Olemme seurustelleet 5v ja 4v asuneet yhdessä. Itse olen 24v ja mies 29v. Olen täysin kyllästynyt suhteeseen, arki on ihan ok ja mies tekee kaiken mielikseni. En vaan rakasta häntä siten että voisin kuvitella viettäväni loppuelämäni hänen kanssaan, tuntuu että olemme lähinnä kavereita. Mies taas vannoo rakkauttaan minuun ja ei kuulemman voisi elää ilman minua. Mies on masentunut, eikä hänellä ole hirveästi kavereita. On myös uhkaillut itsarilla jos eroamme. Olenko huono ihminen jos jätän hänet vai liian kiltti jos jään? Viime vuonna meinasimme erota ja asuin pari viikkoa muualla. Mies soitteli taukoamatta ja itki jne..Eli eroprosessi ei tule olemaan helppo hänelle. Minusta taas mikään ei tunnu miltään ja viihdyn paremmin kotona kun hän ei ole täällä.
Miehestä ei pääse eroon
Umpikujassa.........
11947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei kannata luovuttaa, teillä varmaankin taito puhua ongelmista on huono, varatkaa parisuhdeterapiaan aika ja menkää sinne, todella moni ollut samas tilanteessa ku te ja ovat saaneet sieltä avun.
no jos kerta tilanne on tuo että viihdyt paremmin yksin kuin miehesi kanssa niin kannattaisi kokeilla puhumista... jos puhuminen ei auta niin lähde...
noi itsarilla uhkailut on vain lapsellinen tapa saada toinen säälistä takaisin... kaikki kun ei ymmärrä ettei aina tunteet kohtaa.. ja silloin ei kannata jäädä suhteeseen jossa ite ei ole onnellinen, vaan tuntee olevansa loukussa. ei se ole suhde eikä mikään mielestäni. eksäni uhkaili itsemurhalla eromme aikaan, vaan eipä sitä tehnyt vaikkei mua takaisin niillä puheillaan saanut.
et ole huono ihminen jos jätät miehesi... vai haluatko elää lopun elämääsi ihmisen kanssa joka on masentunut ja sinusta riippuvainen? vai haluatko elää elämääsi jotenki muuten??
liian kiltti olet jos jäät suhteeseen säälistä miestäsi kohtaan... "ettei se vaan tee mitään itelleen jos lähden"-ajatus on ihan normaalia... mutta haluatko sitä todella???
ja vielä tuosta itsemurhalla uhkailusta sen verran että se on vain tapa saada henkinen yliote sinusta.. tuskimpa mies sitä tekee jos jätät hänet... veikkaan vahvasti että kantti loppuu kesken... tottahan toki rakkaasta ero voi saada noita ajatuksia päähän... mutta kuinka moni todellakin tappaa ittensä eron hetkellä????
jos joku oikeasti meinaa itsensä tappaa, harvemmin uhkailee sillä... ei kenenkään kans tarvi olla sen takia, että ei "uskalla" jättää... tuhlaa vaan omaa ja toisen aikaa, eikä sekään oo oikein. lisäksi tuollainen kumppani ei rakasta, vaan on riippuvainen!
mennä naimisiin tai hommatkaa mukula. Siitä se suhde pyörähtää ihan erilailla käyntiin.
Aikuisten oikeastiko olet sitä mieltä, että lapsi pelastaa toimimattoman suhteen?! Lapsen tulon myötä muuttuu niin moni asia, että siinä on moni ns hyvässä suhteessakin elävä ihmeissään!
Aloittajalle sanoisin, ettei sinun tarvitse uhrata omaa elämääsi sen vuoksi, että toinen tulisi onnettomaksi ts jotenkin romahtaisi eron johdosta. Puhua tietenkin kannattaa, mutta joskus on myös taito osata päästää irti mahdottomassa tilanteessa.
vaihtoehtona on, että tämä saattoi olla sarkasmia?
mulla ja poikaystävälläni aika sama tilanne. Ollaan seurusteltu noin 2 vuotta ja asuttu yhessä melkein koko aika. Itselläni tunteet hiipuneet ja tuntuu että oltais kavereita. Poikaystävä on ihan rakastunu ja haluais kovasti olla yhdessä. Erosta puhuttaessa on myös mulle uhkaillut että tappaa itsensä. kun oltiin noin vuosi sitten erossa jonkin aikaa ja asuin muualla niin soitteli kokoajan ja itki ym. Itselläni tosi vaikeaa olla kun ei tiedä mitä tekis.
Riitelemme jatkuvasti rahasta. Molemmat olemme aika pienituloisia ja miehelläni on ulosotossa n. 40 000e velkaa ainakin. Hän otti yhteyttä velkaneuvontaan ja lupas alkaa hoitamaan niitä mutta silti tilanne tuntuu jotenkin toivottomalta. Murehdin kokoajan mieheni velkoja ja pelkään että hän ei selviä niistä. Olen myös huomannut etten arvosta häntä hirveästi ihmisenä velkojen takia. Ja syytän häntä jotenkin siitä kun hän ei kertonut minulle heti kun tapailimme hänen veloistaan. Sain tietää vasta kun muutimme yhteen. Oloni tuntui huijatulta. Pelkään ettemme koskaan voi ostaa esim. asuntoa ym. näiden velkojen takia.
Myös se pelottaa että jos muuttaisin pois niin miten pääsen alkuun. Minulla ei ole juuri mitään huonekaluja eikä todellakaan varaa mihinkään kalliiseen asuntoon. en tiedä miten rahani riittäisi.
olen masentunut eikä mikään oikeastaan enää tunnu miltään.
Olisi kiva jos joku jaksaisi kommentoida. murehdinko mielestänne turhaan.
Samma här. Miehellä velkoja, ei tosin ihan tuossa määrin, mutta luottotiedot menneet sekä luotto myös minun puolelta. Nämä velat selvisi myös minulle vasta yhteenmuuton jälkeen... :/
Me ollaan seurusteltu 1,5 v. ja asuttu yhdessä n. 3 kk. Muutto yhteen oli vikatikki. Ei kestänyt kauaa kun minua alkoi ahdistaa. Tänään (äskön) puhuin ahdistuksestani hälle ja hän lähti äskön ulos kävelylle...siis varmaankin miettimään että mitä nyt. Hän on myös erittäin rakastunut minuun...minua ahdistaa koko juttu.
En oikeasti tiedä mitä tehdä...hän on minulle kyllä rakas mutta vain ystävänä. Se jokin on kadonnut.
neuvoo teitä pissiksiä: Nyt otatte itseänne niskasta kiinni (jos sellainen on) ja lähdette vitomaan....sitä sanotaan itsekkyydeksi. Älkää sotkeko sitä itsenäisyyteen.....sitä se ei ole.
Jatkatte suoraan "Bar'iin", omine puutteinenne, ei ei se tarkoita seksualisuutta, vaan teidän keskeneräisyyttänne. Te olette jotenkin velttoja, "Löysiä" innottomia, lytyssä......niinpä otattekin sieltä Baae'ista pari "hungsien" näköistä tyyppiä PUMPPAAMAAN teihin lisää painetta, jotta kiristyisitte ja virittäytyisitte, uudistuisitte. Sitten soitatte siskoille että teitä on kohdeltu väärin ja kukaan ei ymmärrä, joka onkin totta. Ja sitten lopuksi positiiviset TESTIT.....eikö olekin jännittävää.....lopputulos tyydyttävä YH josta yhteiskunta huolehtii......ja kierre jatkuu. (Pumpatkaa pumpatkaa...)
En kyllä oikein ymmärtänyt edellistä viestiä, mutta ihmettelen kyllä ihmisten ajattelemattomuutta?
Miten ihmessä suhde ajautuu kuilun partaalle jos mitään pahaa tai hölmöö ei ole tehty, asioista olisi haluttu
puhua ja hoitaa ne kuntoon niin että kaikki olisivat tyytyväisiä, tai että kiistoista olisi voitu tehdä edes
jonkinlainen kompromissi: Että edes kaikki suhteessa saisivat edes jotain hyvää, joka taas levittää hyvää
ympärilleen!
Nyt kun tässä tulevassa erossa on osallisena 2 "aikuista" ja kaksi lasta, niin kuka tässä voittaa. Uudet
ongelmat ovat vaan edessä. Yhteistä kotia on rakennettu vuosikausia, kaikki on muuten kohdallaan, mutta ne keskinäiset ristiriidat äidin ja isän välillä ovat vain jääneet hoitamatta, ja sitä myöten kaikki sitten
loppuukin, helposti ja vääjäämättä! Suututtaa ja turhauttaa että kaikki on näin jumissa, kaikki tehty valuu
hukkaan sen takia että emme osaa puhua asioita halki, olen joskus ehdottanut jonkin ulkopuolisen
kanssa puhumista,esim. parisuhdeterapiaan menemistä. Mutta se ei käy, mikään ei käy!
Olisi kuitenkin mielestäni aikuismaista ensin ennen eroa katsoa mihin palapelin palat riittää, ja vasta sen jälkeen yrittää koota sitä vielä vähemmillä palasilla! Jos asiat ajattelee ja edes yrittää hoitaa ensin loppuun ennenkuin toimii niin lopputulos saattaa olla yllättäväkin, kokeilkaa edes!!!
Minä olen jo eronnut miehestäni vuosia sitten. Meillä oli sama tilanne, vuosia kaverisuhde. Siinä suhde huononee, seksi häviää, ei enää arvosta toista jne. Mies ei halunnut päästää minusta irti, itki, rukoili, uhkaili tappaa minut ja itsensä ja manipuloi. Tässä oli vielä kaiken lisäksi alkoholi mukana ja epäilin vielä toisia naisia. Niin kauan kuin todistetta toisesta naisesta ei ollut, jäin säälistä ja koska olin liian kiltti. Seksi tuntui pahalta silloin kun sitä oli, oloni on seksuaalisesti häväisty vieläkin enkä pysty päästämään miehiä lähelleni. Miehet vaan on niin raukkoja että eivät uskalla lopettaa huonoa suhdetta, pelkäävät eroa ja väittävät sitä rakkaudeksi. Muulloin rakkautta ei ilmenekään kuin silloin kun nainen puhuu erosta.
Minä pääsin miehestä eroon kun hän jäi kiinni pettämisestä. Muutin salaa, salasin osoitteeni ja en vastannut puhelimeen kuin harvoin. Silloin mies itki julmetusti, oli kuolla ikävästä, vannoi ikuista rakkauttaa. Mutta parin viikon kuluttua oli jo löytynyt uusi, parempi nainen. Ovat onnellisia yhdessä ja sopivat hyvin yhteen.
Itse hukkasin suhteessa yli 10 vuotta, lapsiakaan ei tuollaiseen huonoon liittoon tehty. Nyt olen aika iäkäs, kumppanin haku ei ole helppoa ja biologinen kello tikittää.
Itsemurhalla uhkailu on mielestäni henkistä väkivaltaa, eikä siihen tulisi reagoida, pitäisi vaan ohjata hoitoon. Joskus itsemurha kuitenkin tehdään, tämänkin olen nähnyt, mutta se on myös väkivaltaa jäljelle jääviä exiä ja muita omaisia kohtaan. Jokainen on vastuussa vain itsestään. Mietiskele tätä lausetta. Itsemurhaan eivät ole muut millään tavalla syyllisiä, se on jokaisen oma, henkilökohtainen valinta. Ne jotka sen tekevät ovat ehkä jo olleet sairastuneita henkisesti.
On väärin olla suhteessa säälistä, myös sitä toista osapuolta kohtaan.