemme vapaa-ajalla yhdessä, mutta kenenkään kanssa ne kemiat eivät ole suuremmin kohdanneet. Kaipaan myös koulun ulkopuolisia ihmisiä, joiden kanssa olla irti koulutyön paineista, puhua ihan muista asioista.
Kaikista ihmisistä tuntuu hyvältä, kun joku huomioi ja pyytää mukaan, soittaa jne. Ehkä sinun ei tarvitse juuri niiden "suosittujen" keskipisteenä olevien henkilöiden kanssa kaveerata. Pidä aistisi valppaina, niin saatat huomata jonkun, joka kaipaa juuri sellaista ystävää kuin sinä. Ja muista hymyillä :)
olet leuhka. "Välitän hyvin paljon ulkonäöstäni", "huumorintajuni on vähän pisteliäs ja sarkastinen". Todennäköisesti ulkonäöstäsi ollaan kateellisia ja sinua pidetään kopeana ja itsetietoisena.
Pisteliäisyys kannattaa unohtaa, sillä mikä itsestä on etevä lohkaisu, voi toiselle olla todella vittumainen pisto.
Oletko savolainen? Savolaisilla on usein niin "kivan pistävä" huumori, että kohde suorastaan haukkoo henkeä tyrmistyksestä ja salaa sen jälkeen kyynelöi (on kokemusta).
Koita sarkaismin sijaan olla ihan vaan tasaisen ystävällinen, avuksi on varmaan myös jos pystyt olemaan enempi avoin, ja kertoilemaan niistäkin puolista mitä elämässäsi ei mene niin hyvin.
Se tekee sinut, hyvännäköisen menestyjän ikään kuin inhimillisemmäksi.