Minulla on outo ongelma.
Olen ollut kahdessa vakavassa suhteessa ja kun ero on tullut ja jälkipyykkiä selvitelty molemmilla kerroilla esiin on noussut se, että "meidän olisi pitänyt riidellä enemmän". Vähän ihmeissäni kyselin kavereilta sitten, että mitä ihmettä, niin he sanoivat vaan, että joo sun kanssa on kyllä mahdotonta tapella/riidellä. Olen kuulema supliikkimiehenä niin hyvä johtamaan riidan siihen pisteeseen, että toisen osapuolen mielestäkin riita tuntuu älyttömältä tms.
Mutta mietinkin nyt, että onko olemassa muita ihmisiä, jotka inhoavat riitelyä yli kaiken. Tuntuu siltä ettei ole ja sehän tarkottaa, että saa sitten yksin olla lopunikänsä.
Inhoan turhista asioista väittelyä ja riitelyä yli kaiken. Olen kohtuu suoraviivanen ja jos joku väittää, että aurinko on sininen, ni sanon vaan että jaha, niin se taitaa sitten olla.
Tottakai tärkeissä ja isoissa asioissa sanon mielipiteeni, enkä ole mikään anteeksipyytelijä, mutta kun en vain jaksa mistään pikkusista tai turhista asioista alkaa vääntämään ja luovutan.
Pitää vissiin alkaa...
Olen ollut kahdessa vakavassa suhteessa ja kun ero on tullut ja jälkipyykkiä selvitelty molemmilla kerroilla esiin on noussut se, että "meidän olisi pitänyt riidellä enemmän". Vähän ihmeissäni kyselin kavereilta sitten, että mitä ihmettä, niin he sanoivat vaan, että joo sun kanssa on kyllä mahdotonta tapella/riidellä. Olen kuulema supliikkimiehenä niin hyvä johtamaan riidan siihen pisteeseen, että toisen osapuolen mielestäkin riita tuntuu älyttömältä tms.
Mutta mietinkin nyt, että onko olemassa muita ihmisiä, jotka inhoavat riitelyä yli kaiken. Tuntuu siltä ettei ole ja sehän tarkottaa, että saa sitten yksin olla lopunikänsä.
Inhoan turhista asioista väittelyä ja riitelyä yli kaiken. Olen kohtuu suoraviivanen ja jos joku väittää, että aurinko on sininen, ni sanon vaan että jaha, niin se taitaa sitten olla.
Tottakai tärkeissä ja isoissa asioissa sanon mielipiteeni, enkä ole mikään anteeksipyytelijä, mutta kun en vain jaksa mistään pikkusista tai turhista asioista alkaa vääntämään ja luovutan.
Pitää vissiin alkaa...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Etsit tarkoituksella semmoisia mitkä eivät kykene puolustautumaan ja sitten aikanaan ne kyllästyvät sinuun kun heillä ei ole tilaa.
Ei riitely ole mikään pakkopulla, johon tarvitsisi vartavasten pyrkiä. Jos vaan ei ole riidan aiheita tai asiat ei ole niin tärkeitä etteikö niissä voisi joustaa, niin ei riitoja synny. Meillä on pitkä onnellinen liitto ilman riitoja, koska olemme kai aika samanlaiset tavoilta ja tavoitteilta, rauhalliset tyypit, suurpiirteisiä ollaan myös eikä pikkuasiat tunnut riitelemisen arvoisilta. Elämä on mukavaa ja leppoisaa, hauskaakin meillä on, eikä kyllä ole tullut mieleenkään että riidat olisivat mitenkään tarpeellisia!
katsoppa tarkkaan peiliin ja huomaat minkänlainen lusmu, väistelijä, kiero...ihminen siltä sinua tuijottaa. Jos vältelet riitaa kiertämällä ne, et vaan halua käsitellä "vaikeita" asioita. Useimmilla on tarvetta kertoa mieltä häiritsevistä asioista ja saada niihin palautetta. Jollet ota kantaa, niin se viestittää toiselle, että sinä et välitä kuunnella/osallistua kumppanisi ongelmaan koskee se sinua tai ei.... Sinulle pieni ongelma voi olla toiselle iso asia ja silloin loukkaat läheistäsi.
Jokainen syylistyy kuvaamasi välinpitämättömyyteen, mutta jos se on jatkuvaa/säännöllistä pilaat suhteen. En itsekään pidä riitelystä (kukapa pitäisi), mutta pienet erimielisyydet aina välillä ja niiden toteaminen puhdistaa ilmaa. Jos taas eukkosi on todella riidanhaluinen vielä pari vuotta tutustumisen jälkeenkin on se luontaista. Et voi muuttaa toista, joten jos se on ongelma niin vaihda seuraavaan....
Vaimoni kanssa riitely on päättynyt aina siihen että hän ottanut marttyyri asenteen, että hyvä on hän sitten kärsii, eräänlainen feministinen asenne että mies aina sortaa, mikä nyt ei pidä kohdaltani kyllä paikkaansa, asumme nyt erillään, olen aina pitänyt häntä parempana, mtta kyllä nyt silmät aukes, hän on käyttänyt minaua kohtaan kaikki likaisimmatkin keinot mitä ajatella saattaa, ja on niin hyväuskoinen vaikka minkälainen rotta hyvänsä hiipii puseroon niin uskoo kaiken, paitsi minua, ja mikä kaikkein uskomattominta tässä on hän vaihtoi puolta meni niiden ihmisten porukkaan jotka ovat kylväneet suhteeseemme vain riitaa, tälläista kutsutaan kyllä jo tyhmyydeksi, minusta tällainen ihminen on täysin totalitäärinen, ei näe oiken ja väärän välillä mitään välitietä ja tälläinen ihminen valitsee aina sen prutaalimman vaihtoehdon, jossa menestymisen mahdollisuudet on olemattomat, riitelyssä häviöllä olessan hän on aina valinnut,loppupelissä sellainen tien jota sota-aikana kutsuttaisiin maan peturiksi, surekeeta, ei tällaisen ihmisen kanssa voi mitenkään saada mitään rakentavaa keskustelua aikaan, sanakin häntä vastaan ja hän......tämä viimeisen riidan kun saan selvitettyä, niin etsiköön onnensa mieluisn piirongin jalan
asiat siis pitää huutamalla ja riitelemällä selvittää. Oon aina kuvitellu et hyviin tapoihin ei huutaminen kuulu.
Minä en ole huutamisesta kyllä puhunut mitään, minä olen kyllä kuvitellut että parisuhteissa on riitoja, ja kai siellä ääntä korotetaan ? mikä se sitten hyviin tapoihin kuuluu, tuppisuuna marttyyrinä istuminen vai sitten täysi hyökkäys toista vastaan, sellainen suhde missä on ikuinen harmonia kaatuu viikossa, missä huastellaan kuin jossakin marttakerhossa, kyllä naisenkin pitää osata miehelle vastaan sanoa muutenkin kuin tuhoamalla koko suhde, ei ei elämä kulje Of On periaatteella,, vai kuinka.
Äänen korottaminen ei kuulu hyviin tapoihin. Asiat pitää voida selvittää puhumalla ilman huutamistakin.
Yleensä jos riidellään, on hyvä asia. monet vain on niin heikkoja ettei siedä riitelyä ja eroavat heti. seurustelin ihanan naisen kanssa ja hän ei osannu/sietäny minkäänlaista erimielisyyttä ja eroha sitten tuli :(
Tärkeintähän on tuo kuuluisa tunne tulla ymmärretyksi. Jos toinen saa sopuisasti väisteltyä riidan, niin onko kaikki sitten hyvin, vai jäikö ääneen sanomattomia tarpeita ja toiveita käsittelemättä. Jossain määrin kai parisuhteessa on kyse yhteisen käsikirjoituksen olemassa olosta, tai sitten valtataistelusta, käytiinpä sitä ääneti tai ääneen. Marttyyri sentään valittaa=välittää, mutta hiljaisempi kaveri etääntyy omiin maailmoihin....
Kyllä meillä ainakin omat tarpeet ja tunteet osataan riitelemättäkin sanoa. Molemmilla kun on uskallusta sanoa ja kärsivällisyyttä kuunnella.
En tiedä ymmärrettiinkö tämä ihan oikein. Olihan meillä riitoja ja väittelyitä, mutta aika harvoin. Vain kun asialla oli oikeasti jotain merkitystä. En minä silloin mitään väistellyt.
Mutta en sitten tiedä jääkö jotain puhumatta kun en jaksa riidellä siitä kuinka paljon suolaa laitetaan ruokaa. Annan toiselle vallan päättää jos se on niin helvetin tärkeätä se suolan määrä.
Kai siinä sitten tulee joku kyllästymisreaktio tai jotain. Exäni oli aika äkkipikainen ja kova vaihtamaan mielipidettä, niin pisti minutkin sitten samalla vaihtoon :)
Sinä et kuuntele.
Ohitat riidat ja hänen mielipiteensä.
Olet surkea pelkuri
SINÄ ET KUUNTELE
olet itsekäs.
se sinussa on vikana.
Vaikka sinä vihaisit riitelyä?? entä sitten ei kukaan muukaan sit rakasta, mutta jos haluaa ouhdistaa ilmaa ja jos on jotain sanottavaa niin ainoastaa itsekäs mulkku ei anna sitä kertoa
Oon miettiny tota, et pelkään varmaan. Varmaan ajattelen, että jos nyt tolle huudan tällaisesta asiasta, niin se jättää mut.
Täällä saattaa olla ihmisillä hyvinkin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on riita. Oman käsitykseni mukaan riitaan kuuluu äänenkorotus, turhautuminen, hermostuminen (ja sitten pidemmälle vietynä ovien paiskominen, astioitten heittely jne.)
Omassa liitossani riitelyä on äärimmäisen harvoin, ja silloinkin hyvin pienimuotoista. Jos molemmat olemme väsyneitä/stressaantuneita, saatan itse pahoittaa mieleni jostain mitä mies sanoo, vaikken sitä muuna päivänä itseeni ottaisikaan. Turhaudun, muutun "äksyksi" ja hyvin vähäpuheiseksi. Olen miehelleni tehnyt selväksi etten halua puhua mieltäni painavasta asiasta silloin kun tunteet on pinnalla, vaan asiaan palataan useamman tunnin kuluttua, kun voin rauhallisesti kertoa, mistä kaikki johtui. Näin pääsemme keskustelemaan asiasta ilman suurta tunnepurkausta.
Riidan aiheita meillä ei juurikaan ole. Jos jokin miehen tekemisissä ärsyttää, pyrin sanomaan sen suoraan. Mitäs sitä sisällään pitämään ja ärsytystä kasvattamaan. Jos asioista voi puhua rauhallisesti ja järkevästi, riitely on täysin turhaa. Ja joskus on todella vain helpompi sanoa että tehdään niinkuin sinä haluat, sitä suolaa voi sitten lisätä omalle lautaselle ;)
Riitely on täysin tarpeetonta aikuisten kesken. Normaalilla älykkyysosamäärällä varustetut ihmiset pystyvät sanallisesti analysoimaan asioita ja mielipiteitä eri kantilta. Kaksi, toistaan kunnioittavaa ihmistä , kykenevät keskustelemaan mieltä vaivaavista asioista ja ymmärtävät toisen katsontakannan. Tarpeen mukaan yrittääen parhaansa muuttaa ajatuksenjuoksuaan ja käytostään huomatessaan sen todellakin aiheuttavan mielipahaa tai epämieluisuutta toisessa.
Kaunis ja positiivinen huomautus/muistutus tuo pisteet kotiin.
Riitely ei koskaan ole rakentavaa.
Tottakai tärkeissä ja isoissa asioissa sanon mielipiteeni, enkä ole mikään anteeksipyytelijä, mutta kun en vain jaksa mistään pikkusista tai turhista asioista alkaa vääntämään ja luovutan.
-> Minulla, naisena, ihan samanlainen tilanne!
Juuri eilen hoin miehelleni että minä vaan en jaksa sitä että hän jatkuvasti vääntää mitä älyttömämmistä asioista riitaa. Eilenkin hän päätyi raivoamaan ja huutamaan minulle kun olin aamulla unohtanut lihapaketin pöydälle ja pilallahan se sitten on. Se oli sellainen, mitä kutsutaan vahingoksi. Mielestäni ei oikeuta häntä raivoamaan siitä minulle.
Itselläni takana vanhempien erittäin riitaisa avioliitto ja avioero. En jaksanut kuunnella sitä silloin, enkä nytkään, varsinkaan omassa suhteessa.
Oma avomieheni tuntuu siltä että hän haastaa riitaa ihan viikottain/päivittäin ja mitä käsittämättömimmistä asioista. Itse ymmärrän isoista asioista riitelyn, mutta joku kohtuus täytyisi olla myös kunnioituksella.
Päädyin eilen huutamaan hänelle että hänen on vain pakko tottua siihen että en ole täydellinen ja teen virheitä. Jos jokaisesta virheestä saan huudot, en kauaa jaksa kuunnella.
Täällä ovat ihmiset kommentoineet että riitely kuuluu suhteeseen, puhdista ilmaa jne. Näitä asioita en ole kieltämässä. Mielestäni vain sellainen jatkuva riidanhaluisuus rasittaa ainakin minua henkisesti, vielä kun on noita taustoja. Maailmassa on myös isojakin ongelmia joten en ymmärrä lihapaketista huutamista ihmiselle, jota pitäisi rakastaa.
Meillä kävi niin, että olin unohtanut lähes täyden maitopurkin pöydälle, kun join aamulla kiireissäni kahvit ja melkein myöhästyin töistä. Puolisoni tuli kotiin ensin ja huomasi pilaantuneen maidon, oli kaatanut sen vessanpönttöön, huuhtonut purkin ja pistänyt kartonkikeräykseen. Hän ei edes huomauttanut asiasta minulle vaan huomasin asian itse myöhemmin ja kiitin siitä, että oli siivonnut unohdukseni.
Olisi ihan järjetöntä, että kaksi aikuista ihmistä alkaisi riidellä näin mitättömistä asioista tai edes tekisi niistä jotakin numeroa.
Sitäpaitsi voihan tuollaisesta unohduksesta mainita ihan ilman riitelyä ja siksi, ettei se toistuisi.
Mutta jos joka päivä jää see maitopurkki, niin kyllä täytyy sanoa että jo kolmannen purkin kohdalla oikeasti sanoisin hyvin ikävästi.
olen joskus elänyt lähes riitelemättömässä liitossa eikä se loppujenlopuksi ollut hyvä ratkaisu. olisi vain pitänyt päästää höyryjä ulos ja sanoa suoraan kun joku juttu toisessa vituttaa eikä ajatella että kaikki on vain pikkujuttuja. sitten jossain vaiheessa kumminkin räjähtää.
Me olemme olleet yhdessä jo vuosia ja emme ole koskaan riidelleet. Hoidamme asiat puhumalla. Joskus on asioista erimielisyyttä, mutta silloin istutaan nenäkkäin saman pöydän ääreen ja keskustellaan niin kauan, että ratkaisu löytyy, mutta ikinä ei ole tarvinnut tapella. Inhoan riitelyä ja niin inhoaa puolisonikin. Olemme onnellisia ja nautimme elämästämmme ja sen harmoniasta. Olemme elämän perusasioista samaa mieltä, joten sellaisista ei riitaa edes tule (esim. rahankäyttö, harrastukset, ruuat, lomat yms.). Joskus jotkut pelottelivat, että kyllä ne sukset menee ristiin alkuhuuman jälkeen, mutta ei ole mennyt. Ikää vaan tulee lisää ja vuodet vierivät, mutta ollaan edelleen tyytyväisiä ja kummallakin on halu puhaltaa yhteiseen hiileen ja tehdä yhteisen perheen eteen. Tietysti meille on tärkeää, että lapselle olemme esimerkkejä ja että annamme myös hänelle oppia siitä, että asiat hoidetaan puhumalla ja sivistyneesti.
Sen verran meillä on eroa, että jos puoliso sanoisi, että "aurinko on sininen", niin itse vastaisin siihen, että sinä koet asian ilmeisesti niin ja minulla siitä toisenlainen käsitys. Jos asialla ei ole merkitystä, voimme jatkaa kumpikin elämäämme normaalisti, vaikka toinen pitää aurinkoa sinisenä ja toinen vaikka ristirantuisena. Jos asialla olisi merkitystä, toteaisin väitteeseen samalla tavalla, että käsityksemme poikkeavat toisistamme ja sitten voitaisiin etsiä, millaisia käsityksiä asiasta on yleisesti olemassa ja löytyisikö asiaan välillämme jonkinlainen kompromissi...
Yksinkertaisesti riitelyä ei tarvita mihinkään. Me emme ole tarvinneet sitä parisuhteemme aikana koskaan, ei seurusteluaikana, ei yhteenmuutossa eikä avioliiton aikanakaan, ei raskausaikana, ei asuntolainanlyhennysten aikana...
Tiedän kyllä kliseisen sanonnan, että riitely puhdistaa ilmaa, mutta mielestäni rehellinen keskustelu puhdistaa ilmaa paljon tehokkaammin ja reilummin. Riitelyssä on se huono puoli, että siinä saattaa sanoa sellaisia asioita, joita katuu myöhemmin ja saattaa loukata toista, kirota ja huutaa. Siksi sellaisia elementtejä ei kannata tuoda parisuhteeseen alkuunkaan. Niillä ei tee mitään muuta kuin vahinkoa suhteelle. Huomasin sen silloin nuorena exäni kanssa, kun riitelimme kaikesta. Päätin, etten sellaista elämää halua ja en ole katunut päätöstäni.