Hei ! Olen ajatellut opiskella kätilöksi mutta tulevan alan palkka vähän huolettaa. Töitä varmasti on, hoitajistahan on kai aina pulaa, mutta entä palkka? Kaikki katilöihmiset tulkaa kertomaan elääkö (ja mahdollisesti: rikastuuko) kätilön palkalla?:)
Kätilöiden palkkataso
40
17939
Vastaukset
- kai se oli tiedossa
KVTES:n mukainen palkka-alaraja on 1744 euroa.
Ylärajakaan ei kauhean kauas karkaa... Ikä- ja hekolisien kanssakin jää alle 2300€.
Ei kai näiden palkkojen pitäisi tulle kenellekkään yllätyksenä?
Ennen sanottiin että kunnan leipä on pitkä mutta kapea, nyt se on enää kapea.- Vanha hoitaja
Tilastokeskuksen mukaan kokonaisansioiden mediaani oli 2818€/kk uusimmassa vuoden 2008 tilastossa eli tuo lienee lähelle totuutta. Ei niin huono kuin yllä oleva viesti väittää. Saat siis pari sataa enemmän kuin normi sairaanhoitaja. Peruspalkka on yleensä aivan tai lähes sama kuin sairaanhoitajalla, mutta ymmärrettävästi työn luonteen vuoksi suurin osa kätilöistä tekee vuorotyötä joka kokonaisansioita nostaa.
Kyllä lisäksi ainakin kätilön tapauksessa kunnan leipää voisi pitää myös pitkänä, sillä töiden loppumisesta ei tietoa ole vaan laman myötä tuppaa syntymään vain enemmän lapsia. Töitä voidaan kyllä keskittää isompiin yksiköihin, mutta eivät ne työt ole mihinkään loppumassa. - Kaikke ei tee vuoroa
Vanha hoitaja kirjoitti:
Tilastokeskuksen mukaan kokonaisansioiden mediaani oli 2818€/kk uusimmassa vuoden 2008 tilastossa eli tuo lienee lähelle totuutta. Ei niin huono kuin yllä oleva viesti väittää. Saat siis pari sataa enemmän kuin normi sairaanhoitaja. Peruspalkka on yleensä aivan tai lähes sama kuin sairaanhoitajalla, mutta ymmärrettävästi työn luonteen vuoksi suurin osa kätilöistä tekee vuorotyötä joka kokonaisansioita nostaa.
Kyllä lisäksi ainakin kätilön tapauksessa kunnan leipää voisi pitää myös pitkänä, sillä töiden loppumisesta ei tietoa ole vaan laman myötä tuppaa syntymään vain enemmän lapsia. Töitä voidaan kyllä keskittää isompiin yksiköihin, mutta eivät ne työt ole mihinkään loppumassa.Kun lasketaan ylityöt, lisät ja lomarahat mukaan keskimääräiseen palkkaan niin se on 2800€/kk.
Kannattaa muistaa sekin että hoitajien keski-ikä on korkea ja ennen lisät kertyi paremmin. Nuorten on turha haaveilla samasta palkasta mitä nämä yli 50 vuotiaat ovat ehtineet saamaan.
- siru 38
n.2000-2400€/kk 5 ja 10% "ikälisä" vuorolisät paikasta riippuen muita lisiä.
Vuosiansio 34-42000€.Tähän haarukkaan osuu n
reilu 95% kätilöistä.Jossain toki voi olla paljon ylimääräisiä vuoroja ja joku voi mennä ylikin. Mutta tuskin kukaan jää alle 34000€/vuosiansion.- totuus on muuta
tämä kirjoittaja ei tiedä mitä kirjoittaa, täyttä roskaa.
tuollaiset palkka haarukat, joopa joo "2000-2400" - on mikä, peruspalkka vai?
"34-42" ja yli, on täyttä roskaa. Ei kätilöt todellakaan tienaa yli 3500e kuukaudessa.
Tehyläisen peruspalkka 1.9.2008 on 1 985,99 € aika tarkalleen.
Siihen ei tule jatkuvasti 100% lisää - suurin osa
2007 sairaanhoitajien keksiansio oli 2874€, eli keskimäärin aavistuksen alle 30 tonnia vuodessa.
Tällä hetkellä tekevät pääsee tuohon 32-34 tonnin tuloon, mutta siitä se ei juuri nouse muuten kuin ylityötä tekemällä. - ja kaikki uudet
34 tuhatta on himana enemmän kuin mediaani 2818€/kk, eli yli puoet jää tuon summan alle. Minusta se vähän enemmän kuin "tuskin kukaan".
- ^^^^
totuus on muuta kirjoitti:
tämä kirjoittaja ei tiedä mitä kirjoittaa, täyttä roskaa.
tuollaiset palkka haarukat, joopa joo "2000-2400" - on mikä, peruspalkka vai?
"34-42" ja yli, on täyttä roskaa. Ei kätilöt todellakaan tienaa yli 3500e kuukaudessa.
Tehyläisen peruspalkka 1.9.2008 on 1 985,99 € aika tarkalleen.
Siihen ei tule jatkuvasti 100% lisääSiskoni saa laitoshuoltajana melkein saa 30000e vuosiansion 2-vuorotöistä yli 500€ huonommalla peruspalkalla vrt sh jota ero vuorolisät vielä lisäävät niin aivan varmasti sh saa 3-vuorossa sen 36000€.
Jos löyty alle 35000€ tienaavia kokopäivätyötä tekeviä 3-vuorolaisia yli 10-vuotta virassa olleita niin heti tulee iso potti.
Helppo tarkastaa verotiedoista ..Meilläpäin hoitajat saavat sen 40000€ vuodessa vuoroissa..
Miksi valehtelet onko se etiikkasi mukaista..samoin töissä vai ? - miksi käydä kouluja
^^^^ kirjoitti:
Siskoni saa laitoshuoltajana melkein saa 30000e vuosiansion 2-vuorotöistä yli 500€ huonommalla peruspalkalla vrt sh jota ero vuorolisät vielä lisäävät niin aivan varmasti sh saa 3-vuorossa sen 36000€.
Jos löyty alle 35000€ tienaavia kokopäivätyötä tekeviä 3-vuorolaisia yli 10-vuotta virassa olleita niin heti tulee iso potti.
Helppo tarkastaa verotiedoista ..Meilläpäin hoitajat saavat sen 40000€ vuodessa vuoroissa..
Miksi valehtelet onko se etiikkasi mukaista..samoin töissä vai ?Tilaston mukaan alle puolet sairaanhoitajista yltää 34.000€ palkkaan. Kai aika moni saa 36.000, mutta keveästi alle puolet.
Aika pöyristyttävää että laitoshoitajan ja sairaanhoitajan palkkaero on vain noin 4000€ vuodessa!!! - Elon laskuoppi
suurin osa kirjoitti:
2007 sairaanhoitajien keksiansio oli 2874€, eli keskimäärin aavistuksen alle 30 tonnia vuodessa.
Tällä hetkellä tekevät pääsee tuohon 32-34 tonnin tuloon, mutta siitä se ei juuri nouse muuten kuin ylityötä tekemällä.te noita palkkoja oikein laskette? Muka aavistuksen alle 30 tonnia?
Minusta 12,5 * 2874 € tekee suunnilleen 36 tuhatta vuodessa. Lomarahat kai maksetaan hoitoalallakin. - näin on
^^^^ kirjoitti:
Siskoni saa laitoshuoltajana melkein saa 30000e vuosiansion 2-vuorotöistä yli 500€ huonommalla peruspalkalla vrt sh jota ero vuorolisät vielä lisäävät niin aivan varmasti sh saa 3-vuorossa sen 36000€.
Jos löyty alle 35000€ tienaavia kokopäivätyötä tekeviä 3-vuorolaisia yli 10-vuotta virassa olleita niin heti tulee iso potti.
Helppo tarkastaa verotiedoista ..Meilläpäin hoitajat saavat sen 40000€ vuodessa vuoroissa..
Miksi valehtelet onko se etiikkasi mukaista..samoin töissä vai ?toisten verotietoja?
40te tuloja hoitajat vaan eivät yksinkertaisesti saa. Piste. - LM
näin on kirjoitti:
toisten verotietoja?
40te tuloja hoitajat vaan eivät yksinkertaisesti saa. Piste.Eli jos kiinnostaa niin valtion työntekijöiden palkkatietoja on mahdollista saada tarkasteltavakseen.
- .-.-.-
näin on kirjoitti:
toisten verotietoja?
40te tuloja hoitajat vaan eivät yksinkertaisesti saa. Piste.Menet verotoimistoon ja otat verotiedot ja nimellä etsit tai ostat verotietolehden siellä näet kaikkien naapureittesi vuosiansion. Näin yksinkertaista.
Työkaveri väitti et kun sen vaimo on sh niin ei se saa mitään ainaskii eukko on sanonu... mut toin lehden töihin niin johan äijän suu loksahti ku näytin et katos tienaa enemmän kuin sinä !!
Tais sillä olla ansio n.38k€ vuodessa. - ååÅÅååÅÅ
miksi käydä kouluja kirjoitti:
Tilaston mukaan alle puolet sairaanhoitajista yltää 34.000€ palkkaan. Kai aika moni saa 36.000, mutta keveästi alle puolet.
Aika pöyristyttävää että laitoshoitajan ja sairaanhoitajan palkkaero on vain noin 4000€ vuodessa!!!Jos peruspalkan ero on yli 500€/kk millä saat 4000€/vuodessa !? taidat olla tosi hoitsu !!
Yleensä hoitajilla on jokin lisä ikälisät määräytyvät peruspalkan mukaan sekä vuorolisät ,lomarahat ja tuntipalkka paljon isompi eli jouluna saman ajan töissä oleva hoitsu vetää enemmän pelkkiä lisiä 200€ enemmän kuin laitoshuoltaja.
Lisäksi laitoshuoltaja on se joka tekee oikeita töitäkii hoitsun ollessa facebookissa.
Eli vuosiansioissa ero on lähempänä 10000€
Koulutuksesta jos lukio käyty sh 3,5-vuotta paljon oppisopimus periaatteella
Laitoshuoltaja 2,5-v eli 1 vuoden koulutuksella iso ero kummiskii... eikä koulut mitään saa sanoa... mitä väliä jos ei ole tuottava. - ja laskutaito?!?!
ååÅÅååÅÅ kirjoitti:
Jos peruspalkan ero on yli 500€/kk millä saat 4000€/vuodessa !? taidat olla tosi hoitsu !!
Yleensä hoitajilla on jokin lisä ikälisät määräytyvät peruspalkan mukaan sekä vuorolisät ,lomarahat ja tuntipalkka paljon isompi eli jouluna saman ajan töissä oleva hoitsu vetää enemmän pelkkiä lisiä 200€ enemmän kuin laitoshuoltaja.
Lisäksi laitoshuoltaja on se joka tekee oikeita töitäkii hoitsun ollessa facebookissa.
Eli vuosiansioissa ero on lähempänä 10000€
Koulutuksesta jos lukio käyty sh 3,5-vuotta paljon oppisopimus periaatteella
Laitoshuoltaja 2,5-v eli 1 vuoden koulutuksella iso ero kummiskii... eikä koulut mitään saa sanoa... mitä väliä jos ei ole tuottava.Onko sulla jotain vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?
Edellä joku kehuu että laitoshuoltaja saa 30.000€ vuodessa, jolloin se on 4000€ vähemmän mitä sairaanhoitaja tyypillisesti saa.
Tietysti voi olla että tuo laitoshoitaja on poikkeuksellisen hyvin palkaattu ja siksi väärä vertailukohta, mutta sellaiseksi väitteen kirjoittaja sen halusi muodostaa.
Vaikka peruspalkan ero olis 500€, jota se tosin ei ole, niin ero olisi noin 6000€ vuodessa, eli noin 3000€ nettotuloissa.
Taidat olla oiva esimerkki laitoshuoltaja laskutaidosta jos luko 3,5 vuotta on 1 vuosi ennemmän kuin 2,5 vuotta. Lukio kestää kolme vuotta, tai sitten alle pitäisi käydä vaikka tuo laitoshuoltajan kolutus, ennen kuin pääsisi AMK:n opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Koulutuksen ero on siis 3,5...4,5 vuotta, sairaanhoitajan koulutus on siis yli kaksi kertaa pidempi kuin laitoshuoltajan koulutus.
3000€ ero vuosinetossa on naurettavan vähän. Laitoshuoltaja ehtii tienata työssä tuon 4,5 vuoden aikana niin paljon että sairaanhoitaja ei ehdi koko uransa aikana tienata tuota etumatkaa kiinni. - enintään
Elon laskuoppi kirjoitti:
te noita palkkoja oikein laskette? Muka aavistuksen alle 30 tonnia?
Minusta 12,5 * 2874 € tekee suunnilleen 36 tuhatta vuodessa. Lomarahat kai maksetaan hoitoalallakin.Lomarahat on mukana keskiansiossa.
Kunnalla on tapana vaihtaa lomarajoja ja lisiä vapaaseen, jolloin kerron ei ole edes 12, vaan työaika lyhee ja palkka heikkenee. - tällänen hoitsu HUH
ja laskutaito?!?! kirjoitti:
Onko sulla jotain vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?
Edellä joku kehuu että laitoshuoltaja saa 30.000€ vuodessa, jolloin se on 4000€ vähemmän mitä sairaanhoitaja tyypillisesti saa.
Tietysti voi olla että tuo laitoshoitaja on poikkeuksellisen hyvin palkaattu ja siksi väärä vertailukohta, mutta sellaiseksi väitteen kirjoittaja sen halusi muodostaa.
Vaikka peruspalkan ero olis 500€, jota se tosin ei ole, niin ero olisi noin 6000€ vuodessa, eli noin 3000€ nettotuloissa.
Taidat olla oiva esimerkki laitoshuoltaja laskutaidosta jos luko 3,5 vuotta on 1 vuosi ennemmän kuin 2,5 vuotta. Lukio kestää kolme vuotta, tai sitten alle pitäisi käydä vaikka tuo laitoshuoltajan kolutus, ennen kuin pääsisi AMK:n opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Koulutuksen ero on siis 3,5...4,5 vuotta, sairaanhoitajan koulutus on siis yli kaksi kertaa pidempi kuin laitoshuoltajan koulutus.
3000€ ero vuosinetossa on naurettavan vähän. Laitoshuoltaja ehtii tienata työssä tuon 4,5 vuoden aikana niin paljon että sairaanhoitaja ei ehdi koko uransa aikana tienata tuota etumatkaa kiinni.Kukaan muu kuin sairaanhoitaja itse kuka on noin hölmö !!
Okey monen ei tarvitse käydä lukioo kuka opiskelee laitoshuoltajaksi ,mut moni on myös suorittanut. Moni käy alkuun lukion amk ja sit on työtön ja menee laitoshuoltajaksi esim.
Tästä se vuoden ero !!!
Palkasta :: Uskomatonta että et osaa edes laskea !????
laitoshuoltajan perus. 1600€ sh.perus 2200-2400€ tämä otanta lajasti "etelä-suomen" sairaalapiiristä. oikea ero taitaa olla luokkaa 600-800€/kk pelkkä peruspalkka !!
Siis henk.kohtaiset ikälisät vuorolisät ja lomarahat jotka kaikki ovat prosentuaalisia tekee lisää vuositasolla useita tuhansia euroja (näin tämä edes lakematta mut senkin vois laskea)
Sanoisin et samassa työrytmissä työtä tekevä laitoshuoltaja saa varmasti yli 10000€/vuodessa vähemmän... tämä on laskettu alakanttiin.
Tiedoksi vielä aina veroprosentti kiristyy mitä enemmän tienaa... HUom. sinun taidoillasi olet palkkakuningatar... Sinun 40000€ ansioillasi saat muutaman satasen vähemmän/kk mitä parhaimmat paperimiehet vetävät 330h ylityön turvin eli 50000€/vuodessa. - Ei vertailukelpoisia
tällänen hoitsu HUH kirjoitti:
Kukaan muu kuin sairaanhoitaja itse kuka on noin hölmö !!
Okey monen ei tarvitse käydä lukioo kuka opiskelee laitoshuoltajaksi ,mut moni on myös suorittanut. Moni käy alkuun lukion amk ja sit on työtön ja menee laitoshuoltajaksi esim.
Tästä se vuoden ero !!!
Palkasta :: Uskomatonta että et osaa edes laskea !????
laitoshuoltajan perus. 1600€ sh.perus 2200-2400€ tämä otanta lajasti "etelä-suomen" sairaalapiiristä. oikea ero taitaa olla luokkaa 600-800€/kk pelkkä peruspalkka !!
Siis henk.kohtaiset ikälisät vuorolisät ja lomarahat jotka kaikki ovat prosentuaalisia tekee lisää vuositasolla useita tuhansia euroja (näin tämä edes lakematta mut senkin vois laskea)
Sanoisin et samassa työrytmissä työtä tekevä laitoshuoltaja saa varmasti yli 10000€/vuodessa vähemmän... tämä on laskettu alakanttiin.
Tiedoksi vielä aina veroprosentti kiristyy mitä enemmän tienaa... HUom. sinun taidoillasi olet palkkakuningatar... Sinun 40000€ ansioillasi saat muutaman satasen vähemmän/kk mitä parhaimmat paperimiehet vetävät 330h ylityön turvin eli 50000€/vuodessa.2008 kunta-alan palkkojen tilastojen mukaan
Laitoshuoltajan peruspakan keskiarvo 1.612
Sairaanhoitajan peruspakan keskiarvo 2.086
kk-palkkojen erotus 474€ ja jos tuon kertoon 12,5, eli lisää siihen lomarahan, niin saadaan virka-aikana työskentelevän vuosiansion erotus -> 5.925€
Laitoshuoltajan kokonaisansion mediaani 2.042 -> 24.504€ vuodessa
Sairaanhoitajan kokonaisandion mediaani 2.674 -> 32.088€ vuodessa
Kokonaisansiossa on siis mukana vuorolisät, lomarahat ja henkilökohtaiset lisät.
Mutta tämä vertailu ei ole kokonaisansion mukaan ihan reilu, koska sairaanhoitajat tekee paljon yleisemmin yö- ja pyhätöitä kuin laitoshuoltajat.
Itse olen insinööri ja koulutus on siis saman tasoinen kuin sairaanhoitajalla. kk-palkkani on noin 3600€ ja vuosiansio noin 60.000€. - hoitajan ukko
LM kirjoitti:
Eli jos kiinnostaa niin valtion työntekijöiden palkkatietoja on mahdollista saada tarkasteltavakseen.
Sielä ne on verotoimiston seinällä luettavissa. Veropörssin ostamalla ne saa tilattua kotiinsa tutkittavaksi. Ahkerasti luettu lehti meillä :)
Vaimoni on sairaanhoitaja ja on tienannu noin 35.000€ vuodessa. Mutta hän tienaa enemmän kuin useimmat, koska työvuorot painottuu öihin ja viikonloppuihin ja hän tekee vähän myös ylitöitä. Jotku hänen työkavereistaan tienaa enemmänkin, mutta ne ovat perheettömiä nuoria, jotka tekee käytännössä kahta työtä, osalla on jopa oman toimensa lisäksi vakituinen puolikas työaika yksityisvastaanotolla ja silloin vuosiansio voi alkaa jopa nelosella. - aika paljon
.-.-.- kirjoitti:
Menet verotoimistoon ja otat verotiedot ja nimellä etsit tai ostat verotietolehden siellä näet kaikkien naapureittesi vuosiansion. Näin yksinkertaista.
Työkaveri väitti et kun sen vaimo on sh niin ei se saa mitään ainaskii eukko on sanonu... mut toin lehden töihin niin johan äijän suu loksahti ku näytin et katos tienaa enemmän kuin sinä !!
Tais sillä olla ansio n.38k€ vuodessa.Suuremmilla paikkakunnilla on vähän vaikea olla varma tuloista, kun jotain "Päivi Mäkelää" voi löytyä kahdeksan kappaletta.
- ei tehdä rahaa
Jos jo nyt mietit palkkaa ja että "rikastuuko" kunnallisessa sairaanhoitotyössä...
niin unohda koko juttu!
Ei ja ei. Ei todellakaan rikastu.
Vaimo ollut yli 10 vuotta ja kyllä alan palkat ei päätä huimaa.
Sitten vielä päälle todella kuluttava vuorotyö ja kaikki käytännön järjestelyt sen takia.
Rahan takia ihan väärä ala. - kolmkymppiä
Ammattinimike "Kätilö"
Peruspalkan keksiarvo 2091€/kk
Kokonaispalkan keskiarvo 2927, mediaani 2810, 1. desiili 2340, 9. desiili 3681.
Vuosiansio tuoreella kätilöllä on suunnilleen 28.000 - 33.000 riippuen työajoista.- Lisää liksaa
Kyllä liksa nousee jos saa haalittua sunnuntai/pyhäpäivä hommia paljon.Nehän ne nostaa ansioita huomattavan paljon.Normaali arkiyöt ei hirvittävästi näy tilipussissa.Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta eikä ehkä haluakaan valvoa öitään jatkuvasti viikonloppuisin ja nykyään taitaa ainakin nuorempia kätilöitä/erikoissairaanhoitajia olla enemmän tyrkylle tekemään näitä yövuoroja viikonloppuisin.
- hölmöläisten hommaa
Lisää liksaa kirjoitti:
Kyllä liksa nousee jos saa haalittua sunnuntai/pyhäpäivä hommia paljon.Nehän ne nostaa ansioita huomattavan paljon.Normaali arkiyöt ei hirvittävästi näy tilipussissa.Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta eikä ehkä haluakaan valvoa öitään jatkuvasti viikonloppuisin ja nykyään taitaa ainakin nuorempia kätilöitä/erikoissairaanhoitajia olla enemmän tyrkylle tekemään näitä yövuoroja viikonloppuisin.
Se on totta että usein varsinkin vanhemmat hoitajat luopuu mieluusti yö ja viikonloppuvuoroista, jolloin joku nuorempi tekee ne mielellään ja nostaa näin omaa vuosiansiotaan. Mutta hox hox, keskiansio ei siitä nouse, koska öistä ja viikonlopuista luopuneen hoitajan ansiot vastaavasti laskee. Itse asiassa tuollainen järjestely laskee keskiansiota, koska vanhempi hoitaja on paremmin palkattu.
Tuohan on vähän sama juttu kuin se hölmöläisten homma jossa peitto jatkettiin leikkaamalla jatko peiton toisesta päästä :) - kätilö Norjasta
hölmöläisten hommaa kirjoitti:
Se on totta että usein varsinkin vanhemmat hoitajat luopuu mieluusti yö ja viikonloppuvuoroista, jolloin joku nuorempi tekee ne mielellään ja nostaa näin omaa vuosiansiotaan. Mutta hox hox, keskiansio ei siitä nouse, koska öistä ja viikonlopuista luopuneen hoitajan ansiot vastaavasti laskee. Itse asiassa tuollainen järjestely laskee keskiansiota, koska vanhempi hoitaja on paremmin palkattu.
Tuohan on vähän sama juttu kuin se hölmöläisten homma jossa peitto jatkettiin leikkaamalla jatko peiton toisesta päästä :)Ihan kauhistuttaa noi Suomen palkat. Lähdin aikoinani Norjaan, kun suomessa ei ollu töitä. Kolmivuorotyössä sairaalassa kätilö tienaa n. 50.000-55.000e vuodessa lisineen. Palkkaan vaikuttavat myös työpaikkakohtaiset kurssit ja lisäkoulutukset. Yli 10 vuotta töissä olleet saavat tietty paremmat lisät. Ei ne menot siellä Suomen päässä niin paljon pienemmät ole. Meilläkin hoitohenkilökunnan sanotaan olevan huonopalkkaisia, mutta itse pärjään :)
- Myös faktaa
kätilö Norjasta kirjoitti:
Ihan kauhistuttaa noi Suomen palkat. Lähdin aikoinani Norjaan, kun suomessa ei ollu töitä. Kolmivuorotyössä sairaalassa kätilö tienaa n. 50.000-55.000e vuodessa lisineen. Palkkaan vaikuttavat myös työpaikkakohtaiset kurssit ja lisäkoulutukset. Yli 10 vuotta töissä olleet saavat tietty paremmat lisät. Ei ne menot siellä Suomen päässä niin paljon pienemmät ole. Meilläkin hoitohenkilökunnan sanotaan olevan huonopalkkaisia, mutta itse pärjään :)
Noita juttuja mitä tuolla kirjoitellaan !! Joillain on ihmeellinen tarve valehdella tulojaan !? Syytä en tiedä koska täällä todellakin voi mennä vaikka verotoimistoon katsomaan naapurin toimitusjohtajan palkan !!
Omasta tilanteesta sentään tiedän.Kätilö viime vuoden ansio 42741,87€.. Tän vuoden verokortti 45000€ 25% perusprosentti.
Kustannuksista :: Oma talo hankittu 2004 alle 200000€ -90 luvun iso talo isolla tontilla.. Vuotuiset kustannukset talosta alle 400€/kk keskimäärin eli lämpö,vesi,sähkö,verot,jäte,vakuutus.
Meidän 5-henkisen perheen ruokakulut on n.400-500€/kk ja syömme hyvin.
2 autoa n.10-vuotta vanhoja joiden kkk kulut ovat yhteensä keskimäärin n.1000€ siihen kuuluu kaikki (vakuutukset,polttoaine,korjaukset,huollot,renkaat)tämä on 4-vuoden seurannasta keskiarvo.Meillä pitkät työmatkat siksi hieman isommat kulut eli ajamme aika paljon.
Vaikka emme tarjouksista ruokaa ostakkaan lapsille ostamme paljon aleista vaatteita sekä itsellemme... Siihenkään ei paljoa kulu..
Hyvin pärjää suomessa 2 hoitajaa samassa perheessä.Toisen tulot ovat himpun alle 40000€ viime vuodelta.
Lainanmaksu on meillä vielä muutaman vuoden päällä mutta tämänhetkinen kokonaiskorko on 1.15% eikä mitään muita lainanhoitokuluja. - Ei ihan niin herkkua
kätilö Norjasta kirjoitti:
Ihan kauhistuttaa noi Suomen palkat. Lähdin aikoinani Norjaan, kun suomessa ei ollu töitä. Kolmivuorotyössä sairaalassa kätilö tienaa n. 50.000-55.000e vuodessa lisineen. Palkkaan vaikuttavat myös työpaikkakohtaiset kurssit ja lisäkoulutukset. Yli 10 vuotta töissä olleet saavat tietty paremmat lisät. Ei ne menot siellä Suomen päässä niin paljon pienemmät ole. Meilläkin hoitohenkilökunnan sanotaan olevan huonopalkkaisia, mutta itse pärjään :)
Kaveri tuli just norjasta töistä ja sanoi et kaikki on puolta kalliimpaa ja yksin ei pärjää palkalla niin hyvin kuin suomessa.
Ota huomioon tämä suomalainen keskustelu.... Hoitajat eivät kerro totuutta palkoista...
Sh saa 3-vuorossa 10-vuoden kokemuksella sen 36000€ vähintään ihan normi työajalla.
Kun kukaan ei täällä haluaisi tehdä vkl eikä öitä joista saa 40% korvauksen 9h/yö.
Suomessa veroaste kiristyy ihan hyvää tahti kokoajan ,mut tossa 40000€ jälkeen nousee prosentteja...
Suomessa verotus on keveää jos olet 30000€ hankkiva asuntovelkainen ja työmatkasi on vielä 35km/suunta ei veroprosenttisi ole kuin 10% paikkeilla.. Maksat tähän vielä päälle vapaaehtoista eläkevak.maksua...
Omat haluni ovat karisseet jo pelkästään työn ollessa toisella puolella suomea... kaikki kaverit/sukulaiset ovat muualla.... ei kiva. - uskoo ken haluaa
Myös faktaa kirjoitti:
Noita juttuja mitä tuolla kirjoitellaan !! Joillain on ihmeellinen tarve valehdella tulojaan !? Syytä en tiedä koska täällä todellakin voi mennä vaikka verotoimistoon katsomaan naapurin toimitusjohtajan palkan !!
Omasta tilanteesta sentään tiedän.Kätilö viime vuoden ansio 42741,87€.. Tän vuoden verokortti 45000€ 25% perusprosentti.
Kustannuksista :: Oma talo hankittu 2004 alle 200000€ -90 luvun iso talo isolla tontilla.. Vuotuiset kustannukset talosta alle 400€/kk keskimäärin eli lämpö,vesi,sähkö,verot,jäte,vakuutus.
Meidän 5-henkisen perheen ruokakulut on n.400-500€/kk ja syömme hyvin.
2 autoa n.10-vuotta vanhoja joiden kkk kulut ovat yhteensä keskimäärin n.1000€ siihen kuuluu kaikki (vakuutukset,polttoaine,korjaukset,huollot,renkaat)tämä on 4-vuoden seurannasta keskiarvo.Meillä pitkät työmatkat siksi hieman isommat kulut eli ajamme aika paljon.
Vaikka emme tarjouksista ruokaa ostakkaan lapsille ostamme paljon aleista vaatteita sekä itsellemme... Siihenkään ei paljoa kulu..
Hyvin pärjää suomessa 2 hoitajaa samassa perheessä.Toisen tulot ovat himpun alle 40000€ viime vuodelta.
Lainanmaksu on meillä vielä muutaman vuoden päällä mutta tämänhetkinen kokonaiskorko on 1.15% eikä mitään muita lainanhoitokuluja.väität siis että meinaat tänä vuonna HOITAJANA tienata 3600e/kk.
Peruspalkan ollessa noin 2000, tuo tarkoittaa lisiä kokoajan sellaiset 1500e/kk.
Kerropa miten se on mahdollista? - No panic
uskoo ken haluaa kirjoitti:
väität siis että meinaat tänä vuonna HOITAJANA tienata 3600e/kk.
Peruspalkan ollessa noin 2000, tuo tarkoittaa lisiä kokoajan sellaiset 1500e/kk.
Kerropa miten se on mahdollista?Kukaan sairaanhoitaja ei saa 2000€ peruspalkaksi !! 2100€ taitaa olla ihan minimi.
Tuosta tulee sitäpaitsi summaksi 3419,35 kun sen jakaa 12,5 ei 3600€/kk !!!!
Laskentaa .... 2247€/kk 10% 45€=15,44€/h (2516,7€/kk)
yölisä 6,18€/h*9h/yö=55,62/yö 334€/kk yöt keskimäärin 6 yötä teen
Iltalisää kertyy n... 70-80€/kk
Lauantailisää n.50-70€/kk
Sunnuntailisää 250€ minimissään aina tuonne lähes 1000€/kk pääsiäiset ja muut arkipyhät sekä tuplavuorot...
La. jo klo.20 jälkeen tulee pyhätunnit... Vain 2vkl töitä la ja su 13-21 tekee yli 350€/kk pelkkiä lisiä !!! Arkipyhien iltavuorot samoin 100%.
Lisätyöt ylityöt... Enää vain harvoin...korkeintaan 2-3 vuoroa/kk alkaen ilman lisiä 250->
Lisäksi lomarahat..
Mikä oli ongelmasi ? Laskeminen ?
Oletkohan ihan oikealla alalla ? - 24% ???
Myös faktaa kirjoitti:
Noita juttuja mitä tuolla kirjoitellaan !! Joillain on ihmeellinen tarve valehdella tulojaan !? Syytä en tiedä koska täällä todellakin voi mennä vaikka verotoimistoon katsomaan naapurin toimitusjohtajan palkan !!
Omasta tilanteesta sentään tiedän.Kätilö viime vuoden ansio 42741,87€.. Tän vuoden verokortti 45000€ 25% perusprosentti.
Kustannuksista :: Oma talo hankittu 2004 alle 200000€ -90 luvun iso talo isolla tontilla.. Vuotuiset kustannukset talosta alle 400€/kk keskimäärin eli lämpö,vesi,sähkö,verot,jäte,vakuutus.
Meidän 5-henkisen perheen ruokakulut on n.400-500€/kk ja syömme hyvin.
2 autoa n.10-vuotta vanhoja joiden kkk kulut ovat yhteensä keskimäärin n.1000€ siihen kuuluu kaikki (vakuutukset,polttoaine,korjaukset,huollot,renkaat)tämä on 4-vuoden seurannasta keskiarvo.Meillä pitkät työmatkat siksi hieman isommat kulut eli ajamme aika paljon.
Vaikka emme tarjouksista ruokaa ostakkaan lapsille ostamme paljon aleista vaatteita sekä itsellemme... Siihenkään ei paljoa kulu..
Hyvin pärjää suomessa 2 hoitajaa samassa perheessä.Toisen tulot ovat himpun alle 40000€ viime vuodelta.
Lainanmaksu on meillä vielä muutaman vuoden päällä mutta tämänhetkinen kokonaiskorko on 1.15% eikä mitään muita lainanhoitokuluja.Mulla on insinöörinä samat tulot kuin sulla, mutta veroprosentti on 30%, vaikka en kuulu edes kirkkoon.
- ihme juttu
Ei ihan niin herkkua kirjoitti:
Kaveri tuli just norjasta töistä ja sanoi et kaikki on puolta kalliimpaa ja yksin ei pärjää palkalla niin hyvin kuin suomessa.
Ota huomioon tämä suomalainen keskustelu.... Hoitajat eivät kerro totuutta palkoista...
Sh saa 3-vuorossa 10-vuoden kokemuksella sen 36000€ vähintään ihan normi työajalla.
Kun kukaan ei täällä haluaisi tehdä vkl eikä öitä joista saa 40% korvauksen 9h/yö.
Suomessa veroaste kiristyy ihan hyvää tahti kokoajan ,mut tossa 40000€ jälkeen nousee prosentteja...
Suomessa verotus on keveää jos olet 30000€ hankkiva asuntovelkainen ja työmatkasi on vielä 35km/suunta ei veroprosenttisi ole kuin 10% paikkeilla.. Maksat tähän vielä päälle vapaaehtoista eläkevak.maksua...
Omat haluni ovat karisseet jo pelkästään työn ollessa toisella puolella suomea... kaikki kaverit/sukulaiset ovat muualla.... ei kiva.Silti puolet tienaa alle 34.000€ vuodessa
- 48h/viikko
24% ??? kirjoitti:
Mulla on insinöörinä samat tulot kuin sulla, mutta veroprosentti on 30%, vaikka en kuulu edes kirkkoon.
paikkakunnasta yms. vähennyksistä...
27% 58000€/verokortissa..
Asuntolainaa ,työmatkat,vapaaehtoinen eläkevakuutusmaksu... ja tietysti kuulun kirkkoon.
Enkä asu kauniaisissa enkä hki:ssä missä on halvat kunnallisverot....
Ilman vähennyksiä ainaskin 7% lisää. - Ikonenko
24% ??? kirjoitti:
Mulla on insinöörinä samat tulot kuin sulla, mutta veroprosentti on 30%, vaikka en kuulu edes kirkkoon.
Eihän yhdenkään inssin pitäisi saada edes 20000 euroa vuodessa.Inssithän ne juuri on saaneet tämänkin maan sekaisin !
- je heko heko
Ikonenko kirjoitti:
Eihän yhdenkään inssin pitäisi saada edes 20000 euroa vuodessa.Inssithän ne juuri on saaneet tämänkin maan sekaisin !
Eiköhän ne ole kuule ekonomeja jotka ovat ryssineet finanssiasiat.
- Tässä faktaa
No panic kirjoitti:
Kukaan sairaanhoitaja ei saa 2000€ peruspalkaksi !! 2100€ taitaa olla ihan minimi.
Tuosta tulee sitäpaitsi summaksi 3419,35 kun sen jakaa 12,5 ei 3600€/kk !!!!
Laskentaa .... 2247€/kk 10% 45€=15,44€/h (2516,7€/kk)
yölisä 6,18€/h*9h/yö=55,62/yö 334€/kk yöt keskimäärin 6 yötä teen
Iltalisää kertyy n... 70-80€/kk
Lauantailisää n.50-70€/kk
Sunnuntailisää 250€ minimissään aina tuonne lähes 1000€/kk pääsiäiset ja muut arkipyhät sekä tuplavuorot...
La. jo klo.20 jälkeen tulee pyhätunnit... Vain 2vkl töitä la ja su 13-21 tekee yli 350€/kk pelkkiä lisiä !!! Arkipyhien iltavuorot samoin 100%.
Lisätyöt ylityöt... Enää vain harvoin...korkeintaan 2-3 vuoroa/kk alkaen ilman lisiä 250->
Lisäksi lomarahat..
Mikä oli ongelmasi ? Laskeminen ?
Oletkohan ihan oikealla alalla ?Eikös kätilöillä ole paras palkka hoitoalalla?
Tilaston mukaan 2009 tietojen perusteella:
peruspalkan keskiarvo 2169€/kk
Kokonaisansion 1.desiili 2403€/kk -> x12 = vuosiansio 28.836€
Kokonaisansion mediaani, 2942€/kk -> x12 = vuosiansio 35.304€
Kokonaisansion 9.desiili 3860€/kk -> x12 = vuosiansio 46.320€
Aika hava pääsee yli 40 tonnin vuosiansioihin... - Ikonenko
je heko heko kirjoitti:
Eiköhän ne ole kuule ekonomeja jotka ovat ryssineet finanssiasiat.
No ei kai kaikkea taloustaantumaa voi pistää inssien syyksi mutta esim.VR:n liikenteenohjauskeskus vähän väliä pois pelistä ym.ym....
- 4234234
Kätilöillä on tulospalkkio, eli mitä enemmän ipanoita saattaa niin tulee boonusta. Kaksosita tulee 5%, kolmosista jo 20% koska ovat sen verran harvinaisia. Nelosista 50%.
Työsuhdeetuina mm. ilmaiset kynsisakset, käsidesiä mielin määrin, ja se että kauhuelokuvien veriset kohtaukset eivät enää tunnu missään. - Valmistuva klö
Tehyn työtaistelu 2007 nostanut palkkoja kivan tasaisesti niin, että ainakin omassa palkkakuitissani perus-kk-palkka hieman alle 2300 euroa (Helsingissä, ei ikälisiä) Vuoden 2008 tiedot eivät siten ole enää ajantasaisia. Palkalla ei pääse rikastumaan, mutta tekemällä 6 viikon jakson aikana muutaman yön ja viikonloppuvuoron pärjää kyllä mukavasti. Ei ne suuret tulot vaan kohtuulliset menot.. Ja mukava työ perheiden kanssa =)
- ..
Jos sua raha kiinnostaa, niin lue hätäkeskuspäivystjäksi. Tuorein keskiansio tilastokeskuksen mukaan 3400e/kk. Ja koulutuskin paljon lyhyempi.
- Anonyymi
Ohoooo suuri arvostus sulle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086