Pahinta on tää tyhjyys...tuntuu, että elämä vähän niinkuin valuu ohi, joku on sammuttanut valot. Elämä vaan jatkuu, mutta aika vaikea löytää siihen nyt järkevää sisältöä. On vanhemmat, ja varsinkin tosi läheiset välit äidin kanssa, on ystäviä, on työpaikka, harrastuksia...tiedän kyllä, että mulla olisi syytä olla kiitollinen monista asioista. Ei mun elämä ole pelkkää tyhjyyttä, moni samois päinvastoin, elän aktiivista elämää. Mutta ne ei tiedäkään tätä tyhjyyttä mun sisällä. Kukaan ei enää rakastakaan mua. Tai rakastaa...mutta ei ole sitä elämänkumppanin rakkautta enää. Haaveet murskana yhteisestä tulevaisuudesta ja perheestä. Mä olisin jo niin halunnut kokea sen. Mä olisin valmis...onhan näitä sydänsuruja koettu ennenkin, mutta jotenkin tää tuntuu nyt niin pahalta, kun oikeasti luuli, että tässä se nyt olis. Ihminen ketä mä olen odottanut ja kenen kanssa unelmat on turvallista toteuttaa. Mutta ei. Kyllä mä tätä yksinäisyyttäkin kestän, mutta se on tää tyhjyys ja pelko siitä, että tätäkö tää nyt on ja kuinka pitkään. Mä haluisin jo kokea sen kestävän onnen. Välillä tulee edelleen ihan ihme tunnetiloja, eikä meinaa vieläkään uskoa, että tässäkö tää nyt oli. Olenko mä oikeasti nyt yksin? pitäis taas joskus uskaltaa aloittaa alusta ja haaveilla ja uskoa. Pelottaa, että mitä mun elämästä tulee, olenko mä aina sisältä näin tyhjä. Enkö mä osaa enää tuntea iloa niinkuin ennen? Mähän olen iloinen, positiivinen ihminen! Mikä mulla on ja koska tää menee pois tää paha olo...tuleeko musta vielä onnellinen. Millä mä täytän tän tyhjyyden, kun mikään ei tunnu täyttävän sitä tyhjyyttä, jonka tää pettymys tuotti. Erosta 4kk. Mä haluisin jo olla onnellinen, miks se kestää...eikö tätä voi nopeuttaa, mun elämä menee hukkaan...siltä tuntuu
Tyhjyys sisällä
kulkuri...
3473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin kuvailet tuon tyhjyyden tunteen, itsestäkin tuntuu, että valot on sammutettu, värit näyttävät sameammilta ja maut ovat vain puolinaisia. Elämä tuntuu kuin puolikkaalta! Katselen hymyileviä pareja ympärillä ja mietin, että tuollainen minäkin vielä olin jokin aika sitten ja nyt hapuilen viereltäni vain tyhjää!
Eikä asiaa helpota se, että toinen osapuoli jo hehkuttelee omaa onnellisuuttaan toisaalla jonkun toisen kanssa ja itse olen niin tyrmistynyt, että välillä hengittäminenkin käy työstä.
Miten sen tyhjyyden sisältään täyttää, hyvä kysymys!! Ei ainakaan alkoholilla tai laastarisuhteella, ne olen ainakin omalta osaltani hylännyt. Ehkä se tyhjyys täyttyy, kun se murentunut itsetunto kohenee ja olen ystävystynyt uudelleen itseni kanssa...
Voimia sinulle!!!
Ihan kuin olisit minä.. Erosta on kuukausi ja silti välillä ihan itku kurkussa. Pahin shokki nyt mennyt jo ohi. Oikeasti ekoina päivinä sain suorastaan paniikkimaisia itkukohtauksia ja oli ihan vaikea hengittää välillä. Eroa oli todella vaikea uskoa todeksi. Koko tulevaisuus vedettiin jalkojen alta. Ei ollut pettämistä tai mitään, mutta viaton en ollut kuitenkaan. Välillä sitä herättelee toivoa, että jos kuitenkin saisi pelastettua koko homman. Välillä miettii että olisi helpompi vihata kuin kaivata entistä rakasta. Hän haluaa jatkaa ystävinä, mutta itse haluaisin karata koko Suomesta. Alkoholin päätin jättää ainakin elpymisen ajaksi, koska se on huono lääke sydänsuruihin. Tämänhetkinen kylmyys ja tyhjyys sisällä on jotain hirvittävää. Ja kaikki tuntuu turhalta ja tarkoituksettomalta. Mutta kyllä sen tietää että hyvät ajat vielä koittaa. Siihen voi mennä aikaa, mutta pakko sitä on elämää joskus jatkaa taas. Elämä ottaa ja elämä antaa. Vielä pari vuotta sitten ihmetteli, että kuinka elämä voi ollakaan niin hyvää. Silloin onnistui niin moni asia ja ihmissuhteissakin meni hyvin.
sulle oikein sanoin ajatukseni, mikä tuli lukiessa mieleen... Tee mielikuvaharjoitus: Kiitä tuota ihmistä. Kiitä siitä, että hän oli olemassa ja siitä että rakastit. Sano sitten: Hyvästi. Päästät irti. Tallennat vain pari kauneinta muistoa, joille hymyilet sitten joskus. Lopuksi: Hyvä elämä on sun hallinnassa, se ei tule muista ihmisistä, olkoot kuinka rakkaita hyvänsä.