Onko kenelläkään kokemusta, vieläkö mummu palaa meidän elämään?
Nimittäin leskenä vuosia elänyt mummu löysi uuden, kivan miehen, rakastui ja meni naimisiin. Tämä on todella OK ja ihanaa, ettei hän ole enää yksin.
Mutta murhetta aiheuttaa se, että mummu on nyt "hylännyt" lapsenlapsensa, joiden luona aeimmin, yksinäisyyden vallitessa, vietti paljon aikaa ja kutsui usein luokseen yökylään, käytti teatterissa, hotellilomilla ym. kivaa.
Mutta nyt. Ei mitään. Ei edes syntymäpäiville ehtinyt. Surettaa lasten puolesta, vaikka tietysti mummun takia olen iloinen. Ehkäpä sitten kun rakkaus muuttuu arkipäiväksi, mummulla on aikaa edes vähän lapsenlapsille? Entiseen tuskin on paluuta mutta edes jotain.
Mahtaako mies estellä tapaamiset, en uskalla ottaa puheeksi, mutta tuskin.
Nimittäin leskenä vuosia elänyt mummu löysi uuden, kivan miehen, rakastui ja meni naimisiin. Tämä on todella OK ja ihanaa, ettei hän ole enää yksin.
Mutta murhetta aiheuttaa se, että mummu on nyt "hylännyt" lapsenlapsensa, joiden luona aeimmin, yksinäisyyden vallitessa, vietti paljon aikaa ja kutsui usein luokseen yökylään, käytti teatterissa, hotellilomilla ym. kivaa.
Mutta nyt. Ei mitään. Ei edes syntymäpäiville ehtinyt. Surettaa lasten puolesta, vaikka tietysti mummun takia olen iloinen. Ehkäpä sitten kun rakkaus muuttuu arkipäiväksi, mummulla on aikaa edes vähän lapsenlapsille? Entiseen tuskin on paluuta mutta edes jotain.
Mahtaako mies estellä tapaamiset, en uskalla ottaa puheeksi, mutta tuskin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Siis mummo löysi oman tapansa elää omaa elämää ilman että rasittaa muita! Iloitkaa hänen kanssaan.
Höh, oliko tuo nyt ihan asiallinen vastaus? Ärsyttää nämä kommentit, joissa tietentahtoen vaan halutaan pahoittaa jonkun tuntemattoman mieli ja puretaan sitä omaa pahaa oloa toiseen.
Kaikissa tapauksissa isoäidit ja lapsenlapset eivät ole toistensa taakka. Ei, vaikka sinä henkilökohtaisesti näin kokisitkin.
Mummosta jos omaani muistelen niin mun mielestä oli parempi mitä enemmän sillä oli muuta tekemistä kuin olla meidän kanssa. Sekin löysi "rattopojan" itselleen viimisiksi vuosikseen ja kaikki oli loppujen lopuksi onnellisempia niin.
Mummo on varmasti elämäntyönsä tehnyt ja ansaitsee onnensa. Oletteko koittaneet itse ottaa yhteyttä? Jos ei mummo ehdi, niin menkää te välillä käymään. Ei hänen rakkautensa teitä ja lapsianne kohtaan ole mihinkään hävinnyt. Hän vaan varmasti tuntee tarvetta nyt nauttia elämästään rakkaansa kanssa. Ja varmasti olet oikeassa, että kun suhde arkistuu, elämä normalisoituu. Rakastunut on ikään katsomatta aina yhtä höppänä.
Pyydä mummu ja uusi mies kylään. Jos ei käy nyt, niin ensi viikolla.
Eihän heidän tarvitse pitkäksi aikaa teille asettua, sen kun juovat kahvit.
Osoitatte uudelle miehelle, että hän on tervetullut sukuunne.
kun alati hätiin rientävää lastenvahtia ei saa nyt sormia näpsäyttämällä.
Ja itsekseen, omin perheen voimin ja rahoin ! on myös hotellilomat tehtävä, ynnä teatterikäynnit.
Itse hoidin omat lapseni ilman mitään apua. Olisinko kerran vienyt lapset mummolaan yhdeksi päiväksi ja siskon tyttö katsoi lapsia sen illan kun olin synnytyslaitoksella uutta vauvaa tekemässä. Ja yhden illan taisi olla eka lapsi toisen siskon hoivissa. Kolme päivää, eipä siinä paljon toisten niskoilla eleskelty. Mutta kukin tyylillään.
On se kummallista, että mummo on huono mummo, jos on liian kiinnostunut lapsenlapsista ja lastensa liitoista. Ja mummo on huono mummo, jos tosiaan oppii elämään vielä mummona ja anoppina omaa elämää.
Mitä me miniät oikein halutaan? Miksi me emme osallistu mummon elämään? Useimmilla on ainakin joskus vapaata ja jopa auto käytettävänään.
Useampi mummo saisi tehdä saman ratkaisun. Ja pannaan lapsenlapset vierailemaan mummolle ja kysymään mitä kuuluu :)
vähän samanlaisia kokemuksia. Anoppi aivan ihana tyyppi soiteltiin päivittäin, tapailtiin usein. Alkoi seurustelemaa ja unohti meidät kokonaan. Meillä lapset jo isoja ei tarvitse lapsenvahtia. Olemme kahtena äitienpäivänä yrittäneet käydä tervehtimässä. Ei ole aikaa tavata jättäkää kukat varastoon löydän ne sieltä, oli viesti . Olen pyytännyt kylään, mutta hänellä niin hyvä olla siellä miehen luona ettei tule. Soittelin aikani, mutta en jaksannut kuunnella mitä miehen lasten perheille kuuluu. Harmittaa mieheni puolesta, näen että asia häntä koskettaa. Olen miettinyt mitä sitten kun hänelle ikää tulee lisää ja tarvitsee meitä. Onko halua häntä auttaa. Tuntuu, että hän on jo kuollut meidän elämastämme pois.
vanhoja ja parisuhteeseen kyllästyneitä, ettette muista millaista se on suhteen alussa - vaikka rakastuisi kuinka monetta kertaa ja minkä ikäisenä tahansa;) Antakaa mummujen iloita poikaystävistään, joka puolella näkee niin paljon yksinäisiä ja murheellisia vanhuksia, että riipii katsella, joten eikö ole hienoa, että jotkut löytävät elämäniloa ikäisestään seurasta (ei pelkästään lapsenlapsista) vielä vanhanakin.
Kyllä muistatetaan ja ymmärretään, mutta eikö sentään edes hiven riittäisi aikaa lapsenlapsille, joskus tulevaisuudessa edes. Nyt tuntuu, että meidän perhe oli vain joku korvike, kun elämässä ei muuta ollut.
Lapsenvahtia ei ole tarvis eikä rahastakaan ole puutetta (joku vinoili että nyt ei mummu enää maksa teattereita), otin asian puheeksi kun ajattelin jonkun kertovan, että parissa vuodessa mummu jaksaa taas olla vähän mummukin.
Uskomatonta, miten melkein kaikki vastaukset oli jotain paskaa.
Kuulehan ap, eivät vastaukset olleet paskaa. Edellä tuli monia näkökantoja. Ehkä sinulle ei kelvannut muiden mielipide, koska odotit jotain muuta.
Ei mummun rakastuminen ja parisuhde ole keneltäkään poissa. Päinvastoin. Nyt on taas yksi yksinäinen mummu vähemmän Suomessa.
huomasitko, että puhuin suhteen alusta? Ei kukaan rakastava mummi unohda lapsenlapsiaan, jos on noin paljon aiemminkin ollut tekemisissä, nyt ne asiat ovat vain taka-alalla...samalla tavoin kuin vaikkapa nuorena houkuttaa enempi vkl poikaystävän kuin lapsuudenperheen parissa (jollei, niin suhde on tuhoon tuomittu). Eri asia olisi, jos mummu ei olisi koskaan välittänyt paljoa ja nyt olisi katkaissut välit täysin, mutta niinhän asia ei kertomasi mukaan onneksi ole:) Kannattaa ehdottaa itsekin, et tulkaa kylään tänne yhdessä, toivottavasti mummu ei ole saanut sitä kuvaa, että hänen kumppaninsa ei ole teille tai lastenne elämään tervetullut lisä?
Osataanko me mummot nyt ajatella sitä asiaa muulta kuin omalta kannaltamme?Onhan se hienoa löytää miesystävä ja rakas,ihan ok.Mutta ajatellaanko me sitä,miltä tuntuu siitä pienestä lapsesta,jonka luona me ollaan vierailtu ja lapsikin meillä usein.Miltä siitä lapsesta tuntuu kun se rakas mummo katoaakin kuin tuhka tuuleen ja yhteinen aika loppuu?Ihan samalta varmaan kuin tilanteissa kun erotaan ja isä unohtaa tavata lapsiaan ja sitähän kauhistellaan.Ei olla yhtään sen parempia.
Ei mummoa ja lapsen isää voi tässä asiassa verrata. Ne on kokonaan toisesta maailmasta. Jos mummo pitää itseään yhtä tärkeänä kuin isä, ei mennä täysillä.
Tietty mummo voi pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa vaikka sen uuden rakkaansa kanssa.
En väittänytkään,että mummo ja isä olisivat samalla viivalla.Mutta on se menetys lapselle,vaikka olisikin vain mummosta kysymys.Jos on ollut tiivistäkin yhteydenpitoa ja sitten kadotaan johonkin.Saahan se mummo niin tehdä,mutta miltä se siitä lapsesta tuntuu?Vai onko tässä nyt vain tärkeintä,että mummo saa tehdä niin kuin lystää.Ja saa tietysti,mutta kai me oikeasti voidaan edes ajatella miltä se siitä toisesta osapuolesta,eli lapsesta tuntuu.
Tuttavani joutui olemaan äitinä pikkusisaruksilleen koko nuoruutensa ajan. Kun osa perheen nuorista siirtyi kaupunkiin ja opiskeluun tai työhön, tuttavani asui heidän kanssaan ja hoiti ruuat ja talouden.
Kun hän meni naimisiin, sai pari-kolme lasta, joita sitten hoivasi työnsä ohessa.
Sitten hänen avioliittonsa hajosi, mies löysi toisen, ja tuttavani oli ensi kertaa vapaa. Lapset elivät omaa elämäänsä, kukaan ei odottanut hänen keitoksiaan nälkäisenä, hän sai mennä ja tulla.
Viisikymppisenä hän vasta eli nuoruutensa ja teini-ikänsä. Matkusteli, kävi juhlimassa, vaihtoi poikaystäviä, piti hauskaa, kunnes sitten vakiintui uuden miehen rinnalle muutaman vuoden kuluttua.
Olisiko sinunkin mummusi kohdalla jotain saman tapaista havaittavissa? Jospa hän vihdoin voi huomata, että hän voi elää ilman velvollisuuksia vihdoinkin itselleen!
Kun isäni jäi leskeksi 90-luvun alkupuolella, ilmaantui kuvioihin uusi naisystävä kahden viikkoa äitini hautajaisten jälkeen.
Isäni toi "nuorikkonsa" vierailulle luoksemme, eli tyttärensä perheeseen.
Ilmeni, että pariskunta olikin riiannut pitkään jo ennen äitini kuolemaa ja sen salaisuuden he paljastivat meille naamat loistaen.
Olimme mieheni kanssa erittäin vaivautuneita, koska emme oikein osanneet iloita, äitini hautajaisista oli niin vähän aikaa ja ilmeni, että isäni oli ollut äidilleni uskoton.
Isäni kyllästyi uuteen kumppaniinsa kuitenkin pian, syyksi sanoi, että nainen oli niin lihava. Ihmettelin mielessäni, että naisen lihavuus ei ollut haitannut siinä vaiheessa, kun suhde oli ollut salattu.
Isä löysi pian toisen ja todella vauhdikkaan naisen, joka oli myös voimakastahtoinen. Nainen oli myös leski ja hänellä neljä aikuista lasta. Näin tämän uuden naisen vain kerran, kun hän käväisi isäni kanssa pikaisesti meillä.
Tämän jälkeen en isääni nähnytkään eikä hän soitellut koskaan meille päin. Itse soittelin hänelle silloin tällöin kuullakseni, kuinka hyvin ja lennokkaasti heillä meni. He matkustelivat jatkuvasti ja viihtyivät naisen kesäasunnolla naisen lasten ja lastenlasten seurassa.
Isälläni itsellään oli tuolloin jo kuusi lastenlasta. Hän ei koskaan kysellyt näistä omistaan mitään.
Hän jutusteli ja kertoili naisen lapsista ja lapsenlapsista, kuinka mukavaa heidän kanssaan on viettää aikaansa mökillä ja puuhastella. Nämä menestyivät kun menestyivät työssään ja kouluissa.
Pyysin joka kerran isääni ja hänen naisystäväänsä meillekin käymään. He eivät ennättäneet, kun oli niin paljon kaikenlaista puuhaa ja matkustamistakin. Sen isäni sanoi suoraan ja vilpittömänä. He eivät ennättäneet poikamme häihinkään, vaikka naisystävälle lähetimme erillisen, kirjallisen kutsun. Hän lähetti isäni kautta viestin, että kun oli tullut luvanneeksi mennä erään hyvän ystävänsä syntymäpäiville. Sinne meni siis isänikin. Toimitti isäni silti pienen häälahjan tyttärensä pojalle.
Näin kului vuosia, että yhteys pysyi ainoastaan minun puhelinsoittojeni varassa.
Veljeni ja hänen lapsensa vieraantuivat täysin vaarista, jolla oli ihan oma elämä ja naisen lapset. Isäni sanoikin, että nämä naisystävän lapset ja lapsenlapset ovat hänelle kuin omia olisivat ja että hän viettää paljon aikaa pirpanoiden kanssa.
Tuntui pahalta, että hänen ihan omat "geneettiset" lapsensa ja lapsenlapsensa eivät kiinnostaneet samalla lailla, että hän olisi joskus viettänyt aikaansa näidenkin kanssa. Ei koskaan. Isäni ei ennättänyt kyläilemään, syynä kiire. Eikä hän ennättänyt ottamaan vastaan meitä ja lapsiamme. Suurimman osan ajastaan hän viettikin naisystävänsä luona ja tämä ei halunnut meihin tutustua.
Pari vuotta sitten kävi niin, että naisystävä kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen. Isälleni tuli sairauksia ja vauhti hiljeni ja loppui kokonaan. Naisystävän lapsista yksi pitää yhteyttä, soittelee silloin tällöin. Isäni on nyt yrittänyt kuroa aukkoa kiinni, mikä hänellä syntyi veljeeni ja hänen laosiinsa.
Veljeni lapset ovat parikymppisiä, eivät koskaan oppineet tuntemaan vaariaan. Vaari on heille vieras ukkopahanen vain. Kiintymystä ei ole syntynyt enää lastenlasten puolelta, vaan suhde on melko etäinen.
Isäni tarvitsee nyt runsaasti apua arkensa hoitamisessa. Niitä ihania naisystävän lapsia ja lapsenlapsia ei ole näkynyt enää merkillisesti... kun käyn siivoamassa isälleni ja teen kauppareissuja hänelle, kuskaan lääkärille ja apteekkiin.
Sitä olen ihmetellyt, että ne kun olivat hänelle kuin omia lapsia, että missä he nyt ovat... heistä olisi apua näissä vaarin arkiaskareiden hoidossa.