Tilanne on se, että olen yksityisyrittäjä (35v) ja tienaan ihan kohtuullisesti. Tässä välillä mieheni (36v) joutui pätkätöihin ja sitten iltakurssille opiskelemaan uutta alaa ja taloutemme jäi minun vastuulleni. Ei siinä mitään, minulle on pääasia, että pärjätään ilman ulkopuolista apua ja tuemme toisiamme.
Laman iskiessä jouduin laskemaan hintoja ja siten nostamaan työtunteja entisestään elintason säilyttämiseksi. Vaihdoimme myös väliaikaisesti edullisempaan asuntoon vähän kaummekasi keskustasta. Tämä on silti ihan siisti kahdeksan vuotta sitten valmistunut pienkerrostalo kivalla alueella, kaupat ja julkiset kulkuneuvot lähellä, eli ei mitään hätää mielestäni.
Ongelmani on se, että mieheni on pikkuhiljaa tehnyt elämänsä mukavaksi siivelläni ja käyttäytyy nykyään kuin vaativa pikkurouva. Nyt pääsiäisenä olen pitänyt eilisen sunnuntain hengähdystaukoa, mutta muuten minulla on ihan tavallinen 6pvä työviikko. Mies ei enää auta kotitaloustöissä vaan nukkuu, katsoo telkkaria, surffailee netissä, lähtee kaupungille, urheilemaan ja tapailee kavereitaan. Iltaisin hän naputtaa, että "koska muutetaan tästä rotankolosta takaisin sivistyksen pariin" ja "koska mennään lomalle niinkuin kaikki normaalit ihmiset". Uusi kännykkä pitää saada ja lauantaishoppailussa tarttui mukaan 150 euron aurinkolasit heräteostoksena, ne ei kuitenkaan enää kotona miellytä, joten jäävät käyttämättä.
Olen mainos-muoti-taide-alalla, joss minun täytyy olla itsekin melko trimmattu ja trendikäs. Yritän parhaani edullisin kotikonstein aina kun on aikaa. Eilen sunnuntaina nukuin univelkaani pois lähes koko päivän ja mies valitti, etten ollut vaivautunut käyttämään edes kokovartalokosteusvoidetta suihkun jälkeen enkä laittamaan hiuksiani jne, kuulemma joka päivä pitää naisen jaksaa sen verran vaivautua ulkonäkönsä eteen. Sanoin siihen aika kipakasti, että anna mulle lahjaksi suursiivous, 500 euroa ja neljän päivän pääsiäisvapaa, niin kyllä tämäkin julkisivu piristyy tuolla kylpylän kosmetologilla ja hieronnassa. Ja jos et siihen pysty, niin suo mulle edes päivän hengähdystauko ladata akkuja.
Eli tilanne on se, että nykyään vastaan yksin kodin siisteydestä (mies ei edes korjaa pois aamiaisastioitaan koko päivänä), myös rahaliikenteestä vastaan täysin, teen kuuden päivän työviikkoa, ja pikkurouva-aviomieheni vaatimukset sen kun nousevat ja naputuksen kriittisyys kasvaa. Hänestä laiska elämä ilman sen kummempaa yrittämistä on selvästi todella mukavaa. Ainut ongelma on se, ettei vaimo tienaa tarpeeksi, että se elämä olisi vielä mukavampaa.
Hän ei edes etsi aktiivisesti töitä, vaan on delegoinut senkin minulle. Itseäni saan kuulemma syyttää, jos en ole etsinyt hänelle lehdistä ja internetistä avoimia työpaikkailmoituksia. Kerran hänellä oli joku ilmoitus omasta takaa ja hän sanoi, että "meilaatko tuonne mun hakemuksen vetämään". Sitten hän lähti omille teilleen kaupungille lorvailemaan, tuli takaisin illalla ja sanoi, että "lähetätkö mun veljelle huomiseksi internet-synttärikortin, mä en ole tänään ehtinyt". Eli kaikki mistä on vähääkään vaivaa, on minun nykyään tehtävä hänen puolestaan.
Mies todella rakastaa minua ja näyttää sen hellyydenosoituksina. Siitä en voi valittaa. Omat tunteeni sen sijaan ovat hautautumassa kypsähtäneisyyden alle. Näen mieheni nykyään kuin omana laiskana teinipoikana, joka kiristää uupuneelta yh-äiskältä kohtuuttomia taskurahoja, eikä vaivaudu siivoamaan huonettaan saati muita jälkiään.
Minulla on nyt pinna sen verran kireällä, etten osaa taktikoida tätä tilannetta diplomaattisesti, enkä osaa puhua miehelle kahden aikuisen tasolla. Minä vain vastaan yksitellen hänen kohtuuttomiin vaatimuksiinsa kieltävästi (mutta en rakentavasti) ja jään usein katsomaan sulkeutunutta ulko-ovea, että jaa minäkö tähän sotkun keskelle jäin taas yksin kaikkea hoitamaan. Jos mies olisi masentunut, niin ymmärtäisin paremmin, mutta kun hän on iloinen ja aktiivinen ja silminnähden nauttii laiskasta elämästään, paitsi ettei siihen vapaa-aikaan nähden ole tarpeeksi rahaa törsättävänä. Minä sen sijaan alan olla niin masentunut, ettei mikään huvita ja työmäärään menee siten entistä enemmän työtunteja innostuksen hiipuessa.
Laman iskiessä jouduin laskemaan hintoja ja siten nostamaan työtunteja entisestään elintason säilyttämiseksi. Vaihdoimme myös väliaikaisesti edullisempaan asuntoon vähän kaummekasi keskustasta. Tämä on silti ihan siisti kahdeksan vuotta sitten valmistunut pienkerrostalo kivalla alueella, kaupat ja julkiset kulkuneuvot lähellä, eli ei mitään hätää mielestäni.
Ongelmani on se, että mieheni on pikkuhiljaa tehnyt elämänsä mukavaksi siivelläni ja käyttäytyy nykyään kuin vaativa pikkurouva. Nyt pääsiäisenä olen pitänyt eilisen sunnuntain hengähdystaukoa, mutta muuten minulla on ihan tavallinen 6pvä työviikko. Mies ei enää auta kotitaloustöissä vaan nukkuu, katsoo telkkaria, surffailee netissä, lähtee kaupungille, urheilemaan ja tapailee kavereitaan. Iltaisin hän naputtaa, että "koska muutetaan tästä rotankolosta takaisin sivistyksen pariin" ja "koska mennään lomalle niinkuin kaikki normaalit ihmiset". Uusi kännykkä pitää saada ja lauantaishoppailussa tarttui mukaan 150 euron aurinkolasit heräteostoksena, ne ei kuitenkaan enää kotona miellytä, joten jäävät käyttämättä.
Olen mainos-muoti-taide-alalla, joss minun täytyy olla itsekin melko trimmattu ja trendikäs. Yritän parhaani edullisin kotikonstein aina kun on aikaa. Eilen sunnuntaina nukuin univelkaani pois lähes koko päivän ja mies valitti, etten ollut vaivautunut käyttämään edes kokovartalokosteusvoidetta suihkun jälkeen enkä laittamaan hiuksiani jne, kuulemma joka päivä pitää naisen jaksaa sen verran vaivautua ulkonäkönsä eteen. Sanoin siihen aika kipakasti, että anna mulle lahjaksi suursiivous, 500 euroa ja neljän päivän pääsiäisvapaa, niin kyllä tämäkin julkisivu piristyy tuolla kylpylän kosmetologilla ja hieronnassa. Ja jos et siihen pysty, niin suo mulle edes päivän hengähdystauko ladata akkuja.
Eli tilanne on se, että nykyään vastaan yksin kodin siisteydestä (mies ei edes korjaa pois aamiaisastioitaan koko päivänä), myös rahaliikenteestä vastaan täysin, teen kuuden päivän työviikkoa, ja pikkurouva-aviomieheni vaatimukset sen kun nousevat ja naputuksen kriittisyys kasvaa. Hänestä laiska elämä ilman sen kummempaa yrittämistä on selvästi todella mukavaa. Ainut ongelma on se, ettei vaimo tienaa tarpeeksi, että se elämä olisi vielä mukavampaa.
Hän ei edes etsi aktiivisesti töitä, vaan on delegoinut senkin minulle. Itseäni saan kuulemma syyttää, jos en ole etsinyt hänelle lehdistä ja internetistä avoimia työpaikkailmoituksia. Kerran hänellä oli joku ilmoitus omasta takaa ja hän sanoi, että "meilaatko tuonne mun hakemuksen vetämään". Sitten hän lähti omille teilleen kaupungille lorvailemaan, tuli takaisin illalla ja sanoi, että "lähetätkö mun veljelle huomiseksi internet-synttärikortin, mä en ole tänään ehtinyt". Eli kaikki mistä on vähääkään vaivaa, on minun nykyään tehtävä hänen puolestaan.
Mies todella rakastaa minua ja näyttää sen hellyydenosoituksina. Siitä en voi valittaa. Omat tunteeni sen sijaan ovat hautautumassa kypsähtäneisyyden alle. Näen mieheni nykyään kuin omana laiskana teinipoikana, joka kiristää uupuneelta yh-äiskältä kohtuuttomia taskurahoja, eikä vaivaudu siivoamaan huonettaan saati muita jälkiään.
Minulla on nyt pinna sen verran kireällä, etten osaa taktikoida tätä tilannetta diplomaattisesti, enkä osaa puhua miehelle kahden aikuisen tasolla. Minä vain vastaan yksitellen hänen kohtuuttomiin vaatimuksiinsa kieltävästi (mutta en rakentavasti) ja jään usein katsomaan sulkeutunutta ulko-ovea, että jaa minäkö tähän sotkun keskelle jäin taas yksin kaikkea hoitamaan. Jos mies olisi masentunut, niin ymmärtäisin paremmin, mutta kun hän on iloinen ja aktiivinen ja silminnähden nauttii laiskasta elämästään, paitsi ettei siihen vapaa-aikaan nähden ole tarpeeksi rahaa törsättävänä. Minä sen sijaan alan olla niin masentunut, ettei mikään huvita ja työmäärään menee siten entistä enemmän työtunteja innostuksen hiipuessa.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Äijä ulos ! Miksi aikuista "lasta " elättämään.Tai toinen vaihtoehto, mennä töihin. Älä anna hänelle rahaa niin on pakko.
Minä en ainakaan katsoisi tuollaista laiskamatoa hetkeäkään! Kun hän seuraavaksi kysyy: "koska muutetaan tästä rotankolosta takaisin sivistyksen pariin?", vastaa että hän on vapaa muuttamaan vaikka samana päivänä.
Miten ihmeessä sä noin kakaraan "mieheen" olet olet edes törmännyt? Onko sulla itselläs joku voimakas "emovietti" ollut päällä kun tutustuitte. Nyt et sitten enää jaksakaan olla äitinä valitsemallesi kakaralle?
Mies oli alkuaikoina ihan tavallinen ja reipas ihminen. Se kakara hänestä on tullut pikkuhiljaa. Ja kyllä, ihan joka kerta kun mies kysyy, että "koska muutetaan tästä rotankolosta takaisin sivistyksen pariin?" niin vastaan, että "ihan heti kunhan meille sen kustannat". Mitään rakentavaa hyötyä siitä keskustelusta ei ole, vaan se toistuu aina saman kaavan mukaan.
Mitenkä jos alkaisitkin vastata niin kuin tuossa jo ehdotettiin: "muuta sivistyksen pariin vaikka heti, jos rotankolo ei miellytä"? Ei ole rakentavaa ei, mutta jospa siellä aivoissa alkaisi vähän enemmän raksuttamaan.
Tai jos muutat sitä sanamuotoasi vähän: "heti kun menet töihin ja alat ansaita rahaa"? Jospa siitä alkaisi aktiivisemmin hakea itse niitä työpaikkoja.
Nykyisin kaikenlaiset asenneongelmat pannaan masennuksen piikkiin. Voisiko tässä tapauksessa ajatella, että mielekkään työn loppuminen ja iltakursseille ja pätkätöille siirtyminen on masennuksen aihe. Näkyy sitten tällaisena saamattomuutena.
Miten olisi terapeutti? Kannattaisiko ehdottaa?
Mies on iloinen, puhelias ja aktiivinen. Kyllä hän jaksaa nukkua, harrastaa, hassutella, shoppailla, herkutella ja tapailla kavereita. Kukapa ei jaksaisi, jos olisi aina loma eikä koskaan tarvitsisi laittaa kelloa herättämään. Itseasiassa en varmaan jakaisi häntä enää edes katsella, jos hän olisi kaiken lisäksi aina naama väärinpäin. Eli masennus on epätodennäköistä. Lähinnä tuo saamattomuus on syntynyt siitä, ettei arki vaadi mitään ponnistelua tai yrittämistä.
eli miehesi tekee noin koska voi. Ja valitettavasti sinä rakennat ne puitteet, jossa hän voi vain olla ja lomailla. Mieti mikä sinun tehtäväsi ja roolisi on. Ja mitä miehesi vastuuseen kuuluu. Kummallakin teillä itsellänne on vastuu omasta onnellisuudesta ja elämästänne; älä kanna vastuuta miehesi puolesta. Tee työsi ja nauti vapaa-ajastasi. Kotityöt kuuluvat sille, joka kotona on. Kerro, mitä toivot miehesi tekevän.
Mieheni ja minä olemme molemmat töissä. Meillä on pelisäännöt aika selvät; se, joka on kotona esim. lomalla tekee ruuat tai sinä päivänä ei sitten syödä, samoin on pyykinpesun ym. minä en suostu tekemään toista työpäivää kotona jos miehellä on arkivapaa. Samoin en vaadi miestäni osallistumaan kotitöihin silloin kun olen itse vapaalla. Viikonloppuisin jaetaan työt; lumi- ym pihatöitä en suostu tekemään, joten ne saavat olla tekemättä ellei mies tee. Keittiötyöt ovat minun vastuullani eikä miehen tarvitse puuttua niihin jne.
Ryhdistäydy nainen, mikäli haluat elämäsi muuttuvan. Sinua kohdellaan niin kuin annat itseäsi kohdeltavan.
Mieleni tekisi myös sanoa, että heitä se äijä pellolle, mutta helppohan se on täältä puskista huudella. Eipä sitä omaa rakasta kuitenkaan niin helppoa ole tuosta vaan heivata pihalle.
Ihan ekaksi ehdottaisin sitä perinteistä ratkaisua, jota yleensä aina ehdotetaan: puhukaa asiasta kunnolla ja aikuisten kesken! Vai oletteko jo tehneet niin? Se jäi hiukan epäselväksi tuosta kirjoituksestasi.
Juu, ymmärrän kyllä, että et jaksa puhua diplomaattisesti, eikä sinun edes tarvitse tehdä niin, kun tilanne on päällä. Eli kun miehesi taas vaatii sinua toimittamaan asioita puolestaan, niihin voit ihan rauhassa vastata EI. Ehkä perään vielä joku kommentti, että et hoida aikuisen ihmisen asioita hänen puolestaan.
MUTTA. Viestisi ei mene perille tuolla tavalla. Jos haluat, että miehesi ihan oikeasti ymmärtää tilanteen ja sen, miten paljon sinua väsyttää koko juttu, sinun täytyy esittää asia diplomaattisemmin. Suosittelen, että teet sen silloin, kun olet edes vähän levänneempi ja paremmalla tuulella. Istuta se äijäsi vaikka keittiön pöydän ääreen juttelemaan, sano että nyt on tosi vakavasta asiasta kyse.
Kerro sille äijällesi, miltä tilanne sinusta tuntuu. Kerro samat asiat, jotka kerroit täälläkin. Älä aloita syyttelemällä - aloita vaikka kertomalla, miten masentunut ja väsynyt olet, mutta älä heti kerro syytä. Jos miehesi on perinteinen mies, ja jos hän ihan oikeasti rakastaa sinua, hänen aivonsa menevät perinteiseen miehiseen ongelmanratkaisumoodiin: "Ahaa, vaimo on masentunut, mitähän asialle voisi tehdä?"
Aloita vaikka kertomalla, kuinka väsynyt, uupunut ja masentunut olet: "alan olla niin masentunut, ettei mikään huvita ja työmäärään menee siten entistä enemmän työtunteja innostuksen hiipuessa." Kerro, kuinka väsynyt olet siitä tuntimäärästä, joka työhön menee. Kerro, että et todellakaan jaksa sen päälle kotitöitä tai edes kaunistaa itseäsi. Ehkä, kun aloitat tällä tavalla, mies on hiukan vastaanottavaisempi sille, mitä sanot.
Tämän jälkeen ala kertoa, miten kohtuuton tilanne on. Asiahan on sillä tavalla, että ei aikuinen ihminen yksinkertaisesti voi elää toisen siivellä, tekemättä kotitöitä, tienaamatta rahaa, tekemättä yhtään mitään muuta kuin lojumalla kotona ja törsäämällä rahaa. Eiväthän edes *vanhemmat* suvaitse tuollaista käytöstä teini-ikäisiltä lapsiltaan!!
Tee selväksi, että tilanne ei voi jatkua näin. Tee selväksi, että miehesi EI ole lapsesi, jota sinun pitäisi paapoa. Jos hän haluaa jatkossakin leikkiä lastasi, hän voi sitten samantien lentää pesästä.
On kohtuullista, että jos toinen puolisoista on kokopäivätyössä, toinen "maksaa" siitä elättämisestä tekemällä kotitöitä: siivoamalla, pyykkäämällä, laittamalla ruokaa, jne. Se kotiin jäävä puoliso ei voi ajatella, että kivaa, mulla on aina vapaapäivä. Kotirouvana olo (oli sitten mies tai nainen) on TYÖTÄ! Kotiin jäänyt puoliso saa "palkan" työstään sillä, että työssäkäyvä elättää hänet, ja työssäkäyvä saa rahoistaan vastineeksi sen, ettei tarvitse tehdä kotitöitä, vaan voi tulla töistä siistiin kotiin ja valmiiseen ruokapöytään. Näinhän se homma meni myös ennen vanhaan.
Jos miehelläsi on edes yhtään järkeä päässä, ja jos hän yhtään rakastaa sinua, hän kyllä ymmärtää, kun esität asian siltä kannalta, kuinka uupunut olet koko tilanteeseen.
Jos hän ei ymmärrä, ja jos hänen käytöksensä ei muutu heti keskustelun jälkeen, hän on itsekän kakara. Tee siis hänelle selväksi myös se, että hän ei ole lapsesi ja että et aio katsella tuollaista meininkiä, eli jos meno ei muutu, mies saa muuttaa pois. Ja kovat keinot käyttöön myös. Ei kai teillä vain ole yhteistä tiliä? Toivottavasti ei, koska jos teillä on eri tilit, voit ihan vain lakata antamasta miehelle rahaa törsättäväksi. Jos tekee kotona muutakin kuin lojuu siellä päivät pitkät, voit sitten maksaa hänelle "palkan" työstään. Ja mitään älä tosiaan tee hänen puolestaan.
Ja jos ei usko, ja tosiaan jos muutosta ei tule pian, sitten on aika ihan oikeasti miettiä, miksi viitsit katsella tuollaista kakaraa omassa kodissasi. Helpompi sinun olisi asua yksin. Eli sitten vain äijä asunnosta pellolle ja sanot sille, että kun kerran ei "rotankolo" miellytä, herran sopii hankkia itselleen sellainen kolo, joka miellyttää.
Näit valtavasti vaivaa tuossa viestissäsi ja se tuntuu tosi hyvältä. Tässä kun on tottunut siihen, että kun toistaa jatkuvasti niitä samoja lauseita kuin papukaija, niin toinen ei reagoi niihin enää mitenkään.
Kuinka monta kertaa olemme sopineet nimenomaan sulassa sovussa, että heti kun meillä on kaksi palkkaa, niin muutamme takaisin ydinkeskustaan. Muutaman päivän kuluttua mies alkaa jankuttaa, että No? Oletko jo etsinyt meille sitä asuntoa? Siis sen asunnonmetsästyskin olisi sitten automaattisesti minun hommani. Jos selitän, että olen uupunut ja töitä on liikaa, niin mies vain erittäin myötätuntoisena kehottaa minua ottamaan lomaa tai tekemään vähemmän töitä, "hieronko vaikka sun hartioita, kulta?" Ei, kun menet töihin ja pidät itses miehenä, niin kyllä se siitä...
Mies on niin ihastunut nykyiseen leppoisaan lomailuun, ettei taida siitä enää kovin helpolla luopua. Onhan se kivaa vain elää oman aikataulun ja mielitekojen mukaan, kun joku sen kustantaa, kenestäpä ei olisi. Meillä ei ole yhteistä tiliä, se nyt vielä puuttuisi... mutta jos en anna miehelle yhtään käyttörahaa niin hän lainaa veljeltään, eli sillä ei ole hänen arkeensa suurtakaan vaikutusta.
Anna hänen lainata veljeltään, mutta muista että takaisinmaksu EI OLE sinun velvollisuutesi. Pitäköön hänen perheensä yllä hänen elintasoaan jos haluavat.
Muuten ihmettelen pointtiasi kirjoittaa tänne. Tilanteen olet ajatellut valmiiksi, näytät tietävän mistä kiikastaa, mutta et aio tehdä asialle mitään. Halusit ilmeisesti vain purkaa itseäsi, etkä niinkään etsiä ratkaisua.
Minulla kiikastaa nimenomaan siinä kuten sanoin, että keskustelumme menevät aina samaa rataa, asiasta mielestäni sovitaan ja parin päivän päästä totean, että koko keskustelu on jo unohtunut ja saman toisto jatkuu. Enkä itse keksi, millä miestä voisi edes "kiristää" tai olla muuten tarpeeksi vakuuttava.
Keskustelun palaute on kuitenkin suurinpiirtein yksimielinen siitä, että linjaa tulee tiukentaa ja tilanteelle tulee asettaa jokin viimeinen voimassa oleva päivämäärä.
Juu, siltä nyt alkaa vaikuttaa, että tiukemmat otteet käyttöön, kun ei kerran puhetta usko.
Tuo viimeisen päivämäärän asettaminen on minunkin mielestäni hyvä idea! Muista vain, että kun sovitte päivämäärästä (tai kun sinä ilmoitat sen deadlinen pikkurouvallesi :) sinun pitää valita sellainen päivämäärä, että ihan oikeasti pidät sitten "uhkauksestasi" kiinni, jos pikkurouvaasi ei tule eloa. Muuten koko homma on yhtä tyhjän kanssa, ja sen jälkeen hän ei ota sinua vakavasti enää ollenkaan - täysihoito sen kun jatkuu, mitä nyt vaimo välillä vain vähän uhkailee.
Lähde siis sillä mentaliteetilla, että kyseessä ei ole mikään uhkaus, vaan tosiaankin päätös.
Lupaukset ovat kuin alkoholistilla, kestää päivän pari. Saattaapi olla niinkin ettet ole ainut kenelle hyväntuulinen miehesi käy hellyyttä osoittamassa. Valinta on sinun
1) homma jatkuu nykyisellään, saat kikkeliä, elätät miehen
2) laitat avioeron vetämään ja kärsit osituksen nahoissasi
Joka tapauksessa elä omaa elämääsi, älä miehen.
Mies ruotuun ja sassiin! Valitettavasti se ei käy diplomatialle. Hölmöä olisi edes sitä yrittää. Ihminen on siitä metka olento, että helposti tottuu kissanpäiville ja alkaa pitää sitä itsestäänselvyytenä.
Usein auttajille käy näin, autettava on ensin kovin kiitollinen, mutta avun tullessa helposti jokapäiväiseksi mannaksi, niin siitä tulee automaattinen itsestäänselvyys. Lopulta apu onkin avunsaajalle oikeutettu "ansio".
Ei muuta kuin mies ulkoruokintaan! Kaamealta kuulostaa, mutta muuta keinoa ei ole. Tilanne on päässyt tulehtumaan ja lääkkeet ovat sen mukaiset.
Miehelle määräaika ryhdistäytymiseen, esim. 1kk, jonka aikana löydyttävä työ -tai kurssipaikka. Kotityöt miehen hoidettavaksi niin kauan kuin on "kotirouvana", sen jälkeen tulee dead line ja ukko pihalle jos parannusta ei tule.
Tjaa...että mieli taas muuttui..eiköhän sen pitäisi sunki ed.neuvojen mukaan AP:n vaan järjestellä ukolleen niitä saunailtoja ja hakea sinne valmiiksi ne 2 kaljaa...ja sitten vaikka yllärikalareissulle ja hakee se venekkin siihen valmiiksi ja saappaat rannalle oottaan ja katiskaankin panna valmiiksi pari marketista ostamaa kalaa... :D
Niin ne liina anniinan neuvotki muuttuu vaihevuosien myllerryksissä!
Kyllä nuo Liina Anniinan neuvot vaan on yleensä niitä harvoja käyttökelpoisia, mitä näillä palstoilla jaetaan.
Meinaat kai että on vain olemassa yhdenlaisia neuvoja ja yhdenlaisia ihmisiä ja siksi neuvojenkin pitäisi olla kopioita toisistaan.
No mutta eihän se niin mene!
Katsos, kun jokainen "tapaus" on erilainen, niin neuvoissakin on variaatioita. Ilmeisesti luet vain pintapuolisesti näitä viestejä?
Yritäpä ja opettele lukemaan rivien välistä... voi olla, ettet itsekään samalla konseptilla jakelisi omia ohjeitasi.
Ja toinen juttu.... vaihdevuosiin on vielä pitkälti matkaa Liina Anniinalla, jotta se siitä.
Kyllä minä ainakin otan tuosta ylempänä olevan kommenttisi tiukasta täti-energiasta opikseni.
Älä ny kiihdy, hyvä immeinen! Tulee rumia ryppyjä!
Neuvos vaan panee aina naurattaan, on ne niin tuulella käyviä..
miesten mielestä..yleensä kylläki neuvoo pitään sen ukon molon suussa aamusta iltaan..
Itsekkin ihmettelen ed. tapaan mistä moinen täyskäännös..?
Kyllä on nytten niin ukkoa ravistelemassa rinnuksista, mutta yleensä kyllä käskee ukkoja palvella kuin vanhoissa kotimaisissa elokuvissa :D
No, makunsa kylläkin...ymmärrän kyllä tuohon akkaan kypsyneitä täysin.
Kyllä sen kotkotuksista on saanu moni muukin tarpeekseen!
Näin on! pitäs välillä sen turpansa kii!
Mua ne pistää lähinnä kyllä vituttaan! Yhtä paasausta koko ämmä!
Siis mikä nyt niin närää?
Tämä on avoin keskustelupalsta ja täällä voi kekä hyvänsä sanailla mielipiteensä kunhan ei neuvo laittomuksiin ja kehoita rasismiin.
Jotta että miten SINÄ muka olet oikeutetumpi julistamaan omaa totuuttasi kuin minä?
Enkä ole tollaisia räävittömyyksiä ikinä kehottanut eli valehtelet pokkana.
Tuo molo-juttusi on ihan sinun oma pikku keksintösi.
Jotta ei tässä mitään täyskäännöksiä ole tehty. On miehiä joita kehtaa palvella ja on miehiä joita EI tarvitse palvella.
Eiköhän alkup. ole palvellut laiskuri-ukkoonsa ihan riittävästi.
Ja by the way, en hyväksy laiskureita, oli se muija tai ukko.
... ihka siinä missä muutkin täällä asioivat.
Ja kuten tossa ylempänä mainihen, laiskuri-miehiä ei tarvitse yhdenkään palvella.
Ahkeraa, kilttiä, suomalaista perusmiestä voi ilokseen palvella ja palveluhan liitossa kuuluu olla molemminpuolista.
En hyväksy prinsessoja enkä prinssejä ja tällä alkup:llä on ihan aito prinssi. Se tuntee herneenkin patjansa alla ja passuuttaa itseänsä laiskan lailla.
Onpa rikasta sananvalintaa. Olet verbaalinen lahjakkuus.
Tiedoksi: paasauspalstahan tämä onkin. Suurin osa täällä paasaa.
läpäläpä...
heippa hei!
Kielessäsi jotain vikaa? Se läpättää pahasti?
Niinhän miehiä on hyväksikäytetty monta tuhatta vuotta.
Voimia miehellesi
Jep. Olet oikeassa, äitini oli vastaavanlainen pikkurouva ja isäni sai siitä koko ikänsä kärsiä. Siksi vannoinkin ettei minusta koskaan tule sellaista. Eikä tullut.
Roolit ovat siis kotoasi peräisin. Sinä vannoit ettet rupea "äidiksesi", joten rupesit "isäksesi" ja hankit miehen joka sopii kuin nakutettu äitisi rooliin. Peiliinkatsomisen paikka mitä ilmeisimmin olisi, jos tosissasi haluaisit tilanteesta eroon. Kysymys kuuluukin: Haluatko todellista muutosta?
Teoriassa tuokin on mahdollista, paitsi ettei mies ei ollut aluksi tällainen. Mies pääsi lomailun ja lekottelun makuun sattuman kautta ja näköjään nälkä kasvaa syödessä.
Luulottelet, ettei mies ollut alussa sellainen. Ei ihmisen perusluonne noin vaan muutu. Sinä hakeuduit äitisi kaltaisen miehen seuraan. Sinä mahdollistat hänen lekottelunsa. On itsestäsi kiinni, haluatko asioiden muuttuvan vai et.
Ehkä hän sitten oli piilolaiska, eikä se tullut tavallisena arkena esiin. Sitten vasta kun pääsi tosissaan lekottelemaan.
Mitä voimia loisiminen vaatii?
Kotona olevat naiset sentään yleensä hoitavat kotityöt ja (mahdolliset) lapset, tuo mies ei ilmeisesti tee mitään.
Saahan tuon toinen kotona-toinen töissä -jutun onnistumaan, jos vain molemmat panostavat siihen. Eli töissäkäyvä tuo talouteen rahat (kuten aloituksen nainen tekee) ja kotona olevan työmaa on sitten koti (aloituksen mies ei tee niin). Ja miehen on myös turha kitistä siitä, että asunto (tai mikä muu tahansa) ei kelpaa, jos yhden ihmisen tuloilla ei kalliimpaa pysty hankkimaan eikä itse viitsi asian eteen tehdä mitään.
Ajattelepa uudestaan ihan järjellä ja tule sitten vasta kirjoittelemaan, jooko ;)
>
Miehesi osaa takuulla lukea, joten anna tämä kirjoituksesi hänelle luettavaksi ja sano, että jos asiat pysyvät tuollaisina eikä mies muutu entiseen olomuotoonsa, ero on edessä. Sitten pysyt vain lujana ja otat sen eron. Vaihtoehtona on elää jommankumman loppuikä tuossa asetelmassa.
>
Jos hän rakastaa sinua, hän muuttaa tapojaan radikaalisti. Voi olla niinkin, että hän rakastaa sitä ihanaa, vapaata maailmaa, jonka sinä hänelle tarjoat. Ajattele nyt: hän saa tulla ja mennä juuri kuten tahtoo, sinä korkeintaan tiuskaiset ja jäät tuijottamaan ovea hänen mentyään. Kyllä tiuskiminen on hänelle pieni hinta hinta täydestä ylläpidosta seksipalveluineen ja muine namuineen.
Lapsetkin voi kasvattaa väärin antamalla heille vapaus tehdä ja olla miten he itse lystäävät, niin voi miehenkin. Lapset kyllä lähtevät jossain vaiheessa kotoa pois...
Niin, tai alan etsiä vielä pienempää asuntoa vielä kauempaa keskustasta ja sanon että viimeistään tammikuusta 2011 lähtien meillä on varaa enää siihen...
En usko, että asia paranee vihjailemalla pienemmästä asunnosta. Ainut seuraus voi olla se, että mies vinkuu ja valittaa entistäkin enemmän. Suoraan asiaan vain, ei se muulla parane.
anna miehelle aikaraja tehtävien asioiden suhteen.
Esim:
1) ellei kotimme ole siivottu JOKA päivä viimeistään siinä vaiheessa kun itse saavun uupuneea toistä, sinulla on oikeus hakea oma asunto omilla varoillasi.
2) sinulla on oikeus ruokakauppaan ja maksaa minun varoillani ruokaostokset, edellyttäen että ateria on valmis kun tulen kotiin. Ellet osaa kokata hae kirjastosta keittokirjoja ja opettele.
3) Ellei tuo yllämainittu toimi, on sinun tarpeetonta tulla aterioille tai edes minun keittiooon
4) Sinulla on lupa tehdä omat ostoksesi omilla varoillasi
5) Sinulla on vaihtoehona joko auttaa minua, leivän hankkijaa, tai poistua kuvioista ja elättää itsesi muualla kuin minun kodissani
Ei tuo ole mies eikä edes pikkurouva. Sulla on kotonas mieshutsu, miespuolinen prostituoitu, joka on hommassaan huono. Fudut vaan moiselle, hanki parempi mieshutsu tai sitten tietty vaihtoehtoisesti ihan oikea mies.
laiskoja..!!
Monet(suurin osa) ihmisistä haluaa päästä mahdollisimman helpolla. Sinun miehesi kuuluu juuri tuohon kategoriaan.
Minä olen ollut suhteissani aina suurituloisempi ja leader hankinnoissa,lomamatkoissa ym.
Siinä mielessä hankala asetelma että usein joutuu maksumieheksi toisenkin puolesta.
Ensimmäinen liitto loppui juuri samankaltaiseen tilanteeseen kuin sinulla! Kun ei jaksa vetää kivirekeä perässä
joka on kiittämätön, laiska, saamaton ym. ym.!
Hän vaan veti asian aika pitkälle koska oli kolme ässää(pienet lapset) ja luuli että olen pääsemättömissä hänestä! Väärin luuli!
Nyt asuu kaupungin vuokratalossa ja on siivooja! Oli näet pakko lähteä duuniin kun sosiaalihuolto pakotti!
Ei nekään tyhjästä jatkuvasti maksa tekemättömälle terveelle ihmiselle!
Suosittelen samaa latua kädettömälle aviomiehellesi! Haet avioeroa ja tuuppaat ukon opettelemaan elämää ihan itse! Kyllä nälkä ajaa töihin ja oppii myös taloushommat kun alkaa toukkia kerääntyä pesemättömään astiavuoreen!
Helvettiäkö näitä laiskureita hyysää! Pihalle vaan jos ei opi tavoille!
Taitaa sunki ex olla kuitenkin nyt ekaa kertaa onnellinen?
Eiks se sun toinen akkas sortunutkin sitten viinaan....?
Ihan voi yhtyä mielipiteeseen täysin sydämin.
Inhoan laiskuutta.
Itselleni ei ole tullut mikään elämässä ilmaiseksi, enkä edes ottaisi. Se on vähän kuin kunniakysymys!
Kunniallinen ihminen pyrkii maksamaan omat sapuskansa ja elämisensä. Jos ei pysty, ei pidä liikoja vaatiakaan, vaan elää sen mukaan, mihin kynnet kykenee.
Jos teillä ei ole avioehtoa, niin kiireesti tekemään sellainen.
Sen jälkeen avioero vireille.
Näytä miehellesi tämä viestiketju.
Mies siellä sohvalla: ryhdistäydy ja heti. Toivoo lääkäritäti! Olet paljon parempi aktiivisena.
Niin, olen itse valitettavasti työtön ja kotona. Alan olla kuten miehesi, sillä erotuksella, että etsin kyllä aktiivisesti töitä mutta en kelpuuta ihan mitä tahansa.
Olen lopen kyllästynyt olemaan se, joka kotona laittaa ruokaa ja siivoaa, pesee pyykit ja hoitaa kakarat, ihan vain sen takia että olen kotona! Voi jumpe sentään, vaikka toinen kotona on kaiket päivät, niin ei se kyllä sitäkään tarkoita, että kaikki kotihommat on yhden ihmisen harteilla. Minä olen sanoutunut hommistani irti, hoidan vain omat asiat, korjaan vain omat jälkeni, pesen vain omat pyykkini jne jne. Käyn kaupassa enää harvoin, eikä minua kiinnosta puolisoni hyvinvointi. Ei näet häntäkään kiinnosta minun hyvinvointini.
Hän otti suhteeseemme kolmannen pyörän, ja odottaa että yhä pidän huolta hänen tarpeistaan. Kiittämättömyys, siinä tosiaan on maailmanpalkka.
Mitäpä jos todella annat kämpän rehottaa, kyllä se jossain vaiheessa alkaa miestäkin suututtaa ja ehkä ihan vapaaehtoisesti siivoaa. Tai sitten alat maksaa viikkorahaa tai rahaa noista kotitöistä. Pistä rahahanat kiinni tai pienemmälle. Juttuhan on se, että meitä kohdellaan just niinkun me annetaan itseämme kohdella. Että mites olis, joko pysyt itse illat poissa kotoa ja rentoudut jossain muualla tai sitten alat sanella jotain ehtoja työnhaun ja oman asunnon ottamisen suhteen.
Valitettavasti sitä ei työksi voi muuttua, vaikka haluaisikin. Mitä jos printtaisit miehelle työpaikkailmotukset ja vahdit vieressä kun kirjottaa hakemuksia? Minä oikeastaan itse toivoisin, että kumppani osallistuisi vähän yhteisen tulevaisuuden miettimiseen, vaikka en olettaisi tietenkään että hän puolestani työtkin hakee.
Avioehdon voi tosiaan teettää jälkikäteenkin, eikä nykyään tartte olla väkisin naimisissa hamaan loppuun saakka. Sun kannattaa myös miettiä, että olisko järkevää ihan suorin sanoin sanoa miehellesi mitä tunnet, ja että olet miettinyt jo avioeroakin (jos olet)?
Työtön ei ole koti-isä tai -äiti. Kodin ylläpitäminen on oma työnsä ja kutsumuksensa, joka ei sovi jokaiselle. Väliaikaisesti työttömälle puolisolle näitä hommia voi kasautua käytännöllisyyssyistä mutta pitkän päälle järjestely ei toimi.
Jos kuitenkin pariskunta jakaa hommat niin, että toinen on palkkatyössä ja toinen on kotiolento, kyllä on kohtuullista odottaa, että kotona oleva hoitaa kodin: siivouksen, pyykit, ruuat jne. Siihen vedän rajan, että lasten hoitaminen on yhteishomma joka tapauksessa.
Minun mielestäni työttömän päätehtävä on hakea töitä, eikä tehdä kotitöitä vain koska on kotona. Mutta jos puolisolleni on tärkeämpää se, että teen ne kotityöt enkä hae töitä, niin ihmettelisin. Mies kyllä alitajuisesti tätä odottaa, mutta samalla ihmettelee kun töitä ei ala löytyä.
Työnhaku on kokopäiväistä toimintaa, jos sen ottaa tosissaan. Kotitöille ja perheelle jää se aika mikä jää. No kutsumukseni ei ole koskaan ollutkaan olla äiti tai kotiäiti, mutta se ei tee minusta huonoa äitiä tai vanhempaa. Enkä ainakaan siinä tapauksessa näitä kotihommia tee, jos mies on kolmannen pyörän kuvioihin ottanut ja yhä odottaa, että hoidan mukisematta kodin, ruoat, ostokset ja lapset.
naista joka olisi allekirjoittanut ##Avioehdon voi tosiaan teettää jälkikäteenkin## avioehtoa jälkeenpäin jostain kumman syystä..Miksi mies sitten sen tekisi?..
noinkin päin...Tottunut vaan siipeileviin ja saamattomiin naisiin.. Ja niitä löytyy....Ihan samalla tavalla kuin ,miehiäkin..
Faktat tiskiin: ero tai asiat raiteilleen. Mies vaikuttaa taktiselta pelurilta äkkiseltään. En tosin tiedä teidän historiaa esim. kauanko olette tunteneet ja asuneet samassa taloudessa tai onko miehesi koskaan ollut ns. normaali.
Vähän vanha ketju, noin puolitoista vuotta.Ei taida aloittaja olla enää linjoilla.Aihe on edelleen mielenkiintoinen. Onkohan "pikkurouva" löytänyt töitä vai joutunut ulkoruokintaan.
Heh.
Äijäs on saanut kolllien taivaan, mitä muutakaan mies voisi enää toivoa.
Juuri tuotahan naiset ovat hakeneet, olet nyt se vastuullinen "perheen pää".
onneksi olkoon !!! Olet saanut gigolon mieheksesi - kusiosta ei puutu enää kun toiset naiset...