vammat ja urheilu

Täällä on ollut aikaisemmin puhetta eri
urheilulajien vaarallisuudesta ja vammojen
saamisesta niissä.
Asiasta kiinnostuneiden kannattaa vilkaista tämän
päivän (pe 14.syyskuuta) Helsingin Sanomien
urheilusivuja, joista eräällä on tilastoa asiasta.
Vammoja eniten näkyy aiheuttavan judo, vähiten
golf; monet palloilulajit ovat taas
vaarallisempia kuin esimerkiksi karate.
211826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Aika yllättävää, että palloilulajit ovat
vammatilastossa noinkin korkealla, mutta eiköhän
asia tunneta monessa perheessä, jossa on niitä
harrastavia lapsia.
Golf ei aiheuta liiemmälti vammoja, mutta
saattaahan senkin pelaamisessa menehtyä vaikkapa
sydänkohtaukseen.

Äänestä

Toisaalta jää tuossa yhteydessä vähän avoimeksi
kysymys, minkä tasoinen loukkaantuminen katsotaan
vammaksi.

Äänestä

Olisi mielenkiintoista tietää, miksi nimenomaan
judo aiheuttaa eniten vammoja. Kuuluuko se alan
luonteeseen vai onko koulutuksessa vikaa eli
ollaanko dojolla varomattomia?

Äänestä
  • Judo on pehmomaineestaan huolimatta ehkä rajuin
    kamppailu laji. Judossa kamppaillaan jo aivan
    vasta-alkajien harjoituksissa. Kyseessä on
    heittoja ja sidontoja ja niiden hallitseminen on
    tärkeää. En tuomitse judoa mitenkään mutta tämä
    seikka pitäisi kertoa vasta-alkajille että heitot
    pitää osata hallita. Muuten seurauksena voi olla
    solisluu tai kylkiluu murtumia. Vammat
    sattuvatkin useimmiten vasta-alkajille jotka
    eivät hallitse kehoaan kun ovat tehneet heiton
    vaan romahtavat heitettävän päälle. Judo on
    omasta mielestäni yksi hienoimmista lajeista mitä
    voi urheilussa olla ja toivon sille suurempaa
    arvostusta.

    Äänestä

Eks sä tajuu, että jos noi urheilijat lopettais
mössöjen vetämisen, niin ei niitä vammojakaan
olis niin paljon, elikkä ei ne vammojen määrät
johdu mistään lajista suoranaisesti, vaan ihan
muusta!

Äänestä
  • Mitä on mössöjen vetäminen? Tuntematonta minulle.

    Äänestä

  • Eivät urheilijat mössöjä vedä. Lajista ne vammat
    johtuvat, osin myös ohjaajista.

    Äänestä

  • ovio kirjoitti:

    Eivät urheilijat mössöjä vedä. Lajista ne vammat
    johtuvat, osin myös ohjaajista.

    Siis mössöjen vetäminen (käyttö) on anabolisia
    steroideja ,testoja, kasvuhormoneja,
    astmalääkkeitä, epoa ym. ym...
    Ja aivan varmasti urheilijät käyttävät mössöjä!
    Kylläpä joku on vielä tietämätön.........

    Äänestä

  • MR.Winstrol kirjoitti:

    Siis mössöjen vetäminen (käyttö) on anabolisia
    steroideja ,testoja, kasvuhormoneja,
    astmalääkkeitä, epoa ym. ym...
    Ja aivan varmasti urheilijät käyttävät mössöjä!
    Kylläpä joku on vielä tietämätön.........

    Luultavasti vaikkapa judon vammojen syy on
    pääosin jokin muu kuin kyseiset mössöt.
    Se tietämisestä.

    Äänestä

  • MR.Winstrol kirjoitti:

    Siis mössöjen vetäminen (käyttö) on anabolisia
    steroideja ,testoja, kasvuhormoneja,
    astmalääkkeitä, epoa ym. ym...
    Ja aivan varmasti urheilijät käyttävät mössöjä!
    Kylläpä joku on vielä tietämätön.........

    Kyse on tilastossa suurelta osin
    harrastelijoista. Tuskinpa niissä juurikaan
    mössön käyttäjiä on.

    Äänestä

Vakuutus ei poista vammmaa eikä vähennä kipuja
mutta korvaa kuluja; kannattaa harkita sen
ottamista, mutta samalla tutustua tarkasti sen
ehtoihin, eli siihen, mitä se nimenomaan ei kata.

Äänestä
  • Esim. urheiluvakuutus korvaa vain urheilussa
    valvotuissa olosuhteissa syntyneen äkillisen
    vamman. Jos vamma on syntynyt pitkän ajan
    kuluessa, ei vakuutus yleensä tule apuun.

    Äänestä

  • Parantelen itse nyt käsivammaa, viikkokausia. En
    edes tiedä, tuleeko kunnnolliseksi. Vakuutus
    maksaa kyllä hoitokulut, mutta ei maksa sitä,
    että jää osa kauden maksetuista harjoituksista
    käyttämättä.

    Äänestä

Olisi otettava myös huomioon lajien levinneisyys.
Jääkiekon pelaajia on paljon enemmän kuin
budolajien harrastajia, näin ollen
jääkkiekkoilijoiden joukolla myös on enemmän
mahdollisuuksia loukkaantumisiin. Miten lienee
tilasto laadittu?

Äänestä

Urheilun luonteeseen kuuluvat vammat, aivan kuin
liikenteeseen kuuluvat liikenneonnettomuudet.
Varovaisuudella kumpiakin voidaan välttää, mutta
ei poistaa kokonaan. Mitä rajumpaa urheilu on,
sitä enemmän on vammautumisia.
Tässä on tavattoman suuri vastuu ohjaajilla.
Vamma on aina ikävä asia, vaikka vakuutus kuinka
sen korvaisi, ei vain sen saajalle, vaan myös sen
mahdolliselle aiheuttajalle.

Äänestä
  • Onko järkevää esim.karatessa suorittaa lyhyitä
    otteluharjoituksia ilman käsineitä? Tällaista
    tapahtuu.

    Äänestä

  • mart. kirjoitti:

    Onko järkevää esim.karatessa suorittaa lyhyitä
    otteluharjoituksia ilman käsineitä? Tällaista
    tapahtuu.

    myöhään vastaan mutta vastaan kuitenkin- karate ei ole täyskontaktilaji! jos otteluharjoittelussa tulee (pahoja) osumia, on vika harjoittelijoissa... karatessa ei viedä lyöntejä/ potkuja täydellä voimalla perille asti, joten periaatteessa ei suojiakaan tarvitsisi.

    Äänestä

Joka urheilee, ei tervettä päivää näe, kuuluu
vanha sanonta.
Taitaa olla pitkälti totta.

Äänestä
  • Toisaalta voi sanoa, että siltä, joka ei harrasta
    liikuntaa tai urheile, jää moni terve päivä
    näkemättä.

    Äänestä

Esimerkkejä eräästä karateryhmästä:
- Alempi vyö sai kokemattomuuttaan ns.
otteluharjoituksessa potkun korvaansa: tärykalvo
rikkoutui.
- Oli istuttava selkä seinää vasten polviin
nojaten; nivelsiteet venyivät, toinen polvi alkoi
vaivata.
- Selällään maaten nostettiin kantapäitä ylös
lattiasta pitäen niitä 10 cm:n korkeudella
maasta: ristiselkä alkoi vaivata.
- Otteluharjoituksessa (ilman käsineitä) sormi
meni sijoiltaan.
Nämä vain muutamina esimerkkeinä. Herää vain
kysymys, pitääkö harjoittelun olla sellaista,
että vammat ovat siinä hyvin mahdollisia. Vamman
saanut on osan aikaa pois rivistä, joskus voi
luopua kokonaankin. Olen huomannut ulkomaisten
ohjaajien kiinnittävän juuri varovaisuuteen
huomiota.

Äänestä

Jokaiseen vammaan tulisi harjoitusten ohjaajien
kiinnittää huomiota, erityisesti kun on kyse budo-
lajeista, joissa alttius vammoille on suurempi.
Vammojen aiheutuminen ei ole kunniaksi eikä se
ole edes osoitus lajin "kovuudesta".

Pitäisin myös taitamattomuutena etenkin ylempien
vyöden kantajalle (musta, ruskea) vamman
aiheuttamista harjoituksissa kokemattomammalle
alemman vyön omistajalle. Jos ylemmän vyön
haltija ei tunne toimintansa vaikutuksen rajoja,
herää kysymys, onko hän vyönsä ansainnut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pena kirjoitti:

Täällä on ollut aikaisemmin puhetta eri
urheilulajien vaarallisuudesta ja vammojen
saamisesta niissä.
Asiasta kiinnostuneiden kannattaa vilkaista tämän
päivän (pe 14.syyskuuta) Helsingin Sanomien
urheilusivuja, joista eräällä on tilastoa asiasta.
Vammoja eniten näkyy aiheuttavan judo, vähiten
golf; monet palloilulajit ovat taas
vaarallisempia kuin esimerkiksi karate.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu