kyllä taas on vaikeaa! jos rakastaa toista ihmistä, eikö pitäisi olla onnellinen, vaikkei enää intohimoa olisikaan? eikö rakastamiseen kuulu arjen sietokyky, arkisten ratkaisujen tekeminen yhdessä, toisen tukeminen ja ennenkaikkea uskominen yhteiseen huomiseen? kuuluuko rakastamiseen suru, tyytymättömyys, epävarmuus? kohdallani kun asiat ovat lähinnä näinpäin. ehkä olen onnellisin (kun en ole onnettomin) hänen läheisyydestä ja joistakin arkisista yhteisistä rutiineista.
olen vihjaillut avolleni ahdistuksesta, mutta kun en uskalla suoraan sanoa mitään...ja etenkään jos pitäisi sanoa mistä ahdistus johtuu, kun en välttämättä tiedä tai myönnä. ja eihän se taida edes johtua vain yhdestä asiasta, vai olisiko takana vain yksi asia?? hän on kommentoinut vihjailuja muttei hänkään uskalla tehdä aloitetta siihen Isoon keskusteluun. joten elämä vaan jatkuu ja kaikki on niin kuin aina ennenkin (käsittämätön se j.karjalaisen laulu:(!
olen vihjaillut avolleni ahdistuksesta, mutta kun en uskalla suoraan sanoa mitään...ja etenkään jos pitäisi sanoa mistä ahdistus johtuu, kun en välttämättä tiedä tai myönnä. ja eihän se taida edes johtua vain yhdestä asiasta, vai olisiko takana vain yksi asia?? hän on kommentoinut vihjailuja muttei hänkään uskalla tehdä aloitetta siihen Isoon keskusteluun. joten elämä vaan jatkuu ja kaikki on niin kuin aina ennenkin (käsittämätön se j.karjalaisen laulu:(!
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuuluu myös rakastamisen tuska! Välillä epävarmutta, tyytymättömyyttä, ahdistusta, etenkin suhteen alkuaikoina (tarkoitan vuosia!). Pahempi juttu sitten, ellei rakkauteen mitään muuta kuulukaan. Plussia ptiäisi olla enemmän kuin miinuksia.
19 vuotta täs on samaa nassua katseltu, aika vähän riidelty, mökötetty ja hölmöilty.Mutta sitäkin enemmän suudeltu ,halattu ja hellitty.
On meilläkin ollut ne omat kriisit, jo ennen lasten syntymiä hain itseäni ja itsetunnon puutteessa välillä torjuin toisen läheisyydenkin.
Myös ensihuuman tasoittuminen oli vaikeeaa. Olen semmoinen nyhjäri että haluaisin jatkuvasti olla
kainalossa, kun ei toinen aina jaksanutkaan ihmettelin kovasti. Vuodet, yhteiset remontti yms.projektit lapset ja sairaudet opettivat löytämään ne arkipäivän hyvät hetket. Se että saa toisen nauramaan jutuilleen ,suukko kesken tiskauksen, kahvikuppi kesken kiireisen työn, kukka kesäaamuna aamiaispöydässä tai esim. toisen selänpesu saunassa saa arkipäivän näyttämään kirkkaammalta ja elämisen arvoiselta vaikka kuinka välillä väsyttäisi. Myös omiaan osoittamaan aidon välittämisen ja kunnioituksen ja halun elää juuri sen ihmisen kanssa. Olen varma että jos uskallat puhua avoimesti ja syyttelemättä tunteistasi et ainakaan tee vahinkoa. Helppoa se ei vällttämättä ole, mutta haittaako itku. Koeta saada aikaa rauhalliselle keskustelulle. Tsemppiä!!