huhujen mukaan loppuisi tämän kuukauden lopussa???
Siwa
ei voi olla totta
91071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
eise ole huhu..se on faktaa....
päivällä Siwassa oli ihan "hautajaistunnelma" veti mielen apeaksi.
Lähikaupan ja sen asiakkaiden puolesta – Suomen Lähikauppa Oy
Suomen Lähikauppa Oy on lähikaupan markkinajohtaja. Tahdomme olla myös lähikaupan suunnannäyttäjä ja tehdä lähikaupasta yhä vetovoimaisemman ostospaikan.
Uskomme, että lähikaupalla on Suomessa valoisa tulevaisuus. Ihmiset tahtovat, että palvelut ovat lähellä. Kun lähikauppa palvelee hyvin, sillä menee hyvin.
Toimimme koko Suomessa ja liikevaihtomme vuonna 2008 oli noin 1,4 miljardia euroa. Suomen Lähikaupassa on töissä noin 7000 kaupan osaajaa.
Tavoitteemme on tarjota monipuoliset lähipalvelut laadukkaasti – kaupungissa ja maaseudulla. Toiminnan ytimenä on ruokakauppa, mutta yhä useammin lähikaupasta löytää muutakin: meiltä voit esimerkiksi noutaa verkkokaupoista tilaamasi paketit.
Jotta meidän on helpompi kertoa, mihin tähtäämme ja miksi, olemme muotoilleet itsellemme mission ja vision.
Missio: Auttaa ihmisiä olemaan tyytyväisiä jokapäiväiseen elämäänsä siellä, missä heidän elämänsä on.
Visio: Lähikauppa, jossa yhdistyvät pienen kaupan läheisyys ja suuren kaupan tarjooma – maailman paras lähikauppa minulle.
Suomen Lähikauppa Oy:n omistus
IK Investment Partners 66.0% Investointiyhtiö, jolla on miljardien arvoisia omistuksia kymmenissa yhtiössä eri puolilla Eurooppaa.
Osuuskunta Tradeka-yhtymä 15.76% (se mitä on jäljellä vanhasta "sosialistien pesäke Ekasta")
Wihuri Oy 15.76%
Yrityksen toimiva johto 2.48%
Suomen Lähikauppa Oy:n hallitus
Michael Rosenlew, pj IK Investment Partners, partner
Juha Laisaari,Osuuskunta Tradeka-yhtymä, toimitusjohtaja
Max Alfthan, Fiskars Oyj, strategiajohtaja
Juha Hellgren, Wihuri Oy, toimitusjohtaja
Kristian Kemppinen, IK Investment Partners, associate director
Christian Ramm-Schmidt, Merasco Capital Oy, partner
Leena Saarinen, Suomen Lähikauppa Oy, toimitusjohtaja (ex-Altiapomo)
Terhi Raatesalmi -Salonen Henkilöstön edustaja
Pahasti näyttää siltä, että tuokaan lista ei oikein tue "sosialistien pesä" teoriaa.
Mutta mitäpä ei pikkuporvari keksisi, että saisi toteutettua "Isä Aurinkoisen" päiväkäskyn. Stalinhan sanoi aikanaan "sosialidemokraatteja on lyötävä joka päivä". Hyvässä seurassa olet.
saa loppuakkin,kyllä me kahdella isolla kaupalla pärjäämme,verratkaapa tarjouksia siwan ja k-kaupan hintoja niin oletteko samaa mieltä
Kaikki ei ole samaa mieltä. Suuri kaipuu tulee, ei jaksa lomuta suuria marketteja läpi, kun tarvitsee vain jotain pientä. Siwassa on aina ollut laatu- hintasuhde balanssissa ja palvelu kylän parasta, palvelualttiita ja iloisia tyttöjä tulee ikävä.
kyllä se on joskus mukavampi käyä pikku kaupassa ko alkaa sitte jotaki paria pikku ostosta alkaa hakehmaan jostaki h*****n isosta marketista... no onneks aavasaksala on ekstra
Totta on :( Harmin paikka. Siwasta sain kaiken mitä tarvitsinkin ja ennenkaikkea nopeasti.
..oiskaan se kannattanu ostaa sitte jotaki muutaki ko sitä pientä..Miksi se isompi ostos haettiin muualta??
Lehti: Lähikaupan toimitusjohtajalle potkut
Keskiviikko 31.3.2010 klo 17.13
Suomen Lähikauppa -yhtiön toimitusjohtaja Leena Saarinen sai potkut, kertoo Markkinointi ja Mainonta -lehti.
Lehden mukaan viime vuonna vajaat 40 miljoonaa euroa tappiota tehneen Lähikaupan omistajan IK Investment Partnersin mitta tuli täyteen ja Saarinen sai lähteä.
- Muutosvauhti oli liian hidas, Suomen Lähikaupan hallituksen puheenjohtaja ja IK:n johtaja Michael Rosenlew kertoo lehdelle.
STT ei tavoittanut Leena Saarista keskiviikkona.
Saarinen aloitti Suomen Lähikaupan johdossa joulukuussa 2007. Ennen kauppauraa hän työskenteli pari vuotta valtion alkoholiyhtiön Altian pääjohtajana, mutta irtisanoutui kesän 2007 alussa. Saarinen erosi Altiasta, koska suunnitelmat bioetanoli-tehtaan rakentamisesta ja tuotannon aloituksesta kariutuivat.
Saarisen tilalle Suomen Lähikauppaan astuu ExxonMobilissa aikaisemmin työskennellyt Ralf Holmlund.
Lähikaupan hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi taas on nimitetty Lennart Nylander.
Siwoja ja Valintataloja pyörittävä Suomen Lähikauppa kertoo myös aikovansa jatkaa suurimpien kauppayksikköjen myyntiä ja investoida lisää lähikauppoihinsa. Yhtiön mukaan Suomen Lähikaupan omistajat ovat sijoittaneet yhtiöön lisää pääomaa noin 50 miljoonaa euroa lähikauppastrategian vauhdittamiseksi.
Valittiin juuri päättäjänaisten listalle
Talouselämä valitsi Saarisen juuri kymmenen kärkeen päättäjänaisten listallaan. Saarinen sijoittui listalla seitsemänneksi.
Talouselämän yhdestoista Päättäjänaiset-selvitys nimeää Suomen yritysmaailman sata vaikutusvaltaisinta suomalaista naista.
Lehti arvioi päättäjänaisten vaikutusvaltaa työn ja johdetun liiketoiminnan koon, vaativuuden, henkilöstön koon, kansainvälisyyden ja ja kilpailuasetelmien mukaan.