Olen tottunut tähän tunteeseen, mutta on pakko jakaa se myös teidän kanssa. Ongelmani on se että, en osaa rakastaa tai tuntea rakkauden tunteita. Nuoruudessa ystäväni puhuivat suurista ihastuksistaan/rakastumisistaan ja nyt aikuisuudessa jo yli kolmikymppisenä edelleen ystäväni puhuvat rakkaudesta ja sen tärkeydestä liitossa. Olen ollut avoliitossa kahden nuoremman lapseni isän kanssa nyt 7-vuotta ja "ei tunnu missään" eikä ole aikaisemmissakaan suhteissa tuntunut. Perhoset vatsassai, jota "tulisi" tuntea tiettyjen kohdalla on itselleni ollut aina täysin käsittämätön tunne. Haluaisin rakastua edes kerran elämässäni....mutta eipä taida yrityksistä huolimatta onnistua!
En osaa rakastaa!
17
33038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivottavasti joku osaa sano miksi noin. Itselläni oli 15 vuotiaana ihastumisia, mutta vuosi vuodelta ei enää mitään. En tiedä olivatko ne pettymykset ja se, että ei ikinä usklatanut yrittää kun kiinnosti joku oikeasti vaiko se, että kun kiinnosti ei toista kiinnostanut. Nyt en ihastu mitenkään .
Mullakin on käynyt niin, että en oikein saa itseäni kiinnostumaan miehistä. Jotenkin kyllästynyt olen miehiin.
Silti kaipaa jotain, mut enpä usko, että mitään löytyy enää.
ja mullakin eka vaimo muuttui muutamassa vuodessa jääpuikoksi eikä suostunut edes puhumaan ongelmastaan vaikka olisin tukasta repinyt(en tosin konkreettisesti) ja vasta kymmenien vuosien kulissiliiton jälken tajusin erota jonka jälkeenen en tuntenut kuin katkeruutta siitä että olin tuhlannut parhaat vuoteni elämästä hänen takiaan.Tälläista helvetillistä elämää en toivois osuvan kellekään.Sitä ei 50 luvulla vaimokokelaan seksielämän saloihin voinut tutustua ennen papin aamenta joka ei tee ihmisestä parempaa eikä pahempaa kumppania.Ilmeisesti hän ei edes tiennyt olevansa kykynemätön rakastamaan ketään ja hänen tunne-elämä oli aina nollilla jos vähänkin otin asian puheeksi.Tälläisen tunnevammaisen pitäisi sukupuoleen katsomatta mennä terapiaan ensin hakemaan apua ja miettiä tarkkaan ennenkuin alkaa hakea ihmissuhdetta,sillä ei toinen voi toistaan muuttaa sormia napsauttamalla...itse se on tajuttava oma poikkeuksellinen käyttäytyminensä josta ei seuraa kuin ikävyyksiä loppuelämäksi.En onneksi taida olla ainut joka tämän on joutunut kokemaan vaikka joskus tuntui että..miksi juuri minulle kävi näin.Mutta kyllä se elämä vielä hymyilee kirkkain silmin ihmisestä joka osaa rakastaa ja saa rakkautta.