Avomieheni petti minua puolitoista vuotta sitten baari illan paatteeksi. Han oli naiseen yhteydessa tekstiviestien ja puhelimen valityksella pari viikkoa tapahtuman jalkeen. Kerran he myos nakivat puistossa taman jalkeen, mutta mitaan muuta kuin suudelma ei tapahtunut silla kertaa. Naiden kahden 'hulluuden viikon', kuten mieheni niita kutsuu, jalkeen mieheni lopetti suhteen. Ainakin han vaittaa itse lopettaneensa suhteen eika aloite tullut naisen puolelta. Suhde selvisi minulle noin kuukausi sen paattymisen jalkeen. Mieheni oli jattanyt lahetetyt emailinsa auki tietokoneelle ja nain hanen naiselle lahettamansa mailin.
Nyt tasta kaikesta on kulunut puolitoista vuotta, mutta en vain pysty unohtamaan asiaa. Paatimme kuitenkin yhteisymmarryksessa jatkaa suhdetta ja olemme yrittaneet rakentaa luottamusta uudelleen. Mieleni nayttaa ailahtelevan laidasta laitaan asian osalta. Ensimmainen puoli vuotta oli aivan kauheaa aikaa. Mietin asiaa taukoamatta, olin masentunut, pelokas, itkin jatkuvasti jne. Sen jalkeen helpotti huomattavasti. Toki asia tuli aina mieleen silloin talloin, mutta ei enaa joka paiva kuten aiemmin. Muutenkin mietin asiaa paljon rationaalisemmin enka itsesaalissa ryveten ja asioita vain paisuttamalla. Nyt viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut jonkinlainen taantumakausi paassa. Pettaminen pyorii jatkuvasti paassani ja mietin asioita joka paiva. Rationaalinen asioiden pohdinta ja jasentely on taas vaihtunut alun irrationaaliseksi voivotteluksi, enka nayta millaan pystyvan nostaa itseani itsesaalin ryteikosta ylos. Miten te muut petetyt olette selvinneet tilanteesta pidemman ajan aikana? Onko ollut parempia ja huonompia aikoja vai onko olonne helpottanut jatkuvasti vahitellen? Itse odotin, etta nain olisi asian laita, ja tama taantuma on ollut aikamoinen yllatys. En ole varma pystynko jatkamaan tassa suhteessa jos pettaminen aina tulee painamaan mieltani. Rakastan miestani ja en halua erota, mutta tilanne tuntuu valilla mahdottomalta. Mieheni ei halua asiasta puhua ja en ole kertonut asiata kenellekaan. Havettaa liikaa tunnustaa tulleeni petetyksi. Olen lukenut paljon muiden ihmisten kokemuksia petetyksitulemisesta ja suurin osa kertoo, kuinka pettanyt puoliso on pettamisen jalkeen yrittanyt hyvittaa tapahtumaa hemmottelemalla puolisoaansa kaikin mahdollisin tavoin, hyvittaa tekonsa niin teoin kuin sanoin, pyytamalla anteeksi, rakastamalla enemman, huomioimalla enemman. Oma mieheni ole naista tehnyt oikein mitaan. Han pyysi tekoaan anteeksi kun asia tuli julki ja sen jalkeen kerran ollessaan kannissa. Siina kaikki. Han ei pida siita kun ihmiset viljelevat anteeksipyytojaan tarkoittamatta niilla mitaan ja pyytaa anteeksi vain kun han sita todella tarkoittaa. Ja nain han toivoo minunkin tekevan. Ymmarran kylla hanen kantansa, mutta en voi sille mitaan, etta olisin halunnut edes kerran miehen anelevan anteeksianoiani itkien jne. Ehka tyhmaa, mutta valilla tuntuu, etta kun han ei ole tata ikina tehnyt han ei kadu tekoaansa. Seksuaalista laheisyytta meilla oli pettamisen ilmitulon jalkeen parin kuukauden verran todella paljon, mutta taman jalkeen hyvin harvoin. Mika pettamisessa minua satutti muutenkin paljon oli se, etta mina olen se seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli joka haluaisi seksia useammin, mutta mieheni sanoo, etta ian myota (kolmenkympin loppupuolella) hanelta ovat seksuaaliset halut vahentyneet. No, ilmeisesti halut ovat edelleen siela, mutta eivat minun kanssani. Taman olen kokenut todella loukkaavaksi. Ja toisaalta vastapainoksi minua loukkasi se, etta ei ollut kyse vain seksista ja kannisen sekoilusta, vaan suhdetta jatkettiin puhelimen valityksella pari viikkoa. En tieda kumpi on loppujen lopuksi pahempi, seksuaalinen pettaminen vai henkinen pettaminen. Kuten nakyy, asiat ovat todella paljon mielessa talla hetkella enka tieda miten loydan tien ulos tasta tunteiden sekamelskasta. Haluaisin todella mielellani kuulla muiden ihmisten koekumuksia ja tuntemuksia. Kiitos, etta jaksoitte lukea.
Nyt tasta kaikesta on kulunut puolitoista vuotta, mutta en vain pysty unohtamaan asiaa. Paatimme kuitenkin yhteisymmarryksessa jatkaa suhdetta ja olemme yrittaneet rakentaa luottamusta uudelleen. Mieleni nayttaa ailahtelevan laidasta laitaan asian osalta. Ensimmainen puoli vuotta oli aivan kauheaa aikaa. Mietin asiaa taukoamatta, olin masentunut, pelokas, itkin jatkuvasti jne. Sen jalkeen helpotti huomattavasti. Toki asia tuli aina mieleen silloin talloin, mutta ei enaa joka paiva kuten aiemmin. Muutenkin mietin asiaa paljon rationaalisemmin enka itsesaalissa ryveten ja asioita vain paisuttamalla. Nyt viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut jonkinlainen taantumakausi paassa. Pettaminen pyorii jatkuvasti paassani ja mietin asioita joka paiva. Rationaalinen asioiden pohdinta ja jasentely on taas vaihtunut alun irrationaaliseksi voivotteluksi, enka nayta millaan pystyvan nostaa itseani itsesaalin ryteikosta ylos. Miten te muut petetyt olette selvinneet tilanteesta pidemman ajan aikana? Onko ollut parempia ja huonompia aikoja vai onko olonne helpottanut jatkuvasti vahitellen? Itse odotin, etta nain olisi asian laita, ja tama taantuma on ollut aikamoinen yllatys. En ole varma pystynko jatkamaan tassa suhteessa jos pettaminen aina tulee painamaan mieltani. Rakastan miestani ja en halua erota, mutta tilanne tuntuu valilla mahdottomalta. Mieheni ei halua asiasta puhua ja en ole kertonut asiata kenellekaan. Havettaa liikaa tunnustaa tulleeni petetyksi. Olen lukenut paljon muiden ihmisten kokemuksia petetyksitulemisesta ja suurin osa kertoo, kuinka pettanyt puoliso on pettamisen jalkeen yrittanyt hyvittaa tapahtumaa hemmottelemalla puolisoaansa kaikin mahdollisin tavoin, hyvittaa tekonsa niin teoin kuin sanoin, pyytamalla anteeksi, rakastamalla enemman, huomioimalla enemman. Oma mieheni ole naista tehnyt oikein mitaan. Han pyysi tekoaan anteeksi kun asia tuli julki ja sen jalkeen kerran ollessaan kannissa. Siina kaikki. Han ei pida siita kun ihmiset viljelevat anteeksipyytojaan tarkoittamatta niilla mitaan ja pyytaa anteeksi vain kun han sita todella tarkoittaa. Ja nain han toivoo minunkin tekevan. Ymmarran kylla hanen kantansa, mutta en voi sille mitaan, etta olisin halunnut edes kerran miehen anelevan anteeksianoiani itkien jne. Ehka tyhmaa, mutta valilla tuntuu, etta kun han ei ole tata ikina tehnyt han ei kadu tekoaansa. Seksuaalista laheisyytta meilla oli pettamisen ilmitulon jalkeen parin kuukauden verran todella paljon, mutta taman jalkeen hyvin harvoin. Mika pettamisessa minua satutti muutenkin paljon oli se, etta mina olen se seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli joka haluaisi seksia useammin, mutta mieheni sanoo, etta ian myota (kolmenkympin loppupuolella) hanelta ovat seksuaaliset halut vahentyneet. No, ilmeisesti halut ovat edelleen siela, mutta eivat minun kanssani. Taman olen kokenut todella loukkaavaksi. Ja toisaalta vastapainoksi minua loukkasi se, etta ei ollut kyse vain seksista ja kannisen sekoilusta, vaan suhdetta jatkettiin puhelimen valityksella pari viikkoa. En tieda kumpi on loppujen lopuksi pahempi, seksuaalinen pettaminen vai henkinen pettaminen. Kuten nakyy, asiat ovat todella paljon mielessa talla hetkella enka tieda miten loydan tien ulos tasta tunteiden sekamelskasta. Haluaisin todella mielellani kuulla muiden ihmisten koekumuksia ja tuntemuksia. Kiitos, etta jaksoitte lukea.
Vastaukset 25
Vanhimmat
miehesi pahemmin katuu, on tyytyväinen, että et lopettanut suhdetta. Tuskin jää ainoaksi sekoiluksi. Hän on kai mies, jolla pitää olla nainen kotona, mutta silti kyttäillään muita innoissaan.
En usko, että pääset tuosta yli. Itse en pääsisi. Pelkkä valehtelukin voi pilata suhteen ja laittaa miettimään toisen rehellisyyttä kaikessa. Sinuna en jatkaisi miehen kanssa.
Joka tapauksessa tsemppiä, teet mitä hyvänsä :)
Kerroin jo mun tarinan monesti täällä...
Olen nainen ja minulla on ollut just se pari vkon ns " hullu suhde"... ei ole ollut varsinaista seksi eka kerta : suudelttiin ja jotain hyväil. miehen puolesta...
sen ns " yön" jälkeen tavattu kerran ja taas vaan suudelmat.
ja game is over!
Mutta... minä ymmärrän sinua , kun minua jäi vaivamaan yksi asia, että mies haluaisi tavata milloin ja missä vaan siis jatkolle halua oli ja on...mutta pelkää että vaimo saa tiedot jne.
Yritän sinulle sanoa, että vaivaa mua, miksi hän on tehnyt niin vaimolle?
En ole ensimmäinen petoskeikka silla miehellä... muut sillöin se jäi vaan " seksinä" ja that it! mutta mun kanssa hän haluaisi jatkolle ja tunteet on mukana...
Koko asia jäi vaivamaan minua, jotain outoa jne.
tuo tarinasi, pääpiirteissään aivan samanlainen! Ja mieheni käytös juuri vastaava kun sinulla, siis tuo anteeksipyytäminen yms. Meidän tapauksesta kulunut nyt 5 kk, kun tuli ilmi, suhde loppui siihen ja mies väitti että hän olisi sen lopettanut ihan juuri silloin kun se alkoi tuntua niin väärältä ja ahdistavalta.
Hän saa raivarit jos otan asian tai tämän naisen puheeksi tai oikeastaan minkä tahansa aiheeseen liittyvä asian. Minua kanssa vaivaa se että he olivat niin hyvät ystävät että yhteydenpitoa oli päivittäin sähköpostilla ja tekstareilla ja puhelimitse, kaikkein pahinta että hän tapasi tätä naista meidän omilla paikoilla, siis vapaa-ajan asunnolla yms.Tavallaan ne paikat on pilattu minulta jne.Yritän päivä kerrallaan, välillä on parempi, välillä huonompi. Haluaisin nähdä sen naisen kasvotusten. Hän on eronnut joten ei ole tilivelvollinen kuin taivaan isälle.
Miksi haluaisit nähdä sen naisen? Jäisikö se pelkkään näkemiseen vai haluatko sanoa sille naiselle jotai, mitä.
Auttaako toisen naisen näkeminen sinun eheytymistä tai päinvastoin. Eikö se herättäisi enemmän kysymykiä.
no olisi kiva verrata mikä siinä vieraassa viehättää, voisihan sitä jututtaakin. Luulen että kyllä se auttaisi kun näkisi luonnossa mitä mieheni on tuossa toisessa ihaillut.
Itseäni auttoi,kun näin mieheni (ex) salarakkaan.Tiedän nyt millainen hän on ulkoisesti,sisäisesti jo tiesinkin millainen.Niin ja sanoin myös hänelle jotakin.Teki hyvää.
no minä sitten jossain vaiheessa kaivan tämän naisen esille,tiedän kyllä nimen ja osoitteen ja työpaikan eli helppo homma. Täältä tullaan...
Mitä hyötyä on tavata miehen salarakas?
Mitä tälle naiselle sanoo?
Oon miettiny itse samaa ja välillä tuntuu, että tarvis ottaa yhteyttä jotenki tähän naiseen siis ainaski soittaa ja sitten ehkä tavatakin...
Mutta miks? Mitä kysyis? Olisko tää nainen rehellinen?
Tulisko vaan itselle taas pahempi olo, ku kuitenki viel yritetään miehen kanssa yhdessä.
Vai parantaisko tapaaminen jotenki omaa oloo? On kyl paljon epäselvii asioita, joihin mies ei haluu vastata, mutta tuskin tää nainenkaa vastais.
En tosiaan haluu alentuu johonki kostofiilikseen, vaikka jossain vaiheessa sekin on kyl käyny mieles
pahapaha toinen nainen vastaa... minulle vaimo soitti ukon jäätyä kiinni pettämisestä. Vaimo yritti udella sitä ja tätä, en alkanut kertomaan mitään. Käskin puhua ukkonsa kanssa. Mitä toisella naisella voi olla sanottavaa vaimolle? Varsinkin kun suhde oli jo ohi miehen kanssa. Itse en alentuisi soittamaan toiselle naiselle, jos tulisin petetyksi. Kyllä ukon pistäisin seinää vasten, sehän se väärin on tehnyt. En tiedä miten siellä nyt suhdetta parannetaan, enkä halua tietää. Ei se nainen ihan "täyspäinen" minusta ole joka petturimiehensä syrjähypyille soittelee. Ongelma on siinä parisuhteessa missä petetään, ei siinä kolmannessa osapuolessa...
tyhmä.. Kyllä sinäkin väärin olet tehnyt, ihan samanlaisesti kuin mies! Tietoisesti varatun kanssa säätäminen on TYHMÄÄ. Mikä ihmeen selittely itsellesi, ettet ole mitään väärin tehnyt? En ihmettele kakkosena oloasi, eihän tollanen vapaille kelpaakkaan. Et alentuisi soittamaan, mutta alennut kakkoseksi? Eipä kovin ylevää.
Kylläpä olet itseäsi täynnä oleva olento. Miten voit "pokkana" väittää ettei sinulla ole asian kanssa mitään tekemistä. Kuitenkin tietoisena ja anteliaana osapuolena olet ollut rikkomassa perhettä. Mitä voit tietää siitä mitä siinä perheessä on keskusteltu ja päätetty. Tottakai asiat halutaan saada selville, jotta siihen saadaan jonkinlainen piste.
Tietenkin vaimo haluaa tietää mitä sellaisen munahaukan päässä liikkuu (ei tod.näk. mitään järkevää) joka tieten tahtoen haluaa sotkea toisen perheen.
Toivon, ettet jatka edelleen samaa linjaa, tosin et varmaankaan "kelpaakkaan" muuhun kuin hetken hurmaan. Kyllähän miehetkin helpon nakin tunnistaa ja sana kiertää...
pettämisen selville saamisesta seuraa aina pieni kuolema. jossain vaiheessa, jos ei heti.
jotain minussa ainakin kuoli. joku osa. olkoot pieni tai suuri, mutta jotakin.
koska aikanaan mekin eron jälkeen vielä menimme yhteen, mutta se osa ei enää
herännyt henkiin. ja siksi lopullinen ero. vaikka kuinka ajattelis, että pikku juttu,
suhteutettuna muuhun elämään, mutta se jälki minkä se jättää...
se kiusaa aina, kun sen ihmisen vierellä olet.minulla ainakin oli niin.
indeed. Mutta myös pettämisestä seuraa pieni kuolema tai se on hapuilua pois suhteesta. Tämän ymmärtää vasta jälkikäteen.
Hei!
en yritäkään ymmärtää sinun tilanettasi, mutta kerron oman tarinani. Olen ollut naimisissa noin 15 vuotta ja lapsiakin on siunaantunut. Olin työmatkalla Keski-Euroopassa ja kohdalleni osui minua hiukan nuorempi aivan ihana nainen. Kiinnostuin hänestä siksi, että oma vaimo pitää minua luuserina ja surkeana miehenä. Lisäksi oma vaimo ei puolusta minua tiukan paikan tullen, jos esim. on riitaa anopin kanssa.
Oli aivan mahtavaa huomata, että minua nuorempi kaunis ja fiksu nainen piti minua hyvänä miehenä. Seksi oli mahtavaa ja tykkäsimme toisistamme. Nyt pitäisi sitten olla hyvä perheenisä ja kertoa tälle nuorelle naiselle, että haluaisin jatkaa perhe-elämääni. On vaikeaa...
Vastaukseni sinulle on: kun mies saa tarpeeksi syödä paskaa ja riittävän monta vuotta, niin tulee ihan onnellisena mentyä vieraan naisen kanssa sänkyyn. Minun tapauksessa kyse oli vielä eksoottisesta Keski-Eurooppalaisesta kaunottaresta. En kadu mitään. Olen onnellinen. Oma vaimo tietysti haistaa jotain. En tiedä, mihin elämä menee, mutta ainakin minulla on nyt elämä.
ja oma vaimo on niin perseestä, niin miksi siinä sitten roikut? Ota ero, älä nussi ympäriinsä.
olet olevinasi muka mies.. huh huh.
Kyllä sivusuhteet antaa iloa ja virkistystä pitkään avioliittoon. On se mukava saada välillä ihailua osakseen. 15 vuotta on pitkä aika kuunnella vaimon nalkutusta. Kyllä "harha-askelia" voi ottaa ihan hyvällä omallatunnolla. Tsemppiä!
paitsi ei ole ollut varsinasta seksia..
Minulla on todella hyvä mies, lapset ja olen yksinäinen silti...
Tai sanottiin et yksihuoltaja on oltu...
Viime vuosi on ollut raskas minulle sekä henkiseesti että fyysisesti...10v. mulla on ollut kaikki luksusta ja sitten jäin tyhjän päälle... no... nousin sieltäkin kuitenkin.
Kävin työmatkalla ja tässä hän on tullut... : komea ja söpö, edustava, hyvä työpaikka ja talousasiat todella hyvässä kunnossa... ihan mun vastakohde...
ja itsevarmaakin... ja minä taas ihan raunioissa ja hermona...
en halua seksia vaan haluisin että että hänen itsevarmuus tartuisi minuun ja auttaa minua tästä paskasta ylöspäin...
Ihan samalla tavalla kun sinäkin hain ihmistä, henkistä yhteyttä..
seksia oli ja on hyvää aviomiheni kanssa ...
Silti tuntuu pahalta, se " hullu suhde" noin 2vkoa auttanut minua paljon, mutta silti kaippua on vielä sydämeessäni... tai jotain sellaista.
Mieheni jäi kiinni pettämisestä, jota oli peitellyt kaksivuotta. Pettäminen oli tapahtunut meidän vielä kihloissa oloaikana ja asia tuli tietooni kun olin jo avioitunut ja asuimme saman katon alla.
Mieheni ei osannut käytöstään mitenkään perustella, kuin "hetken hurmiolla" ja henkisesti eli vielä poikamiehen päiviä. Sain tietää kuka nainen oli ja sovin tapaamisen hänen kanssa. Sain kuulla toisen näkökulman asiaan ja mieheni oli ollut aloitteen tekijä ja aktiivinen seuran ja seksin hakija. Nainen eli sinkku elämää ja hänelle sopi tapailla miestä silloin, kun häntä huvitti. Tein päätöksen jota ukko itkee yhtenään, nyt ei tarvitse pettää kun saa aivan luvalla juosta vieraissa ja jos ei mene niin kutsun tämän naisen kylään.
Mieheni ei voi perustella tapahtunutta väljähtyneellä seksillä, tai vaimon nalkuttamisella, kun suhteemme eli auvoista kukoistuskautta! Tein päätöksen jota ukko itkee yhtenään, nyt ei tarvitse pettää kun saa aivan luvalla juosta vieraissa ja niin käyn minäkin kun siltä tuntuu.
Parasta mitä miehellesi voit antaa on hänen vapautensa, mutta säilytä myös omasi!
Tiedän tunteen oikein hyvin omasta kokemuksesta..Meillä vaan pettämistä oli jatkunut paljon pidemmän aikaa ja kun käry kävi niin piti vielä sen jälkeen säätää jotai jälki vääntöö??? vaikka vannoi että se loppu siihen kun käry kävi. Tästä on jo reilu pari vuotta mutta ei se asia ole minun puolelta selvä. Joudun välillä tosi ahdistavien ajatusten"vangiksi". Olimme avoliitossa jonka jälkeen käynti maistraatissa, johtuen siitä että yhteistä omaisuutta kertynyt vuosien varrella jo jonkin verran ja en koskaan ollut ajatellut että sillä olisi merkitystä kenen nimillä se omaisuus on...ja meillä se oli miehen nimillä eli jos ero ois tullu niin siinähän oisin ihmetelly persaukisena:( Merkit oli näin jälkikäteen ihan selvät, mut jokin itsesuojelu vaisto ei ottanut niitä vastaan.Ja sit jos toiseen luottaa 100% niin ei pettäminen tuu ekaks mieleen, sitä vaan ihmettelee mikä oikeen mättää kun oikeeta yhteyttä ei ole.Miehillä on varmaan ominasta se ettei asiasta puhuttais, mut mä en oo antanu periks oon sanonu että jauhan tätä niin kauan kun tunnen että asia on minun puolelta loppuun käsitelty. Minähän olen se petetty osapuoli ja jos haluu jatkaa niin minä oon se joka päättää milloin asia on loppuun käsitelty.Parasta on jos pääsee puhumaan asiasta jonkun kanssa. Itse kävin parisuhde terapeutilla että sain purkaa koko paskan ja tiesin että niillä on vaitiolo velvollisuus ni sai oikeen kympillä päästellä pahaaoloaan ulos.Olen itsekkin vielä epävarma siitä että pääsen tämän yli tai edes ali aika näyttää. Sen vielä haluun sanoo että en ymmärrä mikä motiivi jollain on paskantaa toisen pesään??? On niitä ruikuttajia sattunu omalle kohdallekkin mut aina oon sanonu et mee selvittää asias kotiin.Ja petturikin sais mennä ekaks selvittää asiansa siippansa kans ennen kun kattelee aidan toisellepuolelle.Aika näyttää. Kaikki myötätunto sinulle!! Tsemppiä!
Jos avioehtoa ei ole ja omaisuus hankittu avioliiton aikana, saat siitä puolet. Mies voi kyllä päättää, miten jaetaan, mutta fifty fifty se menee. Vaikka omaisuus olisi ostettu isompi palkkaisen rahoilla. Vaikka olisit tehnyt 100% kotitöistä, niitä ei huomioda. Lakimies kannattaa ottaa avuksi, hän kyllä kääntää kivet ja kannot, jotta salatilitkin paljastuvat. Tyhmänä tyhjätaskuna ei kannata edes vihoissaan lähteä. Pettäjä on usein jakotilanteessa aika joustava ja nöyräkin.
omaisuus ei mene puoliksi nykyaikana. Ositusta kyllä joutuu vähävaraisemmalle maksamaan, mutta se ei ole sama asia kuin kaikki puoliksi.
Jokaisella meillä petetyllä on omat keinomme selvitä eteenpäin. Itsellä tällä hetkellä tunne siitä, että kyllä se kalikka vielä pettäjien nilkaan kolahtaa ja kunnolla, on ainut jaksamista auttava tunne.
Kun saa selville, että ihminen johon itse on luottanut, pettää pahimmalla mahdollisella tavalla, niin silloin sisällä kuolee kaikki kaunis.
Olemme kyllä miehen kanssa puhuneet ja puhuneet asiasta, mutta mitään syytä tapahtuneelle ei ole tullut vielä selvitystä; miksi? Tämä miehen ja hänen "rakkaansa" suhde ei toiminassan enää, mutta eipä ole meidänkään.
Vielä on tunnemyrskyä paljon ja vain päivä kerrallaan pystyy menemään eteenpäin. Mutta toivon, että joku päivä aurinko paistaa tähänkin risukasaan.
Voin nyt kohta viiden vuoden jälkeen sanoa että siitä selviää! Itse halusin silloin tapahtuneen jälkeen tietää kuinka kauan kestää selvitä jos ylipäätään selviää.
Meillä oli 24 vuoden avioliitto takana kun tämä kuukauden ja kolmen tapaamisen / nainnin juttu päättyi katastrofiin eli käryyn kirjaimellisesti rysän päältä.
Siitä alkoi todellinen helvetti. En olisi uskonut kuinka koville se otti. Oikeastaan heti oli selvää että suhde ei kaadu tähän tai sitä ei ainakaan kaadeta ilman yritystä jatkaa siihen asti hyvää avioliittoa.
Voi sanoa että ensimmäisen vuoden aikana asiasta puhuttiin tai minä tenttasin tapahtumia heti kun jostain syysta joku asia otti päähän. Aina se vaan tuli mieleen. Ero oli varmaan mielessä lähes kerran viikossa ensi minulla ja sitten miehellä aika ajoin kun hän oli niin loppu siitä asian jauhamisesta. Asiaa varmaan pahensi se että tunsin tämän naisen ja tenttaamalla sain tietää paikat ja ajat missä hommat hoidettiin.
Kahden vuoden jälkeen tilanne rupesi rauhoittumaan enkä muistuttanut asiasta enää muulloin kun jos oli jotain muuta riitaa ja ennenkaikkea jos tunsin itseni laiminlyödyksi tai muuten "loukatuksi".
Nyt lähes viiden vuoden kuluttua voi sanoa että luotto on lähes palautunut ja voimme elää kuin ennen ja olemme nyt molemmat tyytyväisiä että jaksoimme käydä sen helvetin läpi ja olemme edelleen tässä.
Sen vaan sanon sinulle että jos sinulla on asiasta jotain sanottavaa tai kysyttävää niin miehesi on velvollinen asian sinulle selvittämääm sillä hän ja yksin hän oli se joka sekosi vieraisiin.
Toivon että asiasi selviää ja tunteesi ennen kaikkea, mutta varaudu siihen että ylä ja alamäkiä tulee edelleen ja että selviytyminen voi ottaa koville!
Tässä kanssa yksi selviämistarina. Aikaa on kohta kolme vuotta kun mulle kerrottiin. Koko maailma romahti ihan paloiksi. Ekasta vuodesta en kauheasti edes muista, sitten tunsin, että helpottaa, mutta takapakkia tuli aina vaan. Alkoi usko loppua. Ja loppuikin. Mutta meillä oli terapeutti koko matkan apuna, hän kannusti mua siinä, että kun mä olen saanut puhuttua asian itsestäni ulos, itkettyä kaikki itkut, niin vasta sitten se on ohi. Jankkaus ja asioiden kertaaminen kuuluu asiaan, siis selviämiseen. Jos pettänyt puoliso tekee tunteiden läpikäymisen vaikeaksi puhumattomuudella tai mikä pahinta, valehtelemalla, niin silloin ei kuulemma ole selviämisenkään mahdollisuuksia. Pettäminen koskettaa parisuhteessa molempia, joten selviämisenkin tulee kuulua molemmille. Pettäjä joutuu kestämään ja olemaan rehellinen ja petetty joutuu opetteleen tulemaan omien tunteidensa kanssa toimeen. Se on raskas ja helvetillinen tie jossa pettäjä ei voi astua tieltä pois ja sanoa, että ei jaksa tai huvita. Petetty ei voi yksin rakentaa parisuhdetta.
Ja kun mun mies oli onneksi rehellinen ja tajusi ottaa terapeutin ohjeet kirjaimellisesti, niin pikkuhiljaa takapakeista huolimatta me alettiin nousta pariskuntana sen kaiken yli. Ja omituisesti reilun parin vuoden jälkeen mulle tuli ihan muutaman päivän sisällä sellainen tunne, että nyt alkaa riittää. Että ei enää jaksa tätä jauhamista, ja haluan alkaa elää meidän elämää ja keskittyä siihen. Se oli outo tunne kun kaiken jälkeen olinkin valmis jättämään sen taakseni, ja ihan omasta valinnastani ja asian riittävästi läpikäyneenä. Nyt ei asia pyöri päässä, ahdista tai estä meidän onnea. Ei sitä unohda, mutta tieto kaikesta ei enää satuta. Se vain on, ja nyt meillä on paljon enemmän ja isompia ilon ja onnenaiheita elämässämme, että pettäminen ei merkitse niiden rinnalla mitään. Ja yksi minut hyvin onnelliseksi tekevä asia on juuri sen tajuaminen, miten paljon mieheni täytyikään haluta elämää kanssani, koska kesti pari vuotta kaikkea kauheutta kertaakaan näyttämättä siltä, että löisi hanskat tiskiin. Hän joutui kanssa niin koville minun kanssani, että selviämisestä tuli molemmille yhtä rankka ja meitä yhdistävä kokemus. Pettäjänä hän menetti kunnioitukseni, mutta selviäjänä hän rakensi itsestään uuden ja vahvemman miehen. Kunnioitan hänen rehellisyyttään ja vahvuuttaan oikeasti tiukassa paikassa. Pettäminen kun ei vaadi kanttia tai munaa, vastuun kantaminen sitäkin enemmän. Eli selvitä voi, ja kokemus voi jopa yhdistää. Kunhan ei jää yksin. Yksin tekeminen erottaa, ei yhdistä.