No niin, kokeilaampa, jos täällä vaikka saisi ihan KESKUSTELUA aikaiseksi eikä vaan kersojen, persojen, pervojen ja persujen mölinöitä... (ei millään pahalla anonyymit mölisijät;D)
Olemmeko me suomalaiset kaupunkilaiset tai pikku kyläläiset jotenkin vieraantuneempia tappamisesta ja
kuolemasta kuin ehm... toisista kulttuureista tulevat.
Me emme mene torille hakemaan elävää kanaa, jonka teurastaisimme perheen kesken tai yksinämme. Suomalainen keskivertolapsi kohtaa kuoleman korkeintaan, jos hänen lemmikkinsä kuolee tai kun lemmikki tappaa pienriistaa (kissat esim. hiiriä). Välillisesti lapsi voi kuulla isovanhempansa kuolemasta tai nähdä uutisia sodassa ja muissa mullistuksissa kuolevista/kuolleista ihmisistä.
Television tarjonnassa toki erilaiset rikossarjat ja uutiset tarjoavatkuolemaa ja tappamista mutta ne eivät ole aitoja ja pahimmillaan voivat vääristää käsitystä kuoleman lopullisuudesta tai tehdä tappamisesta ja toisen vahingoittamisesta normaalia jopa suotavaa (kovat tyypit voivat jopa tappaa, ole kova)-
Kokkiohjelmissa liha on aina valmiiksi käsitelty.
Itse en voi tappaa kuin kärpäsiä mutta voin kuvitella lyöväni ihmistä, jos minulla on hyvä syy. Kanalta en voisi ottaa henkeä suuremmasta eläimestä puhumattakaan vaikka liharuoista tykkäänkin. En ole nähnyt eläinten teurastamista enkä ollut paikalla kuoleman hetkellä. Kaloja kyllä olen nuijinut ja madon laittanut koukkuun. Tappamisen ja kuoleman suhteen olen hyvin pehmo.
Väitän, että esimerkiksi bangladeshilaiselle naiselle (jopa kaupunkilaiselle) kanan tappaminen ei ole vaikeaa (eikä se ole vaikeaa myöskään minun mummolleni, joka voi nuijia kuolleiksi jopa söpöjä kissanpentuja vaikka muuten on herttainen ja ihana ihminen.) Bangladeshilaisella naisella on muutenkin varmaan jo lapsuudesta asti elämässään enemmän tappamiseen ja kuolemaan liittyviä aitoja kokemuksia kuin keskiverto suomalaisella naisella (nälkään kuollut kerjäläinen, eläinten rituaali teurastukset, kanan tappaminen). Samoin hindi elokuvat ovat mielestäni paljon väkivaltaisempia kuin länkkäri tuotannon peruskama. väkivalta saattaa myös aiheutua hyvin pienestä väärästä eleestä tai olla koston omaista joukkoväkivaltaa. Islamia uskontona jo voidaan pitää väkivaltaisempana kuin laimeaa kristinoppia.
länsimaisen kristityn on oman turvaisan maailmansa vuoksi ehkä vaikea edes ymmärtää muslimien suhdetta väkivaltaan ja kuolemaan.
Suhteessani mietin kuinka minä voisin ikinä kilpailla bangladeshilaisten naisten kanssa kun en ole sinut tapamisen ja kuoleman kanssa. Bangladeshilaiselta naiselta kysyttäessä kuolemasta hän toivoo saavansa eläämutta kuolema on hänelle insallah. länsimainen nainen tekee kaikkensanäyttääkseen nuorelta ja pitää kiinni elämästään ja tuntee suurta menetystä ajatellessaan omaansa tai etenkin lähimmäisten kuolemaa.
Millaisia ajatuksia kuolema ja tappaminen (lähinnä eläinten surmaaminen ruuaksi/ haittaeläinten likvidointi) teidän suhteessanne herättää... oletko mielestäsi tasa-vertainen kumppanisi oman maalaisten naisten (tai miesten) kuoleman ja tappamisen kokemuksiin nähden. voisitko tappaa kanan voisiko kumppanisi... mitä ette kumpikaan voisi tappaa? Ajatuksenne kuolemasta (ei vain omasta vaan yleensä)?
Kysymys on lähtökohdiltaan aseteltu naisille, joiden kumppani on muslimimies mutta myös miehet voivat vastata soveltaen näitä ajatuksia kuolemasta ja tappamisesta, sillä uskon niiden olevan eriäviä joka tapauksessa.
Olemmeko me suomalaiset kaupunkilaiset tai pikku kyläläiset jotenkin vieraantuneempia tappamisesta ja
kuolemasta kuin ehm... toisista kulttuureista tulevat.
Me emme mene torille hakemaan elävää kanaa, jonka teurastaisimme perheen kesken tai yksinämme. Suomalainen keskivertolapsi kohtaa kuoleman korkeintaan, jos hänen lemmikkinsä kuolee tai kun lemmikki tappaa pienriistaa (kissat esim. hiiriä). Välillisesti lapsi voi kuulla isovanhempansa kuolemasta tai nähdä uutisia sodassa ja muissa mullistuksissa kuolevista/kuolleista ihmisistä.
Television tarjonnassa toki erilaiset rikossarjat ja uutiset tarjoavatkuolemaa ja tappamista mutta ne eivät ole aitoja ja pahimmillaan voivat vääristää käsitystä kuoleman lopullisuudesta tai tehdä tappamisesta ja toisen vahingoittamisesta normaalia jopa suotavaa (kovat tyypit voivat jopa tappaa, ole kova)-
Kokkiohjelmissa liha on aina valmiiksi käsitelty.
Itse en voi tappaa kuin kärpäsiä mutta voin kuvitella lyöväni ihmistä, jos minulla on hyvä syy. Kanalta en voisi ottaa henkeä suuremmasta eläimestä puhumattakaan vaikka liharuoista tykkäänkin. En ole nähnyt eläinten teurastamista enkä ollut paikalla kuoleman hetkellä. Kaloja kyllä olen nuijinut ja madon laittanut koukkuun. Tappamisen ja kuoleman suhteen olen hyvin pehmo.
Väitän, että esimerkiksi bangladeshilaiselle naiselle (jopa kaupunkilaiselle) kanan tappaminen ei ole vaikeaa (eikä se ole vaikeaa myöskään minun mummolleni, joka voi nuijia kuolleiksi jopa söpöjä kissanpentuja vaikka muuten on herttainen ja ihana ihminen.) Bangladeshilaisella naisella on muutenkin varmaan jo lapsuudesta asti elämässään enemmän tappamiseen ja kuolemaan liittyviä aitoja kokemuksia kuin keskiverto suomalaisella naisella (nälkään kuollut kerjäläinen, eläinten rituaali teurastukset, kanan tappaminen). Samoin hindi elokuvat ovat mielestäni paljon väkivaltaisempia kuin länkkäri tuotannon peruskama. väkivalta saattaa myös aiheutua hyvin pienestä väärästä eleestä tai olla koston omaista joukkoväkivaltaa. Islamia uskontona jo voidaan pitää väkivaltaisempana kuin laimeaa kristinoppia.
länsimaisen kristityn on oman turvaisan maailmansa vuoksi ehkä vaikea edes ymmärtää muslimien suhdetta väkivaltaan ja kuolemaan.
Suhteessani mietin kuinka minä voisin ikinä kilpailla bangladeshilaisten naisten kanssa kun en ole sinut tapamisen ja kuoleman kanssa. Bangladeshilaiselta naiselta kysyttäessä kuolemasta hän toivoo saavansa eläämutta kuolema on hänelle insallah. länsimainen nainen tekee kaikkensanäyttääkseen nuorelta ja pitää kiinni elämästään ja tuntee suurta menetystä ajatellessaan omaansa tai etenkin lähimmäisten kuolemaa.
Millaisia ajatuksia kuolema ja tappaminen (lähinnä eläinten surmaaminen ruuaksi/ haittaeläinten likvidointi) teidän suhteessanne herättää... oletko mielestäsi tasa-vertainen kumppanisi oman maalaisten naisten (tai miesten) kuoleman ja tappamisen kokemuksiin nähden. voisitko tappaa kanan voisiko kumppanisi... mitä ette kumpikaan voisi tappaa? Ajatuksenne kuolemasta (ei vain omasta vaan yleensä)?
Kysymys on lähtökohdiltaan aseteltu naisille, joiden kumppani on muslimimies mutta myös miehet voivat vastata soveltaen näitä ajatuksia kuolemasta ja tappamisesta, sillä uskon niiden olevan eriäviä joka tapauksessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
myöskin jonkin verran yhteiskunnalisesta asemasta ainakin tämä eläinten teurastamishomma. Oma intialainen anoppini ei ole eläessään edes kanaa tappanut, saatika mitään muutakaan eläintä, vaikka lihaa syöviä muslimeita ovatkin.
Teurastettavat lampaat/vuohet he kyllä ostavat, mutta palkkaavat aina ammattiteurastajan hoitamaan 'likaisen työn'. Teurastaja nylkee ruhot ja pilkkoo lihat valmiiksi. Anoppi ei tosiaankaan itse edes kyni kanaa, vaikka se yleensä kyllä kuuluu intialaisen perheenemännän vakiohommiin. Hän kyllä aina tarkastaa 'kukerwallahin' työnjäljen ja viimeistelee homman ennen ruoanvalmistamisen aloittamista.
Mitä kuolemaan ja siihen suhtautumiseen yleensäkin tulee, niin länsimaisessa maailmassa kuolema on siivottu pois muusta elämästä. Vanhukset kärrätään hyvissä ajoissa laitoksiin, ja omaiset näkevät kuolleet läheisensä kauniisti puettuina ja pestyinä valmiiksi arkkuun laitteuina. Hautajaisissakaan ei enää jätetä viimeisiä jäähyväisiä avoimen arkun äärellä.
Miehen kotimaassa läheisistä huolehditaan loppuun asti. Eikä tarvitse olla kysymyksessä kuin rutiinivisiitti lääkärin luona, niin aina on joku mukana - usein useampikin läheinen.
Omalla kohdalla olen tullut siihen vaiheeseen elämässä, että vanhemmilla alkaa olla kaikenlaisia sairauksia ja on vain ajan kysymys, kuinka kauan heistä on elämään omillaan. Päätimme yhdessä mieheni kanssa, että laitamme nykyisen asuntomme myyntiin, ja hommaamme sen verran lisätilaa, että vanhempani voivat halutessaan muuttaa meille asumaan. Jotkut ovat kauhistelleet ratkaisuamme, mutta meistä se tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta ihan kaikkien kannalta, ottaen huomioon nykyisen vanhustenhuollon tason. Sitä paitsi elämä useamman sukupolven huushollissa on parhaimmillaan kaikkien elämää rikastuttavaa.
Itse pääsin seuraamaan kanan valmistusta BD:ssä ja kyllähän se kana oli jo kuolut ja nyletty kun perheen emäntä siitä alkoi lihoja erotella... torilla tosin näytettiin myyvän vain eläviä tai sulallisia kanoja, joten mistähän marketista valmiskana sitten olikaan hankittu...
Elävän kanan teurastamista olisin päässyt seuraamaan exmuslimimieheni kautta mutta kieltäydyin ja menin itkuissani yläkertaan (olen herkkä itkemään), missä kuulin kun alakerrassa kana kotkotti viimeiset kotkotuksensa... Itkin toimituksen jälkeen ja joku muslimeista naurahti ja sanoi "Voi sinua pientä hupsua...Maailmassa kuolee nälkään ja tapetaan tuhansia ihmisiä mutta sinä itket kanan takia... ja itse myös samaa kanaa tulet miehesi kanssa illalla syömään... Miksi siis silmä punainen kanasta?"
Olisi kai pitänyt jo jotain aavistella kun eläviä kanoja oli otettu häkissä esille... se vaan oli niin brutaalia eihän me kristityt sellasta kestetä... Vielä lepertelivät niille kanoille ja pitivät sylissä ennen teurastusta... huh.
Onnea asunnon laajennukselle, kuulostaa hyvältä, että jotkut voiva/ovat valmiita huolehtimaan vanhemmistaan loppuun asti.
Niinpä, kuolema on siivottu hyvin laitoksiin Suomessa
Ortodokseilla tosin on tapana että vainajan arkku on auki ja ainakin niissä hautajaisissa joissa itse olen ollut omaisilla on ollut mahdollisuus nähdä vainaja (en ole kuitenkaan uskaltanut katsoa kun olin pieni ja muutenkin... Tosin bangladeshissa saatoin kävellä kuolleiden kerjäläistenkin yli... joskus kun ne ovat keskellä kävelytietä makaamassa eivätkä liiku ei voi tietää ovatko enää elossakaan... )
sairaalaan kokoontumisesta muuten vielä että ahman veljen tytär oli nyt kotimaassaan sairaana (kolmatta päivää kuumetta ja kohinaa hengityksessä) ja ahman kertoman mukaan paikalla on lähes koko suku suremassa... Kun minä mursin käteni minua ei käynyt katsomassa kuin tätini ja kaverit sekä exmies (äiti oli tulossa mutta välimatka oli pitkä ja töissä oli kiirettä... isälle en edes tapahtumasta kertonut).Bangladeshissa tietysti sukua pidetään muutenkin lähettyvillä eli ihmiset eivät yleensämuuta kauas suvustaan ja muuttaneetkin käyvät usein (jos mahdollista) tai ainakin soittavat lähes joka päivä.
Suomessa sukulaisten verkoston korvaa usein tiivis kaveri/ystäväporukka... eikä sekään ole välttämättä huono vaihtoehto. Pahinta on yksin jääminen. suvun kontrolli voi olla myös haitallista...
kanoja tapetaan, eivät grillibroilerit ole kuolleet vanhuuteen.
Kanan saa tapetuksi niin, että ottaa jaloista kiinni ja pyörittää kovasti ja sitten kirveellä kaula poikki. Jos kanan päästää siinä vaiheessa irti, se juoksee jonkin matkaa kuin päätön kana.
Hevosen tappaminen on ollut suomalaiselle kova paikka. Ennen sotia täälläkin kulki tattari - kaiketi muslimi - joka sekä salvasi että tappoi hevost. Tappaminen kävi niin, että tattari lähestyi hevosta edestäpäin puukko kourassa, ja kun hevonen nousi kahdelle jalalle, tattari nosti puukon tanaan, ja kun hevonen laskeutui taas neljälle jalalle, puukko tunkeutui sen sydämeen.
Nykyään jopa pieneläimet rottia myöten viedään eläinlääkäriin piikille. Minun lapsuudessani kissanpojat lyötiin puun kylkeen ja aikuiset koirat ja kissat saivat kuulan kalloon eli nikkelihalvauksen.
Citykaneja listitään monin kekseliäin konstein, mutta lisää konsteja pitäisi keksiä. Pienimmät otukset kuten täit joukkotuhotaan myrkyllä.
Ihmisten osalta on jo suositeltu hoitotestamentin tekoa, koska kaksi viimeistä elinvuotta tulee niin kalliiksi. Kehitysmaissahan ei sitä ongelmaa ole.
Suomessa on todella vahvat metsästys- ja kalastusperinteet. Pelkästään hirviä kaadettiin viime syksynä yli 60 000, siihen muu riista ja kalastus päälle. Eli jo pelkästään metsästäjät tappavat noin puoli miljoonaa eläintä vuodessa. Siihen päälle kaikki maalaistalot, jossa omia luomukanoja ja possuja teurastetaan omaan tai naapurin ruokapöytään. Puhumattakaan poronhoidosta ja kalastuksesta.
Mielestäni nimenomaan Suomessa eläinten teurastaminen syötäväksi on paljon arkisempaa puuhaa kuin monessa muussa maassa, saati sitten muualla Euroopassa. Eli aika lailla paljasjalkainen kaupunkilainen sen suomalaisen täytyy olla, jos ei ole koskaan nähnyt naapurin maajussin pyykkinarulla roikkuvaa pässin vatsalaukkua ;-) Kumpikaan meistä mieheni kanssa ei kuitenkaan itse pystyisi edes kalaa perkaamaan... valmiina fileenä täytyy sekin ostaa....
Tosiaan metsästys ja joka vuotinen porsasjuhla kyllä pitävät osan suomalaisista mukana tappamisen meiningissä mutta keskiverron kaupunkilaistuneen sinkkunaisen elämään eläinten tappaminen tuskin sisältyy (paitsi aktivisteilla ja heillä jotka pohtivat lihan syömistä/eläintuotteiden kuluttamista eettisesti...). Mutta eipä tietysti intiankaan suunnalla tarvitse naisen käsiään liata, jos palvelija löytyy tai saa valmiiksi nuijittua ja nylettyä jostain.
(Ja tietysti en tarkoittanut että kanat Suomesakaan vanhuuteen kuolisivat mutta tappaminen on ehkä hmm.. teollista (hyvä tai huono? En ota siihen kantaa) ja siivottu pois kuluttajan arjesta.)
Pässin vatsalaukkua en ole nähnyt... Paljasjalkainen kaupunkilainen en ole...Sikojen teurastusta näin kuvista ja kyseiset teurastuskuvat olivat myös joulukorttiemme pohjina;D ("nauravat" veriset sianpäät lumihangesa ja ylhäällä teksti "Iloista joulua kuomat!" ).
Nykyään valmisruoka on kyllä monelle (myös itselle) kova juttu kun elää sinkkuna, säilytystilat on pienet ja muutenkin tuntuu, että aikaa eikä varsinkaan kehtuuta ole siihen ruuan valmistamiseen... Saati että pitäisi itse metsästää;D Jos olisi enemmän kuin joku hoito nurkissa voisi alkaa emännöimäänkin...
Kaverini sanoi kerran, että kun olis mies, jolle sais vaan kokata ja se tykkäis niistä ruuista ja pitäs hyvänä... Niin no, itse kyllä vaatisin siltä mieheltä sitten sen jälkkärin... mutta tämä nyt mene jo taas tälle linjalle että tehdään elämää eikä tapeta ;D
Nyt tietysti ahman kautta mietin, että voinko olla yhtä "hyvä äijä" kuin paikalliset naiset (siis teoriassa, naisissahan on omat yksilölliset eronsa) elikä voisin tappaa kanan tuntematta mitään... leperrellä sille ja niksaista niskat poikki... Pakko myöntää, että en voisi. Mielestäni kanan tappaminen itkuitta on kadehdittava taito ja uskon, että ahma haluaisi ennemmin naisen, joka osaa tappaa kanan ja valmistaa siitä ruokaa kuin syödä ja kehua hänen valmistamaansa kanaa... tai naisen, joka mättää valmiit lihat pannulle ja kysyy kokoajan, että onko tarpeeksi tulista ja varoittaa suolan käytöstä;D
Mutta paras kai pysyä siinä mitä osaa, eli syödä kanaa ilman omantunnon tuskia tai miettimättä teollisen kanan tuotanto-olosuhteita tai häkissä myytäviä kanoja tai... (hieman kanan syömisen intoa on tosiaan laimentanut kämppis, joka munakasta tehdessäni sanoo että siinä taas teollisen pikku kanan sikiötä kärvennetään... mutta enköhän palaa ruotuun kunhan asun taas yksiössä.)
Ahmaa ei tule kämppis piinaamaan ekosaarnoillaan... eli taas aasian maahanmuuttaja saa elää oman kulttuurinsa mukaan pellossa ja länkkäri saa syyt niskaansa, koska sattuu pitämään tietyistä elintarvikkeista enemmän kuin toisista;D Hirvenlihaa kämppis suosii, koska porukat metsästää... ja tottakai "äidin" tekemistä teollisuus safkoista käy napsimassa kun omat dyykkaukset loppuu kesken...