Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Varmaan iällä (ja mahdollisella lapsettomuudella) asiaan osuutta; mutta ihan kiva homma tää:

MTV3:

"82-vuotias Walesista kotoisin oleva monimiljonääri Albert Gubay on lahjoittanut lähes koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen tekemänsä lupauksen vuoksi.

Pennittömänä nuorena miehenä Gubay nimittäin lupasi Jumalalle puolet rahoistaan, jos tämä auttaisi häntä rikastumaan.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin Gubay on pitänyt lupauksensa, kertoo Daily Mail.

Itse asiassa mies on pistänyt jopa vähän lupaustaan paremmaksi. Gubay on nimittäin lahjoittanut lähes puolen miljardin punnan omaisuudestaan hyväntekeväisyysrahastoon 480 miljoonaa puntaa (noin 530 miljoonaa euroa). Itselleen mies on jättänyt vanhuudenpäivien turvaksi noin 10 miljoonaa puntaa.

Gubay on kerryttänyt omaisuutensa Kwik Save -supermarkettien sekä Total Fitness -kuntosaliketjun avulla. Forbesin rikkaimpien ihmisten listalla Gubay oli viime vuonna sijalla 880."

Toivottavasti fyrkat menee oikeasti hyvän tekemiseen ja aikaansaamiseen (muillekin kuin säätiöille ymlle johtokunnille hyvän tekemiseen).

Mikä lienee Gatesin ja muiden vastaveto.

Jos vaikka lähettäisi henk.koht. kerjuukirjeen jollekin; niin keneltäköhän saisi helpommin pientä hyvää tekevää toimeentulo-avustusta? Mitäs meinaisitte?
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6870492 kirjoitti:

Varmaan iällä (ja mahdollisella lapsettomuudella) asiaan osuutta; mutta ihan kiva homma tää:

MTV3:

"82-vuotias Walesista kotoisin oleva monimiljonääri Albert Gubay on lahjoittanut lähes koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen tekemänsä lupauksen vuoksi.

Pennittömänä nuorena miehenä Gubay nimittäin lupasi Jumalalle puolet rahoistaan, jos tämä auttaisi häntä rikastumaan.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin Gubay on pitänyt lupauksensa, kertoo Daily Mail.

Itse asiassa mies on pistänyt jopa vähän lupaustaan paremmaksi. Gubay on nimittäin lahjoittanut lähes puolen miljardin punnan omaisuudestaan hyväntekeväisyysrahastoon 480 miljoonaa puntaa (noin 530 miljoonaa euroa). Itselleen mies on jättänyt vanhuudenpäivien turvaksi noin 10 miljoonaa puntaa.

Gubay on kerryttänyt omaisuutensa Kwik Save -supermarkettien sekä Total Fitness -kuntosaliketjun avulla. Forbesin rikkaimpien ihmisten listalla Gubay oli viime vuonna sijalla 880."

Toivottavasti fyrkat menee oikeasti hyvän tekemiseen ja aikaansaamiseen (muillekin kuin säätiöille ymlle johtokunnille hyvän tekemiseen).

Mikä lienee Gatesin ja muiden vastaveto.

Jos vaikka lähettäisi henk.koht. kerjuukirjeen jollekin; niin keneltäköhän saisi helpommin pientä hyvää tekevää toimeentulo-avustusta? Mitäs meinaisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu