Aina sanotaan, että yksinäinen saa kavereita kunhan vaan harrastaa. Voisiko joku kertoa, miten se kavereiden saaminen harrastuksista onnistuu? Olen viime vuosien varrella käynyt monenlaisissa harrastuksissa ja yrittänyt tutustua niissä muihin, mutta olen silti ihan yhtä yksinäinen kuin ennenkin. Kerron nyt kokemuksistani liikuntaharrastuksista, jotka koen liikunnallisena ihmisenä eniten "omaksi jutukseni":
Jumppatunneilla kaikki keskittyy pelkästään omaan suoritukseensa, ja tunnin jälkeen lähdetään nopeasti pois. Toisinaan jonkun (yleensä ekakertalaisen) kanssa voi vertailla kokemuksia eri jumpista tms. tunnin alkua odotellessa, mutta muuten ketään ei kiinnosta jutella tuntemattomien kanssa.
Keilailua kehutaan hyväksi seurapeliksi, mutta silloin harvoin kun sitä pääsee kokeilemaan tuntemattomassa seurassa, omien vuorojen väliset tauot on liian lyhyitä jotta siinä ehtisi jutella. Joskus joku puheliaampi innostuu antamaan vinkkejä suoritukseen, mutta yleensä kommentit jää tasolle "Hieno kaato!" ja "No kävipä sulla/mulla nyt huono tuuri." Eihän siinä edes kehtaa ruveta jututtamaan pelikaveria kunnolla, kun kaikki ylimääräinen puhe on pois maksetusta peliajasta tai ainakin suoritukseen valmistautumisesta.
Joukkuepelit on sosiaalisia, ja niissä tulee sentään muiden pelaajien nimet nopeasti tutuiksi. Kahdenkeskinen juttelu rajoittuu pitkälti pelaamiseen, mutta pukuhuoneessa puhutaan paljon muutakin. Vaikea siinäkään tilanteessa on silti yrittää hieroa lähempää tuttavuutta, kun samoja juttuja kuuntelee ja kommentoi puoli pukuhuoneellista, joista kaikilla on oma näkemyksensä siitä mihin suuntaan keskustelun haluaa etenevän.
Itsepuolustuslajeissa saa hyvin kahdenkeskistä kontaktia muihin, mutta harjoittelun lomassa ei tietenkään jää aikaa turhanpäiväiseen höpöttelyyn vaan jutustelu tapahtuu ennen ja jälkeen harjoituksia. Pian alkeiskurssin jälkeen huomaa, että muut on hioutunut tiiviin harjoittelun, leirien, japanilaisen kulttuurin harrastuksen ym. myötä omaksi tiiviiksi porukakseen. Joukosta löytäisi varmaan oman paikkansa, jos ottaisi itsepuolustuslajin elämäntavakseen, mutta kun mulla on paljon muutakin elämää josta en tahdo luopua enkä edes pidä Japania mitenkään kiehtovana maana... En voi elää elämääni valheessa, joten ei ole kavereita sitäkään kautta löytynyt.
Olen kokeillut myös monia ei-liikunnallisia harrastuksia kansanopiston puutyökurssista kuorolauluun, aina yhtä huonoin tuloksin. Missä siis vika, kun muihin tutustuminen on niin ylivoimaisen vaikeaa? Onko persoonallisuuteni luotaantyöntävä tai sosiaaliset taitoni surkeat vai onko niin, ettei harrastuksista olekaan niin helppoa saada kavereita kuin muut antaa ymmärtää?
Jumppatunneilla kaikki keskittyy pelkästään omaan suoritukseensa, ja tunnin jälkeen lähdetään nopeasti pois. Toisinaan jonkun (yleensä ekakertalaisen) kanssa voi vertailla kokemuksia eri jumpista tms. tunnin alkua odotellessa, mutta muuten ketään ei kiinnosta jutella tuntemattomien kanssa.
Keilailua kehutaan hyväksi seurapeliksi, mutta silloin harvoin kun sitä pääsee kokeilemaan tuntemattomassa seurassa, omien vuorojen väliset tauot on liian lyhyitä jotta siinä ehtisi jutella. Joskus joku puheliaampi innostuu antamaan vinkkejä suoritukseen, mutta yleensä kommentit jää tasolle "Hieno kaato!" ja "No kävipä sulla/mulla nyt huono tuuri." Eihän siinä edes kehtaa ruveta jututtamaan pelikaveria kunnolla, kun kaikki ylimääräinen puhe on pois maksetusta peliajasta tai ainakin suoritukseen valmistautumisesta.
Joukkuepelit on sosiaalisia, ja niissä tulee sentään muiden pelaajien nimet nopeasti tutuiksi. Kahdenkeskinen juttelu rajoittuu pitkälti pelaamiseen, mutta pukuhuoneessa puhutaan paljon muutakin. Vaikea siinäkään tilanteessa on silti yrittää hieroa lähempää tuttavuutta, kun samoja juttuja kuuntelee ja kommentoi puoli pukuhuoneellista, joista kaikilla on oma näkemyksensä siitä mihin suuntaan keskustelun haluaa etenevän.
Itsepuolustuslajeissa saa hyvin kahdenkeskistä kontaktia muihin, mutta harjoittelun lomassa ei tietenkään jää aikaa turhanpäiväiseen höpöttelyyn vaan jutustelu tapahtuu ennen ja jälkeen harjoituksia. Pian alkeiskurssin jälkeen huomaa, että muut on hioutunut tiiviin harjoittelun, leirien, japanilaisen kulttuurin harrastuksen ym. myötä omaksi tiiviiksi porukakseen. Joukosta löytäisi varmaan oman paikkansa, jos ottaisi itsepuolustuslajin elämäntavakseen, mutta kun mulla on paljon muutakin elämää josta en tahdo luopua enkä edes pidä Japania mitenkään kiehtovana maana... En voi elää elämääni valheessa, joten ei ole kavereita sitäkään kautta löytynyt.
Olen kokeillut myös monia ei-liikunnallisia harrastuksia kansanopiston puutyökurssista kuorolauluun, aina yhtä huonoin tuloksin. Missä siis vika, kun muihin tutustuminen on niin ylivoimaisen vaikeaa? Onko persoonallisuuteni luotaantyöntävä tai sosiaaliset taitoni surkeat vai onko niin, ettei harrastuksista olekaan niin helppoa saada kavereita kuin muut antaa ymmärtää?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jätit kuvailematta, mitä haluat ja odotat kavereilta. On nimittäin päivänselvää, että harrastekaverit ovat lähinnä vain harrastekavereita ja ainoa yhdistävä asia on juuri se harrastus. Mukaan ei välttämättä tulla siksi, että välille syntyisi kaikkea mahdollista muutakin mukavaa kuin joskus ajan saatossa ja harrastamisen sivussa tutuessa.
Mitäs, jos et pyrkisikään niin suorittaviin harrasteisiin,jossa koko ajan joko kilpaillaan, saadaan käsillä aikaiseksi, vaan jokin henkisempi porukka? Ei aatteellista tai uskonnollista, vaan ala systemaattisesti etsimään mitä tahansa missä kokoontuu ihmisiä ja joiden kanssa juttu luistaa. Silloin mahdollisuutesi monipuolisen kaveruuden löytämiseen ovat paremmat. Itse löysin mukavia kavereita kirjoituspiireistä, koska meitä yhdisti halu kirjoittaa ja ajatella elämää monelta kantilta. Ja ryhmissä oli innostavaa osallistua keskusteluihin,joten siinä jos missä tutustui ihmisiin. Huom! tällä en tarkoita, että esimerkkini olisi sinulle se oikea, mutta kenties saat kiinni mitä koetan ajaa takaa. Hakeudu sinne, mikä sinua vilpittömästi kiinnostaa ja näin huomaat olevasi mukavan oloisessa porukassa. Selaa netistä ihan millä tahansa keksimälläsi sanalla linkittyisikö siihen jokin porukka. Jos tykkäät katsella kuuta saatat löytää kuuhullujen porukan tai jos kiinnostaa formula, niin saatat asustaa todella lähellä sen äärellä kokoontuvia ihmisiä jne.
Kavereita ei löydä systemaattisesti ja järjellä, vaan omaan intuitioon luottaen tai näin minä olen tähän mennessä oppinut :)
kokeile sitä kuoroa vielä. Löydät sopivan.
Voisiko vika olla siinä että olet lopettanut harrastukset ja siirtynyt seuraaviin liian aikaisin? Eihän se ihmisiin tutustuminen hetkessä tapahdu vaan vaatii aikansa.
En tiedä missä asut, mutta koitapa tutustua ulkomaalaisiin, lupaan että on lievästi helpompaa kuin jöröt suomalaiset " ei oo mun kaveri, en puhu". :D
nimim. Hi, do you wanna come play with us?"
Nimenomaan siinä pitää olla kärsivällinen ja antaa ajan mennä, jos harrastuksen kautta haluaa kavereita. Itse aloin yksinäisenä harrastaa erästä kamppailulajia, koska halusin tosissani kavereita ja myöskin se laji kiehtoi jonkinverran. Kyllä kavereita sieltä alkoi pikkuhiljaa saamaan, tosin kaikki heistä olivat mua useamman vuoden nuorempia, nuorimmat 13-vuotiaita ja itse olin silloin juuri 18v täyttänyt. En tiedä sitten, mikä minussa oli niin kiinnostavaa että nämä yläasteikäiset jäpikät halusivat tutustua muhun (kyse ei ollut mistään tupakan/kaljanhakijasta). Mutta hyvä kun tutustuin heihin, meistä kukaan ei enää harrasta kyseistä lajia mutta ystäviä ollaan edelleen ja lähes päivittäisesti yhteydessä. Nuorin tästä porukasta täyttää tänävuonna 18-vuotta ja en kyllä ole katunut ollenkaan, että aloitin tämän harrastuksen. Kaveripiirini on toki myöhemmin laajentunut muutakin kautta, kuten työelämästä.
Eli tässä oma versioni, kuinka pääsin eroon yksinäisyydestä.
Olet oikeassa, kärsivällisyys on tarpeen. Siinä voi mennä vuosi tai parikin ennen kuin huomaa olevansa samalla aaltopituudella jonkun harrastuskaverin kanssa.
Varmaan riippuu vähän harrastuksesta ja sattumasta saako kavereita. Itse olen ainakin löytänyt harrastusten kautta kavereita. Kävin esim. 10 viikon uinti tekniikka kurssin, jossa oli sama noin 10 hengen porukka joka kerta. Kurssin aikana sitten tutustuin enemmän yhteen uimakoulukaveriin ja sovittiin viimeisellä kerralla että aletaan käymään yhdessä uimassa ja vaihdettiin numeroita. Ja siitä se ystävyys sitten lähti. Harrastan myös vaellusta/retkeilyä ja löysin netistä siihen harrastuskaverin ilmoituksen perusteella. Lisäksi olen löytänyt myös seinäkiipeily/kiipeily kaverin jättämällä ilmoituksen että haetaan kiipeilykaveria. Jos tykkäät pelata esim. tennistä, sulkapalloa voit jättää nettiin ilmoituksen että etsit pelikaveria. Yhtä hyvin voit etsiä netistä lenkkeilykaveria. Tai vaikka laittaa ilmoituksen että etsit ystävää.
kannattaa yrittää täältä:
www.harrastuskaveri.com