On tainnut tulla meidän liitto tiensä päähän. Tuntuu, että minun puolesta rakkaus loppunut (olen 32v nainen). Mies (38v) vielä rakastaa. Takana yhteisiä vuosia vajaa kymmenen ja kaksi pientä lasta. Äitiyden ja lasten myötä olen muuttunut paljon. En enää siedä kosketusta mieheltä. Mies on kyllä ihana ja kiltti, huomioivakin. Ei mitään alkoholi/väkivaltaongelmia. Seksiä en halua enää ollenkaan. Hoidamme ne asiat yksikseen. Pikkuhiljaa vaan tähän ajauduttu. Koen, että äitiys muuttanut kaiken. Kamala väsymys ja tunne, että yksin hoidan lapset (vaikka kyllä mieskin osallistuu välillä), ovat vieneet meidät erilleen. Toisaalta kun katson taaksepäin, en välttämättä ole edes koskaan miestä rakastanut. En tiedä mitä rakkaus (mieheen, lapsiani kyllä rakastan täysillä) tai intohimo on. koskaan ei ole ollut perhosia vatsassa. Tunnen, että olen kasvanut ihmisenä paljon ja sitä epävarmaa ja nuorta naisen alkua suhteen alkuajoista ei enää ole. Olen mennyt naimisiin tietämättä mitä rakkaus on. Olin aina kuvitellut, ettei kukaan minua huoli ja siksi menin suurinpiirtein ensimmäisen miehen kanssa naimisiin.
Sisimmässäni on erohalu kasvanut kovasti. Kannattaako tämmöistä elämää jatkaa. Mies toivoo, että muutun takaisin ja antaisin hällekin huomiota. Jotenkin tuntuu, että miellyttämisen haluni on ollut niin suuri, että ei ne aiemmat hellyyden ja rakkauden (tai seksin) osoitukset ole tulleet sydämestäni. Nyt sen olen vasta alkanut tajuamaan.
Onko järkeä jatkaa tällaista suhdetta? Vai onko tämä vain pakenemista jos eroan? Onko kellään muulla samanlaista tilannetta? Vertaistukea kaipaisin.
Sisimmässäni on erohalu kasvanut kovasti. Kannattaako tämmöistä elämää jatkaa. Mies toivoo, että muutun takaisin ja antaisin hällekin huomiota. Jotenkin tuntuu, että miellyttämisen haluni on ollut niin suuri, että ei ne aiemmat hellyyden ja rakkauden (tai seksin) osoitukset ole tulleet sydämestäni. Nyt sen olen vasta alkanut tajuamaan.
Onko järkeä jatkaa tällaista suhdetta? Vai onko tämä vain pakenemista jos eroan? Onko kellään muulla samanlaista tilannetta? Vertaistukea kaipaisin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Voi Sua! Jaksatko kasvatta lapset yksin vai jätätkö miehelle.?
Ymmärrän, Sulla on kriisiaika menellään, pitää kasva aikuiseksi ja osata otta lasten elämästä vastuu!
Tee jotakin, hae apua ja anna miehellesi mahdollisuus!
Täsmälleen kuin oma kertomukseni kohta kolmen vuoden takaa.. Olin saman ikäinen kuin sinä ja itse erosin koska en olisi kyennyt edes ajattelemaan eläväni hamaan loppuun saakka niin, mutta yhtä kaikille sopivaa patenttiratkaisua ei kuitenkaan ole.
Jos tuntuu siltä että kipinä olisi vielä mahdollista löytää, anna itsellesi aikalisä (vaikka ½ vuotta) ja mieti asiaa uudelleen. Jos silloin edelleen tuntuu, että yhteinen elämä 10 vuoden kuluttua on sula mahdottomuus, puhu miehesi kanssa ja miettikää asiaa yhdessä. Mitä tahansa lopulta päätätkään, mieti loppuun asti, että olet täysin varma. Toisaalta, jos jatkatte tasan entiseen malliin vaarana on se, että eteesi kävelee jonain kauniina päivänä joku, joka täyttää tuon tyhjiön ja saa sinut tuntemaan niitä kadoksissa olevia tunteita.. Ja silloin kaikki on taas moninkerroin hankalampaa. Tiedän kokemuksesta..
niin varmasti ihminen muuttuu vuosien aikana. Varsinkin nuorena sidottu liitto saattaa alkaa mietityttämmän jossakin vaiheessa.. Jos et tunne miestäsi kohtaan mitään ja yhteiselo on vaan tavan vuoksi yhdessä olemista niin varmaan ero saattaa olla ratkaisu. Lapset varmasti pysyvät kummankin elämässä jos vaan sovitte että lapset saavat olla molempien vanhempien kanssa. Tietenkin ero on varmaan todella raskas jja pelottava ajatus jota saattaa jossakin vaiheessa alkaa epäröimään mutta samalla molemmat saattavat löytää elämäänsä jotakin uutta.. Ja samalla tälläinen tilanne saattaa ajaa teidät erilleen ja samalla suhteessa saattaa tulla toiselle joitakin sivusuhteita joka ei ole mikään ratkaisu..
Itse olen ainakin näin kolmekymppisenä miettinyt että on ne ajatukset ihan erilaiset kuin kymmenen vuotta sitten ja samalla on saanut sitä elämänkokemusta.. Tietenkin liitto on solmittu niin että se kestäisi ylä- ja alamäet mutta ei varmasti kummallekin tyytymätön liittokaan kanna..
Aivan kuin itse olisin kirjoittanut. Minullakin kaks pientä lasta (1½v ja 2½v) ja yhteiseloa avopuolisoni kanssa 12 vuotta.
Lasten syntymän jälkeen tunteet ovat täysin kuolleet ja elämme kuin kämppikset. Just tänään puhuttiin että nyt täytyy tehdä jotain... joko ero tai sit tosissaan yritetään antaa vielä toisillemme mahdollisuus. Jotenkin tuntuu vaan että mun osalta tunteet on kuollu ja kuopattu, ajatus siitä et mun täytyis olla puolisoni kans lähemmissä tekemisissä puistattaa...:(
Mut mieluummin mä yritän vielä kuin lähden ja kadun muutaman vuoden päästä. Ainakin tämän yrittämisen jälkeen olemme viisaampia... yhdessä tai erikseen. Mieheni on yrittänyt saada minua parisuhdeterapeutille varmaan viimesen vuoden, en vaan jotenkin ole halunnut mennä ulkopuoliselle puhumaan omista ongelmista ja jotenkin tuntunut ettei ne kuitenkaan asiat niin huonosti ole. Mut nyt täytyy suostua, jos meinataan saada jotain tolkkua tähän yhteiseloon.
Tsemppiä sulle teit sitten minkälaisen ratkasun tahansa, toivotaan että se on oikea. Niin ja mullekin tämä suhde ollut se ensimmäinen vakavampi.
Minä olin huonossa liitossa pitkään ja sitten erosin. Jonkin aikaa sinkkuna ollessani huomasin, että hyviä miehiä on todella harvassa. Pitkän etsinnän/sinkkuelämän jälkeen vasta löysin kunnollisen miehen ja nyt tiedän, että jos liitto muuttuu harmaaksi, niin hevillä en lähde. Onni on niin paljon omasta asenteesta kiinni eli jos olosuhteet ovat hyvät, niin kannattaa yritt kaikkensa ennen eroa. Muuten voi tulla katumapäälle myöhemmin kun tajuaa, että hyviä miehiä on vapaina todella harvassa. Yleensä he ovat varattuina omissa liitoissaan.
kokeile vielä avioliittokirjoja tai avioliittoleiria ennen viimestä vaihtoehtoa, eroa. Esim. John Gray, miehet ovat marsista, naiset venuksesta tai John Gray, Mars ja venus törmäyskurssilla.
Ei varmaankaan kannata jatkaa. Jos itse jo tiedostat olevasi 'rakkaussuhteessa' miehen kanssa jota et rakasta niin miksi jatkaisit?
Jokaiselle ihmiselle (oman kokemukseni kautta, omia lapsia ei ole) on kuitenkin suotu se yksi elämä jota elää parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan.
Luulen että haluaisit elää omaa itsenäistä elämääsi mutta siihen liittyvä asiat ovat pelottavia;
-ympäristön paine sukulaisilta, ystäviltä, lasten kavereiden vanhemmilta, omilta vanhemmilta
-yksin jäämisen tunne (kuinka pärjään arkielämässä)
-yksinäisyyden tunne..
.. mutta oon varma että jos oot rohkea ja seuraat sydäntäsi niin löydät oikean tien.. se tulee olemaan vaikea tie, mutta oikea. Ja sydämensä valitseman tien seuraaminen on parasta mitä tiedän!
Rohkeutta, maailma on täynnä rakkautta!
(ps. oma äitini kertoi minulle ettei rakasta isääni ja että he ovat aviossa vain käytännön syistä. olihan se havaittavissa jo aiemmin vaikka olinkin suht nuori 14-17v. Silti ovat edelleen naimisissa, itselläni on rakkaus ja avioliiton tarkoitus ollut hukassa vuosia.. lapsille VOI olla parempi jos vanhemmat eivät ole naimisissa)
Rakkautta ja Voimia
Eiköhän se ole aika tyypillistä, että nainen haluaa ensin kovasti toteuttaa seurustelu-unelmansa, sitten hääleikkiunelmansa, sitten kodinrakennusunelmansa ja sitten lapsiunelmansa. Kaikkien näiden unelmien toteuttamiseen tarvitaan mies, joten nainen teeskentelee pitävänsä miehestä, toiset tietoisesti, toiset tiedostamattaan. Kun unelmat on toteutettu, mies saa mennä.
Näinhän maailma toimii. Ei siinä kai mitään kummallista ole. Siihen ei miehen kannattaisi lähteä siittäjäksi ja kotileikkien maksumieheksi. Nuorempana sitä vaan on niin tyhmä, että uskoo ihmisiin, eikä näe tuon teeskentelyn läpi.
Parasta on, kun otat eron heti. Pääset leikkimään seuraavaa unelmaasi, kunnes taas keksit uuden. Säästät miestäsi paljon, jos päästät irti
Jes. Asiallista tekstiä, näinhän se asia monesti on. Leikkiin voi toki lähteä itse mukaan mutta tuo maksumiehen rooli on vakavasti otettava varoitus. Täytyy pitää mielessä..
Voisit kenties miettiä asiaa senkin toisen osapuolen kannalta eli onko oikein häntä kohtaan jatkaa, ellet todella sydämestäsi rakasta häntä? Onko oikein "pitää varattuna" ihmistä, jota kohtaan et tunne aitoa rakkautta? Luuletko, että hän haluaisi tyytyä tällaiseen "varasijaan" elämässäsi? No, tässä mä nyt olen kun ei parempaakaan ole juuri nyt tarjolla..
Eikö hänelläkin olisi oikeus ihmissuhteeseen, jolla olisi hänelle tämä suurenmoinen lahja annettavana? Ja myöskin niihin täysin inhimillisiin ihmisen perustarpeisiin, jotka kertomasi teidän suhteestanne puuttuvat: läheisyyteen, hellyyteen ja kyllä, myöskin siihen normaaliin, aikuisten väliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen? Joka sitten kuitenkin erottaa parisuhteen kaikista muista ihmissuhteista.. Lainkaan sooloseksiä tuomitsematta, mutta ei se nyt ihan kokonaan saisi syrjäyttää puolisoiden välistä kanssakäymistä.
Jotenkin valitettavasti kirjoituksestasi saa sen kuvan, että olet jo kääntynyt miehestäsi pois.. Haet vain lopullista varmistusta ja rohkeutta viedä asia eteenpäin?
No, sinun exäsi varmaan näki sinun teeskentelysi ajoissa ja älysi häipyä tarpeeksi ajoissa, toivottavasti!
On paljon paljon naisia jotka haluaa elää hyvää elämää sen yhden ja ainoan kumppanin kanssa. Ja lähtee suhteeseen aidoilla tunteilla ilman rahan makua..
Ja kyllä niitä maksajia löytyy myös naisista yhtäpaljon.
Kirjoituksesi on kuin elämästäni 10v. sitten.Aika pian tajusin , että kyseessä on 30-kriisi.Kävin silloin psykiatrilla muutaman kerran juttelemassa kun tuntui että mikään ei tuntunut miltään. Kannattaa ainakin avautua puolisolle näistä tunteista tai tunteettomuudesta,myös se itselläni silloin auttoi eteenpäin. Kannattaa hakea ammattiapua yhdessä tai erikseen, taustalla voi olla myös hoitamaton vauvamasennus joka johtuu hormooneista, yksin ei kannata jäädä.
Sulla on hyvät mahdollisuudet selvitä ilman avioeroa, jos on tahtoa,koska vaikuttaa että sulla on ymmärtäväinen aviomies ja saat häneltä apua.Myös itse epäilin että rakkautta ei enää ole, mutta se voi olla jäänyt väsymyksen ja arjenpyörittämisen jalkoihin. Pitää muistaa että rakkautta ei tule mistään itsestään, myös sinun pitää hoitaa sitä ja järjestää aikaa.
Valoisaa kevättä
Jokainen jossakin vaiheessa sitä eroa miettii, mutta itse päätin kuitenkin mieheni kanssa yrittää ja se yhteinen sävel kyllä löytyy jos kumpikin sitä haluaa!
Nuori rakkaus on nyt liitossanne päättynyt, anna mahdollisuus miehellesi ja etsikää yhdessä se kahden aikuisen ihmisen täyteläinen suhde! Se on kumppanuutta parhaimmillaan, jos sen oivaltaa oikein.
Olet tullut sokeaksi miehesi hyville piirteille ja asioille, jotka joskus viehättivät.
Maailmassa on varmasti paljon vapaita ja eronneita miehiä, mutta minkälaisia!
Itse olen ainakin täällä näitten ilkeiden miesten ajatusmaailmaa lukiessani ajatellut monesti, että minulla onkin hyvä mies! Kiitos vaan te katkerat, naisia suhteenne loppumisesta syyttelevät ja sisältäkin rumat miehet! Ainakin minun silmäni olette avanneet ja oma mieheni saa ansaitsemansa arvon moninkerroin!
Ei tarttenut lähteä kauemmaksi kalaan!
Kiitosta vaan! :)
Tuo on täyttä totta!
Ei tartte mitään parisuhdekirjoja lueskella,kun vierailee vaan välillä täällä lueskelemassa jätettyjen ukkojen kommentteja! Huomaa aika äkkiä,minkälaista se tarjonta tosiaan olisi ulkomaailmassa! (No,ei tieten kaikki...)
Oman kullan kainaloon tulee kummasti kiire! :D
se sunkin hyvä mies on voinut olla katkera kun edellinen muija on jättänyt. Nyt se on taas hyvä mies kun on parisuhteessa.
Niin ja huomioitava pointti on, että tännehän sitten kirjoittavat ne kaikkein katkeroituneimmat, eivät suinkaan kaikki eronneet miehet.
Jos miehesi sinua vielä rakastaa, mieti vielä!
Rakkaus on niin harvinaista herkkua nykyaikana, ettei siihen välttämättä enään tuon ikäisenä törmää muualla. Miehiä kyllä löytyy, jotka haluavat naisesta vain seksiä ja äitihahmoa itselleen...sitäkö toivot?
Lähtökohtasi ovat aivan erit kuin nuorena..Nyt on totuuden aika sinullakin.
Nuori et enää ole ja sinulla on kuitenkin lapset, joiden edelle ei varmaan kukaan pääse. Ei vieras mieskään.
Miehesi ei ole juoppo, valehtelija eikä väkivaltainen luonne?
Sinulla on kultakimpale siinä, jota et nyt näe,olet saanut viettää niin suojattua elämää..
Minulla on ollut mies, joka joi, hakkasi minuun pysyvän vamman ja valehteli melkein kaikesta.
Nyt minulla on miehesi kaltainen kunnon mies ja kun meillä pukkaa ikäkriisiä, muistan aina tuon huonon ajanjakson elämässäni hullun kanssa ja lopetan haikailuni siihen..
Elämä on tasan tarkkaa sitä, miksi sen itse tekee.
Menkää miehesi kanssa kahdestaan lomalle, kaipaat ehkä vain vaihtelua elämääsi.
Opettele nauttimaan parisuhteestasi! Miehesi vaikuttaa fiksulta tyypiltä!
Jos miehesi sinua vielä rakastaa, mieti vielä!
Rakkaus on niin harvinaista herkkua nykyaikana, ettei siihen välttämättä enään tuon ikäisenä törmää muualla.
Toi on pelkurin puhetta. Jus tolla logiikalla jumiudutaan siihen paskaan koska "ei ole varmaa että löydän jotakin täydellistä"
PITÄÄ OLLA ROHKEA JA USKALTAA MUUTTUA!
Ei kannata jatkaa, itse kaksi kertaa eronneena ja nyt omaa elämää eläneenä tiedän mistä puhun.En ole vielä ikäloppu enkä kauhean rumakaan mutta minua inhottaa tämä nykyinen elämä . Seksi on jokapaikassa elämän kohokohta, naisen vaginan esittely jokapäiväistä.Siksi ei kiinnosta kukaan ukko, kaikki samanlaisia p... perässä juoksijoita. Enkä ole edes uskovainen, mut saipahan sanottua.
Tässä Tipunen osuvasti esitteli miten kivaa sitten on kun on päässyt eroon siitä ikävästä, rakastaen roikkuvasta miehestä. Miten kivaa on keski-ikäisen naisen sinkkuelämä. Hyvä ei ole yksin, mutta vielä kamalampaa on hapuilla raaoilla sinkkumiesmarkkinoilla rakkaudentarpeineen. Jos nyt on huonot fiilikset, sinkkuna tämä tunne on potenssiin kymmenen. Sinulla on ongelmia, omia elämänkaareesi liittyviä ongelmia, ehkä vähän masennusta ja uupumusta myös. Mene sinä hankkimaan apua pahaan oloosi, keskusteluapua, terapiaa tms. Ei ole lasten ja miehen vika, että sinä olet tyytymätön, onneton.
Vika voi olla myös esim. käyttämäsi ehkäisymenetelmän sivuvaikutusta osittain, syötkö e-pillereitä tai onko sinulla hormonikierukka?
Et taida puhua tällaisista asioista ollenkaan miehellesi, joista aloitusviestissä oli? Esim. uupumuksestasi kotitöiden alla? Menkää pariterapiaan ennen eropäätöstä. Vaikka seurakunnan järjestämälle parikurssille.
Nyt hieman jäitä hattuun. Viesti on jatkuvaa "ei ole kivaa" valitusta.
Elämä ei aina ole kivaa. Varsinkin kun suhde arkistuu, lapset ovat pieniä ja tekisi vielä mieli itse elää.
Suhde arkistuu jos ei tee mitään. Kaikki kipinät sammuu. Ihan varmasti. Ja sitten alkaa ajtella, että "en minä tota kai koskaan edes rakastanut". Just joo. Elämä oikeasti ei ole huumaa, leffojen hektisiä seksikokemuksia tai hurjia takaa-ajoja. Jos et näe elämäsi arjessa mitään kaunista ja hyvää, vika on omassa päässäsi ja silmissäsi jotka katsovat kaikkea. Arki on oikeasti ainoa mitä meillä on. Onnellisia ovat ne, jotka ilman kriisejä osaavat katsoa sitä arvostaen ja kunnioittaen.
Se, mitä itse teet, on jotain jonka saat vielä silmillesi. Tuskin eroat, epäilen sitä vahvasti, mutta työnnät miestäsi pois. Heräätkö itsekkästä unestasi vasta siinä vaiheessa kun miehesi on löytänyt sellaisen ihmisen joka kuuntelee, huomioi ja arvostaa häntä? Sittenkö sinä pyörit täällä itkemässä, että kaiken uhranneena ja antaneena, ja hyvässä parisuhteessa eläneenä et voi ymmärtää miehesi alhaista pettämis tekoa?
Ja asiaan kuuluu oikeassa elämässä, että et todellakaan ole sama ihminen kuin parikymppisenä ilman lapsia. Se on vain hyvä. Mutta yritä nyt hyvä ihminen löytää se uusi minäsi aluksi ilman, että viet läheisiltäsi perheen ja perusturvallisuuden. Jos se uusi minäsi kaiken jälkeen haluaa elää yksinhuoltajana, sinkkumarkkinoilla etsien miestä joka vilpittömästi innostuisi lapsistasi, niin ihan vapaasti.
Kovat sanani ovat vain omista virheistäni tajuttuja asioita. Jos minä hakkasin päätäni seinään, ei sinun välttämättä tarvitse tehdä niin.
Kiitos kaikille, jotka kirjoitti tähän ketjuun. Paljon oon saanut ajateltavaa ja mietittävää. Tiedän kyllä, että tuo mieheni on aikamoinen kultakimpale ja varmasti moni nainen hänet omakseen ottaisi vaikka heti. Mutta silti kyseenalaistan oman rakkauteni, ihan oikeasti. Esimerkiksi vaikka mustasukkaisuus, sitä en tunne ollenkaan. Mies ei ole pettänyt, mutta jotain muuta pientä on tapahtunut. Kumma kyllä en tuntenut mustasukkaisuutta. Mutta tietysti sekin voi olla harhaa, koska uskon niin vahvasti hänen rakastavan minua. Mutta mietin vaan tuota rakkauden puutetta. Moni sanoi, että sitä pitäisi työstää. Mutta kun tiedän, että miehille rakkaus on lähes sama asia kuin seksi, ja en kertakaikkiaan kykene seksiin. Jotenkin tuntuu että on pattitilanteessa.
Uutta miestä en osaisi kuvitellakaan, joten sinkkumarkkinoille en olisi menossa aikoihin, jos koskaan. Mitäkähän tästä elämästä tulee? Apua pitäis varmaan hakea, ulkopuolista. Ei ole reilu tilanne, varsinkaan miehelle. Mistä sitä rakkautta ja intohimoa oikein saisi? Joittenkin on varmaan vaikea kuvitella tilanne, jossa nainen ei ole KOSKAAN kokenut intohimoa. Voiko silloin olla rakastunut? Sitä tässä pohdin...
Opettele rakastamaan itse itseäsi, sieltä se vastaus sinulle tulee..
Kun olet sinut itsesi kanssa, olet valmiimpi huomioimaan toisiakin.
Tuosta seksiasiasta puhuisin sinuna miehesi kanssa ja miettisitte yhdessä siihen keinoja ratkaisuksi.
Kokeile edes..
Samaa mieltä olen monen kanssa, että kotia ei kannata lähteä rikkomaan, kylmä on ulkomaailma ja kun ei sulla oikeesti oo oikeeta syytäkään..
Avioliitto on myötä ja vastamäkeä...nyt sulla on sellainen koetin siinä, se pitää kumppanin kanssa selvittää, missä mättää...
Nykyään on mahdollista hakea apua näihin seksiongelmiin! Älä suostu haluttomana seksiin vaan tilaa aika seksiterapeutille, selvittäkää ongelmanne siellä. Kerro rehellisesti miltä tuntuu, sinulla on oikeus tuntea juuri kuten tunnet. Jos ei olosi helpotu ja olo senkun pahenee, osallistu eroseminaariin, siellä voit tutkia parisuhteesi toimivuutta muilta osin, voit saada työkalut sen toimivammaksi rakentamiseen tai eroamiseen. Hae apua, muuten et jaksa erokriisiä ja lasten hoitoa itsesi hoitamisesta puhumattakaan!