Olen aloitteleva kuntosaliharrastaja (n. 2-3kert viikossa salia ja 2kert aeroobista treeniä), viime kerralla alkoi kesken treenin heikottaa ihan kauheesti, silmissä pimeni ja korvat meni lukkoon ym, olo helpotti kun meni makaamaan ja jalat ylös, mutta miten voisi ehkäistä että tollaista ei pääsisi tapahtuun uudestaan? Millaista ruokaa kandeis syödä esim ennen treeniä? Olisiko jostain proteiinijuomasta hyöytyä aloittelijalle ym jos haluu kiinteytyä ja muuttaa läskin lihakseks joskus ?
Heikotus
jjji76785jhgjh
1380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tervetuloa hyvän harrastuksen pariin. Jos tuo suuri heikotus oli ainutkertainen - ei siis niinkään mistään sairaudesta johtuva - voi se aiheutua yksinkertaisesti kolmesta syystä: 1) kehosi ei ole vielä tottunut harjoitteluun - 2) energiasi oli lopussa heikon syömisen vuoksi - 3) et ollut juonut riittävästi ennen treeniä (nestevajaus).
Näistä voisi olla apua:
1) Lisää treenin määrää ja tehoa pikkuhiljaa. Opettele tekemään liikkeet oikein ja muista myös oikea hengitystekniikka (älä pidätä hengitystä).
2) Syö useita pieniä aterioita päivässä. Jokaisessa niistä pitäisi olla mukana proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa.
3) Juo vettä päivässä suunnilleen litra jokaista kehosi 25 painokiloa kohden.
Juuri ennen treeniä nautitulla proteiinilla ei ole erityisempää merkitystä jaksamiseen. Ravinnostasi Sinun on hyvä kuitenkin saada päivittäin vähintään 1.5 grammaa proteiinia jokaista kiloasi kohti, sillä laihduttaessa proteiini antaa sekä kylläisyydentunnetta että auttaa säilyttämään lihakset.
Käypä tsekkaamassa kotisivuni ja blogini
http://kuntoguru.com
http://kuntoguru.blogspot.com
Terveisin arthur49