Haluatko miehen elämääsi, vai onko paras näin, eli ilman miestä?
Kysymys naisille.
lyhyt mutta ytimekäs
43581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
on hyvä:
-ei riitelyä
-ei mustasukkaisuutta
-ei hallitsemista ja omistushalua
-ei ruoan laittoa
ilman ei ole hyvä:
-elämää täytyy etsiä eikä se tule luo niinkuin tulisi jonkun mukavan kanssa kuin itsestään
-yksinäiset yöt, yksinäiset aamut
-ei heijastuspintaa
-ei tunnetta vain pelkkää suorittamista ja haaveita
ilman miehiä on hankalaa mutta siihen pystyy kyllä
"-ei ruoan laittoa"
Etkö sää koskaan laita ruokaa itsellesi? Kyllä mun ainakin tulee tehtyä ruokaa, vaikka sinkku olenkin. Kyllä ruokaa samalla laittaa vähän enemmänkin, niin että toisellekkin riittää.
oikeastaan tarvii paljon ravintoa joten ihan turhaa.
Kyllä ja ei...
Ei:
- Haluan herätä rauhassa ja yksin, nukun paremmin yksin
- en jaksa jatkuvaa halailua tms.
- haluan olla itsenäinen ja säilyttää yksityisyyttäni
- en kaipaa ketään kertomaan, miten minun kuuluu elää, tai muokkaus yrityksiä
- saan olla oma itseni varmasti
- ei painostusta seksiin tai asioihin mitä en halua
- en jaksa pitää toista pystyssä, en jaksa aina jäädä ilman kannustusta/tukea läheisiltä, ei kiinnosta toisen pohjaton itsekeskeisyys, ja ottaminen
- suhteen liian nopea ja tylsä eteneminen on yleensä se, mitä saa...
- Miehissä tuntuu olevan kaksi tyyppiä (jotka on minusta kiinnostuneet ainakin: jotka eivät kiinnosta minua): rentut: siis valehtelevat määräilijät, jotka todella luulevat, että jokainen nainen on lääpällään heidän ihkuun karismaansa, ja koska saavat pimperoa muutenkin helposti, niin kaikkihan heille heti antaa, heitä tottelee, elää kuten he haluavat jne... Joo ei. Ulkonäköhän näillä vaihtelee, osa on juppeja,- mutta samaa renttusakkia, osa arpinaamoja,- samaa kakkaa eri paketti. Nuoria tai vanhempia, kehitys on lyhyttä ja heikkoa, jutut on aina samat, viisastu ei koskaan.
Toinen on nää mamman pojat, jotka ikävä kyllä eivät tunnu ymmärtävän, että pilkun viilaajan ja nynnyn pitää hankkia toinen samankaltainen. Mä ikävystyn ja he hermostuu. Mä en halua olla äiti enkä huolehtia, mä en jaksa jatkuvaa kiehnäämistä enkä sitä "hyvä ihmisen" esitystä, kun vain he voivat määritellä, mitä on hyvä. Lisäksi nää miehet on mun vastakohtia: mä haluan pitää hauskaa ja pelleillä myös, leikkiä, ottaa huumorilla, myös sängyssä... Joopa joo. Jos haluan kuolla tukehtumalla ja tylsyyteen, niin voin ottaa jonkun ylikiltin ja kunnollisen ja jos taas luopua itsestäni niin, että se määrätään ja painostetaan, niin tää renttu. Miehen kanssa ei voi olla oma itsensä, MINÄ. Miehiä tuntuu kiinnostavan vain hyöty, mitä he saavat, ei onko heillä antaa yhtään mitään.
Ei tunnu menevän jakeluun, että olen jo kokonainen ja olen jo itse. Ei tartte auttaa.
Kyllä, jos sellaista miestä olisi:
- seksiä haluan harrastaa vain vakikumppanin kanssa, en yhden illan juttujen
- jos voisi keskustella kaikesta olisi kivaa, että olisi läheinen kenen kanssa keskustella
- hassuttelu keskenään olisi kivaa
- saisi tukea ja kannustusta ja voisi olla vastavuoroista
- voisi olla oma itsensä ja aina joku olisi puolella
- olisi kiva tapailla ja treffailla, että olisi romantiikkaa ja tunnetta
- kumppani olisi paras ystävä
Oikeastaan kaikkea on ja moni asia vaan on paremmin ilman miestä. Tulen jopa toimeen paremmin ilman. Siis rahallisestikin. Olisi ihanaa, kun olisi tasa-arvoinen kumppani, jonka kanssa olisi enemmän kivaa, kun taistelua, ainahan sitä vähän saa olla ristiriitojakin jne. mutta en oikein usko. Onneksi voi vaan tapailla! Yhteen en halua enää koskaan muuttaa.
No, tällä mennään :)
>
Tämä on just kuin mun suustani! Mikä ihme siinä on, että miehet puoliväkisin ovat tunkemassa suhteeseen, mutta sitten se nainen pitää kuitenkin muuttaa ihan joksikin toiseksi? Minusta on yritetty saada aikaan hiljaisempaa, puheliaampaa, pidättyväisempää ja ulospäinsuuntautuvampaa, ja yleensä kaikkea tätä on vielä vaatinut yksi ja sama mies. Ja ulkonäössähän on aina jotakin vialla, vaikka tutustuttaessa luulisi käyvän ihan selväksi, miltä minä näytän ja mitä ylleni suostun vetämään.
Ja nuo mammanpojat sitten...siitä, että nainen on selvästi vahva oman tiensä kulkija, ei oikeasti tarkoita sitä, että hän haluaisi seuraansa perässävedettävää miesmatoa.
Pidän kovasti monestakin miehestä seurana ja kaverina, mutta kotiin menen tasan tarkkaan yksin koko loppuikäni. Kivastakin miehestä nimittäin tulee hämmästyttävän nopeasti kummallinen jahkaaja ja jankuttaja kotioloissa. Ei sellaista omillaan viihtyvä nainen kestä! (Ja silti ne yhä yrittävät...)
Kyllä nyt on katkeruutta ilmassa. Harmi sinäänsä, että huonosti on mennyt.
Ei silti tulisi itselleni mieleen haukkua jälkeenpäin niitä naisia keiden kanssa olen suhteessa ollut.
Samaa muuten tekevät naisetkin, tiedätkös. Että muutetaan mies koska se on kuitenkin viallinen alusta alkaen. Joskus mies muuttuu huomaamattaan ja silloin kaikki ovat iloisia. Paitsi tietysti nainen, jolle se mies ei sittenkään kelpaa.
Jesh, ei saisi yleistää. Muuten tästä ei tule loppua.
Siltikin:
Miksi kukaan tahtoisi olla yksin? Tarkoitan siis, että kuinka itseriittoinen pitää olla...siis kyllähän sosiaalisia suhteita voi olla muutenkin, mutta se dynamiikka kavereiden ja ystävien kanssa menee käsi kädessä elämän kokemuksien ja läheisimpien ihmissuhteiden kanssa.
Jos minä olen yksin, niin eipä noita parisuhteessa eläviä kavereita enää koskaan näe. Että hirveän kiva tässä todellakin on olla yksin. Ei aina jaksaisi heilua kahdeksaa tuntia päivässä kahvilassa/baarissa jutellen henkilökunnalle.
Jos on sattunut paska nakki parisuhteessa, niin ei sen takia kannata laittaa niin sanotusti ovea säppiin.
Mitä ihmeen katkeruutta? Huvittavaahan tuo miesten touhu on, ja onnekseni minä ainakin olen oppinut keskivertomiehestä niin paljon, että tiedän tulevani paljon, paljon paremmin toimeen ilman. Minua ei harmita miesten temppuilu enää ollenkaan, eikä häiritse sekään, että en aio ruveta yhdenkään kanssa enää lähemmin vehtaamaan. En sanonut naisista mitään, koska en ole naisia koskaan ajatellut parisuhdemielessä.
Miksi sinun mielestäsi ei olisi luontevaa viihtyä itsekseen? Se, että ihminen on laumaeläin, ei sulje pois sitä, että jotkut meistä jaksavat laumatouhuja vain pieninä annoksina.
Sitä ihmeen katkeruutta, mitä se sana tarkoittaa.
Jos sinulle on käynyt pahasti, niin todella harmillista. Mutta ei se silti tarkoita, että kaikille muillekin kävisi.
Äsh, ei tämmöisiä itsestäänselvyyksiä pitäisi joutua edes sanomaan.
Sinun tekstissä on paljon menneitä sanamuotoja:
"olen oppinut", "ei harmita miesten temppuilu enää ollenkaan"
Kuten jo aiemmin sanoin, halusit ymmärtää minua väärin tai et, paskamainen nakki jos sinulla on ollut huonoja miehiä. Älä silti luovu toivosta, ellei se sitten ole jotenkin ollut sinun tarkoituskin.
Ei ole mukavaa kuulla, kun joku täällä haukkuu miehiä ties miksi, eikä kehtaa edes sanoa että itsessään olisi ollut jotain vikaa. Hyvä jos edes on selkärankaa sanoa, että kyse on vain omista kokemuksista.
Jos ihminen olisi laumaeläin, se ei kestäisi yksinäisyyttä. Ellet sinä sitten ole poikkeus säännöstä.
Sinäpä oletkin yksi niistä ihmisistä, jotka eivät ymmärrä lukemaansa.
Mikäs kumman jankkaaja sinä oikein olet? Tuolla kysyttiin mielipidettä ja minä kerroin omani; en yleistänyt sen enempää miehiä kuin naisiakaan. Nyt sitten sinä iniset joistain itsestäänselvyyksistä ja luet rivien välistä omiasi, selität, ettei pidä luopua toivosta (aika omahyväistä poskensoittoa sinulta), ja sitten lopuksi vielä tuputat tuota vanhaa kliseetä selkärangoista.
Mikä sinua vaivaa minun ikiomassa mielipiteessäni? Kiusaako sinua se, että en ole yhtä paljon seuran perään kuin ilmeisesti sinä olet? Vai harmittaako se, että minulle on säännöllisesti joku tarjoutumassa miesystäväkokelaaksi, vaikka juuri minä en sellaista kaipaa? Onko se mahdollisesti sinulta pois? Kyllä sinä saat ottaa ne, jotka minä käännytän pois, ihan joka ikisen! :D
Mitä ihmettä miehen tulisi antaa?
Niin että jos vika on sitten minussa. En osannut lukea tekstiäsi niin kuin olisit halunnut.
No juu, sillähän kaiken pystyy perustelemaan.
Ei tarvitse sanoa sanaa YLEISTÄN ilman että yleistää.
Siltikin...oma vikani kun otin nokkiini. Mitä MINUN pitäisi välittää siitä että SINÄ jauhat paskaa. Ja sama tietysti toisinpäin...huoh...
Ei hitto kun tämä keskustelu voi joskus olla hedelmällistä...
Ei kai se ole omahyväistä, jos vähän miehiin katkeroitunutta naista koettaa lohduttaa. Ilmeisesti on.
Ja mitä tulee kliseisiin...hmm...jos se sinulle on klisee, niin pistää miettimään että miksi näin.
Ei minua mikään kiusaa, usko pois. Ei päälle kannata tällaisen asian takia käydä. Herranjestas!
Jos sinä et ole seuran perään siksi, että on huonoja kokemuksia niin eihän se nyt mitään tarkoita. Hyvä jos sait ne nyt systeemistäsi ulos sillä, että tänne kirjoitit.
Ei minua miehet harmita, yäk, pidä hyvänäsi.
"Onko se mahdollisesti sinulta pois?"
...ei ole argumentti. Eikä tästä saa (edes) väittelyä niin kauan kun peräät omaa yksilönvapauttasi.
Kyllä haluan,... sen oikean puuttuvan palasen, en väärää palasta.
Ihan hyvin menee näin yksinkin, sosiaalisia suhteita riittää ilman miestäkin. Syitä pariutumislaiskuuteen on mm. että ei huvita ruokkia ja palvella jotain mammanpoikaa joka ottaa kaiken antamisen itsestäänselvyytenä eikä koe mitään tarvetta antaa jotain takas. Myöskään seurustelu jonkun mustasukkaisen määräilijän kanssa ei oikeen anna mulle mitään. En koe velvollisuudekseni paikkailla kenenkään surkeata itsetuntoa. Juuri muunlaisia miehiä en sitten tavannutkaan silloin kun teffeillä vielä kävin, pahimmissa yhdistyi kaikki nämä piirteet.
mielestä on aika lapsellista maalailla noin mustavalkoisia maailmankuvia. Onhan niitä miehiä kaikenlaisia mammanpoikia ja määräilijöitä, mutta ei se siihen lopu. Kunnon miehiä löytyy myös.
KYLLÄ:
- Jos mieheltä löytyvät peruskäytöstavat.
- Jos mieheltä löytyy perushyvä itsetunto.
- Jos mieheltä löytyy halua sitoutua.
- Jos mieheltä löytyy halua panostaa suhteeseen.
- Jos mieheltä löytyy halua panostaa seksielämään.
- Jos mieheltä löytyvät samat periaatteet ja arvot kuin itseltäni mitä tulee kumppanin kunnioitukseen.
- Jos mies osaa keskustella.
EI:
- Jos mies tuntee jatkuvasti alemmuutta milloin mitäkin asiaa kohtaan.
- Jos mies haluaa jatkuvasti hallita kaikkea.
- Jos mies koko ajan määrittää missä rajoissa pitää mennä.
- Jos mies ei osaa eikä halua keskustella.
- Jos mies edelleen haluaa kaikki maailman naiset, yhden naisen panostus esim seksiin ei siis ole mitään tämmöisen miehen arvomaailmassa. Näin mies tekee niin itsestään kuin naisestaan/naisistaan arvottomia.
- Jos mies ei anna olla oma itsensä, tai ei antaisi olla.
- Jos mies on uratykki ja tekee kaiken jopa parisuhteessa uraansa ajatellen.
Tässä nyt jotakin aivotusta aiheesta näin tasapelilukemin. Aika näyttää istua keikuttelenko tyytyväisenä vanhana piikana kiikkustuolissa yhdessä kissojeni kera.
Pelkästä kiinnostuksesta, mutta sekin voi tietty olla liikaa:
Korvaako ne plussat noita miinuksia, vai miten päin se meneekään?
...ja vielä toinen:
Kuinka monella teistä on se "mies elämässä" ja kuinka moni todella haluaisi sen miehen?
En voi omalta kohdaltani sanoa juuta enkä jaata kun ei ole sitä miestä koskaan elämässä ollutkaan. Ei voi tietää millaista elämä olisi miehen kanssa. Minä luotan siihen, että jos jossakin isossa käsikirjoituksessa on niin tarkoitettu, se mies kyllä tulee sitten elämään. En lähde etsimällä etsimään koska kokemus on osoittanut muissa asioissa ettei siitä hyvää seuraa.
parempi ilman. >:)
En halua suhdetta. Kevyttä seurustelua. Ihan kiva tapailla ihmisiä mutta minä en suostu enää kenenkään miehen kynnysmatoksi. Valitettavasti se kiusanteko alkaa jo aika varhaisessa vaiheessa. Vaatimuksia joka asiasta. Elämässä on muita, mielenkiintoisia asioita, hyviä ihmisiä, hyviä harrastuksia. Voin hyvin sinkkuna.
mulle mies edustamaan mun vierellä
Ilman miestä on minulle ainoa mahdollinen olotila, koska en ole lainkaan palveluhenkinen. Mieshän on pohjattoman vaativa, itsekäs ja ahne olento. En myöskään tykkää kuunnella kenenkään huutoa, enkä riidellä. Minulla paskaduuni, jossa lisäksi on huono ilmapiiri. Tämänkin vuoksi haluan olla vapaalla ihan relaxed ja keskittyä nauttimiseen.
En kaipaa miestä elämääni. Olen viettänyt suurimman osan elämääni vapaana sinkkuna ja ollut tyytyväinen. Saan tulla ja mennä kuinka haluan eikä kukaan kysele. Olen pomo omassa kodissani ja kotini on juuri sellainen kuin haluan. Voin käyttää omat rahani miten tahdon ja milloin tahdon. Ei tarvitse kuunnella kenenkään äijän kitinöitä ja valituksia eikä siivota kenenkään sotkuja. En vaihtaisi tätä vapauttani perheellisen elämään. Monen pariutuneen naisen (ei tietenkään kaikkien) elämä on sellaista helvettiä, etten missään nimessä haluaisi olla heidän housuissaan. Ne muutamat parisuhteet jotka olen itse elänyt eivät ole olleet kovin kaksisia.
Ainoa puute josta ajoittain kärsin on seksin puute. Yhden illan jutut on minulle jossain määrin vastenmielisiä enkä periaatteesta halua ruveta jonkun ukkomiehen sivupanoksi ihan solidaarisuudesta heidän vaimojaan kohtaan. Siksi haaveilen joskus, että saisin vakinaisen fuckbuddyn jostain nuoresta miehestä. Saa nähdä.
ihmeellisempää kokemusta, ja yksinkin viihdyn, olen aina viihtynyt. Halusin aina pystyä pärjäämään yksin. ..iHan kuin täytyisi todistaa itselleen jotakin.. Mutta jos kuvittelisin jonkun tähän mukaan, niin yksi tietty olisi tervetullut.
Olin naimisissa, mies jätti laskujen maksut ja lastenhoidon minulle ja viiletti pitkin maailmaa käyttäen omat tulot itseensä.
Nyt olen ollut yksin ja rahatkin riittää paljon paremmin kuin miehen kanssa eläessä, sinhan lapsilisän ja minimielarit kunnalta, se oli enemmän kuin mitä ex perheeseen toi.
Lasten kasvatuksen olen halunnut tehdä ilman parisuhdetta. Uusperhe olisi sotkenut arvo ja asenneilmaston entisestään. Pärjäsin loistavasti yksin.
Nyt lapset ovat isoja. Olen kyllä jo viisikymppinen mutta nyt olisi kiva seurustella jonkun vapaan ystävällisen miehen kanssa. Oman ikäiseni tai vanhemman. Voisi tehdä pikku matkoja, saunoa ja pitää hauskaa mutta molemmilla pitäisi olla oma koti ja molemmat vastaisivat omista menoistaan.
Tiedän monia kivoja miehiä, harmi vaan kun ne on yleensä niitä jotka pysyy alkuperäisissä perheissään ja ovat vaimoilleen uskollisia.
Vähän kaksipiippuinen kysymys sikäli, että... Vaihtoehto a: Jos voisin saada ns. unelmien miehen, olettaen, että sellainen on ylipäätään olemassa, niin kyllä varmaan, ainakin kokeilisin. Vaihtoehto b. Haluaisinko reaalimaailman miehen? En. Ilman miestä on parempi, miehet kuitenkin on niin erilaisia kuin naiset, että nainen saa suhteesta hyvin vähän ja lisäksi joutuu kärsimään esimerkiksi miehen pettämisen ja tunteettomuuden aiheuttamista suruista. Jos ei halua lasta ja on taloudellisesti riippumaton, niin ei mies oikeastaan pysty tuomaan mitään hyvää naisen elämään.
Sanotaan aluksi, että en halua miestä (tätä tiettyä) elämästäni pois.
Jos kuitenkin jäisin leskeksi, en varmaan uuteen suhteeseen alkaisi. Vielä kymmenen vuotta sitten yksin jääminen ei olisi tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta. Nykyään se ei tuntuisi ollenkaan hassummalta ajatukselta. Seksikään ei enää kovin paljoa merkitse, joten sinkkuus olisi varmaan kivempaa kuin toisen tavoille opettelu.
En oikein osaa vastata kysymykseen. Mutta olen alkanut uskoa, että on olemassa naisia (kuten varmaan miehiäkin), joita ei ole tarkoitettu pariutuvaksi kenenkään kanssa... vaikka ehkä haluaisikin.
Minulla ei ole koskaan ollut mikään kova pariutumisvietti - teini-iässä olin ihan liian lapsellinen edes ajattelemaan seurustelua, olen lapsesta asti tottunut olemaan ihan tyytyväinen yksinkin, ja nyt vanhempana olen ehkä hiukan erakkoluonne. En ole koskaan hakenut miestä, enkä hae nytkään. Mutta se ei tarkoita, ettenkö tuntisi mitään tai että halveksisin miehiä. Eikä se tarkoita sitäkään, että minulle olisi tullut vuosien myötä mahdottomat vaatimukset miesten suhteen; en ihastu ihmisisissä täydellisyyteen, vaan yhtä lailla puutteisiin ja omituisuuksiin.
Olen ollut rakastunut, ja silloin olen haaveillut, miltä tuntuisi joskus elää rakastamani ihmisen kanssa. On hassua haaveilla niin arkisista asioista. Siitä, että tekisi ruokaostoksia kahdelle. Kinastelusta siitä, että mitä kanavaa katsotaan. Aamukahvista yhteisen pöydän äärellä, jossa kumpikin saattaa ajatella omia asioitaan, mutta on silti siinä, läsnä. Tuollaisia hölmöjä asioita.
Mutta niissä haaveissa on aina se tietty mies, eikä mikään geneerinen Elovena-mainoksen haavekomistus, jonka toivoisin joskus tapaamani. Siis tarkoitan, että haavemaailma on (tietysti omaa persoonaani unohtamatta) sen ihmisen näköinen, johon olen rakastunut, ja jossa olen kuvitellut löytäväni jotain mikä tekisi elämästäni kauniimpaa. Rakastuneena olen onnistunut olemaan sillä tavalla pyyteetön, että en yksinkertaisesti haluaisi muuttaa tässä ihmisessä mitään, ja olisin valmis hyväksymään itseänikin ärsyttäviä puutteita (jotka olen selvästi jopa nähnyt) ja tekemään kompromisseja. Tämä kuulostaa varmaankin jotenkin ihanteelliselta rakkaudentunteelta, mutta en enää usko, että se on niin. Sillä siitä ei ole koskaan tullut mitään tosielämässä. Rakastumiset kariutuvat monista syistä, ihmiset pettyvät toisiinsa, se on elämää. Minun tapauksessani vaan kaikki kariutuu, ennen kuin pääsee alkuunkaan, ja siksi olen alkanut uskomaan, että minua ei ole tarkoitettu ihmissuhteisiin. Juttu alkaa lupaavasti, ja sitten - ei mitään. Toinen katoaa. Jos tietäisin, mitä teen väärin tai mikä minussa on vialla, olisin korjannut sen jo. Tuntuu olevan vaan niin, että minusta ollaan kiinnostuneita niin kauan kuin olen salaperäinen. Ehkä en siis "tosielämässä" ole ollenkaan mielenkiintoinen ihminen; en tiedä.
Olen jotenkin jumiutunut tähän samaan kuvioon, koska olen ehkä liian hidas tunteissani - ne kehittyvät hitaasti ja sitten kuolevat hitaasti. Minulla on kestänyt aina todella kauan päästä yli paitsi omista tunteistani, myös siitä typeryydentunteesta, kun tietää toiveidensa olleen hölmöjä. Minä en jaksa sitä enää. En itse asiassa ole katkera; en vaan jaksa enää satuttaa itseäni turhaan. Myönnän omat puutteeni, myönnän että olen ihan ulalla. Olisi omalta kannaltani parempi, jos minulla olisi haku päällä ja toivomuslista, johon vertaisin tapaamiani miehiä ja valitsisin niistä jonkun, joka täyttää tarpeeksi kriteerejä. Varmaankin löytäisin miehen, jos hakemalla hakisin, mutta kun en osaa haluta sellaista, mistä en tiedä mitään. Joten ehkä täytyy sanoa, että minun on parempi ilman.
Sen kaiken varmaankin määrittää se, mitä pitää ehdottomasti tärkeinpänä asiana elämässä.
Ne kliseet...Onni, Menestys, Rakkaus...
Muuten menee pohja kaikelta toiminnalta. Ei se elämä tunnu täysin sen arvoiselta jos ei ole se tärkein asia kunnossa. Kivaa olisi sitten kyynisenä ajatella kuolleessaan että olipas turha reissu koko elämä.
"Minulla ei ole koskaan ollut mikään kova pariutumisvietti - teini-iässä olin ihan liian lapsellinen edes ajattelemaan seurustelua, olen lapsesta asti tottunut olemaan ihan tyytyväinen yksinkin, ja nyt vanhempana olen ehkä hiukan erakkoluonne."
Hieman sama vika minulla. Tainoh, vika ja "vika".
Jos saanen udella, niin miten olet ollut rakastunut...siis...mihin...keneen? Olettaen, että vastarakkautta olet myös saanut.
Otan osaa huonoihin kokemuksiin rakkaudesta. Uskoa minua, kun sanon että tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu.
"Olen jotenkin jumiutunut tähän samaan kuvioon, koska olen ehkä liian hidas tunteissani - ne kehittyvät hitaasti ja sitten kuolevat hitaasti."
Tiedätkö, tuo asia muuttuu jos sille antaa mahdollisuuden. Ei sillä, että hitaasti ei tulisi hyvää, mutta kun vaarana on että se vuoristorata ehtii loppua keskenkaiken ja sitten tehdään hidasta kuolemaa.
"Varmaankin löytäisin miehen, jos hakemalla hakisin, mutta kun en osaa haluta sellaista, mistä en tiedä mitään."
Mistä tiedät sen? Siis sen, että haluaisit jotain mistä tietäisit mitään.
Rakkaus on yhtälailla sokea kuin yht'äkkinen. Ei aina, mutta ehkä parhaimmillaan(?).
Kuuluu mappiin: Parempi katsoa kuin katua.
Huoh...kliseekimppuja tämäkin täynnä. En osannut sanoa paremmin.
"Ei se elämä tunnu täysin sen arvoiselta jos ei ole se tärkein asia kunnossa. Kivaa olisi sitten kyynisenä ajatella kuolleessaan että olipas turha reissu koko elämä."
Totta. Toisaalta pelottaa sekin ajatus, että joskus liian myöhään tajuaisi pitäneensä tärkeinä ihan vääriä asioita. Että nyt osaisi kyllä olla yksin ja omillaan ihan tyytyväisenäkin, mutta joskus heräisi kauhuissaan, että on jäänyt elämässä ilman rakkautta ja tulee viettämään lopun elämäänsä aina samalla etäisyydellä muista ihmisistä.
Itse asiassa tuollainen "herääminen" on minulle tainnut jo osin alkaa, koska olen viime aikoina pohtinut enemmän yksinäisyyttäni ja ikävöinyt aivan liikaa tuota viimeistä rakkautta-joka-ei-sitten-tapahtunutkaan. Se oli jotenkin erityisen kurja kokemus monista syistä; ajoitus oli muutenkin huono ja annoin itseni uskoa, että jotain hienoa saattaisi viimein tapahtua, kun tarpeeksi paljon ikäviä asioita oli tapahtunut sitä ennen. Mutta ei. Omituista kyllä, tuntisin oloni paljon vähemmän yksinäiseksi nyt, jos sitä ei olisi koskaan tapahtunut. (Tai siis ei-tapahtunut, heh.)
"Jos saanen udella, niin miten olet ollut rakastunut...siis...mihin...keneen? Olettaen, että vastarakkautta olet myös saanut."
No, minun rakastumiseni on todella harvinaista, mutta tarinat ovat silti vähän turhan pitkiä ja kuitenkin liian lyhyitä täällä kerrottavaksi :) Vaikka tunteeni ovatkin harvoin ja hitaasti kehittyviä, niin ne syvenevät kuitenkin liian heppoisin perustein. Sanotaanko niin, että rakastumiseni on yleensä yksipuolista - tai siis luulen kiinnostusta olevan yhtälailla vastapuolellakin, mutta olen joko väärässä tai sitten vastapuoli muuttaa mielensä. Objektiivisesti katsoen mitään ei loppujen lopuksi oikeastaan tapahdu, ja minä jään miettimään, että tapahtuiko tässä nyt *yhtään* mitään vai kuvittelinko senkin vähän. Seurustelusuhdetta minulla ei ole ollut koskaan.
Ei siis niinkään ole huonoja kokemuksia rakkaudesta, vaan rakastumisesta :) Oletan, että sinun kokemuksesi lienevät enemmän "ihmissuhdemaisia"...
"Mistä tiedät sen? Siis sen, että haluaisit jotain mistä tietäisit mitään.
Rakkaus on yhtälailla sokea kuin yht'äkkinen. Ei aina, mutta ehkä parhaimmillaan(?).
Kuuluu mappiin: Parempi katsoa kuin katua.
Huoh...kliseekimppuja tämäkin täynnä. En osannut sanoa paremmin."
Ei suinkaan kliseekimppuja; ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat!
Tarkoitan kai itse sitä, että minun kokemukseni rakastumisesta on sellaista, jollaista sen "kuuluisi" olla romanttisen hömpän mukaan: jotain, mikä tapahtuu etsimättä. Näet vaan jonkin tietyn ihmisen ja tunnet löytäneesi jotain tärkeää. Sitähän aina sanotaan, että tällaiset asiat tapahtuvat sattumalta, kun niiden ei odota tapahtuvan.
Mutta kuitenkin ne tuntemani ihmiset, jotka ovat onnellisesti parisuhteessa, ovat päätyneet siihen tietyllä aktiivisella asenteella. Jotkut ovat pettyneet useasti aiemmin, mutta kuitenkin he ovat olleet valmiita suhteeseen ja tehneet jotain asian eteen. He eivät ole olleet epätoivoisia, ei suinkaan, mutta kuitenkin heillä on ollut tietyllä tapaa "haku päällä". Monet ovat löytäneet rakastamansa ihmisen nettidettien tms. kautta. Kai siinä on ollut piirun verran enemmän realismia kuin romantiikkaa, mutta ehkäpä se onkin onnellisuuden ydin.
Osaisipa muuttaa itseään tuohon suuntaan, niin ehkä etsivä löytäisi, eikä jäisi näin jumiin...
Hmm, sanoit "etäisyys".
En olisi itse keksinyt, mutta tajusin heti mitä se tarkoittaa.
Erittäin hyvin sanottu.
Epäonnistumisen pelko pitää ensimmäisenä jättää sivuun. Sen, jos minkä, olen itse huomannut.
Yksinäisyyskö sinussa on kasvanut, sen seurauksena että mitää ei ole tapahtunut?
Hmm, hyvin paljon mahdollista, etten nyt täysin ymmärtänyt. Noh, minua tikulla silmään siitä ,)
Miten mietit rakkautta? Mitä se oikeasti on, osaisitko piirtää minulle kuvan siitä?
"Vaikka tunteeni ovatkin harvoin ja hitaasti kehittyviä, niin ne syvenevät kuitenkin liian heppoisin perustein."
Kas siksi ne ovatkin... Tunteita. Älä tyttö hyvä sano niistä pahaa, ne eivät vain voi itselleen mitään *hymy*
"...mutta olen joko väärässä tai sitten vastapuoli muuttaa mielensä."
Todella harmillista, mikäli totta. Toisinaan ihmetyttää kylmyys ihmisissä. Toki tunteet voivat mennä ylös-alas, mutta että tahtotila niiden mukana...en ymmärrä.
"Seurustelusuhdetta minulla ei ole ollut koskaan."
Tarkoittaako se sitä, ettet ole yrittänyt saada sellaista aikaan?
...vai oletko vakaasti päättänyt jo joskus aiemmin, ettet sellaista edes tahdo?
Rakastumisesta ei muuten voi olla huonoja kokemuksia. Tiesitkö?
Rakkaudesta sen sijaan voi olla huonoja kokemuksia, mutta ne kaikki kääntyvät miltei itsestään hyvinpäin.
Toki minua syletti, kun rakastamani nainen petti ja jätti. Olisi nyt edes varoittanut tai ollut muuten rehellinen. Siinä on usko "rakkauteen" katkolla, kun näkee mitä siitä voi seurata.
Silti...ilman rakkautta, ei tuntisi juuri mitään. Se voittaa aina. Henkiset arvet parsitaan kokoon, kuka mitenkin.
"Tarkoitan kai itse sitä, että minun kokemukseni rakastumisesta on sellaista, jollaista sen "kuuluisi" olla romanttisen hömpän mukaan: jotain, mikä tapahtuu etsimättä. Näet vaan jonkin tietyn ihmisen ja tunnet löytäneesi jotain tärkeää. Sitähän aina sanotaan, että tällaiset asiat tapahtuvat sattumalta, kun niiden ei odota tapahtuvan."
Tuli mieleeni sanoa, että voi jos elämä olisikin niin kuin Amelie. Siis se elokuva :D
En tiedä sattumasta, mutta tiedän tunteesta. Ja mielihalusta, sehän yleensä tulee ennen sitä tunteiden suurta kirjoa.
Oikea aika, oikea paikka, oikea tilanne...vaiko ei...hmm, tuota pitääkin miettiä tarkemmin. Sait minut ajattelemaan täysin uutta asiaa, sattumalta. Voi sentään, minkä teit :)
"Kai siinä on ollut piirun verran enemmän realismia kuin romantiikkaa, mutta ehkäpä se onkin onnellisuuden ydin."
Vain jos ei ole valmis tinkimään. Jos realismin ja romantiikan erottaa niin uskallan väittää, että onnellisuus on siitä kaukana (ainakin minulla). Realismia näkee ja kuulee ja tuntee jatkuvasti. Tahtomattakin.
Romantiikkaa taas, noh, jos sitä edes tuntee niin on matkalla jonnekin ihanaan paikkaan. Se niin harvoin on kaikkea muuta kuin kokemisen arvoista.
Älä itseäsi muuta. Riittää, että avaat silmäsi toisen kerran, voit ehkä nähdä enemmän ;)
Tietysti haluan miehen elämääni, mutta en ketä tahansa miestä. Haluan sen erityisen miehen, joka on tällä hetkellä oma mieheni. Tietysti voisin olla naisenkin kanssa että sikäli en varsinaisesti halua miestä elämääni, vaan ihmisen, joka on rakas.
Pitäisikö sanoa, että haluan rakkaan elämääni. Onhan yksinkin ihan ok, mutta rakkaan kanssa on kaikki monin kerroin kivempaa. Vähän kuin hengaisi parhaan ystävän kanssa koko ajan ja saisi vielä fyysisen hellyyden kaupan päälle.
Olet siis suuntautunut sekä miehiin, että naisiin, yäk.
"Yäk"??
No nyt kun mieheni jätti minut toisen naisen takia parinkymmenen vuoden liiton jälkeen, taidan kyllä pysytellä hyvän aikaa erossa miehistä. Seksiä voin harrastaa, ja jutella mukavia, mutta elämääni en ota...
tietynlainen katkeruuskin mies sukupuolta kohtaan ja tuskinpa on edes naisten yleinen mielipide asiaan.
Hyvin selvästi näkyy tämän palstan naisten mielipiteet, jotka on vähän menettäneiden elämäänsä otteen, tai muuten epäonnistuneita, joita ei voi laskea yleiseen naisten mielipide kansioon.
varmaankin löytyy hieman raikkaaampien naissukupuolen edustajien mielipiteitä ja he eivät ole näin kriittisiä, mutta otetaan vastaan mitä tältä palstalta löytyy, joka ei mielestäni edusta naissukupolvea.
Niin no, sinä kylläkin kysyit "onko paras NÄIN, eli ilman miestä", eli suuntasit kysymyksesi nimen omaan naisille, jotka elävät ilman miestä. Mikäs ihme se on, ettei vastaajien joukossa ollut kovin montaa, jotka olivat tyytyväisinä parisuhteessa.
elävien mielipidettä, vaan haluatko miehen elämääsi.
Vaikuttaa hyvin viileältä tämä palsta miesten näkökulmasta ajatellen, eli aika vaikeita femakkoja palsta täys.
... rakastuneella on aina ruusuisempi kuva parisuhteesta kuin pitkään yksin eläneellä (tai liian pitkään suhteessa eläneellä). Kysymyksesi nyt vaan oli muotoiltu niin, että todennäköisemmin siihen vastaa sellainen, joka kertoo miksi elää yksin ja miksi nauttii siitä, kuin sellainen, joka huokailee parisuhteen perään. Naisellahan yksinelämistä kuten lapsettomuuttakin pidetään yleisesti valintana, jota pitää puolustella. Siinä nyt ei edes ole paljon keskustelemista, että joo, olishan se kiva jos olisi joku.
Ja tätä vanhaa "femakko = vaikea ämmä = femakko", tätä en viitsi edes kommentoida.
Kysyit ilman miestä eläviltä naisilta, miksi he elävät ilman miestä. Jos aikuinen nainen päättää olla ottamatta miestä elämäänsä, hänellä useimmiten on jokin tietty ja koettu syy siihen. Ei sen syyn tarvitse olla mikään katkeruus tai epäonnistuminen, vaan ihan niinkin yksinkertainen asia kuin se, että
ELÄMÄ MIEHEN KANSSA ON IHAN KIVAA, MUTTA ELÄMÄ ILMAN MIESTÄ ON MAHTAVAA!
Millaisia vastauksia muuten halusit saada? Kun kerran tiedät, millaiset vastaukset eivät kelpaa, tiedät varmasti sen, millaiset kelpaavat. Kerropa pois!
Nuo femakkojutut kyllä paljastavat sinut itsesi tietämättömäksi putkiaivoksi, jonka mielipiteet kumpuavat katkeruudesta ja omista epäonnistumisista muihin (etenkin naisiin) verrattuna. Ja kukapa semmoisen ajatuksista piittaisi, ei tainnut oma äitisikään piitata.
miehestä, että haluanko vai en
Tahtoisin, mutta kun sellaista uskollista, kunnollista miestä en saa joka olisi tosissaan kanssani ja tahtoisi parisuhteen mikä mahdollisesti kestäisi lopunikää. Ei sellaisia lapsettomia miehiä ole olemassa omassa ikäluokassani, niin olen tullut tulokseen että parempi olla yksin kuin yrittää aina uudelleen ja uudelleen mutta lopputulos on aina sama.
Siksi hankin koiran, josta on seuraa eikä tämä petä tai jätä jonkun muun vuoksi.