Moi. Aloin seurustella viisi vuotta sitten. Olin kuulemma mielenkiintoisin ja monipuolisin mies mitä hän on koskaan tavannut. Olin sellainen johon hänen silloisten sanojen mukaan ei voi ikinä kyllästyä. Tämä tyttöystäväni tyytyväisyys on ollutkin toivomukseni, ja kaikki tuntui hyvältä kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Sen jälkeen hän alkoi kyllästyä. Sen seurauksena rupesin keksimään uusia asioita joita emme ole aiemmin yhdessä tehneet. Rupesimme matkustelemaan, harrastamaan vaikka minkälaista urheilua yhdessä ja valmistamaan sellaisia ruokia mitä emme ole aiemmin valmistaneet, jne. Viimeisimmät pari vuotta ovat olleet tätä hänen tyytymättömyytensä paikkaamista. Löydän jatkuvasti asioita joihin hän on aina hetken verran tyytyväinen, mutta aina tulee vastaan tyhjiö ja pitää olla jotain uutta. Tämä on nyt johtanut siihen että saan kysellä häneltä mitä asioita voisin tehdä toisella tavalla jotta hän olisi tyytyväinen, mutta hän ei oikein keksi. Hänen ehdotuksensa ovat tyyliin: Pese autosi useammin, kiillota kenkäsi, pyyhi pölyt myös vessan kaappejen päältä, mutta tiedän että tämä ei tuo hänelle sitä mitä hän oikeasti kaipaa. (Näkisittepä kotimme, jopa hienoisto-naiset ovat kehuneet sitä ylisiistiksi muustakin syystä kuin kohteliaisuudesta). Avovaimoni tyytymättömyydessä on kysymys jostain syvällisemmästä jota en tiedä. Olen yrittänyt herätellä häntä muistelemaan mistä hän piti suhteemme alkuvaiheessa ja selittämään miksi hän piti. Hänen mielestä meillä oli paljonkin yhteistä suhteemme alkuvaiheessa ja se oli hänen mielestään todella ihana tunne. Nyt on tullut vastaan tämä paradoksi: Hän haluaa lähemmäksi minua mutta samalla tuntuu että mopo karkaa hänellä käsistä niin että hän on muuttumassa täydellisesti toisenlaiseksi kuin mitä hän alunperinkään oli. Itse voin elää hänen erilaisuutensa kanssa, minun mielestäni hänen erilaisuutensa ei ole lainkaan huono asia vaan päinvastoin rikastuttaa suhdettamme. On nimenomaan kiva nähdä hänen muutkin puolensa, se ravitsee minua. Ongelma on siinä että hän sen sijaan hakee turvaa samanlaisuudesta ja kun emme ole tarpeeksi samanlaisia niin hän kokee itsensä orvoksi. Kun tutustuin häneen viisi vuotta sitten, koin että tutustun aikuiseen naiseen joka tietää mitä haluaa ja ymmärtää vajavaisuuteni. Nyt hän on muuttumassa tyttömäisemmäksi murrosikäiseksi tai vieläkin nuoremmaksi. Esimerkiksi: En saa olla häntä parempi tai huonompi missään asiassa. Jos olen huonompi niin hän moittii, jos olen parempi niin hän kadehtii. Käytännössä, mitä kyllästyneempi hän on, sitä enemmän hän yrittää valaa minua johonkin muottiin. Jos hän siinä onnistuu, niin hän tottuu siihen, mutta haluaa sen jälkeen taas jotain uutta.
Toisinaan olen ollut hänestä erossa viikon ajan. Hän todella kaipaa minua. Erossa oleminenkaan ei muuta tilannetta sellaiseksi mitä se oli alkuvaiheessa.
Mitä minun pitäisi tehdä jotta saisin tämän suhteen samalle tasolle mitä se oli kolmen ensimmäisen vuoden aikana? Onnistumisesta on meinaan näytteitä jopa kolmen (ensimmäisen) vuoden ajalta.
Olen saanut jo seuraavia ehdotuksia: ”Laita se akka kierrätykseen”, ”Älä anna hänen pitää itseäs sätkynukkena”, ”Hanki suosiota muiden naisten joukossa. Ehkä hän silloin tajuaa että olet paras.”, tms. (En ensinnäkään aio ruveta teitä naisia täällä huijaamaan että olen ihannemies, enkä liioittelemaan tiettyjä hyviä puolia joita minulta saattaa kovan etsimisen seurauksena löytyäkin.)
Nyt kun pointti on siinä että kumpikaan emme halua toistamme jättää. Pahin myrkky olisi juuri hänen hylkääminen, se on juuri se mitä hän kaikkein vähiten tarvitsee.
Itse olin laskenut sen varaan että olisin parin vuoden päästä jo perheenisä. Minua ei kiinnosta muut naiset. Laitan ruokaa, siivoan kotona silloinkin kun tyttöystäväni ei ole läsnä, jne. Koen että olen juurikin perheisä-iässä nyt.
Toisinaan olen ollut hänestä erossa viikon ajan. Hän todella kaipaa minua. Erossa oleminenkaan ei muuta tilannetta sellaiseksi mitä se oli alkuvaiheessa.
Mitä minun pitäisi tehdä jotta saisin tämän suhteen samalle tasolle mitä se oli kolmen ensimmäisen vuoden aikana? Onnistumisesta on meinaan näytteitä jopa kolmen (ensimmäisen) vuoden ajalta.
Olen saanut jo seuraavia ehdotuksia: ”Laita se akka kierrätykseen”, ”Älä anna hänen pitää itseäs sätkynukkena”, ”Hanki suosiota muiden naisten joukossa. Ehkä hän silloin tajuaa että olet paras.”, tms. (En ensinnäkään aio ruveta teitä naisia täällä huijaamaan että olen ihannemies, enkä liioittelemaan tiettyjä hyviä puolia joita minulta saattaa kovan etsimisen seurauksena löytyäkin.)
Nyt kun pointti on siinä että kumpikaan emme halua toistamme jättää. Pahin myrkky olisi juuri hänen hylkääminen, se on juuri se mitä hän kaikkein vähiten tarvitsee.
Itse olin laskenut sen varaan että olisin parin vuoden päästä jo perheenisä. Minua ei kiinnosta muut naiset. Laitan ruokaa, siivoan kotona silloinkin kun tyttöystäväni ei ole läsnä, jne. Koen että olen juurikin perheisä-iässä nyt.
Vastaukset 38
Vanhimmat
kokeilla toisia lääkkeitä
Jos oikein olen ymmärtänyt niin moni muukin on huomannut jossain vaiheessa, että ihanasta tytöstä on kehkeytynyt vähitellen nalkuttava akka.
Ja sitten tulee mestarineuvot: Se saa liian vähän munaa. Mutta herr@jestas sentään ter##a verillä ja akka huutaa lisää, mitä teet?
Vanha sanonta: "Yhdyntä on vasta viimeinen keino tuottaa puolisolleen nautintoa" pitänee paikkaansa. Huumori, hellyys ja pelkkä oleminen kunniaan. Ihmisen tyhjäkäynti. Armo! Sun ei tartte. Nyt on vapaa-aika. Ole kotonasi kotona. Relaa! Älä suorita parisuhdetta, hoida sitä ja moni asia oikenee itsestään.
Lopeta hyvä mies tuo naisesi paapominen. Mikään ei ole niin raivostuttavaa, kuin mies, joka yrittämällä yrittää keksiä "kaikkea kivaa ja uutta", jotta naisen kiinnostus pysyy!! Lopeta se kyseleminen mitä naisesi haluaa sinun tekevän!
Parasta molemmille osapuolille on, että miehellä on myös OMIA kivoja juttuja, siis sellaisia mistä mies todella pitää ja se näkyy myös miehestä, se ilo ja riemu.
Sinä et todellakaan ole vastuussa naisesi onnellisuudesta. Hän itse on vastuussa itsestään.
Joillakin miehillä on taipumusta kysellä ja paapoa naistaan. Se muuttuu katalaksi ansaksi, jos et osaa pitää puoliasi. On mukava joskus hemmotella ja kysellä mitä toinen toivoo sinun tekevän, mutta liika on liikaa.
Oma mieheni sortuu usein ajatukseen, että jos hän nyt rakentaa ja puuhastelee oikein kovasti, niin sitten olen onnellinen ja tyytyväinen. Ei se niin mene kuitenkaan. Toki iloitsen hänen ahkeruudestaan, mutta kurja oloni on kuitenkin omassa päässäni ja siinä, että tunteeni ovat laimentuneet häntä kohtaan.
Parisuhde on kahden kauppa. Yksin et voi sitä ylläpitää, teitä molempia tarvitaan.
vaatii tietysti uskallusta, mutta aika moni on samaa mieltä, pakko kai sitten uskoa.
En tiedä. Siistit huoneistot ja raha-asiat kunnossa mutta sielunelämät sekaisin. Tämä vaan tuntuu toisaalta monimutkaiselta mutta toisaalta naurettavalta. Olen hänelle ikään uskonnon korvike. Hän haluaa ylläpitää suhdettaan minuun, varomalla ettei tee asioita joista en tykkää. Hän saa minulta jotakin, ja jos ei saa, niin hänelle tullee varmaan tunne että en ole olemassa, ja rupeaa sen jälkeen etsimään yhteyttä sisäiseen minuun. Mielistyn aina silloin häneen ja rupean taas paikkailemaan tyhjiä koloja hänen elämässään.
Myönnän että jotain on tehtävä. Kiitti vastauksesta. Ja lisää kommentteja saa antaa. Olen avoin kaikelle.
Edelleenkin suomalaisessa yhteiskunnassa elää vahvasti ajatus siitä että "Nainen pitää valloittaa". Kuulen toisinaan jonkun viisaan 60-vuotiaan miehen antaneen moisen neuvon jollekin 30-vuotiaalle poikamiehelle joka on jäämässä sinkuksi. "Mitään ei tapahdu poikuudellesi jos et valloita naista"
Näin näitä kuplia syntyy, ja ne puhkee.
Mutta jos eläinmaailmaan katsoo, niin siellähän sitä valloitusta vasta esiintyykin. Mutta onko ihminen eläin?... joittenkin mielestä on
Ongelma on siis se, että nainen on hieman kyllästynyt suhteeseen (tai sinuun) ja siitä puuttuu hänen mielestään jotain, mutta ei edes osaa oikein selittää mitä... ymmärsinkö nyt oikein??
Sinä selvästikin olet yrittänyt kaikin tavoin miellyttää häntä, mutta tuli mieleen, että voisiko ongelma olla juuri siinä, että nainen saa sinut tekemään ihan mitä vain haluaa. Silloin naiselle tulee se tunne, että se saa ihan mitä vaan haluaa sulta, jolloin se turhautuu kun se ei enää edes keksi mitä voisi haluta.
Lakkaa miellyttämästä liikaa naistasi. Ole siis silti edelleen ystävällinen, rakastava, huomioon ottava jne, mutta älä pompoteltavissa. Sanotko ikinä omia toiveitasi naisellesi? Tekstistä tuli sellainen kuva, että teillä nainen toivoo ja sinä teet. Kyllä sullakin on oikeus toivoa parisuhteelta jotain.
Musta tuntuu, että teidän suhde on ihan normaali 5 vuotta kestänyt suhde, joka ei enää ole samanlaista kun suhteen ekat kolme vuotta. Niin se vaan menee. Suurin osa pareistahan eroaa 3-4 vuoden seurustelun jälkeen, koska silloin parisuhde muuttuu erilaiseksi. Jos sen kriisin selviää parisuhde yleensä voi kestää pitkäänkin. Sun naisesi on selvästi kääntänyt tämän muuttumisen jotenkin sun syyksi, että sun pitää tehdä asioita eri lailla, jotta hän olisi taas tyytyväinen.
Usein se on niin, että jos saa kaikkea ei ole tyytyväinen mihinkään ja jos taas saa vain vähän osaa olla onnellinen siitä. Älä siis anna tyttöystävän ymmärtää, että teet kaiken mitä ikinä hän vain käskeekin.
"Ongelma on siis se, että nainen on hieman kyllästynyt suhteeseen (tai sinuun) ja siitä puuttuu hänen mielestään jotain, mutta ei edes osaa oikein selittää mitä... ymmärsinkö nyt oikein??"
- just näin! Joskus tekisi mieli sanoa että ihmisenpuolikas joka on kokonainen vasta toiseen ihmiseen tarrautuneena. Kun toinen osapuoli on imetty tyhjäksi, tämä nainen on taas jälleen ihmisenpuolikas mutta toisen ihmisen kylkeen liimautuneena. Ehkä väärin tulikittu, mutta tuollainen tunne tulee joskus.
Hän ikään kuin hakee uutta ihastumista (minuun) koko ajan, ja ajoittain pääsee ihastumisen makuunkin (jota kestää aina pari päivää). Tiedän että hänellä ei ole ketään muuta miestä tiedosssa. Hän sanoo että olisi todella vaikea irtautua minusta. Hän toivoo ettei kyllästyisi minuun, vaikka on jo kyllästymässä. Jotenkin tuntuu siltä kuin hänellä olisi ollut alun perinkin liian suuret odotukset parisuhteelta. Parisuhde olisi ikäänkuin lääke kaikkiin elämän ongelmiin.
Puoli vuotta sitten maalailin itselleni eri skenarioita. Yksi on että jos hän lähtee jonkun muun miehen mukaan, hänelle tulee ennenpitkää samat vaikeudet kuin nytkin. Plus sen lisäksi, hänen on mahdollisesti asennoiduttava siihen että hän ei saa pitää yhteyttä minuun - se uusi mies saattaa evätä.
"Usein se on niin, että jos saa kaikkea ei ole tyytyväinen mihinkään ja jos taas saa vain vähän osaa olla onnellinen siitä." - juurkin näin tuntuu olevan asian laita. Itse olen tyytyväinen pelkästään jo siitä että ei tarvitse olla yksin, puhumattakaan siitä että tämä on sentään parisuhde.
Olen saanut paljon hyviä neuvoja suomi24:ssa, kiitos niistä, mitenkähän alan toteuttamaan niitä... hmm.
kyse olla siitä, että olet naisellesi itsestään selvyys? Näet kaiken mahdollisen vaivan, että hän viihtyy kanssasi - ja silti nainen käyttäytyy kuin mikäkin nirppanokka-prinsessa! Hänen ei tarvitse nähdä mitään vaivaa suhteen eteen, kun kannat kaiken valmiina hänen eteensä. Tee lakko! Kerro, että sinua jurppii olla koko ajan se antava osapuoli ja että sinullekin kelpaisi mainiosti vaihteeksi häneltä tuleva huomioiminen. Jollei hän siitä herää huomaamaan, että parisuhteessakin on kyse vuorovaikutuksesta, niin... Ehkä sinun on sitten aiheellista harkita, onko hän oikea ihminen tulevien lapsiesi äidiksi?!
Kyllä, olen ollut huolellinen ehkäisyn suhteen ja niin tulen olemaankin kunnes saadaan asia kondikseen. Kaipaan sitä tietynlaista kaipuun ilmaisemista sellaisissakin tilanteissa kun olen maailman tylsin suomi24-chattaaja tai katson sen yhden telkkariohjelman perjantai-iltana. Ja se tieto ei riitä että olen hänelle tärkeä ja paras ystävä. Haluan kuulla häneltä, että nimenomaan minä olen se oikea hänelle eikä kukaan muu. Niin kauan kun en tällaista kuule, hyväksyn tavallaan tilanteen tällaisena - olemalla hiljaa, odottaen hänen päätöstään. Kolme ekaa vuotta näytti että olemme kuin toisillemme luodut. Mä oon edelleen sitä mieltä että tämä systeemi tulisi toimimaan jos hän oppisi hallitsemaan tietoisuuttansa. Vähä tulee sellainenkin mieleen että hän yrittää paikkailla sisäistä rikkinäisyyttään parisuhteella. Parisuhde olisi hänen kohdallaan kuin jäälautta joka hetken kantaa mutta uppoaa jos sen päällä liian kauan seisoo. On joko seistävä toisen jäälautan päällä vähän aikaa tai uitava niin kauan kunnes jäälautta on noussut taas pinnalle.
En tiedä. En ole psykoloogi. Saa nähä miten tässä vielä käy. Kiitti kommentista.
Jos tämä jatkuu tällaisena ja en kuule häneltä vakuuttavia sanoja pitkäkestoisesta yhteisestä tulevaisuudesta parinkaan vuoden päästä, pyydän häntä käymään muut vaihtoehdot läpi jotta ne eivät jää kummittelemaan. Hän tosin väittää että muita vaihtoehtoja ei ole ilmaantunut, mutta siitä huolimatta ei sano minusta että olen se oikea... joka taas jälleen kerran johtaa itsetutkisteluun ja omien asioiden muuttamiseen hänen mielensä mukaiseksi. huoh... joo... sellainen siis pitäis lopettaa
Tony Dunderfeld on tehnyt aiheesta loistavan kirjan. Itse löysin täältä vastauksia naisen luonnolliseen käyttäytymiseen. Perinteinen tasa-arvoinen parisuhde kuulostaa hyvältä, mutta se ei riitä kaikille naisille.
Kuulostaa kiinnostavalta. Tässä olisi pitänyt vain osata arvioida että kolmen vuoden symbioosi ei vielä takaa sitä että viides olisi yhtä hyvä. Menin lankaan. Tasa-arvoisuutta ei ole.
Kiitti kirjavinkistä.
mitä luin tekstiäsi, siitä jäi sellainen maku, kuin sinä yksin yrittäisit piristää suhdettanne ja keksiä jatkuvasti jotakin uutta...
mitä naisesi tekee suhteen eteen? muuta kuin valittaa että sinun on muututtava muuten olet liian tylsä...
Ihan liikaa tuollainen toisen mielyttäminen jos varsinkin toinen ei ole valmis yrittämään yhtä kovasti...et voine pakottaa häntä ajatustyöhön ja haluamaan mukaan suhteen parantamiseen/pelastamiseen...
Mm enpä usko että suhteenne tulee enää koskaan olemaan samalla tavalla intohimoista kuin alkuaikoina, suhteet muuttuvat aina ajan kanssa.
Sen olen minäkin saanut huomata. Oma miesystävä ei enää ole kohta puoleen vuoteen vaikuttanut ollenkaan niin innokkaalta ja rakastuneelta kuin mitä se oli, ei ole enää niinkään kiinnostunut miksi voin pahoin eikä tahdo kannustaa ja lohduttaa vaikeana aikana, en enää ole tuntenut olevani kovinkaan haluttu ja rakastettava ja siksi viimeksi viimeyönä itkin itseni uneen henkeä pidättäen heräten silmät turvoksissa aamulla, kun mietin että mitä suhteelleni tekisin. Enää en jaksa toitottaa kuinka häntä rakastan, koska en saa haluamaani vastakaikua...
Luulen että teidänkin pitäisi nyt istua keskustelemaan suhteenne tulevaisuudesta ja molempien toiveista. Siitä mitä olette valmiita tekemään suhteenne eteen...meidän ainakin pitäisi ja joskus siitä puhuminen onkin auttanut...joksikin aikaa.
Jepu. Kuulostaa tutulta. Tilanne olisi hyvä korjata. Näissä asioissa olen valmis keskustelemaan vaikkapa joka päivä, mutta hänellä on vain tiettyjä kausia jolloin hän on avoin keskustelemaan asioista, siispä odotan seuraavaa hetkeä. Epäilen että en taaskaan rupea syyttelemään häntä.
Mielenkiintoista että avovaimoni oli ensimmäisinä vuosina yli-tyytyväinen piirteisiini ja sanoi että olen hänelle enemmän kuin mitä yleensäkään tarvitsisi, mutta viime aikoina sen sijaan en ole tarpeeksi sitä mitä hän toivoo. Mielestäni en ole tippaakaan muuttunut, vaan olen antanut hänelle jopa enemmän kuin alkuvaiheessa.
Olemmeko siis astuneet ansaan
Ehkä hän kokee itsensä huonona, kun ei saa antaa sinulle samanlaista nautintoa ja mielihyvää ja keksi tekemistä. Niinkuin sinä hänelle. Hän tuntee itsensä huonommaksi ja haluaa, että sinäkin olisit hänen tasoisensa.
Anna hänen keksiä jotain ja kuuntele häntä. Onkohan kyse juuri siitä, että teet kaikkea, mutta et kuitenkaan kuuntele kunnolla mitä hänellä on asiaa ja mitä hän haluaa. Kysytkö aina suoraa "no mitäs sä sit haluut?"
eeii pitää kysyä vaivihkaa...Tuskin hänkään paapomista haluaa.
Huh, en jaksanut lukea kaikkea. Mutta kuulepa "perheenisän alku", antakaapa toisillenne tilaa elää, molemmille omat elämät sen yhteisen auvon lisäksi. Eiköhän sen kumppanin ahtaassa piirissä pyöriminen lopu siihen, kun saa ruveta toteuttamaan omia persoonallisia tarpeitaan, tahtojaan ja halujaan.
Kaikkeen ei tarvita paria ja ihmisestä ei tule hyvää puoliskoa sillä lailla, että pitää muuttua osaksi tai puolikkaaksi toisesta. Näin ajateltiin viime vuosituhannella onnellisen avioliiton olevan ja sujuvan, mutta ehei; miten eletään puolikkaasti ja miten puolikas jatkaa elämäänsä jos toinen poistuu, tavalla tai toisella.
Elä ja anna toisenkin elää eli kaikkien kukkien pitää saada kukkia ja kukoistaa eikä se tapahdu umpiossa.
Vaimosi ei nayta kunnioittavan sinua ollenkaan, vaan jatkuvasti haluaa "jotain muuttuvan". Itse olen jo yli 3 vuotta ollut naimissa (nainen) ja kunnioitukseni mieheeni vain syvenee. Jos jotain on ilmassa, puhumme siita avoimesti, nain ratkaissen asian ettenkuin siita tulee iso juttu.
Jos ole normaali mies, joka panee panoksensa kodinhoitoon, ruoanlaittoon (vaimosi on ehka tyossa ?) ja itsensa siistinapitamiseen, ei pitaisi olla valittamista hanella.
Yrita olla huomaavainen ja HELLA hanta kohtaan, vai eiko se riita hanelle, jos olet ollut.
Jos todella toivot etta sinusta tulee isi tulevaisuudessa, ensin on ratkaistava nama pulmat ja nyt HETI, silla silloin tulee todella vaikeat ajat sinulle. Kun elamanne muuttuu kokonaan vauvan kanssa.
Kerro vaimollesi etta romantiikkaa kylla loytyy teidan kahden valilta, ja jos han ei todella valita teidan suhteestanne, sano ettei tama ole oikein sinua kohtaan.
Parisuhdemankelilla oli mielenkiintoisia ratkaisuehdotuksia vastaavanlaiseen tilanteeseen (tai kenties juuri kyseiseen). Ehdotukset muistuttavat näitä yllämainittuja.
Yksi mikä jäi mieleeni oli ristiriita naisen teoreettisten tarpeiden ja käytännön tarpeiden välillä. "Renttua on helppo rakastaa kun taas ihannemiehen kanssa on vaikea elää."
Keskusteluaihe oli ilmeisesti niin mielenkiintoinen että joku nainen innostui soittamaan nrj-studioon vielä 5 minuuttia keskustelun jälkeenkin. Hän ehdotti: "Menkää naimisiin!" - "Ai, tällaiseen vyyhtiinkö vielä lapsi ja naimisiinmeno?" No se klassinen tapa yrittää pelastaa suhde. "Ei, mutta ihan oikeasti, naimisiinmeno pelastaisi tämän tilanteen. Nainen on onneton kun häntä ei olla kosittu. Miehen pitäisi nyt tajuta kosia avopuolisoaan."
Totta Mooses ja eläköön Abraham, mutta missä ovat kaikki feministit? Joku aamupojista vertasi tätä suhdetta isäntä-koira-suhteeseen - kun koira saa hyppiä vapaasti, se on onneton.
Toinen mikä saattaisi pistää feministiä silmään: Onko miehellä kosimiseen todellakaan yksinoikeutta? eikö kosimisen pitäisi olla tasa-arvon nimissä molempien oikeus - jos molemmat kosivat toinen toistaan - silloin avioliiton alku on tasapainoinen?
Kuitenkin se, mikä on unohtunut mainita koko jutussa - sekä täällä Suomi24:ssa että Nrj aamussa, on Siegmund Freudilainen isähahmoteoria: Tässä jutussa nuori nainen aivan ilmiselvästi etsii miesystävästään isähahmoa itselleen. Mikä oli naisen isäsuhde lapsena? Kun kaikki isällinen puuttuu nykyisestä miesystävästä, naisessa asuva sisäinen tyttö on tyytymätön. Onko aviomies liian nuori tälle naiselle, vai onko tämä nainen vielä edes kunnolla aikuistunut? kaikki eivät ole valmiita avioon edes 25 vuotiaana. Jotkut naiset kaipaavat itseään huomattavasti vanhempaa miesystävää itselleen jopa keski-ikäänsä saakka. Tämän jälkeen nämä pikkumirrit muuttuvat puumaksi ja lähtevät etsimään kadotettua nuoruuttaan seksisuhteella armeijan poikien kanssa.
Painiskelet juuri saman kysymyksen äärellä, jonka edessä monet miehet ovat nöyrtyneet. Eli miten pidät naisen tyytyväisenä. Valitettavasti se on usein täysin arpapeliä. Jos olet aktiivinen ja teet ja yrität, olet liian roikkuva ja ärsyttävä lapanen. Jos hommaat omaa aikaa, olet liian paljon poissa. Jos olet äijä, ja otat naisesi olet sovinistinen sorkkaeläin. Jos taas annat naisen tehdä aloitteen, pitää omata hyvät hermot, aikaa saattaa mennä tovi.
Siksipä väitänkin, että ihan sama on sille mitä teet, koska aina naisesi kääntää sen sinua vastaan. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että naisesi on kyllästynyt naamavärkkiisi. Hän ei koe hurmosta kanssasi ja haaveilee rikkaammasta ja komeammasta kollista vierellään.
Näin vain valitettavasti asia joidenkin ihmisten kohdalla menee.
Tohtori Terska puhuu kokemuksen matalalla rinta-äänellä... no mun mielestäni ainakin asiaa joka sana. Kerrassaan hyvin kiteytettynä tämä tietyille ihmisille tunnusomainen ihastuksen aalloilla surffailu! Kertakäyttöihmissuhteen elinkaarta ei välttämättä voi pidentää mut sen voi kyl lyhentää. Ihastus kestää 1000 päivää. Voivoi. Ettei vaan ole narsisti se nainen? Voi sitä onnellista joka tollaisen pohjattoman kaivon itsellensä saa! Onkohan "Perheenisän alku" aatellu että jos pistäis vahingon kiertämään? En surisi menettämääni jos moinen kampe menee komeemmalle kollille. Komee kolli saa varmaan kokea samaa kuin aiemmat kollit ja ehkä jopa parin vuoden sisällä. Vahinko on nääs pistetty kiertoon. Viisi vuotta on jo aika hyvä saavutus pohjattomalta kaivolta. Saattaa ruveta tekemään enemmänkin näitä syrjähyppyjä ja monimutkaisemmaksi menee aina kun vanha suola janottaa. Sekään ei ole poissuljettu.
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole ollenkaan yksi ongelmansa. Itse asiassa olen huomannut sen olevan hyvinkin yleinen niissä parisuhteissa joissa mies on hyvin osallistuva ja kunnollinen. Ehkä taustalla on jotain samaa kuin siinä miksi tytölle harvoin kelpaa se äidin suosittelema kunnollinen naapurin poika. Vaikka myöhemmin nainen valitsisikin enemmän järjellä sen hyvän ja kunnollisen miehen, jää jonnekin takaraivoon ehkä kuitenkin kytemään se ajatus että kysessä on ollut enemmänkin järkivalinta. Näin ei ehkä todellisuudessa ole ollut mutta kun ensihuuma menee ohi, hyvin kunnollinen mies voi vaikuttaa liiankin ilmeiseltä valinnalta. Suhteen arkipäiväistyminekin tulee ehkä nopeammin vastaan jos suhteessa ei ole niin paljon dramaattisia käänetitä, riitoja ja sopimisia. Ei enää koeta suuria tunteita vaan ollaan vain vakaasti yhdessä. Monia naisia se vain ahdistaa ja he haluaisivat elämään "jotain". Ja yleensä he eivät edes oikein osaa määritellä mitä se on. Meilläkin on tehty kotona monet remontit kun on pitänyt saada elämään "jotain uutta", on matkusteltu, hankittu lapset ja vaihdettu asuntoa. Puoli vuotta menee maksimissaan taas hyvin ja sitten on taas se kumma tyytymättömyys joka sitten aina vain jotenkin kohdistuu minuun. En kuulemma arvosta häntä enkä koskaan suostu hänen ehdotuksiinsa. Sitten kestää vähän aikaa ja hän saa taas jonkun uuden "idean". Sitä on sitten parempi olla vastustamatta, edes järkiperustein. Sillä saa ainakin hetkeksi rauhan maahan.
Monelle naiselle kunnolliset/kiltit miehet on vaan pidemmän päälle liian tylsiä. Näin voisi olla myös ketjun aloittajan tapauksessa.
Oma parisuhteeni menee päin persusta. Ainoat harvat kerrat kun jotain hyvää saan avokiltani kuulla ovat sen jälkeen kun olen ollut pari päivää teillä-tietämättömillä renttuilemassa. Toki siitä aluksi tulee aivan helvetillinen huuto ja itku, mutta sitten sovintoseksin jälkeen tunnustus että jokin tuossa renttuilussa sytyttää. Vastaavaa kohtelua ei saa sillä että on viikonlopun kotona tiskaamassa, lasten kanssa tai imurin varressa.
"Harmi" vaan kun tuota renttuilua ei jaksa jatkaa koko ajan. Pitäisi hoitaa päivätyö, asuntovelat ja lapsetkin. Ehkäpä sitä vaan ei ole riittävän kyvykäs hulttioksi...
Kohta jopa työkaverit pitävät mua tylsänä kun aina vaan oon kuskina. Sanovat että minustahan on tulossa ukkomies vaikkei lapsiakaan vielä ole tiedossa. Luulevat pian tuhkamunaksi, mutta luulkoot. En lapsia hanki sellaisen naisen kanssa joka rupeaa olemaan aina vain tyytymättömämpi riippumatta tekemisistäni.
Raju bilettäminen - tuttuahan se on että siitä saa haukut. Minun tilanteessani se on toki johtanut siihen että en ole pariin vuoteen ottanut mitään miestä väkevämpää. Eli se tietty renttumaisuuskin mitä minulta saattoi mikroskoopin avulla löytyä, siitäkin olen joutunut luopumaan.
Joo, ei silti, en oo missään tapauksessa täydellinen. Teen paljon mokia joista mun avovaimokaan ei tiedä.
Jaahas, pitäisköhän tässä sitten heittäytyä bailaajaksi? mennä perjantai-kaljalle ja ostaa soffa-kaljat lauantaiks Siwasta. Tänäänkin ois muuten ihan pikkulauantai ja muutama kaljakuppilahan tuossa ois kotimatkan varrella. Ostan kaljaa kun leipä on loppu kaupasta. Kyl se leivän korvaa. Jos avovaimoni suuttuu, lähetän hänet tänne suomikaksneloseen =)
liian paljon varmaan periksi avokillesi. Ei bilettää tarvitse välttämättä rajusti, ottaa vain muutamia siinä seuran vuoksi. Ei mitään normaaleja asioita pitäisi lopettaa vain sen takia, että nainen pyytää. Nainen lakkaa kunnioittamasta sinua, jos tanssit hänen pillinsä mukaan. Tietty kannattaa kuunnella häntä, mutta kontrolli omista tekemisistään pitää säilyttää.
Ja aina pitää olla valmis itse lähtemään, jos oma sietokynnys ylittyy. Jos naisesi näkee, että hän voi heittää mitä tahansa sontaa rattaisiisi ilman seurauksia, niin niin hän myös tekee. Usein valitettavasti näin.
Ongelmasi on että olet pussy. Pitkän suhteen (ja erityisesti avioliiton) olennainen tarkoitus on lasten kasvatus. Jos arvioit että hyvän tyttöystäväsi naisen vaistot ovat kuitenkin kunnossa ja olet päättänyt perustaa perheen niin pane hänet paksuksi. Näinen välillä on onnensa kukkuloilla ja välillä penseä tai jäkättää, ei naisen tuntemukset ole mikään perheen "onnistumisen" mittari.
Naisesi varmaan odottaa, että jo kosit häntä. Se on kuitenkin useimman naisen unelma, eikä sitä kannata vähätellä. Lähes joka nainen on unelmoinut pienestä pitäen omia häitään ja onhan mahdollista, että avovaimosi odottaa, että milloin hänestä tulee aviovaimo....
ytitin viime yönä lääkkeillä nukkua pois elämästä,
ei vittu onnisunut.heräsin ja on tosi tokkuraine olo.
mulla on täälllä ämmä joka ei oo yäysis narsku ja ei muutu.
mustasukkasuuta,yleistä, epäilyä,siis narsisti pyskopaatti,henkilö joka ei piittaa toisen tunteista.
teen töitä ku hullu vutta vapaalla on aholisti.muuten en kestäny tähän asti.mutta loppunut piakkoin tulee.
olen montaa työtää elämässäni thenyt ja opetellut,mut kotona ei vaan oo hyväsytty selllainensa ku olen.
voi vttu kiusaajani olkaa onnellisia,eritoten avokumppani.
eipä selvää saanu..oot ottanu jotain muutakin..
Jos oot tuollainen normaalistikkin, ei varmaan normaali tapaus sua jaksaiskaan..
Voit vääntäytyä vaikka solmuun, mutta nainen ei ole siltikään tyytyväinen. Uskon että hän kaipaa sinulta miehistä vahvuutta, rajojen asettamista, kalliota johon nojata.
Itsekin pompotin entistä miestäni joka hyppäsi kun vihelsin, mutta olin tyytymätön aina. Onneksi tajusin lopulta vuosien liiton jälkeen lähteä suhteesta. Ei sellaiselta miellyttämisenhaluiselta rassukalta saa sitä tukea mitä suhteessa mieheltä toivoo. Ex-mieskin onneksi miehistyi lopulta ja on ihana mies nykyistä vaimoaan kohtaan, mutta kuitenkin MIES joka ei anna kävellä ylitseen.
"Ei sellaiselta miellyttämisenhaluiselta rassukalta saa sitä tukea mitä suhteessa mieheltä toivoo."
Ristiriitahan onkin juuri siinä että aluksi moni nainen on ihan innoissaan kun vihdoin löytää miehen joka auttaa/tukee/kuuntelee yms. Elämä sellaisen kanssa on helppoa ja nainen antaa paljon myönteistä palautetta siitä miten hieno mies tämä on kun hänen kanssaan voi keskustella ja mies tekee oma-aloitteisesti kotitöitä. Siitä mies päättelee että tämä on se miehen malli josta nainen oikeasti tykkää. Mutta myöhemmin nainen pitääkin tätä samaa miestä miellyttämisenhaluisena ressukkana. Vähemmästäkin menee sekaisin! Ja oikeasti jos mies sitten yrittää muuttua niin asiat vain pahenevat kun nainen ei osaa enää suhtautua mieheen niin että se oikeasti sanookin mielipiteensä, sehän tuntuu nyt vain haastavan riitaa...
Niii-in, se on se uutuudenviehätys, uuden jännitys, kaiken uuden mielenkiintoisuus. Ihminen on vaihtelunhaluinen eläin.
Kyseessä on tietoisuudenhallinnallinen problematiikka. Optimaalinen kokemus lähtee siitä miten hyvin kykenemme hallitsemaan tietoisuuttamme. Vaihtelunhalu on tervettä, mutta ikävää jos se kohdistuu sellaiseen josta muut joutuvat kärsimään.
Suosittelen tyytymättömälle avovaimolle kirjaa "Flow" (Mihaly Csíkszentmihályi). Kirja ei käsittele itse parisuhdeongelmia, vaan syitä joista eräs seuraus voisi olla vaikkapa parisuhdeongelma.
No just. Ja kaikki uusi ja vaihtelu on jätettävä tekemättä sen takia, kun toinen on 'päättänyt' kärsiä kaikesta siitä, mitä vaihtelunhaluinen itseään piristääkseen keksii tehdä ja toimittaa ?
Tekemiset eivät loukkaa, vaan se, että toinen tekee erilailla kuin hän toivoo ja näkee omasta ahtaasta vinkkelistään oikein olevan. Jos vaihtelunhaluinen ei halua jämähtää niin miksi se pitäisi tehdä toisen 'väärän' asenteen / ajattelutavan takia ?
Rupesi hymyilyttää ironisesti (sori muuten, mutten voi sille mitään), kun lueskelin tuota sun tarinaasi. Itse sorruin ihan samaan paapomiseen jokunen vuosi sitten ja kävi niin, että vaimoa alkoi kiinnostaa karskimmat miehet. Sinun täytyy nyt vaihtaa hieman suuntaa. Tee itsestäsi mielenkiintoinen, kiltin sijaan. Siis tee itse jotain sellaista, mitä hän ei voisi odottaa.
Naiset osaavat olla silloin tällöin hyvin monimutkaisia olentoja ja mielestäni "men's are from Mars and women are from Venus" ei ole mikään kulunut klisee, vaan pitää edelleen paikkansa.
Olet liian kiltti. Ja vaikka keksit mitä vaan uutta, ei se piristä välttämättä suhdetta. Siksi suuntaa on muutettava nyt. Ymmärsin viestistäsi, että naisesi kuitenkin vielä jotenkin rakastaa sinua ja haluaa jäädä sun luo.
Kerroit, että naisellasi olisi menossa ikään kuin joku murrosikä.... voi hyvin pitää paikkansa. Nimittäin minulla on oma teoria, enkä mitenkään väitä, että se olisi absoluuttinen fakta, mutta omalla kohdallani huomasin, mitä tapahtui vaimolleni. Hänestäkin yhtäkkiä tuli kuin teini, vaikka olikin yli 30-vuotias. Tuore liha alkoi kiinnostaa ja petti minua. Hänellä ei ollut kuitenkaan pahoja aikomuksia vaan joku kriisi sillä oli menossa. Hän oli hyvin pahoillaan myöhemmin ja pyysi anteeksi ja halusi paikata suhteemme kuntoon, johon tietysti suostuin. Eli siitä minun teoriasta, ne naiset, joilla on ollut vaikea lapsuus / nuoruus, joka on ollut täynnä ongelmia ja kärsimystä, eikä ole päässyt nauttimaan nuorelle kuuluvista etuoikeuksista, kuten hauskanpidosta.. saattaa myöhemmin elämässä tulla tämä myöhäinen "murrosikä".
En ole alan asiantuntija, mutta siltä se minun kohdallani vaikutti. Millainen muuten oli naisesi lapsuus?
Ensinnäkin musta puhuit todella ihanasti kumppanistasi, vaikka tilanne hankala ja olet käyttäytynyt kuten jokaisen kypsän ihmisen parisuhteessa tulee käyttäytyä, parhaansa mukaan kuunnella ja auttaa kumppaniaan. Mutta se mutta. Musta tuntuu, että nyt on kasvunpaikka sun naisella päästä sille samalle tasolle. Ja sen on tapahduttava ennen kuin ryhdytte perhettä perustamaan, koska lapsi tuo mukanaan enemmän rajoitteita ja sen jälkeen erolla on aina hintansa. Vaikka siis ette sitä halua harkitakaan vaihtoehtona, mutta oikeasti nyt vielä jos yritätte saada asian kuntoon, niin se olisi helpompaa.
Ratkaisuhan tuossa ei ole uuden keksiminen, vaan naisenkin pääseminen samalle tasolle. Se ei muuta hänen persoonansa, vaan kuuluu kypsien aikuisten parisuhteeseen, että siihen toiseen osapuoleen suhtaudutaan kuin toiseen aikuiseen ihmiseen. Se ei ole holhoussuhde, jossa voidaan vaatia sirkustemppuja, ratkaisuja ja toimia ainoastaan siltä toiselta osapuolelta vaan ne on yhdessä ratkaistava. Jos sä yksipuolisesti ryhdyt tuohon osaan, että keskityt täyttämään muiden toiveita ilman, että nainen itse ottaa vastuuta aatteistaan, niin sä kulut hiljalleen ihan loppuun kun siinä on myös se muksu, jolle sun oikeasti tulee olla isänä. Silloin sulla ei ole enää lupaa olla isänä naisellesi. Musta tuohon auttaa vain syvällinen keskustelu ja naisen oma ajatustyö ja kasvaminen. Uskon ihan jo tän viestin perusteella, että sä pystyt ilmaisemaan tunteesi, pelkosi ja aatteesi rakentavasti ja pehmeästi, mutta silti vakavalla asenteella, hänelle.
Ehdottomasti tukeudutte toisiinne myös jatkossakin ja parhaanne mukaan autatte. Mutta naisen on itse ratkottava noi ajatuksensa (tai keskusteluavun kanssa). Ette ole enää teinilapsia, jotka voi purkaa ne aatteensa naamioimalla ne "pese auto, vie mut matkalle" vaatimuksiin ja tietyssä määrässä on opittava siihenkin, että arki ei ole aina hohdokasta. Se on lopulta ihanaa, turvaa antavaa ja vakaata, mutta se ei aina voi olla viihdyttävää. Se naisen on opittava hyväksymään ja mä uskon, että kun sä pyrit auttamaan sen tylsän arjen poistamisessa noin paljon, niin naisen on vain vaikeampi hyväksyä sitä tosiasiaa. Ja teidän arki tulee olemaan vieläkin tylsempää, kun siinä on vauva. Ei voi enää tulla ja mennä miten lystää vaan se lapsi määrittää aikas paljon aikatauluja.
En sanoisi sua sätkynukeksi, sä olet tehnyt just niin kuin kypsät ihmiset parisuhteessa tekee: Huomioi, kuuntelee, tukee ja auttaa parhaansa mukaan. Mutta sanon, että nainen ei ole nyt samalla tasolla ja hänen on päästävä sinne ENNEN lapsien saamista. Nainenkin varmasti tosi turhautunut, mutta sä et voi mitenkään auttaa häntä ja parisuhdettanne ennen kuin nainen itse selvittää päänsä, mikä mättää ja miten hän aikoo jatkossa sietää arkea ilman, että purkaa sitä työlastina ja vaatimuksina sun niskaan (josta sä ennemmin tai myöhemmin nuukahdat). Voi olla, että hän vaatii sitä räiskyvyyttä, jota ei pitempiaikaisissa ja tasaantuneissa parisuhteissa ole ja kokee sen varmuuden, turvallisuuden ja vakauden ahdistavana. Joten suosittelisin, että nyt vaan keskustelette. Ja sun on vähän hellitettävä sen suhteen, mitä kuvittelet voivasi yksin tehdä parisuhteenne eteen. Sä olet jo tehnyt kaikkesi. Ainoa asia, joka sulla on jäljellä on se, että otat tätä aihetta vakavasti esille ja tuet naista kypsymään parisuhteen mukana.
Koska t-e-i-l-l-ä e-i y-k-s-i-n-k-e-r-t-a-i-s-e-s-t-i o-l-e e-n-ä-ä v-a-r-a-a t-u-o-l-l-a-i-s-e-e-n (ja silloin enää edes se ero ei ole pahin myrkky) kun lapsi on mukana.
Tsemppiä jatkoon!
Pitkälti olen samoilla linjoilla monen muun vastaajan kanssa. Älä yritä mielistellä kumppaniasi liikaa, vaan ole oma itsesi ja osaa itsekin vaatia mitä tarvitset ja haluat. Meillä on toistaiseksi oikein hyvin toimiva parisuhden mieheni kanssa, mutta silti olen häntä jo komentanut, että voisi yrittää vähän vähemmän. Itse ainakin haluan tietää mitä mies ajattelee, mitä hän haluaa, miten hän haluaisi asioissa toimia. Ei niin, että hän toimii miten ajattelee minun haluavan asioiden menevän.
Mutta tuli mieleen myös toinen juttu. Onko naisellasi tarpeeksi tekemistä "omassa elämässään"? Onko hänellä työpaikka, josta hän voi iloita? Opiskeluja? Harrastuksia? Jotain, missä hän tuntee olevansa hyvä ja mistä hän nauttii?
Kuulostaa nimittäin siltä, että teidän molempien ajatusmaailmanne on nyt kohdistunut vain ja ainoastaan parisuhteeseenne. Tuntuu, että molemmat ajattelette ja yritätte liikaakin. Jos arki on aktiivista omissa jutuissaan, on kiva tulla kotiin ja kertoa puolisolleen päivän tapahtumista ja rentoutua yhdessä. Jos taas on liikaa aikaa pyöriä ympäri asuntoa tai on masentunut jo kotiin tullessaan, niin pahan olon ja tyytymättömyyden kohdistaa melko varmasti siihen kumppaniinsa.
Tuota noin. Aika järkyttävää suoraan sanottuna. Sinulla on hyvät hermot ja todella olet yrittäjä-ainesta mitä parisuhteeseen tulee. Itse olen törmännyt laimennettuun versioon tuosta naistyppistä. Ja päätin poistua takaoikealle. Se mitä asiasta opin, oli lähinnä kyynistä ja surullista. Alkuun olin juuri paapoja ja ihana tyyppi, sellainen olen oikeastaan perusluonteeltani. Toisaalta saan joskus spontaaneja kohtauksia, jolloin teen jotain lievästi renttumaista. No joka tapauksessa, samankaltainen valitus alkoi, ettei oltu tyytyväisiä, vaikka kaikkeni yritin. Kiukuttelua yms. yritin vielä enemmän, ja vastaukseksi sain, että olen ihana ja ymmärtäväinen. Mutta, vähän ajan kuluttua alkoi sama uudestaan ja käsitin, ettei loppua tule. Sitten tein jotenkin vaistomaisesti niin, että aloin keskittyää enemmän muihin asioihin kuin häneen. Toki läheisyyttä ja muutakin oli, mutta pyörin myös muissa asioissa ja ennen kaikkea, aloin sanomaan asioita tarkoituksenmukaisesti häntä vastaan (ts. esittämään omia, myös hänen vastaisia mielipiteitä). Suhde päättyi. Se päättyi siksi, että minun kanssa ei voinut suunnitella tulevaa, eikä hänellä tuntunut olevan mitään kontrollia minuun. Aiemmin, paapoessani, hän koki minut luotettavaksi ja ihanaksi, sittemmin hän koki minun muuttuneen rentuksi. Tyytymättömyys muuten oli loppunut, oltiin jopa tyytyväisiä "uusiin piirteisiini", mutta ei nähnyt enää tulevaisuutta kanssani.
Suo siellä, vetelä täällä. Jos olet sopivaa kumppani-isä-ainesta, et oikein sytytä seksuaalisesti ja jos olet renttumainen, tulevaisuus kanssasi on liian epävarmaa, vaikka nykyhetki voi tuntua jännittävältä. Näiden kahden yhdistäminen vaatisi sinulta yli-inhimillisiä kykyjä pidemmän päälle tai skitsofrenian puhkeamisen.
Suosittelen suoraan sanottuan eroa. Tuossa nimittäin vaikuttaisi toinen osapuoli olevan (nykypäivänä hyvin yleinen) tyytymätön ja tylsistyvä ihmistyyppi, joka ei oikein itse tahdo nähdä vaivaa suhteen eteen. Juuri tuo, ettei itse tehdä suhteen eteen mitään, on pahinta. Jos jatkatte yhdessä, hankitte lapsia, niin itse hajoat jonain päivänä tai et vain jaksa panostaa suhteeseen, jolloin teitä on kaksi. Tai sitten, kuten näissä usein käy, hän hakee tyytymättömyytensä perusteella salarakkaan ja parantaa sillä tylsistymistään. Tai sinä ihastut, kun vuodet ovat kuluttaneet riittävästi. Tietysti voi yrittää hankkia yhteisen tai mielellään erillisen harrastuksen, niin kuin joku totesi. Hänellä ja ehkä sinullakin on liikaa aikaa pohtia suhdettanne, vaikka sinänsä näen itse- ja parisuhteen tutkiskelun mahdollisuuden hyväksi asiaksi. Joka tapauksessa olet hyvä tyyppi, älä anna itseäsi hyväksikäyttöön.