joustokeulasta

Avasin ja putsasin juuri eilen Sync Grind 423 joustokeulan. Sisältä löytyi vettä, kuraa ja yleisesti likaa. Veden määrä vaan yllätti, jousi oli kokonaan litimärkä, vaseliinia ei ollut enää jäljellä nimeksikään. Seuraavaksi keula olisi alkanut ruostua sisältä. Sisäputket olivat vielä kunnossa, joten putsasin, kuivasin ja öljysin ne uusiksi, samoin kuin koko jousen ja ulkoputkien sisäpinnat. Keula toimii erinomaisesti ja on turvallinen käyttää.

Keulan huolto suhteellisen lyhyin väliajoin on tosiaan aiheellista, löytö oli sen verran yllättävä. Tätä pyörää nyt sentään on säilytetty asiallisesti sisätiloissa varastossa eikä ulkona kastumassa. Joustokeulasta saa tappajan kun säilyttää pyörää ulkona ja jättää huollot tekemättä. Jokainen pyörä vaatii kuluvien osien vaihtamista, rasvaamista ja huoltoa tasaisesti vuoden aikana. Ulkona säilyttäminen on myrkkyä pyörälle kuin pyörälle. Etenkin etujousitetulle pyörälle, koska etujousi kerää vettä sisäänsä.

Keulan huolto sinänsä ei ole vaikeaa. Keulan alapuolen kuusiokolot avataan, sitten napautetaan vasaralla ulkoputket irti sisäpuolen jaloista ja avataan jousi yläpäästään, jolloin se tulee pois koko komeudessaan. Kuivataan osat ja putsataan, rasvataan ja laitetaan keula jälleen kasaan. Kuusiokolojen kiinnitys ensin ilman jousta jotta nollaputki kiinittyy kunnolla kuusikoloruuvilla. Sitten jousi paikalleen. Koko hoitoon menee maksimissaan puolisen tuntia. Manuskoita saa netistä jos katsoo tarvitsevansa sellaisen.
Keula tulee huoltaa 50 ajotunnin välein.
72697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Varmasti kaikki kirjoittamasi on täyttä asiaa, mutta sanoisin kuitenkin että jos ei yhtään tiedä mitä on tekemässä kannattaa antaa keulan huolto jollekin asiaan perehtyneelle tehtäväksi. Tämän foorumin lukijakunta pääsääntöisesti ei ole pyöräilyn harrastajia, vaan satunnaisesti pyörää käyttäviä joille ketjujen voitelukin usein on ylivoimaista.

Äänestä

voisit sitten neuvoa ilmajousitteisen keulan huollon :-)

Äänestä
  • Ilmajousitteisten kaulojen huollot tehdään ihan juuri valmistajien antamien ohjeiden mukaan :)
    Suurimmasta osasta kunnon keuloista löytyy kattavat "service manualit" ihan netistä.

    Äänestä

  • Pomppukeppi kirjoitti:

    Ilmajousitteisten kaulojen huollot tehdään ihan juuri valmistajien antamien ohjeiden mukaan :)
    Suurimmasta osasta kunnon keuloista löytyy kattavat "service manualit" ihan netistä.

    Ilmajousitteisessa keulassa on kaksi työvaihetta käytännössä lisää: muistetaan ottaa ilmanpaineet pois ennen kuin avataan keula ja muistetaan että ilman lisäksi keulassa on öljyt sisällä. Vaihdetaan huollon yhteydessä. Olipa todella vaikeaa. Ja ne manuaalit tosiaan löytyy netistä, mutta jos ei itse halua ruveta tekemään ilmakeulan huoltoa niin liikkeet huoltavat ilmakeulan ammattitaidolla.

    Äänestä

  • xc-fun kirjoitti:

    Lisäyksenä edelliseen: kunnon jousikeuloissa on myös öljyä sisällä. Ja sekin pitää vaihtaa valmistajan antaman ohjeen mukaisiin öljyihin ja ehdottomasti myös oikean öljymäärän mukaan.

    Äänestä

Jos tuo homma alkaa käydä liian vaikeaksi eikä jaksa hoitaa pyö
rää, kannattaa hommatajopo :D

Äänestä

Luulen kyllä että ei tuolla keulan sisällä oo mitää vettä ollu vaan öljyä. Ja mitään vaseliinia siellä ei pitäiskään olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

xc-fun kirjoitti:

Avasin ja putsasin juuri eilen Sync Grind 423 joustokeulan. Sisältä löytyi vettä, kuraa ja yleisesti likaa. Veden määrä vaan yllätti, jousi oli kokonaan litimärkä, vaseliinia ei ollut enää jäljellä nimeksikään. Seuraavaksi keula olisi alkanut ruostua sisältä. Sisäputket olivat vielä kunnossa, joten putsasin, kuivasin ja öljysin ne uusiksi, samoin kuin koko jousen ja ulkoputkien sisäpinnat. Keula toimii erinomaisesti ja on turvallinen käyttää.

Keulan huolto suhteellisen lyhyin väliajoin on tosiaan aiheellista, löytö oli sen verran yllättävä. Tätä pyörää nyt sentään on säilytetty asiallisesti sisätiloissa varastossa eikä ulkona kastumassa. Joustokeulasta saa tappajan kun säilyttää pyörää ulkona ja jättää huollot tekemättä. Jokainen pyörä vaatii kuluvien osien vaihtamista, rasvaamista ja huoltoa tasaisesti vuoden aikana. Ulkona säilyttäminen on myrkkyä pyörälle kuin pyörälle. Etenkin etujousitetulle pyörälle, koska etujousi kerää vettä sisäänsä.

Keulan huolto sinänsä ei ole vaikeaa. Keulan alapuolen kuusiokolot avataan, sitten napautetaan vasaralla ulkoputket irti sisäpuolen jaloista ja avataan jousi yläpäästään, jolloin se tulee pois koko komeudessaan. Kuivataan osat ja putsataan, rasvataan ja laitetaan keula jälleen kasaan. Kuusiokolojen kiinnitys ensin ilman jousta jotta nollaputki kiinittyy kunnolla kuusikoloruuvilla. Sitten jousi paikalleen. Koko hoitoon menee maksimissaan puolisen tuntia. Manuskoita saa netistä jos katsoo tarvitsevansa sellaisen.
Keula tulee huoltaa 50 ajotunnin välein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu