Olen nyt hieman eroattuani huolissani miesmaustani. Haluan oikeasti kunnollisen miehen, joka käy töissä ja koulutuskin plussaa. Eksä oli renttu, vaikkakin suhteellisen viisas noin kirjaälyn puolesta, mutta elämänhallinta oli aika nolla luokkaa. Mutta nyt taas näyttää silti, että ihastun renttuihin pelimiehiin. Suhteen alussa haluaa alun huumaa ja hyvää seksiä. Sitten elämässä kuitenkin muut asiat ratkaisee ja seksiäkin voi varmaan opetella? Mut mites se ihastuminen luodaa, esim ujoon, josta ei saa mitään irti ja tunnelma on jännittynyt? Voipi olla, että minun ulkonäöllä ja yh-taustalla ei saada ketään, mutta kunhan pohdiskelin. Voiko kemiat tulla myöhemmin? Kuinka kauan kannattaa yrittää, ihan sen vuoksi, että tietää jonkun olevan hyvä mies, vaikka ei ulkoisesti viehättäisikään?
Miten kunnollisesta saa vetävän mielessään?
sinkkuilia..
12557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kemia ei tule myöhemmin. Vaikka kuinka toivoisi ja yrittäisi uskotella itselleen että jotain kehitystä tapahtuisi niin ei tapahdu. Tosin: voi se tulla toisella tai kolmannella kerralla vaikkei ensitapaaminen lupaava olisikaan. Mutta hyvin pian jonkin liikahduksen eteenpäin on tapahduttava. Väkisin ei pidä yrittää senkään vuoksi, että ennen pitkää kohdallesi kuitenkin osuu taas joku renttu johon ihastut ja jonka takia luultavasti jätät sen kunnon miehesi. Viimeinen lause ei ollut tarkoitettu ilkeäksi vaan puhtaaksi tosiasiaksi ja ennusteeksi.
Ei tunneasioita voi ratkoa järjellä. Parisuhde on tunneasia mitä suurimmissa määrin ja se pitää ratkoakin tunteilla. Yhteiskuntakelpoisuudella ei määritetä sitä kuinka paljon himoitsee toista. Yhteiskuntakelpoisuudella määritetään verojen taso. Viisauskaan ei oikeasti ole mitään. Kenen seurassa viihtyy ja on hyvää seuraa sulle. Kenestä haaveilee illalla ennen nukkumaan käymistä. Ja sellaiselle on uskollinenkin, kun ei oikeasti halua muuta.
Ja sanompa sen, että jos sellaiseen järkiliittoon tekee lapsia, niin lapset mallintaa parin kanssakäymisen myöhemmin omassa elämässään. Lapset näet aistii ilmapiirin paljon ennen kuin oppivat edes puhumaan. Jos pari on umpirakastuneita, niin ne on välillä toisissa kiinni ja on lämpöä ja sähköä ja sitten kun lapset näkee sitä... Isona ne aattelee, että sellaista läheisyyttä mäkin haluun. Tai ainakin on yksi vahva kokemus tunnepitoisesta liitosta. Seksiä ilman tunteita näkee kyllä ja sellaista että kun tavataan, niin seuraavassa hetkessä ollaan sängyssä... Bondseksiä. :)
Noh, tärkeintä on se, että itsella ja parilla menee hyvin. Jos jotain puuttuu tunnetasolla, ei sellainen voi kestää. Ihmissuhteet ei ole valintakysymys. Unohda tittelit, unohda palkkaus ja etsi mitä oikeasti haluat. Edes työtä ei ihminen kestä, jos se ei ole mielekästä saati sitten kotia. Tiedän aika monia eronneita perheitä, jotka on valinneet kunnollisia miehiä, uskovaisia tai muuten vaan hyvässä duunissa... Noilla kriteereillä valitut miehet odottaa naiseltakin tiettyjä suorituksia, koska tunneside ei ole se vahvin syy parisuhteessa, vaan jokin arvo. Mieskin siis on valinnu naisen saadakseen jotain... Siivousta tai synnyttäjän tai jotain. Kumpi pettää silloin ensin? Ja minkä arvoista se suorittaminen kotona on? Tai edustus puoliso... Kummallakin titteleitä ja sitten oikeastaan virka jatkuu yksityiselämäänkin. Noh, kukin tekee omat valintansa. Joillein sopii joku elämä...
muunkinlaisia miehiä. Mun ainakin on avoin, sosiaalinen, menestyvä, seksi on intohimoista, ja hän on KUNNOLLINEN ja mukava mies. Ai niin ja ainakin minun silmään viehättävä;)
Joku sanoi tuossa aiemmin, että avioliitto on tunneasia. Olen eri mieltä. Joillekin se on tunneasia, mutta ei sen tarvitse olla. Ainakaan jos tunneasialla tarkoitetaan teinimäistä sydämentykytystä ja tunteiden vuoristorataa.
On hyvä tiedostaa, että se ihastumisen huuma ja kemia kestää max 2 vuotta. Jos haluat sitä elämääsi, on sinun vaihdettava miestä noin kahden vuoden välein. Ei hyvä -- ei sinulle, eikä etenkään lapsellesi / lapsillesi.
Olet nainen ja haluat tuntea olevasi nainen, ok. Kuitenkin olet myös äiti ja eikö sen kuuluisi olla ensisijaista? (Tai no, jokainen toki asettaa prioriteettinsa miten itse parhaaksi kokee...) Lapsen kannalta parasta olisi löytää elämääsi mies, joka siinä myös pysyy ja joka on esikuvana lapselle siitä, millainen miehen tulee olla.
Kemia, jos sillä tarkoitetaan ihastuksen alkuhuumaa, ei synny myöhemmin. Sitä joko on tai sitä ei ole. Minusta kuitenkin sen merkitystä liioitellaan kulttuurissamme aivan naurettavuuksiin asti. Unohdetaan, että se on kaikkea muuta kuin kestävää. Miksi lähdetään rakentamaan taloa hiekalle, kun tiedetään, että se ei kestä?
Miksi on niin vaikeaa rakentaa kumppanuudelle? Molemminpuoliselle kunnioitukselle ja luottamukselle? Toki on mahdollista löytää myös mies, jonka kohdalla sekä kemia että kumppanuus osuvat yksiin, mutta jos olet itse huomannut itsestäsi, että sinut sytyttää juurikin sitoutumiskyvytön renttumies, niin onko se kohdallasi realistinen haave?
Rakkaus tulee joka tapauksessa vasta myöhemmin, ihan siitä riippumatta, onko lähtenyt parisuhdettaan rakentamaan kumppanuuden vai kemian varaan. Rakkautta vain harva jaksaa odottaa, kun ei ymmärretä, että se vaatii aikaa ja vaivannäköä eikä putoa eteen kuin Manulle illallinen.
Suomenkielinen vihkikaava ilmaisee asian mielestäni hyvin: "Tahdotko rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?" Ei kysytä, "rakastatko", koska sitä ei kukaan voi luvata, vaan "tahdotko rakastaa". Rakkaus on tahdon asia ja vaatii kummankin osapuolen ponnisteluja yhteisen päämäärän eteen.
Jos haluat elämääsi helppoa ja mutkatonta kemiaa, pöksyjen kastumista ja sydämentykytystä, niin ota ihmeessä se hurmurirenttu (mutta älä esittele heidän vaihtuvaa jonoaan lapselle/lapsille, vaan pidä yksityiselämä ja perhe-elämä erillään). Jos haluat mahdollisuuden oppia rakastamaan ja olet valmis tekemään vuosia töitä sen eteen, ota mies, joka on valmis kestämään elämän myrskyt kanssasi toinen toistaan tukien ja arvostaen.
Kemia on tarpeetonta, sen huomaat sitten, kun rakastat.
Harvoin olen lukenut naiselta yhtä fiksua tekstiä.
Miten se tunteellinen liitto pois sulkee sen, ettei olisi valmis rakastamaan loppuelämän jotain yhtä ja rakentamaan sen eteen? Kyllä pitää olla kemiaakin tai muuten se on kuin suhde työntekijään. Tee sä voi hommata ja mä teen nää hommat ja kasvatetaan mukulat ja sitten kuollaan. Jee. Oli kiva elämä. Mä väitän, että ilman myös tunnepuolen täyttymystä jää tavallaan kaipaamaan jotain. Ja vaikkei koskaan sortuisikaan kiusaukseen, niin se puoliso on silti "hyvä kakkosvaihtoehto". Yksikään puoliso ei halua kuulla ensisijaisesti olevansa turvallinen valinta, vaan se mitä haluaa kuulla naiselta: Rakastan! Ja kiihkolla. Tai ei sitä tarvi kuulla, sen näkeekin sit kaikesta.
En kuitenkaan sano, että pitäisi olla täysin reikäpäänä tunteiden perässä, vaan ajatella mitkä piirteet sopii justiin itselle. Jos on tärkeimpänä asiana tunnepuoli, niin silloin ne on pidettävä ykkösasiana. Ja minkätyyppisestä puolisosta pitää. Jos pitää rokkarityyppisestä, niin turha lähteä jonkun jyväjemmarin tilalle lypsää lehmiä. Rokkari voi jossain vaiheessa muuntua vaikkapa joksikin ekstreme-jäbäksi tai vaikka lätkänpelaajaks tai muuksi, kun huomaakin jollain tyypillä olevan muita itselle tärkeitä arvoja. Johonkin täytyy ihastua puolisossa. Sitten ne asiat kantaa jatkossakin, kun on niitä ylämäkiä matkalla. Hyvä duunarivalinta ja sitten irtisanotaan, niin ei olekaan enää mitään syytä olla yhdessä.
Se on totta, että rakastamaan voi oppia ajan kanssa tai sitten roikkuu vaan suhteen harmaudessa läheisriippuvaisena. Kaverisuhde. Seksi ei kiinnosta. Kerran parissa kuukaudessa velvollisuudesta. Ei läheisyyttä elossa.
Noh, jokainen tekee valintansa ja tuurissaanhan se on aina. Itselle tunnepuoli on tärkeä ja siltä pohjalta meinaan elääkin.
Hieno teksti ja samoja ajatuksia olen itsekin miehenä koittanut joskus tuoda esille. Olen jo menettänyt uskoni että kukaan nainen voisi ajatella samoin, mutta nyt taisi löytyä yksi!
noi ei millään tavalla sulje toisiaan pois, mutta sellasen miehen löytäminen voi vaan olla astetta haasteellisempaa. Jos ei alkuhuuma nyt ihan ensitapaamisella syty, niin viimeistään jo parilla seuraavalla sopii odottaa jotakin. Miksei se tietysti myöhemminkin oo mahdollista, mutta varmaan aika harvinaista. Joku voi olla eri mieltä, mutta alkuhuuma ja se kuuluisa "kemia" perustuu aika vahvasti ulkonäköön. Että jos ei ulkoista viehätystä ole, niin aika heikolla pohjalla ollaan.
Jooei. älä ryhdy tähän hommaan.
Tai no jos on jokin normiuskonto mutta jos menee liian fundamentalistiseksi niin Ä L Ä.
Nimimerkillä kokemusta on
Joillekin vain Sellainen Vääränlainen (= kunnoton renttu) voi tuntua Siltä Oikealta (= reipasta seksuaalista viehätystä). Aloittaja vaikuttaa olevan tällainen. Vain vääränlaiset miehet sytyttävät. Silloin ei tietenkään ole mahdollisuuksia parisuhdeonneen. No can do.
Joillekin monikin - ellei jopa vain - Sellainen Oikeanlainen voi tuntua Siltä Oikealta. Nainen syttyy seksuaalisesti juurikin sellaisesta miehestä, joka on mitä mainiointa perheenisämateriaalia. Heillä on parisuhdeonnen avaimet käsissä.
Valitettavasti en pysty uskomaan, että ihminen voisi muuttaa sitä, minkälaisista ihmisistä syttyy seksuaalisesti.
Mikähän erottaaa tuollaisen rentun syrjäytyneestä peräkammarinpojasta; ulkonäkö?
Molemmillahan voi olla elämänhallinta ja kunnianhimo aika alhaista ja kirjaviisaus on anybody's guess.
Noh, mikäs on kummankin määritelmä? Itse luokittelen vaikkapa Hynysen tai Nikulan renttutyypeiksi ja kummallakin on elämänhallinta aika hyvin kuosissa, luulen. Peräkammarinpoika... Mikäs sen määritelmä sit on? Ja mikäs on se määritelmä, että elämänhallinta ei oo kuosissa?
Mistä näitä määritelmiä oikein tulee?