Suutelu = Pettäminen?

-fanny

Itselläni on ongelma, sillä poikaystäväni petti minua noin 2 vuotta sitten. Baarissa ollessamme hän suuteli toista naista ja minä istuin vieressä ja näin kaiken. Lisäksi hän oli läheisissä väleissä naisen kanssa koko illan ja jätti minut huomiotta. Lisäksi tämä nainen oli vielä poikaystäväni exsän sisko, jota hän aina oli kehunut hyväksi ystäväkseen.
Ongelmana on, että en ole vieläkään pystynyt unohtamaan asiaa tai antamaan poikaystävälleni anteeksi. Tämä vaivaa paljon minua. Poikaystäväni on kyllä pahoitellut tekoaan ja sanonut ettei hän ollut ikinä kiinnostunut naisesta. Tätä minun on vaikea uskoa, koska näkemäni kertoi aivan muuta. Enkä ikinä olisi voinut kuvitella poikaystävälläni olevan tämän naisen tapaista hyvää ystävää. Poikaystäväni puolusti tekoaan sillä, että halusi kostaa minulle teostani, joka ei edes ollut oma syyni. Tämä tuntuu todella lapselliselta.
Mitä minun pitäisi tehdä? En haluaisi lopettaa muuten hyvää suhdetta, mutta en pääse eroon tästa asiasta. Onko teillä samantapaisia kokemuksia? Miten olette selvittäneet ne? Entä miten vakavana pettämisenä pidät suutelua?

11

4377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • afdobua89

      pidä kovinkaan pahana. joskus ihmisillä menee rajat yli vaikkei se seksuaalista olekaan ja suutelu nyt on joskus juuri tällaista, toisaalta vaikuttaa että suhteessanne jotain on vialla...

    • michelle_

      Itse en pidä suutelua edes pettämisenä. Eihän se tietysti kivaa ole itse nähdä, että poikaystävä suutelee toista, mutta jos saisin vaikka myöhemmin tietää, että kännipäissään pussaillut toista, niin en ottais pulttia. Tiedän itekin kuinka vaikeeta on joskus olla suhteessa, vaikka kuinka paljon rakastaisi, kun kuitenkin kivaa olla sinkkunakin ja nauttii uusien ihmisten tapaamisesta ja iskemisestä. En jaksa enää nykyään niin välittää vaikka itsekin pussailisin toista miestä viihteellä. Mielestäni seksi, numeroiden vaihtaminen ja toisen suhteen pitäminen selän takana on pettämistä. Kuitenkin elämässä on tarkotus pitää hauskaa, eikä ottaa asioita niin vakavasti. Sinuna kyllä antaisin poikaystävällesi anteeksi, varsinkin kun aikaa on kulunut niin paljon ja hän katuu.

      • Mies22vkl

        Kyllä toisen kanssa suutelu on monen mielestä pettämistä. Itse en ainakaan tätä hyväksyisi tai tekisi. Kannattaa tarkastaa poikaystäväsi kanta asiasta ennen kuin enempää muita miehiä suutelet jos et ole sitä vielä tehnyt.

        Haluja varmasti on, mutta minun mielestäni silloin jätetään kumppani ja aletaan sinkuksi. Tai sitten hillitään halut ja jatketaan kumppanin kanssa.


      • mies31vhki
        Mies22vkl kirjoitti:

        Kyllä toisen kanssa suutelu on monen mielestä pettämistä. Itse en ainakaan tätä hyväksyisi tai tekisi. Kannattaa tarkastaa poikaystäväsi kanta asiasta ennen kuin enempää muita miehiä suutelet jos et ole sitä vielä tehnyt.

        Haluja varmasti on, mutta minun mielestäni silloin jätetään kumppani ja aletaan sinkuksi. Tai sitten hillitään halut ja jatketaan kumppanin kanssa.

        Pakko kompata myös sen verran, että juuri kaverin kanssa keskusteltiin, mikä on pettämistä. Molemmat oltiin sitä mieltä, että kyllä suutelu on pettämistä. Suuteluhan on usein intiimimpää kuin rakastelu. Prostituoidutkaan eivät usein suostu suutelemaan, koska siinä on tunteet eri tavalla mukana. Jos oma tyttöystävä suutelisi muita miehiä, niin kyllä se suhde jäisi siihen...


      • T unteva

        En ikinä voisi suudella kenenkään kanssa "muuten vaan".
        Television "näin me tytöt/pojat imutellaan keskenään" pistää ihmettelemään, kuinka jotkut pystyvät sellaiseen.
        Muotiseksuaaliset tunteettomat ihmisraasut kyllä pystyvät uskomattomiin suorituksiin, mutta toivottavasti he ovat erittäin pieni prosentti väkimäärästä.


    • hduifgs

      Mielestäni kyse ei ole pettämisestä, jos hän tekee sen niin, että tietää, että sinä tiedät.

    • AD

      Jos miehesi suutelee toista naista ja jättää sinut huomioimatta niin se kuulostaa tosi itsekkäältä ja kakaramaiselta touhulta. Miehesi pitäisi tietää kuitenkin pettämisen raja ja varmasti tiedostikin sen, mutta halusi olla itsekäs ja pitää hauskaa sinut hyläten huomiosta. Oletko kysynyt mieheltäsi, että miltä hänestä tuntuisi jos tekisit hänelle samalla tavalla? Joillakin ihmisillä ei ole järkeä päässä ymmärtää itsekästä käytöstään ja pettäjä ihmisillä on todistetusti huonompi älykkyysosamäärä, kuin viisaimmilla ihmisillä. Mielestäni hyvässä suhteessa pitää puhua avoimesti toisen kanssa ongelmista ja sinun kannattaa tehdä hänelle selväksi, että mitä tapahtuu, jos hän suutelee muita naisia! Kunnioita itseäsi naisena, äläkä hyväksy kaikkea! Teidän pitää tehdä myöskin jatkossa sopimus siitä, että viihteellä hänen tulisi huomioida sinua riittävän usein. Pelkkä katsekontaktin pitäminen kumppaniin aina välillä on merkki toiselta siitä, että hän todella haluaa osoittaa luotettavuutensa myös viihteellä oltaessa.

    • Tessa79

      Jokaisella on tieysti oma raja, mitä pitää pettämisenä. Minun mielestäni suutelu on pettämistä, koska se kertoo, että on seksuaalisia haluja suudeltavaa ihmistä kohtaan. Suuteluhan on äärettömän eroottista ja seksikästä. Miten se saa väreet selkään ja poltteen alavatsaan.
      Miehesi todennäköisesti halusi tätä naista. Oletko valmis elämään sen asian kanssa? Ja jos hän tekee sinun nähtesi tuollaista, niin mitä hän tekee, kun et ole näkemässä. Suurin kysymys mielestäni on, pystytkö sinä elämään miehesi käytöksen kanssa? Se tuskin oli viimeinen kerta.
      Jos sinulla on jatkuvasti epäilyjä miehestäsi ym, niin silloin suhde kaatuu ennen pitkää. Se on vaan fakta. Itse en suostuisi elämään liitossa, jossa pitäisi joka kerran olla varpaillaan, kun mies lähtee ovesta ulos.

      • skörä

        Tätä on tullut kavereiden sekä poikaystävän kanssa mietittyä joskus että mikä lasketaan pettämiseksi. Ja siihen tulokseen on tultu molempien kanssa että kaikki sellainen on pettämistä, mitä ei tekisi samaa sukupuolta olevan kanssa. Oletuksena että on hetero.


    • minninnin

      Vähän riippuu paljonkin tilanteesta ja suutelytyylistä että lasketaanko se pettämiseksi vai ei!

      -Lasken pettämiseksi kielisuudelmat (oli sitte läpällä tai ei niin jos menee niin intiimiks imutteluks nii pitää siinä jotain tunnetta pelissä olla!)
      -Lasken pettämiseksi suudelman vastakkaista sukupuolta kohtaan. Eli esim meillä miehen kanssa on joskus läpällä kännissä "tapana" suudella muita miehiä ja naisia. Mieheni siis voi kännissä imutella miespuolisten tyyppien kanssa ja mä naisten. Tässä tilanteessa ei nyt haittaa jos on kieliki messis ;D! Ollaan siis molemmat täys heteroita ja tää nyt ei niinkään selvinpäin kännissä kauheesti mieleen tulis..Mut eiu sekää nyt niin paha oo jos joskus selvinpäinki jos tilanne on semmone nii joku läppä-suudelma!
      -Lasken pettämiseksi yleensäkin minkätyylisen nsuudelman tahansa mihin joko sisältyy tai ei sisälly tunnetta, joka on joko lyhyt pai pitkä, intiimi tai vähemmän intiimi, pitkä pussaus suulle tai lyhyt suukko suulle. Ellei kyseessä siis joku ihan TÄYS frendi pika-suukko/pusu suulle vähä niinku "läpällä" ja ehkäpä kännissä nii ei nyt lasketa missää tapaukses pettämiseks. Johon ei siis liity mitään tunnetta ja pitkää intiimiä suukottelua "aah ku haluisain tota".

      Näitä taas en laske pettämiseksi suutelussa...
      -Jos joku suutelee sua sun tahtomatta
      - jos joku suutelee sua sun tahtomatta ja olette kännissä ja et ole ihan kujalla..Sä joko oot sammunu tai semmoses höperö tilantees eli et tajuissasi ja saatat tottakai siin samal sun tahtomatta itse pussata tätä tyyppiä. Jos tää menee pidemmälle.. mies/nainen on hyväkskäyttäny sua ja sä et oo siis siinä tapauksessa pettänyt. Olet pettänyt jos oot ollu tajuissas kuitenkin tilanteessa ja tehnyt sen niin että oot täs maailmas koko ajan mukana.

      Mä pidän suutelua itse pettämisenä muuten. Olen tehnyt niin ja katunut asiaa ja kertonut miehelleni. Toinen kerta tapahtui tahtomattani, mutta kun tajuihin tulin niin tönäsin tyypin sivuun. En läppässyt jota kadun!

    • jo on

      Se äijä pitää sua pilkkanaan!!! Sit tulet tänne vinkumaan ja kysymään mitä teen mitä teen. Eks sä jumalauta osaa edes suuttua kun joku kohtelee epäoikeudenmukaisesti!!?? Sä joko jätät sen tai kärvistelet asian kanssa, ei siinä tartte kysyä muitten mielipidettä kun ei ne sun tahtoas voi määrätä. HALOO!!! HERÄTYS!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      204
      1481
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1144
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe