Kumppanin mielenterveys

yhteiskunnassa tuollaisen kumppanin löytäminen on yhä vaikeampaa. Muistelen että nenänkaivamisellekin on oma psyykkisen häiriön koodinsa jossain diagnoosilistassa :-D

onhan se ainakin tärkeetä, et ei tarvii pelätä. ja sit et tietää siitä, jos silleen on.
eihän noi mitää esteitä olis, joskin voi niistä rasite tulla.
mutta rakkaus on sokee... kaikki se kestää ja kaikki se kärsii vai miten se meni.

Kyllä esim. skitsofrenia olisi aika paha aita ylittää...

Mitä sitä kiistämään...

hiukka siitä mitä on diagnosoitu ja mikä on ihmisen itsensä olemus diagnoosista huolimatta.
Siinä mielessä ei ole tärkeätä olla terve, että lievemmästä päästä olevat häiriöt voi lähinnä aiheuttaa hämmennystä ja mielipahaa, jos jotain. Kaikkihan me ollaan tavalla toisella häiriintyneitä. Rankemmat häiriöt on kyllä helposti no-no, paitsi että tokko se ihminen tulee leima otsassa niitä juttuja heti ekalla tapaamisella selvittämään ventovieraalle, joten siinäkin on aina mahdollisuutensa.

nyt ihan kumppanista itsestään,siitä miten hyvin hän ymmärtää tilansa ja se kuinka sa vaikuttaa hänen käytökseensä ja osaako hän siinä mennä itseensä ja erottaa tämän aiheuttaman toiminnan itsestään ulkopuolelle.

lopulta on mieleltään täysin terve?

Jos tapaisin jonkun ja ihastuisin, niin en minä karkuun juoksisi, jos oireet pysyisivät lääkityksellä kurissa. Tosin eipä minulla ole kokemusta moisesta, josta päättelen, ettei mielenterveyden häiriöt niin yleisiä ole kuin tässäkin ketjussa väitetään.

Kun se on todettu, sen hoito on varmaan jo aloitettu. Kyllä ne toteamattomat mieleltään sairaat on paljon epämiellyttävämpiä tapauksia.

ole ollut kauhean suurta merkitystä, kokemusta asiasta on. Sairaus kuin sairaus. Ei se ole ykkösasia, että ihminen on täysin terve. Toki sitä toivoo, että ihminen josta välittää, voisi mahdollisimman hyvin.

Mikä "tuleva kumppani"? Kysymyksesi on siis kohdistettu ainoastaan ihmisille, joilla ei jo ole kumppania? Outo määrittely.

No sen verran voin sanoa, että en mielelläni seurustelisi kenenkään sellaisen kanssa, jolla on jokin pakollinen mielenterveyslääkitys. Näin siksi, että olen itse aika herkkä ihminen, enkä luultavimminkaan jaksaisi pönkittää psyykeltään jotenkin kovin heiluvaa. Masennuksen tms. sairastaneen kanssa voisin seurustella, mutta esim. skitsofreenikon kanssa tuskin, kosken usko, että pystyisin siihen, vaikken mitään negatiivisia asenteita mielenterveysongelmaisia kohtaa koekaan. Enemmän kuin mielenterveysongelmista joskus kärsineitä karttelisin kuitenkin mielenterveysongelmaisiin asenteellisesti suhtautuvia, koska sellaiset lienevät usein hulluimpia kaikista.

Kyllä se top five asioiden sisällä on...riippuu tietysti millaisesta mielisairaudesta on kyse, mutta tosiasia on se, että ramman kanssa oppii itsekin ontumaan ja sitä taitoa en ole ajatellut hankkivani...

monenlaisista mielensairauksista kärsiviä ihmisiä aina lievästä masennuksesta vaikeaan skitsofreniaan. En näkisi mitenkään esteeksi niitä lievempiä juttuja lääkityksineen mutta en voisi elää jatkuvassa pelossa väkivaltaisista vainoharhoista kärsivän kanssa. Masennushan ei vie ihmiseltä järkeä päästä vaikka jotkut vieläkin niin kuvittelevat.

kovin tärkeää olisi. Kaiken muun sulatan, mutta väkivaltaa en, että kunhan se mikä-tahansa-hänen-diagnoosinsa-sitten-olisikaan ei oireilisi väkivaltaisuudella, niin kaikki on ihan hyvin.

"mielisiraus" on vähän sellainen tulkinnanvarainen ilmaisu. Masis esim, onko se nyt siusta sit mielisairaus?