Palojärvi

Missä olivat eilen ne kuuluisat poikamiehet? Eivät ainakaan Galdotievassa istumassa. Siellä oli ainoastaan kaksi pultsarin näköistä kaveria kaljaostoksilla. Jos nämä olivat niitä poikamiehiä niin olen hyvin pettynyt, olen kuullut heistä ainoastaan positiivisia mielipiteitä.
662869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

tuleehha norskeja myös sinne mölyämään jajuomaan .

Äänestä

Kuvauksesi viittaisi naapurikylän miehiin. Meidän söpöt poikamiehemme pukeutuvat ja käyttäytyvät aina fiksusti,eivätkä näytä miltään pultsareilta.

Äänestä
  • Kyllä, fiksuja poikia ne ovat. Mutta eivät ne mitään nätyttelikaluja ole. Ei niiden tarvitse itseään kaljakuppiloihin tulla itseään esittelemään. Hatarat ovat luulot sinulla kun tuollaista oletat.

    Äänestä

hakemassa alkosta .kossu pannee neki käyntiin pääsiäisenäkin. meehän nyt uuvelleen sinnekattoon ,niiinn saaatat jottai nähäkkiin ,enneko sammut siittä.

Äänestä
  • siis Palojärviläiset tunnistaa kun katsoo sepalusta, siellä pullottaa tavallista enemmän. Palojärven poikamiehillä kun on tavallisrta isommat vehkeet, siinä syy poikamiehuuteen. Niillä on niin isot vehkeet, ettei naisten paikat kestä sellasta.

    Äänestä

  • tietävä neiti kirjoitti:

    siis Palojärviläiset tunnistaa kun katsoo sepalusta, siellä pullottaa tavallista enemmän. Palojärven poikamiehillä kun on tavallisrta isommat vehkeet, siinä syy poikamiehuuteen. Niillä on niin isot vehkeet, ettei naisten paikat kestä sellasta.

    kalja pullo ja iso taskulamppu housussa, pullottaa

    Äänestä

  • hihhhhee23 kirjoitti:

    kalja pullo ja iso taskulamppu housussa, pullottaa

    Herratunen aika sentään, pitkästä aikaa sai niin makiasti nauraa ei sille mitään mahara.

    Äänestä

  • pike leviltä kirjoitti:

    Herratunen aika sentään, pitkästä aikaa sai niin makiasti nauraa ei sille mitään mahara.

    naurattais jos Palojärven poikamies tulisi ja tökkisi sellasella valtavalla kormuksella.

    Äänestä

  • tietävä neiti kirjoitti:

    siis Palojärviläiset tunnistaa kun katsoo sepalusta, siellä pullottaa tavallista enemmän. Palojärven poikamiehillä kun on tavallisrta isommat vehkeet, siinä syy poikamiehuuteen. Niillä on niin isot vehkeet, ettei naisten paikat kestä sellasta.

    Sukkanauhan repsuttajia koko porukka

    Äänestä

  • kokenutkaikki3 kirjoitti:

    Sukkanauhan repsuttajia koko porukka

    siottuna makliten isolamppu kullinvarteen. jopa housut pulloottaa.

    Äänestä

  • kokenutkaikki3 kirjoitti:

    Sukkanauhan repsuttajia koko porukka

    kun käy paskalla,yksin vessassa. kuin palojärvepaskan puhujista.

    Äänestä

  • kokenutkaikki3 kirjoitti:

    Sukkanauhan repsuttajia koko porukka

    tyhjää toimitetaan, satuja kerrrotaan .joo oli niin oli niin että,
    olipa kerran niin . joo niin oli silloin 50 vuotta sitten ,ennen sotia. ..nyt vaan ukon käppyrä rukkaset käessä töljottamassa kaljapullon kanssa,.saavat sentään sen auki itse vielä.

    Äänestä

täriseviä 60 kympisiä vanahoja ukkoja, jotka ovat jääneet ilman akkaa aikanaan.

Äänestä
  • kateellisten pienivehkeisten äijien kirjoittelua, jokainen kai haluaisi olla Palojärven poikamies, mutta ei miljonäärejäkään ole määräänsä enempää.

    Äänestä

  • Veeti vaan kirjoitti:

    kateellisten pienivehkeisten äijien kirjoittelua, jokainen kai haluaisi olla Palojärven poikamies, mutta ei miljonäärejäkään ole määräänsä enempää.

    tuosta hetan alkon eestäne kyllä ne kuuluisuutet löytaää viinaaja kaljaa hakemassa.

    Äänestä

  • mitä niison kehumiss kirjoitti:

    tuosta hetan alkon eestäne kyllä ne kuuluisuutet löytaää viinaaja kaljaa hakemassa.

    Mutta menkääpä sinne kunnan Itä kylhin sielä on semmosia hirvaita että ei kannata samana päivänäkhän puhua nimilopuista p----------------- siellä ei turhaan pullistella on kankea .

    Äänestä

  • kyltymättömät kirjoitti:

    Mutta menkääpä sinne kunnan Itä kylhin sielä on semmosia hirvaita että ei kannata samana päivänäkhän puhua nimilopuista p----------------- siellä ei turhaan pullistella on kankea .

    itäpuolen kylissä jos yli 45cm kangen löytää niin on ihme, mutta Palojärvellä on niitä nokko. Suurin lienee siellä 60cm tietämillä.

    Äänestä

  • tietävä neiti kirjoitti:

    itäpuolen kylissä jos yli 45cm kangen löytää niin on ihme, mutta Palojärvellä on niitä nokko. Suurin lienee siellä 60cm tietämillä.

    Ei se koko mitään merkitse vaa miten sitä käytetään .Aivan normaali koko piisaa ,ei tietävä neiti ole koskaa varmaan nähnytkää puhuttu kampetta. Vai onko millit ja sentit menneet sekaisin huuruissa.

    Äänestä

  • teutoranttia kirjoitti:

    Ei se koko mitään merkitse vaa miten sitä käytetään .Aivan normaali koko piisaa ,ei tietävä neiti ole koskaa varmaan nähnytkää puhuttu kampetta. Vai onko millit ja sentit menneet sekaisin huuruissa.

    on merkitystä josko jollaki pikkupippelillä nytkytetään tai kunnon Palojärvisen kauhealla kalulla survotaan menemään, jotta posketki pullistuu työntöjen tahtiin. Sellasta hekumaa ja orkasmimyrskyä ei tavallisella pikkumunalla saakaan.

    Äänestä

  • pojat ovat semmosia. Ei net ole kiinnostunhet muusta kuin kalun koosta, ei net välitä römpsästä ollenkhan niinku sotankyläläiset.
    Ne on nuo palojärven pojat semmosia. Kummakose on jos ne on poikamiehiä.
    Tuskin sielä Enontekiöllä suku jatkus ollenkhan jos sielä ei kävis nuita pyssykylän römpsänälkäsiä ja muita vieropalkisen jormia.

    Äänestä

  • na niin kirjoitti:

    pojat ovat semmosia. Ei net ole kiinnostunhet muusta kuin kalun koosta, ei net välitä römpsästä ollenkhan niinku sotankyläläiset.
    Ne on nuo palojärven pojat semmosia. Kummakose on jos ne on poikamiehiä.
    Tuskin sielä Enontekiöllä suku jatkus ollenkhan jos sielä ei kävis nuita pyssykylän römpsänälkäsiä ja muita vieropalkisen jormia.

    Sielä "TEKIÖLLÄ" on kohta kaikki ENOJA, jos ne pokamiehet saavat mellastaa.

    Äänestä

iso munasia-- neitejä.---------- jotka täälä palstalla kalujaan jatkuvasti kehkuu vain samaa virttä,veisaten jatjuvasti, vuodesta toiseen.

Äänestä
  • ne väliin huutelee, happamiltahan ne maistuu pienetki marjat.

    Äänestä

haa hahhaa isokehut ja poron persettävaan.

Äänestä
  • Palojärveläistä, tuntu että aivan halkean. Kyllä koolla on väliä.

    Äänestä

  • rouva salarakas kirjoitti:

    Palojärveläistä, tuntu että aivan halkean. Kyllä koolla on väliä.

    Älä puhu paskaa!! Saamamiehet ei näillä sivuilla retostele.

    Äänestä

alettu taasen uutestaa kirjottamaan .paskan jauhantaa

Äänestä

vanhan juopon lerpottaako pitää jnkun saata, hahhah jököttäähän se, muttei siitä muutatuukkaan.

Äänestä
  • Kehuvat vaan,äläs ny vaan suolenpätkää.

    Äänestä

  • outalas kirjoitti:

    Kehuvat vaan,äläs ny vaan suolenpätkää.

    onko kukaan nähnyt puhelimen välityksellä levitettyä helikopterijuttua? Siinä eräs tunnettu laulaja laulaa "helikopteri lentää" ja liikkuvaa kuvaa katsellessa näkee kuinka "lapa" pyörii. Se on Palojärveltä lähtöisin, eräs helikopteriyrittäjä meinasi siitä mainosta Palojärveläisellä lavalla. Vihuna kävi kuin MI-8:n roottoreilla ja kahvipannukin pyyhkiytyi keittiön pöydältä, puhumattakaan viinapullosta ja laseista.
    Sittemmin asia toteutettiin ihan tavallisen kaverin pyörittämällä tavallisella lavalla, koska Palojärveläinen aiheutti jopa vaaratilanteen viuhuessaan pyörivässä liikkeessä.

    Äänestä

  • kopterimies kirjoitti:

    Palojärveläisillä olis isommat kalut kuin muilla miehillä? Mihinkä tuo väittämä perustuu? Ei ne vehkeet paikan mukaan tiemmä kasva.

    Äänestä

juopoille ämmille kunhan on . paljon viinaa niin päissään kellottavat humalassa selällää ölisevät.

Äänestä
  • no eihän se muuhun perustukkaan kun tyhmyyteen tosi lapsellisia juttuja.

    Äänestä

  • soppeli.,.,., kirjoitti:

    no eihän se muuhun perustukkaan kun tyhmyyteen tosi lapsellisia juttuja.

    siiellä riittää aina vaan.

    Äänestä

  • hööhöhöö kirjoitti:

    siiellä riittää aina vaan.

    isommat mulkut kun muualla, tieto juttu kyllä, vaikkei tiietä mihinkä se perustuu.

    Äänestä

  • fgigitte

    muoreeta vaan kirjoitti:

    isommat mulkut kun muualla, tieto juttu kyllä, vaikkei tiietä mihinkä se perustuu.

    Äänestä

  • fgigitte kirjoitti:

    jo heti ko katsoo sinne sepalukseen, onko rullattuna niinko korvapuusti vai vaanko suorana puntissa pötköttää se vehe.

    Äänestä

  • silmät päässä kirjoitti:

    jo heti ko katsoo sinne sepalukseen, onko rullattuna niinko korvapuusti vai vaanko suorana puntissa pötköttää se vehe.

    omituista tapaa siellä, tuijotella toisten housuja.

    Äänestä

  • köökkköökk kirjoitti:

    omituista tapaa siellä, tuijotella toisten housuja.

    pikkasen enempi katottavaa, niinpä se siellä onki ihan luonnollista. Muualla kun koittaa kuikkia jotta onko siellä mitään, silloin se vaikuttaaki omituiselta.

    Äänestä

  • muoreeta vaan kirjoitti:

    isommat mulkut kun muualla, tieto juttu kyllä, vaikkei tiietä mihinkä se perustuu.

    kaljapieruissa höpötetään joutavaa kuvittelua,kaljaa ja kossua .koko juttu .

    Äänestä

  • hjhjöööö kirjoitti:

    kaljapieruissa höpötetään joutavaa kuvittelua,kaljaa ja kossua .koko juttu .

    kateellisten olemattomia panetteluja.

    Äänestä

kaikea paskaa.juoponmulkuja. hahahahaaa

Äänestä
  • ettet vain olisikin ite juovuksissa, kateellinen Palojärven poikien vehkeistä.

    Äänestä

ja.tätä samaa paskan höpötystä .aloittaessi, uudelleen kirjoittamaan . lukisit entiset aloituksesi ensin.

Äänestä
  • näitä lukee ilokseen juttuja Palojärven upeista pojista, mutta ei sitten muuta näytä kukaan keksivän?

    Äänestä

kehutaa,ku vanha kulia

Äänestä

joutavat jo vanhain kotiin kertomaan , kuin minä nuorena kiljua join,,,

Äänestä

palojärvi kirjoituksista. mitä paskaa olet ennestään kirjoittanut palstalle.

ennen kuin taas aloitat höpöttämisen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Pitkästä aikaa tulin katsoon mitäpä sinne Enontekiölle
    kuuluu.Näyttää olevan koko sivusto täynnä yhtä ja samaa.
    Palojärvestä aloitukset.
    Kuka ihme näitä aloittelee?
    Joku tolkku pitäisi saada tuohon älyttömyyteen.

    Asiasta toiseen toivottavasti pääsen kesällä nyt käymään.
    Olisi mukava tavata teitä ystäviä pitkästä aikaa.
    Pärjäilemisiin.

    Äänestä

  • kesää kohti mennään kirjoitti:

    Pitkästä aikaa tulin katsoon mitäpä sinne Enontekiölle
    kuuluu.Näyttää olevan koko sivusto täynnä yhtä ja samaa.
    Palojärvestä aloitukset.
    Kuka ihme näitä aloittelee?
    Joku tolkku pitäisi saada tuohon älyttömyyteen.

    Asiasta toiseen toivottavasti pääsen kesällä nyt käymään.
    Olisi mukava tavata teitä ystäviä pitkästä aikaa.
    Pärjäilemisiin.

    ketähän me ollaan mitä haluut nähä?

    Täällä nää Palojärvijutut on aika suosittuja aikaajoin, mukava niitä on toisinaan lueskella.

    Äänestä

  • tavaillaan kirjoitti:

    ketähän me ollaan mitä haluut nähä?

    Täällä nää Palojärvijutut on aika suosittuja aikaajoin, mukava niitä on toisinaan lueskella.

    täyttä paskaa.
    hullun ja humalaisen kuvitelmia.

    Äänestä

  • tavaillaan kirjoitti:

    ketähän me ollaan mitä haluut nähä?

    Täällä nää Palojärvijutut on aika suosittuja aikaajoin, mukava niitä on toisinaan lueskella.

    ...kaikkia tavata tahdon jotka olitte ystäviä 70-luvulla ja sen jälkeen.

    Muistot seuraavaat mukanani.Hyvää kesän alkua!

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    ...kaikkia tavata tahdon jotka olitte ystäviä 70-luvulla ja sen jälkeen.

    Muistot seuraavaat mukanani.Hyvää kesän alkua!

    kunhan tulet, äläkä välitä tuon yhden negatiivisista höpöpuheista, sen pitää kaikkialle lisätä noita alkoholi-juttujaan. Liekö ottaa noin pahasti siellä AA-kerhossa käynti.

    Äänestä

  • näkemisiin kirjoitti:

    kunhan tulet, äläkä välitä tuon yhden negatiivisista höpöpuheista, sen pitää kaikkialle lisätä noita alkoholi-juttujaan. Liekö ottaa noin pahasti siellä AA-kerhossa käynti.

    mitä siellä näkyy. näkyy,,,,,, vanha kaljamahainen kaljupää ukko..
    ämmit ja äijät on omaa. ikä luokkaasi.

    Äänestä

  • luppokottii kirjoitti:

    mitä siellä näkyy. näkyy,,,,,, vanha kaljamahainen kaljupää ukko..
    ämmit ja äijät on omaa. ikä luokkaasi.

    ensin nämä vanhat aloituksesi, mitä olet tänne suoltanut

    Äänestä

  • äööääööö kirjoitti:

    ensin nämä vanhat aloituksesi, mitä olet tänne suoltanut

    paljärvi paskajutut jotka olet aloittanut..

    Äänestä

kossua ja tyhjää kolinaa vaa jauhetaan

Äänestä

pönttö jätä se kossupullo ,aukaisematta.
höpötät muutenkin samaa paskaa, joka palojärvi jutussa. jonka olet muka uutena >.töö

Äänestä
  • nämä "lue vanhat aloitukset" jolla aina nostat nämä palojärvi-sonnat tänne.

    Äänestä

edellinen mummuutuuuss höpöyksesesi.
pitääkö alottaa uuutena

Äänestä
  • olet noin 7v tai ainakin sillä tasolla

    Äänestä

luehan muistin virkistämiseksi,entiset höpötyksesi..höpöttjäää

Äänestä

palojärrvi .aloituksesi uutena ,mukamas.
samaa paskaa on ,kaikki aloittamasi .palojärvi höpötykset....................................................................................................................................................

Äänestä

ne olivat ne kuuluisat poikamiehet! älä pety niihin.

Äänestä

töisiihöperrö jolla munattki hammen aalla kirjyteeköpoöpiu nitskiyo
milklo siurkka milomitki minnki äämännän nimissfrenä

Äänestä

olla jo järvijäässä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pettynyt Turutar kirjoitti:

Missä olivat eilen ne kuuluisat poikamiehet? Eivät ainakaan Galdotievassa istumassa. Siellä oli ainoastaan kaksi pultsarin näköistä kaveria kaljaostoksilla. Jos nämä olivat niitä poikamiehiä niin olen hyvin pettynyt, olen kuullut heistä ainoastaan positiivisia mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu