Meille elämä hymyilee ja rakkautta riittää ja ehkä tulevaisuudessa tulee myös naimisiinmeno ajankohtaiseksi. Minä en kuulu kirkkoon joten kirkkohäitä ei ole odotettavissa missään tapauksessa.
Olenkin alkanut pohdiskelemaan kysymystä, että mikä on avioliiton merkitys ihan näin maalliselta kantilta. Ymmärtääkseni kristillisen vihkimisen merkitys on saada jumalan siunaus avioliitolle ja estää "synnillinen" elämä, seksihän on tunnetusti syntiä avioliiton ulkopuolella ;) Käsittääkseni myös ennen kun kirkko alkoi sekaantua naima-asioihin, avioliitto oli täysin kahden suvun välinen sopimus ja takana oli monesti taloudelliset syyt.
Minä haluan mennä naimisiin, vaikka periaatteessa se ei muuttaisi elämästäni tällä hetkellä mitään kuin ehkä sukunimen. Mielestäni avioliitto on kuitenkin se lopullinen ja virallinen sitoutuminen toiseen ihmiseen. Se on kahden ihmisen välinen sopimus ja osoitus siitä, että rakastaa ja välittää toisesta niin paljon, että haluaa olla myös laillisesti yhtä perhettä.
Kertokaapa mitä mieltä olette, varsinkin haluaisin kuulla mielipiteitä niiltä jotka ovat menneet siviilisti naimisiin. Mitkä olivat ne syyt minkä takia halusitte naimisiin? Mitä avioliitto teille merkitsee?
Olenkin alkanut pohdiskelemaan kysymystä, että mikä on avioliiton merkitys ihan näin maalliselta kantilta. Ymmärtääkseni kristillisen vihkimisen merkitys on saada jumalan siunaus avioliitolle ja estää "synnillinen" elämä, seksihän on tunnetusti syntiä avioliiton ulkopuolella ;) Käsittääkseni myös ennen kun kirkko alkoi sekaantua naima-asioihin, avioliitto oli täysin kahden suvun välinen sopimus ja takana oli monesti taloudelliset syyt.
Minä haluan mennä naimisiin, vaikka periaatteessa se ei muuttaisi elämästäni tällä hetkellä mitään kuin ehkä sukunimen. Mielestäni avioliitto on kuitenkin se lopullinen ja virallinen sitoutuminen toiseen ihmiseen. Se on kahden ihmisen välinen sopimus ja osoitus siitä, että rakastaa ja välittää toisesta niin paljon, että haluaa olla myös laillisesti yhtä perhettä.
Kertokaapa mitä mieltä olette, varsinkin haluaisin kuulla mielipiteitä niiltä jotka ovat menneet siviilisti naimisiin. Mitkä olivat ne syyt minkä takia halusitte naimisiin? Mitä avioliitto teille merkitsee?
Vastaukset 60
Vanhimmat
edelleen ainoastaan taloudellisista syistä solmittava liitto. Sillä on tarkoitus turvata heikommalle osapuolelle tulot.
Muuten avioliitto ei eroa avoliitosta.
KELA on se, joka turvaa tulot tulottomille, niin avo-kuin avioliitossa eläville sekä sinkuille...
Avioliitto on virallinen sopimus parisuhteesta, toisin kuin avoliitto, jota virheellisesti suomen kielessä nimitetään liitoksi, vaikka se ei sitä olekaan.
Kerrohan miksi avoliitto ei ole liitto? Sehän perustuu kahden ihmisen väliseen sopimukseen, yhtä lailla kuin avioliitto?
Tämä sana "virallinen" kätkee sisälleen sen taloudellisen lupauksen hoitaa heikommalle osapuolelle tulot.
Avioliittosopimus on lakimiesten mukaan nimenomaan taloudellinen sopimus. Ainoat poikkeukset, joita avioliittoon tehdään koskevat taloutta/rahaa. Vrt. avioehto.
KELA (jos et tarkoittanut Anssia) ei kyllä hoida tuloja yhdellekään tulottomalle, jonka aviopuolisolla on riittävästi heidän mittapuunsa mukaan tuloja! Joten avioliitto ENNEN Kelaa ystävä hyvä!
Avoliitto ei ole liitto, koska siinä vain on päätetty asua yhdessä. Aivan kuten samaa sukupuolta olevat hyvät ystävyksetkin, jotka asuvat yhdessä. Eivät hekään elä liitossa.
Kovin ikävää ottaa esimerkki (pakko)ruotsin kielestä, mutta se ei ole suinkaan ainoa kieli, jossa avoliittoa ei myöskään ymmärretä "liittona". Sanalla samboende tarkoitetaan pirullisen terävästi vain yhteisasumista :).
Avioliitto on virallinen todistus parisuhteesta ja sukujen yhdistymisestä huolimatta siitä onko sovittu avioehtoja vai ei. Sitäpaitsi onko avioliitto paha jos siinä halutaan turvata heikomman osapuolen tulevaisuus? Etenkään, kun tämä heikoin osapuoli on yleensä lapsi? Aina ei ole edes kysymys "heikommasta" vaan järjestä: Onko sinusta reilua, että ostat asunnon avomiehesi kanssa puoliksi ja tämän kuoltua hänen sukulaisensa perii puolet yhteisestä kodistanne?
Olet oikeassa siinä, että Kelalta on turha odottaa saatavia jos kumppani ansaitsee heidän mielestään liikaa (lähes kaikissa tapauksissa vähäkin on liikaa). MUTTA tämä koskee sekä avo- että aviopuolisoita.
eli nyt avioliittoa solmiikin jo alaikäinen lapsi...noh, ne muutkin "perustelut" olivat sitä luokkaa, että huhhei!
Haluan tietää, miten käytännössä kaksi sukua yhdistyy? Nimellisesti ei ainakaan, sillä nykyään molemmat pitävät usein omat nimensä.
Yhtä hyvin voin kysyä, onko reilua, että sinä ostat miehesi kanssa puoliksi asunnon ja hän huonommin ansaitsevana maksaa asunnosta puolet siitä kuin sinä. Sitten hän löytää paremman rahastettavan ja vaatii eroa ja puolta asuntonne ostoarvosta, lisättynä arvonnousulla, joka voi jo viidessäkin vuodessa olla huima!
Siinä sitten joko myyt oman kotisi ja tasaat petturin kanssa omaisuuden, josta hän alun alkaenkin maksoi vähemmän. Tai sitten otat lisää velkaa ja maksat avioliitosta...Sillä hänellä on "avio-oikeus" enemmän omistavan omaisuuteen...Reilua? Vain huonommassa asemassa olevan kannalta, maksajalle tämä tilanne on painajainen!
Avoliitossa näin EI käy.
Sano jo lopulta mitä avioliitossa sitten päätetään, kun avoliitossa VAIN asutaan yhdessä? Mikä ei kyllä pidä paikkaansa, sillä avoparit saavat aivan samoin lapsia (pian enemmänkin) kuin avioparit. Yhtä lailla he voivat yhdessä omistaa talonsa ja tavaransa. Samoin he voivat tehdä monenlaisia testamenttejä ja voivat turvata jälkeen jäävän tilanteen, niin halutessaan. Ainoa, mitä heillä ei ole, on avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Onko se sitten tappio näiden avioerolukujen aikaan?
Mikä hitto se on, joka erottaa avoliiton avioliitosta, jos se ei ole rahastaminen liitolla. Virallisella liitolla.
Eli jokainen avioliitto solmitaan vain rahan takia. Avoliitto rakkaudesta.
Vai niin. Harvassa on ne tapaukset, joissa toinen maksaa asunnosta vähemmän kuin toinen. Yleensä se ostetaan puoliksi tai ainakin merkitään niin kauppakirjaan! Sen jälkeen onkin aivan sama eroaako avo- vai avioliitosta.
Unohdit muuten mainita, että avoliitoissakin sattuu epäreiluja kömmähdyksiä. Monia, etenkin naisia, kusetaan huolehtimaan ruoka- ym. juoksevista kuluista, miehen sijoittaessa rahansa autoon, osakkeisiin ja oblikaatioihin. Tai vaan säästötilille! Kuka silloin juhlii kenen kustannuksella eron kohdatessa?
Itse en lapsia avoliittoon synnyttäisi, muut saavat tietysti tehdä kuten tykkäävät.
Mitä avioerolukuihin tulee niin ne ovat pienemmät kuin avoeroluvut. Koska avoliitto ei ole virallinen suhde, ei avoerojakaan tilastoida.
kaukana totuudesta ja pelkkää lapsellista inttämistä taholtasi, etten taida jaksaa enempää.
Avoliitossa on oma valta omaan omaisuuteen, se ei mene missään olosuhteissa toiselle, mikäli et niin tahdo.
Mutta, kun solmit avioliiton, on omaisuutesi puolisosi samana päivänä, joilloin suhde on sinetöity.
Sen takia, vain köyhät hankkiutuvat naimisiin ja pitävät sitä välttämättömänä, yleensä selittäen tuon saman lööperin, mitä sinäkin tässä jahkaat. Sen takia naiset tuppaavat itsensä naimisiin, heillä pitää olla elättäjä.
Miten muuten avoerojen määrän voit tietää, kun seuraavaksi kerrot, että niitä ei tilastoida????
onko valoo? Jos käsityksesi avioliitosta on noin kieroutunut, pitäisikö muillakin olla? Naisia on naimisissa ihan yhtä monta kuin miehiäkin eli myös miehillä on sananvaltaa tämän asian suhteen. Kukaan nainen ei voi miestä naimisiin pakottaa! Ehkäpä sinua harmittaa, kun kukaan mies ei halua naimisiin kanssasi muuten et voisi olla noin jyrkkä?
On totta mitä tuossa edellä sanottiin: Avoeroja ei tilastoida. Ne avoerot, joihin liittyy yhteisiä lapsia tilastoidaan ja niistä voidaan päätellä, että avoerot ovat yleisempiä kuin avioerot. Tätä ei pidä ihmetellä, sillä avioliitto vaatii enemmän harkintaa kuin avoliitto.
kuullut yleisesti miehistä, jotka tyhjentää exiensä omaisuuden omille tileilleen, vai olisiko se naisten hommia? Siitäkin huolimatta, että miehiä on yhtä monta naimisissa asti...
Avioliiton pelastajaksi tulee usein se, että nainen haluaa naimisiin > naimisiin meno. Sen jälkeen hankitaan omaisuutta, jonka mies yleensä hankkii yksin, ainakin osan aikaa, koska vaimot äitiyslomilla > ei palkkaa, tulot minimissä.
Kun aletaan olla eri mieltä vähän joka asiasta, ainoastaan omaisuuden menettäminen estää useita pareja eroamasta.
Avoparilla ei näitä ongelmia ole. Sano mitä sanot, köyhä luuska, mutta avoliittoon uskaltautuu vain omillaan toimeen tulevat, avioliittoon hinkuvat persaukiset, koska se on heille toimeentulon lähde, tietenkin sellaisen kanssa, jota asiasta voidaan hyväksi käyttää! Saadaan joku muu vastuuseen omasta hyvinvoinnista, kun itse ei siihen kyetä!
Ihailtavaa? Haista kuule pitkä pieru!
mutta en viitsi lähteä väittelyysi mukaan.
Olen asunut saman miehen kanssa 20 vuotta, joista 6 avoliitossa. Hyvin sujui avoliitto, mutta niin on sujunut avioliittokin. Toisilta taas ei suju mikään, koska he pelkäävät kuollakseen tulevansa aina hyväksikäytetyksi. Pieniä ihmisiä suuressa maailmassa.
Edellinen juupas/eipäs inttäminen taloudellisista seikoista ei kyllä oikeastaan kysymykseeni vastannut, sillä olisin halunnut ehkä kuitenkin saada tietää enemmän niistä henkisistä syistä, miksi olette menneet naimisiin. Siis pois lukien kristilliset syyt.
on se henkinen syy, jonka vuoksi naimisiin menimme. En väitä, etten rakastanut miestäni jo ollessani hänen kanssaan avoliitossa, mutta avioliitto toi suhteeseemme pysyvyyden ja lopullisen sitoutumisen tunteen.
Tekeekö avioliitto ihmisestä kuolemattoman?
Pysyvyyden tunne on mielestäni heikkoitsetuntoisten henkilöitten vaatima asia. Pysyvyyttä ei etukäteen voi ihmiskulta päättää, kun ei koskaan tiedä, mitä maailmassa vastaan tulee!
Sitoutua voi ilman vihkimistäkin.
naimisiin pitää mennä jos vain molemmista siltä tuntuu. Ei siinä mitään kummempia syitä tarvita.
Menimme naimisiin siinä vaiheessa kun teimme lapsia. Tähän on juridiset syyt ja hyvä olikin koska leskeksi jäätyäni sain lesken eläkkeen ja lapset koulutettua. Ja kaikilla meillä oli sama sukunimi ja se helpottaa asiointia. Käytännön asiat on hoidettava vaikka kuinka olisi rakkautta koko joukossa.
Jos haluat henkisiä perusteluja ja kristilliset löpinät eivät kiinnosta niin eiköhän se rakkaus ole tärkein syy yhdessä asumiseen ei siihen mitään instituutiota tarvita eli erota henkinen minäsi kirkon tai/ja yhteiskunnan jutuista. Kysymyksesi siinä suhteessa on outo.
Tämä avo- / avioliitto on varsin yleinen puheenaihe kaikkien lehtien yleisönosastoissa. Vajaa puoli vuotta sitten oli eräässä Pohjanmaalla ilmestyvässä sanomalehdessä tästä aiheesta niin ytimekäs kirjoitus, että leikkasin sen oikein talteen. Laitan tämän hyvän kirjoituksen nyt kaikkien parisuhdepalstalaisten luettavaksi:
******************************
Avo- vai avioliitto
Nykyisin ihmiset muuttavat yhteen erittäin lyhyen tutustumisen jälkeen ja monesti hyvin kevein perustein, eikä suhteen laillistamista pidetä ollenkaan tärkeänä. Päätetään ensin testata asuinkumppanin sopivuutta avoliitossa, ja vasta myöhemmin voidaan harkita avioliittoa.
Täysin varattomille lapsettomille tyhjätaskuille avoliitto voi aluksi olla avioliiton vaihtoehto, mutta se muodostuu ongelmalliseksi heti, kun puolisot alkavat hankkia yhteistä omaisuutta. Ellei kaikesta hankitusta omaisuudesta tehdä kirjallista yhteisomistussopimusta, niin avoliiton mahdollisen purkautumisen yhteydessä röyhkeämpi osapuoli voi viedä kaiken, koska avioliittolain antama suoja puuttuu.
Jos pari saa lapsia, niin viimeistään siinä vaiheessa ihmisten pitäisi mennä virallisesti naimisiin, sillä silloin kyse on jo vakavasta ja pysyvästä suhteesta. Tuntuu oudolta, että ostettaessa pesukone osamaksulla, tehdään siitä kirjallinen maksusopimus, mutta avoliitossa elävät ihmiset ovat valmiita tekemään lapsiakin ilman mitään virallista sopimusta! Onko pesukone todella lasta tärkeämpi?
Avoliitossa elävät vetoavat aina siihen, ettei suhteen laillistaminen lisää yhtään puolisoiden välistä rakkautta eikä onnellisuutta. Tietysti parin onnellisuus riippuu vain siitä, miten hyvin puolisot tulevat keskenään toimeen ja miten paljon he toisiaan arvostavat, mutta miten ihmeessä avioliittolain parisuhteelle antama lisäturva sitten tätä rakkautta ja onnea vähentäisi? Tähän kysymykseen yksikään tuntemani avoliittolainen ei ole pystynyt vastaamaan.
Avoliitossa elävät eivät ota parisuhdetta riittävän vakavasti. Kun suhteesta alkaa tulla "pakkopullaa", niin silloin rynnätään heti etsimään "rusinoita uudesta pullasta". Avioliitto tietysti vaikeuttaisi tätä "oikeaa elämää". Avoliitossa miehen on helppo pitää ukkomiehen oikeudet ja samalla säilyttää poikamiehen velvollisuudet. Avovaimo ja viattomat lapset saavat maksaa viulut.
Tärkein syy avoliiton suureen suosioon on juuri se helppous, jolla suhde sen oikean kumppanin kanssa saadaan purettua mahdollisimman vaivattomasti tilanteessa, jossa kohtalo johdattaa tielle vielä "oikeamman kumppanin". Kiertokulku avoliitosta toiseen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla, koska naistenlehdet vaativat aina entistäkin suurempia tunnetiloja kumppaneiden välille.
******************
Oman käsitykseni mukaan avoliittoa suositaankin vain siksi, että se on huomattavasti helpompi purkaa kuin virallinen avioliitto. Avoliiton purkamisessa myös itsekäs ihminen voi saada itselleen enemmän taloudellista hyötyä kuin avioliiton purkamisessa, koska avioliittolain antama suoja puuttuu. Heikkoa kumppania on helpompi jymäyttää. Näin raadollinen tämä maailma on.
"Täysin varattomille lapsettomille tyhjätaskuille avoliitto voi aluksi olla avioliiton vaihtoehto, mutta se muodostuu ongelmalliseksi heti, kun puolisot alkavat hankkia yhteistä omaisuutta. Ellei kaikesta hankitusta omaisuudesta tehdä kirjallista yhteisomistussopimusta, niin avoliiton mahdollisen purkautumisen yhteydessä röyhkeämpi osapuoli voi viedä kaiken, koska avioliittolain antama suoja puuttuu."
Kirjoita sanan avoliitto tilalle avioliitto ja asia ei muutu mihinkään. Olen työssäni tavannut LUKUISIA miehiä, jotka eivät hyväuskoisuuttaa olleet tehneet avioehtoa omaisuudelleen (mittavin lähes 2 miljoonaa vanhaa markkaa) ja röyhkeä vaimo vei täysin ansaitsemattomasti puolet koko potista...pelkän avio-oikeuden perusteella.
"Avoliitossa elävät vetoavat aina siihen, ettei suhteen laillistaminen lisää yhtään puolisoiden välistä rakkautta eikä onnellisuutta. Tietysti parin onnellisuus riippuu vain siitä, miten hyvin puolisot tulevat keskenään toimeen ja miten paljon he toisiaan arvostavat, mutta miten ihmeessä avioliittolain parisuhteelle antama lisäturva sitten tätä rakkautta ja onnea vähentäisi? Tähän kysymykseen yksikään tuntemani avoliittolainen ei ole pystynyt vastaamaan."
Minä vastaan. Asia riippu täysin motiiveista siihen, mitä olet tekemässä ja mitä pidät tärkeänä. Jos päämääräsi on saada miljoona euroa rikkaalta poikamieheltä huijattua, solmit varmasti avioliiton, ETKÄ suostu avioehtoon, vaan alat huutaa; etkö rakastakaan minua, joka on muuten yleisin vastaus kun avioehdoista on tullut puhe...
Joten on pakko lausua ääneen, miksi näitä avioliittoja solmitaan? Onko se taloudellisen edun tavoittelua, vai onko se rakkautta, kun ei anneta tulevan puolison pitää itse hankkimaansa omaisuutta/tulevaa omaisuutta itsellään? Vähentääkö nimen kirjoitus avioehtoon rakkautta?
Tähän kysymykseen, kun vastaat, saat vastauksen myös omaasi...
"Avoliitossa elävät eivät ota parisuhdetta riittävän vakavasti. Kun suhteesta alkaa tulla "pakkopullaa", niin silloin rynnätään heti etsimään "rusinoita uudesta pullasta". Avioliitto tietysti vaikeuttaisi tätä "oikeaa elämää". Avoliitossa miehen on helppo pitää ukkomiehen oikeudet ja samalla säilyttää poikamiehen velvollisuudet. Avovaimo ja viattomat lapset saavat maksaa viulut."
Aivan sama koskee valitettavasti avioliittoa. Vuosikausia jatkuva raaka perheväkivalta on HUOMATTAVASTI yleisempää avioliitoissa kuin avoliitoissa. Siitä kärsii kaikki perheen sisällä olijat. Myös siis lapset, jotka vievät mallin omaan perheeseensä...Joku etu, vai?
"Tärkein syy avoliiton suureen suosioon on juuri se helppous, jolla suhde sen oikean kumppanin kanssa saadaan purettua mahdollisimman vaivattomasti tilanteessa, jossa kohtalo johdattaa tielle vielä "oikeamman kumppanin". Kiertokulku avoliitosta toiseen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla, koska naistenlehdet vaativat aina entistäkin suurempia tunnetiloja kumppaneiden välille. "
Ei voi sanoa avioeroakaan hankalaksi suorittaa. Oman nimensä jos tietää ja puolisonsa nimen ja osaa ne kirjoittaa ja viedä ne nimettyyn paikkaan, osaa myös erota. Juuri tapasin miehen, jonka vaimo oli häipynyt kotoaan lomamatkan aikana, vienyt kaiken irtaimen ja jättänyt lapun pöydälle: "Löysin toisen, otan yhteyttä omaisuuden jakoa varten"...Joten avioliitosta voi häipyä myös toisen matkaa, ENNEN eroa.
Myös kiertokulku avioliitosta toiseen pyörii alati kiihtyvään tahtiin.
Kyllä ne aviovaimotkin lukevat naistenlehtiä...
Kirjoitus ei pidä paikkaansa vain toisen liiton kohdalla ja oletankin sen olevan ei-asiantuntijan teos. Ns. lukijan kirjoitus.
Kokonaan unohtui, että sekä avio- että avoliitoissa elävät täysin samanlaiset ihmiset! Tekevät täysin samoja asioita ja eroavat täysin samoista syistä.
Avioliitto on aivan samanlainen loukku toiselle osapuolelle, mikäli toinen on röyhkeä. Ei mitään eroa.
Kerrotko minulle, miten avioliittolaki suojaa taloudellista hyötyä janoavalta puolisolta?
En tiedä, mitä tarkoitit, "vaimo vei ansaitsemattomasti yhteistä omaisuutta." Olisi mielenkiintoista laskea paljonko nainen voi menettää avioliitossa, kun ero tulee. Monesti nainen voi lähteä pakkasen puolelta, jos olet jäänyt kotiin hoitamaan lapsia:
- menetät työsi, vaikea päästä takaisin työ elämään, kun taas miehen työ ja ura etenee ja palkka kasvaa.
- eläketurva puuttuu
- sosiaaliset ja henkiset seuraumukset
En ymmärrä, miksi naista pidetään itsekkäänä kuppaajana, jos hän on antanut kaikkensa miehelle sekä perheelle ja sen henkisen hyvinvoinnin seurauksena miehellä on mahdollista keskittyä työhön. Sanotaan, että monen menestyneen miehen takana on nainen. Olihan Ainokin Sibeliuksen muusa. Mutta kaikki me emme jaksa samalla tavalla.
Eikö ole itsestään selvää, että yhteinen omaisuus jaetaan, jos ero tulee. Onko henkinen panostus, huolehtiminen, asioiden järjestely, kotityöt vähempi arvoista kuin ns "oikea" työ? Nainen satsaa perheeseen vaikkei ehkä tietoisesti, koska hän yleensä tekee sen rakkaudesta. Miksi silloin ei saa pyytää/ vaatia osaansa, joka on oikeus ja kohtuus. Mies ei yleensä pidä naisesta huolta eron jälkeen, että oma-aloitteisesti antaisi vaan pitää riidellä.
Kyllä se on niin, että nainen joka jää kotiin/joutuu jäämään kotiin, ei kummassakaan tapauksessa elä ilmaiseksi.
Mies maksaa ja kustantaa kaiken siitä kasvaneesta palkastaan. Hän maksaa myös näissä tapauksissa asunnon kokonaan. Lasten ja vaimon vaatteet ja harrastukset kokonaan.
Ja vielä; kenenkään ei ole pakko avioitua, lasten hankkimisesta puhumattakaan!
Tähän ikään (44) olen nähnyt jo kuinka raadollinen voi ihminen olla, kun kyseessä on raha. Avioliitto ei tee kenestäkään pyhimystä eikä mikään laki suojaa puolisoa, jos hän on hyväuskoinen. Yrittää voi monenlaista, mutta yleensä nämä röyhkeät puolisot osaavat asiansa.
Vaikka itse olen nainen, en silti ala asiassa valehtelemaan: USEIMMITEN se omaisuuden viejä (väärin perustein) on nainen, syystä tahi toisesta.
Sinä siis olet mennyt/menet avioon saadaksesi palkkaa siitä. Ymmärsinkö oikein? Että se on kuitenkin sinulle (ainakin) rahakysymys? Jos mietitään sitten työsuhteen ominaisuuksia, siihen todella kuuluu palkan maksaminen. Mutta palkkakysymykset neuvotellaan avoimesti osapuolten kesken ETUKÄTEEN, eikä työsuhteen päättyessä viedä firmasta puolta...
Yhteinen omaisuus onkin asia erikseen. Mutta muutaman avioeron nähneenä voin sanoa, että se yhteinen on aika laaja käsite eräille...Yhteinen on monelle naiselle sellaista johon on oma nimi saatu. Ei sillä mitään väliä ole kuka sen todellisuudessa maksoi. Avioliittolaki pitää lopusta huolen. Jos on saanut leperreltyä mies avioon ILMAN ehtoja, on asia selvä. Vaatia voi surutta, sillä toisella ei ole mitään keinoja puolustaa omaisuuttaan. Enään.
Avoliitossa tämä ei tule kyseeseen, vaan nimissään olevan omaisuutensa saa pitää.
Suomessa ei aviopuolisolle määrätä elatusta juuri koskaan, itselläni ei ole ollut koskaan sellaista tapausta edessäni. Vain lapselle.
Mietihän muuten tilannetta näin:
Mies käy töissä, vaativissakin töissä, vain sen takia yrittää eteenpäin, että perhe voisi tulla paremmin toimeen.
Vaimo on kotona parin lapsen kanssa, vaikka sitten vapaaehtoisesti tai sitten pakosta. Miten vain.
Sanoit että miehen KUULUU maksaa palkkaa perheen huollosta. Miksi miehen maksamia kuluja elannosta ei lasketa miksikään? Miksi siihen lasketaan ainoastaan hänen hankkimansa omaisuus?
Mielestäni tässä tulee maksettua palkka kahteen kertaan, yhdestä työstä, mikäli tulee ero.
Tässä on toinen avioliittolain konkeloista! Se määrää aviopuolisoille avio-oikeuden mukaisen YHTÄLÄISEN elatusvelvollisuuden toisiaan kohtaan. Mutta miten elättää vaimo miestään? Ei mitenkään. Samoin hän ei pysty elättämään lapsiaankaan mitenkään. Joten sopimus on hyvinkin toispuolinen tuollaisessa tapauksessa!
Miksi ihmeessä näet tämän AINOASTAAN toiselta puolelta?
Kuten aiemmin vertasin asiaa työsuhteeseen. Irtisanouduttuasi et todellakaan saa puolta firman arvosta, palkkasi lisäksi...
"Miksi ihmeessä näet tämän AINOASTAAN toiselta puolelta?"
Niinhän sinäkin teet.
Siihen nähden, että todella olisit lain ammattilainen, suhtautumisesi asiaan on oudon tunteikasta ja puolueellista.
totta joka sana, jotka ovat kirjoitetut sinun väittämistäsi, jotka olivat näissä kohdissa epätosia/vajavaisia. Selitys siihen, miksi oma vastineeni käsittelee juuri näitä asioita. Vai olisiko minun pitänyt käsitellä Irakin sotaa ja sen oikeutusta vastauksessani?
siis aivan pihalla, jos saan sanoa.
Sinähän esitit asian jo toiselta puolelta! Tunteikas? Puolueellinen? Eiköhän juristit yleensä puolusta oikeutta? Riippumatta siitä oliko puheenvuoro tunteikas tai puolueellinen, SE OLI HYVÄ JA OIKEAMIELINEN.
jättää se viimeinenkin lause kommentoimatta, kun et siihen astisiakaan kommentoinut mitenkään.
Sitä paitsi "lakinainen" kirjoitti näinkin: "Kirjoitus ei pidä paikkaansa vain toisen liiton kohdalla ja oletankin sen olevan ei-asiantuntijan teos. Ns. lukijan kirjoitus.
Kokonaan unohtui, että sekä avio- että avoliitoissa elävät täysin samanlaiset ihmiset! Tekevät täysin samoja asioita ja eroavat täysin samoista syistä."
PUOLUEELLISTA? VEDÄ KÄTEEN!
Minä en ole nimimerkki Nainen vaan nimimerkki Ulko Nainen ja siten eri henkilö.
jos allekirjoitat hänen kommenttinsa? Minusta ei...
NainenX:llä on ilmeisesti ollut epäonnistunut pääsiäinen. Siihen malliin hän on täällä kaksi päivää vedättänyt käteen yhdelle ja toiselle.
Miksi osallistut keskusteluihin, jos et siedä, että ihmiset ovat eri mieltä kanssasi?
Onko tapanasi haistatella aina ihmisille kun et keksi enää muuta sanottavaa?
Ikävä tapa eikä anna ihmisestä kovin fiksua käsitystä.
minä vastaan. Haistatteluista en sano mitään, mutta todellakin minuakin ärsyttää että sinä osallistut keskusteluun "puskasta" ja väität minua epäammattimaiseksi tunteelliseksi hömpäksi!
Miksi todella osallistut, jos et siedä edes asialliseen sävyyn kirjoitettua keskustelua?
Kuten "nainenX" kopioikin, tekstissäni kerrottiin molemmista tavoista elää. Edellinen kirjoittaja näki sokeasti vain toisen puolen, minä kirjasin toisen. Mitä pahaa? Sitäkö ei vain olisi saanut kirjoittaa? Niinkö? Onko totuus tuskaa?
Olisiko parempi olla kommentoimatta, jos oikeasti ei vielä tiedä kaikkea asiasta?
Tässä ketjussa miehen oikeuksista vaahtoavat naiset eivät ymmärrä, että avioliitossa onkin juuri kyse siitä, että puhalletaan yhteen hiileen asiassa kuin asiassa. Avioliittoon ja perheeseen voi satsata joko rahallisesti (=työssäkäyvä mies) tai ajallisesti (kotona lapsia hoitava nainen).
Jos on edes tuttavien avulla hieman tutustunut perheeseen, joissa molemmat käyvät töissä huomaa esim.
a) lapsen tarhapaikka maksaa satoja euroja
b) useamman lapsen tarhapaikat maksavat keskituloisen vaimon palkan työmatkakulut lähes kokonaan. Kiva käydä töissä pahimmillaan 10 h /pv ja netota siitä vajaa 200 euroa/kk? Miehen palkasta menee siis kaikki muu ilman mitään mahdollisuuksia luistaa lasten ja kodinhoitovelvollisuuksistaan.
Itse olisin ollut töistä kotona vasta klo 18 ja lähtenyt kotoa aamulla klo 7 (=pitkät työmatkat) ja mieheni on yrittäjä, joka on lähes aina töissä, joten valitsin ainoan vaihtoehdon ja jäin kotiin lapsiamme hoitamaan. Mieheni huokaisi helpotuksesta, koska hänen ei olisi millään muodoin ollut muuten mahdollista hoitaa täyspainoisesti firmaansa, jossa hän pahimmillaan teki 20 tuntisia päiviä. Hän maksoi noina aikoina minulle aina sen minkä kykeni, valitti tosin, ettei se ole tarpeeksi työpanokseeni nähden!
on tilanne aivan erilainen kuin mitä tässä aiemmin kirjoitettiin. Jos molemmat tekevät työtä perheyrityksessä, ei sitä voi verrata kotona makaamiseen.
Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että on olemassa myös niitä eroavia pareja, joilla ei ole lapsia ollenkaan! Mitä erityistä tekemistä on tällaisella naisella kotona, että siitä pitää palkkaa vaatia? Mielestäni ei yhtään mitään.
Kaukana on muuten se aika, jolloin naiset kotona jotain tekivät. Kyllä se nykyään menee siihen tasa-arvoon väkisin. Mies tekee vielä kotihommistakin puolet, vaikka vaimo on toimettomana kotona - yksin!
Samoin on niitä, jotka asuvat puolisonsa omistamassa asunnossa, joka kuitenkin eron sattuessa jaetaan molemmille. Vedotaan juuri tehtyyn työhön ja siitä vaadittavaan palkkaan.
On olemassa niitä puolisoita, joitten rahat valuvat baareihin, kampaajalle, vaatteisiin, autoihin tai mihin ikinä, mutta ei vahingossakaan vakituisiin kuluihin! Jonkun nämäkin on elätettävä. Itse he eivät siihen kykene!
Avioliitossa puhalletaan yhteen hiileen, sitä tuskin kukaan on muuksi väittänytkään. Mutta erossa sitä ei enää jostain ihmeen syystä osatakaan tehdä.
Kyse oli alunperin avoliiton mollaamisesta verraten avioliittoon. Lukuisia avioeroja läpikäyneenä voin kertoa, että YHTÄÄN kaunista ja sopuisaa eroa en ole tavannut. Tosin ne yleensä menevätkin sopimuseroina...
Kuten jo aiemmin sanoin, aviopuolisoilla on toisiinsa nähden elatusvelvollisuus.
Kerron tässä erään hyvin tavallisen osituksen, jota epätoivoisesti yritin korjata muutamia vuosia sitten oli, jossa suht. nuori lapseton pari oli reilun kahden vuoden liiton jälkeen päätynyt eroon.
Vaimo oli tehnyt osituksen ja paperit siitä.
Paperissa luki, että mies ja vaimo olivat yhteisesti sopineet osakkeensa hinnaksi 300 000 mk. Silloin oli vielä markat. Asunto oli lähes sata tuhatta ylihintainen, mutta mies oli suostunut vaimon vaatimuksesta hintaan ja päättänyt maksaa vaimon "ulos". Vaikka vapailla markkinoilla oli selvästi todistettavissa, että asunto ei ollut juurikaan yli 200 000 mk arvoinen!
Eipä se vielä mitään, mutta samaan aikaan oli asunnosta vielä maksamatta lähes 150 tuhatta. Mies oli sijoittanut säästönsä (20 000mk) asuntoon ja joka kuukausi maksanut todistettavasti omalta tililtään lyhennyksen ja korot. Vaimolla ei ollut vastaavaa sijoitusta asuntoon. Eikä yhtään lyhennystä.
Vaimo kieppui ostoksilla ja ulkomailla "omilla" rahoillaan, kunnes sitten löysi "paremman".
Hän jätti miehelleen velan 150 000 mk. Osituksessa sovittiin, että mies vastaa eron jälkeen siitä. Silti hän otti myös 150 000 mk asunnon "arvosta" ja lähes 50 000 irtaimesta, sen lisäksi että vei melkein kaiken asunnosta...
Kumpi mahtoi kärsiä huomattavan tappion? Eikä tämä ole mikään harvinaisuus!! Miehelle jäi n. 200 000 mk:n arvoinen asunto, velkaa 350 000 ja lähes tyhjä asunto.
Vaimo lähti uuteen asuntoonsa 200 000 mk tilillään ja mukanaan vanhat huonekalut ja auto...maksamatta mitään!
En ymmärrä mitä puolustamista tässä on? Ja huomioikaa, tätä ei olisi voinut sattua avoliitossa.
Joten on aivan turha sanoa, että avioliitto olisi jotenkin "turvallisempi" sijoitus. Se ei koskaan ole sitä, jos toinen osapuoli saa päähänsä olla eri mieltä!
Avoliitossa ollessa tilanne on "päällä" koko ajan. Eli avoliitossa elävä henkilö tietää alusta asti, että häntä kupataan, jos vain hän joutuu kaiken maksamaan. Siitä on aina helppo lähteä pois, sillä sille petolliselle puoliskolle ei tarvitse maksaa ansaitsemattomasti yhtään mitään omistaan!
Avioliitossa tilanne on toinen. Jotkut puolisot jopa lykkäävät asiaa siksi, että eivät halua jakaa omaisuuttaan. Mutta laki on julma tässä kohdassa. Avioliitto voidaan lopettaa ainoastaan toisen hakemuksesta. Ja kaikki avio-oikeuden alainen omaisuus jaetaan.
Näihin on poikkeuksia olemassa. Ositusta voi moittiakin, mutta siinä on määrätty kohtuullinen aika, jonka aikana se on tehtävä. Osituksen täydennys on myös mahdollinen, mutta vaatii suostumuksen molemmilta.
Ihan tuttavapiirissäni on sattunut pari ikävää tapausta, joissa avioliitto olisi ollut naisille edullisempi ratkaisu juuri avioliittolain antaman suojan vuoksi. Nyt naiset joutuivat poistumaan 10 vuotta kestäneestä avosuhteesta tyhjin käsin.
Molemmissa tapauksissa juttu eteni suunnilleen seuraavasti: Onnellisessa avoliitossa elänyt pariskunta hankki itselleen asunnon avoliiton aikana, mutta asunto laitettiin pelkästään miehen nimiin. Nainen osallistui asunnon maksamiseen siten, että hän maksoi palkastaan kaikki ruoka- ja muut talousmenot, ja mies maksoi lainojen korot ja lyhennykset. Eron tullessa mies vaan ilmoitti avovaimolleen, että ensi viikolla tulee huusholliin uusi emäntä, joten vanha nainen saa nyt lähteä. Nainen tietysti lähti, ja mies jäi asumaan onnellisena uuden naisensa kanssa nimissään olevaan asuntoonsa.
Koska asunto hankittiin yhteisin ponnistuksin avoliiton aikana, niin naiselle olisi kuulunut puolet siitä, sillä hänen ponnistelujensa ansiosta mies pystyi oleellisesti paremmin maksamaan velkojen korkoja ja lyhennyksiä. Jos he olisivat olleet virallisessa avioliitossa, niin avioliittolain perusteella nainen olisi omistanut puolet asunnosta, joten silloin hänkin olisi saanut pienen pesämunan suhteen purkautuessa.
Jos avioliitoa solmittaessa toisella osapuolella on huomattavasti enemmän omaisuutta kuin toisella, niin silloin tietysti kannattaa tehdä ( pitää ehdottomasti tehdä) avioehto, jotta köyhempi puoliso ei vilpillisin keinoin pääse kaappaamaan rikkaamman omaisuutta. Nämä vilpillisessä mielessä solmitut avioliitot ovat kuitenkin melko harvinaisia, sillä useimmissa tapauksissa varallisuustasoltaan erilaiset kumppanitkin menevät naimisiin ihan oikeasta syystä.
esimerkkisi nainen ei olisi elänyt yksin MISSÄÄN ilmaiseksi, joten koko summaa ei voine vaatia.
Lisäksi on aika tyhmää, kuten tuolla alhaalla kerroin, jäädä suhteeseen, johon nimeään ei saa varallisiin papereihin, silloin, kun kyseessä on omaisuus! Hän olisi voinut sitä vaatia, ja jos se ei olisi onnistunut, kytkin ylös...
Vilpillisessä mielessä solmitut liitot ovat varmaan harvinaisia, mutta vilpilliset erot miltei sääntö...
Luulen, että joskus ollaan oltu ns. vastakkaisilla puolilla keskusteluissa, ja käsitykseni järkevästä keskustelijasta tämän ketjun lukiessani vain vahvistuu -- etenkin kun nyt ollaan pitkälti samoilla kannoilla.
Mä kannatan avioliittoa, mutta avioehdolla. Tavallaan vakuutus, ja jos ei erota se tyhjä paperi. Ottaahan ihmiset palovakuutuksenkin vaikkeivat uskokaan talonsa palavan koskaan.
Mutta kysymyksiä ... oletko sattunut tilanteisiin joissa mies/nainen on maksattanut vanhat velkansa ehdottomassa erossa (puoliksihan nekin menee)?
Entäpä tilanne, jossa miehellä paljolti maksettu talo mutta velkaakin jäljellä. Liittoon mennään ehdolla, mutta molemaat kantaa saman "potin" pesään ja lainan maksuun. Millaisella "velkakirjalla" puoliso "kartuttaa" osuuttaan talosta (joka hänelle mahdollisessa erossa tietenkin kuuluu arvonnousuineen)?
tuota noin.
Velathan ovat henkilökohtaisia...vain "avio-oikeuden alainen" velka tulee kyseeseen jaettaessa...vai mitä tarkoitit?
Jälkimmäisessä avioehto suojaa myös osaa omaisuudesta. Eron sattuessa se vähennetään ennen ositusta miehelle. Simppeli homma.
Käsittääkseni avioliitto kun solmitaan, niin toisen nimissä oleva "vanha" omaisuus, kuin kaikki velatkin tulevat "jaettavuuden" piiriin. Eli, jos mulla osake jonka myyntiarvo 100 rahaa ja velkaa siitä 50 rahaa ... kaikki mun nimissä (henkilökohtaista velkaa siis), niin osituksessako pidän 50 rahan velan ja myydystä asunnosta 50 rahaa menee exälle? Mikä on "avio-oikeuden alaista" velkaa, tai jos helponpi ... mikä ei?
Jälkimmäiseen tarkennusta jälleen esimerkin valossa.
Miehellä osake josta velkaa 50 rahaa ja arvo 100 rahaa. Menee naimisiin avioehdolla, puoliso osallistuu tasapuolisesti lainanhoitoon. Tulee ero, avioehdon mukaan naiselle ei mitään. Oikeudenmukaista olisi, että nainen saisikin 25% myyntihinnasta, koska maksanut puolet liiton alkaessa olleesta velasta. Miten tämä käytännössä hoidetaan?
Näissä mainitsemissani tapauksissa molemmille naisille vanhemmat ja sukulaiset sanoivat, että heidän kannattaisi mennä virallisesti naimisiin ja huolehtia siitä, että asunto laitetaan yhteisomistukseen (nimet papereihin). Naiset eivät kuitenkaan menetelleet niin. He olivat vaan rakastuneita ja siksi täydellisen sinisilmäisiä.
Tätä kohtalokasta laiminlyöntiään naiset perustelivat sillä, että he olivat olleet täydellisen rakastuneita, joten he eivät halunneet pilata hyvää ja oikeaa tunnesuhdetta oikeaan kumppaniinsa turhilla papin pakinoilla eikä tylsillä maallisilla kauppakirjoilla. He luottivat rakastuneisiin miehiinsä niin paljon, etteivät uskoneet yhteiselossa mitään virallisia sopimuksia eikä asiakirjoja tarvittavan. He uskoivat pärjäävänsä pelkällä rakkaudella, koska kumppani oli oikea.
Nämä surkeat tapaukset osoittavat selvästi sen, että avioliitto on hyvin suuresti myös taloudellinen yhteistyösopimus, jossa menestyminen vaatii hyvän tunnesuhteen lisäksi myös erittäin hyvää talousasioiden osaamista. Kun molemmat asiat ovat kunnossa, niin silloin avioliitossa saadaan jotain menestyksellistä aikaan.
Monet ns. tunneihmiset väheksyvät suuresti näiden taloudellisten asioiden korostamista parisuhteessa. He ovat sitä mieltä, että jos vain rakkautta on riittävästi, niin kyllä kaikki muukin siitä selviää. Valitettavasti tämä ei pidä paikkaansa. Vanha sananlasku sanoo: Kun köyhyys tulee ovesta, niin rakkaus lentää ikkunasta. Tämä on täyttä totta vielä tänäänkin.
Kumppanit näissä tämän tyyppisissä tapauksissa ovat YLEENSÄ niin räikeitä, että luultavasti olisivat toimineet aviovaimonkin tappioksi eron tullessa. Mikään idioottivarma avioliittolakikaan ei ole.
Sinisilmäisyydestä saa maksaa.
Sitähän olen alusta asti tässä sanonut. Avioliitto on taloussopimus.
Mutta ei kai sentään kukaan ole niin ääliö, että menee ja ostaa asunnon ja laittaa sen toisen nimiin - yksin...
Tämän kaiken valossa voisi sanoa, että avoliittoon vaaditaan suurempi sitoutuminen kuin avioliittoon, jossa sen osin tekee laki...
Sanos nyt laki-ihmisenä, ovatko henkilökohtaiset velat avioehdottomassa liitossa vain sen, kenen nimi laina-/osamaksusopimuksessa. Eli, ei huomioitavia osituksessa (esim. vanhat opintolainat, tai auto osamaksusopimus). Minulla hieman toisenlainen käsitys, voin olla väärässäkin.
Toiseen pointtiini koetan olla vielä hieman selkeämpi.
Mies X on poikamiesvuosinaan ostanut osakkeen, luonnollisesti niin velka kuin omaisuuskin yksin hänen nimissään.
Nainen Y avioituu avioehdon kanssa miehen X kanssa, asunnosta puolet maksettu. Heidän tulonsa yhtä suuret, ja osallistuvat lainan lyhennykseen ja muihin kuluihin tasapuolisesti. Kuinka oikeudenmukaisesti Nainen Y voi varmistaa mahdollisessa erossa osuutensa asuntoon mitä maksanut, vaan ei kokonaan? Avioehdon "lisäpöytäkirjalla"?
Sinun esimerkkisi osoitti vain sen, että ihmistä kupataan, jos hän siihen suostuu. Minuakin ex yritti aikoinaan kupata. Hän vaati kahden avioliittovuoden jälkeen puolta asunnosta perustellen sitä juuri kotitöillä. Minä olin meistä käynyt töissä, vaimo oli vain opiskellut.
En suostunut hänen ehdottamaansa ositukseen. Pistin paperille omat summani ja sanoin, että käräjillä nähdään jos ei kelpaa. Viimeiseen asti vaimo uhkaili, mutta suostui lopulta minun ehdotukseeni, joka oli reilu. Hänkin sen reiluuden tajusi, mutta olisi vain ahneuksissaan halunnut enemmän.
Kummassakin, sekä avio- että avoliitossa voi kusettaa, jos toinen antaa niin tehdä. Kumpikaan ei anna turvaa avioliiton elatusvelvollisuutta enempää.
ovat aina henkilökohtaisia, lukuunottamatta niitä velkoja ja lainoja, jotka puoliso on ottanut perheen elatukseen ( esim. ruokavelka tai vaikkapa huonekalut yhteiseen asuntoon)
Ei huomioitavia osituksessa ovat henkilökohtaiset lainat ja velat, joita ei ole otettu perheen elatusta silmällä pitäen.
Siis sinulla on mikä käsitys?
Helpoin ja edullisin tapa toimia toisessa kysymyksessä on se, että mies "myy" vaimolleen puolet aiemmasta omistuksestaan, jonka seurauksena osat ovat tasan eron sattuessa ja voidaan unohtaa avioehdot.
Täytyy sanoa, etten ihan vieläkään ymmärrä, mitä ajat takaa. Kysymyksesi tarkoitus ei selviä. Mihin tarvitaan parin välillä avioehtoa? Sitä asuntoa vartenko? Jos se on sitä varten, silloinhan nainen ei saa siitä yhtään mitään, joten kannattaako maksaakaan?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=551&posting=22000000003010525
että illemmalla kotoa...? Nyt pikkuisen kiirettä.
naimisiin mennään siksi, koska muijat tuntevat itsensä kelpaamattomiksi muutoin.
...järkyttävän negatiivista porukkaa täällä. Ajattelinpa lukaista huvikseni vähän parisuhdejuttuja ja ehkä löytää jotain kivoja vinkkejä suhteeseen mutta paskan marjat, tämä palsta on näköjään täynnä katkeroituneita ääliöitä joille raha on se ainoa tärkeä (kuka maksaa mitä, kuka saa avioerossa enemmän, njää njää njää). HYI! Kehtasitte tekin muuttaa tämänkin kirjoittajan ihan positiivisen jutun negatiiviseksi. Todella kannustavaa. Ei mikään ihme että tämä maailma kusee kun se on täynnä tuollaisia kusiaisia.
huomasin! Ilmeisesti ne, jotka ovat menneet naimisiin sen takia että rakastavat toisiaan ja haluavat jakaa elämänsä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, eivät tänne palstalle kirjoittele...
elämässä on MYÖS negatiivisia puolia...haaveissa VAIN positiivisia...kumpaan sitten kuuluu avioliitto?
Siis tämä koko keskusteluhan lähti kysymyksestä "avio- vai avoliitto" vertailusta. Ainoa asia jolla niitä voi verrata ovat taloudelliset / juridiset kysymykset, koska uskonnolliset oli suljettu pois. EI OLE mitään verrattavaa rakkauden, kumppanuuden, toisesta huolehtimisen, myöstä- ja vastamäkien jakamisessa näissä kahdessa tavassa elää yhdessä -- ARJESSA ei varmastikaan huomaa, ovatko kaksi ihmistä aviossa vai eivät -- kunhan ovat onnellisia yhdessä (ja sitä onnea ei papin aamen tuo, joskaan ei viekään). En usko, että avoliittolaiset tilannettaan "väliaikaiseksi" kokevat --- samoin se on kahden ihmisen tahtotilasta kiinni kuin avioliittokin. EROJA näissä alkaa löytyä juridiikassa, kun/jos kasetit menee kahteen kasaan.
vaan lainatakseni itseäni: "Mitkä olivat ne syyt minkä takia halusitte naimisiin? Mitä avioliitto teille merkitsee?"
Halusin lähinnä kuulla niiden ihmisten mielipiteitä, jotka ovat menneet naimisiin ja syistä siihen.
Sen sijaan sainkin katkerien ihmisten vuodatusta siitä, kuinka kaikki vain kusettavat ja ainoa tärkeä asia on raha.
Mihin on sitoutuminen, rakkaus ja välittäminen tästä maailmasta kadonnut? Eikö kukaan mene enää naimisiin rakkaudesta?
olen samaa mieltä. Mutta asiaa ei haluttu ymmärtää...
Haluan naimisiin. Minäkään en kuulu kirkkoon, joten kristillisiä painoarvoja ei avioliittoon astuminen minulta saa. Mieheni kyllä kuuluu kirkkoon, muttei ole uskonnollinen ihminen.
Miksi sitten haluan naimisiin ja miksei pelkkä avoliitto riitä? Itsekin olen sitä nyt viime aikona miettinyt, enkä tunnu keksivän mitään tyhjentävää vastausta. Asiaan liittyy virallistaminen, rakkauden osoittaminen puolisolleen todistajien läsnäollessa, oman rakkauden puolisoaan kohtaan osoittaminen kaikille muille.
Koskaan ennen naimisiinmeno ei ole tuntunut mitenkään tärkeältä, mutta nyt kun kotona on ollut puhetta perheenlisäyksestä, on avioliittoaspekti alkanut nousta esiin. Avioituminen ei vaikuta suhteen laatuun mitenkään, se on vain juhla, jossa ylistetään kahden ihmisen keskinäistä yhteenkuuluvuutta ja rakkautta toisiaan kohtaan. Silti tai ehkä juuri siksi haluan avioon, mutta enemmän haluan lapsen. Avioon sitten lapsen jälkeen.
En ole kristitty, enkä tunnusta muutakaan uskontoa. Minulle naimisiinmenon syyt olivat maallisia.
Tässä ketjussa aika tärkeäksi tekijäksi on noussut raha. Voin kertoa, ettei meidän avioliitossamme keskinäinen rahatilanteemme paina ollenkaan. Olemme molemmat hyväpalkkaisissa hommissa ja saamme suunnilleen samanverran palkkaa. Vaimo saa n. 100 euroa kuussa vähemmän kuin minä, mutta se johtuu siitä, että valmistuin hieman aikaisemmin, joten olen ollut pidempään työelämässä. Kun hynttyyt pistettiin yhteen, meillä oli omaisuutta suunnilleen saman verran - vaimolla oli uusi auto ja säästöjä, minulla oli asunto-osake.
Minun tärkein syyni mennä naimisiin oli suhteen julkistaminen. Mielestäni suurempaa rakkauden tunnustusta ei ole kuin julistaa omaa rakkauttaan julkisesti. Osoitin naimisiinmenolla haluni sitoutua vaimooni koko elämälläni.
Toinen syy oli suhteen virallistaminen. Meillä on metsää ja aloittelemme pientä sivutoimista yritystä. Verotusasiat menevät avioliitossa helpommin. Riittää, että toisella on toiminimi, mutta siitä huolimatta molempien kuitteja voidaan laittaa yritykselle. Ilman naimisiinmenoa olisimme joutuneet perustamaan jonkinsortin yhtiön - esimerkiksi ky:n. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta siitä huolimatta voimme pelata verovähennysten kanssa.
Myös lasten kannalta on mielestäni hyvä, että suhde on virallistettu. Lasten asemaa minun suhteeni ei tarvitse arpoa. Olen automaattisesti isä ilman paperityötä.
Yksi syy naimisiinmenolle oli hääjuhla. Pidimme oikein isot maalaiskesähäät. Mielestäni ne ovat juhlista parhaimmat. Mukana ovat hyvät ystävät ja sukulaiset. Juhlittava tapahtuma on iloinen (vrt. hautajaiset), joten kenenkään ei tarvitse synkistellä. Viini virtaa, laulu soi ja tanssiminen jatkuu aamuun saakka. Voiko elämä olla ihanampaa? Toki voisi järjestää ihan tavalliset kesäjuhlat, mutta häissä on aina se oma tunnelmansa. Ihmiset pukeutuvat ja laittautuvat. Naiset ovat kauniita ja miehet komeita. Kesähääjuhlat ovat minusta ehdottomasti juhlista parhaimmat.
Ihmettelen sitä, että naimisiinmeno on joillekin peikko, josta lasketaan vain hyötyä tai haittaa. Minusta päällimmäisenä pitäisi olla tunne, ajatus sitoutumisesta, rakkaudesta ja luottamuksesta. Jos noita ajatuksia ei ole, ei kannata mennä naimisiin. Toki samat ajatukset voivat kuulua avoliittoon. Totuus on kuitenkin se, että vielä nykyään yhteiskunta painaa avioliiton suuntaan. Avioparille jotkut byrokraattiset jutut ovat hieman helpompia kuin avoparille.
Jos aikoo elää loppuikänsä sitoutuneena toiseen ja hankkia lapsia, miksei menisi naimisiin. Se ei maksa mitään ja avioehdolla voi hoidella rahapuolen. Avioliitto on julistus maailmalle: "MINÄ RAKASTAN TÄTÄ NAISTA/MIESTÄ JA HALUAN ELÄÄ HÄNEN KANSSAAN LOPPUELÄMÄNI". Mikset julistaisi?
yhteiskunnan taholta. Jonakin päivänä, ihan lähitulevaisuudessa ehkä, saa avopuoliso aviopuolison oikeudet. Kun kysessä on leskeys, joka on suurin epäkohta, ilman paperin paperia. Heille, joilla on omaisuutta, mutta ei lapsia...
Näillä avioeroluvuilla ehkä kannattaa hieman miettiä omaa sitoutumistaan. Samoin kuin sitä, mitä sitten, jos kumppani häipyy.
Korostan, että LIIAN varovainen ei voi olla, kun on avioliitosta kyse, joka sitoo kaksi ihmistä taloudelliseen vastuuseen toisistaan...
Avioliitto on kuin tuli, hyvä renki, mutta äärimmäisen huono isäntä!
Itse pidän tärkeämpänä, että mieheni rakastaa MINUA ja OSOITTAA JA JULISTAA sen minulle. Mieluummin niin kuin maailmalle...
Eikö tuollainen kyynisyys vie elämästä onnea ihan turhaan? Avioehto ei ole iso homma, jos sen haluaa tehdä. Jos taas omaisuutta on suunnilleen tasan, kuten meillä on, eron sattuessa oikeus toteutuu. Kumpikin saa puolet, kuten kuuluukin.
Ole vain rauhassa kyyninen ja mietiskele tulevaa eroasi. Minä ja vaimoni nautimme elämästä ja toisistamme. Jos ero tulee, sitten tulee. Luultavasti meillä ei tule. Totuus on kuitenkin se, että eronkin saa tulemaan, jos sitä koko ajan manaa.
Toivotan onnea valitsemallasi tiellä. Minä olen valinnut onnellisuuden ja luottamuksen vaimooni.
Eikä tarvitse manata minulle "kyllä sinäkin vielä sen näet..." Olen eronnut kerran, mutten ole silti menettänyt uskoani tasapuoliseen ja onnelliseen parisuhteeseen. Se, että olen aikaisemmin eronnut, ei estä minua olemasta onnellinen nykyisessä liitossani. Vaikka kaikki muut eroaisivat, me pysymme yhdessä jos olemme onnellisia yhdessä. Toisaalta kaikki muut saavat pysyä naimisissa, mutta me eroaisimme, jos liittomme ei toimisi. Ei tilastoista tarvitse katsoa omaa sitoutumista. Itse sen parhaiten tietää.
Kuka tahansa pystyy supattamaan toisen korvaan vaikka mitä. Koko maailmalle julistaminen sen lisäksi on usein paljon vaikeampaa.
Avioehtoa ei tule tehtyä, kun ei ole mitä omistaa. Omistukset tulevat vuosien varrella ja monella on esimerkkejä siitä, että vain aniharvat pystyvät erotilanteessa olemaan fiksuja, eivätkä vaadi muuta kuin mihin selvästi on oikeus!
Pikkuinen piikki sinnekin päin:
Itsestäsi voit aina kuvitella olevasi varma, et KOSKAAN puolisostasi...
"Itsestäsi voit aina kuvitella olevasi varma, et KOSKAAN puolisostasi... "
Oletko koskaan kuullut luottamuksesta? Jos en voisi luottaa vaimooni, en olisi mennyt naimisiin. Jos miettisin koko ajan, että hän ei ole luottamukseni arvoinen, en voisi olla onnellinen suhteessani. En saavuttaisi mitään sillä, että murehtisin vaimoni luotettavuutta koko ajan. Sen sijaan saavutan onnellisuuden, jos en murehdi.
Kuten sanoin, ole vain rauhassa kyyninen. Me olemme valinneet luottamuksen ja onnellisuuden.
lakitoimistossa työssä, toimistoapulaisena. Minulla ei siis ole koulutusta alalle. Arvaas mitä suurin osa sinne tulevista ja apua avioeroonsa tarvitsevistä manasi?
Aivan niin. Hyväuskoisuuttaan ja luottamustaan siihen "paskiaiseen"...
On todella tyhmää ja lapsellista juttua sinulla. Asian kaikkien puolien huomioonottamista ei sanota kyynisyydeksi vaan realismiksi!
Jos oma mieheni(?) olisi noin typerä heivaisin ulos kaaressa!
Ymmärrän, miksi olit vain toimistoapulainen. Sinunlaisesi tuskin saisi muuta hommaa tuolla ajattelukyvyllä.
Kirjoitinko, ettei asioiden kaikkia puolia saisi ottaa huomioon? Enpä kirjoittanut. Kirjoitin, ettei niitä saa koko ajan murehtia. Negatiiviset asiat pitää ottaa huomioon, muttei niiden saa antaa hallita elämää. Jos haluaa elää jonkun kanssa yhdessä, on elettävä joko avo- tai avioliitossa. Kummastakin voi tulla ero. Jos koko ajan murehtii sitä eroa ja manaa sitä esille, ei voi nauttia onnellisuudesta ollenkaan. Kaikki aika menisi murehtimiseen. Realismi ei tarkoita sitä, että pitää olla koko ajan pessimisti ja manata esiin pahimpia puolia. Jos pelkää koko ajan liittojen pahimpia puolia, ei voi mennä liittoon ollenkaan - tämä koskee sekä avo- että avioliittoa.
Sinun miehesi tuskin kovin viisas on, kun on kanssasi. Eikö sinulle tullut mieleen, että juuri lakitoimistoon tulevat ne hankalimmat tapaukset. Suurin osa avioliitoistakin on mukavia ja iso osa eroista päättyy suhteellisen sopuisasti. Sinä näet siitä tiskisi takaa vain ne kaikkein epäonnistuneimmat tapaukset.
Jos osaisit lukea, olisit jo lukenut, miten meillä homma menee. Kumpikin on tuonut liittoon noin puolet, joten eron tullessa kumpikin saisi puolet, kuten oikein olisi. Aikaisemmassa liitossani minä toin rahan ja vaimo opiskeli. Silloin pidin huolta siitä, ettei hän saanut lähtiessään kuin sen, mitä oli liittoon tuonut.
Minä siis olen ottanut negatiivisetkin puolet huomioon, mutten murehdi niitä koko ajan. Toisin taitaa olla sinulla ja muilla pahanilman linnuilla. Minusta on tyhmää, että avioliitto jätetään väliin siksi, että toinen voi huijata. Avoliitossako ei voi huijata?
On naurettavaa, että pahainen toimistoapulainen yrittää opettaa minulle, miten asioiden kaikki puolet otetaan huomioon. Sinä et nähnyt siellä lakitoimistossa kuin sen yhden, negatiivisen, puolen. Jos sinun täytyy epäillä koko ajan miestäsi, säälin sinua.
Kirjoitit muuten näin:
>>>Kuten sanoin, ole vain rauhassa kyyninen. Me olemme valinneet luottamuksen ja onnellisuuden
että minä murehdin? Kuka sanoi että avioliitto jätetään väliin vain siksi että siinä voi huijata?
Kuka sanoi, että mieheni on tyhmä? Että minulla yleensä on mies? Ja mikä mies?
Kuka murehtii koko ajan eroa, ja mistä? Mitä miestä minä epäilen koko ajan? Jos nyt vastaat ensin näihin...
Tarkistapas mitä realismi tarkoittaa! Sinä et tiedä sitäkään, mitä pahainen toimistoapulainen. Tuolla ajattelukyvyllä ei saa kuin rakastajan paikkaa homoliitossa...
Miksi tässä keskustelussa mennään henkilökohtaisuuksiin ja toisten keskustelijoiden turhaan haukkumiseen?
Kai täällä jokainen saa lausua mielipiteensä koulutustasosta riippumatta. Ei viisaiden ajatusten ilmaisu ja omien kokemusten kertoileminen ole ainoastaan akateemisten kansalaisten yksinoikeus yhteiskunnassamme.
Enpä jaksa uskoa. Aitoa kiinnostusta asiaan ei ainakaan löytynyt.
Perusteet loppuivat, mihin tarttua ja millä itseään puolustaa ja silloin napataan kiinni siihen ainoaan: toiseen henkilön persoonaan.
Tuollaisille saisi laittaa ikuisen porttikiellon tällaisiin paikkoihin.
Keskustelu, kiivaaseenkin tahtiin, on taito. Sitä ei todella kaikilla ole!