Tämä pelko on tietyllä tapaa täysin järjetön, mutta toisaalta mietin sitä, että mitä jos se ei olekkaan järjetön? Entä jos en löydä miestä itselleni?
Voin sanoa olevani hyvännäköinen, ihan noin omasta mielestäni ja saan todella paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni - niin miehiltä kuin naisilta. Urheilen 7 kertaa viikossa ja voin sanoa vartaloni olevan kunnossa. Luonteeltani olen alussa ehkä hyvinkin varautunut ja en ota hirveästi muihin kontaktia, mutta kun minuun tutustuu, niin olen todella iloinen, huumorintajuinen, tietyllä tapaa nöyrä, en ole vaativa, tykkään pitää hauskaa, en tuomitse muita, haluan omistautua kumppanilleni, viihdyn loistavasti itsekseni(en tarvitse ystävää/kumppania aina mukaan), minut saa innostumaan melkein kaikkeen, lepyn helposti, en suutu helposti... no tota listaa voisi jatkaa vielä, mutta pointtina se, että luulisi kaltaiseni löytävän miehen rinnalleen?
Pukeudun hyvin naisellisesti. Käytän paljon mekkoja, korkokenkiä ja muutenkin tykkään pukeutua, vaikkakin erittäin yksinkertaisesti.
Se ulkoisesta minusta, mutta edelleen... kärsin ihan älyttömän paljon siitä, että pelkään etten koskaa tapaa sitä elämäni miestä. Olen kerran ihastunut palavasti, mutta mies kohteli minua todella huonosti, mutta pidin hänestä silti. Ehkä jotenkin jopa tarrauduin häneen, sillä hänessä oli paljon hyvää ja en ole koskaan pitänyt kenestäkään miehestä sillä tapaa. Ajattelen usein etten usko, että kukaan mies ei voi saada minussa vastaavaa reaktiota aikaiseksi. Kyllähän minua ulos pyydetään, mutta en voi sille mitään etten ihastu kovinkaan helposti!:/ Ehkä olen sitten nirso, mutta sen takia tämä pelko oikeasti pelottaa minua.
Ja olen myös erittäin kateellinen naisille joilla näen, että heillä on sormus sormessa. HE ovat löytäneet miehen! Tai vielä enemmän minua ahdistaa, kun näen naisen, joka työntää lastenrattaita ja vielä sormus sormessa tai mies rinnalla. Pelkään etten koskaan koe samaa kenenkään miehen kanssa. Tai, että muuttaisin jonkun miehen kanssa yhteen. Ja tää mun ajatusmaailma vaikeuttaa sikälikin mun elämää, koska mulla on koko aika tietynlainen "haku-päällä"-tutka meneillään, koska yritän etsiä koko aika epätoivoisesti sitä kumppania rinnalleni. Ja se ei vain tuota tulosta. Tosin en usko, että vaikutan epätoivoiseltakaan, sillä aika harvoin treffeille asti pääsen... ja en minä väkisin kenestäkään yritä miestä itselleni tehdä.
Ja en voi sille mitään, että mun elämän ykkösjuttu on löytää mies itselleni. Mua ei huoleta raha, koulutus tai muut taloudelliset jutut. Mun elämän arvojärjestyksessä ykkösenä on miehen löytäminen. Sellainen, jota voin rakastaa ja joka rakastaa mua. Ja perhe-elämä sen miehen kanssa. Mä olisin maailman onnellisin nainen, kun saisin valmistaa miehelleni aterian. Tai harrastaa miehen kanssa seksiä niin usein kuin tämä tahtoo. Ehkä olen mielistelevä kumppani, mutta se on se mikä tekee mut onnelliseks, kun tiedän, että mies on onnellinen rinnalani. Elämä tuntuu tyhjältä, kun en ole löytänyt miestä..
Hassua tästä tekee se, että mulla on ikää vasta 20v. Olen nuori ja plaa plaa, mutta tämä pelko on aito ja sen vuoksi itketty monet itkut. Ehkä itsetunnossani on vikaa tai jossain, mutta mä tulen hulluksi tän pelon kanssa...
Auttakaa:/ ?
Voin sanoa olevani hyvännäköinen, ihan noin omasta mielestäni ja saan todella paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni - niin miehiltä kuin naisilta. Urheilen 7 kertaa viikossa ja voin sanoa vartaloni olevan kunnossa. Luonteeltani olen alussa ehkä hyvinkin varautunut ja en ota hirveästi muihin kontaktia, mutta kun minuun tutustuu, niin olen todella iloinen, huumorintajuinen, tietyllä tapaa nöyrä, en ole vaativa, tykkään pitää hauskaa, en tuomitse muita, haluan omistautua kumppanilleni, viihdyn loistavasti itsekseni(en tarvitse ystävää/kumppania aina mukaan), minut saa innostumaan melkein kaikkeen, lepyn helposti, en suutu helposti... no tota listaa voisi jatkaa vielä, mutta pointtina se, että luulisi kaltaiseni löytävän miehen rinnalleen?
Pukeudun hyvin naisellisesti. Käytän paljon mekkoja, korkokenkiä ja muutenkin tykkään pukeutua, vaikkakin erittäin yksinkertaisesti.
Se ulkoisesta minusta, mutta edelleen... kärsin ihan älyttömän paljon siitä, että pelkään etten koskaa tapaa sitä elämäni miestä. Olen kerran ihastunut palavasti, mutta mies kohteli minua todella huonosti, mutta pidin hänestä silti. Ehkä jotenkin jopa tarrauduin häneen, sillä hänessä oli paljon hyvää ja en ole koskaan pitänyt kenestäkään miehestä sillä tapaa. Ajattelen usein etten usko, että kukaan mies ei voi saada minussa vastaavaa reaktiota aikaiseksi. Kyllähän minua ulos pyydetään, mutta en voi sille mitään etten ihastu kovinkaan helposti!:/ Ehkä olen sitten nirso, mutta sen takia tämä pelko oikeasti pelottaa minua.
Ja olen myös erittäin kateellinen naisille joilla näen, että heillä on sormus sormessa. HE ovat löytäneet miehen! Tai vielä enemmän minua ahdistaa, kun näen naisen, joka työntää lastenrattaita ja vielä sormus sormessa tai mies rinnalla. Pelkään etten koskaan koe samaa kenenkään miehen kanssa. Tai, että muuttaisin jonkun miehen kanssa yhteen. Ja tää mun ajatusmaailma vaikeuttaa sikälikin mun elämää, koska mulla on koko aika tietynlainen "haku-päällä"-tutka meneillään, koska yritän etsiä koko aika epätoivoisesti sitä kumppania rinnalleni. Ja se ei vain tuota tulosta. Tosin en usko, että vaikutan epätoivoiseltakaan, sillä aika harvoin treffeille asti pääsen... ja en minä väkisin kenestäkään yritä miestä itselleni tehdä.
Ja en voi sille mitään, että mun elämän ykkösjuttu on löytää mies itselleni. Mua ei huoleta raha, koulutus tai muut taloudelliset jutut. Mun elämän arvojärjestyksessä ykkösenä on miehen löytäminen. Sellainen, jota voin rakastaa ja joka rakastaa mua. Ja perhe-elämä sen miehen kanssa. Mä olisin maailman onnellisin nainen, kun saisin valmistaa miehelleni aterian. Tai harrastaa miehen kanssa seksiä niin usein kuin tämä tahtoo. Ehkä olen mielistelevä kumppani, mutta se on se mikä tekee mut onnelliseks, kun tiedän, että mies on onnellinen rinnalani. Elämä tuntuu tyhjältä, kun en ole löytänyt miestä..
Hassua tästä tekee se, että mulla on ikää vasta 20v. Olen nuori ja plaa plaa, mutta tämä pelko on aito ja sen vuoksi itketty monet itkut. Ehkä itsetunnossani on vikaa tai jossain, mutta mä tulen hulluksi tän pelon kanssa...
Auttakaa:/ ?
Vastaukset 58
Vanhimmat
Pahoittelen että vastaukseni on tylsä ja aika odotettu, mutta ensin pitää viihtyä yksin ennen kuin on valmis viihtymään toisen kanssa.
Tietysti se tuntuisi aluksi aivan taivaalliselta jos pitkän odotuksen jälkeen löytäisit kumppanin ja kaikki ne padotut tunteet pääsisivät valloilleen. Sitten iskisi arki ja jossain vaiheessa myös mustasukkaisuus. Alkaisit epäillä kaikkea ja pelätä sitä että joutuisit palaamaan takaisin yksinäisyyteen.
Suhteen pitää edetä tietynlaiseen riippuvuuteen, mutta se ei saa alkaa siitä.
Totta! Oon sun kanssa -M- täysin samaa mieltä ja tiedän varsin hyvin vanhasta kokemuksesta, että nyt vaa pitäs jatkaa tätä yksinoloa, ni alkaa tämäkin maistumaan ja sit olis ehkä hyvä aika alkaa miettimään sitä rakkautta.
Mutta tää etten löydä miestä rinnalleni, ni on jotenki kasvanu hirveeks möykyks mun sisälle. Tuntuu, et pariskuntia kävelee koko aika vastaa ja aina ne löytää toisensa...
Et olis ihanaa jos näkisin jostain tulevaisuuteen ja tietäisin, että löydän miehen rinnalleni, niin voisin olla täysin rauhallisin mielin... Vaikka siihen kuluisikin kymmenen vuotta ennen kuin hänet tapaan, mutta tieto siitä, että tulen tapaamaan hänet!
Kun se tylsä vastaus tuli jo kerrottua, niin voinhan nyt kertoa miten itse vastaavia tunteita käsittelen.
Yritän ajatella kuinka hienoa on että pystyn tuntemaan kaipausta ja ikävää toista ihmistä kohtaan. Yritän vaalia niitä tunteita kuin aarteita, vaikka ne aina joskus tuovatkin kyyneleen silmäkulmaan. Mikä on hienompaa kuin kävellä syksyisellä rannalla yksin, sielu täynnä haaveita ja haikeutta.
Niitä tunteita ei kannata väheksyä eikä pelätä eikä niitä ole syytä vaihtaa parisuhteen mukanaan tuomiin tunteisiin millä hinnalla hyvänsä.
Siinä oli pitkä vuodatus , älä huolestu , kyllä se oikea sieltä vastaan tulee ! Samat ne on murheet vanhemillakin ihmisillä tai melkein .. kun muksuja jo tehtynä , ero takana .. uusi kumppani hakusessa ..
Muuten , miksikö se mies kohteli sinua huonosti ?? ..
Koska annoin kohdella... koska tykkäsin siitä miehestä ja halusin olla vain hänen kanssaan. Ei siis todellakaan mitää väkivaltaa tms.! vaan ainoastaan siten, että harrastukset ja ystävät meni aina mun edelle. Ja ei se mies hirveesti halun viettää mun kanssa aikaa:/ Mutta ihastuneena tuli katsottua asioita silloin vähän vaaleanpunaisten ruusulasien läpi, liikaakin.
Jotenkin tuntuu ettei se mies ollut valmis suhteeseen , ikävä juttu sinun kannaltasi kun aina jotain särkyy sisältä eron tullessa .. kaikki ihmiset haluavat läheisyyttä enemmän tai vähemmän , kenelle riittää pelkkä pano , kuka haluaa paljon enemmän toisesta . Jo oikealla hetkellä tehty halaus , voi miltei "sulattaa" toisen ! .. jos halaaja on miellyttävä persoona :)
prvovo että tänne asti lemuaa!!!
"Ja olen myös erittäin kateellinen naisille joilla näen, että heillä on sormus sormessa. HE ovat löytäneet miehen! Tai vielä enemmän minua ahdistaa, kun näen naisen, joka työntää lastenrattaita ja vielä sormus sormessa tai mies rinnalla."
No enpä nyt niin kateellinen olisi. Täälläkin kun lukee näitä viestejä niin huomaa kuinka monet ovat onnettomassa liitossa.
vähän samanlainen nuorena, kuin sinä. Mietin joskus lenkillä, että helvetti, mun pitäis pyörittää ainakin kolmea kundia yhtäaikaa, kun olen tämän ikäinen (n.20 silloin) ja myös ihan nätti, mutta ei. Olin sinkku ja ajattelin, etten koskaan ketään löytäisi, joka tykkäisi minusta tälläisenaan. Kavereita on kuitenkin aina ollut kasapäin ja elämä soljui eteenpäin. Aloinkin seurustella miehen kanssa, josta tiesin oikeastaan, ettei siitä mitään tulisi, mutta kun halusin vain niin seurustella. Sitä kesti 2 vuotta ja ero oli raastava ja ajattelinkin sen jälkeen, ettei enää ikinä mitään mies juttuja, kun törmäsinkin tähän nykyiseen, jonka kanssa kaikki sujuu niin helposti. Tässä suhteessa saan rakastaa ja olla rakastettu. Toisaalta tuo huono suhde oli ihan hyvä kokea, koska olin myös kuin sinä; mies kohteli huonosti. Enää en antaisi sellaista tapahtua. Sellainen suhde ei tule toimimaan pidemmän päälle.
Kannattaa myös laittaa ne ihannemies- määritelmät romukoppaan. Se oikea voi tulla vastaan missä paketissa tahansa. Anna ajan kulua ja tutustu itseesi.
Kyllä mäkin koen, että toi mun entinen suhdesotku oli hyvinkin opettava, vaikka kestikin vain jonkun 3kk, mutta puoli vuotta meni siinä, että toivuin siitäkin suhteesta ja tunsin, että saan ilmaa taas. Toi suhde oli siis viime kesänä.
Mut hienoa Noona, että oot löytänyt ihanan miehen!:) Musta itestäni vaan tuntuu, että kaikille muille sattuu noita ihania sattumuksia ja he kohtaavat elämänsä miehen ja saavat lapsia ja ovat onnellisia. Et mä jäisin ikään kuin ulkopuoliseksi tosta jutusta. En tajua oikeesti miksi mun ajatusmaailma on näin vääristynyt, sillä mä saan todella paljon huomiota miehiltä minne tahansa kuljenkin. Mut mulle itelleni vaan kolahtaa aika harvoin.... ja pelkään etten koskaan koe sitä:/ En edes tiedä miten saisin nämä ajatukset muutetuksi, sillä nämä ovat pinttyneet ja syvälle. En kuitenkaan ole koskaan kertonut näistä ajatksistani kenellekkään... joskus jotain sanonut, mutta en ole saanut ymmärrystäni osakseni, sillä vastaukseksi tulee automaattisesti, että "Kyllähän sun kaltanen saa koska vaan miehen!!Turhaa sä valitat, odota vain!" yms. Mua enemmän ahdistaa jos mulle sanotaan noin, koska tulee sellanen olo, että mitä jos vain sattuu olemaan sitä ihmiskunnan roskaa ettei kelpaa kenellekään eikä tapaa sitä oikeaa? Tai korjaan, tiedän, että kelpaan monellekin, mutta tuntisin jotain sitä toista puolta kohtaan... odottaisin innolla, että tapaan sen miehen. Sellaista ihastumista haluan!
Ja mulla ei ole edes kovinkaan tiukat kriteerit; Riittää, että se mies saa mun tunnepuolessa PALJON reaktiota aikaiseksi, jo pelkällä läsnäolollaan. Ja et mä vaa tahdon olla sen miehen kanssa. Ja, et voin oikeesti sanoa, että "Sut mä haluan!". Ja sellanen ihminen, jota mä etsin aina katseella kaikkialta. Sellanen, joka herättää mussa seksuaalista halua. Sellanen jonka kanssa haluan harrastaa paljon seksiä. Sellanen, joka saa mut tuntemaan oloni upeaksi. Muuten kriteereinä on ihan yleinen siisteys(hygienia sun muut kunnossa).. ja ainoastaan sinisilmäiset miehet saavat minussa noita yllä mainittuja reaktioita aikaan(tietenkin joustan asian suhteen jos sellainen tilanne tulee eteen, mutta en vain koskaan ole katsonut tummasilmäisiä sillä silmällä).
En käsitä miksi minua luullaan provoksi... okei, tiedän, ehkä minulla on keskivertoa heikompi itseluottamus tai jotain, mutta tekisin mitä vain ettei tarvitsisi ajatella näin vääristyneesti itsestään:/
huutelijoita on joka ketjussa. Ne kai luulee, että ihmiset ois kaikki samanlaisia ajatuksiltaan ja muutenkin, ei niistä kannata välittää.
Mullakin tää nykyinen suhde alkoi sellaisissa merkeissä, ettei mies heti kolahtanut. Ihastuin oikeastaan vasta1-2kk:ssa, vaikka olinkin aiemmin luullut, että ihastun/ rakastun heti ensisilmäyksellä. Mitä pidemmäs suhde on edennyt, sitä syvemmiksi tunteet ovat muuttuneet. Kun aiemmissa suhteissa (itsellänikin oli noita 3kk seurusteluja) olin ihastunut todella nopeasti ja nopeasti sitten huomasinkin, että mies on totaalisen väärä. Siitä oikeastaan se tunne syntyikin, etten voisi kenenkään kanssa seurustella omana itsenäni, vaan minun pitäisi jotenkin muuttua sellaiseksi, mitä luulin miesten haluavan. Onneksi ei sentään, ei elämäänsä voi elää esittäen roolia.
Ei tuohon asiaan voi oikeastaan itse vaikuttaa. Jos olisin tavannut tämän miehen 20 vuotiaana, ei jutusta olisi varmasti tullut vielä mitään. Tapasin hänet kun olin juuri täyttänyt 25 vuotta. Siihen mennessä tunsin itseni paremmin ja tiesin myös mitä en halua mieheltä. Sun pitäis vaan päästä yli tuosta tunteesta, että haluat sen miehen ja suunnata mielenkiinto muihin asioihin.Esim. harrastuksiin, siihen mitä tässä maailmassa tapahtuu yms. Äläkä ainakaan näiltä palstoilta lue, minkälaisia naisia miehet haluaa. Täältä saa todella vääristyneen kuvan.
Kiitos sinulle Noona:)
Mä onneksi urheilen viikossa vähintään sen viisi kertaa, joten aika ei kyllä töiden ohessa käy pitkäksi! Ja kavereita tulee nähtyä ja muutenkin elettyä. Ja mulla on vino pino kirjoja missä kerrotaan kuinka tulla menestyväksi omassa elämässään, kuinka hankkia rautainen itsetunto, kuinka olla onnellisempi yms yms. ja noita kirja lueskelen aika paljon ja olen huomannut, että se auttaa juuri hallitsemaan tätä yksinjäämisen pelkoani.
Ehkä minäkin kohtaan sen minun mieheni vanhempana, mutta toivoisin sitä ennen kuitenkin, että oppisin oikeasti elämään yksin ja etten ottaisi tästä niin suurta stressiä:/ Ja välillä minulla on vielä pahoja ahdistuskohtauksia, kun mietin tätä viime kesäistä miestäni harrastamassa seksiä uuden naisensa kanssa. Jotenkin kuvottaa ajatus ja samalla miettii, että miksi minä en ole se nainen? Ja vaikeeta tästä tekee se, että tää mies olis minä hetkenä valmis pettämään nykyistä kumppaniansa mun kanssa, koska hänen sanojensa mukaan olen niin haluttava ja kuuma pakkaus ettei minua voi vastustaa. Niin.. enkai minä sellaista miestä tahtoisi, joka mahdollisesti pettäisi sitten minuakin? Plääh, silti mietin vieläkin tätä miestä. Ja tää mies tekstailee mulle tosi paljon.
katkaista kaikki välit siihen mieheen, eikä enää vaivata päätäs sillä. Vaihda vaikka oma numeros, jos se ei lopeta soittelua. Tuo kuulostaa ihan mun exältä.. Sulla saattaa mennä hyviä miehiä "sivu suun", kun vellot vielä exässä.
Käypä lukemassa tuolta parisuhde-palstalta juttuja parisuhteesta, siellä on välillä aika karuja juttuja, ehkä sitten ei olekaan enää niin kiire suhteeseen. Ei nämä kuitenkaan mitään pelkkää ruusuilla tanssimista ole, aina välillä pitää kuitenkin riidellä ja ihmetellä. Ja varsinkin, jos menet jollekin vauva-palstalle, missä kerrotaan siitä lapsiperheen arjesta, niin ei ehkä vauvakuumekaan niin kovin vaivaa =)
Satunpa tietämään että monilla (ainakin joillakin) paikkakunnilla teini-ikäisten raskaudet ovat lisääntyneet melko paljon normaalista, ja nämä niin kovasti sitä ihanaa pikku nyyttiä haluavat nuoret naiset käyvät terkkarissa (mikä se nyt onkaan se paikka missä odottavat käyvät...) valittamassa että "miks he eivät pääse kavereiden kanssa tulee ja menee kun he siis niiiiin haluisivat ja miks onnelliset isukit tulee ja menee miten sattuu ja ryyppäävät viikonloput ja MIKSI heidän pitäisi olla kotona??? Mut äidiks mä oon aina halunnu!!"
Voi hyvänen aika kun totuus heille valkenee.
mutta olisi kai voinut mainita nuorien, juuri noin suunnilleen täysi-ikäistenkin raskaudet. Näin asian siis kuulin.
Ensin mulle tulle tuli mieleen, että on olemassa juttuja, joista ei pidä...
...ja sitten on juttuja, joiden suhteen on nirso.
Nojoo, jos mä nyt kuitenkin puhuisin ensin asiaa:
Sun kriteerit...hmm...noh, onhan ne aika tiukat, jos täysin tuntemattoman ihmisen pitäis sussa noi kaikki tuntemukset herättää. Olettaen, että sulla on taipumusta kontrollifriikkiyteen.
Niin siis sulla on ollut yksi suhde miehen kanssa? Ei muita intiimisuhteita?
Miten toi nirsous liittyy tähän kaikkeen? No siten, että sä toivoisit vahvasti itses kaltaista miestä. Luulemma. Ja siinä se ongelma voi tulla pahastikin omien silmien eteen, jos ne sun kaltaiset miehet syttyykin aivan toisenlaisista naisista. Jos sä kerta urheilet 7 kertaa viikossa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan, niin se varmaankin syö sulta vapaa-aikaa jotakuinkin tehokkaasti(?). Jos se tarkoittaa, että sä käyt salilla, niin se ympäristö muokkaa sun näkemykset miehistä tietynlaisiksi.
Toi nyt oli kuitenkin ihan itsestäänselvää. Huoh, anteeksi, nyt on hieman vaikeuksia pukea sanoiksi sitä mitä mun piti sanoa :D
Miten sä näät miehet? Miten sä näät muut ihmiset ylipäänsä?
Sä et ole sanonut mitään sun sosiaalisesta elämästä. Ootko sä sun kaveripiirin ainut sinkku?
Tässä ei nyt tullut vastauksia vaan kysymyksiä. Hyvin meni taas tää kirjoittaminen, argh...
"Siitä oikeastaan se tunne syntyikin, etten voisi kenenkään kanssa seurustella omana itsenäni, vaan minun pitäisi jotenkin muuttua sellaiseksi, mitä luulin miesten haluavan. Onneksi ei sentään, ei elämäänsä voi elää esittäen roolia."
Tosta on vaarana se täys kelkan kääntäminen. Ensin jos tekee aivan hitosti kompromisseja naisen/miehen eteen ja se ei toimi, niin vedetään jyrkästi toiseen päätyyn.
Mä oon tehnyt huomion, että 12kk on mun kanssa ratkaiseva aika :D
Siinä vuosipäivän korvilla naiset on alkaneet kattoa mua täysin erilaisin silmin. Toinen jätti kun olin liian "nuori" ja toinen petti ja jätti.
Hyvähän se sitten on niille neideille, että siinä vaiheessa tajus että mä en ollutkaan "se oikea".
Molempia rakastin, se ei vissiiin riittänyt. Koeta tässä nyt sitten enää naista "etsiä" kun vaara kaikenlaiseen tunnevammauteen on olemassa...ja todennäköisesti naisen puolelta ;)
Ei edes blondi voi olla noin NAIVI !
että näin lämpimästi miehistä ajatteleva nuori nainen ei jää yksin ja toiveesi toteutuu aikanaan.
Pelkosi on turhaa.
Kiitos, ihanasti sanottu:)
Kirjoitella näitä ! Ja olet vielä mies, oksettavaa. Jotkut keskustelee täällä ihanoikeistakin asioista.
10 vuotta kun passaat ja peset paskasia kalsareita, pyöräytät kersan tai pari ja äijä huitelee ties missä niin toivot ettet koskaan mokomaa olisi koskaan löytänytkään ja haaveilet omasta rauhasta ja miehistä vain leikkikaluina.
Ja jos sinua kerta pyydetään ulos ja annat koko ajan rukkasia niin hetken päästä huomaat ettei niitä ulospyytäjiä enää olekaan, tai ainakin niiden laatu laskee sitä mukaa kun joku toinen niistä varaa omansa.
Lisäksi aiot siis määritellä elämäsi plussat ja miinukset sen mukaan millaisen kumppanin löydät, miten sen kanssa menee ja mihin se johtaa. Jos jossain vaiheessa sitten tuleekin kapuloita rattaisiin niin koko systeemisi romahtaa koska elät koko ajan jonkun toisen ihmisen kautta sen sijaan että itse määrittelisit elämäsi oman persoonasi kautta.
Kiitos taas Noona:) Jep, olen ajatellutkin välien katkaisemista tuohon mieheen, mutta hankalaa tekee se, että meillä on sama harrastus ja sitä kautta tulee nähtyä. Mutta onneksi muutan syksyllä 300km päähän tästä kaupungista, niin tulee ihan uudet ihmiset elämään ja eksäkään ei ole koko aikaa silmissä pyörimässä:)
Itse asiassa vaikka tiedänkin ettei parisuhde ole ruusuilla tanssimista, niin silti tavallaan uskon, että olisin onnellisempi sen toisen puoliskon kanssa. Vaikka tulisi riitoja ja sun muita, niin silti se toinen on siinä rinnalla, useimmiten. Tai itse muistan tosta viime suhteesta, että vaikka riideltiin paljon, niin olin silti iloisempi kuin nyt yksinään.
Ehkä on huono juttu elää tällä tavalla miesten kautta, mutta yritän muuttaa tätä ajattelutapaani, että yksinkin hyvä. Ja just toi jo aiemmin mainittu ettei suhteeseen voi alkaa ennen kuin osaa oikeesti olla yksin.
Ja hmm, edelliselle kirjoittajalle, niin en mä anna paljoakaan pakkeja miehille. Kyllä mä yleinsä yksille treffeille suostun, mutta jos ei nappaa niin ei nappaa. Ja yleensä tiedän jo viiden tapaamisen jälkeen onko siitä tullakseen jotain vai ei. En mä nyt NIIIIIn usein treffipyyntöjä saa.
voin lohduttaa, ettei kannata pelätä. voi olla, ettei löydy, ja voi olla, ettei koskaan tule ketään. Jos käyttää elämästään 10-15 vuotta ajatellen, että kyllä se vielä löytyy ja pelkää ettei löydy, voi olla aivan oikeassa. Mitä sitä sitten pelkää. Tottahan se on monille jo nyt, ettei löydy. Ei se sen kummempaa.
Aikansa ihmiset jaksaa tsempata juuri noin, mullekin tsempattiin aikanaan, sitten jonkun vuoden päästä alkaa se kysely, että miksi ei ole, lopulta se kysely loppuu, ja kukaan ei enää puhu edes aiheesta.
Et sä voi laskee elämässäs mitään sen varaan, että löytyisi. Siksi kannattaa tehdä jotakin muuta. Käyttää aikansa niin, että on muuta miettimistä. Joskus kolmenkympin tienoilla alkaa koko suhdetouhuilu vaikuttaa nuorison ja lasten asialta. Ei siihen sitten enää suhtaudu samalla tavoin. Ehkä ei enää halua, tai osaisikaan tai itsetunto ja omat sosiaaliset taidot on niin kehittymättömät, ettei se ole ajankohtaista eikä realistista.
Mitä sitä pelkäämään. Eihän sulla nytkään ole ketään. Mä tein monta kertaa sen virheen, että elättelin toiveita ja jaksoin aina luottaa, että ehkä ensi vuonna, ehkä ensi kesänä, ehkä tuolla tai täällä löytyy.
Jossain vaiheessa se kyllääntymispiste tulee vastaan ja tietää, ettei se ole enää ajankohdasta tai paikasta tai yrittämisestä kiinni. Sitä ei vain tule. Sen voi hyväksyä tai olla hyväksymättä. Helpointa on olla ajattelematta asiaa. Jotkut puhuu niinkin, että älä ajattele, niin tapahtuu. Mitä? Ei mitään.
noinkin.
aiheuttaa tuollaista. Siihen kun vielä joku, jolle suhteiden aloittaminen ja/tai pienen kivan säätämisen löytäminen ymv. mitä nyt onkaan halunnut, on aina ollut "helppoa", tulee vielä sanomaan kannustavia ja ainoastaan omista näkökulmistaan punnittuja lässytyksiä, niin voikin ampua läskit kattoon.
Tekstiä lukiessa tuli mieleen eräs taannoinen provoilija, tai ainakin semi-provoilija joka väänsi ja väänsi omista näkökulmistaan. Ei mahda mitään, mutta näin kävi.
Kaksikymppisen ei kannattaisi kovin merkittävissä määrin tuollaisista murehtia. Ok, vituttaahan se samalla tavalla tuonkin ikäisenä, mutta silti. Ja mitä siitäkään jos ihastuu harvoin? Tuohan se tiettyjä ns. rajoituksia, etenkin jos TODELLA harvoin edes kiinnostuu jostakusta, mutta... noh, kismittäähän se tuokin.
kyllä kakskymppisen murheet voi ottaa ihan todesta. Mutta liika lupailu tai toiveiden elättely toisen päähän on aika hölmöä. Kakskymppiselläkin on varmasti tuntosarvet ja jonkinlainen sosiaalinen äly, ja kokemukset, mistä sitä kuitenkin voi jonkun verran vaistota tai tajuta, että onko niitä, joille asia voi olla ongelma, vai niitä, jotka revitään käsistä. Sen vaiston päälle kun vielä sukulaiset ja tuttavat suoltaa sitä, kyllä säkin vielä.. -vaahtoa, niin oikeasti ihminen kyllä taitaa tietää miten asiat on. Ja yleensä suhteet, ystävyyssuhteet, parisuhteet, kaikki mahdolliset lähikaupan kassasta alkaen on edes jonkinlaisia suhteita. Ja niistä jokaisesta muodostuu se kokonaisuus, mistä ihminen päättelee ja tietää, mitkä mahdollisuudet on mihinkään. Ainahan se on tuttavapiirin ruminta taputeltu päähän ja lupailtu, että joo sulle kyllä joku mukava poika vielä löytyy.. Sitä samaa ei taputella muiden päähän, koska ei sitä edes kukaan kyseenalaista.
ihmisen kuin ihmisen murheet on hyvin todennäköisesti tosia ja tärkeitä hälle itselleen, mutta perspektiiviä pitäisi aina välillä osata tarkastella. Tai tuo nyt on vähän huonosti todettu, mutta silleen jotenkin kuitenkin ettei antaisi niiden ottaa liikaa valtaa ja tulla suunnilleen elämää ohjaavaksi voimaksi. Ja elämän realiteetit kannattaa ehdottomasti tunnustaa. Ainakin minusta mieluummin noin, kuin siten, että uskottelisi turhia.
Niina ja Dayum puhuit tuolla teiniraskauksista, niin mä en todellakaan tahdo lapsia vielä näin nuorena, vaikka se sopiva kumppani löytyisikin! Sen suhteen ei siis ole yhtään kiire.
Mä oon vaa just huomannu, että tästä asiasta on just nimenomaan tullu mulle se liikaa valtaa ja elämää ohjaava voima:/ Tai tää on nyt tälläinen kausi taas. Tuntuu etten osaa pitää aina edes hauskaa silleen aidosti, koska koko aika etsin ja etsin vain sitä jotain eli miestä rinnalleni:/ En mä usko, että olen tyrkky tai mitään, mutta nää on mun pään sisäisiä. Tuskin kukaan ulkopuolinen osaisi edes aavistaa millaisista ongelmista minäkin kärsin...
Ja sinulle realistisinkku, niin ymmärrän pointtisi ja siinä on hyvinkin paljon totuutta. Tai siis varsinkin kohta, että eihän mulla nytkään ole ketään, joten mitä sitä pelkäämään..
Jossain oli hyvin sanottu, että jos tapaa Sen Oikean vaikkapa viiden vuoden kuluttua, mutta jos nyt suree nämä seuraavat viisi vuotta ennen sitä, niin sehän on täysin hukkaan heitettyä elämää silloin! Kun voisi pitää sen viisi vuotta hauskaa elämästä nauttien ja sitten viiden vuoden päästä tapaisi sen oikean. Tosin tuntuu usein silti tuskalliselta ajatella:/ Viisi vuotta on pitkä aika.
Mä kirjoitin mun työpöydän eteeni lapun missä lukee: "I know I haven't met the man I'm going to live my life with". Löysin ton jostain netistä ja musta toi oli kivasti sanottu.
Multa lähinnä sukulaiset ja muut ulkopuoliset lähinnä päivittelee sitä miten mun kaltainen on vielä sinkkuna! Kun minä olen niin kaunis ja mulla on elämässä tavotteita ja plaa plaa:/ Kun itsekin ajattelen, että olen kaikinpuolin hyvä pakkaus, mutta miksi en vain voisi ihastua?
Sori, tuli hieman sekavahkoa tekstiä, mutta kirjoitan pienessä kiireessä...
kun paheneva aivovammani vaikeuttaa räikeiden kirjoitusvirheiden huomaamisen. Hmph.
Eli ei tuossa kovin sekavaa vaikuttanut olevan, tiedän kyllä mistä sinä puhut. En lapsijuttua siis, mutta kun toivoisi itselleen jotain tapahtuvaksi sillä parisuhderintamalla ja että yleensäkin tuntisi isompia tunteita jotakuta kohtaan ja/tai kiinnostuisi vähän enemmälti jostakusta ja sitten jos hyvin, hyvin harvoin sellaisen häivähdyksen jossakin naikkosessa viimein näkee, niin jollain tavalla vituiksihan se menee kuitenkin. Tähän asti ainakin mennyt. Aina.
Oli mullakin joskus kakarana joku ihmekuvitelma siitä, mitä elämän tulisi olla. Oma koti, vaimo ja lapsi tai pari. Vaikka noin oli, tuo ajatus päässä, niin silti jotenkin samaan aikaan kyseenalaisti sitä ja että onko sen elämän oikeasti mentävä noin. Parisuhde- tai tutustumismuotoiset positiiviset kokemukset on niin vähäisiä, hyvin pitkälle kiitos ihmisluonteen, ettei ne riitä mitenkään ylittämään niitä kaikkia huonoja, ja niistä on jäänyt kivasti varautuneisuutta josta naiset niin perhanasti tykkää. Nykyään "hyvinä päivinä" jaksaa joskus vähän toivoa edes jotain enempää kohdalle sattuvaksi, edes vaikka sen yhden kerran. Normaalisti/yleensä menee suunnilleen omalla painollaan ajatellen, että tulee kohdalle jos tulee, jos ei tule, niin ei voi mitään, parempaa onnea seuraavalla kerralla. Kaikkeen kai tottuu ja toivomiseen väsyy.
Kuten olit jo todennut, asiat hyvin pitkälle on "ainoastaan" omassa päässäsi. Eikä sinun varmaan kannata ajatella sitä "viittä vuotta" silleen kovin paljoa, koitat vain keskittyä elämään omaa nykypäivän elämääsi. Sitä kautta voi tulla sellaista positiivista virettäkin, mikä näkyy päällepäin, ja minä ainakin tykkään itsenäisistä naisista, jotka eivät näytä roikkuvan missään tai varsinaisesti tarvitsevan mitään elämäänsä (paitsi tietenkin minut haluavat elämäänsä). En tiedä välittyykö sinusta sellainen tavallaan epätoivoinen vaikutelma kun miehiin tutustut, onhan nuo sun tännekin kirjoittamat ajatukset jossain sisimmässäsi tuolla siviilielämän pyörteissäkin.
Kuitenkin, minusta ei kannata noissakaan suhdepyrkimyksissä ja -toiveissa liikaa mennä yrittämään tai paljoa tinkiä omista kriteereistään ja näin, koska kyllä sekin luultavasti jossain vaiheessa kostautuu. Antaa vain mennä melko paljon omalla painollaan vähän korkeintaan oikeaan suuntaan tökkien, siitä ne kai lähtee jos on lähteäkseen.
"En tiedä välittyykö sinusta sellainen tavallaan epätoivoinen vaikutelma kun miehiin tutustut, onhan nuo sun tännekin kirjoittamat ajatukset jossain sisimmässäsi tuolla siviilielämän pyörteissäkin."
En osaa sanoa, mutta olen hyvin ujo ainakin aluksi miesten kanssa, mutta minulla ei ole mitään ongelmaa saada miehiä ihastumaan itseeni. Itse asiassa tämä eksäni sanoi minulle, että koska kuitenkin hän oli tiennyt minut jo monta vuotta, niin hän sanoi, että hän aluksi luuli, että olen sellainen nainen, jolle ei kelpaa kukaan. Käytti vielä sanaa, että näytän hyvin vaativalta. Se on ujoutta.
Ja jos mä nään sellaisen miehen kenet haluan, niin yleensä mä saan sen, mutta kun tollainen tunne, että: "TON MÄ HALUAN!"-tunne tulee about kerran vuodessa(tosin sehän on sitten kai suhteellisen usein?)
Ja kyllähän se ulkonäkökin vaikuttaa siinä miehessä, en kiellä sitä, mutta mulle kelpaa, että mies on mun silmissä se ykkönen. Ystäväni eivät esimerkiksi katsoisi kahdesti sellaista miestä, jota minä pidän ulkoisesti viehättävänä. Eli en sanoisi, että katselen mitään mallipoikia. Muhun tehoaa enemmän miellyttävä olemus yhdistettynä miellyttävään ulkonäköön. Kyllä mä tunnen sen sitten kun nään ja tapaan ja juttelen. Esim eksäni tunsin viisi vuotta ennen kuin hän tuli juttusilleni. Vaikka toki olin pitänyt häntä hyvännäköisenä, niin en ollut ajatellut häntä koskaan siinä mielessä. Heti kun hän tuli juttelemaan ja avasi suunsa, niin tiesin, että tässä on tämä mies kenet tahdon. Ja odotan tuota samaa tunnetta siltä mieheltä, jonka seuraavaksi tapaan ja johon ihastun....
olisin ajatellut näin: "Ja jos mä nään sellaisen miehen kenet haluan, niin yleensä mä saan sen, mutta kun tollainen tunne, että: "TON MÄ HALUAN!"-tunne tulee about kerran vuodessa" ja näin "Heti kun hän tuli juttelemaan ja avasi suunsa, niin tiesin, että tässä on tämä mies kenet tahdon. Ja odotan tuota samaa tunnetta siltä mieheltä, jonka seuraavaksi tapaan ja johon ihastun.... " niin en seurustelisi mieheni kanssa. Exien kanssa noin on käynyt. Tähän nykyiseen ihastumisessa meni paljon enemmän aikaa ja ensitreffitkin olivat mielestäni jotenkin vaivautuneet. (Miehen mielestä taas ei..) Mutta, mikä toimii yhdellä, ei toimi kaikilla. Mutta mä ehdottaisin kuitenkin, että annat jollekin miehelle enemmän aikaa tuossa alussa, ettet heti torppaa tätä, jos mies tulee sinulle juttelemaan, eikä sulla synnykään tuota "ton mä haluan" -ajatusta.
Noona,
itse asiassa olen kyllä antanut miehille monesti vielä mahdollisuuden vaikka ei alussa ehkä niin kolahtaisikaan. Mutta kyllä mun mielestä viiden tapaamiskerran jälkeen pitäis alkaa tuntumaan joltain ja silleen ettei sen miehen tapaaminen olis ahdistavaa, vaan enemmänkin innostavaa. Täs pari kuukautta sitten tapailin yhtä miestä, joka vaikutti kaikenkaikkiaan sellaiselta mieheltä kenet tahtoisin, mutta sitten kun taidettiin suudella neljänsillä treffeillä, niin tuntui kuin olisin omaa veljeäni suudellut... äh, ei sellainen vain toimi:/ Vaikka kuinka tahtoisi, niin paha saada itseänsä tykkäämään kenestäkään siinä mielessä.
Itse asiassa mun tuntemukset on kyllä hiukan muuttuneet sitten aloitusviestin kirjoitettuani ja nyt kun lueskellut näitä vastauksia. Ehkä sitä alkaa pian sisäistämään, että maailmassa on paljon tutustumisen arvoisia miehiä ja myös minulle sopivia! Tosin tätä uskoa mun täytyy viel jankata itselleni päivittäin... ei tää viel oo selkäytimessä:/
Kyllä sinä vielä sen miehesi löydät ja kerkiät vielä monesti sen kirotakin, ennen kuin 50% todennäköisyydellä teille tulee ero.
Sinun pitää altistaa itseäsi enemmän. Jos kaikki päivät vain urheilet, niin mahdollisuutesi ovat aika rajalliset. Mutta aikansa kutakin. Kyllä se mies vielä sinulle löytyy.
Kiitos Manuomomme. Siis vaikka et sanonutkaan mitään maata järisyttävää, niin viimeinen lauseesi sai minut silti hymyilemään. Ehkä se mies vielä löytyy minulle, ehkä! Ja urheilen tosiaan lähes päivittäin, mutta samassa harrastuksessa tapaan kuitenkin miehiäkin, vaikka ei pystykkään hirveästi tekemään tuttavuutta... Ja yksinkin tulee lenkkeiltyä monet kilometrit ja tietysti voisihan sitä toivoa, että joskus siellä lenkkipolulla törmäisi Siihen Oikeaan.
Ja mä liikun muutenkin paljon yksin; Käyn kaupassa yksin, käyn kirjastossa yksin, käyn vuokraamassa leffan, käyn shoppailemassa yksin, käyn syömässä yksin.... luulisi, että jonain päivänä on vain pakko törmätä Siihen Oikeaan?
Nyt viikonloppuna lähden baariin pitämään ystäväni kanssa hauskaa! Tietysti siinä sivusilmällä tulee katsottua potentiaaliset ehdokkaat, vaikka ystävän kanssa sinne lähdetään pitämään ennen kaikkea hauskaa: )
Aivan. Ehkä mä vielä löydän sen miehen rinnalleni, joskus.
unohda ne miehet siellä baarissa ja pidä täysin rinnoin hauskaa!! Se on elämässä kuitenkin todella tärkeää =)
täysin rinnoin hauskaa:))
Aivan oikein, tissit pöytään ja baila, bailaa!!
päältä kaunis. Suurin osa parisuhteista ja liitoista päätyy eroon tai ihmiset kärvistelevät huonoissa suhteissa. Se johtuu siitä, että ihmiset on niin saatanan itsekkäitä, ettei osaa ottaa toista huomioon parisuhteessa, se on aina vaan minä, minä, minä... Baareista toki löytyy sänkyseuraa ja seuraa jopa seurusteluun, mutta kuinka moni oikeasti oivaltaa, mistä parisuhteessa on kyse? Minä en halua huonoa suhdetta, mieluummin olen yksin, vaikka sekin on välillä ikävää. Olen vanha sielu, että haluan oikeasti sen yhden ja ainoan jonka kanssa olla aina yhdessä. Ei se koo ja vee sen kummosempi muilla ole, kaikki on kiinni pääkopasta. Ihme vouhotusta ihmisillä on ulkonäön ja rahan suhteen... kaikki kuitenkin tietää ettei niillä mitään saavuteta, vai onko ihmiset oikeasti niin tomppeleita, että uskovat saavansa onnen toisarvoisilla asioilla????? Kysyn vaan.
ovat vaikeita ja tehdään usein vääriä valintoja.
Joskus laittaa miettimään sitä, että mitä ihminen todellisuudessa haluaa.
Ajatus leikkinä voisi harrastaa vaikka näin, että pitäisi valita kahdesta aviopuoliso.
Toinen on kuvan kaunis ja seksuaalisesti haluttava, mutta kemiat ei pelaa, mutta toinen on ruma, köyhä rääsyinen, mutta itkee ja välittää, eli antaisi rakkauttaan valitsijalleen.
Tässäpä pulma ihmisen itsekkyydelle ja ulkokultaisuudelle, että kumman valitsisi.
etköhän löydä oikean jos kuintenkin kysyntää on 8)
sinulla on vielä ihan pitkä ikä, tehä perhe.
kyllä minäkin löysin palvottavani, vaikka en ole niin nirso.
kokeillin kuintenkin koska ulkoinen näkemys ei ole minun tärkein asia, vaan luonne.
jos luonteessa on jotain, niin kyllä löytyy kauniita yksityisjuttuja henkilöstä, mihin rakastuu.
Oletko miettinyt kuinkakohan onnellisia ne naiset ovat joilla on sormus sormessa tai työntävät lastenvaunuja? Ajattelin ennen kuten sinä mutta en enää. Ei se sormus kerro ihmisen onnellisuudesta yhtään mitään.
alkaa tuntua tyhjältä myös väärän miehen kanssa. Voi pikkukulta, miten kertoisin sinulle että se voi olla myös onnesikin ettei sinulla ole miestä!! Luulen että kaipaat rakkautta... Luulen että kaipaat vain kokemuksia, oikeastaan tarvitset niitä. Mutta älä mene ääripäihin..
Vaikuttaako kaverisi liikaa sinuun? Käypä kunnon analyysi kavereistasi, tutustu uusiin ihmisiin, voi ajatusmaailmasi vielä muuttua, koska kaverien miehet ja mielipiteet eivät välttämättä ole sitä mitä sinä tarvitset. Janoa elämää ja kokemuksia muulla tavoin. Minusta on surullista jos menet noilla perustein yhteen jonkun sinulle aivan väärän ihmisen kanssa...tarkoitan : rakastut illuusioon onnellisuudesta..
"Oletko miettinyt kuinkakohan onnellisia ne naiset ovat joilla on sormus sormessa tai työntävät lastenvaunuja?"
- Olen ja en, mutta olen miettinyt sitä, että itse olisin siinä tilanteessa kaikista onnellisin kun minulla olisi mies, jota rakastan ja joka rakastaa minua.
Ja kaverini eivät vaikuta minuun tällä saralla mitenkään, sillä he ovat sellaisia vahvoja naisia, jotka eivät kaipaa tai edes tahdo miestä. Mä taas olen aina ollut vähän tälläinen, että tahtoisin parisuhteen... siinä kuitenkaan vielä onnistumatta. Ja mä en todellakaan tahtoisi sellaisia miehiä mitä mun kaverit katselee... meillä on niiiin erilainen miesmaku kaikin puolin.
Ja kuten sanoin, ihastun harvoin, hyvin harvoin. Ja uskon siihen, että sitten kun ihastun, niin sen täytyy myös olla jotain aitoa ja se tulisi kestämään. Kunhan vain mies tuntee suhteeni samoin.
Harmittavaa, kun ei tukea saa kavereilta. Eipä sillä, en minäkään saa omiltani. Hassua.
Kuinka monta kertaa ja kuinka vakavasti ajattelet sitä, mikä sinulle kelpaa ja mihin silmäsi voisit iskeä?
Ihastuminen on sellainen juttu, ettei siinä järjen ole tarvis paljoa vaikuttaa. Illuusio siitä, että ihastuu "järkevästi" on toki vahva.
Toivottavasti et sulje silmiäsi siltä, että joku voisi niin sanotusti tutkan alta saada sinun kanssasi mahdollisuuden.
Ihan uskomatonta. Toi sun tekstisi on suoraan mun ajatuksista. Mulla on ihan samanlainen tilanne. Oon 19-vuotias tyttö. Olen harrastanut monta vuotta uintia ja liikun säännöllisesti muutenkin. Kroppa on siis kunnossa ja olen nätti (näin olen useilta ihmisiltä kuullut, ja uskallan sen itsekkin myöntää.) En ole koskaan seurustellut vakavasti, ja tämä yksinolo on aivan kamalaa. Osaan viettää kyllä aikaa yksinäni, enkä tarvitse jatkuvasti seuraa, mutta haluaisin seurustella enemmän kuin mitään. Ajatus siitä, että saisin harrastaa seksiä jonkun miehen kanssa päivittäin kuullostaa unelmalta. Seksiseuraa on kyllä paljon tarjolla, mutta minua ei yhden illan jutut jostain syystä kiinnosta lainkaan. Tai haluaisin ainakin enemmän kuin pelkkää seksiä. Suurin osa ystävistäni seurustelevat ja väistämättä mielessä pyörii ajatus siitä, että mitä jos jäänkin yksin loppuiäkseni. Olen aloittajan tavoin ujo varsinkin miesten keskuudessa. En koe omaavani huonoa itsetuntoa, mutta jostain syystä varsinkin kiinnostavien miesten ympärillä ujouteni lamaannuttaa minut. Olen myös kuullut usein, että moni kuvittelee, että minulle kelpaa vain tietyn tyyppinen mies ja että olen varmaankin aivan saavuttamattomissa. Olen antanut usealle miehelle mahdollisuuden, mutta vain kerran elämäni aikana, joku on todellakin kolahtanut. Olen yhä ihastunut itseäni vanhempaan mieheen, mutta hän asuu toisella paikkakunnalla, joten suhteesta ei tullut mitään.. Aloittajan tavoin kuulen jatkuvasti kommentteja siitä, että kaltaiseni nainen saa varmasti rinnalleen miehen, mutta mitä jos näin ei olekkaan? Tsemppiä meille nättityttö] :)
Todella lohduttavaa kuulla etten paini yksin näiden ajatusten kanssa: )!
Mutta siis mä vaa oon tajunnu nyt tänään, että oon ihan liian ihastunut yhteen samaan mieheen ja en saa häntä mielestäni, mutta syystä tai toisesta emme voi olla yhdessä - hänkin on minua vanhempi.
Ja äsken jopa itkin tään vuoksi, että jään yksin... Ja jotenkin typerää kertoa tästä kenellekään, sillä saan vain naurahduksia, että "SÄKÖ muka jäisit yksin?!?!HAHHAH!". Ei se ole aina niin helppoa, kun pitää vain siitä yhdestä ja ainoasta, jonka kanssa juttu ei vain toimi.
Juu, eli luin koko viestiketjun ja tää juttu on melko kiinnostava sinänsä.
Ajattelin tarjota ratkaisu. Ei ehkä niin hyvä mutta jotainhan pitäisi tehdä: ehdotan että laitat vaikka Suomi24:een treffi ilmoituksen ja katot mitä sitä kautta tulee. Varmasti tulee paljon yhteydenottoja jos vain annat luonteesi näkyä tekstissäsi.
Kuva olisi tietenkin plussaa mut ei liian provosoiva. Eikä pelkästään mikään naamakuva vaan jollakin mielenkiintoisella taustalla ois hyvä.
Tälläinen ainakin iskisi minuun kuin kuuma veitsi margariiniin. Siis ihan miehen näkökulmasta.
Jos sit haluat niin laita linkki ilmoituksestasi tänne niin ketju jatkuu uusien tuulien voimalla.
PS. Jos olisit samassa läänissä niin meikä voisi jopa olla kiinnostunut..... mut näin kuitenkin.
"Yksi ja ainoa"
Aika raa'asti sanottu, kun ei ole kaikkia maailman miehiä nähnyt. Tietysti, jos tahdot niin kovasti uskoa, että tässä elämä olisi ja ilman tätä ko. miestä ei ole mitään niin....aghh.
Tätä keskustelua mä en voi voittaa, päädyn vain toistamaan itseäni, eikä se tee kenellekään hyvää.
Lopullista totuutta en voi sanoa, mutta sen voin sanoa, että:
Laajenna ajattelumaailmaasi. Se ottaa sitä enemmän päähän, kun ei tunnu kuulevan yhteen kenenkään muun kanssa kuin sen yhden, joka ei edes tule onnistumaan.
Kohtalo on kuin Romeolla ja Julialla. Ja sehän me tiedetään, ehh?
Tyttö hyvä, näe muutakin ympärilläsi. Vaikka väkisin. Jos satuttaa katsoa pidemmällle horisonttiin, niin se tuska on sen arvoista. Näin väitän.
Miehenä, joka uskoo täysin todelliseen rakkauteen, mutta ei siihen, että sitä järkeillään liikaa.
Siis en mä usko, että on vain yksi ja ainoa oikea, uskon moniin oikeisiin, MUTTA mä oon totaalisen juuttunut tohon yhteen ja en näe muita miehiä.
Minnekään nettipalstalle en halua laittaa profiiliani, sillä jotenkin haluan uskoa, että kohtaan tosielämässä sen mieheni sitten:/
Ja tääkin ilta on nyt mennyt sängyssä maaten ja itkien ja olen miettinyt sitä, että kuolen yksin ja yksinään. Muilla on mies kainalossa, minulla vain kulahtanut peitto:(
Ja tätä mun heikkoa itsetuntoa ei sitten näe päällepäin... huoh...
Mulla on oikeesti silmät ihan turvonneina kaikesta tästä itkemisestä, koska pelkään etten koskaan ihastu ja löydä sitä minulle sopivaa.
...epävarmuus. Kaikessa.
Niinh, kuten sä olet itse todennut, niin ei siitä tarvinne sanoa sen enempää. Koskien siis tätä ko. miestä.
Toisaalta, jos sen ei ole tarkoitus johtaa mihinkään, niin sitten se ei johda mihinkään.
Nää on nyt näitä onnenkeksi-lauseita :D
Sulla on paljon negaatioita, ootko huomannut?
Siis juuri sellaisia, että sä uskot saavasi miehen tietyllä tavalla ja piste. Just kun mä sanoin siitä, että kannattaa nähdä sen tutun ympäristön ulkopuolellekin. Nettitreffit on sellainen maailma mikä ei lupaa mitään, mutta antaa mahdollisuuksia tutustua miehiin. Sulla voisi olla sille tarvetta, vai oonko mä ymmärtänyt ollenkaan oikein?
Tiedätkös, mulla ei ole naista kainalossa, mutta minkäs teet. Jos elämä oiskin liian helppoa niin eihän siinä olisi mitään järkeä ;)
Jos sä voit sanoa suoralta kädeltä vaikkapa kolme asiaa, joihin sä ihastuisit miehessä niin sitten sä oot menossa niin sanotusti takamus edellä puuhun. Siitä sä et saa muuta kuin tikkuja sormiin ja turvonneet silmät. Se on koettu, usko mua.
Kun on olemassa miehiä ja sitten on olemassa intiimejä parisuhteita. Niitä ei voi sekoittaa keskenään. Mä olen toivoton romantikko ja parisuhteessa varmaankin aika raskas tyyppi, mutta ei se silti estä mua ihastumasta tai rakastumasta. Iskuja pitää osata ottaa vastaan ja pieleen menneistä suhteista oppia, parempi katsoa kuin katua. Tottakai tunteet on sellainen asia, mitä ei voi pakottaa, mutta jos sä voisit nähdä asiat uudenlaisten lasejen läpi, niin sua ei surettaisi niin paljon...luulemma.
Mä aattelin, että kuka mä olen neuvomaan ketään tai lohduttamaan, mutta tästä tekstistä nyt tuli niin ympäripyöreä että oikein naurattaa...hmm
Siis okei, täytyy tunnustaa, että oon harrastanu nettitreffailua, mutta oon saannu jo viis miestä ihastumaan syvästi itseeni, mutta se oikeestaan vaan pahensi tätä oloani, sillä tuli sellainen tunne, että mut on todella tarkoitettu jäämään yksin. Ja ennen kaikkea epäonnistumaan. Mulle onnistuminen meinaa miestä, lasta ja rakkautta.
EI mulla edes ole kriteereitä silleen miehen suhteen - kunhan edes ihastuisin!
Ehkä mulla on laput silmilläni ja ehkä mun ajatusmaailmani on lukkiutunutta, mutta niin se välillä on. Mä oon hyvin maanisdebressiivinen noin luonteeltani muutenkin(ei siis mitään diagnoosia). Mä itsekin toivon, että pystyisin ajatella jollain muulla tavalla, mutta tää on tapa mihin mut on totutettu ja se mitä osaan.
Ja deft, sä kuulut just niihin vahvoihin ihmisiin, jotka löytää kumppanin tai pärjää hyvin omillaan. Mä en kuulu. Mä kuulun niihin, jotka jää yksin ja jotka ei pärjää yksin.
Itse asiassa ei mussa tässä mielentilassa olisi kyllä kenenkään kumppaniksi. Siis juuri nyt tällä hetkellä:/
Jos saanen udella, niin miten sä itse tunnet niitä miehiä kohtaan, jotka suhun ihastuu?
Tää kuulostaa siltä, että sä joko estelet omia tunteitas tai sitten siltä, että sä tarvitset todella suuren varmuuden ennen kuin lähdet yrittämään parisuhdetta.
Ei siinä mitään, sun käsitys on ihastumisesta vaan vetää sua alas. Tainoh, ehkä paremminkin sanottuna, se ankkuroi sut yhteen kohtaan. Ne laput ei lähde silmiltä, ellei sitä todella tahdo. Älä sano että "se nyt vain on mulla tapana...", se saa vaan kaduttamaan enemmän jokaista mahdollisuutta minkä on itseltään evännyt.
Mulla on diagnosoitu lievä depressio (mitä ikinä se sitten onkaan), ongelmaa siitä ei tullut, kun sitä ei nähnyt. Itsensä leimaaminen...hmm...varo sitä. Älä määritä itteäs mihinkään laatikkoon, sinne lukkojen taakse ei ole hyvä jäädä.
Kiitos kauniista sanoista, mun toiminta oon kuitenkin ollut sellaista, että mielummin mä palan liekillä kuin kuihdun pois. Kaksi suhdetta ollut ja mennyt, mitä seuraavaksi...silmät ja sydän avoinna eteenpäin :)
Mua on lähiaikoina harmittanut eniten se, että ei ole ketään kenen kanssa jakaa se kaikki mitä mulla ois annettavana. Se joko kielletään (yksipuoliset tunteet) tai sitten sitä ei nähdä. Entä sitten...epäonnistuminen ei ole koskaan lopullista, muista se :)
Sulla on kriteereitä, eikä siinä mitään. Ne ei kuitenkaan oo koskaan kiveen hakattuja. Noh, ihan kuin sä et sitä tietäisi, vai mitä?
Tunteet on siitä hassuja, että ne ruokkii muita tunteita. Mitä enemmän vituttaa, sitä enemmän ympäriltä saa sitä samaa tunnetta takaisin. Pois ylimääräinen pessimismi ja tilalle realistisuutta.
Moro, mul ois yks tiedossa! Hänen nimi on Jumala, Herra Sebaot, Jeesus Kristus! Hän rakastaa sua enemmän ja syvemmin kuin kukaan luotu, ja Hänen kautta kulkiessa sie löydät elämääsi miehen kyllä! Nykyisessä maallistuneessa, pinnallisessa ja sairaassa maailmassa on vaikea löytää ihmistä joka ei kohtelisi huonosti toista... Herra on paras opettamaan ihmiselle avioliitosta, rakkaudesta ja Hän on paras tie löytää "Se Oikea"... :-D
Siunausta päiviin teille kaikile, yksinäisille naisille/tytöille! Herra rakastaa teitä.
miehen käyttäm sitten olet jo?
Kyllä se jokaiselle tulee vastaan se oikea/ne oikeat joku päivä. No worries, antaa ajan kulua ja on itselleen armollinen, niin se tulee silloin, kun vähiten odottaa. Turha niillä päätä vaivata. Asiat menee sitten luonnostaan eteenpäin, kun sopiva tyyppi kolahtaa, niin mä uskon. Ja sitten kannattaa yrittää viritellä jotain juttuja, jos kovin tylsäksi elämä menee, käy vaikka treffeillä, eikä odota sen kummepaa, vaan relax asenne, niin säästää itseä. Ei se elämä miehen puuttesseen kaadu, jos ei ole parisuhdetta. Hyvin ihminen pärjää yksinkin.
Näin on, rakkaus voi yllättää ja niin tapahtuu jos on tapahtuakseen. Mikään ei ole sattumaa.
http://www.youtube.com/watch?v=bu8pHocUkOk
Oon 19 ja ihan samat fiilikset kun alottajalla. Olis kiva tietää näin vuosi ton viestin jälkeen että onko sun elämään löytyny ketää erityistä:) Ite oon kans aina haaveillu parisuhteesta mut en ikinä oo sellasta saanut. Oon tapaillu n. 6 miestä enemmän tai vähemmän vakavasti, ja jokainen on lempannu mut.Ite lemppasin vaan yhen joka oli pikkurikollinen ja veloissa. Et nirso en ole,on kai vaan sit mahdotonta et joku kunnollinen ja mukava mies musta kiinnostuisi.
Hei täällä myös samoilla linjoilla olevan aloittajan kanssa, paitsi että olen mies. En ole vielä tyttökaveria löytäny eli seikkailut on vielä kesken. Itselläni kans tuo sama ongelma, että tosi harvoin kolahtaa ollenkaan naisten kanssa. Mulla ikää 24 ja oikeastaan ikinä en ole seurustellu, se oli sellaista hengailua, enimmäkseen kaverimielessä. Urheilua tulee säännöllisesti harrastettua ja kotonaki viihtyy. sen verran sanon etä muutamat naiset on vissii koittanu iskeä baarissa ollessa, tai no en tiedä onko se varsinaista iskemistä ollut mutta en oo lämmenny. eli mielummin sen oikean kohtais vaikka lenkillä, kirjastossa, kaupassa missä nyt tulee käytyä, mutta ei kyllä ympäripäissään baarissa!