kärähdys

uneton...

Nyt moni saa vapaasti haukkua minua. Joku käräytti rakkaani joka ollut minulle kaikki kaikessa kohta viisi vuotta. Sattuu saatanasti kun ei voi toisen kanssa olla, edes soittaminen ei käy kun kaulapanta tuli kaulaan. Tyhjyys on musertavaa. Ehdimme kuitenkin sopia ettemme toisistamme luovu, tuli mitä tuli. Jonkin aikaa tarvii vaan olla erossa kunnes tilanne rauhoittuu. Tässä on jo kuultu kaikenlaista haukkumista vaimon ja suvun puolesta. Minähän se tässä vietellyt ja väkisin toisen vienyt olen. Kysyn silti, miten rakastumiselta voi välttyä kun se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, täysin odottamatta, täysin tuntematonta ihmistä kohtaan. Yritin ja yritin kieltää ja monta kertaa päästä pois. Kolmen vuoden jälkeen sitä luovutti, ei tälle mitään mahda. Rikkoa perhettä en halua mutta ilman toista elämä tuntuu mahdottomalta. Koskaan itsestäni en olisi uskonut löytävän tästä tilanteesta, täysin selvää oli ennen,etten koskaan voisi edes ajatella naimisissa olevaan mieheen sekaantua. Koskaan en ole pettänyt puolisoani, erosin fiksusti ennen uutta suhdetta. Se on kuulkaas helppo tuomita kunnes omalle kohdalle osuu, itse tein samaa. Elämä se taitaa opettaa kovalla kädellä kulkijaansa.

20

999

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VAIMO nro 1

      Miehelle annetaan anteeksi, kun sehän on vain ikäkriisissään kärvistelevä heikko ja kakkonen on vamppi, joka on vietellyt miehen lähes aseella uhaten vuoteeseensa. Helpompi se on sinua tuntematonta , vapaata naista syyttää, kuin sitä omaa rakasta, jolla ei ori pysy tallissa.

      Mies varmaan odotti, että nyt vaimo ottaa eron ja hän olisi vapaa jatkamaan kanssasi. Mutta eikös mitä- vaimo haluaa jatkaa miehensä kanssa- meinaa varmaan, että kyllä se siitä paranee, kun pannaan kaulapantaan ja viedään terapiaan.

      En lähde tuomitsemaan. SInä olet tässä se vapaa osapuoli tekemään mitä tahdot.

      Itse vaimona pistäisin ukon pihalle. Kun se ei selkeesti halua pysytellä uskollisena.

      • kakkosnainen

        Oon aivan samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että 2. nainen on vapaa tekemään mitä tahtoo. Kiitos, minunkin päivääni ilahdutti suunnattomasti!:)

      • niin, mutta
        kakkosnainen kirjoitti:

        Oon aivan samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että 2. nainen on vapaa tekemään mitä tahtoo. Kiitos, minunkin päivääni ilahdutti suunnattomasti!:)

        Kait sitä nyt jonkinlaiset moraalisäännöt kaikkia koskee. Kukaan ei moraalisesti ajateltuna ole vapaa tekemään mitä haluaa ja mieleen juolahtaa. Minkälaisen kotikasvatuksen oletkaan mahtanut saada.
        Tulee mieleen Itänaapurit, jotka ottavat kaiken mitä saavat, välittämättä siitä kuinka moni putoaa siinä rytäkässä. Oletko sitä mieltä, että sinua saa kohdella myös samoin, vai koskeeko tämä oikeutus tehdä mitä tahtoo vain sinua? Kerronpa sulle, että elämä opettaa ja kyllä sinäkin joskus tulet vielä sen ymmärtämään.

      • kakkosnainen
        niin, mutta kirjoitti:

        Oon kyllä tajunnut sen, että elämä opettaa ja mielestäni myös minulla on aivan samanlainen oikeus ilmaista tuntemuksein täällä ja saada sinut ja kaikki muut ärsyyntymään. En toimi moraalisesti oikein, mutta ei toimi mieskään. Lohduttaudun sillä, että en ole ensimmäinen hänelle... Ja todellakaan pelkästään minua ei koske tuo vapaus, vaan aivan kaikkia. On niin perseestä nämä palstat, etten kovin suuresti ota itseeni eikä toivottavasti kukaan muukaan ota. Mitä näistä palstoista mukamas on edes apua?! Heti, jos oman mielipiteensä ilmaisee, saa vain töykeän vastaanoton, joten opetelkaa elämään ja ajatelkaa välillä myös omaa käytöstänne ja itseänne. En usko kukaan näilläkään sivustoilla, voi sanoa toimineensa mitenkään koko elämänsä ajan puhtaat jauhot pussissa. Ja syön sanani, otin itseeni! Ja myönnän sen, samoin kuin kakkosnaisena liikkumisen!

      • että otit

        itseesi, ilahdutti minun päivääni suunnattomasti.

    • 15

      opettaa, todella kovalla kädellä, totta tosiaan.
      Anteeksi vain, myötätuntoa ei tipu sinulle, mitenkään. Ajattelin kuitenkin valaista sinulle tilannetta sen petetyn vaimon näkökulmasta.

      Itse olen se petetty vaimo, miehellä myös pitkä salasuhde. Käry kävi, kun mieheni halusi lopettaa suhteen naiseen ja se ei naiselle käynytkään. Nainen käräytti mieheni, hyvä niin, mutta sain kaiken paskan niskaani, katkeran naisen tilitystä on kiva lukea ja saada niskaansa, kun oma maailma on täysin romahtanut.

      Olette molemmat, sinä sekä salarakkaasi sairaita, jos vielä kärynkin jälkeen jatkatte salassa, niin ettei mies eroa vaimostaan. Käske miehen selvittää asiat vaimonsa kanssa, anna heidän erota rauhassa ja jatkakaa sitten. Olet sairas päästäsi, jos vielä jatkat suhdetta salassa. Oletko koskaan suhteenne aikana ajatellut ketään muuta kuin ITSEÄSI? Itse olet myös vastuussa teoistasi ja minsuta on täysin ymmärrettävää, että saat vaimolta haukut. Totta, miestä ei väkisin raahata, mutta kyllä sinulla on ihan täysin oma päätäntävalta omista teoistasi. Ja tuolla teollasi olet loukannut tuota haukkuvaa vaimoa

      Totta, rakastumiselle ei voi mitään, mutta anteeksi vain, pidän sinua erittäin tyhmänä, kun suostuit olemaan kakkonen noin monta vuotta. Kyllä olisit voinut valita toisin, jos olisit ajatellut miltä vaimosta tuntuu.
      Minä halusin eron, ehdottomasti. Mies ei halunnut, oli jo aiemmin käryä halunnut lopettaa suhteen. Ja todella pyysin miestäni harkitsemaan tarkoin ja pyysin, että hän lähtisi naisen matkaan, olisin todella kestänyt tappioni.
      Ja te kun olette vielä keskenänne sopineet, että jatkatte, tuli mitä tuli. Sen kun, mutta älä jatka sairasta peliäsi salassa.

      Toivoisimpa, että ihmiset ajattelisivat myös muita. Eivätkä vain itseään....

      Toivon, että voit loppuelämäsi olla onnellinen tämän salarakkaasi kanssa julkisesti. Sait sen, mitä halusit.

      Itse en pystyisi kenellekkään tekemään noin, en vaikka kuinka rakastaisin.

      Koska tiedän, miltä tuntuu olla se petetty vaimo. Kumpa voisit kurkistaa sydämeni sisään, niin ymmärtäisit... ehkä...

      • mieltä siitä

        että sairas täytyy miehen todella olla jos vieläkin jatkaa peliään. Kun koko perhe on kärsinyt ja sitten kun kun kaikki rupeaa olemaan reilassa jotenkuten, niin sama paska uudestaan. Sellasta ei sitten koskaan enään anneta anteeksi.

      • uneton...

        Myötätuntoa en odota saavani. Itsekin tuomitsen itseni ja käytökseni täysin. Ajattelen monasti kuinka hirveä olen kaiken tän keskellä kun en pysty lopettamaan. Usein olen lopettanut mutta aina uudestaan jatkanut, välillä kuukausienkin ero ja jo tuntunut päässeen eroon. Aina vaan sorrun. En tiedä miten minusta tuli tälläinen heikko ihminen. Kävin vuosi takaperin terapiassakin, ei vaan sekään auttanut. Minusta ei ole lopettamaan, ainoastaan mies voi sen tehdä ja siihen sitten sopeudun.

        En tunne itseäni enään yhtään, teen kaikkea sitä mitä halveksin. Haukkumiset eivät auta mitenkään, en tiedä mikä auttaisi. Tuntuu kuin itse ei voisi päättää enään mistään, toinen vie miten tahtoo. Lopettaisin jos kykenisin. Ennen olin hyvin itsenäinen nyt tälläinen nyhverö.

      • 32
        uneton... kirjoitti:

        oikein nyt ajattelet tilannettasi, niin pystykö sanomaan ihan oikeasti olevasi todella onnellinen salamiehesi kanssa? Että se rakkaus voittaa kaiken, ja jos nyt mies todella eroaa ja menette yhteen, niin voitko sanoa olevasi todella onnellinen? Tuleeko siitä onni ja autuus?

        Jos näin on, niin ehkä sitten tuo kaikki on ollut sen arvoista.

        Vai onko mies edes eroamassa? Niinkuin itsekin sanoit, että jatkatte kun tialnne rauhoittuu, mitä tarkoita tilanteen rauhoittumisella??? Suostutko edelleen salasuhteeseen???

        Jos suostut, niin ihmettelen todella, kuinka pystyt.... Ja ihmettelen tätä miestäkin siinä tapauksessa, on kyllä miehessä munaa panna kahta naista, mutta ei ole munaa olla rehellinen edes tässä vaiheessa!!

        Ja mit'ä ihmettä odotit vaimon puolelta? Päähän taputusta vai? Vaimo voi olla aika romuna... tietysti eihän se nyt sinun vikasi ole, sinut kun on väkisin raahattu miehen sänkyyn vuosikausiksi.

      • toinen näkökulma

        Pettäminen tarkoittaa luottamuksen pettämistä. Sinulla ei ole ollut mitään syytä luottaa johonkin tuntemattomaan naiseen eikä mitään syytä myöskään miettiä hänen elämäänsä. Joten hän ei voi sinua myöskään pettää. Mutta sinun on tietenkin oletettu luottavan omaan mieheesi. Mutta hän petti sinut, petti sinun luottamuksen, vaikka olet hänen naisensa. Mies petti jotakuta joka hänelle on oletettu olevan arvokas. Mutta toiselle naiselle olet yhtä lailla tuntematon, jonka elämää hänellä ei ole mitään syytä miettiä. Hän tuntee ainoastaan sinun miehesi ja hänen käsityksensä sinusta on riippuvainen siitä kuvasta minkä miehesi sinusta antaa. Niin kauan kun toinen nainen ei satuta tai petä jotakuta hänelle läheistä ihmistä, hän tuntee että hän vain elää elämäänsä jonka varrelle miehesi on ilmaantunut. Hän ei elä sinun elämääsi, eikä tunne olevansa osa sitä. Miehesi sen sijaan on. Jokaisella tuossa kuviossa on mahdollisuus valita jääkö vai jatkaako. Toinen nainen ei voi jatkaa kuitenkaan kuviossa yksin.

    • poo2

      että miten on mahdollista, että et pettänyt puolisoasi kun olitte yhdessä? En ymmärrä, koska se että toiseen rakastuu noin palavasti, on juuri sitä pahinta pettämistä. Petasit uuden suhteen ennen kuin rohkenit erota? Millä puolustelet tekoa itsellesi? Et ilmeisesti millään, jos uni ei tule ja se kertoo siitä, että sisimmässäsi tiedät pettäneesi jo ennen virallista eroa?

      • uneton...

        Oma eroni tapahtui jo viisi vuotta aiemmin kuin tämä suhde alkoi, sillä ei ole mitään tekemistä tämän suhteen kanssa.
        Onni ja autuus? Onnellinen en ole, vain sen hetken kun yhdessä, muuten yhtä kärsimystä. Tuohon kärsimykseen on jo niin tottunut ettei muuta odota. Kierolla tavalla siitä nauttii.
        Tietysti haluisin hänet kokonaan, mutta en edes pyydä. En halua hänen eroavan. Itsekin tahtoisin olla jälleen oma herrani, en tiedä miten se onnistuisi. En tiedä miksen kykene lopettamaan. Olen rakastunut hullun lailla ja pelkkä ajatus ettei toista näkisi enää tuntuu liian kovalta kestää, siksi kai tyydyn edelleen tähän. Näkee edes joskus.
        Vaimoa ajattelen paljonkin, mitä kaikkea hänelle aiheutan, poden syyllisyyttä. Kaikki me aika romuina ollaan.
        En vaan tiedä miten lopettaa. Sairastahan tämä onkin.

    • hoitoo

      oikeasti, hakeudu hoitoon. Niin sairasta.

    • 13+1

      hyvin rakastunut mieheen, siksi erossaoleminen hänestä aiheuttaa noita oireita. Mies ei ole yhtä rakastunut, vaikkei varmaan hänkään ilman tunteita jutussa mukana ole. Puuttuu mieheltä rohkeus tehdä viimeinen ratkaisu. Jos jatkat salasuhdetta, saat edes joskus nähdä miehen. Jos et jatka, et saa enää ikinä nähdä häntä. Tässä nämä vaihtoehdot. Mies ei selvästikään ole eroamassa.

      • Ilmeisesti

        Ilmeisesti miehellä on tarkoitus pitää kummatkin naiset näinhän se menee. Niin vaimonkin on opittava miehensä jakamaan jos jatkaa suhteessa, niinkuin sinäkin olet ilmeisen valmis hänet jakamaan näinhän se menee miehen ei tarvitse luopua kummastakaan naisesta vaan saa molemmat. Näin se vain useimmiten on näissä suhteissa. Huomattu tämä ihan lähipiirissä monta tällaista miekkosta, onneksi nämä miehet ovat tietenkin aivan syyttömiä tällaisiin tilanteisiin.

    • lökol

      ei varmaan jätä tai eroa vaimostaan.. saat nähdä.. jos vaimo ei ole julma ja laita pihalle.. mollaa sinua vaimolle ja vannoo ikuista rakkautta ja parisuhdeterapiaa..

    • Hemlin

      Olen itse ollut samassa tilanteessa kuin sinä ja voin sen sanoa, että tuossa et muuta kun hajota itseäsi. Meillä homma jatkui 4-vuotta ja nyt kun jälkikäteen ajattelen, en voi kun ihmetellä, miten ihminen edes ajautuu tuollaiseen tilanteeseen. Mutta se rakkaus...Kokemuksesta voin sanoa, että jos mies on valmis pettämään vaimoaan,pettää hän myös sinua, jos yhteen menisitte. Itsellä kesti vuosia selvitä suhteesta, jollain lailla se vaikuttaa elämääni vieläkin, vaikka siitä on aikaa jo yli 10-vuotta. Tämä on kovaa tekstiä, mutta jos itsestäsi yhtään välität, koita repäistä itsesi miehestä eroon, muuten pilaat oman elämäsi. Tiedän sen tunteen, kun kuvittelee, ettei voi koskaan rakastaa ketään muuta ja ei voi elää ilman toista, mutta sitä elää jossain ihme huumassa ja onhan siinä se jännityskin, kun suhde on salainen. Mutta senkin voin sanoa kokemuksesta, että todellakin voi rakastua uudelleen, vaikka tuollaisesta suhteesta selviämiseen meneekin aikaa.

      • uneton...

        Kiitos kovasta järkipuheesta. Tajuan kaiken tuon itsekin. Moni sanoo tuhlaavani elämäni luuserimieheen joka ei eroamaan kykene koskaan. Olen monasti yrittänyt repäistä itseni irti ja hetkeksi onnistunutkin. Mutta mies palaa itkien luokseni ja sydämeni heltyy taas hänelle uudestaan. Pystyn kyllä irtiottoon mutta en kykene vastustamaan häntä hetken päästä. Haluan kyllä mutta en tiedä miten se tapahtuisi käytännössä. Jotenkin tuo mies taantuu lapsen tasolle ja saa minut tuntemaan itseni aivan hirveäksi ihmiseksi jos en anna kaikkea hänelle anteeksi ja anna uutta mahdollisuutta. Aivan kuin olisin tuon lapsen äiti ja kieltäisin häneltä rakkauden ja anteeksiannon. Hän osaa kierolla tavalla käyttää tätä kaikkea hyväksensä ja varmasti tekee sen myös vaimonsa kohdalla samoin. Hullua hullua hommaa. Mitä konkreettista voisin tehdä päästäkseni tästä pois?

      • 8+3

        häntä, et vastaa puheluihin, tekstareihin, sähköposteihin. Vaihdat vaikka numerosi. Et ole missään yhteydessä enää häneen. Ei ole muuta keinoa. Tee se. itse tulin jätetyksi kahden vuoden salasuhteen jälkeen: olin mielettömän rakastunut mieheen ja hän jätti mut kuin leppäkeihään, 'en jaksa enää tällaista' ja se oli siinä, ei viesteihin vastannut ei mitään. Surin pitkään, osin vieläkin..tajuta,ettei merkinnyt toiselle kuin halpaa hupia. Jätä se mies ennen kuin koet saman.

      • uneton...
        8+3 kirjoitti:

        Kerran todella lopetin vastaamasta hänen soittoihinsa. Mies vaihtoi itse numeronsa. Soitti minulle ja alkoi heti kertoa miten haluaisi kuolla pois tämän kaiken keskeltä, miten ei halua elää ilman minua ja pyysi apua eroamiseensa. Miten ihmeessä pystyt olemaan välittämättä toisen tälläisestä puheesta? Tuollainen mies osaa käyttää kaikki keinot hyväksensä, tietää heikot kohdat ja iskee niihin. Meillä on vielä ikävä tilanne että väkisinkin törmäämme toisiimme. Elämämme vain ovat kietoutuneet toistemme elämäntilanteiden ympärille tavalla jota ei pysty muuttamaan. Kumpa mies jättäisikin minut rauhaan, se tuntuisi olevan ainut keino irtaantua tästä kaikesta. Vaikka häntä rakastan tiedän kuinka typerää tämä kaikki osaltani on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      212
      34381
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      256
      22014
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      440
      11119
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      83
      7449
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6665
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      53
      5045
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      196
      4097
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      45
      1714
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      34
      1656
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1627
    Aihe