Heips palstalaiset!
Lyhyesti: Olen nuorehko naishenkilö, avioitumassa n. 10 kk päästä ja haluaisin kuulla (tyytyväisesti) naimisissaolevien vinkkejä? Ei siis mitään: elämäni suurin virhe tms. niitä on kuultu tarpeeksi. Tai vaikka olisit eronnutkin, varmasti jotain siitäkin oppinut.
Miten avioliitto kestää ja vielä niin että molemmat olisivat suht tyytyväisiä?
Lyhyesti: Olen nuorehko naishenkilö, avioitumassa n. 10 kk päästä ja haluaisin kuulla (tyytyväisesti) naimisissaolevien vinkkejä? Ei siis mitään: elämäni suurin virhe tms. niitä on kuultu tarpeeksi. Tai vaikka olisit eronnutkin, varmasti jotain siitäkin oppinut.
Miten avioliitto kestää ja vielä niin että molemmat olisivat suht tyytyväisiä?
Vastaukset 50
Vanhimmat
Ole luotettava ja luota toiseen. Molemminpuolinen kunnioitus.
Ollaan oltu aviossa 25 ja minä olen tyytyväinen - uskon että ukkokin. Viihdymme hyvin yhdessä.
Muuten - meistä kumpikaan ei ole koskaan sanonut rakastavansa toista. Koskaan ei olla vannottu uskollisuutta tai ikuista yhdessäoloa. Sellainen on pelkkää sanahelinää. Teot ratkaisevat.
Onnea liittoosi!
Ettekö papin eessäkään vannoneet toisianne rakastavan?
Mä sentään sain kuulla sen yhen kerran elämässäni ukon suusta silloin.. ;)
Pappi kysyi tahdotko rakastaa ja siihen vastasin "tahdon". Ja ollaan tahdottu ja edelleenkin tahdotaan.
Enkä minä nyt sitä tarkoita, että jos sanoo "rakastan sinua" peli olisi menetetty. Meille sen sanominen vaan ei ole luontevaa. En halua sanoa sitä enkä toivo sitä mieheltäkään. Mutta toivon sitoutumista yhteiseen projektiin, mikä tämä liitto ja perhe on.
Uskon, että olemme tehneet monia asioita oikein ja siksi olemme edelleen onnellisesti yhdessä. Mutta kyllä tässä tarvitaan tuuriakin. Kävi hyvä säkä, kun juuri tämän miehen sain tai otin - ihan miten vaan. Meidän on helppoa ja mukavaa yhdessä ja ehkä samantapaisesta taustasta johtuen yhteisen juonen löytyminen on ollut useimmiten helppoa.
Ei tämä silti pelkkää autuutta ja riemua ole ollut. Elämä tuppaa olemaan melkoista vääntöä, vaikka mitään erityisen suuria vastoinkäymisiä ei ole ollutkaan. Mutta es ne vuodet, kun tiuhaan tahtiin syntyneet neljä llastamme olivat pieniä, olivat kyllä melkoisia. Onnekkaita, onnellisia ja hyvin hyvin väsyttäviä.
Aviopuolison kunnoittamien on ehdoton ykkönen.
Ei siis saa puhua aviopuolisollekaan kamalasti, vain siksi että tämä on niin tuttu ja läheinen ja tämän tulisi kaikki kestää. Arkinen stressi pitää osata purkaa vaikka lenkkipolulla eikä rakkaimpaansa.
Aviopuolisoa ei tule arvostella kylillä eikä varsinkaan tämän aikana muitten seurassa, jos haluat purkautua, niin purkaudu vain ehdottoman luotettavalle ystävälle.
Uskollisuus on tietenkin ehdoton kunnioituksen osoitus.
Kaikista ongelmista ei tarvitse heti nostaa haloota, vaan jotkut kriisit tulevat ja menevät itsestään. Mutta jos jokin ongelma rutinoituu, esim seksin hidas mutta varma hiipuminen, niin kannattaa pikkuhiljaa nostaa kissa pöydälle. Viikoista nimittäin tulee kuukausia, kuukausista vuosia ja vuosista ongelmia.
Aviopuoliso ei myöskään osaa lukea ajatuksia, vaikka vuosien varrella siltä vaikuttaakin. Mököttämisen sijaan pitää puhua tunteet sanoiksi, mutta diplomatiaa ei saa tässäkän vaiheessa unohtaa.
Muista aina, että olet itse valinnut juuri tämän ihmisen miljardista muusta aviopuolisoksesi, hän on siis sen arvoinen ja pidä häntä kuin kukkaa kämmenellä. Aina joku muu on tai olisi huonompi tai parempi. Myös sinua parempia puolisoita on olemassa. Pääasia, että kumpikin yrittää parhaansa.
Tärkeä juttu: jos toinen kiukuttelee ja raivoaa, niin tämä täytyy ottaa sanomatta syliin ja silitellä ja pusitella. Se yleensä auttaa paremmin kuin vastaan sanominen. Sama pätee, jos toinen haluaa syliin, aviliitossa on oikeus saada aviopuolisolta hellyyttä.
Tässä oli lyhyt kooste siitä, mitä ensimmäisestä pieleen menneestä avioliitosta opin ja mihin nyt toisella kierroksella kiinnitän erityistä huomiota.
miljardista? liekkö noin...mulla ei ainakaan ollu kuin pari ees eholla...vaikka nättikin olin.. :)
Ja lisää otetaan vastaan. Helpommin vain sanottu kuin toteutettu, mutta no, itsepäinen jukuripää olen aina ollut.
Pitää tajuta, että avioliiton ja koko elämän luonne muuttuu täydellisesti lasten myötä. Vanhat tavoitteet ja unelmat menettävät merkityksensä ja uudet tulevat tilalle. Luonnollisesti tämä on suuri koetus avioliitolle, koska puoliso ei enää olekaan se, jonka ensiksi käy pelastamassa palavasta talosta. Lisäksi kun lapset ovat pieniä, työvuoro on ympärivuorokautinen, eikä puolison hellimiseen riitä tarmoa.
Kestävän avioliiton paras tae on se, ettei ota avioeroa. Onnellisuutta ja tyytyväisyyttä vuosiksi eteenpäin ei mikään voi taata. Lasten myötä tulisi tajuta, että se oma onni ja tyytyväisyys eivät ole elämän tarkoitus, vaan se, että saadaan saatettua lapset henkisesti ja ruumiillisesti ehjinä aikuisuuteen.
Avioliiton suurimmat ongelmat tulevat siitä, että kaikki tämä tulee järkytyksenä vastaan ja sitten ruvetaan syyttämään mielessä puolisoa elämän pilalle menemisestä.
"se oma onni ja tyytyväisyys eivät ole elämän tarkoitus, vaan se, että saadaan saatettua lapset henkisesti ja ruumiillisesti ehjinä aikuisuuteen."
Oletan että tarkoitat tässä ettei vanhempien tyytyväisyys ole elämän tarkoitus. Mutta eikö näitä voi mitenkään yhdistää? Mitä havainnoinnut, vaikuttaisi että vanhempien parisuhteeseen ja tiimityöhön perustuu myös lasten turvallinen kasvuympäristö. Vai olenko ihan hakoteillä?
Sanoitkin että lasten myötä jne. luin väärin ensimmäisellä kerralla. Mutta vastauksen kysymykseeni tahtoisin, onko mahdotonta sovittaa yhteen lasten hyvä kasvatus ja hyvä parisuhde?
Kun et päästä miestä uppoutuun sinne "työmaailmaan" liiaksi, kun lapset syntyy...
Meillä isäntä alkoi viihtyyn liikaa töissä lasten ollessa pieniä ja sitten tulivat nämä "pakolliset" illanvietot sun muut alkoholipitoisine rientoineen...olinkin yhtäkkiä yksin lasten kanssa...ja kohta sitten yksinhuoltajakin.. Tee selväksi säännöt, jos lapsia tulee! Ukot lipiää herkästi muualle ;D
Elämä ennen lapsia ja lasten jälkeen on niin erilaista, että sanoisin, että parisuhde loppuu siihen, mistä perhe alkaa. Parisuhteessa puolisot ovat toistensa "vauvoja", hellyyden ja hemmottelun kohteita. Perheessä puolisot ovat työpari, joka puhaltaa yhteiseen hiileen, ja kumpikin puoliso ottaa harteilleen osansa taakasta.
Vakavia ongelmia syntyy, kun jompikumpi puolisoista lasten synnyttyä luulee voivansa jatkaa "vauvan" rooliaan. Vastuullisempi puoliso saattaa jaksaa vetää koko perhettä "yksinhuoltajana", mutta ero on aika todennäköinen.
Varsinkin miehille tämä muutos tuntuu olevan usein vaikea. Harrastuksia jatketaan vanhaan malliin, ja perhe jää työn jalkoihin.
Jos tämän kaiken keskellä vanhemmilla on hauskaa ja onnellista, totta kai siitä hyötyy koko perhe. Kehotan kuitenkin varautumaan siihen, että koko homma pitää vetää velvollisuudentunnolla.
Kysykin itseltäsi, miten sulhasesi tulee reagoimaan, kun töistä pitää lähteä joka päivä kotiin toiseen ja kolmanteen vuoroon, kun seksiin ei ole enää energiaa eikä tilaisuutta, kun pitää pyytää lupa päästä pari kertaa kuussa tuulettumaan, kun henkilökohtaiset unelmat pitää lykätä vuosikymmeniksi eteenpäin. Onko hänestä miestä siihen?
Juuri noin se menee!
Lasten tulo muuttaa kaiken! Vaikka se onkin ainakin minulle maailman ihanin asia koko lasten olemassa olo, niin parisuhdetta se muuttaa!
Mies ei olekkaan enää se ykkönen, siinä syy monelle miehelle lasten tultua elää sitten marttyyrinä sitä toista elämäänsä muualla!
Ja selväksi on tehty säännöt, että molemmat kantaa vastuutaan. Tavoitteena on pitää kuitenkin myös parisuhde kasassa, jotta lapsilla olisi hyvä olla. Vakavat keskustelut asiasta siis käyty. Tietenkin kun ei kokemusta ole, todellisuus voi olla erilainen. Mutta molemmat ovat päättäväisiä luonteita, periksi ei anneta. Pakko vain uskoa ja luottaa, toivoa parasta ja taistella ettei pahin toteudu. Mitä unelmiin tulee, perhe on molempien unelma ja toivon mukaan realistinen sellainen. Siitäkin on puhuttu jos emme lapsia saa, tällöin elelemme kaksistaan sillä sitoutuminen toiseen on vahvempi.
Meillä ei ole harrastuksia laiminlyöty eikä unelmia lykätty vuosikymmeniksi eikä vauvat ole kuuluneet kummankaan unelmiin. Jos vain toisen unelmiin kuuluu vauvat ja toisen ei niin en yhtään ihmettele mistä niitä yksinhuoltajia sikiää.
Miksi oletat kaikkien haluavan vauvoja? Eihän ap niistä mitään kysynyt vaan liiton kasassa pysyvyydestä. On karmeaa jos ei saa unelmiaan toteuttaa kun vasta ikäloppuna jos nyt elossa sattuu enään olemaankaan. Koti ei pidä olla työleiri tai siellä ei viihdy kukaan. Pitää rajoittaa omaa vauva unelmaansa jotta puolisokin voi omiaan unelmiaan toteuttaa siinä välissä. Pitää luopua liiasta itsekkyydestä niin et liitossa toteutetaan vain toisen unelmia. En ihmettele sitten jos koti muuttuu taistelutantereeksi ja vähitellen risukasa lentää taivaan tuuliin.
ajattelen minäkin. Ihmeellinen ajatusmalli toisilla, että lasten tulon myötä muu elämä tavallaan pysähtyy siihen saakka, kun nämä ihmisen taimet pärjäävät omillaan, ilman vanhempiaan. Herranen aika, eihän se ole elämän tarkoitus: odottaa 18-x vuotta sitä, että lapset aikuistuvat ja sitten voi "toteuttaa itseään". Vaan kaiken voi elää samallakin kerralla, ei esim lapset ja omat harrastukset tai uran luonti ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita. Tarvitaan vaan pariskunnan yhteinen näkemys asiasta - ei niin, että vain toisen ehdoilla mennään, vaan että molemmat saavat elää muutakin kuin lasten kautta.
Ja mitä tulee niihin, jotka laittavat lapset "kaiken edelle"... On typerää lasten alirvioimista kuvitella, etteivätkö nämä huomaisi kotona vanhempien välistä teeskentelyn ilmapiiriä. Lapsia "kasvatetaan aikuisiksi" ja sysätään omat toiveet ja haaveet syrjään... Uskallanpa epäillä, että vähissä ovat ne ihmiset, jotka eivät jotenkin ala oireilla esim 10 vuoden "kasvatussession" aikana, jos yhteiselämä siipan kanssa takkuaa tai joutuu perheen edun nimissä kieltäytymään esim työhaasteista.
Ystäväni eli ikävuodet 9-17 tällaisessa perheessä ; isä hukutti työhuoliaan kotona juopottelemalla - ei tosin räyhännyt eikä ollut muutenkaan väkivaltainen, mutta kyllähän sen nyt huomaa, jos toinen on alkoholin vaikutuksen alaisena. Äiti ei tästä tietenkään pitänyt ja asiasta kasvoi suuri ongelma perheessä. Mutta kun lasten vuoksi piti pitää sopua yllä tai ainakin näyttää siltä. Äiti pettyi isään, joka ei koskaan pitänyt perhettä koskevia lupauksiaan ja nalkutti tästä. Isä koki äidin nalkutuksen painostuksena ja masentui... Edelleen lasten vuoksi pystyttiin yhdessä ja esitettiin onnellista perhettä. Ystäväni muutti kotoa heti, kun mahdollista, samoin hänen pikkuveljensä. Vanhemmat erosivat sen jälkeen - ystäväni on todennut, että olisivat voineet tehdä sen jo vuosia aiemmin, että hän ja veljensä olisivat saaneet muunkin laista parisuhteen mallia kuin pakkopullaa lasten vuoksi.
Jos päätyy tekemään lapsia, näiden etu on tosiaan yliajava periaate. Kyllä lapset monella tavalla vaikuttavat uraankin. Esimerkiksi ei pidä hankkiutua tehtäviin, joissa on paljon poissa kotoa, eikä muuttaa holtittomasti uudelle paikkakunnalle arvioimatta lasten sopeutumista.
Tämä on syvällinen eettinen velvollisuus eikä mitään teeskentelyä.
Jos isä juopottelee, äidin on eroamalla suojeltava lapsiaan.
"Meillä ei ole harrastuksia laiminlyöty eikä unelmia lykätty vuosikymmeniksi eikä vauvat ole kuuluneet kummankaan unelmiin."
Hieno homma. Jos vauvoja ei tehdä, voi omistautua omille unelmilleen.
"Jos vain toisen unelmiin kuuluu vauvat ja toisen ei niin en yhtään ihmettele mistä niitä yksinhuoltajia sikiää."
Olivatpa syyt mitkä tahansa, jos lapsen saattaa maailmaan, siitä on myös vastuussa.
"Miksi oletat kaikkien haluavan vauvoja? Eihän ap niistä mitään kysynyt vaan liiton kasassa pysyvyydestä."
No, eikö lasten tekeminen ole avioliitossa enemmän sääntö kuin poikkeus? Teidän ratkaisunne on kyllä täysin pätevä, ja voitte suositella sitä nuorelle parille.
"Pitää rajoittaa omaa vauva unelmaansa jotta puolisokin voi omiaan unelmiaan toteuttaa siinä välissä."
Ei kukaan pakota tekemään lapsia. Omat unelmat on tosiaan paras toteuttaa ennen lasten tekoa. Vaikka myöhemmin onkin vielä monta vuosikymmentä aikaa, keski-ikäisenä nuoruuden innostus on monella jo laantunut.
taitaa olla niin, että jos parisuhde jää sinne taka-alalle ja lapset nousuu ylivoimaiseksi ykköseksi, niin vituiksi se menee ennemmin tai myöhemmin.
parisuhteen tulisi olla nro1, koska jos se ei toimi niin perhe hajoaa vaikka kuinka lapsia pidettäisiin hyvänä.
Minun kokemukseni mukaan - itse asiassa useammalta sukupolvelta kun miettii omia ja kavereiden vanhempiakin - se on juuri näin.
En usko että voi olla kovin pitkään hyvä puoliso/vanhempi jos omat ja parisuhteelliset tarpeet työnnetään taka-alalle. EIkä siihen pitäisi olla pakottavaa tarvettakaan lasten takia, kyllä se on muista asioista kiinni. Vaikka toki lapset arkielämän rutiineja muuttaa, paljonkin.
Toisen kunnioitus & arvostus kaiken a ja o.
Minusta se, että itse on henkisesti itsenäinen ja omaa hyvän itsetunnon, antaa hyvät eväät avioliittoon.
Joustavuus on toinen, mikä ennustaa pitkää liittoa.
Se, että on lojaali aviopuolison vanhempia kohtaan, on myös hyvä ennuste. Vaikka erimielisyyksiä tulisi, pitäisi osata nätisti käyttäytyä, vaikka joutuisi laittamaan ns. rajoja.
Eläytymiskyky toisen ihmisen asemaan on tärkeä.
Eikä kannata alkaa palveltavaksi prinsessaksi, mutta mikään tuhkimokaan ei tarvitse olla.
Appivanhemmat kannattaa ottaa ihan sellaisina kuin tulevat, eikä ajatella että he olisivat ihmisiä kummemmat. Yleensä appivanhemmat ovat ihan tavallisia ja kilttejä ihmisiä, kun itsekin muistaa olla kiltti heitä kohtaan.
Puolison kunnioitus ja se että ei päästä suustaan mitä paskaa hyvänsä, ei nalkuta, eikä ärsyynny toisen ärsyttävistäkin piirteistä. Jos huomauttaa jostain, niin sanoo sen nätisti. Kukaan ei ole täydellinen., eikä sitä itsekään ole.
Omat harrastukset ja ystävät itselle ja puolisolla taas omansa ja lisäksi yhteisiä harrasteita ja ystäviä. Toiselle pitää osata antaa anteeksi, jos on mokannut, eikä vanhoja kaivella.
Puolison kanssa voi tehdä periaatelistan, mihin avioliitossa tähdätään.
Pitää osata kuunnella toista, ja molempien pitää hyväksyä erilaisuus. Kahta samanlaista ihmistä ei ole.
Kylläpä huvitti Liina Anniinan "nöyrä" kirjootus, kun yleensä täällä suuna päänä reuhaa ja arvostelee ja haukkuu kaikkia kitarisat lepattaen.. :D
Vissiin saanut seksiä pitkästä aikaa viime yönä, kun nyt kujertelee.. heh heh...tai oikean lääkityksen ;D
Luulen, että lääkitys on nyt kohdallaan..
ja visst, en siis ole kuulunut yleiseen lammaslaumaan, joka aina määkii: mää, kun mää.
Täällä ei ole siedetty erilaisia mielipiteitä, ehkä?
Yleensä kun olen katsonut kokonaisuutta, enkä pelkästään alkuperäisvalittajien näkökulmasta.
Mutta hyvä niin, että kerrankin osuu kohdalleen, että voi miellyttää joitakuita ja moniakin. :)
Minä luulen, että meidän pitkän avioliiton syy on siinä, että meillä on niin samanlaiset periaatteet. Meillä kävi vaan hyvä tuuri, että kumpikin tahtoo rakastaa ja olla rakastettu, tahtoo olla uskollinen ja kunnioittaa puolisoa ja perhettä. Meistä kumpikin arvostaa avioliittoa ja rakastaa lapsia. Meistä kumpikin oli aina toivonut löytävänsä elämänsä rakkauden ja tahtoi perustaa perheen ja tahtoo, että liitto ja perhe on ikuinen. Olemme muutenkin vähän samanlaisia, emme mitään kamalia menijöitä, mutta aina silloin tällöin lähtään kotoa jonnekin. Kumpaakaan ei ahdista, jos toinen joskus käy jossakin, vaan annamme sopivasti vapautta toisillemme ja luotamme toisiimme. Me olemmekin todenneet, että me olemme hyvä tiimi. Meistä tuntuu, että olemme toistemme tuki ja turva. Meistä kumpikin on myös sellaisia ihmisiä, että tajuamme, että kaikki ei pysy samanlaisena - hyväksymme siis mukisematta muutokset ja sopeudumme niihin hyvin. Olemme joustavia ja pyrimme löytämään kompromissit. Päätökset isoista asioista teemme yhdessä ja yleensäkin keskustelemme lähes kaikesta. Kuitenkin kummallakin on omat ystävänstä ja omat juttunsa ja kunnioitamme toisen yksityisyyttä tietyissä asioissa. Emme myöskään rajoita toista liikaa emmekä ole mustasukkaisia, koska ei ole syytä, kun toista rakastaa, arvostaa ja luottaa. Suhteessamme on myös paljon hauskaa huumoria ja teemme monenlaista yhdessä ja perheen kesken. Ennenkaikkea siis rakastakaa toisianne kunnioittaen ja arvostaen ja muistakaa avoimen keskustelun jalotaito. Muistakaa, että asiat on ne jotka riitelee eikä ihmiset.
"Mikään ei ole niin helppoa kuin puhuminen, eikä mikään niin vaikeaa kuin kommunikoiminen." Kirjoutksesi perusteella tuo pitää paikkansa ja itsekin sen havainnut. Teillä pelittää arvot, kommunikointi ja toisen kunnioutus, ne ovat hyvä perusta jolle olettekin rakentaneet pysyvää liittoa.
parisuhdekirjoista on ollu suuri apu esim. John Gray, Miehet ovat marsista, naiset venuksesta mutta sitä suurempi apu on rukous, usko Jeesukseen, Jumalan apu.
Saarn. 4:12
Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.
10 vuotta ollaan oltu yhdessä onnellisesti, 1 vaikea kausi ollut tänä aikana ja siitä selvittiin Jumalan avulla.
Sinulle vinkkaisin kirjastosta löytämääni Rakkauden Kieli - parisuhdekirjaa, kirj. Gary Chapman ja toisena Marja-Liisa ja Tapani Sopasen kirjan Toinen toisellemme - Avaimia onnelliseen avioliittoon. Kihlattu itseasiassa vinkkasi tuon ensimmäisen kirjan, olikin tuhtia asiaa.
Mars ja Venus kirjat ovatkin siis tuttuja. :)
Ne mars ja venus kirjat on kyllä suurta pas*aa, sori vaan. Ne toimii ehkä jollekin todella tyypilliselle perinteiselle naiselle ja miehelle, mutta ne on höpöä, yleistystä, lässytystä ja todella suurta sontaa, kannattaisi ehkä ennemmin oikeasti tutustua puolisoonsa.
Sen kirjan mukaan minä olen mies enkä kummaltakaan planeetalta.
Ja mä olen nainen ja ihan maasta.
uskoisin että ehdoton uskollisuus, anteeksianto, rehellisyys muutenkin vanhat hyvät tavat
Minä voin omasta kokemuksestani kertoa, että ensin on parisuhdetta harjoiteltava jonkun kanssa. Se suhde menee tietenkin päin mäntyä ja virheistä oppineena uuteen suhteeseen. Omasta jääräpäisyydestä riippuu kuinka monta harjoitussuhdetta tarvitsee. Vasta sitten suhde voi onnistua. Minun kouluni kesti kolme 1-4 vuoden suhdetta sekä muutamia lyhyempiä suhteita, ennekuin opin onnellisen parisuhteen pelisäännöt.
Kun molemmat osapuolet ovat olleet suhteessa jo aiemmin, tiedetään minkälaisista asioista on tullut ongelmia ja minkälaiset asiat saavat suhteen toimimaan. Tietysti jokainen on yksilö ja suhteet erilaisia mutta ainakin on taitoja nähdä pintaa syvemmällä. Ensimmäisessä suhteessa räjähtää pienemmästäkin ärsytyksestä mutta kokeneena tietää, että joka asiasta on turha jurnuttaa, koska sillä ei oikeasti ole väliä. Ja jatkuva valittaminen asiasta kuin asiasta tuhoaa takuulla suhteen.
Molempien pitää myös olla asunut joskun yksin, että on kokemusta kodin ja talouden pyörittämisestä. Jos jompikumpi muuttaa yhteen suoraan äidin helmoista, ei ole kokemusta. Ja tietenkin toinen osapuoli olettaa yhtäkkiä toisen tekevän kaikkea vaikka siihen asti ei ole välttämättä tehnyt mitään. Asiaa voi tietysti opetella yksinkin mutta varsinkin miehillä on helppo vaihtaa äiti vaimoon passaajaksi ja huolehtijaksi. Kun asuu yksin, on vain pakko opetella nämä asiat. Ja silloin ne on helpompi toteuttaa parisuhteessakin.
Tietenkin on mahdollista, että nuoret ensimmäiset parisuhteetkin onnistuvat. Mutta harvassa ovat. Silloin täytyy molempien luonteiden olla hyvin joustavia ja suvaitsevia. Että voidaan yhdessä harjoitella elämää.
Ja sitten vielä ne lapset. Kun lapset on tehty aiemmissa suhteissa on uudessa suhteessa enemmän aikaa olla kaksin. Lapset ovat jokatoinen viikonloppu toisen vanhemman luona, jolloin on parisuhteen hoito aikaa. Näin ei ole koskaan ns. ydinperheessä. Ja sen voin sanoa, että lasten takia ei kannata jatkaa onnetonta avioliittoa. Silloin on koko perhe onneton, myös ne lapset. Lapsille paljon parempi onnelliset vanhemmat erikseen kuin onnettomat yhdessä. Vaikka ero onkin rankka mutta loppupelissä kuitenkin parempi.
Minä olen nyt siis neljännessä suhteessa, jonka voin sanoa olevan todella onnellinen. Meillä on hauskaa yhdessä, ymmärrämme toisiamme ja annamme toistemme olla sellaisia kuin on. Koska tiedämme että toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Jos jokin toisen tekemä ärsyttää, ehkä valittamista helpompi on tehdä itse. Esim. toisen vaatteet lojuvat jossain. Jatkuvaa valittamista helpommalla pääsee kun nielee ylpeytensä ja korjaa ne itse pois. Kunnioitus ja luottamust toista kohtaan on ehdottomasti oltava. Molemmilla on on oma elämä ja omat harrastukset ja sitten se yhteinen elämä. On mukava tehdä asioita toisen mieliksi vaikka se ei itseä niin kiinnostaisikaan, jos tietää toisen toimivat samoin. Yksipuolisena se ei toimi. Voisin jatkaa loputtomiin mutta ehkä on syytä lopettaa tämä epäselvän viestin kirjoittaminen.
itse en ole vielä naimisissa (menossa 2011), mutta kohta 9 vuotta yhdessä kumppanini kanssa olleena rohkenen vastata kysymykseesi. =) Olen huomannut, että parisuhde ei säily hyvänä itsestään vaan sitä täytyy hoitaa. Molemmilla täytyy olla halu ottaa toinen huomioon ja kunnioittaa toista ja ennen kaikkea asioista pitää pystyä puhumaan. Erittäin tärkeää on mielestäni oppia riitelemään "oikein" eli niin, että asiassa päästään kompromissiin tai voidaan ainakin sopia että asiasta ollaan eri mieltä, mutta toisen mielipidettä kunnioitetaan eikä missään nimessä mennä suutuspäissään henkilökohtaisuuksiin.. Ajan myötä ihmiset muuttuvat, mutta parisuhdetta hoitamalla voidaan muuttua yhdessä, ei ventovieraaksi omalle kumppanille. Molempien on annettava toiselle tilaa elää omaa elämäänsä ja kuitenkin ottaa toinen huomioon omissa päätöksissään. Vaikeat ja ikävätkin asiat voivat muuttaa parisuhdetta entistä paremmaksi kun asiat koetaan yhdessä ja niistä selvitään, ne voivat parhaassa tapauksessa lähentää ja syventää suhdetta entisestään. Näin yhdeksän vuoden jälkeen tuntuu että suhteemme on koko ajan menossa parempaan suuntaan enkä voi uskoa kuinka hienon ihmisen olen löytänyt.. =) olemme miettineet kannattaako meidän hankkia lapsia, sillä hyvin molemmat tiedämme että se on varmasti parisuhteen suurin muutos ja koetinkivi, emmekä haluaisi luopua hyvästä suhteestamme "lasten vuoksi". Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. itse en ainakaan oleta että naimisiinmeno muuttaa parisuhdettamme muutoin kuin lain silmissä, jatkamme samaa linjaa.
onnea avioliittoosi! =)
Meilläkin eka 10v. oltiin taivaassa ja seuraava 10v. helvetissä...niin ne asiat muuttuu..nyt erotaan, onneksi!
pointtini nimenomaan on, että molempien on nähtävä vaivaa parisuhteen eteen.. eli mitä tapahtui ensimmäisen 10 v jälkeen? kuka lakkasi yrittämästä? yksin on turha yrittää suhdetta ylläpitää..
Kyllä se 10 vuoden jälkeen tuntuu se yrittäminen samalta kuin jäitä polttelis...
Aina sanotaan, että parisuhdetta pitää hoitaa, vääntää, vatuloida , vatvoa, ja kärvistää kuntoon urakalla. Kuka sellaista jaksaa!!!
Sen pitäisi mennä kuin auto: perushuolto päälle ja menoksi! Me joskus totesimmekin autossa , kun tuli radiosta joku ihmissuhdejuttu, että me ei ainakaan jaksettaisi kovin montaa viikkoa vatuloida ja ähkiä kaikenmaailman tuntemuksia ja sisäisiä vibulaatioita. Muuten on siis jaksettu 25 v.
Jos menee huonosti: menkää terapeutille. Hoitakaa asia kuntoon. Tunne on tunne eikä muuta. Ei jokaisen tunteen mukaan voi elää eikä olla sen vankina! Moni ihminen jankuttaa ihan samaa vuodesta toiseen ja siinä se elämä sitten kuluukin jankuttaessa ja vinoillessa.
Jossain vaiheessa kuitenkin täytyisi minusta löytyä tietty rentous ja perushuolto. Sen tulisi kyllä riittää. Jutellaan, pidetään rento ilmapiiri ja noudatetaan noita keräämiäni neuvoja. Riittää ihan hyvin!
Hmm,
osa ihmisistä on herkempiä ja syvällisempiä, eikä ollenkaan noin reippaita ja tyytyväisiä.
Opetella voi kai tietysti tuotakin leppoisuutta.
muutamia vinkkejä,ekana rakkaus, arvostus, kunnioitus, uskollisuus, rehellisyys, kumppanuus, myös omaa tilaa ja omia asioita, keskustelut ja kompromissit sekä taito riidellä rakentavasti.
Onpa tullut paljon asiallisia vastauksia! Hienoa! Nimimerkki 4. kerta toden sanoo vastaus hymyilytti perinpohjin koska tunnistan siitä monia elementtejä. Minulla ollut pari kolmen vuoden suhdetta takana ja kihlatulla yksi joitain lyhyempiä, joten joitain peruselementtejä tunnistetaan. Esim. se saakelin kommunikointi... Mikään ei ole niin helppoa kuin puhuminen ja OLETTAMINEN, eikä mikään niin hankalaa kuin kommunikointi!
Ihania vastauksia, ja lisää saa antaa neuvoja, niistä haluan oppia ammentaa ettei ihan kaikkea tarvitsisi opetella sen kuuluisan kantapään kautta. "Opi vanhemmiltasi, kuuntele viisaampiasi ja elämässäis menestyt" sanoi vanha kansa. ;)
Tänään on siis sattumalta 25-vuotishääpäivä. Tyytyväisiä ollaan, kolme lasta. Ensimmäinen kierros kaikin puolin molemmilla.
Eli taas klassikot, joita en ole itse keksinyt:
1. Vaimo haluaa tunteen, että on rakastettu. Mies tunteen, että on kunnioitettu. Eli kehu miestäsi joka ikisestä kaakelin laitosta ja renkaan vaihdosta. Pysyy kuin tatti kanssasi erinomaisesti viihtyen. Joka miehestä löytyy kehuttavaa, ei tarvitse valehdella. Kaikkea muuta mies saa Suomessa paitsi naisen todellista arvostusta: pysyy taatusti sen luona, jolta sen saa.
2. Heittäkää alko helkuttiin kokonaan. Ihan tosi.
3. Älä nalkuta! Älä nalkuta. Opettele kaunis puhetapa. Puhukaa molemmat kauniisti toisillenne. Koskaan koskaan koskaan ei kannata vinoilla ja nälviä: taatusti seuraa ero.
4. Pitäkää kunnostanne huolta.
5. Jonkinlainen (siis edes jonkinlainen haliversio) sex olisi hyvä ylläpitää joka kauden aikana (myös kun lapset pieniä yms.)
6. Eläkää ALLE varojenne, ei yli. Ei tule niin kovaa rahastressiä. Kerrostalokämpässä on ihan yhtä mukavaa, kuin jossain velkaisessa ylisuuressa prameasti koristellussa omakotitalossa. Meitä on kaksi lääkäriä ja kerrostalossa asutaan. Ihan on hyvin mennyt, vaikka yksi ipanista asuu keittiössä. No, on meillä ylimääräinen yksiökin samassa talossa, jossa lapsilla on nyt nuorina ollut tilaa. Mutta siis se kerrostalo ei ole huono idea.
7. Älkää heittäytykö dramaattisiksi: ei se puoliso vaihtamalla parane. Hakekaa kivaa, rauhallista arkea.
8. Jos lätkäännytte johonkin toiseen: kylmä rätti otsalle vaan ja odottelemaan. Menee ohi.
Ja eikun tsempillä eteenpäin! Hyvä, että avioidutte. Kukaan ei kestä missään avoliiton retaleessa kauaa tyytyväisenä: mikä on että en kelpaa!
Kaikkea hyvää! Kyllä se siitä.
Mainioita vastauksia, katsotaanpas:
1. Minulle kosketus on rakkauden kieltä parhaimmillaan, sanonut suoraan että mitä enemmän saan ei-seksuaalista kosketusta (=vilpitöntä rakkautta), sitä enemmän myös haluan seksiä. Vastapuoli puolestaan kaipaa kahdenkeskistä aikaa, hänelle kosketus (paitsi seksi tietenkin) ei merkitse niin paljon kuin esim. yhteinen aika harrastuksen parissa.
2. Alkosta, kumpikin nauttii lähinnä vain viinistä ruuan kera, ei muusta alkoholin muodoista juurikaan.
3. Tämäkin on tuttu ohje johon sovallan sanontaa "Joka kerran ennen kuin avaat suusi puolisollesi, mieti rakennatko sanomallasi suhdetta vai puratko sen sijaan." Ollut hyvä neuvo ja pyrkinytkin ottamaan aikalisän kun meinaa tulla niin pahaa tekstiä että oksat pois.
4. Pahus, minä olen hyvin laiska mitä liikuntaan tulee. Vastapuoli paremmassa kunnossa.
5. Toivottavasti lapsia joskus siunaantuu, ovat toiveissa.
6. Molemmilla realistinen käsitys rahan arvosta ja yhdessä toimitaan. Myönnän tosin että toivoisimme ostavamme/rakentavamme OKT:n kun lapsia on tulossa. Mutta niin, tuskin se kerrostalokaan niin paha on ellei osu pahat naapurit. Mutta sauna pitää olla!
7. Minulla ainakin ollut draamaa edellisessä suhteessa niin paljon, että kiitos tervetuloa rauhallinen perhe-elämä. En todellakaan kaipaa menneisyyttäni.
8. Totta tuokin, useimmissa tapauksissa ihastus menee ohi ellei sitä ruoki. Päättäväisesti vaan työnnettävä se Brad Pitt pois sieltä fantasioista ja oma mies tilalle. (Anna-Leena Härkönen - Ei Kiitos - kirja viittauksena)
Bonus: Emme edes asu yhdessä ennen kuin avioidumme. Nyt tulee kauhia saarna ettei toista voi tuntea ennen kuin asuu yhdessä jne. No, tässä on kaksi päättäväistä ihmistä jotka ovat päättäneen pistää sen kuuluisan arjen toimimaan yhteistyöllä. Tahdon ratkaisu. Molemmat kuitenkin tietävät arjen olemassaolon kun ikää on lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä.
Paljon onnea 25 v hääpäivän kunniaksi! :) Terveyttä ja pitkää ikää teille.
Siis lääkäripariskunta ja asutte kerrostalossa!!
Tuota..on kuiteski jossain kesämökki hirsinen?
Tai asutte keskellä suurempaa kaupunkia? :D
Joo, olet utelias! Mutta olet niin suorasukaisen utelias, että kerron sitten. Asumme ison kaupungin keskustasta 15 min kerrostalossa. On meillä kyllä muuta omaisuutta (on niitä mökkejäkin-perittyjä kyllä), mutta ei missään nimessä huolita omakotitalon maksuja ja riesoja. Ei ole sitten velkaakaan. Ollaan molemmat suuressa sairaalassa töissä ja siellä palkat ovat paljon pienempiä, kuin mitä luullaan. Fyffeä saisi paremmin terv. keskuksesta tai yksityiseltä.
Kiitos ja kaikkea hyvää sinullekin!
Meillä oli vaikeaa aikaa kun avioiduimme. Omaisemme sairastelivat, kaksi menehtyi ensimmäisen avioliittovuoden aikana. Muutimme yhteen puoli vuotta häiden JÄLKEEN! Häät menivät huonosti: pari omaista oli kipeänä, jouduimme hoitamaan heitä saman tien, ruoka loppui kesken, vaikka vieraita oli vain 12 kpl! No mentiin naimisiin isossa kirkossa (joko Turun, Tampereen tai Helsingin tuomiokirkko, en kerro tarkemmin) ja se osa meni hyvin. Se sitten on riittänytkin!
Eli ei se hääjuttu (ne reunat yms) mitään eikä se yhdessä asuminen mitään: olennaista on, että naimisiin päästään joten kuten ja jossain vaiheessa sitten aloitetaan rauhallinen elo.
Viihdytä miestäsi aamusta - iltaan.
Älä vaadi/odota kotitöihin osallistumista, jos osallistuu viemällä likaiset kalsarinsa pyykkikoriin, normaalin lattialla säilyttämisen sijaan niin muista kehua ja puhua asiasta aina kun vieraita on paikalla.
Järjestä miehellesi juhlia, kutsu vieraita ja valmistele ko. asiat rasittamatta puolisoasi.
Anna miehellesi vapaa ilta/päivä 7xviikossa ja jos näyttää kotisohvalle kyykistyvän niin hae sipsit ja mäyräkoirat lohduttajaksi.
Palkkaa rakastajatar, näin säästät rahaa kun miehesi ei kustanna epäonnistuneita piparin hankinta reissuja.
Pyykkä, silitä ja laita miehesi asukokoinaisuudet valmiiksi, että ei jää menot vaatteista kiinni.
Hanki miehesi tuoksut ja varaa aika parturiin, ettei habituksen takia häntä hyljitä.
Synnytä lapset ja tee ne miestäsi häiritsemättä, sama koskee lasten kasvatusta ja hoitoa.
Avioliitto kestää kun et odota toiselta mitään vaan teet toiselle aina kaiken valmiiksi.
Muista hoitaa vartalosi, kuntoile ja käy säännöllisesti kampaajalla.
Aloita aamu muistuttamalla mitä miehesi tarvitsee mukaansa, kenen kanssa ja missä tapaamiset ovat ja mikä oli teema.
Ihanhan siinä oli "LIINA ANNIINAN" neuvot toisen kirjoittamana vaan.. heh!
Kysy sama kysymys puolisoltasi niin olet hyvillä jäljillä. Jos arvot ovat erilaiset niin silloin ei taida puhuminenkaan auttaa.
Ja kiitos vinkistä, puhuttu on niin että pää sauhuaa. Harmi vaan että se hieno teoria tuppaa kaatumaan tosipaikan edessä.
molemmat ovat avoimia. Kertoo mitä tahtoo. Silloin on helppoa itse myös kertoa jos ei siitä pidä tai ei tahdo. Toinen on seksi. mihelle on hyvä antaa vaikka ei aina niin itse haluaisikaan. Sillä mies kehrää rinnallasi. Jos seksi ei maita, siitä kannattaa myös keskustella. Kohta maittaa.