Aarninholvin tilalle avataan to 1.4 uusi pihvi,pizza,olut baari. toivotaan että väki alkaa käymään.
Hullu Härkä
KrapulaVeikko
525568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Toivottavasti kuitenkin tekevät ruokapuolen erilleen siitä "juomapuolesta", eihän sielä nyt muuten viitsi mitään syödä. Yritä siinä nauttia pihvistä kun karaookke laulajalta lentää tohkeissaan sylkeä ruokiinkin. Muutenkin hygienian täytyisi olla ihan eri ulottuvuudella, kuin holvin aikaan. Eikä ole niin väliksi vaikka jättäisivät sen karaoken kokonaan pois, ja laittaisivat sen tilalle ihan ammattilaisten tekemää musiikkia.
Toivottavasti viihtyisyys on muutenkin parantunut aarnin ajoilta, jossa penkit ja pöydät oli ihan sikin sokin nakattu vain ovesta sisään. Esim. tullarin järjestyksestä voisi ottaa mallia, tai jopa parantaa siitä.
Kävin avajaisissa katsastamassa paikan.Talo täynnä porukkaa ja olipa ällistyttävän hieno paikka,kun muistelee minkälainen se ennen oli.Hyvä palvelu ja tänään pitää kyllä käydä kokeilee yläkerran ruokaravintolaa.vihdoin tuli naapuristoon kunnon kapakka.
eiks omistajil ole varaa laittaa muualle ilmoituksiansa kuin tänne????onks se omistaja se hullu härkä?
kesäksi kun saisi ison terassin ja halvan kaljan. ei 5e kiinnosta maksaa tuopista jos kaupasta saa sillä rahalla 5 pulloa.
voisko joku kertoa lisää tosta paikasta...
onko sinne joku narikka maksu ja onko siellä sitä karaokea ollenkaan?
ja mitä ne ruuat ja juomat maksaa?
"...onko narikka maksu... mitä ne ruuat ja juomat maksaa?" On siinä juntteja. Ruualla ei väliä kunhan on halpaa... En tiedä Hullun Härän ruuasta, mutta kyllä hyvästä ruuasta ja palvelusta voi maksaa!!
Tännekin kyläpahaseen on näitä ruokapaikkoja siunaantunut kuin sieniä sateella, mutta harva on sen tasoinen paikka jossa oikeasti viitsii syödä, tuoreet ainekset ja siisteys tuntuvat olevan aivan tuntematon käsite. Toivottavasti tämä olisi poikkeuksellinen helmi, niin monen muun roskan joukossa.
Menussa voisi olla ihan tavallista Suomalaista ruokaa, ilman mitään vietkongi- intia- kiina yms. riisivetkulia ja ihme ählämsählämcihilikebabbia.
Jos käy ohikulkumatkalla alakerran baarissa hörppäämässä yhdet oluet, niin kyllä se narikkamaksu siinä tapauksessa on silkkaa vittuilua, eihän tullarissakaan mitään hiton narikoita ole. Sinne yläkerran tasokkaampiin ravintolatiloihin voisi narikat ollakin.
Naurattaa ihan nämä kommentit täällä. "ei viitti 5e maksaa kaljatuopista ko kaupasta saa 5 pulloa" ja että "narikkamaksu on vittuilua"
Toisin kuten kaikki luulee niin ravintolat EI OIKEASTI elä pyhällä hengellä. Jostain se raha on saatava siihen vuokraan, tavaraan, palkkoihin jne. Tottakai se tympäsee maksaa sitä narikkamaksua jos vaikka ei ole takkia kun tulee yhdelle kaljalle, mutta miettikääpä tällä tyyliin. Jos sitä narikkamaksua ei olisi niin sitten varmasti se sinun hörppäämä kaljasi olisi kalliimpi...
Upeaa, että täältä Torniosta löytyy noin ahkeria yrittäjiä, kuin Hullun Härän pitäjät ovat!
Muistakaa hyvät ihmiset että mikään ei ole ilmaista! Kaupasta saat sen bissen ehkä halvemmalla, mutta oletko miettinyt tätä:
1. ajat autolla hakemaan kaupasta bisset (bensa maksaa ja aikaa kuluu)
2. saat siivota itse kaikki törpöttelystä aiheutuneet sotkut.. mutta krapula siivoaminenhan on mukavaa!? :)
3. sitten viet taas tyhjät pullot (autolla?) kauppaan ja taas menee aikaa ja rahaa..
4. kotona kalsarikännien vetäminen ei ole sosiaalista puuhaa, et tapaa uusia tuttavuuksia ja joudut tuijottelemaan samoja seiniä päivästä toiseen. (jos se on mielestäsi mukavaa, on paras pysyä aina kotona.)
Elikkä ei muuta kuin käyttämään palveluita silloin kun niitä on tarjolla!!!
kiertääkö raha. 5e tuoppi ja juuri kukaan ei käy. mutta 2e tuoppi ja paikka olisi täynä ihmisiä jotka ostaa muutakin välillä. kumpi tekee enemmän voittoa.
ihan oikeasti, että ideasi toimii? Siis että kahden euron tuoppihinnalla baari on kultakaivos? Onko mielessä koskaan käynyt, miksei yksikään baari toteuta kuningasajatustasi? Anna kun arvaan. Et koskaan ole pyörittänyt omaa firmaa, varsinkaan baaria?
Tästä asiasta on ollut usean henkilön kans puhetta, ja kaikki ovat sitä mieltä että monesti on tehnyt mieli pistäytyä ohimennen yhdellä, mutta se on jäänyt tekemättä vain sen vuoksi koska kuppila on jo heti ovella käsi ojossa. Ajatella, ei se asiakkaan sisään saaminen ole paljosta kiini, ja kun vielä mietitään että kuinkahan monella se lopuksi jäisi vain siihen yhteen.
Vielä kymmenen vuotta taaksepäin kun maksettiin viimeisiä vuosia markoilla, niin melkein joka kaupungissa oli jonkinlainen "kympinpaikka" eli tuoppi irtosi kympillä eli 1,6€. Eikä niissä ollut mitään "narikkamaksuja", mutta niissä riittikin asiakkaita. Tänäpäivänä tuo sama toimisi noin 2€ hinnalla.
köyhyys ja keskitason alapuolella oleminen on raskasta tiedetään,ei se ole baarin pitäjän vika.osta haaparuottista "ilmaista" ja juo kotona....itse käyn pubissa vaikka olis 10€ narikka,ihan sama.
Ei kyse ole mistään köyhyydestä, vaan periaatteesta. Et sinäkään mene tankile asemalle jossa menovesi maksaa 10€/L, varsinkin jos sen saat naapuriasemalta 1€/L. Entä jos sinne tankille mentäessä perittäisiin myös jonkinlainen huoltoaseman sisäänpääsymaksu, montakohan asiakasta kävisi päivässä... esimerkkejä löydät jokapäiväisestä elämässästi lukemattomia. Kuppiloissa käynti nyt ei varmaankaan ole jokapäiväistä, mutta sitäkin useammin siellä edelleenkin voisi pistäytyä sillä yhdellä, ilman sitä "narikkamaksua"
Vaikka sanonta onkin "ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa" niin tässä tilanteessa molemmat ovat silti tyhmiä.
totta. lisäksi tyhjä terassi ei paljoa houkuttele väkeä. 2e hinnalla ihmiset istuisi jo pohjia ottamassa terassilla ja siirtyisi isompiin paikkoihin jos tarve vaatii.
Jollet vielä ole huomannu niin kymmenessä vuodessa on tuo markkinatalous vähän noita hintojakin rukannu isolla kädellä. Ei kymmenen vuotta sitten siivoojatkaan tienanneet kyppitonnia kuussa (n. 1600e/kk)
Mutta jonkinverran kun olen ravintolahommissa ollu niin voin ehkä sulle näyttää vähän laskutoimituksella miten tuo sinun logiikkasi ei oikein toimi.
Eli ravintoloille se oluttuoppi maksaa n. 0,6e-1e, riippuen vähän sopimuksesta ja siitä miten paljon on sen oluen vuosimenekki. Otetaan nyt kuitenkin semmonen keskivertohinta eli 0,8e +alv,maksaisi se. No ravintola sitten myy sitä siihen 2e tuoppihintaan, ja sanotaan että sitä menee vaikka joka toinen minuutti asiakkaalle. Eli tunnissa 30 tuoppia, ja näitä juomia on tarjoilemassa 1 tarjoilija. (ok tähän ei nyt aleta laskeen paljon tulee hintaa kun tuoppi pestään, sen kaljahanan vuosimaksuja, tai muita hömöpöyksiä. Lisäksi kuvitellaan että tuuo 30tuoppia/tunti on aika kova tahti koska tarjoilijan pitää myös aina rahastaa ja siivotakkin välistä niitä pöytiä niin siinä ei muuta tehdäkkään)
eli tuottoa saadaan tunnissa 30*2€ = 60€*0,819 =49,14€ (eli otettiin siitä alv pois)
Raaka-aineiden kustannukset on 30*0,8€=24€
normaalipalkkaisen tarjoilijan (tes) tuntihinta on = 10,19€ + sosiaalikustannukset n.42% = 14,47€
eli sitten raakaa miinuslaskua 49,14€-24€-14,47€=10,67€
Eli paikalla jäisi käteen 10,67€/h ja sitten jos koko päivä olisi yhtä kiirettä että vaikka aamu 09 sinne yö 02, eli10,67*17=181,39€ ja vaikka koko kuukauden kävisi näin väkeä eli 30 kerrottuna niin tulos on 181,39€*30=5441,7€
Eli tuommosesta määrästä vaikka pitäisi laskea että pitää maksaa vuokrat,siivoukset,kuljetuskustannukset,säkhöt,vedet,kirjanpitokustannukset,laitteiston huolto yms yms. niin homma ei kertakaikkiaan kannata. Tokihan moni sanoo että meneehän sitä muutakin kaupaksi kuin sitä kaljaa....tottakai menee! Mutta silloin kun se olut on halpaa niin se on se päätuote mitä menee n.80% ajasta, ja mikäli sitä meinaa myydä niin että kannattaa se määrä mitä tunnissa myyt täytyy olla satoja tuoppeja. Ja siihen tarvii taas lisää henkilökuntaa jne.
Eli tuossa samalla tulee varmaan selväksi miksi se 2€ täytyy ovella ottaa. Jos sitä ei oteta siellä seisoo yksi ihminen tekemässä vieläkin lisäkulua ja ei tuottoa ollenkaan joka taas joutuis nostattaan sitä kaljanhintaa.
Eli jos tosiaan haluttaa säästää rahaa niin hakee sen mäyräkoiran kotia ja juo siellä.
hyvä on. olet oikeassa. paljon viisaampaa tahtoa 5e tuopista jota ei ole kukaan juomassa ja jos hyvin käy kaksi ihmistä käy juomassa ne yhdet eikä yhtään enempää.
Ei laiteta sitä kallista 5e/tuoppi eikä halpaa 2e/tuoppi. Otetaan siitä väliltä 3,5e tuoppi ennen kello 22 ja sen jälkeen se 5e/tuoppi. Näin saadaan päiväkaljottelijoille ja ohikulkijoille edullinen olut ja illaksi istumaan tulijoille kohtuukatteen tuova hinta. Näin ei tarvita narikkaa kuin ruokapuolella, mutta sen katteet on eri juttu.
Vaikka ravintoloitsia itse on varmaan meitä viisaampana päättänyt ihan ominpäin ratkoa nämä meidän ongelmat ilman Suomi24-foorumin lupaa. Hyi sitä
totuushan on ehdoton. KUKAAN ei käy kun ei ole 2€ kaljaa. Paljonkos se olut maksaa tällä hetkellä muissa tornion kuppiloissa?
ainakaan en astuisi jalallakaan räkälään, joka myy parin euron kaljaa kulmakunnan tapajuopoille. Siihenhän tuo menisi, puistojen ammattilaiset tai sellaisiksi matkalla olevathan ne tunkisivat halpaa kaljaa lipittämään. Mieluummin maksan pikkuisen siitä ilosta, että ihan joka deeku ei tunge kylkeen ördäämään.
Pysykää pihit kotona omalla terasilla ja juokaa halpaa kaupan kaljaa ja pontikkaa...
Ei kaupasta saa pontikkaa?
Jonkinvarran näitä rafloja kiertäneenä voin ehkä kertoa sulle minkä takia voit työntää nuo laskukaavat hanuriisti.
Ei kukaan pelkkää kaljaa viitsi koko iltaa juoda. Kyllä kaikilla on jossain vaiheessa tapana siirtyä jäykempiin nesteisiin. Tuo pari egua on hyvä sisäänheitto konsti, mutta kyllä meillä asiakkailla on silti aina tapana siirtyy hetken kuluttua kirkkaisiin. Näillä oluiden hinnoilla juon ne oluet pohjina muualla, ja siirryn jo heti kuppilaan tultaessa teräviin ja niin tekee suurin osa muistakin.
Tietysti on olemassa vaarana, että paikalliset alan miehet/naiset valtaavat kuppilan ja eivät muuta juokaan kuin sitä tarjouskaljaa, mutta siinä tapauksessa kannattaisi kokeilla hieman rajoitetumpaa versiota houkuttimesta, esim. vaikka kaksi ensimmäistä kaksi euroa/kpl. Se palvelisi myös niitä joilla oli tarkoitus tulla vain sille yhdelle...
Eli ei se olut edelleenkään olisi mikään päämyyntituote, vaan "sisäänheittäjä"
Koko kirjoituksesi perustuu oletukseen, että jokainen baariin tuleva tulee sinne vain saadakseen halvalla nupin turvoksiin. Onko käynyt mielessä, että baaria vetävät eivät ehkä edes halua profiloitua räkäläksi? Niitä on jo sellaisia kaipaaville. Eri keskustelun aihe onkin se, menestyykö tuollainen enemmän ruokapaikka Holvin paikalla. Toivottavasti.
Eikö se niin aina menekkin, että jokainen asiakas kuvittelee olevansa ravintola-alan ammattilainen. Kerronpa sulle sen että olut+siiderit+lonkut tekee ravintolan kuin ravintolan juomamyynnistä keskimäärin sen 65% loput sitten jakautuu mietojen alko, väkevien alko ja virvotusjuomien kesken.
Taas sitten mietitään noita sinun "loistavia" ideoita. Mitenkäs tuo kaksi ensinmäistä pidetään ylhäällä? Pitääkö tarjoilija vihkoa mihin merkkaa montako kukanenkin hakenu? Entä jos käyn aamulla yhdellä kaljalla niin enkö ilalla saa enää kuin 1 kaljan siihen kahteen euroon? Entä jos tarjoilija vaihtuu välistä? ;)
Muutenkin aika kummaa tuo sinun mielipiteiden muuttuminen. Aluksi kitisee jostain kaljan hinnasta joka voi olla JOPA 5e. Sitten kuitenkin seuraavassa viestissä olet sitä mieltä että ei sitä olutta kuitenkaan juotaisi....
Vähän myöhään kirjoittelen, mutta samapa tuo on kirjoitella ja hörpästä oluet kotosalla niin ei tarvitse mennä näihin paikallisiin tuhlaamaan euroja sikahintaisiin kaljoihin.
Eiköhän tuo pikkusen riipu raflasta ja jopa vuodenajasta mitä kuppila milloinkin myy, mutta näinkin kylmässä kolkassa missä me asutaan, niin tuo 65% kaljaa on hieman yläkanttiin. Sikäli mikäli oot siellä tiskin lähettyvillä joskus aikaasti viettänyt, niin oot varmaankin kiinnittänyt huomiosi drinkkien suurempaan menekkiin, kesä ja yleensäkin terassikausi ovat asia erikseen.
Ja jos taas mietitään näitä minun "loistavia" ideoita, niin kun kerta olet näitä bisnes hommia pyöritellyt, niin onkohan kertaakaan käynyt mielessä että mitenhän niitä asiakkaita saisi enemmänkin? Ei paljoa tarvitse miettiä, kun ne asiat on jo mietitty ihan valmiiksi sun puolesta, tuo pari euroa/tuoppi toimii ihan yhtä tehokkaasti kuin sen juhlamokan tarjoushinta siellä marketin hyllyssä.
Ja nuo sun esittämät seikat ko tekevät tuon houkuttimen käytön mahdottomaksi? Rajoittaahan se kauppiaskin siitä juhlamokasta syntyvät suuremmat persnetot, yleensä 2-pkt/asiakas.
Käytä hyvä ihminen mielikuvitusta, kait sitä sinulla sentään on?
En se minäkään jaksa sinulle alkaa jokaista asiaa vääntään rautalangasta.
Ja ei, minulla ei ole mielipiteeni muuttunut tämän asian suhteen millään tavalla, ja kerroppa minulle miten voit saada tuosta mainitsemastani parista eurosta 5€?
Ja kyllä, olen myös sitä mieltä että vitosen tuopillisella ei ole montaakaan kävijää.
"Tännekin kyläpahaseen on näitä ruokapaikkoja siunaantunut kuin sieniä sateella, mutta harva on sen tasoinen paikka jossa oikeasti viitsii syödä, tuoreet ainekset ja siisteys tuntuvat olevan aivan tuntematon käsite."
Joopa joo. Helppo on palkkatyöläisen irviä yrittäjille. Onnea matkaan uuden pihvipaikan pitäjille,
helppoa ei ole ravintolayrittäjillä näillä seuduilla. Porukka syö kitsaasti ulkona ja paikkoja on
paljon, hankala pitää korkeaa laatua ja erottua muista.
Tsemppiä muillekin yrittäjille! Lapista löytyy aina nuhjaajia ja sivusta irvistelijöitä, jotka tietää
asiat paremmin. Vähemmän on niitä jotka pistää itsensä likoon ja jaksaa paiskia yrittäjänä hommia
jotta sais jonku toisenki työllistettyä.
Nythän ne ainekset täällä ainakin on tuoreita ku ei ole vielä viikkotolkulla ehtineet hyllyillä maata
kävin muuten syömässä ja tosi hyvät oli sapuskat.hieno paikka.
mielelläni maksan sen 2 euroo siitä et saan juoda juomani rauhassa tai lukee lehteni ilman häiriötekijöitä, juokaa toki kotona jos tuntuu liian kalliilta, haloo!!!
tai kävisit jos saisit...
Onse kumma että tänne tulee kirjotteleen tuommoset pihit narisijat! Meikäläinen se ei kato sitä hintaa vaikka tulotkaan ei ole kummoset. Jos paikka miellyttää nii sinne kyllä menen. Onneks tämä kyseinen paikka on miellyttävä kuppila, joten toivottavasti nuo narisijat ei ees kato sinnepäin. Suattaapi vaikka läikkyä "kallista" olutta koska porukkaa sielä on ku pipossa!
Kuka tuota "huimaa sonnia" on alkanu pitämään ?
Onko omistaja vaihtunu...?
muistakaa mitä meidän € on saanut aikaan... 5€ = 30mk (kuka kehtasi maksaa ennen tuopista 30mk??? ) ja narikasta 12mk. PYSÄHTYKÄÄ !!!
Hullu Härkä nimistä yritystä. kts. www.ytj.fi
tehit itsestäsi tietämättömän tai muuten vain idiootin :) ei umpparikaan ole yritys tuon mukaan?..eikä olekkaan koska sekin taitaa kuulua "hotskun"alle...kuten ne kaikki muutkin "erinimiset" baarit hotellissa...oletko varma että tämä hullu härkä on yksittäinen yritys?? ei taida olla. suomeksi sanottuna että ymmärrät eli,jos sinä omistat firman esim.hullun tyhmät ja laajennat firmaasi laittamalla vaikka 2 uutta toimipistettä ja niiden nimeksi tulee megatyhmät ja muuten vaan tyhmät.ei niitä tarvitse erikseen rekisteröidä pörssiin ellet tehe niistä oyj:tä eli julkisia.
Osakeyhtiön perustamistoimet päättyvät sen merkitsemiseen kaupparekisteriin, jota ylläpitää Patentti- ja rekisterihallitus. Yhtiöstä tulee oikeushenkilö vasta rekisteröinnillä, sitä aikaisemmin tehdyistä toimista päätöksentekijät ovat itse vastuussa. Normaalisti yhtiö pyrkii tuottamaan voittoa, mutta yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös, että yhtiö ei tavoittele voittoa
Yksityisiä osakeyhtiöitä on huomattavasti enemmän kuin julkisia osakeyhtiöitä. Sellainen ei voi listautua pörssiin muuttumatta ensin julkiseksi osakeyhtiöksi, eivätkä sitä koske samat tiedonanto- ja muut velvollisuudet kuin julkista osakeyhtiötä. Lyhennettä Oy vastaa englannissa lyhenne Ltd. (Limited) tai amerikanenglannissa lyhenne Inc. (Incorporated) ja ruotsissa Ab (Aktiebolaget).
Nousiko se viinan ja bensan hintakin Euron takia?
saattaishan tota yhden käydä terassilla ottamassa vaikka 5e maksaa mutta ei siellä yksin jaksa istuskella. näyttääkin ihan typerältä. 5e tekee sen että ihmiset tosiaan ottaa sen yhden ja lähtee. näin ei pääse kertyyn tungosta. ennemmin osta 24 laatinkon kuin terassilla 4 tuoppia. oli seuraa tai ei. voihan sitä kotiin kutsua kaverit joita haluaa nähdä. ihmetyttää missä nämä pihiksi haukkujat on kun ei näy terasseilla ruuhkaa viikolla.
kahvi huoltoasemalla 9-12mk, muovipussi kaupassa 90pennä-1,2mk ym.... maksut on vaan noussu joka paikassa, narikkaan tuli pari vuotta sitten alv eli 22% nousi heti suoraan verotuskin
Umppari ei olekkaan yrityksen nimi ja löytyy kyllä, umpitunneli oy.
vikisijät ja kitisijät tehkää yhteiskunnalle palvelus.Hirttäkää itsenne ja äkkiä.Muille kunnon ihmisille sanon että käymisen arvoinen paikka ja huippu ruoka.
On se kun on unohdettu täällä Suomessa ja varsinkin Torniossa laittaa hintoihin se vuotuinen hinnan alennus, joka on yleismaailmallinen trendi ollut jo yli sata vuotta. Piruako niitä palkkojakin kinutaan ylöspäin. Ennen Euroa kaikki lihat ja kalat makso reilusti yli satamarkkaa kilo. Ranskanleipää sai 3kpl/10mk, nykyään tuskin enää, en tiä ku en ole kaupassa kyseistä leipää enää nähnyt.
Entinen olikin ahdistava ilmapiiriltäänki jo,karaokehoilotusta jatkuvasti.
Kävin syömässä kyseisessä paikassa avajaisten jälkeen ja ihmettelin miksi ihmeessä Torniossa ja vieläpä tietyn määrän historiaa omaavassa paikassa on sisustettu ravintola kuvaamaan ranskalaista romantiikkaa. Boordeissa lukee Pariisi ja kellossa muistaakseni Provence. Ruoka on ihan ok, sitä on paljon mutta kokonaisuudella ei päästä pröystäilemään. Jäämme vieläkin odottamaan kunnollista ravintolaa Tornion puolelle, Haaparannalla sellaisia on jo.
Onko Haaparannalla varsinaisia ruokaravintoloita vai tarkoitatko hotellin ja cape-eastin syömäpuolia?
muuta kemiin!
Tarkoitan esimerkiksi Cape Eastia, mutta myös Statissa on ihan ok ruoka. Minerva on myös esimerkillinen paikka vaikka on vain lounasravintola. Kukkolaforsenilla pystytään tuottamaan hyvää ruokaa mutta myös keskinkertaista.
Kiitos 2 3 4 5 6 7 vinkistä, mutta siellä sitä tarjontaa ei ole sen enempää.
siksi kai
pyydetään tarkennuksia ravintolan ruokapaikan aukiolo aikoihin,koska auki ja mihin asti
muuten ravintola hyvä ja asiallinen karaokea ja tanssia kaivataan
on siellä ainakin Tornion paras kokki!
karaokea EI kaivata!
minkälainen ruoka, onko vielä siisti vai joko vaipunut tavis kuppilaks, mennäänkö pelkällä karaokella ?
Eka kerta vielä mietinnässä, ruuan suhteen.