Kaveri pettää miestään

käyrä korkealla

Mä suhtaudun pettämiseen tosi niuhosti, en hyväksy sitä itseltäni enkä muilta. Mulla on rakas kaveripiiri, jonka kanssa vietän paljonkin aikaa. Tämän "piirin" ulkopuolelta eräs naimisissa oleva likkakaverini on nyt keksinyt että hänpäs hankkii salarakkaan. Ja se hankki salarakkaansa sitten tästä mun kaveripiiristä, kun osuttiin kaikki kerran samaan aikaan samaan paikkaan. Tämä salarakas sinkkumies on ihan ihastunut ja innoissaan ja kuulemma toiveikas tämän jutun suhteen (haloo, missä on miehen järki!?). Varattu nainen sen sijaan on kertonut mulle, ettei aio erota, hän vaan haluaa säbää tylsään arkeen. Kaveripiirissäni tietenkin tuodaan uudet seurustelu- ym. suhteet mukaan kuvioihin ja kaikki ovat aina tervetulleita mukaan. No nyt mua nyppii suunnattomasti kun tämä varattu rouva on sitten alkanut roikkua porukassa mukana. Mä en millään välittäisi katsella sitä pettämistä kun tunnen vielä rouvan miehen ja toisen lapsen. Varsinainen python koko muija. Tekis mieli käräyttää se! Muija puhuu mulle kuin parhaallekin ystävälleen näistä salarakas-asioista, eikö se oikeesti nää että mua v-uttaa? Minkä näyttelijän maailma on mussa menettänyt!

341

20512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1111111111111111

      sille suoraan ettei sua kiinnosta paskaakaan mitä nainen puuhaa, et halua kuulla etkä tietää mitään. En kyllä ymmärrä, mitä asia sinulle muutenkaan kuuluu?

      • pettäjämuija sen

        miehelle. Ainakin minä tekisin niin.


    • rouvalle itselleen

      sille rouvalle että se vituttaa sinua. Sanot suoraan mitä ajattelet siitä rouvalle itselleen. Ei kait se rouva tätä palstaa lue.

    • rakastaa rouvaa?

      Sinä taidatkin ihan itse rakastaa tuota rouvaa?

      • käyrä korkealla

        "Rakastan ihan itse tuota rouvaa". Voi tsiisus mikä järjen jättiläinen.


      • Sillä sipuli
        käyrä korkealla kirjoitti:

        "Rakastan ihan itse tuota rouvaa". Voi tsiisus mikä järjen jättiläinen.

        tällä palstalla jankutat? Kerro rouvalle itselleen.


      • sibulitar
        Sillä sipuli kirjoitti:

        tällä palstalla jankutat? Kerro rouvalle itselleen.

        Eiköhän näillä palstoilla ole ihan vapaa sana ja saa jankuttaa jos jotakuta huvittaa. Turha siitä on kenenkään herneitä nenuunsa vetää, vai onko teillä valittajilla tälle palstalle yksinoikeus? Noin muuten oon samoilla linjoilla kuin joku tuolla aiemmin, että käräytä se eukko. Sitten se tulee sulle varmaan itkemään sitäkin kun ukko nostaa kytkintä...


      • mielipide asiasta
        sibulitar kirjoitti:

        Eiköhän näillä palstoilla ole ihan vapaa sana ja saa jankuttaa jos jotakuta huvittaa. Turha siitä on kenenkään herneitä nenuunsa vetää, vai onko teillä valittajilla tälle palstalle yksinoikeus? Noin muuten oon samoilla linjoilla kuin joku tuolla aiemmin, että käräytä se eukko. Sitten se tulee sulle varmaan itkemään sitäkin kun ukko nostaa kytkintä...

        Ole täysin samaa mieltä!
        Näillä palstoilla on joku ihmeellinen joukkohysteria toitotella, että "HANKI OMA ELÄMÄ". Sitä viljellään, kun halutaan saada aikaan pelkkä tappelu, kun muuta sanottavaa ei ole.
        Olen samaa mieltä myös siinä asiassa, että KÄRÄYTÄ EUKKO! Jalkavaimoja (-miehiä ? ) on muissa kulttuureissa.


      • PAREMPAA TOIVOEN
        Sillä sipuli kirjoitti:

        tällä palstalla jankutat? Kerro rouvalle itselleen.

        EI NÄMÄ ASIAT OLE NIIN YKSINKERTAISIA. JOS IHMINEN KYSYY NEUVOA KANSSAIHMISILTÄ, SE ON HIENO ASIA JA EI SINUN TARVITSE HÄNTÄ ALKAA LYÖMÄÄN.
        SELVÄSTIKÄÄN HÄNELLE ASIA EI OLE NOIN YKSINKERTAINEN. EI HÄN MUUTEN OLISI PYYTÄNYT MEILTÄ MIELIPITEITÄ.
        MITÄ SINULLE MAKSAA OLLA HETKI IHMINEN JA ASETTUA TOISEN TILAAN. ÄLÄ VIITSI OLLA ILKEÄ.
        KOITETAAN SAADA ELÄMÄÄ PAREMMAKSI JA OLLA IHMISINÄ TOISILLEMME.

        AURINKOISTA PÄIVÄÄ NIIN SISÄISESTI KUIN ULKOISESTI.


      • OLLAAN IHMISIKSI
        Sillä sipuli kirjoitti:

        tällä palstalla jankutat? Kerro rouvalle itselleen.

        EI NÄMÄ ASIAT OLE NIIN YKSINKERTAISIA. JOS IHMINEN KYSYY NEUVOA KANSSAIHMISILTÄ, SE ON HIENO ASIA JA EI SINUN TARVITSE HÄNTÄ ALKAA LYÖMÄÄN.
        SELVÄSTIKÄÄN HÄNELLE ASIA EI OLE NOIN YKSINKERTAINEN. EI HÄN MUUTEN OLISI PYYTÄNYT MEILTÄ MIELIPITEITÄ.
        MITÄ SINULLE MAKSAA OLLA HETKI IHMINEN JA ASETTUA TOISEN TILAAN. ÄLÄ VIITSI OLLA ILKEÄ.
        KOITETAAN SAADA ELÄMÄÄ PAREMMAKSI JA OLLA IHMISINÄ TOISILLEMME.

        AURINKOISTA PÄIVÄÄ NIIN SISÄISESTI KUIN ULKOISESTI


    • zebelix

      ...suoraan tuolle rouvalle. Jos et ole hänen ystävänsä, ei sinun tarvitse olla myöskään hänen roskakorinaan. Luultavasti olet hänen omalle mieheelleen päin myös alibina. Eli kun liikkuu teidän kaveriporukassa mukana, kertoo kotona olevansa sun kanssa liikenteessä. Mitä tavallaan onkin.

      Jos homma jatkuu, saat luultavasti olla jo kaatopaikkana sydänsuruissa kun sen aika tulee.

      Jokainen tekee makkaran mieleiseksekseen. Sun on turha pilata omaasi muitten asioita märehtimällä.

      • tipi

        antaa akan huorautua jää se kiinni aikanaan


    • kuuhullu1234

      Asia ei kuulu sulle....joten älä puutu, on jokaisen oma asia mitä tekee!!!!!!!!!

    • Rokea rokan syö

      Moi
      Noi vastaukset mitä olet saanut on tosi inhottavia,taitaa olla melkein kaikki ite pettureita!
      Mä olen samaa mieltä sun kanssa,käräytä se,ihan sama mitä muut sanoo.
      Ymmärrän sun kantas asiaan ja että sua ottaa päähän tollanen harakka.
      Ihmiset luulee voivansa tehdä ihan mitä huvittaa,loukkaa toisia minkä kerkiää,loukkajilla on tosiaanki päässä vikaa, tosi itsekeskeistä porukkaa!
      Mä käräyttäisin mielelläni ja sitäpaitsi olen joskus vuosia sitten käräyttänytkin,sellasen inhan kundin joka pubissa aina leveili toisilla panoilla,mua ällötti,käräytin ja todellakin tein palveluksen=) ja olen edelleen siitä tyytyväinen=)
      Rohkeesti vaan käräyttämään,ei ihmisillä saa leikkiä!!!!!

      • Piedä omana tietonas

        Just naisten tapaista käräytellä ja kytätä toisten ihmisten tekemisiä. Mitä ihmettä se kenellekään kuuluu mitä kukin tekee. Itse tiedän paljon ulkopuolisia suhteita käyttäviä ja ei tulis mieleenkään lähteä ketään käräyttelemään. Se on jotenkin todella typerää, niin naisten tapaista. Ilmeisesti naiset ovat niin pahuksen kateellisia kaikesta toisille naisille. Itse olen kyllä nainen, mutta en tekis mitään noin typerää...


      • vinkkiä pukkaa
        Piedä omana tietonas kirjoitti:

        Just naisten tapaista käräytellä ja kytätä toisten ihmisten tekemisiä. Mitä ihmettä se kenellekään kuuluu mitä kukin tekee. Itse tiedän paljon ulkopuolisia suhteita käyttäviä ja ei tulis mieleenkään lähteä ketään käräyttelemään. Se on jotenkin todella typerää, niin naisten tapaista. Ilmeisesti naiset ovat niin pahuksen kateellisia kaikesta toisille naisille. Itse olen kyllä nainen, mutta en tekis mitään noin typerää...

        vihdoinkin löyty samoin ajatteleva nainen!!!!


      • kolmas nainen
        vinkkiä pukkaa kirjoitti:

        vihdoinkin löyty samoin ajatteleva nainen!!!!

        kolmas joka ei voi ymmärtää, miksi pitäisi puuttua toisten elämään. Se on muka naisten välistä solidaarisuutta, että kerrotaan. Paskat on, vain kateellista toimintaa. Yleensä miehet on lojaalimpia toisiaan kohtaa, eivät käräyttele ketään. Se on minusta oikeaa ystävyyttä. Mikähän mahtaa olla ap-kirjoittajan todellinen pointti tuossa kertomisen halussa?


      • kuka,mitä,häh
        Piedä omana tietonas kirjoitti:

        Just naisten tapaista käräytellä ja kytätä toisten ihmisten tekemisiä. Mitä ihmettä se kenellekään kuuluu mitä kukin tekee. Itse tiedän paljon ulkopuolisia suhteita käyttäviä ja ei tulis mieleenkään lähteä ketään käräyttelemään. Se on jotenkin todella typerää, niin naisten tapaista. Ilmeisesti naiset ovat niin pahuksen kateellisia kaikesta toisille naisille. Itse olen kyllä nainen, mutta en tekis mitään noin typerää...

        jokainen eläköön omaa elämäänsa ja tehköön omat virheensä..no ,niin ainahan on näitä jeesustelijoita,jotka työntää nenänsä toisten elämään,kun oma elämä on niin tylsää ja ovat itse olevinaan niiiin erinomaisia ihmisiä..ja oikein nauttivat jos pääsevät jollekkin sanomaan,että mitäs minä sanoin...
        Kyllä petturit aina aikanaan kiini jää,jos ei jää niin so what??!!
        vinkkiä pukkaa täältäkin oikeen täyslaidallisesti : elä ja retosta,sillä elämä on yhtä petosta..(huumoria)


      • nainenkeskiiässä
        kolmas nainen kirjoitti:

        kolmas joka ei voi ymmärtää, miksi pitäisi puuttua toisten elämään. Se on muka naisten välistä solidaarisuutta, että kerrotaan. Paskat on, vain kateellista toimintaa. Yleensä miehet on lojaalimpia toisiaan kohtaa, eivät käräyttele ketään. Se on minusta oikeaa ystävyyttä. Mikähän mahtaa olla ap-kirjoittajan todellinen pointti tuossa kertomisen halussa?

        Olen nainen jota on petetty ja olen myös itse pettänyt. Kaverini on pettänyt ja tunnen muitakin jotka ovat pettäneet. Moni on sanonut ettei tahdo tietää jos oma puoliso pettää...en minäkään haluaisi.


      • huorat hirteen
        kolmas nainen kirjoitti:

        kolmas joka ei voi ymmärtää, miksi pitäisi puuttua toisten elämään. Se on muka naisten välistä solidaarisuutta, että kerrotaan. Paskat on, vain kateellista toimintaa. Yleensä miehet on lojaalimpia toisiaan kohtaa, eivät käräyttele ketään. Se on minusta oikeaa ystävyyttä. Mikähän mahtaa olla ap-kirjoittajan todellinen pointti tuossa kertomisen halussa?

        se on oikeaa ystäväyyttä kun miehet käy thaimaan matkalla ja pettävät vaimoaa ja kukaan ei kerro kellekkään koska se on sitä solidaarisuutta . lojaaliutta sitä ainoaa , oikeaa ystävyyttä .
        totuus selviää sit vasta vaimon tautitesteissä joissa selviää ne salaiset ulkomaan tuliaiset. rehellisyys kunniaan , mun mielestä ei kannata sitoutua jos ei voi olla uskollinen .


    • fiminerkki

      Sellaisia rutkuja on aivan liikaa.

      • Hevonpaska

        Ja sano sille kaverimiehellesi tällainen neuvo siitä naisesta.

        Rotukulli ei seiso tunkiolla siellä seisoo talikko.


    • lumihanki kutsuu

      käräytä heti. TÄNÄÄN. turha ottaa itselle paineita.
      vaimo petti mua 2 vuotta , hänen paras nais ystävänsä käräytti hänet minulle.
      heillä meni tietenki välit, mut kuka luuseria kaipaa.
      Tosi reilu ja voimakas ihminen kun käräytti. muija lensi tietenki ulos.
      naimisissa oltiin.

      • PANEPPA KOHALLES

        ILMAN MUUTA ANNA VINKKI MIEHELLE.
        MITÄ PIDEMPÄÄN PETTÄMINEN JATKUU, SEN VAIKEAMPI KUVIO ON EDESSÄ.
        KYLLÄ MEIDÄN PITÄÄ JOTAIN ALKAA TEHDÄ TÄLLE KAIKKIALLA TAPAHTUVALLE PETTÄMISELLE TAI SITTEN YKSINKERTAISESTI TODETA, ETTÄ OLEMME PASKA-AIKAUDEN IHMISIÄ JOILLE MIKÄÄN EI OLE ENÄÄ PYHÄÄ.
        TEE TOISELLE SE MINKÄ HALUAT ITSELLESI TEHTÄVÄN. YRITETÄÄN ME NAISET EDES PYSÄYTTÄÄ NÄITÄ PETOSTARINOITA ALKUUNSA. MIEHETHÄN OVAT NIIN YHTÄPATAA KESKENÄÄN ETTÄ HEIDÄN KAUTTA TÄLLAINEN VALHEEN PETOLLINEN MAAILMA VAIN SAA JATKUA.
        JA NAISET!! HELKKARI SENTÄÄN! EIKÖ JO SILMÄT AUKENE, MITÄ ME TEEMME MUILLE KANSSASISARILLEMME, HETI KUN JOKU NAIMISISSA TAI YLEENSÄ PARISUHTEESSA OLEVA MIES TULEE RUIKUTTAMAAN; VAIMONI SITÄ JA TÄTÄ, EI TEE TÄTÄ EIKÄ SITÄ, JA ETTÄ OLEMME MUKA JUST EROAMASSA YM. LÄSSYNLÄÄTÄ, NIIN JOHAN ON TOINEN NAINEN TARJOAMASSA OLKAPÄÄTÄ JA ALAPÄÄTÄ.
        EIKÖ YHTÄÄN KÄY MIELESSÄ KYSEENALAISTA NÄIDEN PETTÄJÄMIESTEN OLEMUSTA JA "NS. SURKEAA ELÄMÄÄ"! TODELLAKIN HÄVETTÄÄ, KUN ON SAANUT MIESVOITTOISESSA TYÖPAIKASSA SITTEN KUULLA ÄIJIEN JUTTUJA TYHMISTÄ EUKOISTA JA KUINKA HELPPOJA NAKKEJA NAISET OVAT.
        SEURAAVAN KERRAN KUN JOKU ÄIJÄ TULEE VALITTAMAAN VAIMOSTAAN, PIDÄ PUHUTTELU TUOLLE ÄIJÄLLE JA PANE KERTOMAAN, MIKÄ OSUUS HÄNELLÄ MAHDOLLISESTI ON VAIMONSA KÄYTÖKSEEN.

        TÄMÄ SAMA TIETYSTI TOISINPÄIN, MUTTA ME NAISET PIDETÄÄN KUNNON NAISTEN, VAIMOJEN, ÄITIEN JA ENNENKAIKKEA PERHEIDEN EHEYDEN PUOLTA JA EI ANNETA MAHDOLLISUUTTA NÄILLE PETTÄJILLE.
        ON SÄÄLI KU PERHEET HAJOAA ENENEVÄÄ VAUHTIA JA KAIKKIEN VAIKEUDET VAIN KASVAVAT JA ENNENKAIKKEA LAPSILTA PUTOAA POHJA POIS. KYLLÄ LIIAN HELPOSTI SÄRJETÄÄN KOTEJA LÄHTEMÄLLÄ PETTÄMÄÄN. MUISTETAAN, ETTÄ LUPAUS RAKASTAA JA OLLA USKOLLINEN ON MOLEMPIA SITOVA JA ON VÄÄRIN SEKÄ AIVAN IHMISARVOA LOUKKAAVAA TEHDÄ TOISEN SELÄN TAKANA SELLAISTA JOTA EI VARMASTI TOISELLE HYVÄKSYISI.

        KERRO TOSIAAN TUOLLE HYVÄUSKOISELLE MIEHELLE, JOTTA HÄNEN IHMISARVOAAN EI ENÄÄ LOUKATA JA HÄN SAA TIETOISENA TEHDÄ VALINTANSA JATKOSTA.
        EIHÄN SITÄ TIEDÄ VAIKKA TULEVA KRIISI AUTTAISI HEITÄ LOPULTA RAKENTAMAAN UUDENLAISEN AVIOLIITON.
        MENE JA TIEDÄ.


      • Elämän Suuri

        Mutta vanha suola janotti edelleen ja koitettiin olla vielä yhdessä 18kk mutta kun oma exä alkoi samalla säätämään niin koitin kestää sitä hetken.
        Ei ollut sen arvoista ja parturikin sanoi että olin lyhyessä ajassa saanut todella paljon harmaita hiuksia (stressistä).
        Sanon suoraan pettäjille että miettikää kun se vetävä naru osuu omaan käteen ja kannattaako?
        Itse petin suhteessamme mitä nyt kadun mutta tämä "kosto" minkä exä teki antaakseen takaiin työnsi minut vaan kauemmas. Ymmärrän kostonhalun mutta jos se on kaikki tunne mitä on jäljellä niin parempi on vaan olla sitäkin huomiota hankkimatta ei siinä saa kun vastapuolelta vielä pahemmin vastapalloon kun toinen kyllästyy lopullisesti.

        Nyt olen löytänyt todella kultakimpaleen ja selvää on että paluuta vanhaan en halua enään.

        Miehellä kun on yleensä kolme elämän naista.
        Ensirakkaus
        Lasten äiti
        Elämän suuri rakkaus.


    • t: Isä

      et onko se miettiny mahdollisia seurauksia. Eroa, yksinhuoltajuutta, koska tämä nykyinen salarakas, kiimastaan huolimatta, tietää ämmän olevan pettäjäluonnetta. Sehän nostaa kytkintä tosi pian.

      Ei se jää yh-horoperseen kakaroita kasvattamaan, kuten oikea isä !! Siinä sitä onnellisen tulevaisuuden kuvaa.

      • Elämän Suuri

        Isä tässä myös---mutta eronnut.
        Näin se on ..vierestä olen nyt exää seurannut ja hän luulee joka suhteen kanssa että ollaan tosissaan ja nämä moniavioiset uudet "löydöt" pitää lelunaan.
        Ihmekkös lapsetkin alkoi pitäämään isään yhtettä...


    • ----,----

      Sano sille naiselle suoraan, että kiitos ei kiinnosta noi sun juttus. Sano, että et hyväksy tuollaista. Mitä tuota takana päin valitat. Minä sinuna en puuttuisi koko asiaan, sillä loppujen lopuksi se asiahan ei sinulle kuulu, eihän ole kenenkään henki vaarassa. Eiköhän sinunkin kaapissa ole tarpeeksi luurankoja, kolistele niitä.

    • miki-66

      muotisanonta nykyään tuo hanki oma elämä! Olen tähän ikääni mennessä oppinut kyllä sen että on helpompaa löytää venäläinen siviilipalvelusmies kun nainen joka ei petä!

    • sasa68

      Hanki tosissaan oma elämä...vittuuks vatvot toisten asioita...huoh... kiviäkin kiinnostaa...ja elämä on :)

    • muusasiko

      siistikää sanavarastonne - suomenkieli on todella rikas ilman roska sanoja -osaan itsekin ,mutta
      turhaa krautella...kivaa kevättä.

    • Tekisin itse

      Mää kyl käräyttäisin kyseisen ihmisen nyt "hyvän sään aikana". K.o. rouva jää kyllä itsekin kiinni jossakin vaiheessa.
      Se on kyllä jännää, että miehen ja naisen suhteessa ensin vannotaan toisilleen luottamusta, mutta sitten jos toinen alkaa kyselemään, siis epäilevään sävyyn, alkaa syytteet mustasukkaisuudesta. Ja sehän kuuleman mukaan on paha asia. Vaikka olisi syytäkin epäillä.
      Itse olen hieman mustasukkaisuuteen taipuva, ja olen tehnyt "sielullista työtä" saadakseni pois nämä ajatukset, kun oma rouvani on "likkaporukassa bilettämässä". Toki rouvani on itse suuntaani antanut ymmärtää, ettei hän pettäisi "koskaan", "ei voisi pettää koskaan, ja jos pettäisi, en ikinä saisi sitä tietää". Aika jännä sanonta sellaiselle, joka ei ole pystynyt ihan 100%:sti osoittamaan luottamustaan.
      Siis, nykyisin on pyydystä ja pyydystäjiä ihan tarpeeksi, sen kuin vain käy kalastamaan. Se on tehty helpoksi. Ja ei saisi olla mustasukkainen. Eikä kysellä "turhia".
      Sääliksi käy tätä petettävää miestä. Käräytä se rouva ja heti!

    • jepjep..

      Petturuudesta tosiaakin on tehty nykyään hyväksyttävää?? Luusereitten hommaa jos pitää pettää..eroaisi ensin ja sitten seikkailisi...Ei mitää kunnioitusta toista kohtaa jos pettää..Säälittäviä yksilöitä pettäjät.

    • Kukat kukkikoon

      Mitä fiddyy se sulle kuuluu! jokainen taaplaa oman pinonsa! Aikuset on itte vastuussa tekemisistään.. HEI HALOO! Vai ookko sä kade? Vai kiristääx pipo liikaa?

      • HEI HALOOOOOOOOO

        Tässä sitä on taasen hyvä esimerkki "HEI HALOOSTA", joka sunnuntaipöhnässään haluaa jakaa kiristävää pipoa muillekin. Kateudesta tietää näemmä kaiken ja aikuinenkin ihan varmasti on! Joopa joo.


    • aerghaerg

      Heitän nyt vaan ilmoille....
      Entäs jos pariskunnalla on avoinsuhde mutta siitä ei vain oel kerrottu sulle....

      Siis luvalla vieraissa...?

    • Kevätesikko¤

      Minä en haluaisi olla tämän miestään pettävän naisen kanssa kaveria,jättäisin hänet rauhassa pettämään miestään.Hän tuskin ottaa neuvoista vaarin,vaikka mitä hänelle sanoo,hän on aikuinen ihminen ja tehköön mitä vaan.Mutta en pystyisi olemaan tällaisen naisen ystävä enää.Minulla on kokemusta,eräs hyvä ystäväni petti miestään monta vuotta,ja miehensä tiesi asiasta.En pystynyt hyväksymään asiaa ja otin välimatkaa,minulla ei ollut paljoa asiaa enää hänelle.Ei se sitä tarkoita että olisi riidoissa,soittelemme yhä toisinaan,mutta koen että ystävyytemme meni hajalle.

    • Lillukka56

      Se sun frendisi on ihan itse sotkenut sut juttuun mukaan lavertelemalla asioistaan ja olettamalla että "osallistut" pettämiseen pitämällä suusi kiinni ja hyväksymällä touhun.. Eli se siitä "hanki oma elämä äläkä sotkeudu toisten omaan"-paskasta. Ei oikea ystävä vaadi toista toimimaan omaa moraaliaan vastaan ja valehtelemaan jotta itse voi pitää hauskaa ja pettää...

      itse olen liki täsmälleen vastaavassa tilanteessa, ja olen tehnyt ystävälleni erittäin selväksi, etten halua tietää tilanteesta yhtään mitään enkä aio valehdella mikäli jommankumman osapuolen puoliso minulta jotain kysyy. Ensinnäkin siksi, etten myöskään hyväksy pettämistä. Ja toiseksi siksi, etten myöskään halua/aio valehdella. Minua itseäni on petetty parissa aiemmassa suhteessa, joten petettynä olo on erittäin tuttua. Tämä ystäväni on minulle erittäin läheinen, ja hän ainakin sanoo ymmärtävänsä päätökseni. Eli toivottavasti en joudu vastakkain toisten osapuolien kanssa, sillä en suinkaa mielelläni "rysäyttäisi" ystävääni.. Inhottava tilanne.

    • Sanot suoraan11

      Sanot säätäjälle suoraan, että kertoo miehelleen tai kerrot itse. Vaikka asia ei kuulu sinulle, niin jos pettäjä huora pyörii omissa nilkoissasi...Ihan vain piruuttani hänet bustaisin, sitten saakin lehmä tehdä mitä haluaa.

      Moni moralisoi, että hanki elämä...Sinut käsittääkseni sotkettiin koko soppaan mukaan puoliväkisin...Kyl pettäjä lehmätkin pääsee paskaläjään haistelee, sitten onkin vittu niin löysä, ettei sitä enään halua kuin joku vaimonhakkaaja. :)

    • näin meillä

      Meillä on jo kavereiden kesken sopimus jos jonkun mies/nainen pettää niin siitä kerrotaan, annetaan ensin mahdollisuus pettäjälle kertoa itse ja jos se ei kerro niin sit se joka tietää pettämisestä kertoo pettäjän kumppanille, kyllä meistä varmaan jokainen haluaisi tietää jos oma kumppini/puoliso pettää!!

      Sano sille pettäjälle et sillä on mahis kertoa itse tai sinä teet sen, näin minä toimisin, jos petetty on hyvä kaveri, puolituttujen juttuihin en puuttuis!

    • Kunniakas mies

      roskasakki viihtyy roskasakin klanssa. Sulla on varmaan lävistys kielessäkin? Rivien välistä pystyn päättelemään, että olet lihava, kuten myös tämä tasokas kaverisikin.

      • Tappelu JESH!

        Tämähän on provo! Verta kehiin!


      • vinkkiä pukkaa

        ja mitähän vittua se lihavuus kuuluu tähän asiaan???

        paahas "kunniakas mies" selittäen ny..... todellakin kunniakas... HAH!!!!


      • provon
        vinkkiä pukkaa kirjoitti:

        ja mitähän vittua se lihavuus kuuluu tähän asiaan???

        paahas "kunniakas mies" selittäen ny..... todellakin kunniakas... HAH!!!!

        löytää. Sieltähä se meidän trolli paikalle juoksee. Kuules, mites tää juttu suhun ees liittyy, voitko kertoo?


      • vinkkiä pukkaa
        provon kirjoitti:

        löytää. Sieltähä se meidän trolli paikalle juoksee. Kuules, mites tää juttu suhun ees liittyy, voitko kertoo?

        ja miten tää suhun?? voitko kertoo??


    • hetipaikalla

      siis käräytä vaan nimettömänä -- sitä se saa mitä tilaa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • koltha

      Kyllä minä käräyttäsin ja heti. Kauheeta, rakkaus edellyttää luottamusta.

    • yx waan

      minkalaisessa perhehel****** rouva oikeasti elääkään?en itsekkään hyväksy pettämistä, mutta missä menee pettämisen rajat,siis nykyaikana?oletko nähnyt rouvan kunnon touhuissa?oletko ajatellut asiaa pitemmälle jos menet "käräyttämään" hänet?entä jos rouvan mies-jonka kerrot myös olevan kaverisi ei usko sinua tai kääntää jutun toisten päin esim.siihen että sinä olet se joka on hänen siipastaan kiinostunut?mieti vielä ennenkuin teet hätiköityjä päätöksiä.mistä tiedät jos miehelläkin on joku toinen?kun tunnutte olevan kavereiden kanssa niin hyvää pataa,mikset ota asiaa puheeksi ja kerro muille/keskustele miten muut suhtautuu asiaan?voithan itse pitää taukoa ja olla pois siitä kaveri porukasta jos asia kerran vaivaa sinua.voithan myös sanoa suoraan rouvalle että et halua hänen puhuvan salarakkaistaan sulle mitään,ja kerrot suoraan miltä sinusta tuntuu hänen käyttäytymisensä.usein tuollaisissa tapauksissa toinen on niin ihastunut ettei järki pelaa vaan jonkun toisen on sanottava sille toiselle hieman järkeä.ja voihan olla että rouva on teille muille sanonut että haluaa tylsään arkeen säbinää mutta mistä tiedät mitä on oikeasti sanonut sinkkumiehelle.??mun yks kaveri(nainen)on löytänyt itselleen tällaisen"salarakkaan" en hyväksy asiaa mutta en voi tuomita häntä siitä koska tiedän minkalainen narsistinen mies hänellä on kotonaan.ja tämä salarakas on kaksinverroin mukavampi kuin hänen aviosiippansa.

      • mhshshm

        Oliskohan reilumpaa ensin erota ja sitten vasta loikata uuteen suhteeseen???
        Mä olisin aikoinani halunnut tietää eksäni naisseikkailuista. Musta tehtiin sukulaisten silmin mustasukkainen, epäilevä akka, mutta onneksi käräytin miehen lopulta ihan rysän päältä.
        Olisin tosiaankin kaivannut silloin rehellistä, hyvää ystävää.


      • ??????????????

        miksi ei vain voi lopettaa sitä huonoa suhdetta ennen kuin aloitetaan uusi????? nykyään on helppo saada avioero, joten se ei ole peruste, vaikka aviopuolisi olisi mikä tahansa hullu tai narsisti, sitä suuremmalla syyllä eroaa. jos pelkää tämän aviopuolisonsa reaktiota eroon, niin mitä sitten kun salasuhde selviää???? ihmisten moraali on todellakin ihan h.....tin alhaalla.


    • riitu123

      No ehkä tuo on likkakaveris ja hänen miehensä välinen asia. Minä en myöskäänn hyväksy pettämistä , minua mies pettänyt kolme kertaa omassa makuhuoneessamme. mutta kun siitä on jotenkin tullut netin välityksellä muoti trendi ilmiö. Ihminen ei ole mitään jos ei pysyty kavereileen näyttämään että pysytyy ottamaan salarakaan ja vielä pitämään sen salassa muilta. Tämä on käsitys nyky-yhteiskunnasta. ja sitten machoilaaan etenkin kaveri piirisssä että nyt mulla on sitä ja sitä tee säkin niin .. Varsinkin miehet ovat tästä ylpeitä kavereilleeen . Naistahan haukutaan heti huoraksi jos naisella on salarakas mutta mies saa tehdä mitä vaan . Minä ehkä olisin niin v -mäinen että käräyttäisin likkakaverin koska minulle sellanen ei ole enään ystävä. Olis kivan nähdä miten likkakaveris mies reagoi. Jo sei reagaoi mitenkään niin sitten se on sovittu juttu. Eihän tuo likkakaveris salarakas haen kun sitä yhtä hänelle on ihan sama onko likkakaveris toisen kanssa jo suhteessa vai ei . En ymmärrä mikä siinä viehättäää jos toinen on vaarattu saako siitä jotain ylimäärärisiä kiksejä vai onko sillä joku seksuaalallinen merkitys , vai miksi halutaan rikkoa toisen jututut salaa ja ottaa tämä salarakas . Joka tapuksessa jos menen suhteeseen pettäminen ei kuullu siihen jos toisen mielestä kuuluu niin voi lähteä samantien . mielummin olen sitten yksin jos ei löydy samoja arvoja kunnoittavaa.

      • hjtl

        Älä vaan käräytä.Vähemmästäkin on suomessa tehty henkirikoksia.


      • Kaver

        Mitä tulee toisten asiohin puuttumisee, niin kerron vähän toisenlaisen esimerkin.

        Työkaverini oli silloin tällöin kännissä töissä, ja minä en voinut sietää moista. Työ ja huvi pitää osata erottaa toisistaan. Kyllä minullekin maistuu, mutta tässä ei ollut siitä kyse. Taas eräänä maanantaina piti hakea kaveri töihin, niin taas oltiin kännissä. Sinä päivänä käräytin hänet pomolle. Tuli itselle tyytyväinen olo, ja kaveri sai ansionsa mukaan. Kaveri sai varoituksen ja juopottelu työaikana loppui siihen paikkaan. Hän ei koskaan saanut tietää käräyttikö joku hänet, vai keksikö pomo koko homman. Ainakin oletti jälkimmäsitä.

        Kun joku tekee väärin, niin miksi pitää toista suojella? Tämä pätee ainakin tähän tapaukseen.


      • SKPete
        hjtl kirjoitti:

        Älä vaan käräytä.Vähemmästäkin on suomessa tehty henkirikoksia.

        Jos painaa muita ja leveilee niistä kylillä ja kavereille on alhaisinta tyyppiä. Joka ei pidä mölyjä mahassa ja luottamusta säilytä on paskin tyyppi sänkykamaritouhuissa forever. Luottamus ainut mitä kannattaa säilyttää kaikissa tilanteissa. Hiljasin kaveri joka ei leveile tiedetään olevan se kovin sänkykamaripete äijäpiireissä. Tuo muija kärsii todella kovasti vielä nahoissaan, jos luulee selvivänsä. Kun sen äijä kuulee tosta aitaa kaatuu.


      • vinkkiä pukkaa
        Kaver kirjoitti:

        Mitä tulee toisten asiohin puuttumisee, niin kerron vähän toisenlaisen esimerkin.

        Työkaverini oli silloin tällöin kännissä töissä, ja minä en voinut sietää moista. Työ ja huvi pitää osata erottaa toisistaan. Kyllä minullekin maistuu, mutta tässä ei ollut siitä kyse. Taas eräänä maanantaina piti hakea kaveri töihin, niin taas oltiin kännissä. Sinä päivänä käräytin hänet pomolle. Tuli itselle tyytyväinen olo, ja kaveri sai ansionsa mukaan. Kaveri sai varoituksen ja juopottelu työaikana loppui siihen paikkaan. Hän ei koskaan saanut tietää käräyttikö joku hänet, vai keksikö pomo koko homman. Ainakin oletti jälkimmäsitä.

        Kun joku tekee väärin, niin miksi pitää toista suojella? Tämä pätee ainakin tähän tapaukseen.

        toi nyt onkin aika paljonkin eri asia tulla töihi kännissä kuin pettää kumppaniaan...

        ite olen valitettavasti joutunut todistamaan tilannetta jossa oli mentävä pomolle sanomaan että työkaveri on humalassa ja puhallutuksen jälkeen toinen lähti...

        kyllä ite mieluiten käräytän työkaverin joka tulee humalassa töihin... en halua ottaa riskiä että jotain vakavaa sattuu siellä....

        mutta se että toinen pettää toista on asia johon ei tarvita muita enää sekaan!!!


      • White Wedding
        hjtl kirjoitti:

        Älä vaan käräytä.Vähemmästäkin on suomessa tehty henkirikoksia.

        Jos tilanne kärjistyy tuohon niin kansamme geenipooli puhdistuu.


      • Vanha Patruuna
        Kaver kirjoitti:

        Mitä tulee toisten asiohin puuttumisee, niin kerron vähän toisenlaisen esimerkin.

        Työkaverini oli silloin tällöin kännissä töissä, ja minä en voinut sietää moista. Työ ja huvi pitää osata erottaa toisistaan. Kyllä minullekin maistuu, mutta tässä ei ollut siitä kyse. Taas eräänä maanantaina piti hakea kaveri töihin, niin taas oltiin kännissä. Sinä päivänä käräytin hänet pomolle. Tuli itselle tyytyväinen olo, ja kaveri sai ansionsa mukaan. Kaveri sai varoituksen ja juopottelu työaikana loppui siihen paikkaan. Hän ei koskaan saanut tietää käräyttikö joku hänet, vai keksikö pomo koko homman. Ainakin oletti jälkimmäsitä.

        Kun joku tekee väärin, niin miksi pitää toista suojella? Tämä pätee ainakin tähän tapaukseen.

        Tuossa on sitä selkärankaa.

        Ja lopputuloskin oli parannusta.


      • Käry päälle
        vinkkiä pukkaa kirjoitti:

        toi nyt onkin aika paljonkin eri asia tulla töihi kännissä kuin pettää kumppaniaan...

        ite olen valitettavasti joutunut todistamaan tilannetta jossa oli mentävä pomolle sanomaan että työkaveri on humalassa ja puhallutuksen jälkeen toinen lähti...

        kyllä ite mieluiten käräytän työkaverin joka tulee humalassa töihin... en halua ottaa riskiä että jotain vakavaa sattuu siellä....

        mutta se että toinen pettää toista on asia johon ei tarvita muita enää sekaan!!!

        ellei viestiketjun aloittaja ole myös tahtomattaan vedetty meriselitykseksi mukaan...


    • VAIN ELÄMÄÄ

      ÄLÄ PUUTU TOISTEN SUHTEISIIN
      KAIKEN TAKANA VOI OLLA JOTAIN MITÄ ET TIEDÄ
      ON SUHTEITA JOISSA SEKSI EI VAIN TOIMI (SAIRAUS) OLLAAN LASTEN TAKIA YHDESSÄ
      ÄLÄ TUOTA LISÄÄ TUSKAA KERTOMALLA VAI HALUATKO RIKKOA AVIOLIITON.
      MEITÄ ONNETTOMIA ON JO IHAN TARPEEKSI SUO ONNI SILLE JOKA SEN LÖYTÄÄ
      TAIDAT OLLA KATEELLINEN VAI OLETKO ITSE JÄÄNYT ILMAN.

    • Kaikkee nähnyt...

      Miksi et puhu ensin tuolle sinkkumiehelle, joka on nyt aivan höynäytetty? Sano suoraan, mitä petturinainen on kertonut aikeistaan: pelkkää hauskanpitoa, ei mitään pysyvää. Jos mies ei tuonkaan jälkeen ymmärrä, hänen täytyy olla tosi tyhmä tai ainakin naiivi. Kysy, mitä sinkkumies suhteelta haluaa. Jos sinkkumies on myös hankkimassa pelkkää säbää, sun huoli hänestä on turha.

      Kun petturinainen alkaa puhua sulle asioitaan, tee hänelle vaikenemalla selväksi, ettei kiinnosta. Välinpitämättömyys on paljon tehokkaampi ase kuin avoin negatiivisuus. Kun puhelin soi ja nainen tilittää seikkailujaan, katkaise puhelu tekosyyhyn vedoten äläkä vastaa viesteihin.

      Mutta sen sijaan en suosittele, että menet käräyttämään muijaa. Kahden eripuraisen ihminen väliin meneminen on tyhmintä, mitä voi tehdä. Kun välikäsi konkretisoituu ja kun liittoa on ilmeisesti aikomus jatkaa jo lastenkin takia, sinä saat kaiken paskan naamallesi. Asioihin puuttuminen voi heikentää välejäsi myös tähän sinkkumieheen ja se säteilee myös siihen alkuperäiseen kaveripiiriin. Älä sekaannu tai teet todennäköisesti itsestäsi pellen.

      • viksuj

        Pettäminen on perseestä,itse sen kokeneena on parhainta että kertoo heti jos näkee et pettää.


    • näin minä tekisin

      Ystävän tehtävänä ei ole aina vain kaunistella asioita ja jättää ikäviä totuuksia kertomatta. Ystävän tehtävä on ennen kaikkea toimia rehellisesti ja sanoa totuus, vaikkei se kivalle tuntuiskaan... Eli sinuna minä sanoisin eka ihan suoraan ystävälle (jos siitä välität), että mitä mieltä tuollaisesta toiminnasta olen ja sitten ehkä sen jälkeen harkitsisin käräyttämistä. Suoraan en mensi käräyttämään.

      • Elämänkokemusta 73 v

        Ei koskaan pidä millään syyllä tai tekosyyllä mennä sekoilemaan toisten elämään.
        Muinaisina aikoina sellaista sanottiin juoruamiseksi, ja se oli halveksuttavaa.
        Sen sijaan, jos haluat olla reilu, sinun pitäisi sanoa sekä riehaantuneelle rouvashenkilölle että romanssin toiselle osapuolelle, ettei heidän suhteensa sinua kiinnosta ja ettet halua kuulla siitä enää sanaakaan.


    • narahtaa

      jossakin vaiheessa.
      Pieni virhe ja se on "Taigerit".

    • `?=)

      Kerro sille, että suo vituttaa sen lässytys, etkä jaksa kuunnella/katella sitä. Ja että on ihan hetkistä kiinni, kun todennäköisesti käräytät sen. Eiköhän tilanne muutu.

      • kusti polkee

        Lähetäppäs kirje sille muijjalle, jossa kerrot lähettäväs kirjeen sen ukolle ens tai seur. tai seur. viikolla kyseisen asian tiimoilta. Siis eihän sulla ole mtn menetettävää, vai?
        Katsos mailma paranee ja sinä saat nukutuksi.


    • 6915

      itse ainakin kertoisin sille miehelle, vaikkapa nimettömästi (sähköpostilla, kirjeella tms.) että hänen akkansa on vaan saastainen persettään jakava lutka.

      Itse siis tekisin näin, mutta sun on päätettävä ihan itsenäisesti mitä teet. tältä idioottien asuttamalta palstalta et saa muuta kuin pahaa mieltä.

    • käräytä

      itse olen ollut samassa tilanteessa eli parhaat ystäväni tiesi asiasta
      mutta eivät kertoneet minulle. sen jälkeen olen hankkinut uudet ystävät vanhojen idiottien tilalle.
      vaimoni tunsin vain 10 vuotta mutta ystäväni olen tuntenut 40 vuotta.
      olisin luullut että niin pitkä ystävyys olisi ollut arvokkaampi kuin tuollaisen petoksen suojeleminen

    • qqtimbe

      ole muitten asia. Ihme juttu, että ihmiset tänäkin päivänä on vielä ton vanhan ja typerän kirkon keksimän yksiavioisuuden puolesta puhuvia. Sillä se ei ole ihmisen lunto ja sillä siisti. On tuhoavaa kuvitella, että yksi ainua ihminen maan päällä on se oikea juuri minulle. Kun asia ei niin ole.

      • qwertto

        Tässä on aina jännintä se, että jos asia on noin, niin kai sitten selvittelet/olet jo selvittänyt sen puolisosi kanssa heti alkuun, että ysiavioisuus ei ole se meidän juttu, vaan kun uusi kukka puhkeaa, niin sinne pörrätään.

        Käsittääkseni tällaista kuitenkin tapahtuu aika harvoin, eli se moniavioisen vapaamielisen puoliso ei ole koskaan tästä filosofiasta kuullutkaan. Mistähän se voisi johtua? Jos molemmille on ok, että pannaan kenen kanssa oikealta tuntuu, niin senhän ei pitäisi olla ongelma, saati, että sitä tarvitsisi millään tavalla salata.


    • KUKKIA

      ESIM: POSTILAATIKKOON LAPPU, PYSYT SALASSA EIKÄ KUKAAN TIEDÄ SINUN SITÄ TEHNEEN... SAAT EDES SINÄ PUHTAAN OMATUNNON...

      • Jummmijammi

        Kannatetaan... Huorat on tehty kaikille, suhteet näihin "halpalihoihin" täytyy lopettaa...


    • hiilihangolle töitä

      ehdottomasti polta!! (kuin noidat ennenvanhaan roviolla)!!! kuinka epäluotettava hän onkaan! saman se tekisi sinulle missä asiassa tahansa. Hakeudu eroon, neuvon. aviorikkoja se on ja sillä siisti. ja jos sen ukolla on sellainen myös niin erötkoon. ihmiskunnan sekasikiöt. nussikoot äitejään ja siskojaan.

    • parastailmansua

      Ja vasikoilla ei kauaa ole laajaa ystäväpiiriä

    • A

      "milloin ihmiset tajuaisi sen ettei toisten asiat heille kuulu???", tällainen asenne (joka on valitettavan yleinen Suomessa...) johtaa juurikin siihen, että ihmiset viruvat kuolleena kodeissaan vuosia ja naapurissa hakataan vaimoa, mutta onneksi television äänen alta huutoa ei kuule... TOTTA KAI toisten asioista pitää välittää!! Nuuskiminen ja juorujen kalastelu on asia erikseen, mutta normaali muista huolehtiminen on ok!

      Eli aloittajalle: ota rohkeasti asia puheeksi pettäjän kanssa ja sano hänelle, ettet voi olla hänen ystävänsä, jos hän toimii niin ja satuttaa perhettään ja toista ystävääsi, joka toivoo suhteelta suuria. Älä kietoudu hänen juonitteluihinsa vaan sano, että jos miehen ja lapsen hyvinvointi sitä vaatii, olet valmis kertomaan heille. Tsemppiä!

      • vinkkiä pukkaa

        "Eli aloittajalle: ota rohkeasti asia puheeksi pettäjän kanssa ja sano hänelle, ettet voi olla hänen ystävänsä, jos hän toimii niin ja satuttaa perhettään ja toista ystävääsi, joka toivoo suhteelta suuria. Älä kietoudu hänen juonitteluihinsa vaan sano, että jos miehen ja lapsen hyvinvointi sitä vaatii, olet valmis kertomaan heille. Tsemppiä! "

        joopa joo.... mitäs jos mies ei todellakaan usko mitään mitä aloittaja hänelle selittää "sun muijas pettää sua".... vaan kuten jo joku aikaisempi on maininnut niin juttu on erittäin helppo kääntää siinä vaiheessa päälaelleen..... ja mitenkäs sitten suu pannaan ku kaikki kaverit kaikkoo ympäriltä ja sit jatketaa tääl itkemistä "ku kerroin ni kaverit jätti ku olin vasikka" xD

        ei toisten asiat todellakaan kuulu toisille!!!!

        monille on tekemistä ihan riittävästi siinä et sais hoidettua omat asiansa kunnialla niin sitten viä neuvotaan puuttumaan toisten asioihin!!!! voi kiesus teitä ihmiset!!!


      • A
        vinkkiä pukkaa kirjoitti:

        "Eli aloittajalle: ota rohkeasti asia puheeksi pettäjän kanssa ja sano hänelle, ettet voi olla hänen ystävänsä, jos hän toimii niin ja satuttaa perhettään ja toista ystävääsi, joka toivoo suhteelta suuria. Älä kietoudu hänen juonitteluihinsa vaan sano, että jos miehen ja lapsen hyvinvointi sitä vaatii, olet valmis kertomaan heille. Tsemppiä! "

        joopa joo.... mitäs jos mies ei todellakaan usko mitään mitä aloittaja hänelle selittää "sun muijas pettää sua".... vaan kuten jo joku aikaisempi on maininnut niin juttu on erittäin helppo kääntää siinä vaiheessa päälaelleen..... ja mitenkäs sitten suu pannaan ku kaikki kaverit kaikkoo ympäriltä ja sit jatketaa tääl itkemistä "ku kerroin ni kaverit jätti ku olin vasikka" xD

        ei toisten asiat todellakaan kuulu toisille!!!!

        monille on tekemistä ihan riittävästi siinä et sais hoidettua omat asiansa kunnialla niin sitten viä neuvotaan puuttumaan toisten asioihin!!!! voi kiesus teitä ihmiset!!!

        Mikä tää vasikka-juttu oikein on?! Kuulostaa ihan joltain 15-vuotiaiden jutulta... kai nyt aikuiset ihmiset osaa omilla aivoillaan ajatella, eikä tuomita ketään "vasikaksi"... huhuh.


      • sua, olio
        vinkkiä pukkaa kirjoitti:

        "Eli aloittajalle: ota rohkeasti asia puheeksi pettäjän kanssa ja sano hänelle, ettet voi olla hänen ystävänsä, jos hän toimii niin ja satuttaa perhettään ja toista ystävääsi, joka toivoo suhteelta suuria. Älä kietoudu hänen juonitteluihinsa vaan sano, että jos miehen ja lapsen hyvinvointi sitä vaatii, olet valmis kertomaan heille. Tsemppiä! "

        joopa joo.... mitäs jos mies ei todellakaan usko mitään mitä aloittaja hänelle selittää "sun muijas pettää sua".... vaan kuten jo joku aikaisempi on maininnut niin juttu on erittäin helppo kääntää siinä vaiheessa päälaelleen..... ja mitenkäs sitten suu pannaan ku kaikki kaverit kaikkoo ympäriltä ja sit jatketaa tääl itkemistä "ku kerroin ni kaverit jätti ku olin vasikka" xD

        ei toisten asiat todellakaan kuulu toisille!!!!

        monille on tekemistä ihan riittävästi siinä et sais hoidettua omat asiansa kunnialla niin sitten viä neuvotaan puuttumaan toisten asioihin!!!! voi kiesus teitä ihmiset!!!

        Vittu sä oot kyllä helvetin tyhmä! "Vasikka"?! Haha. Paljo kuulosta joltai 10 vuoltiaalta.

        Ja toi ylittää "toisten asioihin puuttumisen" jos se pettäjä itse selittää aloittajalle jutusta. Ja jos salarakas on vieläpä aloittajan ystävä. Voitko nyt painua pois näiltäkin foorumeilta, kun aika moni näyttää olevan täällä sua vastaan.

        Voi kiesus SUA vitun otus.


      • vinkkiä pukkaa
        sua, olio kirjoitti:

        Vittu sä oot kyllä helvetin tyhmä! "Vasikka"?! Haha. Paljo kuulosta joltai 10 vuoltiaalta.

        Ja toi ylittää "toisten asioihin puuttumisen" jos se pettäjä itse selittää aloittajalle jutusta. Ja jos salarakas on vieläpä aloittajan ystävä. Voitko nyt painua pois näiltäkin foorumeilta, kun aika moni näyttää olevan täällä sua vastaan.

        Voi kiesus SUA vitun otus.

        no nythän mä oon jo vitun otus!!!! xD


        voi helvetti kun tajuisitte kuinka teitä on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihana härnätä!!!!


      • huorat hirteen
        vinkkiä pukkaa kirjoitti:

        "Eli aloittajalle: ota rohkeasti asia puheeksi pettäjän kanssa ja sano hänelle, ettet voi olla hänen ystävänsä, jos hän toimii niin ja satuttaa perhettään ja toista ystävääsi, joka toivoo suhteelta suuria. Älä kietoudu hänen juonitteluihinsa vaan sano, että jos miehen ja lapsen hyvinvointi sitä vaatii, olet valmis kertomaan heille. Tsemppiä! "

        joopa joo.... mitäs jos mies ei todellakaan usko mitään mitä aloittaja hänelle selittää "sun muijas pettää sua".... vaan kuten jo joku aikaisempi on maininnut niin juttu on erittäin helppo kääntää siinä vaiheessa päälaelleen..... ja mitenkäs sitten suu pannaan ku kaikki kaverit kaikkoo ympäriltä ja sit jatketaa tääl itkemistä "ku kerroin ni kaverit jätti ku olin vasikka" xD

        ei toisten asiat todellakaan kuulu toisille!!!!

        monille on tekemistä ihan riittävästi siinä et sais hoidettua omat asiansa kunnialla niin sitten viä neuvotaan puuttumaan toisten asioihin!!!! voi kiesus teitä ihmiset!!!

        olet kyllä oikeesti jälkeenjäänyt . ei voi kun hämmästellä sun kirjotusksias.

        ja jos aijot sanoo taas sen että "joo kaikki on vaan niin kateellisia mulle kun uskallan sanoo mielipiteeni" niin jätä se sanomatta . se on jo kuultu , kuten myös sinun mielipiteesi .

        laskeppa huviksesi kuinka monta kertaa olet tälle palstalle samat asiat kirjoittanut? ketjun aloittaja halusi mielipiteitä ja toki niitä on monenalaisia. mutta jos sinua on jo kuultu niin miksi jatkat saman jauhantaa uudellen ja uudelleen ? luuletko että lopussa jaetaan joku palkinto siitä kuka toitotti eniten ??

        kaikilla on oma näkemyksensä ja sinä et voi niitä muuttaa. ja kuten nähty on, kukaan voi sinunkaan päätäsi kääntää . mutta siksipä siitä onkin turha taistella ja ei , jos ei vielä tullut selväksi , niin tämä ei ole kisa ja lopussa ei ole palkintoa odottamassa sulle siitä että sun mielipide mullisti kaikkien tän ketjun kirjoittajien maailman kuvan. niin ei käynyt eikä tule käymään vaikka kuinka laittaisit sen joka ainoaan väliin.


      • vinkkiä pukkaa
        huorat hirteen kirjoitti:

        olet kyllä oikeesti jälkeenjäänyt . ei voi kun hämmästellä sun kirjotusksias.

        ja jos aijot sanoo taas sen että "joo kaikki on vaan niin kateellisia mulle kun uskallan sanoo mielipiteeni" niin jätä se sanomatta . se on jo kuultu , kuten myös sinun mielipiteesi .

        laskeppa huviksesi kuinka monta kertaa olet tälle palstalle samat asiat kirjoittanut? ketjun aloittaja halusi mielipiteitä ja toki niitä on monenalaisia. mutta jos sinua on jo kuultu niin miksi jatkat saman jauhantaa uudellen ja uudelleen ? luuletko että lopussa jaetaan joku palkinto siitä kuka toitotti eniten ??

        kaikilla on oma näkemyksensä ja sinä et voi niitä muuttaa. ja kuten nähty on, kukaan voi sinunkaan päätäsi kääntää . mutta siksipä siitä onkin turha taistella ja ei , jos ei vielä tullut selväksi , niin tämä ei ole kisa ja lopussa ei ole palkintoa odottamassa sulle siitä että sun mielipide mullisti kaikkien tän ketjun kirjoittajien maailman kuvan. niin ei käynyt eikä tule käymään vaikka kuinka laittaisit sen joka ainoaan väliin.

        mutta miksi mun näkemyksiä sitten täällä koitetaan kovasti muuttaa haukkumalla ties miksä???


    • Myös petetty

      Eli käräytä vaan jos siltä tuntuu. Se olisi reilua rouvan miestä kohtaan että saisi tietää asiasta mahdollisimman pian eikä vasta vuosien kuluttua. Ilmi se tulee hänelle kuitenkin jossain vaiheessa.

      • panomies58

        puuttua toisten asioihin,on hyvä jos on tollasia naisia jotka
        haluaa vierasta miestä,parempi kuin maksaa jollekin että saa panna.
        minä etsin koko ajan vierasta,se tuo jännitystä elämään
        kun panee paljaalla niin ei tiedä tuleeko tauti vai ei.
        nyt olen viiden vuoden aikana ollut jo noin sadan naisen kans.
        on ollut sinkkua ja aviovaimoa mut mua ei haittaaa


      • kuka,mitä,häh
        panomies58 kirjoitti:

        puuttua toisten asioihin,on hyvä jos on tollasia naisia jotka
        haluaa vierasta miestä,parempi kuin maksaa jollekin että saa panna.
        minä etsin koko ajan vierasta,se tuo jännitystä elämään
        kun panee paljaalla niin ei tiedä tuleeko tauti vai ei.
        nyt olen viiden vuoden aikana ollut jo noin sadan naisen kans.
        on ollut sinkkua ja aviovaimoa mut mua ei haittaaa

        Siis tämähän oli siis vitsi tai provo..eix vaan..tai ompa sulla tosian jännittävä elämä..saatko alapääherpeksen vai hivin vai jonkunmuun hyppykupan,kyl jänskättää..ja toisaalta jonkun varatun rouvan mies voi saada sun olemassa olosta vinkin ja tulla pösäyttää sua haulikolla..jännää on!! ha,ha,haa,kyllä naurattaa tää juttu..


    • totinen torvensoitta

      On ihanaa että on tuollaisia selkärankaisia ihmisiä vielä kun sinä, jotka ei oo vielä tämän nykyaikaisen suvaitsevaisuusideologian myrkyttämä. Kyllähän se oksettaa tuollainen jos sitä näkee. Vikaa on molemmissa, tässä pettäjänaisessa ja siinä naiviissa pojassa, joka hänen pauloissaan on. Kuinka miehet on niin lapsellisia että roikkuvat kiinni naimisis olevas naises ku vapaitakin on. Eihän siinä voi saavuttaa todellista onnea koskaan, kun syyllisyys on aina alitajunnas, vaikkei ihminen ehkä sitä aina huomaa, mutta siellä se nakertaa.
      Olis oikein että nämä palais kiinni.

    • Entinen rakastettu

      Tuollainen on kypsymätöntä, huonoa käytöstä. Rva Python ei taida olla kypsä parisuhteeseen. Eikä taida olla hänen petoskumppanikaan. Eikö se kalkkaro tajua kuinka paljon hän loukkaa miestään ja lapsiaan?
      Minun naiseni petti minua melkein vuoden ja valehteli koko ajan kun aavistin jotain olevan pahasti vialla ja kysyin asiasta. Maailmani romahti siihen paikkaan kun asia selvisi minulle. Jouduin turvautumaan lääkkeisiin ja terapiaan enkä ole vieläkään täysin toipunut.
      Tottakai meillä oli väliin hyvinkin vaikeata, mutta meillä oli sopimus että kerromme kaiken mikä voi vähänkin vaikuttaa suhteeseemme. Puhumalla selvisimme vaikeistakin paikoista. Minulla oli ikäviä, lapsuudessa ja ensimmäisessä avioliitossa vahvistuksensa saaneita käytösmalleja, jotka olivat tuhota parisuhteemme. Menin terapiaan ja muutin käytöstäni. Ei näemmä auttanut.
      Naiseni sanoi minulle moneen kertaan että hän on myötäsyntyisen rehellinen ihminen eikä hän osaa valehdella. Eikä voisi ikinä kuvitellakaan pettävänsä minua. OIin kuulemma hänen elämänsä mies.
      Niin, hän oli minun elämäni nainen, jota rakastin. Ja johon luotin.
      Viimeisellä petosreissullaan tämä elämäni nainen soitteli minulle rakkauttaan vakuuttaen ja lähetteli vaaleanpunaisia tekstiviestejä. Toinen käsi piti kiinni kännykästä, toinen käsi piti kiinni pano-ja petoskaverista.
      Tällaiset ihmiset eivät pysty olemaan yksin. He haluavat parisuhteen turvaa mutta myös seikkailua, henkireiän kun arki ahdistaa. Sinkkuina heillä on aika ikävää, sillä ei ole ketään jota pettää.
      Siispä vauhdilla taas parisuhteeseen jotta pääsee pettämään ja valehtelemaan.
      Neuvo: pysykää kaukana tuollaisista kalkkaroista.

    • X5

      Jokainenhan oman elämänsä elää ja tekee ne omat valintansa. Älä sinä muutu tai muuta valitsemaasi tapaa elää. Tiedän tuon tunteen, mitä koet kun ns. ystäväsi elää "tuplis-elämää". Samanlainen frendi itsellänikin, hän vaan odottaa, että lapset kasvavat isommiksi, että sitku-elämää eletään siihen asti. Mies maksaa asuntolainan ja muun elämisen. Itselläni ei ole tapana heittää sitä eka kiveä, koska kuka se puhdas enkeli loppujen lopuksi on. Olenkin koettanut nyt vältellä tätä freundia, jottei tarvitse hänen takiaa verenpainettani kohottaa. Eläköön miten elää, itselleen hän sen tekee. Jokaisella varmasti on oman elämän kanssa tarpeeksi tekemistä ja sen että voisi elää sen niin, ettei mitään tarvitsisi katua myöhemmin.
      Aurinkoista kevättä ja eletään se pieni hetki täällä jokainen sen oman moraalinsa tapaan.

    • heta.

      Naiset on pettureita kuten olen sen aina sanonut. Moni puoliso on jäänyt kiinni pettämisestä. En haali ystäviä joiden tiedän toimivan kuten esimerkissäsi kerrot. Elämä on mukavampaa kun ei tarvitse miettiä toisten hölmöilyjä saati sitten tuntea velvollisuutta paljastamiselle. Paljastaminen on kuitenkin se ainoa oikea tapa osoittaa lojaalisuus, ei toisille, vaan itsellesi.

      Kertomasi naisystäväsi voi saada sukupuolitaudin ja tartuttaa sen poikaystäväänsä ja mehän kaikki varmaan tiedämme että kaikki sukupuolitaudit eivät ole lieviä unohtamatta hiviä. Mikä se sellainen tyttöystävä ja on joka vaarantaa toisten terveyden. Asiat eivät ole kuitenkaan niin yksinkertaisia kuin moni ajattelee sillä yksi kielisuudelma voi helposti jättää toiselle pitkäaikaisen muiston kohtaamisesta kuten kiusallisen huuliherpeksen. Lisäksi on kariesbakteeri, joka tuhoaa hampaita. Ihmisen saadessa kariesbakteerin, henkilö voi tartuttaa sitä jattelematta aikuisiin sekä pieniin lapsiin ja vauvoihin pussaillessaan ja ajatellessa esim. kuinka söpö tuo vauva on tai hyvää hyvyyttään näyttää olevansa ystävä. Yksi suudelma tai seksiakti ja ongelma on pian monen muunkin ongelma. Ihmisten tulisi ajatella ja käyttää tervettä järkeä ennen kuin tekee mitään hölmöä.

      Olen käräyttämisen kannalla!

    • Petetty32

      Olen samaa mieltä, että kerrot miehelle kirjeellä anonyymisti. Ei parisuhteita ylläpidetä valheitten varassa. Ei kannata välittää näistä vasikkajutuista. Ne ovat moraalittomien, usein itse pettäneitten juttuja. Totuuden pitää tulla ilmi. Jos olet sata varma, anna palaa! Omatuntosi kiittää sinua vielä. Älä pelkää kaveruuden menettämistä, löydät moraalisesti parempia ja ystävyyden arvoisia kamuja.

    • Joskus osuman saanut

      Mä ymmärrän sua ihan täysin! Mun syö kans järkee ihan pirusti kaikki valehtelevat perseenjakajat!!! Näistä muista vastauksista huomaa, että he ovat mielummin jakamassa itseään kuin kokeneet petetyn osan.. Miettikääpä "hyvät" vittuakosemuillekuuluumitämäteenelämälläni sitä, miltä tuntuis jos pettäminen sattuis omalle kohdalle!!! Kohtele muita kuten haluat itseäsi kohdeltavan!!! Toivotaan, että joskus osuu myös teille.. ;)

      Käyrä korkealla: ANNA MENNÄ, KÄRÄYTÄ SE LUMPPU!!! =D Mikä estää sua sitä tekemästä??? Tai sit puhut kyseisen emännän kanssa; kysy miltä tuntuis jos mies kävis vieraissa jne. Huh, että mua sapettaa kans kaikki tollaset!!! Tsemiä!

      • luottamus kunniaan

        Käräytä se petturi mahdollisimman nopeasti!
        Huomaa miehensäkin millaisen petturin kanssa elää ja saa eukka alkaa katsella uutta osoitetta.


      • Tinsir

        Tuhlasin hedelmällistä ikääni 15 vuotta pettäjään, joka kyllä aina puhui lapsen hankinnasta mutta ei koskaan oikeasti ryhtynyt toimeen kanssani. Nyt kaduttaa että olen tämän ikäinen eikä ole lapsia. Toivottavasti en kuitnekaan ole vielä liian vanha.

        Arvelinkin että ex-mieheni pettää, mutta hän ei ikinä sitä myöntänyt. Yritin kyllä erota, mutta mies lähestulkoon pakotti jäämään. Yritin löytää todisteita pettämisestä, luin viestejä ja puhelutietoja(mies tiesi tästä ja poisti aina viestinsä ja puhelutietonsa ennen kuin tuli kotiin).

        Sanoin monesti, että jos hän haluaa sekstailla muiden naisten kanssa niin olisi reilua että hän katkaisisi suhteensa minuun ja päästäisi minut vapaille markkinoille jotta voisin löytää miehen jonka kanssa voisin hankkia perheen. Mutta ei, mies oli niin pelkuri että halusi pitää minua äitinään kotona ja samalla vehdata muiden naisten kanssa.

        Vihdoin, voi sitä onnen päivää, sain todisteen toisesta naisesta, oikeastaan tytöstä. Sinä päivänä minä aloin etsimään itselleni vuokra-asuntoa. Päätäni ei olisi kääntänyt mikään. Jouduin kaiken tekemään salassa, jos mies olisi tiennyt, hän olisi itsarilla ym. uhkailuilla ja vannomisilla yrittänyt kääntää pääni. Muutin myös salassa ja vasta kun viimeinen laatikko oli kannettu uuteen asuntoon, soitin miehelle ja kerroin et nyt on ohi. Miehen tutut ymmärsivät tekoni, ihmettelivät miksen ollut lähtenyt aikaisemmin. Olisinkin lähtenyt, jos joku olisi antanut minulle jonkun vihjeen, todisteen vaikka nimettömänä. Toiset taas ihmettelivät miksi lähdin tuolla lailla yhtäkkiä. Eivät tienneet että olin yrittänyt erota jo 10 vuotta!

        Itse olisin siis halunnut tietää pettämisestä, todellakin! Nyt olen jo 35 v. Lapsenteko ei ole enää itsestään selvyys, ja lisäksi itsetuntoni on aika murskana ja mietin uskallanko päästää enää miehiä lähelleni tai että kelpaanko kenellekään.

        Minua myös harmittaa kuulla juttuja tutun tutuista jotka pettää kumppaniaan. Ei oikein tiedä mitä tehdä, kun ei oikein tunnekaan koko ihmisiä.


      • jo seniori

        ... Zebelixin vastausta, ja muidenkin, jotka epäilevät, että tämä kyseinen pettäjänainen käyttää varmasti alibinaan viestinketjun aloittajaa. Ainakin kannattaa sanoa salaisuuksiaan jakavalle, että et missään tapauksessa tule antamaan naiselle alibia mihinkään asiaan, jos hänen miehensä tulee sellaista vaatimaan. Minulla oli aikoinaan rouva-työtoveri, joka piti minua omien menojensa alibina. Miehet alkoivat soitella minulle, koska nainen kävi tansseissa antaen potentiaalisille saalistuksilleen minun nimeni ja puhelinnumeroni olettaen, että olen niin ymmärtäväinen, että sitten välitän heille treffejä. Tämä tietenkin minultakin salaa. Miehet alkoivat soitella ja kertoa, kuinka ovat ihastuneet minun pitkiin vaaleisiin kutreihini ja sinisiin silmiini siellä ja siellä tanssipaikassa, ja ihmettelivät, miksi en muista. Arvasin heti, ketä hakivat ja annoin naisen kotipuhelinnumeron, että voi hakea sieltä kultaansa. Kerroin että ensinnäkään en ole näyttäytynyt tanssipaikolla, ja olen tumma. Sanoin myös miehille, että aviomies voi vastata ensin. Vieläkin, monen vuosikymmenen jälkeen loukkaa tuo tahtomattaan alibina toimiminen.


      • trrettan
        Tinsir kirjoitti:

        Tuhlasin hedelmällistä ikääni 15 vuotta pettäjään, joka kyllä aina puhui lapsen hankinnasta mutta ei koskaan oikeasti ryhtynyt toimeen kanssani. Nyt kaduttaa että olen tämän ikäinen eikä ole lapsia. Toivottavasti en kuitnekaan ole vielä liian vanha.

        Arvelinkin että ex-mieheni pettää, mutta hän ei ikinä sitä myöntänyt. Yritin kyllä erota, mutta mies lähestulkoon pakotti jäämään. Yritin löytää todisteita pettämisestä, luin viestejä ja puhelutietoja(mies tiesi tästä ja poisti aina viestinsä ja puhelutietonsa ennen kuin tuli kotiin).

        Sanoin monesti, että jos hän haluaa sekstailla muiden naisten kanssa niin olisi reilua että hän katkaisisi suhteensa minuun ja päästäisi minut vapaille markkinoille jotta voisin löytää miehen jonka kanssa voisin hankkia perheen. Mutta ei, mies oli niin pelkuri että halusi pitää minua äitinään kotona ja samalla vehdata muiden naisten kanssa.

        Vihdoin, voi sitä onnen päivää, sain todisteen toisesta naisesta, oikeastaan tytöstä. Sinä päivänä minä aloin etsimään itselleni vuokra-asuntoa. Päätäni ei olisi kääntänyt mikään. Jouduin kaiken tekemään salassa, jos mies olisi tiennyt, hän olisi itsarilla ym. uhkailuilla ja vannomisilla yrittänyt kääntää pääni. Muutin myös salassa ja vasta kun viimeinen laatikko oli kannettu uuteen asuntoon, soitin miehelle ja kerroin et nyt on ohi. Miehen tutut ymmärsivät tekoni, ihmettelivät miksen ollut lähtenyt aikaisemmin. Olisinkin lähtenyt, jos joku olisi antanut minulle jonkun vihjeen, todisteen vaikka nimettömänä. Toiset taas ihmettelivät miksi lähdin tuolla lailla yhtäkkiä. Eivät tienneet että olin yrittänyt erota jo 10 vuotta!

        Itse olisin siis halunnut tietää pettämisestä, todellakin! Nyt olen jo 35 v. Lapsenteko ei ole enää itsestään selvyys, ja lisäksi itsetuntoni on aika murskana ja mietin uskallanko päästää enää miehiä lähelleni tai että kelpaanko kenellekään.

        Minua myös harmittaa kuulla juttuja tutun tutuista jotka pettää kumppaniaan. Ei oikein tiedä mitä tehdä, kun ei oikein tunnekaan koko ihmisiä.

        on rohkeata lopultakin lähteä huonosta suhteesta. itse mietin koko ajan että miten saan tulevaisuuden asiat järjestykseen jotta lähtö ei toisi niin paljon ongelmia. lapsiakin kun on tullut tehtyä.


    • neptay
    • lil_miss

      jos ymmärsin oikein niin tunnet tätä naista mut hän ei oo sun hyvä ystävä, vaan tämä mies jonka kanssa hän pettää on se kaveri. joten miks et vain kerro kaverilles ensin mitä tämä "muija" on sanonut heidän suhteestaan, jos tämä kaveri oikeasti välittää tästä pettävästä naisesta ja uskoo sua niin ehkä sun ei tarvi sen enempää puuttua. Vähän vois sanoa hänelle että muija ei aio jättää miehensä hänen takia ja näin. Jos olisit aivan v-mäinen niin menisit suoraan tälle muijan miehelle joka ilmeisesti istuu kotona lapsen(tai lasten) kanssa kun tää muija on ulkona teidän kanssa jossain. Mutta auttaako se sit sun tilannetta? voi olla että tää muija jatkais sun ystäväsi kanssa vaikka olisi eronnut miehestään, ja sain semmoisen vaikutelman että et ihan tykkää tästä naisesta kummiskaan joten neuvoisin sua puhumaan mies ystäväsi kanssa.

    • oot.

      Anna olla. Tietäisit itse, jos joku sut huolis vaimokseen. Sinkut ei tiedä aviosta mitään. Ei kuulu heidän asia sulle, eikä muillekaan. Oot melko tekopyhä.
      Ps. Petän itsekin. Eikö oo järkyttävää?

      • ttttttt

        pettäminen on todella typerää!!!!!!


    • ex-petturi

      Minä kyllä käräyttäisin heti tuollaisen muijan.Sehän tekee oman miehen naurun alaiseksi ja kuka meistä on sellaisen kohtelun ansainnut.Muijan pitää ottaa vastuu omista teoistaan, hyvähän sillä on pettää kun kukaan ei puutu asiaan.Jos se olisi sulle tuntematon niin sielläpähän jakais kelle haluaa, mutta kerta tunnet hänen perheen.Itse en voisi katsoa tuota noin läheltä.En ole mikään tiukka pitoinen ja vanhan aikainen näissä asioissa, mutta oikeuden mukainen kylläkin.Sähän voit ottaa prepaid- liittymän ja sen avulla käräyttää, kukaan ei saa koskaan tietää, että se olit sinä.Tuollaiset "iilimadot" pois kunnollisten ihmisten elämästä,,, toisten haiotilla ne vain täällä pyörii,,,

      • Joo

        Mistäs tiedät et kukaan ei oo sellaista kohtelua ansainnut?


    • karitapio.

      Kannattaa paljastaa ajoissa että ei tule myöhemmin syyllinen olo paljastamisen jättämisestä.

    • sopueron kokenut

      No mitä sä luulet että tuo pari hyötyy siittä kun itse saat hyvän mielen? Huonoimmassa tapauksessa kyseisen parin lapset menettävät toisen vanhempansa. Vaikka aattelee ... kyllä ne voi molempien luona käydä vuoronperään... sanoisin eronneena. Kyllä perheen etu on pysyä yhdessä ja kaikissa tapauksissa lapset kärsii erosta. Suosittelen jättään asian silleen. Minä en haluaisi tietää jos ukko pettäis ja tuollaiset jutut päättyy aikanaa koska ihastukset häviää parin vuoden sisällä hetken huumasta. Ystävälläsi hormoonit hyrrää ja eiköhän ne jossain vaiheessa tasaannu. Sen sijaan voisit auttaa paria meneen johonkin missä he voisivat parantaa parisuhdettaan. Voisit esim. tarjoutua ottaan lapset hoitoon pariksi päiväksi että he pääsisivät kahden johonkin reissulle pois kotinurkista.

    • huiohbönkip

      Kaverini oli kihloissa ja suunnitteilla oli jo omakotitalo lapsukaiset miehensä kanssa, mutta sitten rupesi vehtaamaan parin muun miehen kanssa (hekin kavereitani). Monesti "tyttöjen ilta" muuttui siihen, että olinkin vain esiliina syy päästä ilma miestä vehtaan toisten kanssa. Lopulta asia kärjistyi siihen, että kaverini mies epäili jotain ja tuli kysymään minulta suoraan asiasta. En kieltänyt enkä myöntänyt mitään tapahtuneen, (koska en itsekkään tarkkaan tiennyt minne asti on kaverillani asiat edenneet) sanoin vain että kysy puolisoltasi. En halunnut puuttua asiaan mitenkään.

      Tämän jälkeen kaveistani ei toviin kuulunut ja soitettuani heille selvisi, että minusta oli tehty tapahtuman konna. Minä olin olevinaan kaverini pakottanut vehtaamaan muiden miesten kanssa ja hänen miehensähän sen oli uskonut. Eli kummasti ne asiat kääntyivät ja kaveri porukkani kummasti hupeni.

      Eli vinkkinä jättäsin asian tosiaan oman onnensa nojaan, jos et halua sen pahemmin vaikuttavan elämääsi. Sillä jos se kääntyy nurinkurin niin se olet sinä joka siitä sitten kärsii.

      • bikerbitch-65

        puutu,miun neuvo...tosiasiahan on ,että suurin osa naisist ja miehist pettää,monella vuosikausia salarakkaita,mitä sitä muitten elämään puuttumaan...


    • petos

      Jokainen fiksu ihminen polttaa varatun miehen tai naisen hänen kumppanilleen, jos tätä pettää kumppaniaan. Erityisesti kannattaa polttaa varattu ukkomies, joka hakee seuraa ja tapailee miehiä.
      Näitä bimiehiä on maailma täynnä, jotka leikkivät heteroa ja ovat osin homovastaisia. Nämä tulee saada poltetua. Hyvä tapa on ottaa rekkari ylös tai vastaavat tiedot ja ilmoittaa pettäjän vaimolle.

      • kyitiskartelli

        Vaimoille tulee ilmoittaa mutta miksi ei sitten aviomiehille? Tuohon kyttäysporukkaanhan ei tarivtse resursseja kahteen kertaan hukata turhaa päällekkäisyyttää välttäen. Senhän hoitaa tämä yksi ja sama organisaatio. Eli joka kyttää naisia, aviomiehiä,pareja, bi lesboja,homoja, ym niin ilmoitus aviomiehille kanssa. vai?


    • ...

      Ei ole pakko kuunnella toisen juttuja tai olla ystävänä ellei ole yksinäinen. Käräyttämisestä en tiedä, mutta eivät he uskollisiksi muutu.

    • kahdesti

      Tiedän tapauksen, jossa vasta naimisiin mennyt blondi bimbo hengaili avoimesti työkaverin kanssa, työpaikan pikkujouluristeilylläkin varasi yhteisen hytin "kakkosmiehen" kanssa... kun joku suivaantunut uhkasi käräyttää, bimbo kertoi puhuneensa jo sinisilmäiselle aviomiehelleen, että ei sitten saa uskoa, jos joku väittää hänellä olevan suhteen. Työkaverit kun mustamaalaavat häntä ja saattavat keksiä kaikenlaisia ilkeitä perättömiä juoruja... no, kumpaakohan aisankannattaja-aviomies uskoo: rakasta ihanaa nuorikkoaan vai sen "kateellisia" työkavereita?

      Kannattaisi ehkä puhua mieluummin tuolle ystävällesi, joka on toiveikas. Huoraavan akan miehelle juoruaminen voi päättyä omalta kannaltasi ikävästi.

      • Oppilaskin

        Naiselle taitaa olla suurempi uhka toinen nainen! Pelko omien senssien kuivumisesta vai mikä helvetti teistä tekee tuota petollisuutta ylläpitävää ja salailevaa.

        "huoraavan akan miehelle juoruaminen ym ym " Siis pelko on ettei totuutta kannata kertoa tai edes hankkia vaan elää omituisesti????

        Mistä on kyse!


      • kahdesti
        Oppilaskin kirjoitti:

        Naiselle taitaa olla suurempi uhka toinen nainen! Pelko omien senssien kuivumisesta vai mikä helvetti teistä tekee tuota petollisuutta ylläpitävää ja salailevaa.

        "huoraavan akan miehelle juoruaminen ym ym " Siis pelko on ettei totuutta kannata kertoa tai edes hankkia vaan elää omituisesti????

        Mistä on kyse!

        Johan se tuossa selitettiin; kun se aviomies ei välttämättä heti usko vaimostaan pahaa, vaikka kuinka totta puhuisi. Ja niin on oikeinkin! Pahan puhujia ja paskanjauhajia on ihan riittämiin, jos joka juorusta ero tulisi niin eihän täällä kukaan enää olisi naimisissa.

        Täytyy olla kunnon faktat lyödä pöytään, jos menee esittämään petetylle osapuolelle näitä asioita, muuten saa vain syyt OMILLE niskoilleen. Pettäjäakat voi olla tosi kieroja! Niin eräskin tämän ketjun kirjoittajista oli joutunut toteamaan, vaikka ei ollut edes kertonut miehelle totuutta. Syyttömästä osapuolesta oli valehtelemalla saatu syntipukki, ja mies uskoi pettäjävaimoaan.

        Nimetön viesti vois tietysti olla ihan paikallaan.


    • Missä aivosi on

      NAISEN aivot liikkuu vain ja ainoastaan jalkojen välissä! Tästä te syytätte miehiä. Kuten huomaat aivonne ja ongelmanne on naisilla nimen omaan haarojenvälissä!

      Nainen pettää vasta silloin kuin on sänkyä vonkaamassa ja tosiaan juuri noin suurin osa tekee eli aviomiehiä petetään seksuallisesti ja puhutaan säbän saannista! Kuinka kauan naiset haluaa pettää toisaan ja miehiään ja yhteiskuntaakin sillä tuo viuhuva kielenkäyttö sumuttaa lähes kaikkia.

      Onko nämä niitä kuuluisia tahtonaisia jotka myllyttää omaa milipidettään niin kauan että, muka kaikki uskois? Naisten keskuudessä vois tosiaan olla hyvä kokeilla rehellisyyttä ja totuutta ja suoraan ja aidosti edessä päin ja ajallaan niin sopisikohan se mitenkään tähän säbään?

    • vanha tietäjä

      Ystäväsi pettää vaan se ei kuulu sulle oikeastaan millaan lailla ellet halua omaa heikkoa itsetuntoa pätevöittää. Pettäjä jää kyllä aina kiinni saattaa jopa haluta jäädä. Anna asian olla ja elä omaa elämääsi jos sellainen on.

    • uskollinen mies

      Yleensä väitetään että miehet ovat sikoja, mutta kyllä se on niin, että naiset on sikoja, ei naiseen voi luottaa. :S

      • eräs vaan

        On niitä miehiäkin,jotka ovat sikoja!Tiedän yhden tuttuni joka ehti seurustella miehen kanssa 1v7kk kunnes sai tietää et sil miehel on toinen nainen.Tää tuttuni ja sen mies olivat kihloissa ja suunnittelivat häitä.Mies halusi muuttaa "työn" perässä etelään.No he muuttivat etelään,mutta tuttuni ei kerenny asua etelässä ku muutaman kuukauden,niin heille tuli ero.Tuttuni muutti sit takas pohjoiseen.Tutulleni selvisi äskettäin et sen miehellä on ollu koko ajan jotain säätöä toisen naisen kanssa.Sekin hänelle selvis et mies oli menny kihloihin vain kuukausi heidän eronsa jälkeen ja nyt se mies on naimisissa sen toisen naisen kanssa.Joten ei voi yleistää et naiset on sikoja!Ja et naisiin ei vois luottaa!


    • KÄRÄYTÄ !!!!!

      KÄRÄYTÄ IHMEESSÄ NIIN PÄÄSET SIITÄ JA SAAVAT ANSIONSA MUKAAN !!!!

    • mie vaan

      Mä kertoisin. En hyväksy yhtään pettämistä, koska ihminen, jota pettää, ei todellakaan ansaitse sitä. Kaikki julki, niin saapa nainen maistaa lääkettä, mikä tästä seuraa.

    • 534563

      Jeesus mikä idiootti. Älä sekaannu muiden asioihin.

    • sssssssss

      käräytä vaan!!! kaikki pettäjät pitäis käräyttää.... pettäjät ei kunnioita/arvosta kunppaniaan!!!

    • young lady

      Moikka! jos mä olisin täs tilantees sä ni mä tekisin sil muijal selväks et mitä ajattelet, ja jollei se lopettais tota touhuu ni kertoisit sen miehel, koska sillo oot antanu sil vaihtoehdot tehdä oikein :)

      Ihan älytöntä jos on jo lapsi ja kaikkee et sit tarvii tehä tollast mikä voi rikkoo koko perheen, ei kauheen paljo järkee pääs kyl oo.

      Onnea koitokseen :)

    • Äly hoi!!

      Eihän pettäminen koskaan ole oikein, mutta kun asia ei oikeastaan kuulu sinulle millään tavalla..

      Voithan tälle salarakkaalle vihjata, että onkohan nyt ihan kunnon nainen kiikarissa, mutta älä nyt ainakaan naisen miehelle mene mitään sanomaan. Sano mieluummin vaikka naiselle suoraan, että hei, nyt et kyllä ihan aikuismaisesti toimi. Varsinkin, kun lapsiakin on.

      Toisaalta, ehkäpä tämä nainen toivoo kiinnijäämistä, että mies tajuaisi, ettei kaikki ole hyvin? Ehkä hänestä on hienoa kehua kavereille, että saa kenet tahansa ja voi pitää salarakasta. Ei voi tietää, mitä tuollaisen päässä liikkuu. Säälittävää kumminkin.

    • Käräytä se... Oppii siitä.....

      • susanna___

        Mä olen ainakin ton asian kannalla että kerrot sen miehelle että se pettää !! Ehdottomasti kannattaa kertoa! Mä en ite kestäis en millään kattoa tuollasta jos tietäisin !!


    • 0998943887q43784uuyr

      käräytät sen. totuus maailman perii...

    • Haloo12

      Hei haloo? Mikä teitä vaivaa? Tottakai toisten asiat kaikille kuuluu! Ne jotka ei uskalla kantaa ottaa ja ovat sitä mieltä ettei toisten asiat kenellekään kuulu, menkää vaikka verhon taakse piiloon.
      Heti jos perheessä on syyttömiä lapsia kannattaa asioita miettiä vähän vakavammin, että hallitseeko lapsen vanhemmat vanhemmuuden ja millaisen esimerkin antavat lapsilleen. Kansakunta menee kyllä ihan pilalle siitä että kakarat kasvattavat omia kakaroitaan, seuraava sukupolvi on sitten aina edellistä kauheempi moraaliltaan ja arvoiltaan. On tosi hyvä että jollakin edes on moraali ja arvot enään ok, ja miettii pitäisikö käräyttää!
      Tiedän monia jotka on käräytetty, joko saa toisen mahdollisuuden tai sit perhe hajoaa. Ei se ole edes perhe vaan joku kulissi jos siellä salarakkaat pyörii. Ainakaan äiti ei ole kypsä ellei normielämä riitä, pitäisi siinä touhua olla tarpeeksi arjen kanssa, miten siihen salarakkaat edes mahtuu ellei laiminlyö perhettä eli lapsia?

    • Muuuses

      Tee lähimmäisellesi se, minkä toivoisit lähimmäistesi tekevän sinulle!

    • rinik

      On hienoa, että sinulla vielä lähimmäisen rakkautta jäljellä. Mene ihmeessä ja nuhtele tuota pettäjää ja tuo esiin ne kauheudet, mitä tuollaisesta elämästä seuraa. Tarjoan kuitenkin sinulle ja tuolle pettäjälle sitä ihmeellistä tietä, Jeesus tietä, jolla tiellä saadaan kaikki synnit anteeksi, myös haureuden synnit, ja jolla tiellä lähdetään elämään uutta elmää Jeesuksen Kristuksen omina. Sillä tiellä ihminen kyllä usein lankeaa kaikenlaisiin Jumalan ja lähimmäisen vastaisiin synteihin, mutta syntien kanssa saa aina mennä Jeesuksen ristin juurelle ja jättää ne siihen. Tämä teksti ärsyttää monia, mutta sen on Jeesus jo kauan sitten ilmoittanut näin olevan.
      Sinä, joka annat tähän rienaavan vastauksen, et rienaa minua, vaan minun Herraani ja Vapahtajaani, kaikkivaltiasta Taivaan ja maan Luojaa.

    • Niobe

      Aikuiset ihmiset osaavat toivottavasti itse päättää miten omaa elämää elävät. Asioihin jotka ei ole omia, ei kannata puuttua.. siitä koituu vaan itselleen harmia..

    • Right and wrong

      on se oikea päätös. Ei muiden. Tee niin kun haluaisit itsellesi tehtävän.

    • 2-nainen

      Et kykene ymmärtämään tilannetta. Olen itsekin salasuhteessa ja varattu. Kun joku tälläiseen ratkaisuun päätyy, se on aina henkilökohtaisen pohdinnan tulosta (tai useimmiten) ja siihen on syynsä ja tarpeensa. Tiedän että kyseessä ei ole yleisesti hyväksytty asia, mutta onhan moniavioisia kulttuureitakin ja ne eivät välttämättä ole niitä huonoimmin toimivia. En halua loukata ketään ja teen kaikkeni sen estääkseni, mutta tiedän mitä tarvitsen ja tiedän että moni muukin tarvitsee. Kun ensin on kokeiltu ja käyty läpi moraaliset keinot, jää tämä jäljelle, koska toista et voi muuttaa, vain itseäsi.

      • Sama tilanne

        Ihan kun mä. Mulla oli ainakin todella pitkän harkinnan tulos ryhtyä salasuhteeseen. Päivääkään en ole katunut. Ei toisten asioita ja syitä voi muut tietää.


    • 13+20

      Asia ei kuulu millään tavalla sinulle. Jokainen suhde on omanlaisensa ja jokaisen ihmisen suhtautuminen sitoutumiseen on yksilöllinen. Sinun henkilökohtaisilla moraalikäsityksilläsi ei ole mitään merkitystä toisten asioissa. Anna olla.

    • Rouva x

      Kerro tälle ystävättärelle mtä ajattelet kuviosta ja et hyväksy sitä.
      Tämä säikähdyttää parhaiten ja panee ajattelemaan.
      Käräyttämislinjalle en missään tapauksessa lähtisi.
      Todennäköisesti häipyy kuvioistakin yhtä joustavasti kuin on ilmestynytkin.

      • Tiedänolevanipaha

        Luettuani koko keskustelun, minun oli pakko kertoa muutama asia..

        Aloitetaan sillä että olen itse pettänyt edellisessä parisuhteessa, kerroin itse koska kaduin tekoani.
        Sain myös anteeksi ja suhde jatkui vielä 2 vuotta, ero tuli sitten aivan muista syistä.
        Exäni sanoi usein että jos en olisi itse kertonut, hän olisi toivonut jonkun kertovan hänelle.

        Toinen asia vielä on se että tällä hetkellä olen itse se ns. sala rakas, miehelle joka elää avoliitossa.
        Tiedän tekeväni väärin miehen naiselle, sekä myös itselleni. (EN siis tarvitse moraali saarnoja)
        Mutta emme ole kyseisen miehen kanssa julkisesti yhdessä, koska emme halua ystäviemme kärsivän ja joutuvan valehtelemaan!! (en olisi muuten tässä tilanteessa, ellen olisi sotkenut omia tunteitani peliin.. vaikea unohtaa ihminen josta pitää! Tiedän myös etten miestä itselleni tule koskaan saamaan.)

        Eli siis mielipiteeni keskustelun aloittajalle on se että kerro jos siltä tuntuu, naisen ja tämän salarakkaan täytyy teitää riskit näissä peleissä. (Jos haluaa pitää salarakasta ilman että joku käräyttää, niin eipä kannata julkisesti tapailla ja puhua asioista) Ja se on aviomiestä kohtaan väärin, ja väärin myös tätä salarakasta kohtaan joka haluaa enemmän sekä lapsia kohtaan väärin!


    • naimisissa

      Tee niin kuin sinusta oikealta tuntuu! Itse ainaki haluaisin, että jos kaverini tietäisi aviomieheni pettävän minua, että tämä ystävä kertoisi siitä minulle!

      Voihan se olla, että tämä varattu mies ja hänen vaimonsa ei välttämättä eroa? saavat välinsä kuntoon.. Ei koskaan voi tietää miten tilanteessa toiset toimii.

      Mutta itse ainaki haluaisin tietää!

    • itse kertoisin

      varsinkin tää vinkkiä pukkaa.. muiden elämä ei kiinnosta, mutta täällä se kuitenkin huutelee mielipiteitään. paranee jättää omaan arvoonsa. mutta aloittajalle sen verran halusin sanoa, että jos et pelkää saavasi viestintuojana vihoja niskaan, kerro ihmeeessä. tämän naisen mies voi tosiaan olla niin hyväuskoinen, ettei näe oikeaa tilannetta. eikä ole reilua häntä kohtaan, eikä lapsia, että vaimo on tommonen lortto. itse olen puuttunut pariinkin otteeseen pettämis juttuihin, onneksi ystävyys suhteet ei ole kärsinyt. tosin tilanteet ovat olleet erilaiset. joten mieti tarkasti mitä teet. tästä naisesta et menetä mitään, mutta miten hänen miehensä suhtautuu ja tämä miespuolinen sinkku ystäväsi voi suuttua todella pahasti....

    • 98yiugj

      On tosi hienoa, että sulla on tarkka moraali itsesi suhteen: jokaisen pitäisi tajuta tuo. Että ei saa pettää eikä valehdella. Toisaalta, toisten syitä emme koskaan täysin tiedä. Ja mikä on nyt tässä, on se, että toisten suhteet, valinnat ja moralisointi ei kuulu tässä tapauksessa muille: lakia ei rikota, lapset eivät ole kyseessä. Aikuiset pilaavat suhteitaa, valehtelvat, ja pelaavat. Sinä voit valita haluatko olla tuon ihmisen ystävä ja kuunnella juttujaan, voit toki sanoa hänelle, että et todellakaan halua kuulla, et hyväksy tuota ja että et ymmärrä sitä: tottakai sinulla on oikeus sanoa hänele suoraan oma kantasi eikä vaan mielistellä ja kuunnella.

      Mutta käräyttämiset ja konkreettiset toisen asioihin puuttumiset eivät nyt kuulu sinulle. Jos tässä olisi kyseessä alaikäinen, sinulla olisi velvollisuus puuttua asiaan. Jos rääkättäisiin, tai pakotettaisiin, jos lakia rikottaisiin. Eri asia. Mutta nyt ei, viestin tuoja usein ammutaan, ja tämmöiset jutut on monesti monimutkaisia ja hankalia useallakin tavalla.

      Sinä saat myös valita ystäväsi ja sanoa hänelle, että et halua kuunnella häntä etkä halua kannustaa moiseen: et siis voi olla hänen ystävänsä. Jos liikutte samoissa piireissä, voitte tulla toimeen, muttei teidän tarvitse olla ystäviä. Mikään ei pakota sinua teeskentelemään eikä osallistumaan valheeseen ja petokseen.

      Mun mielestä on oikein, että petos ja valehtelu huolestuttaa. On oikein, että sanoo oman kantansa, jos sen sanoo sille ihmiselle itselleen. Mutta muita ei voi parantaa eikä elää ja tehdä ratkaisuja muitten puolesta. Lisäksi voi olla hyväksymättä tuomitsematta ja heittelemättä kiviä.

    • Keinänen

      mutta miksi kyseenalaistat miehen järki????? Tässä tapauksessa mies ei ole se joka pettää, vaan nainen ja naisen järkihän se reistailee eikä miehen!!!

    • ihmeessä.

      Kaveris vaan muuten satuttaa miestään ja sinkkua.

    • Amoena

      Anna pelin jatkua. Mikä Sinä olet ketään käräyttämään? Oletko itse koko elämäsi ajan ollut viaton ja näin ollen voit "heittää ensimmäisen kiven?" Ei vehkeet siitä kulu, vaikka niitä vähän extraan käytetäänkin. Ja jos tämä rouva ei pelaisi peliään kaverisi kanssa, hän tekisi sen jonkun muun kanssa, joten? Anna olla! Valkoinen valhekin asian tiimoilta voi olla paikoillaan, ettei aiheuta turhaan kärsimystä kenellekään. Kyllä kokemusta on sekä petettynä että pettäjänä. Ja ei - en haluaisi tietää kavereiden kertomana. Jos mies itse kertoisi - ehkä. Elämä nyt vaan menee niin, että aika moni pettää ja pettyy. Joten? Jatka elämääsi, lopeta juoruilu ja anna muiden tehdä rauhassa omat virheensä.

    • nainen vain.........

      Itse olin puoli vuotta sitten samassa tilanteessa kuin sina. Olen myos siina mielessa samanlainen kanssasi etten missaan nimessa salli pettamista, itse en koskaan niin tekisi enka sita muilta hyvaksy. Tassa kyseisessa tilanteessa, jossa uuden opiskelupaikkani laheisin kaverini (ainut jonka kanssa siihen aikaan liikuin lahes paivittain) oli siis se pettaja (poikaystava omassa kotimaassaan), ja vielapa tuplapettaja (kaksi lisapoikaystavaa opiskelupaikkakunnalla plus viela paalle satunnaisia yhden illan/ parin viikon panosuhteita). Han itse ei halunnut alussa edes noilta opiskelupaikkakunnan kahdelta lisapoikaystavaltaan mitaan muuta kuin seksia vaikka ko. poikaystavat kylla vissiin olivat aidosti kiinnostuneita, puhuivat tytosta jo aideilleenkin ja veivat sita usein leffaan jne. Lisaksi 'lisapoikaystavat' eivat tienneet niin toisistaan kuin eivat myoskaan tyton oikeasta poikaystavasta joten lisapoikaystavien syy juttu ei millaan tavalla ollut (eli eivat siis tietoisti olleet varatun kanssa, luulivat vapaaksi kun tytto oli nain heille uskotellut).

      Kuinka monesti mieli ois tehny paljastaa totuus kotomaan poikaystavasta lisapoikaystaville (oikeaa poikaystavaa en ollu ikina nahny niin sille en mitenkaan ois pystyny asiasta kertomaan), mutta en ikina tullu tehneeksi sita. Tama johtu siita etta vaikka tiesin mika oli oikein, paatin olla sekaantumatta juttuun - sehan ois taas tehny musta 'vaarintekijan' ja kusipaan, silla oisin pettany kaverin luottamuksen vuotamalla sen salaisuuden. Jattamalla kertomatta asiasta lisapoikaystaville en syyllistyny siis itse mihinkaan vaaraan. Kaveri sitten itse vastatkoon tekosistaan omantunnon kolkuttaessa - tai siis TOIVOTTAVASTI kolkuttaessa, epailyttaa vahan etta se tuskin tolla asenteella ikina kolkuttaa... Itseasiassa kaveri sai sitten kotimaahansa palattuaan oudolla tavalla 'rangaistuksen': se kuuli sen kotimaan poikaystavan kaverilta etta sen oma kotimaan poikaystava olikin pettanyt sita siella yhden toisen tyton kanssa sen ollessa poissa. No, kaveri tosin suuttu tosta hirveesti (vaikka itse oli kokoajan tehnyt samaa ja viela lukuisten, ainakin kymmenen eri miehen kanssa) ja lahetti vihaisen e-mailin poikaystavalleen. Jos siis yhtaan sekaantuminen ja kaverin valien rikkominen arveluttaa, ala tee sita. Saa itse vastata teoistaan, jos vaikka jaa kiinni miehensa silmien edessa tai joku muu tuttu kertoo asiasta. Joka tapauksessa et ainakaan itse joudu liriin.

    • -UskollineN-

      en hyväksy pettämistä ja olen joutunut vastaavaa todistamaan...tämä pettävä nainen oli myöskin naimisissa ja reissasi tapaamaan salaa uutta heilaansa miehen hoitaessa lapsia kotona...
      En tuntenut heitä kuitenkaan kyllin hyvin voidakseni puuttua siihen (asuivat toisella paikkakunnalla eikä minulla ollut miehen yhteystietoja)...mutta mielessäni kyllä toivoin että akka kärähtää huoraamisestaan ja niinhän siinä sitten kävikin ja ero tuli nopsaan...

      Aika ison riskin ottaa tämä sinun huoraava ystäväsikin kun ei aio kerta erota miehestään...se voi olla että kun käry käy niin mies on mennyttä ja niinhän se todennäköisesti onkin...mutta sinuna kyllä miettisin kovasti keinoja millä saada tämä horo käräytettyä...kun miettii tilannetta omalle kohdalle niin eikö vain olisi oikeus ja kohtuus kun joku joka asioista tietää käräyttäisi...

    • jesjesjuanitar

      näytti sillä muijan ukollakin olevan toinen nainen kehissä,että on sit puntit tasan.

      Ei kannata sotkeentua pettäminen on niin vakava juttu-------jättää arvet sekä pettäjään että petettyihin.usko pois.

    • 44vuotias

      Kuule kerro tälle naiselle mielipiteesi mutta älä sekaannu asiaan enempää. Rakastunut puoliso ei halua totuutta kuulla, kyllä pitää itse lyödä päätä seinään, niin se vaan loppujen lopuksi on.

    • neropatti...

      Älä puutu toisten asioihin. Et voi tieää minkälainen liitto heillä on jne...

      Anna vikitellä vaan. Eihän varattu ole este uudelle suhteelle se on vaan hidaste.

    • !

      Kaikki nuo "hanki oma elämä" puputtajat on samanlaisia paskapettäjiä. Eläisitte sitä yhtä elämää mihin olette sitoutunut aikoinanne.

    • vipk

      Kaikkihan sitä tekee, pettää meinaan kumppaniaan, ennemmin tai myöhemmin. olen aina vihannu sellaisia immeisiä jotka sekaantuu toisten asioihin, antakaa olla ja sehän on jokaisen oma asia ja valinta.
      Tekeehän se elämän mielenkiintoiseksi kun on sutinaa vähän sielä sun täälä.

    • Pysy omalla tontilla

      Selvitä ensin itsellesi, miksi sua nyppii kaveripiirissäsi tuon naimisissa olevan naisen salaseukkailu sinkkumiehen kanssa, ja hänen pettämisensä miestään kohtaan? Onko se sinun asiasi, että tuo varattu nainen pettää miestään? Käräytä sitten, jos edes kehtaat, mutta et taida itsekään ihan satavarmana tietää, että jospa tämän varatun naisen mies jo tietää salarakkaussuhteesta, eikö niin?
      Neuvoisin nyt ihan jos fiksu haluat olla, pitää vaan suusi kiinni, ja olla käräyttämättä, koska oletko varma, mitä itse siitä saisit omaan elämääsi?

    • jennuli88

      kokenut saman.. tosin paras ystäväni petti silloistaan miesystäväänsä.. ei ollut helppoa olla väluikätenä koska kaikki selittelyt mihin hän lähti meni minun piikkiin aina oli tulossa meille tai minun kanssa johonkin... lopulta kyllästyin ja kerroin miehelle totuuden

    • Kuule,sano sille pettäjälle että pysyy poissa piireistäsi. Tai sitten kylmästi sanot että kerrot mitä on tekeillä. Itsekään en hyväksy pettäämistä alkuunkaan! Se on täysin moraalitonta touhua! :(

    • jokunen vuan

      Ihan ensiksi uskoisin ymmärtäväni, miltä sinusta tuntuu. Toiseksi ihan älytömmän typerää tuolta toiselta naiselta, että kertoo noista pettämisjutusta ihan kuin siinä ei olisi mitään hävettävää!

      Sinuna yrittäisin jutella naisen kanssa ja ilmaista mielipiteesi. Eli et tuota voi hyväksyä, se tekee sinut surulliseksi ja ennen kaikkea, jos tuollainen peli jatkuu, loppu EI VOI olla onnellinen. Yritä nyt takoa sen naisen päähän, että hänen tulisi ajatella perhettään ja puolisoaan -eikä antaa turhaa toivoa tälle rakastajamiehelle, joka oikeasti hukkaa omaa aikaansa löytää Se Oikea.

      Jos juttelu ei auta, etkä saa naisen päätä käännettyä, juttele ton sinkkumiehen kanssa. Jos sekään ei auta... niin sitten en tiedä mitä tehdä. =/

    • ..............

      ...olen sitä mieltä, että kyllä kannattaa kertoa tälle miehelle totuus. Kovasti toivon, että minulle olisi kerrottu ajoissa, olisi niin monelta murhellta säästynyt. Luulenkin, ne jotka vastustavat kertomista, ovat itse sitä pettäjätyyppiä.

    • OMATUNTO..

      Saa nainen jakaa sen jälkeen halpaa lihaa ihan kenelle tahtoo...

      • auringonsäde

        Vinkin.Menkää raittiiseen ulkoilmaan ja purkakaa siellä paineitanne,niin saatte samalla aurinkoa.Tulin tunnin lenkiltä ja voi,että tuli ihana olo.Typerää kinaamista aikuisilta ihmisiltä.Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille mukaville ihmisille!


      • OMATUNTO..
        auringonsäde kirjoitti:

        Vinkin.Menkää raittiiseen ulkoilmaan ja purkakaa siellä paineitanne,niin saatte samalla aurinkoa.Tulin tunnin lenkiltä ja voi,että tuli ihana olo.Typerää kinaamista aikuisilta ihmisiltä.Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille mukaville ihmisille!

        vastattu minulle??? Tänää 2 tuntia uimassa ja sen jälkeen 10km lenkki koiran kanssa :D
        Mistä tollasia paskanjauhajia aina sikiää!!!


      • sunnuntaita
        OMATUNTO.. kirjoitti:

        vastattu minulle??? Tänää 2 tuntia uimassa ja sen jälkeen 10km lenkki koiran kanssa :D
        Mistä tollasia paskanjauhajia aina sikiää!!!

        Paskanjauhamista,jos terveellisesti lenkkeilee,saati täällä kinaa.Eikö ole parempaa tekemistä.Suosittelin sitä muuten kaikille.Hoh,hoijaa,laiskureita...


      • Tiedoksi vässykälle
        sunnuntaita kirjoitti:

        Paskanjauhamista,jos terveellisesti lenkkeilee,saati täällä kinaa.Eikö ole parempaa tekemistä.Suosittelin sitä muuten kaikille.Hoh,hoijaa,laiskureita...

        Kuule kirjoitit minulle että pihalle menosta, johon sanoin mitä olen tänään tehnyt.... Että sun tunnin pihalla olo on mun tekemisten rinnalla laiskaa..


    • OLET TYHMÄ

      OLET TYHMÄ JOS ET KÄRÄYTÄ! KÄRÄYTÄ SE HETI!

    • Hankielamahittovie

      No sinuunhan voi nakojaan luottaa ihan selvasti.

      Ei ole omaa elamaa niin pitaa tulla oikein nettiin kaverin yksityisasoita levittelemaan.

      Toivottavasti mulla ei ole tuollaisia kavereita.

    • Hienoa

      Hienoa että joillakin edes on moraalia tässä maassa.Mutta Älä kerro- sinut vain haukuttaisiin.Niin pee maailma on.Kyllä se vielä narahtaa.Ja voi sitä ruikutuksen määrää sitten...Pysy eross moisesta tyypistä.

    • huohhhh

      Heipä hei sinä vinkkiä pukkaa-kirjoittaja.

      Olet useampaan otteeseen todennut, ettei toisten elämään tule puuttua, miksi sitten olet täällä kritisoimassa ja kommentoimassa koko ajan toisten toimia. Missä se oma elämäsi on, ei luultavammin ainakaan täällä, joten jos vain antaisit mallia siitä toisten elämään puuttumisesta ja katoaisit arvostelemasta toisia, sillä toisten ihmisten toimien arvosteleminen lasketaan myös heidän elämäänsä puuttumiseksi.

      • kukkanen vaan..

        ..antakaa toisten elää omaa elämäänsä...tuossa on kaksi PETTÄJÄÄ ..ei miestä väkisin oo viety miellellään menee rouvan mukaan ja suhde on heidän oma ja siitä vastaavat molemmat jos käry käy...käräyttää ei kannata saat vaan vihat niskaasi ...mitä sinua toisten tekemiset haitata...ja lopeta kuuntelu jos et pidä että hän kertoo niistä sano hänelle suoraan mitä oot mieltä asiasta...voit sanoa että on hänen asiansa ettei sulle kuulu ...koska tunnet myös toisen osapuolen perheen...sen toisen PETTÄJÄN ..EI ROUVA PETÄ.. itsellle uskottu ja suoraan oon sanonut...elän elämääni jokaisen oikeus elää omaansa...ANNETAAN KAIKKIEN KUKKIEN KUKKIA , jooko ?


      • niinettäsiitässait

        Kerro tälle pettäjä naiselle suoraan (seuraavan kerran kun hän päättää taas uskoutua sinulle) ettei sua kiinnosta PÄTKÄÄKÄÄN senkin lutka, ja huora.


    • a...

      Elämä on... Ei toisten puolesta voi ottaa ohjaksia käsiinsä, sorry vaan.

    • juttu on

      niin, ettei kukaan petä kumppaniaan jos suhde on kunnossa. Eli suhde voi huonosti ja yleensä miehet mokaavat itsekkyydellään, jonka nainen kostaa pettämällä. Minä en ainakaan mene ketään tuomitsemaan, mutta aina voi sanoa oman mielipiteen ja kehottaa ihmisiä järkevään kommunikointiin, joka on ainut tapa saada suhde kestämään.

    • misi40

      Taidat olla kateelinen. eikö sulla ole omaa elämää

      • Lizu

        Käräytä vaan kaverisi - jos haluat menettää hänet.


      • niinettäsiittässait

        "Elämä on... Ei toisten puolesta voi ottaa ohjaksia käsiinsä, sorry vaan. "

        ja toinen mestariteos;

        "Taidat olla kateelinen. eikö sulla ole omaa elämää"

        Luoja!!! että ootte typeriä.Lisää teidänlaisia filosofeja maailmaan? Ei kiitos !


      • aa
        Lizu kirjoitti:

        Käräytä vaan kaverisi - jos haluat menettää hänet.

        "Käräytä vaan kaverisi - jos haluat menettää hänet", ilmeisesti et erikoisemmin välitäkään tästä naisihmisestä.

        Mä vihjaisin sille sinkkumiehelle, että mitä se nainen on sulle sanonut, ettei aio erota jne. Se olis reilua miestä kohtaan ja hän tekee sitten omat johtopäätöksensä.
        Jos salarakas olis vain heidän keskinäinen asiansa, mutta kun se vaikuttaa olevan puoliksi julkinen ja kehuskelun aihe niin sillooin tämä nainen pettää kahta miestä.
        En mäkään jaksain olla tuollaisen naisen seurassa.


    • --uskollinen--o

      mä oon samaa mieltä sun kaa!salarakkaat ne on oikeita myrkkykäärmeitä suhteelle.hyväneaika!jos seksi kiinnostaa enemmä kannattaa erota ja pikasesti!se voi olla murskaava tunne kun juttu sitte paljastuu.ja kute sanonta on:pahat teot tulee kyllä ilmi.koska pettäjä on aina pettäjä nii ei se kuule puhtone oo.ilmi vaa.ja oikeesti,miks roikkua suhteessa jos pitää kytkee ketjuu viel mukaa kolmasturhaa toista kiduttaa.

      JA TÄÄ TIIOKS KAIKILLE JOTKA MIETTII SALARAKKAAN HANKKIMISTA TAI JOILLA SELLANE ON:sitä ei minkää raamatun avulla tueta niiku jotku on yrittäny.ja erotkaa jos oikeestii vielä rakastatte hiukankaa puolisoanne ja varsinkin jos enää ette.jos suhde ei enää luista,turha kituutella ja valehella että kyllä meillä hyvin menee.se on kolmiodraamaa ja miettikää miltä itestänne tuntuis jos puolisonne teitä pettäs kun halus vaa "säpinää suhteesee".ootte kuulkaa itsekkäitä!ainaki täs asias-...-

    • pike62

      Kerro naiselle mielipiteesi. Käräyttäminen ei ole mielestäni sinun asia. Jokaisen on itse selvitettävä nämä asiat kun sen aika tulee. Voipi olla että menetät siinä rytäkässä useammankin "ystävän". Niin makaa kuin petaa.

    • Aito ihminen

      Jos kahden ihmisen välillä on kaikki kunnossa, niin siihen ei pääse yksikään ulkopuolinen. Toisaalta asioita sivusta seuranneena voin vain todeta, että tuo on yleisempää kuin moni luuleekaan. Onko kyseessä sitten pelkkä seikkailu, jännitys, seksi tms., tätä vain tapahtuu. Onko kaikkia ihmisiä edes luotu yksiavioiseksi, veikkaan, että ei.

      Minusta jokaisen tulee keskittyä vain omaan elämäänsä ja omaan parisuhteeseen, niihin asioihin mihin voi itse vaikuttaa ja antaa muiden elää elämäänsä kuten he haluavat. Heillä on siihen täysi oikeus.

    • Bablon79

      Tottakai voit käräyttää, mut voipi olla et ei oo sulla enää samaa kaveri piiriä. Itse en puuttuis toisten asioihin kos omatkaan ei yleensä oo hyvin ku omasta mielestä.....

    • enkelin-tuli^Å^

      mutta, oletko sata varma pettämisestä
      ehkä olet vaan nähnyt sen kohdan kun niillä on hauskaa
      ja kertooko hän perinpohjin vai onko tuulta matkassa
      no, vaikka tunnet miehen tunnetko hänet 24/7
      asiat vaan joskus näyttää toisen silmään toiselta mitä se todellisuudessa on

      sano se sun vitutus hänelle
      tai mieti ensin hetki
      vituttaako sua heidän hyvinvointinsa
      vai se sinulta pois oleva aika

      joskus tälläinen piristää ihan sitä ydinperhettäkin
      uudet tuulet ja uudet ystävät
      ilman että siihen kuiluis pettämistä.

    • -symppis

      Ehkä kannattaisi puhua sille miehelle järkeä mieluummin kuin käräyttää se muija. Mistä tollasesta naisesta tietää vaikka sillä olisi joku kolmaskin mies jossakin. Itsekään en halua, että oma kaverini pahoittaisi turhaan mielensä.

      • Pahisko?

        Pakko kommentoida aihetta, koska se koskettaa juuri tällä hetkellä itseäni. Petän itse vaimoani varatun naisen, äidin, kanssa. Tiedämme molemmat toistemme elämän tilanteet ja kaikki on toistaiseksi mennyt ihan ok. On tietysti ajoittain raskasta elää näin, mutta samalla myös hyvin antoisaa. Niin kauan kuin tunteet eivät sekoitu asiassa, eikä ketään loukata tietoisesti, asia on ok. En varsinaisesti suosittele pettämistä kenellekkään, mutta kyllä se ainakin itselleni ja omaan parisuhteeseeni tuo eloa. Seksi oman puolisoni kanssa toimii juuri nyt paremmin kuin koskaan.


    • Luku2

      Ole rohkea ja kerro ystävilesi ettet siedä tuollaista käytöstä ja puhu yst'ävällesi järkeä päähän. Onko sekää oikein että hän rikkoo perheen ja sotkee monen ihmisen elämän? omansa?
      IHMISET KUINKA VOITTE SALLIA PETTÄMISEN! HÄVETKÄÄ!

    • rtyuio

      Pettäminen on kyllä ihan siihen liittyvien ihmisten asia. Mitä tekisit, jos siitä oikeasti tulee ero ja ystäväsi (tämä ihastunut osapuoli) aloittaisi vakavan suhteen tämän kanssa. Suhteita syntyy ja kuolee koko ajan eikä loppupeleissä ole kovin järkevää suhtautua yhtä niuhosti kuin sinä. Mieluummin vain iisisti ja etäisen suvaitsevasti. Jos otat etäisyyttä tähän naiseen, saat nähdä, että ystäväsi (tämä mies) ottaa etäisyyttä sinuun.

    • priasjd

      Käräytä.

      Niin minäkin tein ja tilanteen paljastuessa huomasin, että tämä nainen ei ole enää ystävyyteni arvoinen.
      Että parempi kaikille osapuolille, mies ei kärsi, minun ei tarvitse valehdella ja katsella ja hän saa juosta sinkkuna elinmarkkinoilla.

    • TERVISEKS

      Hyvä omatunto on paras päänalunen.
      Kovin tuntuu olevan itserakasta jargon paskaa, noissa kommenteissa.
      Ns. kaverit touhutkoon mitä lystäävät, YSTÄVISTÄ PIDETÄÄN HUOLTA!!!
      Nykynynneröillä ja geelipäillä ei ole edes ymmärrystä , tutun, kaverin,
      ja YSTÄVÄN eroista. (mulkii o ainaskii 500 "ystävää" vasepookis)

    • R.Ö

      Suuri osa ihmisistä hyväksyy pettämisen,itse ajattelen että jos pettää puolisoaan niin silloin omassa
      suhteessa ei ole kaikki kunnossa. En tykkää myöskään seurata vierestä sellaista peliä. Olen omalle kohdalla
      käynyt läpi sen helvetin vaimollani oli 2 mietä samaan aikaan kierrossa,toisen kanssa hän teki lapsen
      josta sain tietää kun lapsi oli 3 vuotias. Se rumba vei terveyteni ja itsemurhan partaalle. Rakastan tätä
      lasta ja toista lastamme yli kaiken enkä hylkää heitä,olemme edelleen naimisissa ja haemme ulkopuolista
      apua että saamme asiat selvitettyä.

      • enkelin-tuli^Å^

        on suuri sydän...kaikesta huolimatta
        toivottavasti saatte asianne kuntoon

        itse en hyväksy pettämistä
        puolin enkä toisin

        elin liitossa vain perheelle ja työlle
        ex harrasti ruumillisen työn lisäksi kuuspäivää viikossa
        pisin aika ilman seksiä oli noin parivuotta
        eikä tullut pieneen mieleenkään hakea sitä mistään

        se toisen ihmisen läheisyys koskettelu lämpö
        keskustelu kaikki tämä puuttui

        hyvä keskustelu voi saada jo ihmeitä aikaan
        me ollaan ihmisiä
        osittain lauma-eläimiä kuin erakoitakin

        nämä on tärkeitä
        luottamus...omaa-aikaa
        itsellä kun on kaikki hyvin sitä
        hyvyyttä jaksaa jakaa muille.


    • Joe75

      Totta kai pohtisin käräyttämistä. Ainakin itse toivoisin, että minulle kerrottaisiin, jos puoliso pettäisi.

    • ..............

      oo sun asia kertoo, koska eihän tuo nyt sulle edes kuulu. Pidä vaan huoli omasta suhteestasi, ja anna toisten elää niinkuin haluavat.

      • usko kaikki

        Keksitty koko juttu.Lyöty vetoa kuinka moni pöhkö ottaa kantaa.


      • eristyss
        usko kaikki kirjoitti:

        Keksitty koko juttu.Lyöty vetoa kuinka moni pöhkö ottaa kantaa.

        Ei tartte enää kertoa,koska koko suomi tietää jo.


    • en moralisoi

      Kuuntele niinkuin kuulisit, mutta älä puutu niiden asioihin. Saat vain itsellesi pahaa siitä.
      Itse joskus puutuin, ei kannata sanon vaan.
      Salarakas on suolaa kuulemma suhteeseen,,,
      jokainen elää elämäänsä, niin se vain on

      • se joka uskalsi

        Mulle ystäväni kertoi mieheni pettävän. Tästä kuultuani kysyin asiaa mieheltäni ja kun hän vastasi, tiesin heti että hän valehtelee. Eli tiesin, että ystäväni puhuu totta. Aikuiset ihmiset voivat toimia näinkin. Olen iloinen, että ystäväni kertoi, koska se antoi mulle tilaisuuden ottaa asiasta selvää.

        On tosi väärin käyttää hyväksi toisen luottamusta ja toimia toisen selän takana. Minusta vain luuserit tekee niin ja myös luuseri on se, joka ei kerro totuutta. Omaa mielipidettä ei voi eikä tarvitse muodostaa sen perusteella mitä ystävältä kuulee - sen sijaan voi sen jälkeen tosiaan mennä ja selvittää asian itse asianosaisen kanssa.

        Pettäminen ei ole mikään suhteen mauste. Se on ainoastaan omien tarpeiden itsekästä tyydyttämistä ja samalla takaportin pitämistä itselle auki siihen turvalliseen suhteeseen, joka on jo olemassa. Siinä ei ajatella pätkän vertaa ketään muuta kuin omia tarpeita. Ei kiitos mulle sellaiset ihmiset.


    • Kateellinen

      Taidat olla vähän kateellinen sun kaverilles

    • LISBETH

      Ensimmäisen lauseesi kuului, että suhtaudut pettämiseen tosi niuhosti. Ja olet kuitenkin varmis pettämään ystäväsi, jos kerrot hänen varmaan luottamuksella sinulle kertomia asioita eteenpäin. Petät samalla myös kaveripiiriisi kuuluvan sinkkumiehen, joka tuskin enää käryttämisesi jälkeen haluaa olla missään tekemisissä kanssasi. Pettäminen on muutakin kuin parisuhteessa vieraisiin meneminen.

      Joten kannattaa kyllä miettiä, onko sinulla sen paremmin kuin kenelläkäään muullakaan varaa heittää ensimmäistä kiveä, vaikka olisi kuinka vahvat moraaliset näkemykset itsellä. Itseensä niitä voi soveltaa, toisten asioihin puuttuminen on moraalitonta ja vahinko, jonka saatat aiheuttaa, voi olla rankempi kuin osaat aavistaakaan. Oletko valmis vastaamaan kaikista seurauksista, joita mahdollisesti aiheutat puuttumalla ihmisten yksityisasioihin?

      En usko, että jatkossa olet erityisen suosittu edes nykyisessä ystäväpiirissässi, koska vasikoita vankiloissakin pidetään alimpana kastina. Sitäpaitsi, mitä tiedät kenenkään parisuhteesta, edes ystäväpiiriisi kuuluvien ihmisten todellisesta elämästä? Ei tämä varmasti ole ensimmäinen eikä viimeinen siinäkään piirissä tapahtuva varsinaisen parisuhteen ulkopuolella tapahtuva ihastuminen. Voit ihan hyvin eräänä päivänä olla itse samassa tilanteessa, joten elä nyt vain eteenpäin, kyllä tässä elämässä on suurempiakin ongelmia ja todellisia vääryyksiä kuin kahden ihmisen ihastuminen toisiinsa.

      Mistä luulet vanhan sanonnan olevan peräisin: Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti. Et suinkaan vain ole ihastunut ko. sinkkumieheen ja olet mustasukkainen? Poljet myös hänen itsemääräämisoikeuttaan, jos alat sählätä asiassa, joka ei vähimmässäkään määrin kuulu sinulle. Elä ja anna toisten elää OMAA ELÄMÄÄNSÄ.

      • mies24w

        täällähän on tämä näin yleinen puheen aihe.. hmm itse miehenä haluaisin todellakin tietää jos elättelisin tapauksessa toiveita että tietäisin miten asiat oikeasti on.. eli jos toinen on vain pelleilemässä sun tunteilla ja haluaa vain elämäänsä ylim kipinää koska ei sitä nykyiseltä saa niin menkööt etsimään muualle.. sellaisen paljastuksen todellakin ymmärtäisin enkä antaisi asian vain olla.. se vasta välinpitämättömyyttä on jos antaa asioiden vain olla. itse en myöskään ymmärrä pettämistä millään tapaa vaikka itse on näin tullut tehtyä ja jäi myös viimeiseksi. tämä kyseinen nainen saisi ja antaitsisi niin ison rangaistuksen kun vain ikinä vain on mahdollista antaa.. eli kertoa kaverillesi hänen suhtautumisestaa sitä kohtaa ja siitä miten ikinä voisit tuollaiseen lutkaan ikinä luottaa.. jos nainen jättäisi nykyisen miehensä mun takia ja vaikka rakastaisin kyseistä naista niin en lähtisi siihen.. luottamus on kaiken alku ja loppu. ja tälläisessä tapauksessa sitä ei olis tippaakaan. tää on mun mielipide ja muilla on omansa.. olen sitä mieltä että ne jotka täällä puollustaa sitä että asioiden pitäisi antaa olla niin on niitä jotka on tätä pettämis strategiaa käyttänyt koko ikänsä! eli hirtee vaan sellaiset.. säälittävää kyl mut kukin pilaa elämänsä tavallaan.


      • sakat pois

        Olin itse ilmiantajan roolissa, vaikka asiasta yhdessä kaveripiirissä päätimmekin. Menetin tässä kaksi kaveria ja serkkuni, mutta pystyinpähän elämään itseni kanssa paremmin. Huvittavinta on huomata kuinka pettäjä hoitaa nyt kaverisuhdetta näihin muihin, joiden kanssa asian julkituomisesta sovittiin. Mutta tämän paljastaminen ei palvelisi enää muiden kuin omaani oikeutta, joten se siitä. Huvittaa vain.....


    • OLETKO KÄYNNISSÄ...

      HETI KERTOMAAN SIITÄ, ESIMERKIKSI NIMETTÖMÄNÄ JA KIRJEELLÄ oMATUNTOSI SOI JA SOI JA SOI... HUOMAAT ETTÄ OLET HYVÄ IHMINEN, TOISIN KUIN TÄMÄ TUULENPESÄ.

    • MIETITKIN VIELÄ :(

      Miksi antaa miehen elää valheessa? Sekun etsiä uutta ja nauttia, hänen jokainen päivä on hukkaan heitettyä valheessa elämistä, muista se nukkumaan mennessä... Kereo ja saat puhtaan omatunnon, silloin se ei ole enää sinusta kiinni, silloin mies saa valita miten haluaa elämänsä viettää, mutta että elää valheessa huoran kanssa ja tutut katsovat vierestä??? Onko sinulla silloin sen kummempi sydän kuin tällä petturilla???
      Huorat on tehty kaikille, suhteet näihin "halpalihoihin" täytyy lopettaa...

      • KERTOMINEN KANNATTAA

        Ilmottelethan mitä olet tehnyt


      • Edelleen joukossa ty
        KERTOMINEN KANNATTAA kirjoitti:

        Ilmottelethan mitä olet tehnyt

        Minä voin kertoa sen sulle.
        Aloittaja nauraa maha kippurassa teille hölmöille,jotka uskoo tähän kertomukseen.
        Keksin koko jutun ja olen lisäksi tietysti mies.


      • Jaaaaahas
        Edelleen joukossa ty kirjoitti:

        Minä voin kertoa sen sulle.
        Aloittaja nauraa maha kippurassa teille hölmöille,jotka uskoo tähän kertomukseen.
        Keksin koko jutun ja olen lisäksi tietysti mies.

        provopettereitä...
        Mutta toisaalta... eipä ole paljon vastaillut viesteihin


      • provo.
        Jaaaaahas kirjoitti:

        provopettereitä...
        Mutta toisaalta... eipä ole paljon vastaillut viesteihin

        Tai ei,mutta aiheena on varmasti ajankohtainen. Ihmiset ovat kärkkäitä puuttumaan toisten asioihin,mutta maailma ei ole mustavalkoinen.Mikä itsestä tuntuu oikealta, se ei välttämättä olekaan totuus tai oikea periaate. Ilman muuta kannattaa puuttua toisten asioihin,jos toisen suhteessa on väkivaltaa,mutta suomalaiseen tapaan juuri silloin ei kukaan puutu. Aina kannattaa muistaa,oikeassa elämässä ei ole kenraaliharjoituksia,joten silloin kannattaa nauttia elämästä ja elää sitä omaa elämää,mikä tuntuu parhaimmalta.


      • Huuhaaalllll
        provo. kirjoitti:

        Tai ei,mutta aiheena on varmasti ajankohtainen. Ihmiset ovat kärkkäitä puuttumaan toisten asioihin,mutta maailma ei ole mustavalkoinen.Mikä itsestä tuntuu oikealta, se ei välttämättä olekaan totuus tai oikea periaate. Ilman muuta kannattaa puuttua toisten asioihin,jos toisen suhteessa on väkivaltaa,mutta suomalaiseen tapaan juuri silloin ei kukaan puutu. Aina kannattaa muistaa,oikeassa elämässä ei ole kenraaliharjoituksia,joten silloin kannattaa nauttia elämästä ja elää sitä omaa elämää,mikä tuntuu parhaimmalta.

        Tottakai siitä pitää kertoa. En ymmärrä miksi ei.
        Minusta se ei ole toisten asioihin puuttumista, minusta se on vain kertomista valheessa elävälle ihmiselle. Mitä luulet, tahtoisiko tämä joka tässä on "uhrina" niin tietää? Vai elää huorankassa valhe maailmassa?? Vittu järkikätee, iljettääki tollaset runkkarit jotka voi ajatella jotai muuten.


      • auringonsäde
        Huuhaaalllll kirjoitti:

        Tottakai siitä pitää kertoa. En ymmärrä miksi ei.
        Minusta se ei ole toisten asioihin puuttumista, minusta se on vain kertomista valheessa elävälle ihmiselle. Mitä luulet, tahtoisiko tämä joka tässä on "uhrina" niin tietää? Vai elää huorankassa valhe maailmassa?? Vittu järkikätee, iljettääki tollaset runkkarit jotka voi ajatella jotai muuten.

        On väärä käsitys,kun eivät tiedä,mikä huora on...Se ottaa maksun tempuista,siis ilotytöiksi sanotaan!!!Tätä ei näemmä moni tiedä,kun nimitellään yleisesti.


      • hande-56
        auringonsäde kirjoitti:

        On väärä käsitys,kun eivät tiedä,mikä huora on...Se ottaa maksun tempuista,siis ilotytöiksi sanotaan!!!Tätä ei näemmä moni tiedä,kun nimitellään yleisesti.

        Mitä on huorat ? En ole elänässäni tavannut moisia ole vain tavannut iloisesti antavia naisia,onhan tuota tullut oltua naimisissa yhden jos toisenkin kerran. No maksua on otaneet tavalla jos toisella.Ja sekin joka on ollut yhden kanssa naimisissa vaikka koko ikänsä,vaikkapa 70 vuotta onhan hänkin maksun saanut tavalla jos toisella.
        Naisia on kahdenlaisia niikuin miehiäkin ,on syntisiä ja armadettuja syntisiä. Että enpä usko että tässä kovin paljon noita kivenviskojiakaan on,ku oman nuttunsa alle katsoovat asiassa jos toisessa.
        Perustaipumushan on meissä kaikissa,että enhän minä mutta toiset.No se siitä.


      • avioliitto on pyhä
        hande-56 kirjoitti:

        Mitä on huorat ? En ole elänässäni tavannut moisia ole vain tavannut iloisesti antavia naisia,onhan tuota tullut oltua naimisissa yhden jos toisenkin kerran. No maksua on otaneet tavalla jos toisella.Ja sekin joka on ollut yhden kanssa naimisissa vaikka koko ikänsä,vaikkapa 70 vuotta onhan hänkin maksun saanut tavalla jos toisella.
        Naisia on kahdenlaisia niikuin miehiäkin ,on syntisiä ja armadettuja syntisiä. Että enpä usko että tässä kovin paljon noita kivenviskojiakaan on,ku oman nuttunsa alle katsoovat asiassa jos toisessa.
        Perustaipumushan on meissä kaikissa,että enhän minä mutta toiset.No se siitä.

        Minä olen vastaavasti tavannut antavaisia miehiä; ja yhden tosiantavaisen kanssa olen ollut naimisissa jo vuosikymmeniä, kivaa tää on. Kerran pelkäsin eron saapuvan pikkulipsauksestani, jolla ei ollut mitään merkitystä, humalatilassa toikkarointia ilman todellista nautintoa, jonka olen saanut vain ja ainoastaan oman kultani kanssa. Rakkaus isolla tunteella on aivan eri asia kuin joku pikkupaneskelu jossain toisen selän takana; siinä ei ole todellakaan mitään mieltä tai sitten jos on, on erottava, ja lähdettävä jatkamaan sitä uutta suhdetta.
        En jaksa uskoa edes, että ihminen pystyy kakkossuhteeseen panostamaan täysillä, enkä jaksa uskoa siihenkään, että se millään muotoa rakentaa jo olemassa olevaa parisuhdetta; päinvastoin. Jossain vaiheessa korttitalot tulevat kaatumaan ja ryminällä.


      • sapattia
        hande-56 kirjoitti:

        Mitä on huorat ? En ole elänässäni tavannut moisia ole vain tavannut iloisesti antavia naisia,onhan tuota tullut oltua naimisissa yhden jos toisenkin kerran. No maksua on otaneet tavalla jos toisella.Ja sekin joka on ollut yhden kanssa naimisissa vaikka koko ikänsä,vaikkapa 70 vuotta onhan hänkin maksun saanut tavalla jos toisella.
        Naisia on kahdenlaisia niikuin miehiäkin ,on syntisiä ja armadettuja syntisiä. Että enpä usko että tässä kovin paljon noita kivenviskojiakaan on,ku oman nuttunsa alle katsoovat asiassa jos toisessa.
        Perustaipumushan on meissä kaikissa,että enhän minä mutta toiset.No se siitä.

        Kannanotto asiaan ja heti...Eli siis jos naisista puhutaan.Mikä ihmeen"killutin pukeilla"on,kun se vaan aina heiluu,eivätkä osaa sillä mitään tehdä,viagaraa tarttisivat..


      • Njeh njeh njeh
        auringonsäde kirjoitti:

        On väärä käsitys,kun eivät tiedä,mikä huora on...Se ottaa maksun tempuista,siis ilotytöiksi sanotaan!!!Tätä ei näemmä moni tiedä,kun nimitellään yleisesti.

        antaa kyllä ilman rahaakin... Helppoja heikkotahtoisia otuksia.


      • njeh njeh njeh
        avioliitto on pyhä kirjoitti:

        Minä olen vastaavasti tavannut antavaisia miehiä; ja yhden tosiantavaisen kanssa olen ollut naimisissa jo vuosikymmeniä, kivaa tää on. Kerran pelkäsin eron saapuvan pikkulipsauksestani, jolla ei ollut mitään merkitystä, humalatilassa toikkarointia ilman todellista nautintoa, jonka olen saanut vain ja ainoastaan oman kultani kanssa. Rakkaus isolla tunteella on aivan eri asia kuin joku pikkupaneskelu jossain toisen selän takana; siinä ei ole todellakaan mitään mieltä tai sitten jos on, on erottava, ja lähdettävä jatkamaan sitä uutta suhdetta.
        En jaksa uskoa edes, että ihminen pystyy kakkossuhteeseen panostamaan täysillä, enkä jaksa uskoa siihenkään, että se millään muotoa rakentaa jo olemassa olevaa parisuhdetta; päinvastoin. Jossain vaiheessa korttitalot tulevat kaatumaan ja ryminällä.

        tai siis toisinsanottuna olet kumminkin vain heikkotahtoinen lumppu. Miehesikin sen tietää ...


    • Samaa mieltä kanssas

      Senkus käräytät vaan! Pettämistä ei mikään oikeuta, todella sikamaista käytöstä. Ja tosi vastuuton akka, jos hänellä on vieläpä lapsiakin!

      • vittuuntunu

        Sinuna käräyttäisin tämän naisen ja kertoisin hänen miehelleen välittömästi mitä tämä nainen sen seläntakana tekee.
        Vaikka muut sanoo "mitä vittua se sulle kuuluu mitä toiset tekee"
        Niin kysyn suoraan miltä teistä tuntuu jos teidän nainen tai mies kulkis vieraissa ja teidän paras kaveri tietäs tästä mut sinä et?
        Miltä se tuntus ku akka/mies tulis kotiin hakis tavarat yhtäkkiä uuden miehen/naisenkaakaa ja painuiski uuden kultansa luo asumaan???
        Tuntuu vain siltä että jokainen kommentoija täällä hyväksyy sen mitä oma nainen/mies tekee seläntakana.
        Eli pettäminen on teidän muiden mielestä sallittua myös avioliitossa... NIINKÖ???
        Mitä vittua sitä pitää naimisiin mennä jos pitää omaa aviopuolisooan pettää???
        Mikä helevetin avioliitto se semmonen on et puoliso käy vieraissa???
        Kertokaa se helevetti mulle !!!


      • lissee miestä
        vittuuntunu kirjoitti:

        Sinuna käräyttäisin tämän naisen ja kertoisin hänen miehelleen välittömästi mitä tämä nainen sen seläntakana tekee.
        Vaikka muut sanoo "mitä vittua se sulle kuuluu mitä toiset tekee"
        Niin kysyn suoraan miltä teistä tuntuu jos teidän nainen tai mies kulkis vieraissa ja teidän paras kaveri tietäs tästä mut sinä et?
        Miltä se tuntus ku akka/mies tulis kotiin hakis tavarat yhtäkkiä uuden miehen/naisenkaakaa ja painuiski uuden kultansa luo asumaan???
        Tuntuu vain siltä että jokainen kommentoija täällä hyväksyy sen mitä oma nainen/mies tekee seläntakana.
        Eli pettäminen on teidän muiden mielestä sallittua myös avioliitossa... NIINKÖ???
        Mitä vittua sitä pitää naimisiin mennä jos pitää omaa aviopuolisooan pettää???
        Mikä helevetin avioliitto se semmonen on et puoliso käy vieraissa???
        Kertokaa se helevetti mulle !!!

        älkää nyt heti menkö petetyn puolelle. ne kun yleensä on pihtareita. antasvat, niin ei tarttes käydä muualla. petetty ei aina ole uhri, vaikka kaikki sitä täällä toitottaa. kokemusta on....


    • hande-56

      Minusta oli todella vaikeaa ku kaverini petti silloista vaimoaan oli niiku surkea fiilis nädäkkiin häntä. Hyvä kun mokoma kärähti,ei tollasten kavereiden seura kiinostakkaan.Erohan heillä tuli ja sillä selvä,parempi niin.

    • nekkuli77

      hmmm... mulla oli samanlainen tilanne ja mietin kauan,että en halua sekaantua asiaan. Lopuksi kerroin vihjaillen kamuni miehelle,että kyseleppä tarkentavia kysymyksiä ja kuinka kamuni niihin suhtautuu. Vielä painottaen,että tieto mitä annan miehelle ei missään vaiheessa kerro mistä saanu tietonsa. En itsekkään hyväksy pettämistä. Loppujen lopuksi mies sai toisen puhumaan pussiin. En tykänny katsoa vierestä ,kun toinen on vedätettävänä.

    • Homma hoituu

      Koska olet hienotunteinen, haluat varmistaa miten ystävättäresi haluaisi sinun toimivan tällaisissa tilanteissa.

      Mene ja kysy häneltä: Jos joku tietäisi, että miehesi pettää sinua, haluaisitko tämän jonkun kertovan siitä sinulle?

      • jo kerran petetty

        Jos mieheni pettäisi minua ja ystäväni tietäisi asiasta haluaisin ehdottomasti että asiasta kerrottaisi minulle heti. Olisi kamalaa jos muut tietäsivät mutta itse olisin tietämätön. Noloa! En kyllä voisi tällaiseen ystävään enää luottaa joka ei asiasta kertoisi. Ja kaiken kaikkiaan paremipihan asiasta olisi mahd pian saada selvä. Eikä aina uskottomuus tarkoita eroa - saattaa siitä pitemmän päälle ihan hyvääkin seurata, jos siis asiasta kypsästi keskustellaan ja jos on halua kuitenkin yhdessä jatkaa.
        Itse kerron heti jos saan selville että ystäväni mies kulkee vieraissa. ON suurin häpeä naiselle kulkea täysin tietämättömän ukon reissuista jos muut tietävät!


    • kuka pettää?

      Kuule,anna kaverisi tehdä mitä tahtoo.Et sinä voi tietää millainen elämä hänellä on sillä jos parisuhde on kunnossa niin ei siihen kolmansia osapuolia väliin tule!Ja jokaisen pitää elämässään omat polkunsa kulkea ja omat askeleet kävellä.Se on sitten tuurista kiinni tekeekö elämässään asiat oikein...Minusta sinä itse olet nipo kaveri jollaista en itse kyllä katselisi :) Lisätään vielä että en hyväksy pettämistä mutta elämä vaan on tällaista...

    • Honor -M30-

      All that needs to be done for bad to prevail is that good men/women do nothing.

    • HANKI TOISELLEKIN EL

      JA KÄRÄTYTÄ POIS, SIINÖPÄ SAAPI SÄPNÄÄ ARKEENSA. ITSEN OLE JO VIISIKYMPPINEN JA VANHANAIKAISESTI USKOLLISENA ELÄNYT LIKI KOLMENKYMMEN AVIOLITTON. SAINPA KUITENKIN TIETÄÄ ETTÄ MIEHELLÄNI ON OLLU USEANVUODEN SUHDE KYMNTÄVUOTTA NUOREMPAAN NAISEEN, JA NYT VIRITELLÄÄN AVIOEROPAPEREITA. OLISIN KIITOLLISENA OTTANUT VIISIKIN VUOTTA SITTEN JONKIN VIHJEEN MITÄ ON TAPAHTUMASSA, OLISI EHKÄ ITSELLÄNIKIN JONKIN MOINEN ELÄMÄ, ANKEALTA KUULOSTAA SITÄ TÄSSÄ IÄSSÄ KAIKKEA ALKAA UUDELLEN SUUNNITTELEMAAN JA RAKENTAMAAN.

    • michelle*

      Tosi sairasta porukkaa nää kommentoijat!!
      Tottakai sää käräytät sen akan!

      Siis kuvitelkaa omaan asemaanne, jos TEITÄ petettäisiin kai haluaisitte TIETÄÄ että TEIDÄN LUOTTAMUS ON PETETTY!!
      Minä ainakin haluisaisin, että ystävät kertovat heti jos mies pettää mua!
      Reiluinta olisi kertoa miehelle jotenkin hienovaraisesti tästä asiasta.
      Minäkään en siedä sitä, jos toista ihmistä loukataan ja petetään minun nähden!! (oli kyseessä kaveri tai joku muu)
      Siis jos akalla on vielä lapsikin, niin äkkiä tämä asia pitäisi kertoa!
      Ennen kuin kaikkien elämä on pilalla!!! Se paljastuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin... Parasta, että mahdollisimman pian!
      Säälittää se mies ku joutuu kestämään tollasta narttua :((

      • iloinen antaja

        tässähän varsinainen avioliitoneuvoja on. pidä naamas kiinni, kun et toisten asioista tiedä. Puutteessa olevat naiset, muistakaa ottaa ilo irti, miehiä riittää. Jos mies ei sua jaksa tyydyttää, jaa ilolla.... aina kun on tilaisuus.


    • mie vaan

      Ymmärrän täysin sun pointtisi. Itse en myöskään hyväksy pettämistä, mutta samalla ajattelen, että jokainen eläköön tavallaan. Mulla on useita ystäviä (naisia), jotka ovat useampaan otteeseen pettäneet poikaystäviään. Olen itse vierestä sitä touhua moneen otteeseen katsellut yhteisillä laivamatkoilla tai baari-iltoina, eikä se ole kivaa katseltavaa, varsinkin jos tuntee myös sen suhteen toisen osapuolen.Olen sitä mieltä, että jos oma suhde ei riitä, niin silloin pitäisi katsoa peiliin ja miettiä kannattaisiko suhde lopettaa. Itse ainakaan en koskaan haluaisi tulla petetyksi.
      Itse en ole koskaan harkinnutkaan kertovani petetylle osapuolelle mitä hänen tyttönsä puuhaa, mutta näiden pettäjien eli ystävieni kanssa olen asian useampaankiin otteeseen ottanut puheeksi ja kertonut näkökantani ja niistä on ihan hyviä keskusteluita kehkeytynyt, mutta ei juurikaan muuta. Sama jatkuu edelleen.
      En kuitenkaan koe oikeutetuksi mennä kertomaan asiasta heidän poikaystävilleen, elleivät he itse asiaa tajua lopettaa tai siitä kertoa. Se on heidän elämänsä.
      Mutta tätä touhua pidempään katseltuani ja muutenkin tätä nykymaailmaa, niin löytyyköhän tästä maasta yhtään miestä/naista, joka ei jossain vaiheessa suhdetta pettäisi toista. Toivottavasti löytyy, mutta ehkä itse hieman kyynisenäkin sitä kyllä epäilen...ikävä kyllä.

    • sudfhsdfui

      Onpa kurja tilanne sulla... Hyvä, ettet hyväksy pettämistä. Se loukkaa aina petettyä osapuolta. Sano sille varatulle pettäjälle, että sä et pidä tuollaisesta ja että se on väärin petettyä kohtaan. Ja jos ajaudut sinkkumiehen puheille, vihjaa sille että varattu nainen hakee vain jännitystä. Pelastat todennäköisesti sinkkumiehen elämän.

      Pettäminen rikkoo ja on aina väärin. Tarkista kuitenkin ensin, että onko pettäjä saanut luvan kotoa toimintaansa? Ihmisillä voi olla avoin suhdekin...

      P.S. En voi käsittää ihmisiä jotka täällä tuomitsevat sinut siitä että sua kuvottaa toi tilanne. Se ei vaan sun mielestä ole oikein ja se miten sä ajattelet asiasta satuttaa osapuolia huomattavasti vähemmän kuin nykyinen pettämiseen perustuva kuvio.

    • tirolii!!!

      sanotaanko vaikka niin että kun sulle tulee ikää hieman lisää ja elät tätä elämää niin huomaat että tässä maailmassa ollaan loppupelissä aivan yksin. parisuhde ja avioliittokin ovat monelle vankila, tottumus ja tapa. taloudellinen tapa olla yhdessä, viettää joulut yms juhlapyhät perheen kesken. suurin osa ajasta menee kuitenkin miettiessä muita mahdollisuuksia. jos kaverisi on löytänyt ankeeseen arkeensa hieman lohdutusta ja vielä vapaan sinkkumiehen muodossa, sinun pitäisi olla onnellinen ystäväsi puolesta! Mitä sinun ei pidä tehdä on moralisoida. Tuntuu että kärsit kovastikkin tästä suhteesta. Minun mielipiteeni on että olet itse aika itsekeskeinen ja melodramaattinen. Kuvitteletko todella että elämä eletään jalat ristissä ja vain aviovuoteessa ne avataan.. seksuaalisuus kuuluu ihmiselle, ja se usein puuttuu pitkistä parisuhteista joten anna olla ja nauti keväästä. Jos vaikka löytäisit jonkun joka tekisi sinustakin hetkellisesti onnellisen..

      • !

        No ei siihen avioliittoon kukaan enää nykypäivänä pakota. Eläköön sinkkuna ja pörrätköön ne, jotka ei kykene sitoutumaan. Kuten esim. sinä näköjään et kykene.


    • Oppia ikä kaikki...

      Mitä edes mietit. Mies kyllä sen haluaisi tietää.
      Mitä kun mies saa tietää esim 10 vuoden päästä, jättää naisensa sitten tämän takia. Sitten 10 vuoden päästä hän on yksin ja tyhjän päällä. Kun taas tietäisi nyt, hänellä voi olla 10vuoden päästä kunnollinen ja rakastavainen vaimo lapsineen.... Tämän sinä voit tuhota olla kertomatta mitään.
      Ajatelkaa hyvät ihmiset nenää pidemmälle.

    • Luterilainen

      Täällä on yleistetty pettämisen olevan "tutkimusten" mukaankin hyvin yleistä.
      Tuollaisten tutkimusten otantakin voi olla hieman harhaanjohtava, kas kun valtaosa väestöstä ei asukaan siinä helsingin kadulla, jossa ko. asiaa on ihmisiltä kyselty.
      Aviorikos on inhottava ja raaka tapa, arvottoman ihmisen teko.
      Jos haluaa niin tehdä, on parempi lähteä sille tielle takaisin, bilettää ja jakaa kuin teininä.
      Se onkin huvittavaa myös baareissa nähdä, miten 50v ikinuoret kikattavat nuorten miesten perässä perse ja maha roikkuen ja pyöräilyhousut jalassa.
      Täysin kylmiä ihmisiä.
      Aviorikos ei ole sallittua.
      Luulevatko asian puolustajat tällaisen elämäntyylin johtavan mihinkään hyvään, kersoillakin on jo nyt neljät vanhemmat ja sukulaiset...
      Paluu menneeseen aikaan, kovempi ryhmäkuri olisi paikallaan.
      On inhottava seurata, tiedän ihmisiä läheltäni, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa.
      Joillekin olen antanut tiedon jyvän, toisten kanssa odotan sopivaa hetkeä, jos sellaista nyt koskaan onkaan.
      Petetyn kuuluu tietää.
      Miten voi katsoa toista edes silmiin.

    • omapikkunalle

      Ja tuo hyi on tämän viestin kirjoittajalle.

      Ei siksi, että et hyväksy pettämistä, vaan siksi että et itse ymmärrä että kaverisi 'käräyttäminen' on kaverisi PETTÄMISTÄ.

      Vasteet osoitteeseen [email protected]

      • Hyi hyi hyi hyi hyi

        Tollasta asiaa ei pidä edes miettiä, mies on oikeutettu tietämään koska hän elää "haavemaailmassa" kyseisen lutakon kanssa. Jokaisen ihmisen oikeus on tietää minkälaisen ihmisen kanssa viettää loppuelämään. Mietippäs sitä.


    • ALOITTAJA HEI:

      Palta on Uskottomuus. :D
      Täälä jotku sieluttoman jakorasiat kertovan löysästä vitustaan sekä miten sitä kannattaa levitellä. Toisinsanottuna hakevat kumppaneita uskottomuuspalstalta koska ovat itse uskottomia ja tahtovat viljellä tätä "ominaisuutta" myös muihin... Koska itsellä on niin heikko itseluottamus/arvostus eikä tahdo että olisi ainut näin suorkea maanpäällinen.
      Itse siis olen täälä koska on suomi24 etusivulla mutta kyllä vastailiat ovat ihan heitä jotka täälä uskottomuus sivuilla pyörii :D Hankkikaa elämä ja täten arvostus iteänne kohtaan.

      Aloittajalla:
      Ilman muuta kerrot... Jokaisella on oikeus tietää minkälaisen ihmisen kanssa viettä loppuelämän.
      Ja tehdä omat valintansa tahtooko jatkaa tämän kanssa.
      kenenkään ei pidä elää valheessa.. "ei sinunkaan"
      Puhdas omatunto on parempi kuin luppu kaveri
      Ilmoita nimettömänä.
      Tee se ajoissa, jokainen ylimääräinen päivä on pois miehen elämästä, koska elää valheessa EI TODELLISUUDESSA.

    • on sulla onkelma

      Miksi puhuu. - Jonkun psykologin/psykiatrin mukaan ei saisi puuttua ja mennä kertomaan. Kommentti jossain, varmaan tv-ohjelmassa.

    • läpsyt läpsyt läpsyt

      Hyvä Aloittaja. Ei Sinusta aivan runoilijaksi ole.

      Miltähän mahtaa pettäjä-piispa-Kantolan ex-vaimosta tällä hetkellä tuntua?

    • läpsyt läpsyt läpsyt

      Hyvä Aloittaja. Ei Sinusta aivan runoilijaksi ole.

      Miltähän mahtaa pettäjä-piispa-Kantolan ex-vaimosta tällä hetkellä tuntua?


      onpas paljon, ha.-ha-haa

      Väärinkäytön välttämiseksi useiden viestien lähettämistä lyhyen ajan sisällä on rajoitettu.

    • antakaa

      en kyllä menis puuttumaan toisten elämään, petti tai ei. on nimittäin kokemusta. Eli hyvä ystävän, jonka avioliitto oli kuralla aina tenttas, että olenko kuullut sen miehestä mitään juttuja. eli ihminen itekin tiesi avioliittonsa olevan päin persettä, sillä useinhan sen tietää, ei vaan myönnä. ja usein tässä petetyssäkin voi olla vikansa. no aikansa tentattuaan menin laukaisemaan, että se kusettaa sua mennen tullen. sen jäleenhän show alkoi. Alkoi ystävä sitten puolustellakin miestään niin, ettei mitään järkee. hyvä, ettei syy kääntynyt minun piikkiin. ja asia sitten selvitettiin juurta jaksain. en ikinä mene puuttumaan toisen liitoihin, en edes tollasena sivuheittona. Ei kiinnosta. ja jos ei toiselle anna, ja aina mäkättää, saa toinen mennäkin vieraisiin. Kyllä me ei toisen liitoja tiedetä, joten annetaan vaan jokaisen selvittää omat paskansa. Ja näille onnettomille sinisilmille, jotka luottaa ukkoonsa kuin vuoreen, sanon, että herätkää unestanne. Kokeiltu on kaikenlaiset kiltit perheenisät aikanaan ja kyllä se tilaisuus vaan varkaan tekee.

      • samanlaisia myös

        tilaisuus tekee varkaan


    • tuppi leppasemaan.

      Jos panettaa,ja kotona ei panna,niin silloin ilman muuta hakemaan tyydytys muualta.Ei hyvää tavaraa kannata tyhjän panttina säilöä,ei kun kierrätykseen vaan,ja samalla siinä sua aatettua vastapuoltakiin.Voi kun tämän tyylisiä ihmisiä,olis enemmän,silloin olis helpompi kaikkien elää.

    • 7+1

      Asia ei kyllä kuulu sinulle. Jos peräät muilta suoraselkäistä käytöstä, toimi ensin itse niin. Muiden ihmisten tekemisiä et pysty määräilemään vain omiasi. Voi kertoa mielipiteesi, kun asiasta tulee puhetta. Eli kertoa naiselle, että sinusta tuntuu epärehelliseltä käytökseltä, että hän varattuna on sinkkuystäväsi kanssa. Samaten voit puhua ystävällesi.

      Tosin en tiedä miten ystäväsi suhtautuu, kun kuulee että hän on tilivelvollinen "ihastumisistaan" sinulle. Et pysty ohjailemaan muiden elämää. Jos et tilannetta pysty sietämään, on "ryhmänne" kokoonpano muuttumassa. Aikuiset ratkaisevat suhdeasiansa ilman, että puutut niihin. Mielipiteesi ja seurasi voit valita vapaasti. Mutta toisten asioita et pysty ohjeilemaan, etkä määräämään heidän ihastumisistaan ja siitä missä seurassa viettävät aikaansa.

      • petos on PETOS

        Ei voi ratkaista suhdeasioitaan, jos ei tiedä niistä. Sehän tässä oli koko pointti. Ajttele jos tietämätön siippa on odotellut enää vain tätä tietoa pistääkseen koko suhteen jäihin, mutta saa tietää vasta 10 vuoden kuluttua mihin ansaan hänet laitettiiin. Kyllä menisi koko lähipiiri uusiksi tämän jälkeen.

        Haluaisitko itse olla tietämätön jos sinua pettäisiin? Tai kuulla tästä vasta kahden vuoden petoksen jälkeen? Hyvä miettiä.....


    • Kerrankin löytyy vielä kunnollisia naisia, jotka ajattelevat asioista niinkuin pitää

      • kerran pettäjä

        miehen tietää mitä hänen selkänsä takana tapahtuu. Pettäjä naisenkin olisi hyvä kohdata omien tekojensa seuraukset ja kantaa vastuu asiasta. Kenties tehdä muutos elämässään että jos haluaa olla suhtessa elää uskollisesti siinä. Asioiden ja vaikeuksien kohtaaminen on haastavaa ja vaikeaa,mutta luulenpa että hänkin voisi oppia virheistään,pettämisestään jotakin ja kenties joutua pakkotilanteen edessä muutoksen eteen - joko hän rakastaa aviomiestaan ja sitoutuu paljastuttuaan enemmän suhteeseen ja ottaa vastuun miehen loukaantumisesta ja koitaa voittaa tämän luottamusta.

        Itse olin mukana hiljaisena hyväksyjänä tuttuni pettämisjutussa ja hän tivasi aina että olisin hiljaa hänen uskottomuusjuttujensa suhteen. En joutunut mitenkään olemaan alibin antaja tai tekosyyn antaja,mutta olisin hänen kumppanilleen kertonut uskottomuudesta jos hän olisi sitä minulta kysynyt. No lopulta kumppani tuli useaman vuoden pettämisen jälkeen tunnontuskiin ja kertoi pettämisestään.

        Se oli vaikea päätös,mutta on auttanut heitä parina rakentamaan suhdetaaan uudelleen ja rakentamaan suhteen avoimuudelle ja rehellisyydelle ja ennen kaikkea luottamukselle - onhan se tietysti vaikeaa aloittaa luottamuksen rakentamista uudelleen. Tähän löytyy monia hyviä keinoja - joko mennä johonkin avioliitto/parisuhdekurssille, Mennään Eteenpäin tai Helsingin NAMIKA:n avioliittoleirit kesäisin.


    • Irma Aukio

      Suosittelen hienovaraista toimimista - nimetön vihje voisi olla helpoin tapa toimia. Ei pettämistä tarvitse hyväksyä, ei edes toisten - ystävien. Hankala mutta niin tyypillinen tilanne, nainen on aivoitunut nuorena ja kaipaa hieman huomiota, toisin väärällä tavalla. Toisen avoin pettäminen avioliitossa on kohtuullisen ikävä asia - jos suhde ei toimi, siitä pitää lähteä kokonaan ei jäädä riippumaan.

      • kuuluukin.

        Mikä tekee pettämisestä ei hyväksytyn? Omistaako puoliso toisen,vai kuluuko siinä sukupuolielimet? Onko kumppani pettänyt,jos hänellä on ollut sukupuolisuhteita ennen suhdetta,tai eroamisen jälkeen? Entä kuuluuko sukupuolisuhteista tietäminen kavereille,tai ystäville? Kertooko oikea ja aito ystävä salasuhteesta ja mikä on se mielihyvä kerrottuaan asiasta? Onko ns.pettäjä huonoihminen? Jos ns pettäjä on onnellinen salasuhteessaan ,eikä tuota mielipahaa kenellekään, eikä levitä sukupuolisairauksia,niin miksi hän ei voisi elää omaa elämäänsä näin? Siinä on jokaiselle pohdittavaa.


    • säbää kehiin

      Kerran kaveri sanoi pettävänsä miestään sen takia, etä haluaa "säbää" elämäänsä, niin kerro ihmeessä hänen aviomiehelleen. Sillä jos järkevästi ajatellaan, niin et minusta toimi mitenkään väärin. Vaikka se tieto varmasti satuttaa henkisesti miestä, ikävä kyllä. Mutta riikkoontuupahan mieheltä ne mahdolliset "ruusunpunaiset silmälasit", joita nainen kaikin keinoin valheillään pitää ehjänä. Mutta silloin nainen varmasti saa "säbää" elämäänsä.

    • mutta puhdistaa

      Mulla on aivan sama asenne pettämiseen, koska siinäkin toimii ajatus, mitä itselle sitä muille. Eli en haluaisi elää itsekään pimennossa tai ainoana kaveriporukassa, joka ei tiedä miehensä pettävän. Siinä menisi kaverit uusiksi saman tien.

      Olen aikoinaan laittanut yhden likkakaverin kertomaan miehelleen, uhkana etten voisi olla muuten enää tekemisissä tämän kanssa. Ironia jutussa on se, etten enää näe heitä kumpaakaan, koska heistä syypää kaikkeen olinkin minä. Eli miehelleen olisi käynyt hyvin elää valheessa vuosia kunnes asia olisi varmasti jotakin kautta hänellekin paljastunut. Mutta ei voi mitään. Oma elämisen filosofia ja rehellisyys on pidettävä, muuten kaatuu samaan mätään kuin muutkin välinpitämättömät, elämälleen arvottomat ihmiset.

      Olen mm. joskus sanonut omalle siskolleni, että jos joskus pettää miestään pitää asian ihan vaan omana tietonaan, koska minulta tieto kulkee vain yhteen suuntaan, eli miehellensä. Siis tämä siitä huolimatta, että siskoni on minulle äärimmäisen rakas. Eli periaate ja oikeudenmukaisuus menee tässäkin ohi tärkeän ihmisuhteen.

    • jaikk

      Mä kertoisin kaverille, etten hyväksy sen tekemisiä ja että se loukkaa teoillaan perhettään ja sitä salarakastaan. Mä en kanssa hyväksy pettäjiä, mutta ei ole silti oikein puuttua myöskään toisten tekemisiin...mutta, joku raja...mä en oikeen tiedä miten itse tuossa tilanteessa toimisin, mutta kaverille itselleen tekisin ainakin selväksi, ettei minua kiinnosta kuunnella hänen salarakas-tarinoitaan ja etten hyväksy sitä mitä hän tekee, se miten kaveri reagoi tilanteeseen, voi paljolti määrärätä sen miten toimisin jatkossa..sanoisin myös, että miltä hänestä tuntuisi jos hänen miehensä pettäisi häntä, jollei hän itse osaa ajatella noin. Vaikea tilanne ja ärsyttää varmasti olla "mukana" tuollaisessa touhussa, vaikka vain sivusta katsojana...

    • ole rohkea

      Ilman muuta käräytä! Olin naimisissa miehen kanssa joka petti mua 7 vuotta, kaikki muut tiesi paitsi minä. Olen tuon kokemuksen jälkeen ehdottomasti sitä mieltä, että todellinen ystävä käräyttää ja kertoo. Miksi tekee jotakin, mitä e voi kertoa. Suomessa on vapaus erota, jos ei kiinnosta. Miksi pettää, kun voi avoimesti lähteä??? Kipeä totuus on parempi kuin salattu petos. Kerro, kerro ihmeessä!! Vaikka nimettömänä! Laita viesti sille miehelle, se tulee olemaan ikionnellinen tiedosta, ja hänen ei tarvita tuhlata vuosia tollaseen muijaan.

    • Mina099

      Mene hoitoon ÄKKIÄ.

      • Suomeen.

        Moraalinvartijoita? Entisessä Itä-Saksassa,Neuvostiitossa,Kiinassa ja USA:ssa lähi-idän maissa oli ja on tällaisia. Moraalinvartija seuraa tarkasti mitä tuttavapiirissä tapahtuu ja kertoo siitä asianomaisille.Moraalinvartija kertoo millainen on oikea ja hyväksytty tapa elää yhteiskunnassa ja parisuhteessa. Samoin moraalinvartija seuraa ja opastaa,millainen ja mitä voi tehdä,kun pari harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä.Tottakai moraalinvartija opastaa myös pukeutumiskoodissa,ettei paljasta ihoa näy,kuin enintään kasvoissa.Samoin moraalinvartija hankkii eläimille, karjalle ja muille kotieläimille vaatteita,ettei eläinten sukupuolielimet vaan näy. Jos tunnet itsesi moraalinvartijaksi,niin käräytä ihmeessä salasuhdetta harjoittava "ystäväsi"


    • JunttiMara

      Mitä pirua moista mietit jos toinen haluaa jakaa tavaransa, ei se pilalle käytössä menee. Voi olla että anto tekniikka korjaantuu. Oma ukkokin hyötyy.

    • nainen_30

      Juttele tän naisen kanssa ja kerro suoraan, mitä mieltä asiasta olet ja pyydä ettei hän avaudu asiasta sulle enää. Jos ja kun omat arvot sotivat pettämistä vastaan, ei silloin tarvi myöskään kuunnella tällaisia stooreja, jotka herkemmälle ihmiselle voivat tuottaa mielipahaa ja erinäistä myllerrystä sielun sopukoihin.

      Minusta toisten asioihin ei tarvi mennä puuttumaan, paitsi tilanteessa että petetty olisi sinulle todella läheinen ja tietäisit tämän haluavan kuulla, mikäli tätä petettäisiin. Tässä ko. tapauksessa pettäjä ja petetty eivät ilemisesti ole ihan lähipiiriäsi, vaan tunnet heidät etäämpää. Näin ollen todella suosittelen, että pidät näppisi erossa heidän asioistaan, mutta niiltä osin kuin se koskettaa sinua (katseleminen ja kuunteleminen tekee pahan mielen) sinulla on täysi oikeus pyytää näitä pitämään touhunsa omana tietonaan!

    • ...

      Jos joku tietäisi,että minua petettäisiin,tahtoisin tietää.Ehkä asiat ei muuttuisi mihinkään,mutta ainakin tietäisin.Siis kerro petetylle.Jos ei muuten niin laita vaikka kirje anonyyminä...tosin vaaranahan on että aiheutat surua myöskin tälle "onnelliselle" ystävällesi.

      • joku vaan

        Jos ystäväni puoliso yhden kerran esim. kännissä hairahtisi vieraisiin(tämä nimittäin voi sattua ihan kenelle tahansa) - tästä en tietenkään menisi mitään puhumaan. MUTTA jos ystäväni puoliso alkaisi vakituiseen tapailla toista naista niin ehdottomasti kertoisin ystävälleni asiasta. Ja ehdottomasti haluan että minulle myös kerrotaan jos puolisoni alkaisi pettää. Jos näistä vaiettaisi niin silloinhan ei enää voisi luottaa ystäväänsäkään.
        Olen kokenut sen että ihan lähiystäväpiirin sisällä mieheni rupesi touhuamaan kaverini kanssa (pidin häntä jopa ystävänäni). Kaikki muut meidän jengin ihmiset tiesivät paitsi minä itse - kukaan ei kertonut minulle. Onneksi sain melko pian parin kiiinni ihan rysän päältä. Suutuin koko jengiin kun kukaan ei minulle kertonut - se oli niin nöyryyttävää kun muisteli tilanteita missä oltiin parina yhdessä ja samassa pöydässä istui toinen nainen jolle oonellisen tietämättömänä juttelin omia asioitani. No menetin siis muutaman ystävänkin siinä samassa....
        EHDOTTOMASTI kerro suoraan ja välittömästi !!!! HUOM! ei se petos aina eroon johda - joskus siitä voi alkaa parempi arki jos asiat oikein käsitellään!


    • Kyti lisää..

      Sä et vaa tiedä muista vielä..

    • VASTUSTAN,½

      että lainaan txt: Palta on Uskottomuus. :D
      Täälä jotku sieluttoman jakorasiat kertovan löysästä vitustaan sekä miten sitä kannattaa levitellä. Toisinsanottuna hakevat kumppaneita uskottomuuspalstalta koska ovat itse uskottomia ja tahtovat viljellä tätä "ominaisuutta" myös muihin... Koska itsellä on niin heikko itseluottamus/arvostus eikä tahdo että olisi ainut näin suorkea maanpäällinen.
      Itse siis olen täälä koska on suomi24 etusivulla mutta kyllä vastailiat ovat ihan heitä jotka täälä uskottomuus sivuilla pyörii :D Hankkikaa elämä ja täten arvostus iteänne kohtaan.

      Aloittajalla:
      Ilman muuta kerrot... Jokaisella on oikeus tietää minkälaisen ihmisen kanssa viettä loppuelämän.
      Ja tehdä omat valintansa tahtooko jatkaa tämän kanssa.
      kenenkään ei pidä elää valheessa.. "ei sinunkaan"
      Puhdas omatunto on parempi kuin luppu kaveri
      Ilmoita nimettömänä.
      Tee se ajoissa, jokainen ylimääräinen päivä on pois miehen elämästä, koska elää valheessa EI TODELLISUUDESSA.

      Eki kuvastaa täysin myös minun kantaani.... Petetyllä on oikeus tietää, ajattele omalle kohdalle, haluaisitko elää elämäsi valheessa? Joskus saa kumminkin tietää, se on selvää kun tulee riitaa että nainen kertoo.... Paitsi että tuntuu niin heikkolihaiselta vosulta että taitaa jäädä muutenki pian kiinni ..

    • Puhdas sydän!

      itsellesi. Se on ansainnut pettämisen jälkeen kunnos naisen.

    • oikeus voittaa

      Jätä! Kerro heti, mutta älä kärsi turhaan toisen mokasta. Olet vain viestinviejä ja saatat jopa ratkaista pelin kaverisi hyväksi tällä.

    • käyrä korkealla

      Joku täällä jo ihmetteli kun mä en ole kommentoinut mihinkään mitään (aloituksen jälkeen oon laittanut vain yhden viestin). No, suurin osa vastauksista taisi olla sellaisia, jotka eivät olleet kommentoimisen arvoisia. Siellä "vinkkiä pukkaa" hoiti kiitettävästi p-an jauhamisen, siitä sai kyllä ihan makeat naurut...
      Toki oli ihan järkeviäkin, ei sentään ihan koko Suomi taida olla uskotonta sorttia. Heti alussa mua tietenkin kehotettiin hankkimaan se kuuluisa oma elämä (keksisivät edes jotain hieman omaperäisempää!) ja joku oikeasti fixu vastasi "et tainnut ymmärtää että hänellä on jo elämä, johon nämä petturit tunkevat kovaa vauhtia." Juuri näin!

      Joku pyysi ilmoittamaan mitä on tapahtunut. No, oon ottanut reippaasti etäisyyttä Rva Pythoniin. Nykypuheet (ne vähäiset) on sellaisia "kaunis ilma tänään" -juttuja. Hienovaraisesti on myöskin puhuttu Rva Pythonin salarakkaalle että tietääkö todella missä menevät. Arvattavasti hän ei suostunut ottamaan kuuleviin korviinsa että menossa voisi olla mitään muuta kuin vuosisadan rakkaustarina ja ah, he elävät elämänsä onnellisina loppuun asti eikä rva python puolestaan petä häntä koskaan.... niinpäniin.

      Noin sata vastaajaa sanoi "mitä se sulle kuuluu", mutta kun se tosiaan kirjaimellisesti sekä kuului että näkyi... niinpä olen parhaan kykyni mukaan pysynyt erossa kaveripiiristä silloin kun tiedän tämän "pariskunnan" siellä mukana hengaavan. Eipä kuulu ja näy ainakaan silloin.

      Käräyttänyt en ole heitä, en nimettömänä enkä nimellisesti. En kai sanonutkaan niin tekeväni, vaan miettiväni asiaa. Tiedän että välit katkeavat silloin lopullisesti, mutta hei, mä en todellakaan jää näitä paria ihmistä kaipaamaan. Nyt tilannetta voi tarkkailla ja kuulostella miten pythonin aviomiehellä menee... ja kaikki te, jotka vastasitte että teilläkin on salarakas, niin mistä tiedätte että mä en ole joku niistä teidän kavereistanne. Ette mistään.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2783
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2140
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1924
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1776
    6. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    7. 132
      1744
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe