ajattelin kirjoittaa tänne hyvinkin
ajankohtaisesta asiasta: lasten
urheilusta/kilpailuttamisesta. itse olen vasta 16-
vuotias mutta voin silti huomata itseni
ja "nykyajan" lasten urheiluharrastusten eron:
kun itse oli lapsi, urheilu oli PELKKÄ harrastus
lapselle mutta nykyään tuntuu että se on koko
elämä, jos harrastat vaikka kilpajoukkueessa
taitoluistelua niin harjoituksia on monet kerrat
viikossa, mihinkä jää lasten lapsuus ja koulu,
onko urheilu tärkeämpää kuin koulu ja kaverit? ja
lapsille asetetaan kauheat paineet koska "jos
esim haluat hyväksi telinevoimistelijaksi, sinun
täytyy aloittaa harrastus mielellään jo 3-
vuotiaana, mutta vimeistään 7-8-vuotiaana ja ei
silloin enää jos et ole tarpeeksi lahjakas
motorisesti" KAMALAA sanon minä. sen lisäksi
harjoituksia on montaa kertaa viikossa ja jos
esim jääkiekossa jäät välillä pois
harjoituksista, jäät muista jälkeen ja sitä
rataa. ja nykyään ei paljon ole ns.vapaita
luistelupaikkoja vaan esim jähallit on valoitettu
joukkueille ja niihin ei ole pääsyä jos ei ole
tarpeeksi hyvä. mihin menevät vain huvikseen
esim.jääkiekkoa pelaavat (tai ne joilla ei
yksinkertaisesti ole varaa pelata esim.
jääkiekkoa) jos ulkojäitä ei ole?
itseni mielestä lapsille urheilu pitäis olla
harrastus ei elämän työ, se on todella rankkaa
vaikka alussa se olis tosi helppoa..
ja pahinta on se että jotkut lapset täyttävät
pelaamalla esim jääkiekkoa VANHEMPANSA unelman,
lapsi on vain pelinappuloita. vanhemmat ovat
harjoituksissa mukana huutamassa ja jos
harjoitukset menevät huonosti ja vanhemmat eivät
ole tyytyväisiä lapsen suoritukseen, tulee
nuhtelu ja kotona lisää harjoittelua. antaisitte
lasten olla edes kotona ilman harjoittelua.
itse pelasin yhteen aikaan sekä koripalloa että
pesäpalloa, en tosin kauaa koska aloitin
pesäpallon siinä harjoitusryhmässä noin 4vuotta
myöhemmin kuin muut niin en pysynyt mukana ja
koripallon lopetin 2,5 vuoden pelaamisen jälkeen
siksi koska olin pahan flussan takia kauan pois
harjoituksista ja en pelissä päässyyt kentälle
koska oli pakko voittaa ja silloinhan ei vähän
huonompia pelaajia otettu mukaan kentälle, ketä
siinä tilanteessa enää huvittaa pelata? silloin
oli muuten meillä uusi valmentaja,joukkueesta
lopetti myös muita koska valmentaja vaati
liikaa,oli pakko voittaa vaikka emme olleet
kovinkaan hyviä.
nykyihmisile voitto taitaa olla pääasia.
antakaa lasten viettää lapsuus ilman
minkäänlaisia paineita urheilun suhteen ja
kannustakaa niitä,ei aina voi olla hyvä, ei joka
pelissä eikä joka harjoituksessa, ei voitto ole
tärkein, joku on aina parempi, mitä sillä on
väliä kuka? KOMMENTTIA!!
ajankohtaisesta asiasta: lasten
urheilusta/kilpailuttamisesta. itse olen vasta 16-
vuotias mutta voin silti huomata itseni
ja "nykyajan" lasten urheiluharrastusten eron:
kun itse oli lapsi, urheilu oli PELKKÄ harrastus
lapselle mutta nykyään tuntuu että se on koko
elämä, jos harrastat vaikka kilpajoukkueessa
taitoluistelua niin harjoituksia on monet kerrat
viikossa, mihinkä jää lasten lapsuus ja koulu,
onko urheilu tärkeämpää kuin koulu ja kaverit? ja
lapsille asetetaan kauheat paineet koska "jos
esim haluat hyväksi telinevoimistelijaksi, sinun
täytyy aloittaa harrastus mielellään jo 3-
vuotiaana, mutta vimeistään 7-8-vuotiaana ja ei
silloin enää jos et ole tarpeeksi lahjakas
motorisesti" KAMALAA sanon minä. sen lisäksi
harjoituksia on montaa kertaa viikossa ja jos
esim jääkiekossa jäät välillä pois
harjoituksista, jäät muista jälkeen ja sitä
rataa. ja nykyään ei paljon ole ns.vapaita
luistelupaikkoja vaan esim jähallit on valoitettu
joukkueille ja niihin ei ole pääsyä jos ei ole
tarpeeksi hyvä. mihin menevät vain huvikseen
esim.jääkiekkoa pelaavat (tai ne joilla ei
yksinkertaisesti ole varaa pelata esim.
jääkiekkoa) jos ulkojäitä ei ole?
itseni mielestä lapsille urheilu pitäis olla
harrastus ei elämän työ, se on todella rankkaa
vaikka alussa se olis tosi helppoa..
ja pahinta on se että jotkut lapset täyttävät
pelaamalla esim jääkiekkoa VANHEMPANSA unelman,
lapsi on vain pelinappuloita. vanhemmat ovat
harjoituksissa mukana huutamassa ja jos
harjoitukset menevät huonosti ja vanhemmat eivät
ole tyytyväisiä lapsen suoritukseen, tulee
nuhtelu ja kotona lisää harjoittelua. antaisitte
lasten olla edes kotona ilman harjoittelua.
itse pelasin yhteen aikaan sekä koripalloa että
pesäpalloa, en tosin kauaa koska aloitin
pesäpallon siinä harjoitusryhmässä noin 4vuotta
myöhemmin kuin muut niin en pysynyt mukana ja
koripallon lopetin 2,5 vuoden pelaamisen jälkeen
siksi koska olin pahan flussan takia kauan pois
harjoituksista ja en pelissä päässyyt kentälle
koska oli pakko voittaa ja silloinhan ei vähän
huonompia pelaajia otettu mukaan kentälle, ketä
siinä tilanteessa enää huvittaa pelata? silloin
oli muuten meillä uusi valmentaja,joukkueesta
lopetti myös muita koska valmentaja vaati
liikaa,oli pakko voittaa vaikka emme olleet
kovinkaan hyviä.
nykyihmisile voitto taitaa olla pääasia.
antakaa lasten viettää lapsuus ilman
minkäänlaisia paineita urheilun suhteen ja
kannustakaa niitä,ei aina voi olla hyvä, ei joka
pelissä eikä joka harjoituksessa, ei voitto ole
tärkein, joku on aina parempi, mitä sillä on
väliä kuka? KOMMENTTIA!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
kÄYTÖSSÄ , JA SILTI !!! Silti mä en voi jaksaa
lukea noin pitkää möööössöä, voiskojoku
muu.....................
hereillä
Tää olis muillekin justiinsa sopiva aloitus, mut
kú kaikki
nukahti...........................................
.........
Hei!
Kirjoitit paljon sellaista mitä itse olen
miettinyt eli lähinnä siitä miten joillain
vanhemmilla on tarve päteä lastensta kautta.
Tunnen 12 v pojan joka pelaa jääkiekkoa. Hänen
isänsä koittaa tehdä pojasta ammattikiekkoilijaa
jo tässä vaiheessa: nyt poika pelaa kahdessa
joukkueessa! En tiedä onko tällainen ylipäätänsä
mahdollista, tuntuu aika hurjalta kun poika
kertoo menevänsä jopa 10 kertaa treeneihin
viikossa. Missä voi silloin olla nuoren (lapsen)
lapsuus? Mitä muuta ehtii tehdä kuin pelata?
En sano sitä etteiko harrastukset olisi hyviä ja
kannustan omia lapsiani harrastamaan, mutta
harrastusten pitää olla sellaisia jotka
tapahtuvat korkeintaan esim 2-3 kertaa viikossa.
Vai pelaa poju kahdessa eri joukkueessa?!
No mitäs jos ne kaksi joukkuetta menee joskus
toisiaan vastaan,pelaako poika sillonkin
kummankin puolella,vaihtaa aina väliajalla
joukkuetta,heh=)
Lapsilleni(9-11v) urheilu on harrastus.
Harrastuksena sen toivon pysyvänkin, kilpailuihin
heillä on kuitenkin halu lähteä ja silloin sinne
mennäänkin. Kisoissa sitten aina huomataan ero
todellisten kilpailijoiden ja meidän
harrastelijoiden välillä.
Hiihtoseuran ohjaaja sanoo, että hiihdetään
kerran viikossa yhdessä ja jos itseksenne käytte
1-2 kertaa niin se on kyllä riittävä. Sitten kun
ikää 14-16 niin sitten ruvetaan harjoittelemaan
tosissaan jos haluja vielä riittää.
Joukkuelajit ovat pahimpia, koska siellä on ns.
pelipaikka uhattuna, jos et käy harjoituksissa
riittävän usein. Tärkeintä on kuitenkin harrastaa
useampaa lajia kuin vain sitä yhtä samaan aikaan.
Yleiskunto kuitenkin pysyy yllä ja taito karttuu
hitaamminkin. Lepo ja leikki ovat kuitenkin
lapsille ja nuorille tärkeitä.
Vanhemmat ovat kuitenkin lapsesta vastuussa ja
valmentajaa ei tarvitse aina uskoa. Aina saa
esittää omia mielipiteitään.
Tiedän erään nuoren joka treenasi painia hullun
lailla kunnes oli ihan tukossa eikä tiennyt mitä
tehdä. Pelasi jalkapalloa kesän ja palatessaan
painimolskille hän oli iloisessa vireessä.
Esimerkkejä:
1. Vantaalla 7-12 vuotiaiden poikien
painikilpailuissa valmentajat karjuivat
ottelijoiden vieressä. Jokainen yritti parastaan.
Oli monta häviäjää, joka puhkesi ottelun jälkeen
itkemään.
Opetus: lasten urheilu on väärillä raiteilla, jos
se aiheuttaa pahaa mieltä.
2. Pikku tyttöjen ringette-ottelussa ohjaaja
antoi neuvon: jos sinut kaadetaan ottelussa, jää
paikallesi ja rupea itkemään. Erotuomari voi
silloin määrätä helpommin rangaistuksen
vastapuolelle.
Opetus: lasten urheilu on väärillä raiteilla, jos
se opettaa väärää moraalia.