Olen huomannut tällä palstalla jännän asian. Täällä moni pettäjä puolustelee omaa käytöstään monenlaisilla syillä, milloin rakastumisella, milloin seksinpuutteella, milloin kulissiavioliitolla, tms. Mutta heti jos joku heittää kommentin, että miksi pitää olla petollinen ja miksi ei voi käydä vieraissa avoimesti ja salailematta ja sopia puolison kanssa avoimesta suhteesta, niin usein vastaukseksi tuleekin syvä hiljaisuus. Harvoin tämmöisiin kommentteihin tulee asiallista vastausta tai vastausta ylipäätään ollenkaan.
Siis oikeasti mikä siinä on niin vaikeaa ? Jos kerran on vaikea tyytyä vain yhteen kumppaniin, niin miksi ei harrasta ihan avointa polyamoriaa ? Tavallaan silloinhan ei petä, jos on sopinut asioista kumppanin kanssa etukäteen ? Ei tule stressiä kiinnijäämisestä, ei tarvitse puhua sontaa koko ajan, voi avoimesti tekstitellä muiden kumppanien ilman salailua, jne. Siinähän olisi monia etuja verrattuna siihen, että pitää nähdä hirveästi aikaa ja vaivaa, että miten sivusuhde onnistutaan pitämään salassa.
Vai onko kyse sittenkin siitä, että tästä salasuhteesta häviää hohto, jos siitä tuleekin julkinen ja luvallinen ? Että siinä ei silloin olisikaan enää sitä jännitystä ja kielletyn hedelmän makua, jonka juuri suhteen salailu tuo ?
Vai onko kaiken takana se, että avointa suhdetta ei ehdoteta kumppanille siksi, että silloin pitäisi tasapuolisuuden nimissä sallia myös kumppanille mahdollisuus maistaa vierasta ja monille se tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Mielummin valehdellaan kumppanille, jotta saadaan hänet pidettyä uskollisena.
Ihan rehellisesti ajatellen avoin vieraissa käynti on tuhat kertaa reilumpaa peliä kuin jatkuva salailu ja valehtelu. Miksi siis valehdella, jos vaihtoehtona on avoin parisuhde ?
Siis oikeasti mikä siinä on niin vaikeaa ? Jos kerran on vaikea tyytyä vain yhteen kumppaniin, niin miksi ei harrasta ihan avointa polyamoriaa ? Tavallaan silloinhan ei petä, jos on sopinut asioista kumppanin kanssa etukäteen ? Ei tule stressiä kiinnijäämisestä, ei tarvitse puhua sontaa koko ajan, voi avoimesti tekstitellä muiden kumppanien ilman salailua, jne. Siinähän olisi monia etuja verrattuna siihen, että pitää nähdä hirveästi aikaa ja vaivaa, että miten sivusuhde onnistutaan pitämään salassa.
Vai onko kyse sittenkin siitä, että tästä salasuhteesta häviää hohto, jos siitä tuleekin julkinen ja luvallinen ? Että siinä ei silloin olisikaan enää sitä jännitystä ja kielletyn hedelmän makua, jonka juuri suhteen salailu tuo ?
Vai onko kaiken takana se, että avointa suhdetta ei ehdoteta kumppanille siksi, että silloin pitäisi tasapuolisuuden nimissä sallia myös kumppanille mahdollisuus maistaa vierasta ja monille se tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Mielummin valehdellaan kumppanille, jotta saadaan hänet pidettyä uskollisena.
Ihan rehellisesti ajatellen avoin vieraissa käynti on tuhat kertaa reilumpaa peliä kuin jatkuva salailu ja valehtelu. Miksi siis valehdella, jos vaihtoehtona on avoin parisuhde ?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oikeassa olet ja voin vastata vain omalta kohdaltani. En koe, että salasuhde toisi enemmän hohtoa kuin stressiä. En koe myöskään niin, ettei kumppanini saisi käydä vieraissa. Totta kai saa. En kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaan, kun solmimme parisuhteen. Naivisti kuvittelin, ettei suvaitsevainen ihminen voi olla tässä suhteessa täydellinen tiukkapipo. Alkuhuumassa kuvittelee tuntevansa toisen. Tietenkin asiasta olisi pitänyt puhua, mutta emme puhuneet. Olen ehdottanut avoinat liittoa ja sitä, että hän kokeilee ihan rauhassa. Ei kiinnostanut.
kysyin silloin... ja vastaukseen sain... " no hölmö olen ollut"... en usko, en en en vaan usko!
Jos mielessä ei ole " rikosta" niin miksi ihmeessä hyvää herraa on tullut laivalle täysin varustettuna????
kyllä, jotain ei ole ihan OK.
Tai... jos tulee eroa niin asiaa muuttuu monimutkaisesksi...
esim. yhteinen koti,yhteinen yritys, lapset, omaisuus jne.
Ja mitä sitten? ei yhtään mitään, on tuhja olo... sanotaan niin että Tuhkimosta on tullut kurpitsa, eli ns. rakkauden vene ei kestanu no voi voi
Sananlasku sanoo että ei voi syödä ja säästää kakkua, mutta juuri tähän perustuu valehtelu.
Moni kokee että kaikki on ”hyvin”, mutta on vain niin epämääräisen paha olla. Kun tätä pahaa oloa ”järkeistetään”, niin selityksiä löytyy monta. Jotain tyhjyyttä kaiken hyvän keskellä koetetaan täyttää.
En tiedä on joillain joku intuitiivinen tietämys siitä, että kahden ihmisen suhteessa on jotain enemmän kuin pelkkä kaveruus. Sitä on ehkä koettu parisuhteessa, mutta sitten on menetetty tuo tunne. Sieluun on sattunut ja korvikkeeksi tarjotaan/haetaan vieraantunutta suhdetta. Kun ketään ei päästä liian lähelle (ns. iholle) ei kukaan satuta eikä loukkaa. On vai kaveruus / hyöty / käyttö suhteita.
Avoimet suhteet perustuva tälle pohjalle. Eivät kaikki ihmiset toki halukaan koskaan elämässään liian läheisiä suhteita. Ongelma lienee, että nämä ihmiset eivät nyt vain kohtaa toisiaan.
Se on vain niin imartelevaa ja itsetuntoa kohottavaa kohdata joku joka onkin aidosti rakastunut. Tähän lukkoon moni ajautuu. Rakastetuksi tuleminen vain on niin tärkeää, ei se, rakastaako itse. Mikä ettei, tuntuihan se jokaisesta erittäin hyvältä. Tähän kun rakennetaan niitä unelmia eli koteja ja lapsia, luopuminen noista on vaikeaa.
Valheella siis ylläpidetään sitä omaa unelmaa eikä haluta kohdata todellisuutta. Ei haluta olla ”raakoja” sille ressukalle, joka ei ymmärrä ettei hän nyt niin tärkeä ole.
Harvalla on rohkeutta julistaa tai kyseenalaistaa tätä poroporvarillisuutta niin, että oikeasti on avoin ja ilmaisee halunsa avoimeen liitoon. Ehkä he eivät vain siedä tilannetta että kun eivät itse osaa rakastaa, eivät hekään tule rakastetuiksi?
Jokaisella asialla on kääntöpuolensa. Jos ei yksi kumppani riitä niin miksi edes seurustella? Avonainen suhde varmaankin on parasta jos et ole vakavammassa suhteessa kenenkään muun kanssa. Jättäkää nyt raukat se seurustelu niille keitä ei muu suola janota.
kahden yksilön vapaasta valinnasta.
Mitenkä tuon ”vakavan” suhteen sitten määrittelee. Onko suhde vakava, jos asutaan yhdessä? Tehdään lapsia yhdessä? Eletään yhdessä vuosikymmeniä? Vai sittenkö kun ollaan avioliitossa, jossa tulee myös taloudellinen ”vakavuus”.
Jos molemmat ovat valmiita hyväksymään tilanteen, niin eihän mikään estä tekemästä niin? Jos ei muuta niin kokeilla, onko se itselle sopiva tapa.
Katollisissa maissa, jossa eron saaminen on ollut vaikeaa tai miltei mahdotonta, on aika yleistä ”avoin” liitto. Tarkoittaa että kummallakin puolisolla voi olla rakastaja tai rakastajatar. Toisaalta kun suomessa on huomattavasti helpompaa erota, niin täällä painottuu VAPAAehtoisuus.
Mielestäni ketään ei pidä pakottaa vastoin tahtoaan elämään sellaisessa suhteessa joka on vastoin omia arvoja, ei suljetussa eikä avoimessa.