Miehen asuntoon asumaan?

miumau32

Puolisen vuotta seurustelua takana ja menee erittäin hienosti. Molemmilla takana avioliitto ja molemmilla liitosta yksi lapsi, iältään 3v ja 7v. Aikataulujen järjestely tuottaa välillä ongelmia koska miehellä on pitkiä työpäiviä, ja joskus työajat menevät pahasti ristiin omien töitteni kanssa.
Yhteen muuttamisesta on puhuttu, mutta en ole siihen vielä valmis. Kuitenkin tulevaisuutta ajatellen on avoliitto jossain vaiheessa edessä.
Ongelmaksi koen sen, että olen tottunut aina pitämään huolen talousasioista, ja minun on oltava taloudellisesti riippumaton kenestäkään toisesta. Entinen mieheni on toivoton rahankäytön suhteen joten minä huolehdin aina kaikki laskut ja ostokset. En tiedä miten uskallan lähteä omasta vuokra-asunnostani ja muuttaa miehen omistusasuntoon. Koen että hänellä on sitten "etulyöntiasema" eli olen heikoilla jos hän haluaakin joskus erota. Muutenkaan en tiedä sopeudunko ajatukseen siitä että asuisin lapseni kanssa miehen kodissa, vai jääkö asia vaivaamaan.

Rahallisestikin olen heikoilla, talo on iso ja pelkät ylläpitokustannukset varmaan enemmän kuin oma vuokrani. Eli en pysty mitenkään maksamaan puolta yhteisistä menoista ja olisi jatkuvasti tunne siivellä elämisestä. Miehelle tämä ei ole ongelma, vaan suurin ongelma on minun pääni sisällä. Mieshän jokatapauksessa maksaa talonsa kulut vaikka minä ja lapseni emme siellä asuisikaan. Muutostamme tulisi lisäkustannuksia ainoastaan veden kulutuksen, sähkön (lähinnä lisääntyneet pesukoneitten käyttökerrat) ja ruokakulujen muodossa. Ne lisääntyneet kulut minä tietenkin pystyn maksamaan ja vähän enemmänkin mutta en mitenkään voi maksaa puolta kaikesta. Olenko nyt vaan yliherkkä vai onko huoli ihan aiheellinen?

4

211

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sikaköde

      Et ole edes rakastunut kun ajattelet tollasta.
      Siis oikeasti sullahan on kaikki hienosti.
      Olet aivan liian yliherkkä, etkä koskaan pysty sitoutumaan yhteiseen elämään.
      Kitkuttele vaan itsekses.
      Toivottavasti mies tajuaa jättää sut pian

      • Yksi nainen.

        Minä kyllä ymmärrän aloittajaa oikein hyvin. Ehkä sinun kannattaisi odottaa vielä vähän aikaa, kun sinulla on lapsikin. Lapselle ei tee hyvää muuttaa koko ajan. Te olette vielä ensihuumassa.

        Yleensä yhteenmuutto hoituu siten, että huomataan että oikeasti asutaan yhdessä ja toinen käy kotona vain tsekkaamassa postit. Eli asia ikäänkuin hoituu itsellään. Teillä ei nähtävästi asia ole vielä niin pitkällä.


      • myös uusioliitossa!
        Yksi nainen. kirjoitti:

        Minä kyllä ymmärrän aloittajaa oikein hyvin. Ehkä sinun kannattaisi odottaa vielä vähän aikaa, kun sinulla on lapsikin. Lapselle ei tee hyvää muuttaa koko ajan. Te olette vielä ensihuumassa.

        Yleensä yhteenmuutto hoituu siten, että huomataan että oikeasti asutaan yhdessä ja toinen käy kotona vain tsekkaamassa postit. Eli asia ikäänkuin hoituu itsellään. Teillä ei nähtävästi asia ole vielä niin pitkällä.

        Jätä tuon pellen typerä kommentti pers....joku jätetty ukon kuvatus..pöh!
        Asu kuitenkin vielä lapsen kanssa..ehdit kyllä myöhemminkin muuttaa..
        Itsekkin tiedän sen, että kun huomaa "asuvansa" toisen luona melkein kokonaan, on aika miettiä sitä pölyyn jäävää omaa asuntoa ylimääräisenä... onnee! :)


      • miumau32
        myös uusioliitossa! kirjoitti:

        Jätä tuon pellen typerä kommentti pers....joku jätetty ukon kuvatus..pöh!
        Asu kuitenkin vielä lapsen kanssa..ehdit kyllä myöhemminkin muuttaa..
        Itsekkin tiedän sen, että kun huomaa "asuvansa" toisen luona melkein kokonaan, on aika miettiä sitä pölyyn jäävää omaa asuntoa ylimääräisenä... onnee! :)

        siksi en vielä olekaan muuttamassa, että lapset saavat aikaa tottua uuteen tilanteeseen.
        Taitavat kyllä olla aika tottuneita jo, ja me olemme kotona kaksistaan vain silloin kun mies on töissä. Vapaa-aika ollaan kimpassa, joko heillä tai meillä. Lemmikkien takia en voi käydä vain tsekkaamassa posteja, enkä aio niitä myöskään roudata edestakaisin kahden asunnon välillä päivittäin.

        Samassa asunnossa ollaan asuttu 6 vuotta eli lapsellani on täällä kaverit ja kaikki ennallaan vaikka erosimmekin hänen isänsä kanssa. Lapsen edun vuoksi mies muutti pois, ettei lapsen elämässä mene kaikki kerralla uusiksi.
        Ja ensimmäiselle pellelle tiedoksi että rakastunut kyllä olen, en vaan ole tyhmä.
        Enkä ole myöskään siivellä eläjä vaan kustannan mielelläni oman ja lapseni asumisen ja elämisen ihan itse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      154
      1363
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      946
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      598
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      570
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe