aloittaminen on vaikeaa koska ajattelee jo seuraavaksi että kestääkö tämä kuitenkaan. Onko vaivan väärti avautua toiselle ihmiselle ja antaa kaikkensa, saattaa olla niin että toinen hakee vain kaveruutta tai kevyempää seuraa tai vain juttuseuraa. Itse ihastun helposti mutta vakavampaan tunteeseen tarvitsee jo tietynlaisen tunteen ja myös vastakiinnostusta.
Koin vasta kiihkeän suhteen joka päättyi kommunikointiongelmaan tai siihen että vastapuoli pelkäsi sitoutua joten oli parempi lähteä eri suuntiin. En ymmärrä myöskään sellaista että kannustaa kokeilemaan myös muita että varmasti saa sillä tunteet sammumaan. Ei se ole välittämistä. Se on välinpitämättömyyttä. Olen itse hyvin omistushaluinen ja tunnenkin nyt niin että pääsen helpommalla stressillä ilman kumppania. Tai jos niin hyvin kevyttä suhdetta. Ei sitoutumista.
Koin vasta kiihkeän suhteen joka päättyi kommunikointiongelmaan tai siihen että vastapuoli pelkäsi sitoutua joten oli parempi lähteä eri suuntiin. En ymmärrä myöskään sellaista että kannustaa kokeilemaan myös muita että varmasti saa sillä tunteet sammumaan. Ei se ole välittämistä. Se on välinpitämättömyyttä. Olen itse hyvin omistushaluinen ja tunnenkin nyt niin että pääsen helpommalla stressillä ilman kumppania. Tai jos niin hyvin kevyttä suhdetta. Ei sitoutumista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
suhteen aloittaminen on vaikeaa koska mietin kestääkö se kuitenkaan. Tuntuu turhalta ruveta johonkin parin vuoden suhteeseen, olen jo sentään 30, kai minunkin nyt pitäisi ruveta johonkin loppuelämän kestävään. Mies jota olen nyt tapaillut vähän aikaa on kyllä ihan tosissaan, kyllä sen huomaa vaikka se yrittää pitää itsensä aisoissa. Pelkää kai että juoksen karkuun jos ei jarruttele. Niinkuin varmaan juoksisinkin. Viihdyin niin hyvin itsekseni. Olen kyllä korviani myöten ihastunut. Mutta koko ajan mietin että onko tämä nyt sitten sellaista mihin hypätä. Suhde. Yhteiset suunnitelmat. Hui...
Toisaalta pitää ajatella, että jos ei ole valmis ottamaan minkäänlaisia riskejä ja laittamaan itseään alttiiksi, ei voi myöskään saavuttaa mitään. Jokainen voi kuitenkin päättää vain omasta puolestaan ja korkeintaan reagoida siihen miten toinen käyttäytyy.
miettii että toistaako historia itseensä? Viekö seurustelu ajan lasten huomioinnista? Vaikka vain silloin tällöin tapaamisia. Toinen on mielessä koko ajan. Vaikka niinhän se täytyy olla että aina vanhemman huomio on kiinnittynyt johonkin muuhun kuin lapseen. On sitten avioliitossa tai avosuhteessa. Ja kyseessä kun on tietenkin normivanhemmat eikä hunsvotit.
Mä en osaa oikein ajatella noin, en enää. Asiaan varmaan vaikuttaa se, että takana on avioero. Sen piti kestää kuolemaan saakka, muttei kestänytkään kuin 10 vuotta, mutta siitäkin selvittiin. Joten enää ei pelota mikään. Olen nyt muutaman viikon seurustellut miehen kanssa, joka ei vienyt jalkoja alta kertarysäyksellä, mutta johon huomaan päiväpäivältä kiintyväni enemmän. Mies tuntuu olevan tosissaan. En tiedä, voihan se olla, ettei alttarille asti päästä koskaan, mutta toisaalta en myöskään halua jättää tilaisuutta käyttämättä. Mies ei todellakaan ole kaupungin tavoitelluin poikamies, ja myönnän, että vieläkin välillä mietin, että olenko riittävän rakastanut jatkaakseni suhdetta, ettei vaan taas käy niin, että vain ajaudun johonkin, kun parempaakaan ei ole. Mutta sitten toisaalta kyllä tunnen, että miehen kanssa on jotenkin äärettömän helppo olla, ja ajan kanssa tästä voi kehittyä vaikka mitä, paljon kestävämpää kuin mitä sellaisen "jalat-alta"-tyypin kanssa ehkä koskaan syntyisi. Aika näyttää, mutta ehdottomasti kannattaa kyllä ottaa riski ja kokeilla, mitä mä voin muka menettää, kun sivilisääty nyt joka tapauksessa on jo eronnut. Omalla kohdalla asiaa varmaan helpottaa myös se, että lapset on jo tehty, joten ei ole enää mikään kiire mihinkään, ja jos tämä nyt ei sitten olekaan se Mr. Oikea, niin mitäs sitten, sitten jatketaan etsimistä, onhan tässä koko loppuelämä aikaa.
voihan sitä ottaa kaiken irti siinä etsimisessäkin. Tosin siihen ajan kanssa tympääntyy kun ei mr täydellistä löydy vaikka kuinka kaivelee. Lapsia en itsekkään halua kantaa mutta uuden suhteen myötä tervettulleita ovat.. mutta enemmä kuin yksi.
Miksiköhän en ole voinutkaan nauttia niistä lyhyistä tuttavuuksista jotka vastaan tulleet. Tai miksiköhän ei huvita lähteä kaupungille etsimään?
Kyllähän sekin jalat alta-mies-suhdekkin voi kestää ja kestää. Ajatus voisi kuitenkin olla sellainen että kestää paremmin kun on tutustunut ensin paremmin ja sitten otetaan vasta seksijutskat esiin. Liikaa liian vähässä ajassa ei ehkä hyvä.
Silmäni olen iskenyt mieheen jolla ei tietääkseni ole ollut sutturaa kainalossa pitkään aikaan.
Niin. Samaa täällä mietin tai yritän olla miettimättä. Itsellä on hyvin vähän sellaisia ns onnistuneita kokemuksia, tai ainakin siltä tuntuu. Innostun ja ihastun helposti, olen täysillä mukana ja edelleen (?) sinisin silmin luotan toiseen. Liian usein on käynyt niin etten ole toisessa osapuolessa kohdannut samankaltaisia taipumuksia, tai usein vielä niin että olen luullut mutta olenkin ollut täysin hakoteillä. En siis ole nähnyt metsää puilta, luotto omiinkin sisäisiin tuntemuksiin on tällä hetkellä kadoksissa. Vajaa vuosi sitten koin yhden ison kolauksen liikaa. Siitä lähtien olen ollut jotenkin lamaantunut enkä ole edes halunnut yrittää mitään, toipumisaika on ollut yllättävän pitkä siihen nähden mitä oli tai ei ollut.
Nyt olen sitten tavannut miehen joka vaikuttaa kaikinpuolin luotettavalta herrasmieheltä. Sisäinen varoitusvalo ei vilku, ja kovastihan tässä hymyilyttää! Onnekseni huomaan että pystyn edelleen olla mukana omana itsenäni, vielä tässä vaiheessa. Pelottaa hetki jolloin uskallan myöntää olevani korviani myöten ihastunut kyseiseen mieheen. Siinä samalla hiipinee epäilys ja epätoivo, tuska jo valmiiksi siitä että mitäpä jos olen kuitenkin erehtynyt? Jos jossain vaiheessa isku tulee puun takaa, en tiedä miten siitä sitten enää selviän. Toivon löytäneeni ihmisen, joka jos ei muuta niin kykenee ja haluaa olla minulle rehellinen ja puhua asioista avoimesti. Huolimatta historiastani, tietoisena tekijöistä joihin en itse pysty vaikuttamaan, tällä hetkellä tuntuu niin hyvältä ja luonnolliselta että olen ja aion olla täysin läsnä.