Hei!
Minua mietityttää välillä minun ja miesystäväni erilaiset ammatillisen kiinnostuksen kohteet ja sitä kautta keskusteluyhteys. Olen opetus- ja koulutusalalla ja mieheni kaupan alalla (korkeakoulu). Välillä tulee eteen tilanteita, että tuntuu kuin emme ymmärtäisi toisiamme ollenkaan. Kun kerron vaikkapa jonkun mieltäni askarruttavan asian töistä eli koulumaailmasta, miesystäväni saattaa kesken kaiken sanoa, että kerro lyhyemmin, sillä en jaksa kuunnella. Tuntuu kuin itselle merkitykselliset asiat lakaistaisiin maton alle. Toisaalta taas hän saattaa kertoa omasta työstään tai opiskelustaan ja itse ainakin pyrin kuuntelemaan aktiivisesti. Joskus mietin, ovatko maailmamme liian kaukana toisistaan vai tilitänkö vaan yksinkertaisesti liikaa asioitani?
Olemme seurustelleet vajaa kaksi vuotta ja asuneet yhdessä vuoden, joten yhteinen taival ei vielä kovin pitkä ole.. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko muilla kokemuksia ja miten olette asian kanssa "eläneet"...
Minua mietityttää välillä minun ja miesystäväni erilaiset ammatillisen kiinnostuksen kohteet ja sitä kautta keskusteluyhteys. Olen opetus- ja koulutusalalla ja mieheni kaupan alalla (korkeakoulu). Välillä tulee eteen tilanteita, että tuntuu kuin emme ymmärtäisi toisiamme ollenkaan. Kun kerron vaikkapa jonkun mieltäni askarruttavan asian töistä eli koulumaailmasta, miesystäväni saattaa kesken kaiken sanoa, että kerro lyhyemmin, sillä en jaksa kuunnella. Tuntuu kuin itselle merkitykselliset asiat lakaistaisiin maton alle. Toisaalta taas hän saattaa kertoa omasta työstään tai opiskelustaan ja itse ainakin pyrin kuuntelemaan aktiivisesti. Joskus mietin, ovatko maailmamme liian kaukana toisistaan vai tilitänkö vaan yksinkertaisesti liikaa asioitani?
Olemme seurustelleet vajaa kaksi vuotta ja asuneet yhdessä vuoden, joten yhteinen taival ei vielä kovin pitkä ole.. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko muilla kokemuksia ja miten olette asian kanssa "eläneet"...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olemme molemmat ns. akateemisissa ammateissa, mutta tavallaan aika äärilaidoilla kuitenkin kuten tekin. Mieheni poliittinen näkökanta on myös hyvin erilainen kun minulla, samoin tapa ajatella uskonnosta. Olemme kuitenkin toisiamme vuosien saatossa (12 vuotta) hioneet. Kumpikaan ei ole enää niin "omien näkemyksiensä orja". Voin ehkä sanoa, että mies on enempi lähentynyt minun näkökantojani, mutta kyllä itsekkin ajattelen joistakin asioista varsin eritavalla kun vielä 10 vuotta sitten. Mielestäni on mahdollista siis hyvin erilaisillakin ihmisillä olla yhteinen tulevaisuus. Tärkeää on se, että ei ole äärimmäisen "kiihkeä käännyttäjä luonteeltaan" ja halukas kuuntelemaan muitakin näkökantoja. Aikaa se tulee kyllä vaatimaan ja sosiaalisia taitoja. Eniten oikeastaan kismaa on aiheuttanut lapsuudenperheidemme todella suuri eroavaisuus. Nykyisinkin se aiheuttaa vielä kuumentuneita tunteita. Olemme siihen kyllä keksineet varsin hyvän ratkaisun, mutta se onkin sitten toinen juttu! :)
Jos hankitte joskus lapsia, luulen miehesi myös kiinnostuvan pajon enemmän ammattiminästäsi! Olethan ammattikasvattaja. Oma mieheni ainakin niin tekee. Mieheni arvostaa minua kun pystyn kommentoimaan hänenkin alaansa älykkäästi ja joskus antamaan ihan hyviä neuvoja. Nämä tiedot olen hankkinut jatko-opiskelulla, sillä uskon niistä olevan vielä hyötyä myös omalla alallani joku päivä!! Sitten pitää sekin hyväksyä, että voi olla joitakin juttuja, joita toinen ei vaan ymmärrä ikinä ja se on siinä. Riittää kun on tarpeeksi yhteistä. Esimerkiksi juuri lapset, jokin harrastus tai tavoite elämässä.
Kai teillä on muutakin puhuttavaa kuin työ? Emme me mieheni kanssa pui työasioita kotona, joskus jonkun hauskan/kinkkisen jutun toinen voi kertoa. Hänellä on työnsä ja minulla omani, mutta yhdessä olessamme meillä on oma yhteinen elämä, jota ei pilata duuni asioita jauhamalla.
Hellittäkää vähän!
Ongelma koulumaailmassa toimivien, varsinkin opettajien, kanssa on se, että he ottavat usein työnsä liian tosissaan. On todella raskasta kuunnella jokaista pientä detailjia sen oman luokan tai valvontaluokan oppilaan viimeisistä edesottamuksista. Koulu ei oikeasti ole niin tärkeää kuin opettajat antavat itsensä uskoa. Saisivat useammin jättää ne työasiat työpaikalle.
Tätä ehkä kuvastaa myös se, että joku voi pitää suurena ongelmana erilaisia ammattillisia kiinnostuksen kohteita. Ei välttämättä yllätys, että opettajat tai koulussa muutoin oppilaiden kanssa toimivat pitävät tätä isona juttuna. Se on parisuhteen spektrissä kuitenkin aika mitätön asia, jos aivan perustavanlaatuisista arvomaailman eroista ei ole kyse ammattien osalta.
...opettajan kanssa seurustelusta...
Töitä ei tuoda kotiin.