Minä olen varmaan esimerkki siitä, miten eron jälkeen ei kannata käyttäytyä. Suhde ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta loppujen lopuksi en kuitenkaan olisi halunnut erota. Emme vaan päässeet yhteisymmärrykseen tietyistä asioista, joten ehkäpä sitten yhdessä päätimme erota, tai kumpikaan ei pystynyt tekemään niitä myönnytyksiä, joita suhteen jatkaminen olisi vaatinut. No mutta itse asiaan. Heti eron jälkeen olin aika cool ja pystyin miettimään, että parempi näin. Ehkäpä jotenkin uskoin, että jotenkin asiamme vielä järjestyvät, kun otetaan hieman omaa aikaa. No näin ei käynyt ja sitten n. kk eron jälkeen minulla jotenkin pimahti. Silloin kait tajusin, että kyllä se oli nyt siinä. Aloitin aivan kauhean exän haukkumisen ja annoin tulla kaiken ulos, mikä paska hän olikaan! Sitä solvaamista kesti muutaman viikon tasasin väliajoin. Ja sitten hävetti. Välillä pyytelin anteeksi ja sitten taas annoin tulla. Sitten pystyin pitämään tauon kaikesta ja olo helpottui heti. Mutta perkele..mulla vaan kiertää päässä kaikki kokemani vääryydet ja tunnen, että mua on kohdeltu todella kaltoin. Ja exän kuuluu tietää se, joten mä annan taas tulla! Kait se pitää mua jo hulluna. Mä en pysty hyväksymään sitä, että se luulee, että se miten se suhteen aikana mua kohteli, oli jotenkin oikein. JA sen PITÄÄ se tajuta! Joten mä annan taas tulla..Mutta hitto. Ei tää auta mun olotilaa kuin hetkellisesti. Miten mä voisin jättää tän kaiken taakse ja olla miettimättä kaikkea sitä kokemaani vääryyttä. Mä jotenkin koen, että mun pitää vääntää rautalangasta exälle kaikki, mitä se teki väärin. Kun toisaalta, mitä väliä sillä enää mulle pitäis olla?? Jotenkin mä koen, että mun pitäis "korjata" ex, ja että mun elämä jotenkin alkais sujua, jos se tajuais miten paskasti mua kohteli. Kait mä olen ihan helvetin katkera sille. Ja nyt mua sitten vituttaa taasen se, että mä olen ollut näin "hullu" ja mitä se ajattelee musta ja kertoo ihmisille. Kaduttaa, hävettää, ja sitten taas alkaa se rumba, että mun pitää saada jotain oikeutta kaikelle kokemalleni vääryydelle! Hitto mä taidan olla sekasin...koskahan tää helpottaa ja miten tästä pääsis äkkiä eteenpäin...erosta on 3.5kk ja muutaman vuoden suhde.
päässä pimahti
arrrghhhh
8885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sähän kirjoitit niinku mun "kynästä" paitsi että vielä ollaan saman katon alla:( Mutta muutan kyllä heti kun saan kämpän...Mun mies on mua hallinnut alusta asti, en vain ole sitä tajunnut ajoissa:( 3 lastakin ollaan kuitenki tehty ja siksi tää ero on vaikeempaa...
teet tasantarkkaan hallaa vain ja ainoastaan itsellesi ja kyllä ex:si pitää sinua hullun ja epätasapainoisena. Eihän tuo ole tasapainoisen ihmisen käytöstä. Mutta tavallaan hyväksyttävää, kun ihmnen on katkera, Aikmutta katkeranakaan ei saa ylittää lain pykälää omalla käyttäytymisellään. Jos ex ei tajua niin hän ei tajua tai ei välitä ja piste, tee palvelus itsellesi ja lopeta turha itsesi kiusaaminen. Katkeruus syö ainoastaan sinun voimavarojasi. Aika parantaa pahimmat haavat. Asiat lakkaa satuttamasta, vaikkei toisen väärryyttä voi eikä tarvitse koskaan hyväksyäkään. Anteeksiantaminen on sitten toinen asia, jotku pystyy toiset ei.
vähän samoja tuntoja kuin aloittajalla. MUTTA olen miettinyt että eikö se olisi oikeastaan hyvä, jos edes yhden kerran avaisin suuni, ja antaisin tulla tuutin täydeltä miehelle, mitä hän teki ja miten se minua satutti?? petti esimerkiksi.
Tähän asti olen vain ollut suht hiljaa, ja yrittänyt olla kaveria kun hänelle se sopii. Tuolla raivoamisella pelkään välien katkeamista.. mutta eikö se helpottaisi vähän jos saisi kaiken ulos itsestä.
Toki sen täytyisi jäädä yhteen kertaan.. niin ettei siitä tule tapa, kuten aloittajalla.
Mitäs mieltä?
exästä jos koko ajan palaat kehää kiertäen sättimään.
Et saa mitään "uutta alkua" ellet anna asioiden olla ja unohda koko juttua.
Tottakai ihmiset näkee käytöksesi ja kukin tekee omat johtopäätöksensä.
joo...kyllähän mä tiedän tasan tarkkaan, että olipa hullua käytöstä itseltä. Ei nyt sentään mennyt mihinkään rikoksen puolelle ( no näin ainakin luulen..), eli en sentään päivittäin häiriköinyt enkä soitellut enkä henk.kohtasesti mennyt huutamaan. Lähinnä oli katkeraa tilitystä sähköisessä muodossa, jotka olisi pitänyt olla lähettämättä. No nyt olen tajunnut lopettaa. Nyt sitten vaivaa kauhea syyllisyys itseä kohtaan, että miten mä olin niin hullu, tai no tiedän sen, olin niinhelvetin katkera ( ja tietty vieläkin...)mutta miten mä en fiksuna ( no joo...oonkohan kuitenkaan...olenhan mä muuten...nyt napsahti?) ihmisenä tajunnut, että mähän vaan nolaan itteni täysin. Itsekunnioitushankin tässä kärsii, kun nyt ajattelee, että mua pidetään epätasapainoisena. Ja sitä mä varmaan vähän aikaa olinkin, siinä mielessä, että en osannut vetää rajaa siihen, että omia tuntoja ei kantsi tehdä tiettäväksi enää exälle. Onneksi oon sen nyt tajunnut...mutta miten tästä ittensä sättimisestä nyt pääse eroon...katkeruus on kyllä ihan perseestä! Täytynee vaan "antaa anteeksi" itelle ja exälle...
Sä haluat että hän katuisi ja myöntäisi että on tehnyt väärin. Silloin saisit rauhan. Mutta hän ei varmaan tule näin tekemään. Ehkä tietää että on tehnyt väärin mutta ei kadu aitosti. Sen takia sun on vaikeaa unohtaa ja päästää asian yli.
juuri noin. Luulen ( en siis tiedä..), että jos ex pyytäisi minulta anteeksi ja pahoittelisi tiettyjä asioita, myöntäisi minun olevan tietyissä asioissa "oikeassa", niin voisin päästää irti. Mutta nyt on tullut selväksi, että näin ei tule tapahtumaan. Pitää siis vain päästää irti ja olla välittämättä. Kun vain osaisi
Mitä sitä vatvot. Elämä menee eteenpäin ja aika kuluu halusitpa sitä tai et.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä: parikin äkkipoikkaistua ihmissuhdetta on palannut
pätkittäin kertomaan lopulta jonkun syyn ja pyytäneet anteeksi.
Tosin joidenkin vuosien jälkeen vasta.
Mitään "synnintunnustusta" et varmaan tule saamaan, muutaman ystävällisen kommentin,
koita repiä niistä kaikki irti minkä pystyt.
Ja Ystävän neuvo: tee ihan kaikkesi että asia loppuu jauhamasta päässäsi.