Miksi jotkut pystyvät unohtamaan kaiken? Miksi minä en? Olen todella suosittu ja eloisa ihminen, silti sisällä raastaa.
Tuntuu kuin rakkaus olisi kaiken perusta. Silloin kun sai rakastaa ja sai vastarakkautta oli elämä niin helppoa, kuin olisi yksi suuri murhe vähemmän huolehdittavana...
Tämä paha olo ei parane oksentamalla, viinalla eikä uusilla "jutuilla". Aamulla ensimmäisenä mielessä, illalla viimeisenä! Mikä ihme tässä on näin vaikeata, kun ihmiset tajuaisivat miltä minusta tuntuu...
Tuntuu kuin rakkaus olisi kaiken perusta. Silloin kun sai rakastaa ja sai vastarakkautta oli elämä niin helppoa, kuin olisi yksi suuri murhe vähemmän huolehdittavana...
Tämä paha olo ei parane oksentamalla, viinalla eikä uusilla "jutuilla". Aamulla ensimmäisenä mielessä, illalla viimeisenä! Mikä ihme tässä on näin vaikeata, kun ihmiset tajuaisivat miltä minusta tuntuu...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainakin sä pystyt itse jossain määrin vaikuttamaan tohon asiaan.
Jos kaikki olisi aina helppoa ja yksinkertaista, olisi maailma pullollaan toinen toistaan sietämättömämpiä ihmisiä.
Ihmisen elämään kuuluvat myös surut ja murheet, ne ovat onnellisuuden kolikon toinen puoli eikä niitä voi viilata pois. Luopuminen on myös osa elämää, ja jostain syystä juuri siitä on tullut nykyihmiselle täysin mahdoton pala niellä. Kovin monen on myös mahdotonta ymmärtää, että on asioita joita ei voi saada tapahtumaan tässä ja nyt, nappia painamalla. Suru on juuri sellainen asia: se menee ohi vain ajan myötä, suremalla. Sitä voisi verrata vaikka lempparifarkkuihin: niitä pitää melkein joka päivä, kunnes ne alkavat kulua ja rispaantua. Käyttökerrat vähenevät, pikkuhiljaa ne unohtuvat kaapin perälle ja lopulta heität ne pois. Ja elämä sen kun jatkuu.
voi kun mä tiedän ton tunteen niiin hyvin. Kun sitä ei vaan pysty unohtamaan mennyttä vaikka kuinka tahtoisi. On se helppoa esittää että kaikki on hyvin, mutta kun ei ole. Kaikki luulee vaan niin olevan, kun saan pideteltyä kyyneleitä siihen asti kunnes olen yksin muistoineni. On sitä maailmassa suurempiakin murheita kun jätetyksi tuleminen, siksi sitä ei kai viitsi näyttää että sisältä repii. Se on minun suuri murheeni nyt. Ja vaikka tiedän että aika parantaa niin se ei lohduta, kun tuska on nyt niin suuri että tuntuu ettei siitä selviä. Tänä hetkenä, tänä tuntina, tänä päivänä kipu on liian suuri, eikä se mene pois...tuntuu ettei koskaan.
...ajattelen samoin kuin sinä.
Seurassa ollessa esitän vahvaa. Mun suru on pientä muuhun verrattuna. Yksin ollessa sisältä raastaa. Yöt itken itseni uneen. Tiedän, että aika parantaa haavat... Toivon että huomenna olen vahvempi!
aamulla kun herään mietin miltä se tuntui herätä oman kullan vierestä. Päivällä kun on muuta ajateltavaa ja tekemistä on helpompaa, vaikka välillä sanat, asiat, biisit yms. muistuttaa. Kun tulee ilta miettii miten aina katottiin yhessä jotain TV-ohjelmaa ja naurettiin ja juteltiin ja kaikkee. Ja kun tulee yö ja käy nukkumaan kaikki palaa mieleen eikä kyyneleitä voi estää. Ja aamulla herää silmät turvonneina ja taas muistaa. Kunpa aika kuluisi ja minä unohtaisin.
niinpä..voi kun rakkaus olisikin helppoa, mutta se ei oo, mäkin tolkutan ittelleni että, kyllä mä rakastun uudelleen, mutta tällä hetkellä mä en voi uskoo ees itteeni...
aika parantaa...ja paskat... tän muistaa ikuisesti...