Mitäpä jos

Suojeltaisiin ja suljettaisiin Pallas, Olos ja Harriniva, Pekonen ja Lomaolos. Jos jotakin unohtui, seuraava keskustelija voi lisätä listaan. Lisäksi lopetettaisiin autotestaustoiminta ja ajokoulu (en tarkoita sitä Hartikaista). Sitten nautittais niistä etelän turisteista, jotka vaeltais meidän hienoilla tuntureilla ja ikimetsissä. Me tietenkin eläisimme työttömyyskorvauksilla, jotka etelän veroamaksavat kaiken suojelevat viherpiipertäjät meille kustantaisi.
Mihin tarvittaisiin viranomaisiakaan kun väkeä olisi niin vähän. Eli puolet niistäkin kilometritehtaalle. Samalla voisimme verotulojen vähennyttyä lopettaa yli puolet kunnallisista työpaikoista, saisimme lopettaa sahaustoiminnan kun puun tuotanto loppuisi. Muutama koneyrittäjäkin saisi myydä traktorinsa ja ryhtyä keräämään puolukoita. Viettäisimme vapaaherran/rouvan lokoisia päiviä ja nauttisimme luonnosta. Olisi aikaa lohestaa, marjastaa ja metsästääkin - tai mitä kukin haluaakaan tehdä.
Muutamat kaupatkin siinä vois vielä pistää kiinni, kun ei olisi enää tarvetta.
Sitten vaan tehtäisiin halkoja toisillemme, eikä kukaan olisi enää kateellinen ja tämäkin palsta voitaisiin sulkea Muonion osalta!
5324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kyllä meän täytyis vielä nuo tunturit ja vaarat kunnolla sulkea ja suojella, ettei sinne vain etelän vaeltajat pääsis. Se on heti minulta poissa, jos on joku muu menossa sinne. Muuten kannatan aloitettasi täysin! :)

Äänestä
  • Mulle riittäs jos kunta jättäs yksityismaat omistajille.

    Äänestä

  • ghjöl kirjoitti:

    Mulle riittäs jos kunta jättäs yksityismaat omistajille.

    Tuleppa kokeileen sulkea...

    Äänestä

  • yx omistaja kirjoitti:

    Tuleppa kokeileen sulkea...

    se hyvä puoli jotta päästäis niistä turisteista, ne kun on nykyään ainainen riesa.

    Äänestä

  • pois ne kirjoitti:

    se hyvä puoli jotta päästäis niistä turisteista, ne kun on nykyään ainainen riesa.

    Joo. Kannatetaan lämpimästi. Ja hakattais kaikki vähänki suuremmat vaarat ihan paljaiksi, oli sitte valtion tai yksityisen. Saisima lissää tuntureita. Sitte vain laittaitaisimma joka saatanan vaaran päälle kaikki täytheen tuulimyllyjä ja myisimmä sähköä koko Suomeen. Ei kuulkaa tarttis marjoja ja hilloja rahantulon takia köykistellä. Olis se semmosta rahan tuloa meän suojelukunnale.
    Sitte muuttasimma kunnan uuveksi nimeksi Myllymuonio. (ei siis jonkun saman sukunimialkusen vuoksi vaan nimenomaan nuitten tuuliMYLLYJEN). Ja sitte nuo luonnonsuojelijat joutaisivakki lähteä tyystin pois ko ei täälä olis ennää mithään suojeltavaa. Jaa no ne saatanan sääsket tietenki... mutta otama ja rauhotamma koko vinkujan. Siinä se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suojeltaisiin kirjoitti:

Suojeltaisiin ja suljettaisiin Pallas, Olos ja Harriniva, Pekonen ja Lomaolos. Jos jotakin unohtui, seuraava keskustelija voi lisätä listaan. Lisäksi lopetettaisiin autotestaustoiminta ja ajokoulu (en tarkoita sitä Hartikaista). Sitten nautittais niistä etelän turisteista, jotka vaeltais meidän hienoilla tuntureilla ja ikimetsissä. Me tietenkin eläisimme työttömyyskorvauksilla, jotka etelän veroamaksavat kaiken suojelevat viherpiipertäjät meille kustantaisi.
Mihin tarvittaisiin viranomaisiakaan kun väkeä olisi niin vähän. Eli puolet niistäkin kilometritehtaalle. Samalla voisimme verotulojen vähennyttyä lopettaa yli puolet kunnallisista työpaikoista, saisimme lopettaa sahaustoiminnan kun puun tuotanto loppuisi. Muutama koneyrittäjäkin saisi myydä traktorinsa ja ryhtyä keräämään puolukoita. Viettäisimme vapaaherran/rouvan lokoisia päiviä ja nauttisimme luonnosta. Olisi aikaa lohestaa, marjastaa ja metsästääkin - tai mitä kukin haluaakaan tehdä.
Muutamat kaupatkin siinä vois vielä pistää kiinni, kun ei olisi enää tarvetta.
Sitten vaan tehtäisiin halkoja toisillemme, eikä kukaan olisi enää kateellinen ja tämäkin palsta voitaisiin sulkea Muonion osalta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu