Muutama kuukausi sitten olin niin helvetin ihastunut ujoon erittäin kauniiseen tyttöön, joka jollain tasolla tykkäsi musta, mutta minä kuitenkin menin ryssimään asiat, kun hän oli niin ujo ja itse en tarpeeksi itsevarma vastatakseni sitä. Säheltämiseni oli hänelle tosi noloa ja niinpä hän sai tarpeekseen.
Olen jo päässyt yli ja yritän löytää seuraavaa kohdetta, mutta tuon tytön jälkeen ilmaantui ongelma, jota ei ollut olemassa ennen häntä. En osaa syttyä enää perusnäteistä tytöistä, vaikka hymyilisivät korvansa irti minulle. Olin niin intohimoisesti retkussa siihen yhteen ja kun se oli niin vähästä kiinni, positiivinen asennoituminen niihin vähemmän kauniisiin tyttöihin saa vain väsyneeksi, vaikka yrittäisinkin nähdä niissä jotain kaunista. Ja vaikka olisi miten hyvä luonne tahansa, ei vaan herätä mitään seksuaaliviettiä, vaan pitäisin korkeintaan ystävänä.
Saisin kauniinkin tytön, jos vain tekisin aloitteen, mutta en pysty, kun on kaikki itseluottamus mennyt. Kauniit tytöt eivät vain hymyile samalla tavalla, kun heillä on valinnanvaraa, korkeintaan harrastavat jotain silmäpeliä että "ehkä joo, jos se tekee jotain". Se ei kuitenkaan riitä antamaan rohkeutta tarpeeksi, että voisin olla välittämättä omista kehnonpuoleisista keskustelutaidoistani, vaan pelkään aina, että jos pyydän treffeille niin munaan ja itseluottamukseni romahtaa entisestään.
En vain haluaisi mennä suhteeseen jonkun vähemmän viehättävän kanssa, joka on lätkässä, kun en itse voi tuntea lähellekkään yhtä vahvasti. Kuitenkin jossain vaiheessa särkisin sen sydämen, kun en jaksaisi enää olla yhdessä pelkästä ystävällisyydestä. Tuntuisi vaan hyväksikäytöltä.
Helvetti kun en pysty kehittymään sosiaalisesti itsevarmemmaksi, kun kaveripiirit ovat menneet, kun kaikki kiinnostus on mennyt naisasioihini.
Olen yksin ja jumissa.
Olen jo päässyt yli ja yritän löytää seuraavaa kohdetta, mutta tuon tytön jälkeen ilmaantui ongelma, jota ei ollut olemassa ennen häntä. En osaa syttyä enää perusnäteistä tytöistä, vaikka hymyilisivät korvansa irti minulle. Olin niin intohimoisesti retkussa siihen yhteen ja kun se oli niin vähästä kiinni, positiivinen asennoituminen niihin vähemmän kauniisiin tyttöihin saa vain väsyneeksi, vaikka yrittäisinkin nähdä niissä jotain kaunista. Ja vaikka olisi miten hyvä luonne tahansa, ei vaan herätä mitään seksuaaliviettiä, vaan pitäisin korkeintaan ystävänä.
Saisin kauniinkin tytön, jos vain tekisin aloitteen, mutta en pysty, kun on kaikki itseluottamus mennyt. Kauniit tytöt eivät vain hymyile samalla tavalla, kun heillä on valinnanvaraa, korkeintaan harrastavat jotain silmäpeliä että "ehkä joo, jos se tekee jotain". Se ei kuitenkaan riitä antamaan rohkeutta tarpeeksi, että voisin olla välittämättä omista kehnonpuoleisista keskustelutaidoistani, vaan pelkään aina, että jos pyydän treffeille niin munaan ja itseluottamukseni romahtaa entisestään.
En vain haluaisi mennä suhteeseen jonkun vähemmän viehättävän kanssa, joka on lätkässä, kun en itse voi tuntea lähellekkään yhtä vahvasti. Kuitenkin jossain vaiheessa särkisin sen sydämen, kun en jaksaisi enää olla yhdessä pelkästä ystävällisyydestä. Tuntuisi vaan hyväksikäytöltä.
Helvetti kun en pysty kehittymään sosiaalisesti itsevarmemmaksi, kun kaveripiirit ovat menneet, kun kaikki kiinnostus on mennyt naisasioihini.
Olen yksin ja jumissa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuohan on suora kopio omasta elämästäni. Ainoa lisäys vaan, että minä sitten jossain vaiheessa vähän uskaltauduin juoksemaan niiden kauniimpien tyttöjen perässä. Noh, pakithan siitä joka kerta tuli.
Mutta sitten tuli vastaan yksi ihan kivannäköinen tyttö. Ei lähellekään samaa tasoa kuin nämä aiemmat. Mutta hän oli mahtava, hänen perheensä oli loistava ja hän välitti minusta todella paljon.
Päätin silloin, että ainakin yritän. Aluksi kiinnostukseni ei ollut kovin suurta häntä kohtaan. Mutta kun muutama kuukausi oli tapailtu/seurusteltu, huomasin, että pidän tästä mimmistä tosi paljon, enkä enää edes katsellut kauniimpien perään. Siitä sitten kehittyi kunnon suhde, jossa muutimme yhteen ja voin sanoa, että se oli nuoruuteni tähän saakka parasta aikaa.
Eli tosiaan tämä tyttö sitten kuitenkin jätti minut nyt alkuvuodesta ja minua harmittaa se todella paljon. Olen itse hieman syyllinen eroon kun keskityin liikaa kouluun, enkä huomioinut häntä tarpeeksi. Toisen mahdollisuuden haluaisin enemmän kuin mitään, mutta taitaa olla liian myöhästä :(
Nyt on sellainen fiilis, että vaikka Megan Fox tai vastaava tulisi minua iskemään, en pystyisi kiinnostumaan hänestä. Kun lopulta näin kuinka hieno ihminen tuo tavallisen näköinen tyttö oli, niin ihmisen ulkonäköpisteet ovat minun silmissä laskeneet aika paljon.
En tiedä auttaako tämä mitään, mutta halusin vain kertoa tällaisen näkökulman. Tsemppiä sinne ja kyllä sieltä vielä sulleki tyttö löytyy! =)
todella kaunis tyttökö on nyt oikeasti historiaa? Miksi olet epäsosiaalinen, oliko sulla yhteyttä häneen vaikka puhelinnumeroa tms. Voi kauniskin olla kiva ja elämäsi nainen. Tavisnaiset ne vasta julmia ovatkin ja antavat seksiäkin kelle tahansa...-
tämä keskustelu on niin utopistinen, että en edes tiedä mitä sanoa... huh huh, järki käteen pojat!
Ei hitto kun näen sitä lähes joka päivä ja aina kun sitä vilkasee niin tulee ammus tajuntaan, että toi on kaksi kertaa kauniimpi kuin maailman toiseksi kaunein tyttö.
Haluun sitä niin paljon, mutta en voi alkaa yrittää enää mitään kun muuten se pitää vain pinnallisena ja pakkomielteisenä, koska en tunne sitä niin hyvin, että voisin sanoa meidän kuuluvan yhteen.
Ei tässä järkeily auta, kun nämä hormonit eivät anna rauhaa. Kaikki muut ovat vaan niin peikkoja, kun se on maisemissa.
Tässä tarvitaan joku Megan Fox tyrkyttämään itteään mulle, että voisin päästää siitä irti.
minä ymmärrän sinua!
et ole pinnallinen. olit vain hyvin ihastunut, ja tämä ihastuksesi kohde nyt sattui olemaan mielestäsi älyttömän kaunis. samalla tapaa kun íhastuu naapurin maijaan, niin se erittäin kauniskin nainen viehättää, ihastut hänen toiveikkaisiin silmiin, söpöihin huuliin ja hymyyn, valloittavaan nauruun ja huumorintajuun...
MITÄ pinnallista tässä muka on, jos nyt tätä kunnolla kelaa, ihastunut kauniiseen ihmiseen?
mun paras ystäväni on tosi kaunis ja tunnen hänet erittäin hyvin, sekä ymmärrän miksi jätkät häneen ihastuu.. hän on erittäin kaunis ja herkkä, hyvin positiivinen ja iloinen ihminen, ja ujo tosiaan..
nyt katkesi ajatus enkä jksa kelata taaksepäin
mutta mulla oli yksi kysymys vielä.
mitä sä "teit", siis "sössit"?
OLET EDELLEEN IHASTUNUT SIIHEN TYTTÖÖN SELVÄSTIKIN
miksi ihmeessä hän pitäisi sua "pinnallisena"?
anteeksi vaan, mutta ota järki käteen, tuolla jossain on se sun ihastukses, joka on siis mielestäsi maailman kaunein tyttö, joten varmasti hän haluaa että hänestä pidetään ja haluaa että hänet hyväksytään sellaisena kun millainen hän on/miltä näyttää, niin miksi sinä olisit pinnallinen, jos tuon naisen ulkonäkö sinua viehättää? ei HÄN ainakaan sinua pinnallisena pidä, jos sinä kerran olet häneen ihastunut..
nämä suomi24 ämmät vaan pitää..
Häntä ei kiinnosta enää, kun tein itsestäni niin säälittävän, jotta olisin saanut anteeksi sen, että nolasin hänet.
Mitä muutakaan olisin kuin pinnallinen, kun olen vieläkin lätkässä, vaikka siitä on jo kohta vuosi kun retkahdin ja hänellä on erilainen huumorintaju enkä osaa edes sanoa synkkaisiko meillä? En halua yrittää panna parastani vain saadakseni hänet lähtemaan treffeille, koska pelkään, että meillä ei olisi kemiat kohdallaan ja sitten sydämeni vain särkyisi.
Tämä on vaan syvältä. En halua näitä tunteita häntä kohtaan, mutten osaa asennoitua positiivisesti ketään muuta kohtaan, koska tuntuu niin mahdottomalta, että voisin tuntea yhtä vahvasti ketään toista kohtaan.
"olen vieläkin lätkässä"
"enkä osaa edes sanoa synkkaisiko meillä"
"sydämeni vain särkyisi"
=OTA SELVÄÄ!
elät vain kerran, ja tulet koko sen ainoan elämäsi ajan tulemaan katumaan sitä ettet missään vaiheessa vain antanut mennä... kävelet vaan suoraan hänen luo ja kysyt "moi mitä kuuluu, oon aina halunnu tulla juttelee sulle, ja mietin et haluisitko joskus lähtee vaik kahville tai jotain?"
ei asia ole niin vakava, ja "tytöllä on erilainen huumorintaju", varmaan paljon terävämpi kun kaikilla peräkylien lissuilla yhteensä. jos kerran kemiat ei natsaa, niin ainakin sulla on luultavasti erittäin hauskaa treffeillä ja sulla on sentään treffikumppani jota kehtaa esitellä siellä kahvilassa;)
ottaisit nyt ilon irti::D en vaan jaksa kun kukaan ei uskalla täällä tehdä mitään:P
ps. "Häntä ei kiinnosta enää" SITTEN TEET ITSESTÄSI KIINNOSTAVAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
NYT LOPPU SE TUIJOTTELU, JA TEET ITSESTÄSI NÄKYVÄN!
KYSY/LAINAA HÄNELTÄ JOTAIN.
Lapset...
Olet joko 15 vuotias tai auttamattoman pinnallinen kusipää. Se ulkonäköhän on aina kaikki kaikessa, just joo. Ei kun vaan yrittämään sitten niitä toinen toistaan kuaniimpia naisia ja katsomaan kuinka monelta tulee pakit.
Kiinnostais kyllä että miten sä oot muka NIIN pahasti nolannut tän tytön tai itsesi, että et voisi antaa sitä anteeksi. Vai kuvitteletkohan vaan pahemmaksi sen nolaamisen kuin mitä se on oikeasti ollut? Vaikea sanoa kun ei tarkemmin tiedä..
Mut ymmärän kyllä täsmälleen sun tunteen tosta, että olet todella ihastunut, mutta et ole sitten varma siitä että synkkaako teillä. Mulla on ollut vähän sama juttu. Ihastuin erääseen todella komeaan ja karismaattiseen poikaan. Ja kuten sinäkin, ketään muuta kohtaan en ole kokenut näin vahvasti. Vaikka näkisin baarissa tai missä tahansa söpöjä poikia niin ne ei vaan hetkauta mihinkään. Mulla oli sama että ihastuin tietty ulkonäköön, mutta se sitten kyllä syveni ajan mittaan ja ihastuin pojan luonteeseen ja sellaiseen yleiseen habitukseen :D Kavereita ollaan ja ollaan jotenkin hyvin samanlaisia luonteita, mutta kun olen miettinyt sitä mahdollisuutta että seurustelisimme, niin en tiedä onnistuisiko se kuitenkaan ja synkkaisko meillä siinä suhteessa tarpeeksi.. Ja sitä surettaa ajatella :/ Eli ymmärrän tuon sun pelon treffeille pyytämisestä.
Eksyin nyt vähän aiheesta, mutta tiedän vaan hyvin miltä susta tuntuu. Ainakin luulen tietäväni. Ymmärrän myös että on vaikea unohtaa ja päästää irti (itsellänikin vielä vaiheessa tuon miekkosen suhteen). Jos joku henkilö on vaikuttanut itseen noin suuresti, niin voihan se olla että sitä ei koskaan tule unohtamaan. Tai sitten löytää jotain vielä parempaa ja pääseekin yli. Tuleepas hienoja elämän filosofioita.. Neuvoisin vaan sinua ottamaan sen riskin että pyytäisit sitä tyttöä ulos, vaikka pelottaisi tuo että synkkaako teillä sitten kuitenkaan. Eikö kannattaisi mielummin ottaa se riski, kuin että jäisit vaan vatvomaan ja ajattelemaan että "olisko sittenkin pitänyt"? Onhan se tietenkin pelottava askel ja jos oma sydän siinä sitten särkyykin. Kysymys onkin että uskallatko ottaa sen riskin. Jos et niin sulla ei oo oikeestaan muuta vaihtoehtoa kuin yrittää unohtaa. Itse yritän parhaillaan unohtaa tuon pojan josta kerroin, koska en voi häntä saada ja ei ole helppoa. Kipeää tekee, niinkuin yleensäkkin tällaisissa asioissa. Toivottavasti löydät jotain ratkaisua tilanteeseen ja tsemppiä! :) Ja toivottavasti sait tekstistä selvää tai että siitä olisi jotain hyötyä :D
En ole itseäni nolannu, tai varmasti olen, mutta ei haittaa. Mutta hänet nolasin kun yritin ensimmäisen kerran lähestyä: Suusta pääsi vain spontaanisti "älä mee"
Vastaukseksi tuli sellasella hiljasella, särkyneellä äänellä että "meen" (hän oli menossa bussille)
Onhan toi nyt aika noloa, jos se kuitenkin tykkäsi musta.
Sitten kun vielä sen jälkeen myrskyissäni menin purkamaan itteäni siitä sen kavereille, että mikä sillä on. Ei mikään fiksu siirto.
Parin viikon päästä kirjoitin hänelle kuitenkin runon ja kun annoin sen niin sain vastaukseksi sellaisen spontaanin kiitoksen eikä hän uskaltanut katsoa silmiin, joten mitä siitä voi päätellä... Sen jälkeen poistuin kuitenkin paikalta niin kuin olin suunnitellut.
Sitten kun taas nähtiin koulussa niin mun olisi kai pitänyt pyytää sitä treffeille, koska hän katsoi minua silmiin sillä tavalla, mutta niin kuin sanoin, en ollut hirveän itsevarma. Niinpä odotin sopivaa tilaisuutta eikä sellaista tullut vaan tuli sellainen yhtäkkinen nurkantakaa tilanne enkä osannut silloin avata suutani. Ja sitten homma meni sellaiseksi kiusalliseksi säheltämiseksi, josta en viitsisi kertoa. Se sitten loppui muutaman viikon jälkeen siihen, että hän kylmästi kertoi, ettei ole kiinnostunut.
Parin kuukauden päästä kuitenkin kysyin häntä ihan normaalisti treffeille, kun tunteeni olivat vähän rauhoittuneet ja ajattelin, että jokin olisi muuttunut, mutta enpä saanut muuta kuin halveksuvan naurahduksen ja sitten kun rupesin tivaamaan niin kielsi jyrkästi kaiken, että olisi ikinä ollut tippaakaan kiinnostunut.