Tässä on mielen kamppailua siitä, pitääkö Simoon rakentaa ydinvoimalaa vai ei. Puoltavana seikkana on alueemme teollisuus, Outokumpu käyttää paljon siitä tulevaa virtaa. Sen sijaan siihen ei kannata laskea Kemin tehtaita, Toinen pyörii lähes omavaraisesti, siis tekee itse tarvitsemansa sähkön ja myy sitä jopa valtakunnan verkkoon, toinenkin arviolta puolet tekee itse, tavallaan sivutuotteena.
Koska sähköä ei juuri voi varastoida isompia määriä, pitää olla luotettava tuotantotapa, tuulivoimassa kun on tunnetut heikkoudet tyynellä säällä... Siksi ydinvoima olisi hyvä vaihtoehto. Sitten Simo, saisivatkohan naapurikunnat mitään, Simo alkaisi pikkupomoksi ja kyykyttäisi Kemiä ja Keminmaata, uhkaisi vetää piikkilankaa kunnanrajalle, ettei vai yhtään Kemiläistä, Keminmaalaista tai Tervolalaista tule töihin, jos väkisin niin vaativat kunnan liittämistä pohjoispohjanmaahan ja oulunseutuun... Unohtavat että kyllä se Veitsiluoto on Simon kunnan pystyssä pitänyt.
Sitten tätä projektia perustellaan työllisyydellä. Hah, siihen en usko pätkääkään. Puolalaisia komennusmiehiä liikkuu jo nyt Kemin seudulla, työmaa pyörisi lähes täysin ulkomaalaisten varassa, siinä ei montaa paikallista työllistettäisi. Ette usko, vai? Katsokaas mitä valtion tietohallinnon "huipputurvalliselle" työmaalle kuuluu: http://yle.fi/alueet/lappi/2010/03/kymmenia_virolaisia_haltikin_tyomaalle_1563635.html, eli siellä jylläävät virolaiset. Että se siitä työllistävyydestä, sillä ei voi hanketta perustella.
Eli kyllä minä vielä vastustan ydinvoimalaa. En tekniikan tai turvallisuuden takia, kuten viherpiipertäjät, vaan siksi, että se sekoittaa kuihtuvan ja köyhtyvän alueemme liian nopeasti, ilman että ehditään sopeutua muutoksiin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
kyllähän sillä työllisyydellä jotain voidaan perustella. Ei se voimala kato itsestään käy. Eikä tarvitse olla ydinfyysikko päästäkseen töihin voimalaan. Siellä on kuitenkin paljon töitä ihan siivosta insinööriin, ympäri vuorokauden.
Ja eikö se kumminkin olisi paras vaihtoehto, että ydinvoimala tulisi suomeen eikä esim.venäjälle josta joudutaan ostamaan sähköä.
ja kemihän on muutenkin kuoleva kylä ei se haittaa saatas jotain piristystä
Luuletteko tosissanne, että jos Simoon rakennetaan ydinvoimala, niin Venäjälle niitä ei rakennettaisi? MIllä tavalla Venäjän valtion on nyt rakentamassa tätä Simon ydinvoimalaa?
...kaavailuista paikoista on huono.
Mikäli "sattuu" mitä tahansa päästöjä karkaamaan, niin Outokumpu ja Rautaruukki ovat suurimman osan vuodenajasta ilmavirtausten alla.
Vaan eipä tällaisesta ole niin väliä mainostaa.
Siellä on myös hyvä avaus ydinvoimala-aiheesta. Kyllähän tuo leukemian kasvu ydinvoimalan lähettyvillä näyttää olevan faktaa.
Muutoinkin ydinvoimala kuuluu menneisyyteen ei tulevaisuuteen, sillä uusia oikean tulevaisuuden keksintöjä on jo oven takana tulossa.
On aivan käsittämätöntä, että Kemin eteläosien asukkaiden viereen laitetaan vielä ydinvoimalaakin. Voi näitä lapsia, joille syntyy lapsia siinä säteilyalueella.
kannattaa ensin selvittää faktat.
Ydinvoimaloiden lähialueilla säteilymäärät nousevat vain vähän. Joillain alueilla jo luontainen säteilytaso on korkeampi, kuin ydinvoiman ja normaalin taustasäteylyn taso. Tämä selviää myös Säteilyturvakeskuksen päivittäisestä säteilymittauksesta, jossa ydinvoimalapaikkakunnat eivät edes edusta säteilytason kärkeä. Ydinvoimalan aiheuttama säteilytason nousu on luokkaa 0,01-0,05 mikrosieverttiä. Tällaisella säteilytason nousulla ei ole minkäänlaista vaikutusta terveyteen, eikä syöpien yleistymiseen. Tämä on ihan lääketieteellinenkin fakta.
Loviisassa ja Raumalla ei sairasteta leukemiaan sen enempää, eikä vähempää, kuin muuallakaan Suomessa.
"Muutoinkin ydinvoimala kuuluu menneisyyteen ei tulevaisuuteen, sillä uusia oikean tulevaisuuden keksintöjä on jo oven takana tulossa."
Tätähän ydinvoiman vastustajat aina jankkaavat, mutta silti heillä ei ole esittää mitään konkreettista vaihtoehtoa ydinvoiman korvaajaksi. Ydinvoima on nykyään halvin, tehokkain ja ympäristöystävällisin tapa tuottaa energiaa.
Tätä puoltaa myös tämä tutkimus.
http://www.tem.fi/files/18678/Tarjanne_TEM-KAPASITEETTISEMINAARI_14_2_2008.pdf
päästä kemiläisitä kohtuullisen ajan kuluessa on rakentaa tuo voimla, joten kannatetaan
Toivottavasti eivät kerkeä siirtää tuotantoaan Kiinaan tuona 7-10 vuoden aikana, jonka tulevan ydinvoimalan rakentaminen tulee kestämään, ennenkuin se tuottaa sähköä...
Sijoituspäätöstä ei tee Vanhasen hallitus, ei Fennovoima (Saarenpää), ei Fennovoiman hallitus (Rantanen), vaan voimaosakeyhtiö SF. Heidän päällikkö kannattaa tietääkseni Pyhäjokea.
Se on mielestäni ydinvoiman suurin turvallisuusriski. Pyhäjärvelle ei saada pätevää henkilökuntaa, koska se ei ole edes kaupunki. Jos lapsilla ei ole mitään tekemistä eikä vaimo saa töitä, niin kyllä moni jättää muuttamatta.
Kemilläkin olis parantamisen varaa. Kuvitellaan että joku fyysikko harrastaa karatea tosissaan. Ei se voi Kemi-Simoon muuttaa, koska täällä ei ole karateseuraa. Se saattaisi muuttaa Ouluun, mutta kyllästyisi reissaamiseen puolessa vuodessa kuten nämä Kemin lääkärit yms., jotka asuu Oulussa.