Tilanne se, että parin vuoden ajan menneet asiat pikkuhiljaa alamäkeä, viime aikoina entistä enemmän. Mies soittelee "vanhoille hyville ystävilleen" (naispuolisille) kännissä yöaikaan yms., valehtelee asiasta, ei saa seksiä tarpeeksi usein (1-3 krt viikossa,on viikot muualla töissä)..käyttäytyy juovuksissa ilkeästi minua kohtaan,käy usein baarireissuilla, saa minut tuntemaan syylliseksi hänen käyttäytymiselleen. Itsetuntoni on nollassa, en pysty osoittamaan enää tunteita miestäni kohtaan, olen menettänyt luottamuksen häneen näiden asioiden myötä. Mietin mitä muuta hän on minulle valehdellut tai jättänyt kertomatta. Erosta puhuttu aiemminkin, ollaan aina tultu siihen tulokseen et vielä yritetään. Silti samaan on aina palattu, en sano et pelkästään mieheni käytöksen takia.
Taas ollaan siinä pisteessä et mietin otanko eron vai jatketaanko. Meillä on yksi yhteinen lapsi, joka hankaloittaa osaltaan päätöstä, yritänkö vielä lapseni takia, ettei joutuisi rikkinäiseen perheeseen.
Mies haluaisi jatkaa, painostaa minua nyt antamaan oman päätökseni, et voisi alkaa ´järjestelemään' asioita, jos haluan erota
Tunnen olevani niin umpikujassa, niin monesti ollaan tultu tähän samaan tilanteeseen takaisin, vaikka asioita on "yritetty" muuttaa. Tunnen niin suurta sääliä miestäni kohtaan, kuinka voisin jättää hänet jos hän haluaa jatkaa, tunnen syyllisyyttä, ajattelen onko hänen valehtelu ja nuo edellä mainitut tekoset sittenkään niin pahoja, riittäviä syitä oikeasti ottaa ero? Pidetäänkö minua heikkona, huonona ihmisenä , jos otan lapseltani pois perhe-elämän..
Mitä tässä tekisi? en pysty tekemään päätöstä, olo on niin ahdistunut..
Taas ollaan siinä pisteessä et mietin otanko eron vai jatketaanko. Meillä on yksi yhteinen lapsi, joka hankaloittaa osaltaan päätöstä, yritänkö vielä lapseni takia, ettei joutuisi rikkinäiseen perheeseen.
Mies haluaisi jatkaa, painostaa minua nyt antamaan oman päätökseni, et voisi alkaa ´järjestelemään' asioita, jos haluan erota
Tunnen olevani niin umpikujassa, niin monesti ollaan tultu tähän samaan tilanteeseen takaisin, vaikka asioita on "yritetty" muuttaa. Tunnen niin suurta sääliä miestäni kohtaan, kuinka voisin jättää hänet jos hän haluaa jatkaa, tunnen syyllisyyttä, ajattelen onko hänen valehtelu ja nuo edellä mainitut tekoset sittenkään niin pahoja, riittäviä syitä oikeasti ottaa ero? Pidetäänkö minua heikkona, huonona ihmisenä , jos otan lapseltani pois perhe-elämän..
Mitä tässä tekisi? en pysty tekemään päätöstä, olo on niin ahdistunut..
Vastaukset 7
Vanhimmat
"painostaa minua nyt antamaan oman päätökseni, et voisi alkaa ´järjestelemään' asioita, jos haluan erota "
"Tunnen niin suurta sääliä miestäni kohtaan, kuinka voisin jättää hänet jos hän haluaa jatkaa,"
Pane hänet saman asian eteen, että mitä hän haluaa. Ei eropäätös ole yksin sinun tehtävä, kun se kuitenkin tuntuu sinusta vaikealta. Kirjoituksen perusteella mies haluaa vielä vierittää syyn erosta sinun niskaan.
Mielestäni tilanne on sellainen, että teidän pitäisi erota.
Älä pelkää sitä ratkaisua, että hän haluaa erota, koska en usko että mitenkään muuten asiasta selviätte. Ala sinäkin suunnitella ainakin mielessäsi, miten asiasi järjestät, että et joudu ihan shokkiin sitten kun se päätös tulee vaan että sinulla on jo jotain konkreettisia suunnitelmia.
Sano miehelle, että haluat kuulla hänen mielipiteensä. Silloin hän ei voi syyllistää sinua päätöksestä. Jos miehen mielipide on, että erotaan niin hyväksy se. Sitten seuraa surutyö, mutta varmasti kestät sen.
Vie vuosia toipua erosta, mutta toipuminen alkaa heti päätöksestä.
Ja kannattaa muistaa, että jonkin loppu on aina uuden alku.
Kuten kirjoitin, mies siis haluaisi jatkaa. Sanoo et muuttuu, lopettaa alkoholin käytön, joka aiheuttaa yleensä nämä tilanteet. Muutosta on aina kestänyt sen muutaman viikon ajan, mutta sitten asiat taas leviää käsiin ja sama meno jatkuu.
Mies sanoo ymmärtävänsä jos haluan erota..silti saa tuntemaan minut et annan liian helposti periksi ja et olen loukkaantunut liian pienistä asioista..
että lupaa muuttua ja sitten syyllistää. Psykopaatti tekee juuri näin. Ei muutu, koska ei pysty. On kyseessä aivorakenne ja sen toiminta, mikä tällaista teettää. Kaikki jatkuu samanlaisena. Kysymys on siitä haluatko sen jatkuvan ja jaksatko vai et. Et kerro, minkä ikäisiä lapsia on ja montako.
Mutta suunnittele elämääsi eron jälkeen ennenkuin päätät mitään. Se selkeyttää ajatuksia. Vertää nykyistä elämääsi suunnitelmiisi ja punnitse niiden hyvät ja huonot puolet. Sillä tavalla saat varmuutta päätöksiisi olipa ne sitten puoleen tai toiseen.
Kun teillä tuntuu olevan keskusteluyhteys, kysy mieheltäsi, miten hän on suunnitellut järjestää sinun ja lasten asumisen ym. toimeentulon vai onko? Jääkö asia kokonaan sinun huoleksesi!? Siitä se suunnittelu alkaa. Ei tilenne voi olle sellainen, että miehesi sa vapautensa ja sinä vastaat kaikesta sen jälkeen.
Mielestäni kuulostaa pieneltä alkoholiongelmalta.. tai alkavalta ainakin..
Miehesi tulisi ottaa itteänsä niskasta kiinni ja kasvaa vastuulliseksi aikuisesti..
Vai psykopaatti ..joo..suoli24 puskalääkärit ne tietää! Huoh!
Eiköhän se ole tuo kuningas alkoholi, joka aina sotkee kaikki suhteet!
Ukot on suomessa niin heikkoluontoisia, että viinaa pitää saada, vaikka tietävät varsin hyvin, että ilman pitäisi pystyä olemaan...piilojuoppoja koko sakki!
Ei niin pientä syytä, etteikö suomiukko kaivais sen pullon esiin ja vedä perskänniä!
Pullo niille on se ykkösmorsian, aina!
Et sinäkään AP pysty sille kilpaileen.Ota muksu ja lähde...joku viinaton ukko saattaa vielä löytyä, sinullekkin! :)
Vaikka syyllistämistä en kyllä ymmärrä..
Miten miehet voikin olla sellasia.. Itsekin pähkäilen vähän samojen asioiden kanssa, sen takia vilkaisinkin tänne keskusteluun. Tosin meillä ei sitä alkoholia ole niin paljon mukana.. tosin sitten kun on niin vedetään kurkusta alas ja pelataan puolet säästöistä :( ..
Tuntuu pahalta miten sitä on voinutkin erehtyä ihmisestä niin paljon, vai onko aika vaan muuttanut.. vai onko mieheni niin kiero/manipuloiva että on valehdellut oman todellisen luonteensakin.. Tuntuu niin petetyltä ja kuinka olisin pettänyt lapsetkin ja häpeän asiaa niin etten kenellekään tunteitani ole kertonut.. En tiedä pitäisikö vaan turtua ja elää jotenkin tässä kunnes lapset kasvaisivat isoksi vai olisinko silloin jo täysin kuollut sisältä..
Tuntuu kuinka mieheni haluaisi kontrolloida kaikki miten elän, pitäisi juosta hänen luokseen heti kun jotain pyydetään tekemään ja minusta ei ole muuhunkuin lapsia vahtimaan, jotta hän voisi elää elämäänsä niin kuin haluaa! Yleensä en saa edes kasvojani pestä illalla rauhassa kun jo huudetaan mihin olen mennyt, kun lapset tekee sitäja tätä...
Ja lähelle ei tulla paitsi jos haluaa p****a.. Mitään ei huvita enää tehdäkään esim.maalata, kun ahdistaa jo se käytös/sanat mitä onkaan joka saa oloni taas huonoksi asiasta kuin asiasta...
mutta jopa edes vähän helpotti että tähän jotain valitin..
vaikka kai miehessäni hyviäkin puolia on..