Useampi vuosi avioliittoa takana. Alkumetreillä mietitytti hänen spontaanisuus ja
kiire avioliittoon. Tämän jälkeen tuli uhkailuja ja kaikki lapset ovat syntyneet
avioerouhkailun kautta. En ole tossukka ja pidän kyllä puoleni, mutta en jaksa
enää "ylimääräistä" panostusta normaalitasapainon ylläpitämiseksi. Ilmeisesti
tämäntyppinen nainen tarvitsee totaalisen tohvelisankarin tai vielä suuremman
persoonan. Rakastan lapsia ja en haluaisi erota, mutta olen siinä vaiheessa, että
pian ikä alkaa vaikuttaa asioihin ja haluaisin kokea oikeaa rakkautta.
Tällä hetkellä tunnen kumpanuutta häntä kohtaan ja rakkautta lapsia kohtaan.
Lähteminen olisi helppoa, koskaei ole sosiaalisia paineita, mutta en haluaisi
hylätä lapsiani. Kysymys kuuluu: nostanko kytkintä vaiko en?
kiire avioliittoon. Tämän jälkeen tuli uhkailuja ja kaikki lapset ovat syntyneet
avioerouhkailun kautta. En ole tossukka ja pidän kyllä puoleni, mutta en jaksa
enää "ylimääräistä" panostusta normaalitasapainon ylläpitämiseksi. Ilmeisesti
tämäntyppinen nainen tarvitsee totaalisen tohvelisankarin tai vielä suuremman
persoonan. Rakastan lapsia ja en haluaisi erota, mutta olen siinä vaiheessa, että
pian ikä alkaa vaikuttaa asioihin ja haluaisin kokea oikeaa rakkautta.
Tällä hetkellä tunnen kumpanuutta häntä kohtaan ja rakkautta lapsia kohtaan.
Lähteminen olisi helppoa, koskaei ole sosiaalisia paineita, mutta en haluaisi
hylätä lapsiani. Kysymys kuuluu: nostanko kytkintä vaiko en?
Vastaukset 11
Vanhimmat
mietippä nyt, oliko ihan noin...vai onko helpompi ajatella noin, kun vaikeudet koittaa....
jos liitto on hyvä miksi siinä tarvitee toisen vetää itsestään kaiken irti eikö oikea liitto tarkoita jotain sellaista missä toista ei alisteta ja jyrätä ja kiristää
miksi pitää toisen aina olla alta vastaaja en oikein ymmärrä
eihän sellaisessa ole mitään mieltä ja toisella on tosi paha olla onko
oikeesti sellaisia liittoja olemassa jossa molemmilla on hyvä olla nainen ja mies :)
hanki itsellesi salarakas jolta saat rakkauttakin
Monesti keskustelu auttaa ongelmiin. Jos et koskaan sano mitään, kun toisen käytös häiritsee, niin hän ei saa palautetta asiasta. Voitte kokeilla parisuhdeterapiaa jos normaali keskustelu ei auta. Vaikutat aika luovuttajalta, jos luovutat nyt kun lapsia jo on. Samalla myös aika itsekkäältä. Eikö olisi kannattanut ajatella asioita ennen lasten hankintaa?
En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua panostaa suhteisiin. Tällaiset vain ajautuvat jonkun kanssa suhteeseen, koska he pelkäävät olla yksin, eivätkä toisaalta välttämättä edes tiedä mitä haluavat. Otit vaimosi heppoisin perustein ja nyt maksat siitä.
avioliittoneuvojalle. Jos mitään toivoa tai ylipäätänsä halua jatkaa. Näillä palstoilla näkee aivan vitullisia
moraalisaarnoja, kun jotkut kuvittelee tietävänsä liian hyvin mistä kiikastaa. Tekstisi pohjalta on vaikea vetää mitään selkeitä johtopäätöksiä, kriisejä on yhtä paljon kuin suhteita. Tietenkin jos näille palstoille asti olet neuvoja tullut pyytämään, ei sitä voi liiaksi vähätellä.
Toivottavasti joku osaa tarjota vinkkejä/auttaa.
Ei ihminen muutu hokkuspokkus. Jos homma ei toimi ota ero. Ittees vaan kiusaat huonossa parisuhteessa. Arvon kai sinäkin ansaitset. Lapsillekin parempi onnelliset vaikkakin eronneet vanhemmat. Huono parisuhde vie pirusti voimia muusta elämästä. Tsemppiä!
Viestisi kuvaa ajatusta "tulin, näin ja tulin alistetuksi". Mielestäni dynamiikkanne on aika ilmeinen: toinen sanelee (tarvittaessa uhkaillen) ja toinen tottelee (=katsoo viisaammaksi alistua kuin taistella oman kantansa puolesta). Joillekin se on mainio ratkaisu, mutta et itse liene tyytyväinen tilanteeseen, koska tänne kirjoitit. Arkielämä vaatii paljolti arkista kumppanuutta, mutta kyllähän parisuhteessa saa toivoa tulevansa rakastetuksi ja ymmärretyksi sellaisena kuin on. Kuulostaa siltä, että sinä et saa parisuhteessanne ilmaistua itseäsi sellaisena kuin olet.
Jos kuvaat oloasi "en jaksa enää", niin siinä on sinulle selkeä viesti itseltäsi. Kannattaa miettiä avioeron olemusta: onko se lopunelämää painava tappio vaiko mahdollisuus johonkin uuteen/toisenlaiseen (jota näemmä toivot). Ja jos eroat, eroat vaimostasi, et lapsistasi. Tulet aina olemaan heidän isänsä. Vanhemmuus on läsnäoloa ja vaikka mitä, se ei ilmene muodollisesta siviilisäädystä.
Vastauksena kysymykseesi: kannattaa tehdä johtopäätökset itse, sillä niiden kanssa joutuu myöhemmin elämään. Ihmisen pitää oppia kuuntelemaan myös omia tuntemuksiaan. Aina on mahdollista mennä terapiaan, ei kai siinä mitään häviä. Samalla oppii itsestään monia asioita. Aika on saattanut muokata ja muuttaa omia toiveitasi ja todennäköisesti sinua itseäsi. Näistä kannattaa keskustella.
Ps Kannattaa katsoa elokuva American Beauty. Siinä käsitellään jotain samansuuntaista kuin mitä nyt käyt läpi.
Liitossasi vaaka on kallistunut pahasti vain toiselle puolella. Jotenkin tuntuu, että vaimosikin on onneton. Jos yksipuolisesti joutuu tai saa dominoida, ei pysty olemaan tasavertaisesti oikea aviokumppani. Itse naisena haluan täyttää sen naisena olemisen vaakakupin, silloin olen onnellinen ja tyytyväinen. Oletkohan menettäynyt paikkasi miehenä ja kumppanina vaimollesi, jolla mitä todennäköisimmin olisi tarvetta henkiseen kasvuunkin. Ehdotan,e ttä vielä kerran mietit omaa osuuttasi, valloitat takaisin oman paikkasi, teet rajat, miten sinua saa kohdella. Muista että keskustelu, omien mielipiteiden ja tuntemusten kertominen vaimollesi on a ja o tilanteessa. Jos se ei onnistu, kannattaa varmaan harkita muita vaihtoehtoja.
>>tuli uhkailuja ja kaikki lapset ovat syntyneet avioerouhkailun kautta. En ole tossukka ja pidän kyllä puoleni, mutta
No katso nyt hyvä mies mitä itse kirjoitit. Kyllä sinä olet täysi tossukka kun olet tuollaisen uhkailijan kanssa suostunut naimisiin menemään. Lasten teon pitäisi tapahtua molempien halusta, sinä olet vain alistunut uhkailujen edessä.
Jotkut ovat oikeasti alistuvaa tyyppiä, nauttivat ja kiihottuvat kun toinen dominoi. Ilmeisesti sinä et kuitenkaan ole kyseistä tyyppiä, kun kerran et enää viihdykään liitossasi. Ihan itse olet omilla valinnoillasi itsesi tuohon tilanteeseen saattanut. Ei kukaan voi tietää pitääö sinun nostaa kytkintä vai ei. Senkin ratkaisun joudut tekemäänn ihan itse.
Ei avioero kuitenkaan merkitse lasten hylkäämistä, hehän voivat asua luonasi vaikka viikonloppuisin tai miten sovittekin. Ai niin, mutta ethän sinä osaa sopia asioita vaan teet vain niinkuin käsketään...
Ei avioero tarkoita lapsien hylkäämistä! Tässä maassa on selkeät systeemit sille, että myös etävanhempi näkee lapsiansa. Perinteisin systeemihän on se joka toinen viikonloppu tapaaminen, mutta muitakin järjestelyitä on.
Jos exvaimo uhkaa sillä, ettei anna lapsia tapaamiselle, niin käräjäoikeuden kautta tuokin hoituu. Vaikeaksihan tuon voi molemmat osapuolet tehdä, mutta loppuviimeksi mennään niinkuin käräjäoikeus määrää. Lähivanhempi voi vetkuttaa ja vetkutaa, mutta loppujen lopuksi lapset on vaan annettava etävanhemmalle.
Eli avioero ei todellakaan tarkoita lastensa hylkäämistä!
Nosta äijä kytkintä!