Le fièvre
Käänsit kepillä mansikoiden hehkuvat lehdet tieltäsi ja jäit katselemaan aamun viileää multaa. En tiedä oliko kaikki sattumaa, mutta lehtien alla makasi varpunen ilman silmiä muurahaiset kimpussaan.
Olin hakemassa aamulehtiä. Kävelin pitkin sileää hiekkatietä paljain jaloin. Maa oli viileää, ilma raikasta. Lehdet tuoksuivat uudelle, vastapainetulle vehreydelle.
Kun ehdin lähemmäs tilaa, näin tutun hahmosi pellolla valkoisessa pitkässä yöpuvussaan. Olin varma, että helmasi olivat kastuneet, mutta en ymmärtänyt miksi koin siitä huolta. Lierihatun alla olivat hiuksesi, kuin piilotetut käädyt.
Pysähdyin, näin sinun katsovan jotain helmoissasi. Taivaankansi oli rubiininvihreä, valkoinen vaatteesi hohti kultaa ja oranssia. Vaistosin auringon olevan hetkenä minä tahansa tässä.
Ennen auringon nousemista horisontin takaa, minä ymmärsin hiekkaisella tiellä nähneeni unta. Seisoin siinä yhä, mutta lehdet tulisivat vasta yhdeksän maissa, ja nyt kuljin arvatenkin varhaista aamua.
Mansikkapelto valaistui hetkessä - kuin kaikki olisi ollut siinä samassa hetkessä poissa. Jäi vain minuus, tuttuus ja ajatusten mutkainen tie kotiin.
Käänsit kepillä mansikoiden hehkuvat lehdet tieltäsi ja jäit katselemaan aamun viileää multaa. En tiedä oliko kaikki sattumaa, mutta lehtien alla makasi varpunen ilman silmiä muurahaiset kimpussaan.
Olin hakemassa aamulehtiä. Kävelin pitkin sileää hiekkatietä paljain jaloin. Maa oli viileää, ilma raikasta. Lehdet tuoksuivat uudelle, vastapainetulle vehreydelle.
Kun ehdin lähemmäs tilaa, näin tutun hahmosi pellolla valkoisessa pitkässä yöpuvussaan. Olin varma, että helmasi olivat kastuneet, mutta en ymmärtänyt miksi koin siitä huolta. Lierihatun alla olivat hiuksesi, kuin piilotetut käädyt.
Pysähdyin, näin sinun katsovan jotain helmoissasi. Taivaankansi oli rubiininvihreä, valkoinen vaatteesi hohti kultaa ja oranssia. Vaistosin auringon olevan hetkenä minä tahansa tässä.
Ennen auringon nousemista horisontin takaa, minä ymmärsin hiekkaisella tiellä nähneeni unta. Seisoin siinä yhä, mutta lehdet tulisivat vasta yhdeksän maissa, ja nyt kuljin arvatenkin varhaista aamua.
Mansikkapelto valaistui hetkessä - kuin kaikki olisi ollut siinä samassa hetkessä poissa. Jäi vain minuus, tuttuus ja ajatusten mutkainen tie kotiin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämähän on aivan tajuttoman synkkä.
(voi perse -hymiö)
niin oli :)
http://www.youtube.com/watch?v=cjf5AjCTzfE
Jees :)
jees.
(eikä tästä jessestä nyt eroon pääse)
Miksei *ihmeissään*
mulla on kuumeessa vaan joko helvetilline hiki tai sitten perkeleelline vilu.