Nöyryy, ahkeruus, kohteliaisuus

Mielestäni nöyryys kuuluu työttömän työnhakijan velvollisuuksiin. Jos ei esimerkiksi ymmärrä kiittää virkalijaa siitä että saa olla mukana työllistymistä tukevassa toimenpiteessä, se voidaan tulikita työhaluttomuudeksi...
6279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

myös kiittää Temppu- jaTupeeministeriötä iltarukouksessaan kun saa tehdä orjatöitä loispummiyrittäjän puuhastelupajassa.

Äänestä

mielestäni tämän verovaroista elantonsa saavan virkailijakaartin saisi ohjata oikeaan työhön, sillä tekemätöntä työtä riittää.
Työvoimahallinto edustaa pysähtyneisyyden aikakautta.
Minulle on töitä riittänyt, kun jäin pois byrokraattien kanssa "aktivointisuunnitelmien" allekirjoitussessioista.
Ei turhempaa touhua voi olla! Mutta valitettavasti liian moni työtön on jo tavallaan "laitostunut" eikä ymmärrä jäädä pois työttömyystoimiston väkeä työllistämästä.

Äänestä

minulla on oikeus olla: laiska, ylimielinen ja ahne. Olenkin hoitanut hommani hyvin. Olen typin loispummivirkamies, palkkanin on 6000 e/kk. Tehollinen työaikanin on 3 tuntia päivässä loput ajasta olen lounaalla ja lueskelen lehtiä. Kuitenkin kolmessa tunnissa ehdin antaa 10 karenssia ja muutamia orjatyöosoituksia työttömille.

Ei tässä sen kummempia, tavataan typissä.

Äänestä
  • kun tarpeeksi usein jakaa virkamiesheittiöille kenkää, niin se tekee vain pelkästään hyvää veronmaksajien piikille

    Äänestä

Minä en ainakaan mielistele ketään. Jos virkailijan pärstä ei miellytä, teen kyllä asian selväksi sille.

Äänestä

Kaaleppi
Vieras Viestejä: n/a

Re: Kaalepin TYP-käynti

--------------------------------------------------------------------------------

Näin ystäväni sai töitä!

Ystäväni oli pitkäaikaistyötön. Työvoimatoimistosta hänet ohjattiin työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi. Parin kuukauden jälkeen ystäväni pääsi kuntouttavaan työtoimintaan. Olen tosi iloinen ystäväni puolesta, joten eiköhän ole jo aika lopettaa ruikutus työvoiman palvelukeskusten hyödyttömyydestä! Haastan kaikki pitkäaikaistyöläisett ilmottautumaan heti huomenna työvoiman palvelukeskuksen asiakkaaksi.

Ystäväni saa nykyään kuntouttavassa työtoiminnassa 8e/pv palkan, jolla saa ostaa kahvit!.
Entinen työ volvon linja-autotehtaalla loppui. Siellä hän sai 2800 e/kk palkan.

Nyt elämä onkin huolettomamapaa, kun e ei ole rahaa.
Lisäksi lääkäri on määrännyt psyykenlääkkeet, joten ystäväni hymyilee aina eikä edes kapinoi palkan puuetta vastaan.
Ystäväni on kasvi. Ja näin työttömyystilastot kaunistuvat !

Iloinen ystäväni puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RautainenMielipide kirjoitti:

Mielestäni nöyryys kuuluu työttömän työnhakijan velvollisuuksiin. Jos ei esimerkiksi ymmärrä kiittää virkalijaa siitä että saa olla mukana työllistymistä tukevassa toimenpiteessä, se voidaan tulikita työhaluttomuudeksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu