... Että pitikin naida mies Pohjanmaalta!
Ei sillä etteikö muiltakin seuduilta löydy puhumattomia miehiä, mutta tuntuvat monesti sillä suunnalla imevän jo äidinmaidosta sen, ettei parisuhteesta, seksistä, tunteista, haluamisista, toiveista yms yms puhuta. Tai että ne sanotaan kerran ja se pitää paikkansa niin kauan kun toisin ilmoitetaan. Nuokin meillä ovat punaviinin avulla tiristeltyjä palasia sieltä täältä.
Minä kaipaisin keskustelua. Olen itse Itä-Suomesta, meillä päin on tapana käydä aina esimerkiksi vanhempien kanssa tavatessa samatkin asiat juurta jaksain läpi joka kerta, tämä tosin usein on rasittavaakin, mutta silti. Asiat ikäänkuin "ovat tosia" silloin kun niistä puhutaan.
Suhteen alussa, noin kolme vuotta sitten, istutiin iltoja punaviinipullon kera ja käytiin läpi elämää ja parisuhteita. Molemmilla meillä oli tuolloin juuri päättyneet avioliitot takana ja niitä käytiin läpi yhdessä ja samalla rakastuttiin. Seksi oli upeaa, intohimoa riitti koko ajan. Tunsin olevani maailman seksikkäin ja halutuin nainen. Oltiin rakastuneita ja näytettiin se toisillemme ja muille. Se oli mukavaa aikaa ja siitä haluttiin tehdä pysyvä. Muutettiin yhteen, matkustettiin, ostettiin kesämökkipaikka, mentiin naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi. Kuvio on koiraa ja ok-tonttia myöten täydellinen, molemmilla vakituiset työpaikat ja elämä muutenkin päällisin puolin mallillaan. Mutta ei kuitenkaan ole.
Mihin katosi muutamassa vuodessa se mies, johon rakastuin? Ja mikä tässä oikein mättää? Ja mitä oikein on tapahtunut ja missä vaiheessa? Seksiä meillä ei enää ole, läheisyyttä kyllä jonkin verran. Seksin vähyys on vaivannut suhdetta jo ennen raskautta, tuntuu pahaltaja loukkaavalta, etten enää olekaan mieheni intohimon kohde. Tunnen itseni rumaksi ja lihavaksi, epähaluttavaksi ja sitä kautta haluttomuus on vain lisääntynyt, nyt meissä molemmissa. Olen aina tykännyt ihailusta ja flirttailusta, niinkun naiset aina. En tosiaankaan ole mikään missi mutten ihan sotanorsukaan, tavallinen yli kolmekymppinen yhden lapsen äiti. Olen toki fyysisestikin muuttunut, myönnetään, mutta eikö kuitenkin aviomies vaimoaan voisi silloin tällöin kehua kauniiksi tai nätiksi, edes vaikka äitienpäivinä ja hääpäivinä. Tätä olen miehelleni sanonut tuhannesti, että tuntuisi kivalta jos kehuisit, mutta ei. Itse pidän mieheni vartalosta ja ulkonäöstä ja sanon sen aina kun on mahdollista, mutta vastavuoroisuutta tässä asiassa ei ole.
En tiedä miten tästä haluttomuudesta päästään, kun kerta puhumalla (=meillä ei tästä keskustella) asiat ei selviä. Me on monesti kyllä kirjoitettu mieltä painavia asioita toisillemme, muttei nekään ole tuottanut tulosta, kun kerta pari vuotta jo tätä samaa keskustelua on koetettu käydä.
Senkin tiedän, että intohimo laantuu ja tilalle tulee muita juttuja. Vauva vie aikaa, nukkuu välillä huonommin, mies käy viikonloppuisin yötöissä, joten monesti valitaan seksin sijaan televisio tai uni. Muttei ajanpuute tai väsymys selitä pitkään jatkunutta haluttomuutta, jossain muualla syy on. Mutta missä?
No tosin itse tiedän että juuri NYT syy haluttomuuteen löytyy minussa. Minä en vain jaksa enää. En jaksa tehdä aloitetta, en kärttää kehuja, en halua tyrkyttää itseäni, en halua aloittaa turhaksi osoittautuneita keskusteluja, en vihjailla lehtijutuista, joissa kerrotaan parisuhteesta tai haluttomuudesta. Olla möllötän vain. Pitemmän päälle tämä ei tule toimimaan näin, mutta ehkä jostain joskus löytyy uutta intoa panostaa parisuhteeseen.
Taas alkaa teksti paisumaan liiaksi, on kait syytä lopettaa välillä. Mutta miten muilla, mitä keinoja esittäisitte puhumattomuuden ja haluttomuuden hoitoon?
Ei sillä etteikö muiltakin seuduilta löydy puhumattomia miehiä, mutta tuntuvat monesti sillä suunnalla imevän jo äidinmaidosta sen, ettei parisuhteesta, seksistä, tunteista, haluamisista, toiveista yms yms puhuta. Tai että ne sanotaan kerran ja se pitää paikkansa niin kauan kun toisin ilmoitetaan. Nuokin meillä ovat punaviinin avulla tiristeltyjä palasia sieltä täältä.
Minä kaipaisin keskustelua. Olen itse Itä-Suomesta, meillä päin on tapana käydä aina esimerkiksi vanhempien kanssa tavatessa samatkin asiat juurta jaksain läpi joka kerta, tämä tosin usein on rasittavaakin, mutta silti. Asiat ikäänkuin "ovat tosia" silloin kun niistä puhutaan.
Suhteen alussa, noin kolme vuotta sitten, istutiin iltoja punaviinipullon kera ja käytiin läpi elämää ja parisuhteita. Molemmilla meillä oli tuolloin juuri päättyneet avioliitot takana ja niitä käytiin läpi yhdessä ja samalla rakastuttiin. Seksi oli upeaa, intohimoa riitti koko ajan. Tunsin olevani maailman seksikkäin ja halutuin nainen. Oltiin rakastuneita ja näytettiin se toisillemme ja muille. Se oli mukavaa aikaa ja siitä haluttiin tehdä pysyvä. Muutettiin yhteen, matkustettiin, ostettiin kesämökkipaikka, mentiin naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi. Kuvio on koiraa ja ok-tonttia myöten täydellinen, molemmilla vakituiset työpaikat ja elämä muutenkin päällisin puolin mallillaan. Mutta ei kuitenkaan ole.
Mihin katosi muutamassa vuodessa se mies, johon rakastuin? Ja mikä tässä oikein mättää? Ja mitä oikein on tapahtunut ja missä vaiheessa? Seksiä meillä ei enää ole, läheisyyttä kyllä jonkin verran. Seksin vähyys on vaivannut suhdetta jo ennen raskautta, tuntuu pahaltaja loukkaavalta, etten enää olekaan mieheni intohimon kohde. Tunnen itseni rumaksi ja lihavaksi, epähaluttavaksi ja sitä kautta haluttomuus on vain lisääntynyt, nyt meissä molemmissa. Olen aina tykännyt ihailusta ja flirttailusta, niinkun naiset aina. En tosiaankaan ole mikään missi mutten ihan sotanorsukaan, tavallinen yli kolmekymppinen yhden lapsen äiti. Olen toki fyysisestikin muuttunut, myönnetään, mutta eikö kuitenkin aviomies vaimoaan voisi silloin tällöin kehua kauniiksi tai nätiksi, edes vaikka äitienpäivinä ja hääpäivinä. Tätä olen miehelleni sanonut tuhannesti, että tuntuisi kivalta jos kehuisit, mutta ei. Itse pidän mieheni vartalosta ja ulkonäöstä ja sanon sen aina kun on mahdollista, mutta vastavuoroisuutta tässä asiassa ei ole.
En tiedä miten tästä haluttomuudesta päästään, kun kerta puhumalla (=meillä ei tästä keskustella) asiat ei selviä. Me on monesti kyllä kirjoitettu mieltä painavia asioita toisillemme, muttei nekään ole tuottanut tulosta, kun kerta pari vuotta jo tätä samaa keskustelua on koetettu käydä.
Senkin tiedän, että intohimo laantuu ja tilalle tulee muita juttuja. Vauva vie aikaa, nukkuu välillä huonommin, mies käy viikonloppuisin yötöissä, joten monesti valitaan seksin sijaan televisio tai uni. Muttei ajanpuute tai väsymys selitä pitkään jatkunutta haluttomuutta, jossain muualla syy on. Mutta missä?
No tosin itse tiedän että juuri NYT syy haluttomuuteen löytyy minussa. Minä en vain jaksa enää. En jaksa tehdä aloitetta, en kärttää kehuja, en halua tyrkyttää itseäni, en halua aloittaa turhaksi osoittautuneita keskusteluja, en vihjailla lehtijutuista, joissa kerrotaan parisuhteesta tai haluttomuudesta. Olla möllötän vain. Pitemmän päälle tämä ei tule toimimaan näin, mutta ehkä jostain joskus löytyy uutta intoa panostaa parisuhteeseen.
Taas alkaa teksti paisumaan liiaksi, on kait syytä lopettaa välillä. Mutta miten muilla, mitä keinoja esittäisitte puhumattomuuden ja haluttomuuden hoitoon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
teidän harkita parisuhdeterapiaan menoa? Jos siellä miehestä saisi jotain irti..
... hyvinkin olla niin, että miehesi ei koe enää sinua yhtä viehättäväksi kuin ennen, eli jos hän kehuisi sinun ulkonäköäsi täytyisi hänen valehdella, jota hän ei halua tehdä, vaan vaikenee hienotunteisesti asiasta. Näin ainakin itse teen.
Tämä on kuin tarina omasta parisuhteestani, mutta sillä poikkeuksella että olen itse 35v mies ja avopuolisoni n. 30 v (molemmat pohjanmaalta...) ja meillä ei ole edes lapsia viemässä aikaa ja energiaa. tosin työelämä vie tietysti mehut molemmilta aika tehokkaasti. Valitettavan yleiseltä ongelmalta tuntuu ainakin näiden nettikeskustelujen perusteella.
Meillä suhteen aluksi oli huomionosoituksia, romantiikkaa ja seksi mielestäni riittävästi. Nykyisin usean vuoden yhdessäolon jälkeen harrastamme seksiä korkeintaan kerran kuukaudessa ja AINA minun aloitteestani ja samaa kaavaa noudattaen. Muutenkin seksi tuntuu kumppanilleni lähinnä velvollisuudelta ja muistelisin että kumppanini on tehnyt aloitteen seksiin max. 5 kertaa koko kymmenvuotisen suhteemme aikana. Tämä saa minut tuntemaan itseni loukatuksi, epähaluttavaksi ja vastenmieliseksi. Olen usein yrittänyt saada puolisoani keskustelemaan asiasta, mutta hänen ei suostu kertomaan mitään erityistä syytä haluttomuudelleen ja pahoittelee aiheuttamaansa harmia. Joskus valiteltuani romantiikan tai seksin vähäisyyttä hän on kehottanut minua "käymään vieraissa" tai hankkimaan rakastajattaren!
Olen myös muutaman kerran päättänyt lopettaa suhteemme toimimattomana ja ajatellut että ehkä löydän toimivan suhteen muualta, mutta aina olen jostain kumman syystä palannut kun naiseni on yrittänyt hieman panostaa asiaan. Tilanne kuitenkin palaa aina ennalleen pian.
En oikein osaa antaa sinulle muuta neuvoa kuin vaatia miestäsi keskustelemaan asiasta SYYLLISTÄMÄTTÄ häntä. Kokemuksesta tiedän, että asia ei ratkea sillä jos molemmat vain hautovat asiaa tahoillaan hiljaa ja loukattuina. Kissa täytyy nostaa pöydälle. Jos ei yhteistä säveltä löydy niin ehkä teidän tarpeet eivät kohtaa ja on parempi erota (toivottavasti) sovussa kuin jatkaa epätyydyttävässä suhteessa.
Ihan ensiksikin eroa en edes harkitse, sillä meillä on paljon hyviä yhteisiä asioita, esim. lumilautailu, mökkeily, kävely jne. Tai siis ainakin vielä tällä hetkellä on niin paljon pelastamisen arvoista, erityisesti tietenkin tämä pikku aurinko joka vetelee päiväunia parasta aika. Niin ja rakkauttakin on.
Mitä tulee vielä haluttomuuteen, niin ensimmäinen mieleen tuleva syy tietysti on minullakin se, ettei mies yksinkertaisesti enää syty minusta. Ulkonäön, vartalon, hiusten ja muun fyysisen lisäksi olen tietenkin vuosien varrella muuttunut hehkeästä ensihuuman rakkaasta vaimoksi ja äidiksi. Mutta selittääkö sekään tätä? En vissiin ole sitten enää mitenkään mielenkiintoinen, siihen kait sitten mieheni suhteessamme ihastui.
Tuo syyllistämättä keskustelu onkin vaikeaa. Miten tekisikään mieli paiskata joku astiasto seinään ja huutaa päin naamaa, että sinä et halunnut minua ja siksi en minäkään tuntenut oloani haluttavaksi --> siksi intohimo pikku hiljaa näivettyi. Auttasko se sitten asiaa, tuskin.
Ehkä olisi (taas kerran) jollain lailla saatava oma olo hehkeäksi ja seksikkääksi ja tehtävä oikein kunnon suunnitelma hyvän seksielämän takaisin saamiseksi. Kyllähän seksi lähtee korvien välistä. Aikaisemmassa liitossa (joka kariutui vähän samoihin seikkoihin, oli toki muutakin) hain ja sainkin hehkeyden muista suhteista, mutta nyt en oikein osaa innostua niistäkään. Sitä paitsi nehän johtaisi tavalla tai toisella eroon, sitähän en halua.
Uusi kampaus? laihdutus? uusia vaatteita? puolihuolimaton flirttailu ja koskettelu? miehen huomioiminen paremmin? aargh, tuota juuri haluaisin muttei voimat riitä just nyt.
Onhan sekin mahdollista, että miehesi ei syty sinusta. Ihmisiä on niin erilaisia.
Tosiaankin on kovin vaikeaa keskustella asiasta asiallisesti ja syyllistämättä jos on kokenut itsensä torjutuksi ja loukatuksi. Itse ainakin tulen sekopäiseksi jos en saa seksiä pariin viikkoon ja käyttäydyn todella veemäisesti eikä silloin kyllä onnistu toisen tunteiden huomioiminen. Mutta on tärkeää, että kerrot miehellesi suoraan mistä kiikastaa.
Itse lopetin aloitteen tekemisen kun kumppani ei lämmennyt, mutta siitä se oloni vain paheni ja minun oli pakko alkaa lähentelemään jälleen. Älä missään nimessä lopeta flirttailua ja koskettelua, ellei miehesi nimenomaan koe niitä ahdistavaksi.
Yritä piristää itseäsi huolehtimalla kunnostasi ja ulkonäöstäsi. Mikäli tunnet itsesi naiselliseksi ja kauniiksi auttaa sekin sinua jo jollain lailla pitämään itsetuntoasi yllä "torjunnoista" huolimatta.
Jos miehesi on ollut alunperinkin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä keskusteluissa, se vaan pahenee ajan myötä! Itse olin aikoinaan iloinen sirkuttaja ja niin avoin kaikelle,että ihmiset ihastuivat välittömyyteeni ja kanssani oli helppo olla.. No otin sitten hiljaisen miehen,kunnollisen ja 20 vuotta yhdessä olleina olen itsekkin nykyään hiljainen, surumielinen, eikä puhetta enää paljon tule..
Yritin ja yritin puhua ja olla hänen seurassaan seurallinen ja iloinen...mutta vuosien myötä kyllästyin itsepuheluihini...kysyin ja vastasin itse, mies ei kommunikoi kanssani mitenkään enään...ainoa asia, mikä vaatii enää nykyään vastauksen, on kysymys, mitä ruokaa ja milloin..
Seksiä ei enää ole ollut pitkään aikaan ja olen viimein vihdoin hakemassa eroa, kun lapset ovat jo muualla.
Muuten joudun turvautumaan masennuslääkkeisiin..
Kuulostaa tuolta pohjalaisuuden osalta niin kovin tutulta, että ihan hämmentää. Olin itse vuosia naimisissa pohjalaisen miehen kanssa ja tuollaiseksihan se elämä juurikin muodostui. Hiljaiseksi, erotiikattomaksi, kaverilliseksi ja sellaiseksi tylsäksi. Minkäs teit, parikymppinen nainen, jonka perässä miehet oli ennen juosseet ihan kunnolla, riutui nyt kukkeimmillaan täysin viriilittömässä suhteessa. Mullekin tuli halu heittää astioita, kun kaikista keskusteluyrityksistä -hellistä tai vihaisista, ihan sama- huolimatta mitään vastakaikua tai ymmärrystä ei herunut.
Minä sitten eräänä päivänä, kun olin yrittänyt puhua kuin seinälle, heitin vihdoin sen häälahjamaljakon päin seinää. Pihi mies vihdoin heräsi! Ei sillä varmaan silloinkaan ollut mitään väliä ensin, mitä sanoin, vaan se herätys tuli siitä, että jotain rahallisesti arvokasta (= hänelle tärkeää) hajosi säpäleiksi. Eipä tuokaan kauaa kestänyt tuo herätys, mutta päästiin keskustelussa edes siihen pisteeseen, että mies tajusi, että hei! tässä on ongelma.
Ehdotus: Mieti, mikä on miehen "heikko" kohta ja tähtää siihen. Raha? Maine? Ystävien mielipiteet? Auto? Mikä ikinä, mutta kun miehen saa tunteissa hereille niin sitten saat ehkä tajuamaan, kuinka turhautunut itse asiassa oletkaan. Tuskin mieskään haluaa eroa ja rikkoa perhettä, menettää kaikkea yhteistä, hän ei vain ole tilanteen tasalla. Ja koska keskustelusta ei ole kokemusta varmaan kotoakaan niin se tapa ei käy. Pettäminen ei ole hyvä, koska sitten sinä olisit se vikapää. Koitetaan uskoa, että nämä tällaisetkin miehet jollain tasolla välittää, kunhan vain tajuavat, että "ny tarttis tehrä jottain"...noin hjumöörillä.
Tsemppiä suhteesi pelastamiseen sekä oman onnesi syttymiseen! Taistele.
Kiitos vastauksistanne, jos ei tilanne olekaan tällä välillä (heh heh) ratkennut niin ajatuksia on kyllä herännyt. Astiasto on kuitenkin edelleen ehjä.
Tämä pohjalaismies ei ehkä sittenkään ole aivan menetetty, hän vain vaatii pidemmän ajan huomatakseen asioita. Ja vaikka huomaisikin jonkun olevan pielessä niin ainakin mies tarvitsee oman "sulattelu- ja käsittelyajan" aloittaakseen keskustelun (luit oikein, aloittaaKSEEN). Eli tarpeeksi kauan kun nuilotin niin mies itse kysyi mikä on vialla. Vastauksen tiesi toki molemmat, mutta tärkeintä tässä oli lyhyessäkin keskustelussa oli oikea ajoitus: siis miehen kannalta. Hän ehkä onkin sellainen ratkaisukeskeinen, tekee mieluiten itse kaikki asiat loppuun, eikä ole valmis ohjaiden kuunteluun (tässä siis ratkaisee itse suhteenongelmia, eikä halua minulta valmiita toimintamalleja tai suunnitelmia). Varsinkaan kun hän itse ei ole mielessään kypsytellyt asioita (tai ratkaisuja) tarpeeksi. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan, mutta rautalangasta vielä kääntäen: mies tarttuu ongelmaan sitten kun on itse asiaa tarpeeksi kypsytellyt.
Ehkäpä tämä tästä, ainakin joksikin ajaksi. Aurinkokin paistelee ja kevät tulee :)